Anne - Rensu+
Abby - Palmikko +
Cindy - Kalle+
Sastu - Anttu +
Mariel - Luy
Jenna - Jamb+
Carkki - Leevi +
Karo - Aksu+
Magnet - Humu +
Fiia - Pella+
Shinqua - Taiga +
Dreamer - Blade+
Ilu - Tiia +
Liina K - Eppu + Myntti +
Reega - Roksu +
Brenna - Manki +
Pipsa - Pampula +
Nana - Siiri +
Reki: Yuff ja Bert+
Hina nautiskelee glögiä tallilla.
Aattoaamu oli sujunut rauhallisissa merkeissä tallia vielä koristellen ja puuroa syöden. Tallilla oli tavallista vähemmän porukkaa; olihan jouluaatto ja moni oli perheensä kanssa joulun vietossa. Perinteinen aattoratsastus oli kuitenkin päätetty järjestää ja kohtalaisen suuri joukko osallistujia oli saatu mukaan.
Ratsastukselle lähdettäisiin Seppeleessä asuvien hevosten voimin, paitsi Reega tulisi omalla, Simorassa asuvalla hevosellaan Roksulla. Roksu oli kaunis, musta suomenhevosori. Toivoin sydämestäni, että Reega saisi heppansa pidettyä ojennuksessa. Oma aikani menisi toisen orin hallintaan. Vetäisinhän joukkoa Sastun kuumaakin kuumemmalla Rensulla.
Nousin portaat yläkertaan, jossa Krister jo keitteli glögiä Jaakon kanssa.
- Hina, pidähän pojat sitten kurissa, että glögi pysyy anniskelukelpoisena myös alaikäisille, vinkkasin vaaleahiuksiselle tytölle.
Hina oli jo ilmeisesti päässyt glögin maistelijaksi, kun hän punaposkisena nyökkäili ”joo joo” ja hihitteli Kristerin jutuille. Mulkaisin miestä(ni) vihaisesti ja muistutin häntä vielä aamuisesta keittö-saarnastani, miten olemme nuorisotyössä ja käytöksen täytyy olla esimerkillistä oli sitten tavallinen maanantaiaamu tai jouluaatto. Sain myös samanlaiset epämääräiset joo-joo:t Kristeriltä kuin Hinaltakin, ja pian myös Jaakko yhtyi kuoroon hörppien tujua lämmikettä.
Otin lokerostani ratsastusliivin ja menin takaisin alakertaan satuloimaan Rensua. Kirosin vielä mielessäni miehet ja toivoin, että glögiä olisi jäljellä, kun palaisimme ratsastukselta.
Puolen tunnin päästä koko aattoratsastusjoukko oli koossa tallin pihassa. Yuff oli mukana ajamassa rekeä, jota vetäisi Berttu. Reessä oli myös mukana lyhdyt, jotka sytyttäisimme, kun alkaisi hämärtää. Järjestin joukon mieleisekseni ja kipusin Rensun selkään. Ori kävi kuumana, totta kai, mutta rauhoittui pian, kun huomasi, että en pienestä hetkahdellut.
Taivaalta tippui hiljallleen lumihiutaleita. Oli vielä valoisaa, mutta tallin sisältä kajastavat kodikkaat valot toivat jouluista tunnelmaa pihapiiriin. Painoin pohkeet Rensun kylkiin ja ori harppasi eteen päin kohti metsää.
Lumi narskui hevosten kavioiden polkiessa tasaisesti maata. Syvempi hämärä laskeutui joukon saapuessa metsään. Takanani tuli Abby Palmikon kanssa. Abbyllä oli levollinen ilme. Liekö hänkin saanut jo maistiaiset tujusta glögistä, mietin. Tai sitten levollinen ilme johtui nuoren naisen alla löntystävästä varmasta suomenhevostammasta, jota ei tarvinnut tutuissa maastoissa paljoa pidellä.
Kallen selkään oli kiivennyt sen uusi hoitaja Cindy. Kalle painoi tuttuun tapaansa kädelle, vaikka menimme vain käyntiä metsätiellä.
- Hellää ohjaa, Cindy, neuvoin. – Mitä enemmän vedät, sitä enemmän Kalle painaa.
Cindy heitti ohjat Kallen kaulalle ja antoi ruunan taivaltaa Palmikon perässä.
Cindyn ja Kallen jälkeen tulivat Sastu ja Anttu. Sastu kuikuili minun ja Rensun menoa uteliaasti ja huolestuneesti samaanaikaan. Se nyt oli aivan ymmärrettävää, eihän Rensulla olleet ratsastelleet viimeaikoina muut kuin sen entinen omistaja ja nyt Sastu.
- Hyvin menee, huikkasin tytölle. Sastu nyökkäsi, mutta näytti silti epäilevältä.
Kehotin joukkion raviin, kun saavuimme peltoa kiertävälle tielle, jossa oli valoisampaa. Rensu otti pari laukka-askelta, mutta sain orin rauhoittumaan parilla tiukalla pidätteellä ja jatkossa askellajina orilla oli ravi.
Mariel oli noussut uuden hevosensa, Luyn selkään. Ruuna kummeksui outoja maastoja ja outoja hevosia, mutta oli kuitenkin hyvin Marielin hyppysissä. Heidän takanaan tulevat Carkki ja Leevikin olivat kehittyneet viimeaikoina hurjasi ja tummanruunikko ori näytti satumaisen komealta ravatessaan rennosti harja hulmuten.
Tulimme laukkasuoralle. Suora oli tietenkin lumenpeitossa, mutta tiesin että laukkaaminen olisi turvallista. Rensua ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Paikka oli orille tuttu ja se nosti heti suoran laukan suoran alussa.
- Tulkaa erissä, niin homma pysyy turvallisena! huusin. – Odotamme suoran lopussa.
Hevoset laukkasivat pareittain. Karo ja Magnet ottivat todellisen kilvan poneillaan. Humu voitti lopulta pienen Aksun. Kummatkin ponit puuskuttivat parin sadan metrin laukasta, kun taas ratsastajien kasvoilla loistivat onnelliset hymyt.
Seuraavana laukkasuoran selvittivät Fiia ja piskuine Pella-poni, Heitä seurasivat Shinqua ja Taiga.
- Hei! Varaslähtö! Shinqua sanoi kiivaasti, mutta kuitenkin leikillään.
- Joo, en mahtanut Pellalle mitään, se vaan lähti käsistä, Fiia sanoi muka viattomasti.
- Joopa joo.., Shinqua mutisi ja vinkkasi silmää Fiialle.
Pian kaikki ratsukot ja Yuff Berin kanssa olivat laukkasuoran päässä. Alkoi jo hämärtää todenteolla ja oli aikaa sytyttää lyhdyt. Yuff jakoi lyhtyjä ratsukoille ja lopuksi vielä sytytti rekeen kaksi lyhtyä. Lunta tippui edelleen hiljalleen ja ratsukkojoukko jatkoi polkua pitkin kohti metsää, josta pääsisimme taas tallille päin.
Käsky oli, että menisimme käynnissä, mutta Blade ja Tiia innostuivat ravailemaan ohittaen koko jonon. Dreameri ja Ilu saivat pidellä ratsujaan, ja kun oli vielä lyhdyt toisessa kädessä, oli työillä hommaa. Rensu ei kuitenkaan niin vain suostunut luopumaan johtajan paikastaan, vaan yritti kiilata tammojen edelle. Blade rauhoittuikin pian ja Tiia sen jäljessä.
Jatkoimme rauhallista käyntiä pellon poikki kohti tallia. Liinalla oli välillä pitelemistä Myntissä, joka riuhtoi narun päässä, kun Liina yritti samalla ratsastaa Epulla. Yksivuotias tamma oli innoissaan joukkoratsastuksesta, mutta onneksi suhteellisen rauhallinen Eppu rauhoitti myös Mynttiä.
Reega sai Roksu-orinsa yllättävän hyvin aloilleen. Roksu käveli koko matkan pää innosta pystyssä, kun muut heppaset ottivat jo rauhallisemmin. Brennan hoidokki Manki oli selvästi joulutunnelmissa ja lönkytteli yllättävän rauhallisesti Roksun ja shettisten välissä. Pimenevässä illassa se kulki kaula pitkänä silkkinen harja liehuen ja Brennakin pystyi ottamaan rauhssa.
Saavuimme tallin pihaan, oli jo pimeää. Tallipihan valot valaisivat niin, että ponit ja hevoset juuri ja juuri erottuivat. Toki lyhdytkin hieman auttoivat. Yuff ja Bert saapuivat kulkuset kilisten viimeisinä pihaan.
- Mutta missäsä Nana ja Pipsa viipyvät, kysyin. –Näitkö heitä, Yuff?
- En, tulin pienen matkan päästä ja yhtäkkiä näin vain Mankin, Yuff vastasi.
- Mitäköhän on tapahtunut, mutisin ja kehotin Rensun liikkeelle.
Ehdin metsän rajaan, kun kaksi shetlanninponia ratsastajineen hyppäsivät kuusimetsästä tielle lyhdyt vauhdissa vilkkuen.
- Mitä tapahtui? Minne katositte? kysyin.
- Siiri pomppasi kuusikkoon ja Pampu seurasi perässä, en tiää miksi, Nana selitti nolona.
- Ehkä se näki tontun ja lähti lahjojen toivossa perään, sanoi Pipsa ilmi selvästi jo seikkailusta voipuneena.
- No, pääasia, että olette kunnossa. Nyt talliin ja glögille.
Pikapuolin oli hevoset jo hoidettu ja ratsastajajoukko suuntasi olkkariin lämpimien glgien ja joulutorttujen toivossa. Hina, Jaakko ja Krisitan olivat jo päässeet kunnon joulutunnelmaan. Juttua lensi ja glögi kiehui levyllä sinne unohtuneena. Onneksi Abby riensi emännän hommiin ja viimein minullakin oli kädessä kuumana hehkuva muki täynnä lämmittävää juomaa.
Hyvää joulua!
Pipsa:
Leveästi haukotellen työnnän oven auki, kääntyen tallin uuten lisäosaan, törmäten melkein satulaa kantavaan Anneen.
- Moi, Serallakos veinaat ratsastaa? hymyilen pysähtyen paikoilleni.
- En, kun Rensulla, nainen hymyilee pirteästi. - Aattoratsastus nimittäin.
- Monelta se oli? Miähän tulin Pampulalla, virnistän.
- Se on ihan kohta, tasalta, nainen nyökkää hymyillen.
- Okhei, mie meenkin laittaa pullan valmiiksi, totean kaartaen karsinalle.
- Nyt ylös, ulos ja lenkille! virnistän napaten harjapussin nopsasti mukaani, ryhtyen harjaamaan sitä reippain vedoin tulevaa varten.
- Kaikkihan on selässä? Anne vilkuilee ratsukoita.
- Mä en oo, Yuff virnistää reestä.
- Nousehhan sit-, sähän meet reellä, nainen naurahtaa. - Onko kaikki muut selässä?
- Mie oon aineskin, hihkaisen taputtaen ponin kaulaa.
- Noniin, eli järjestys on tämä, Abby ja Palmi miun taa, sitten siihen ja Kalle, niitten taa…. Nainen aloittaa, kaikkien ollen pian paikoillaan, ja letkan lähtiessä liikkeelle kiemurrellen.
Lunta sataa hiljalleen, tallin vaaleiden valojen paistaessa jo näkymättömissä, kavioiden jättäen suuremmat tai pienemmät jälkensä lumikerrokseen. Pää ylhäällä Pampula tarpoo lumihangessa Mankin takana. Ilta hämärtyisi nopeaan. Rauhassa annan tamman kävellä omaa tahtiaan, vilkaisten tummalle taivaalle, ja lumisiin kuusiin, jotka näyttivät melkein hipovan taivasta.
Pikkuhiljaa lyhennän ohjia, pistäen poniin hieman enemmän vauhtia.
- Otetaas ravi, Annen ääni kuuluu hiljentyneessä metsässä, hevosten siirtyen reippaaseen raviin. Innokkaana tamma yrittää pysyä hieman yli ponikokoisen hevosen perässä, lumen narskahdellessa ratsukoiden kavioiden alla.
Tamma rupeaa koventamaan, tietäen mikä tulisi seuraavan mutkan takaa - laukkasuora, joka olisi varmaankin lumen peitossa, mutta toivon mukaan pääsisimme siinä kirmaamaan. Pidätän tammaa hieman Mankin vaalean hännän lähestyessä liian uhkaavasti, odottaen Annen komentoja laukkasuorasta.
- Tulkaa eri erissä, niin pysyy homma turvallisena, nainen ilmoittaa pidätellen temppuilevaa Sastun silmäterää - Rensua.
- Soo, ei myö mennä vielä, mutisen pidätellen innosta puhkuvaa tammaa, vilkaisten takana odottavaan Siiriin.
- Myö voitetaan teiät, irvistän silittäen hoitoponini kaulaa. - Vai mitä Pampu?
- Noniin, paikoillanne, valmiina, HEP! Karjaisen kannustaen tamman reippaaseen laukkaan, tämän hyppelehtien lumisella tiellä, kipittäen niin kovaa kuin pääsi Siirin rinnalla, muiden hevosten kaartaessa pian näkyviin, tamman hiljentäen vasten tahtoisesti käyntiin. Taputan ponia, illan hämärtyessä entisestään.
- Eli Yuff jakaa nyt jokaiselle lyhdyt, Anne ilmoittaa, Yuffin kaivaen lyhdyt esille, jakaen ne kaikille, palaten Bertin vetämään rekeen, matkan päästessä jatkumaan käynnissä, lyhtyjen valaistessa matkan tekoa, shetlanninponejen tehdessä äkkikaarroksen, rynnäten kuusikkoon, kenenkään huomaamatta.
- Sooo, rauhassa, rauhoittelen tammaa, pidättäen sen käyntiin, ja pysäyttäen viimein kokonaan.
- Tiiät sie missä me ollaan? vilkaisen kysyvästi hymyilevään Nanaan.
- Joojoo, totta kai mä tiiän, kaarretaan tosta vaan tonne! tämä virnistää, ponien lähtiessä matkaan reippaasti. - Huh, tallipiha! hihkaisen osoittaen valoja, jotka näkyivät pienen matkan päässä.
Metsästä päästyämme, oli Anne Rensun kanssa vastassa, ja pääsimme tallipihaan ehjin nahoin. Voipuneina hoidimme ponit, kipittäen sisälle glögiä kittaamaan.
Brenna:
"Soo, seisoppas", komensin hyörivää ja pyörivää ruunaa. "Onko kaikki selässä?", Anne kysyi steppailevan Rensun selästä. "En", hihkaisin ja huomasin tilaisuuteni tulleen, kun Manki tuijotteli kauas metsään. Ponnistin itseni reippaasti satulaan ja kokeilin jalustimien pituutta. "Nytkö on?", Anne kysyi minuun katsoen. "Jep", vastasin ja laskin jalkani takaisin oikealle paikalleen, kun sain satulavyön kiristettyä. "Sitten mennään", Anne huusi ja lähti vetämään joukkoa kohti metsän siimestä. Manki oli pirteällä tuulella ja asteli reippaasti Reegan ja Roksun perässä. Nautin kirpakasta pakkasilmasta ja hengitin syvään ja venyttelin maireasti päästäen ohjat hetkeksi kaulalle. "Ravia!", kuulin Annen äänen joukon etupäästä ja keräsin ohjat tuntumalle. Kahdesti ponia ei tarvinnut raviin kehottaa ja törmäsimme melkein Reegan ratsun takapuoleen. "Pruu, soojaa", rauhoittelin pikkuista ponia ja annoin muutaman puolipidätteen ohjasta. Kevensin rennosti ravin tahtiin ja kuuntelin miten lumi narskui ja kavioiden alla. Kuulin pienten kavioiden sipsuttavan takanani ja käänyin katsomaan, miten Pipsa kevensi reipasta tahtia pikkuponin mukaan. Hymyilin heille ja katsoin taas eteen. Manki tuntui rauhalliselta ja pörähti tyytyväisenä kun käännyimme laukkasuoralle. "Mennään pareittain", Anne neuvoi ja lähti itse edeltä Rensulla. Odotin hetken kunnes tuli vuoroni.
Manki heitteli päätään ja lähti innokaasti tallaamaan lumista maastoa. Pidätin muutaman ensimmäisen askeleen ruunaa, mutta sitten annoin ruunan painaa. Lumi pöllysi laukatessamme ja nautin ilmavirrasta joka heilutteli hiuksiani. Manki puuskutti ja pidensi askeltaan kiihdyttäen vauhtia. En viitsinyt nyt jouluaattona ruveta tappelemaan ponin kanssa ja annoin Mankin kiihdyttää vauhtia, kuin formula auto. Näin Annen seisomassa Rensun kanssa laukkasuoran päässä ja pidätin jo ponia hieman. "Pruu", jarruttelin ratsuani ja paahdoimme Annen nenän edestä ympyrälle, jossa sain ponin rauhoitettua raviin. "Hyvä", kehuin poikaa ja siirsin ruunan käyntiin. Silitin rautiaan silkkistä harjaa ja järjestäydyimme taas jonoon, kun loput tulivat laukkasuoralta. Lähdimme kävelemään kohti tallia ja Manki tuntui aivan raukealta.
Saavuimme tallinpihaan hiljaisina, vain kavioiden kopinan saattelemana. Manki haukotteli maireasti kun laskeuduin satulasta ja hölläsin vyötä. Nostin jalustimet ja katsoin vielä Annea joka viittoi että talliin vaan. Talutin väsyneen ruunan karsinaansa ja hoidin sen pois.
Astuin olohuoneeseen ja siellä istuivat jo melkein kaikki. Hakeuduin istumaan sohvan kulmalle Satsun viereen ja haukottelin maireasti. Pian meille tarjoiltiin ja glögia ja maistoin höyryävää juomaa. "Nam", äännähdin ja kaadoin kuuman juoman puoliksi kurkkuuni. Ilta jatkui mukavasti glögiä nauttimalla ja väsyneenä aloin vain nauraa Kristerin tyhmille jutuille ja hihitin käppyrässä sohvan vieressä. Ilta oli mukava, mutta vatsa oli kipeä kaiken nauramisen jälkeen.
Kiitos ihanasta yömaastosta ja hauskasta illasta ja maistuvasta glögistä!
Nana:
Jo kukonlaulun aikaan olin pinkaissut ylös vuoteestani, heittänyt kuteet niskaan ja pakannut eväät reppuun. Nyt, kun kello näytti 7:51, olin jo hyvässä vaiheessa matkaa kohti Seppelettä.
Oli satumaisen ihanaa kulkea notkottavien puiden viereltä, sillä joka paikassa olisi vain sitä ihanaa jota rakastan – pehmeää, untuvaista lunta! Kohta kuitenkin saavuin Seppeleelle ja morjenstin Annea suuren lahjakorin kera. Kori sisälsi sitä kaikkea mitä touhu-Anne tarvitsisi; fazerin sinistä, kynttilöitä sekä hyvän kirjan.
Pää kolmantena jalkana rynnistin ponikarsinalle. ''Mitäs tamman jouluun kuuluu?'' naurahdin ja nostin satulahuoneesta varusteet karsinalle. Rennosti repsottava harja sai olla niinkuin oli. Pian ruskea satula oli epäkypsän ponin selässä ja suitset saatu vaivalla päähän.
Taluttaessani Siiriä ulos, haistoin lievästi sanottuna hirvittävän hajun. ''Yh.. mitä tää on?'' irvistelin Hinan ja Jaakon räkätellessä kovaan ääneen. ''No saatte olla varmoja että minä en tuota litkua suuhuni pistä!'' karjaisin, ja juoksin muiden luokse kentälle valmistautumaan.
Kohta iloinen joukko käveli pitkin loputtoman pitkää ja lumista polkua. Anne ratsasti yllätyksekseni suurella Rensulla, Sastu taas istui kimon hoitsunsa selässä. ''Ihmissyöjä-Anttu..'' Shinqua supisi. Kurtistin kulmiani ikäänkuin kysyäkseni, mitä tyttö tällä tarkoitti?
Kohta ravasimme, minun yrittäessä istua mahdollisimman rentoutuen tikittävään raviin. Pimeä alkoi laskeutua yllemme, Annen käskiessä meidän laukata pareittain. ''Kohta mennään.. ootteko valmiita kohtaamaan mestarit?'' uhosin, kun Manki lähti reippaaseen laukkaan suoraan edestämme. Pidätin Siiriä, ja Annen näyttäessä merkkiä annoin tamman laukata täysin vapaasti. Istuin kevyeeseen istuntaan, ja nautin hetkestä.
Nyt pimeä oli hiipinyt yhä lähemmäksi, ja Yuff jakoi kaikille lyhtyjä. Siiri osoitti kummastuksena moiseen valokapineeseen hermostuneella korvien heiluttelulla.
Ihanan raikas ilma, korkeat lumikinokset, parhaat ystävät, kaikki oli niin satumaista. Yhtäkkiä Siiri pomppasi korkealla loikalla pusikkoon, ja ääneni katosi sysimustaan iltaan. Pampula seurasi täysin sinisilmäisenä shettisystäväänsä.
Kun kömmimme ylös kuusikosta ponien kanssa, oli Anne jo tullut meitä etsimään. ''Minne te oikein jäitte?'' Anne kysyi tiukasti, minun alkaessa selittää nolosti tapahtunutta.
Pian kolme punaposkista ratsastajaa tepasteli hiljaisessa yössä tallilla lämmintä glögiä juomaan. ''Ei kannata juoda, siinä on jotain pontikkaa..'' kuiskutin Pipsalle.
Reega:
Päästyämme Seppeleen pihaan, huomasin että melkein kaikki olivatkin jo kauniissa jonossa, ja Bert oli pistetty reen eteen. Anne istuskeli vanhan heppani, Rensun, selässä yrittäen saada vekotinta toimimaan, kun se pyöri ympäri ja ämpäri ihan miten huvitti. Koitin pidätellä nauruani, toki minullakin olisi kuuma ori pidäteltävänä, tosin se on hieman pienempi ja toivottavasti siis rauhallisempi kuin isot lämppärit. Sastu katseli huolestuneena orinsa puuhia Antun selästä.
Pian Yuff saapui ja hyppäsi rekeen Bertin taakse ja minä asetuin paikalleni Rokin kanssa, joka auttamattomasti hirnui ja hyppeli. Parhaani mukaan kiskoin ohjista ja yritin pidätellä oria, kunnes vihdoin päästiin matkaan, ja Roki hieman rauhoittui. Pikkuhiljaa alkoi pienen pieniä lumihiutaleita laskeutua maahan, ja hevoset pörhistelivät tavallista enemmän. Roki pyöri allani vain tavallista enemmän ja toivoin että pääsisimme pian laukkaamaan.
Onneksi pääsimme pian raviin, käteni olisivat nimittäin olleet velliä jos sitä olisi jatkunut vielä vähäisenkin. Roki meinasi hieman hypellä ja ottaa muutamia laukka-askelia, joten kehotin takana tuleviani pitämään kunnon välin Rokiin, muuten saattaisi tulla potku päähän. Normaalia paremmin Roki kuitenkin selviytyi ravi osuudesta, mutta pelkäsin minkälaisen kiitolaukan se nostaisi laukkasuoralla…
Onneksi laukkasimme pareittain, tosin Roki laukkasi suurin piirtein kymmenen metriä edellä, paristamme. Laukkasuoran lopussa ori olisi halunnut laukata vielä takaisinkin, ja takaisin, mutta se nyt ei minun mielestä ollut mikään erikoisen hyvä idea, kuten ei ollut muistakaan. Anne kehotti minua pitämään kunnolla ohjista kiinni, sillä kukaan ei halunnut murtuneita luita jouluaattona. Yritin tehdä työtä käskettyä, mutta minkäs sille voi kun poika pyörii allani kuin pingispallo.
Lopulta Yuff ja Bertkin saapuivat rekineen, ja Anne katsoi tarpeelliseksi sytytellä lyhdyt. Itse kieltäydyin ottamasta lyhtyä, sillä minun oli pidettävä kummatkin tassut ratissa, muuten seuraukset olisivat olleet hirveät. Tosin pärjäsimme ilmankin, Roki kulki nimittäin niin kiinni edellä olevamme perässä että pelkäsin milloin Roki saa kaviosta kuonoonsa.
Hetken kuluttua näin tutun takamuksen vilahtavan ohitsemme, ja Roki hyppäsi hieman siivuun pää pystyssä ja pärskien. Katsoin takamuksen suuntaan ja ketkäs muutakaan kuin Blade ja Tiiahan siinä hieman kiilailivat. En pystynyt katsomaan mitä kävisi kun he pääsisivät Rensun ohitse, joten päätin näin ollen olla katsomatta. Pian jono oli kuitenkin taas järjestyksessä ja Seppeleen valotkin jo häämöttelivät metsän takaa.
Pian olimme jälleen tallilla ja Hina sekä pojat olivat ottamassa meitä vastaan. Anne rupesi heti tiedustelemaan glögeistä ja niiden kohtalosta. Itse sain luvan päästää Rokin oritarhaan siksi aikaa kunnes lähtisin takaisin kohti Simoraa. Kun kaikki heposet olivat hoidettu ja paikoillaan, kaikki kiipesivät hyvillä mielin ylös hoitajien huoneeseen nauttimaan jäljelle jääneistä glögeistä ja Ellin tekemistä pipareista. Jotkut jakoivat myös lahjoja toisilleen, ja juttelimme ja pidimme muutenkin hauskaa.
Minulla oli vielä paljon tehtävää, joten en pystynyt jäämään kauaksi aikaa Seppeleeseen. Heippasin kaikki ja toivotin hyvät joulut ja onnelliset uudetvuodet, ja sitten lähdin alas tarhoille hakemaan orin koltiaistani…
Reega & Roki
Abby:
Katselin epäröivästi karsinannurkassa kököttävää tammaa. Vilkaisin nopeasti harjapakkiin ja sitten takaisin rauhalliseen tammaan. Huokaisin syvään ja katselin vielä hetken Palmikkoa, joka tuskin oli edes huomannut minua.
- Mene nyt, vingahti Carkki ja työnsi minut sisään.
- Juu juu, sanoin nopeasti ja tallustelin Palmikon luokse.
Palmikolla oli juuri se ilme mitä olin pelännytkin. Ai.. Uusi tuntiratsastaja ilme sai minut tuntemaan itseni ulkopuoliseksi. Kuitenkin reippaasti aloin laittaa tammaa kuntoon.
Saapastelin hyräillen ylös oleskeluhuoneeseen ja törmäsin rappusissa hymyilevään Anneen. Moikkasin naista nopeasti ja kapusin loputkin rappuset ylös. Kurkistin sisään ovesta ja saalistin sisältä Hinan, Jaakon ja Kristerin.
- Moi, naurahti Hina.
- Säästäkäähän sitä glögiö meillekkin, naurahdin.
- Joo joo, hihitti Hina.
Hyppelin rappuset iloisena samalla, kun painoin kypärän päähäni. Saapastelin Palmikon karsinalle ja tamma tuli minua vastaan. Taputin sitä kaulalle ja lähdin taluttamaan neitiä ulos tallista.
Kiristin vielä satulavyön ja vihdoin kaikki olivat valmiina lähtöön. Katsahdin nopeasti Leeviin, joka steppaili Carkin alla innokkaasti. Kuitenkin kävelimme kohta metsätiellä ja kuuntelin ihmisten pöpötystä. Keskityin itse Palmikolla ratsastamiseen. Liian pian kuitenkin siirryimme raviin, josta tamma riemastui. Kuitenkin pidin mamman kurissa ja rauhallisessa ravissa. Tämä olisi rauhallinen aattoratsastus. Vilkaisin nopeasti Anneen, joka ravasi edessä, hänellä ei näyttänyt olevan ongelmia Rensunkanssa sitten ollenkaan.
Laukkasuoralla laukkasin Palmikon kanssa rauhallista laukkaa. Kun pääsin loppuun asti, käänsin Palmin ympäri ja katselin seuraavien laukkaa. Taputin vaisuna Palmin kaulaa, ainakin se oli laukannut rauhallisemmin kun monet muut.
- Käyntiä nyt vaan, kuului Annen käsky.
Kuljimme Palmin kanssa rauhallisesti eteenpäin. Tamma ei edes lotkauttanut korvaansa, kun Eppu ja Blade lähtivät kiilaamaan Annea. Josta nainen vähän tuohtui.
Pian kuitenkin tallin valot välkehtivät voimakkaasti ja se sai hevosia innostumaan vielä enemmän Liu'uin alas Palmikon selästä ja kehuin sitä kauheasti. Tämä oli sujunut todella hyvin. Vaikka Pampula ja Siirikin katosivat. Talutin tamman talliin ja otin siltä varusteet pois.
- Olet sie kyllä upea tamma, naurahdin.
- Jep, niin on, sanoi Carkki, joka saapasteli tyytyväisenä hoitsunsa luokse.
Fiia:
Talli oli täynnä niitä samoja tuttuja naamoja, ystäviä ja tuttavia, joista jokainen oli iloisessa jouluhuumassa ja haahuili käytävillä tyhmähkö virnistys kasvoillaan. Jouluntoivotuksia huudeltiin puolin ja toisin, kaikki olivat reippaita ja varsin valmiita maastolenkille hyvässä seurassa. Olin hiukan harmissani, koska sekä Wear että Josefiina olivat jättäneet maastoreissun väliin ja minun pitäisi laittaa Pella yksin kondikseen aitassa. Marssin tallipihan poikki aittaan ja aloin vilkkaasti varustamaan tammaa. Poni katseli minua korvat hörössä, mutta sen ilme muuttui äkkiä kireäksi, kun nykäisin satulavyötä kiristääkseni sitä vielä reiän.
- Oletsä lihonut vai mitä, sanoin sille tiukasti ja vedin lopulta vyön kolmanteen reikään.
Pella vain tuhahti ja vilkaisi minua närkästyneesti.
Pihalle oli kokoontunut jo suhteellisen suurehko joukko seppeleläisiä ratsastajia ja yksi valjakkokin, kun Bert oli laitettu reen eteen. Nousin rivakasti Pellan selkään ja ratsastin sen Annen ohjeiden mukaisesti jonoon. Aloitimme matkan iloisissa fiiliksissä. Taivas ei ollut vielä tummunut, mutta huomasi kyllä, että ilta oli jo lähellä. Kaikki juttelivat keskenään kovaan ääneen ja kääntyilivät ratsujensa satuloissa. Päästyämme hiukan leveämmälle tielle Anne pyysi, tai pikemminkin päästi, Rensun raville ja me muut poukkoilimme perässä epämääräisenä jonona. Pella tikkasi nopeasti lyhytliikkeisen Humun perässä nauttien selvästi maastosta ja hyvästä seurasta, aivan kuten minäkin. Takanamme rauhallinen Taiga hölkkäsi samaa tahtia Pellan kanssa, mutta Shinquan ratsun perässä Dreamer joutui pidättelemään Bladea aika lailla, ettei se olisi pistellyt menemään jonon ohi.
Pian saavuimmekin laukkasuoralle. Päädyimme nostamaan laukkaa pareittain, etteivät hevoset saisi päähänsä sen suurempia kisailuja. Pella painoi ohjalle ja steppasi sivuttain, ennen kun annoin sille luvan sännätä matkaan. Taiga perässään tamma viiletti koko pitkän suoran täyttä vauhtia, minä nauroin ja seisoin jalustimilla. Että elämä tuntuikin hyvältä! Suoran päässä Shinqua väitti pilke silmäkulmassaan minun ottaneen varaslähdön, mutta kirkkain silmin kiistin väitteen ja taputin sitten puhaltavaa Pellaa kaulalle. Se oli lämmin ja tyytyväinen, samoin kuin kaikki muutkin, jotka saapuivat suoran päähän hurjan laukan jälkeen.
Matka takaisin Seppeleeseen jatkui enemmän tai vähemmän käynnissä. Minun ratsuni oli jo hiukan väsähtänyt ja siksi se käppäili hissukseen eteenpäin, kun puoliveriset ympärillämme kimpoilivat sinne tänne. Kun tallin valot lähenivät ja lopulta putkahdimme pihaan, tunnelma oli todellakin katossa. Naureskellen lähdin laittamaan ponia yökuntoon. Isoon talliin menevä Nana vielä muistutti: ”Hina on sitten keitellyt glögiä! Et unohdu sen ponin seuraan, loimi niskaan ja hoitajienhuoneeseen mars!”
Hyvää joulua!