Palaa edelliselle sivulle

Kesän ensimmäinen leiri on suunnattu hoitajille. Se järjestetään 22.-26.6. Jokainen hoitaja saa tavallaan kaksi hoitsua; oman hoitoheppansa lisäksi kaikista tuntihevosista jaetaan jokaiselle leirihoitohevonen, jolla he menevät iltapäivän tunnin itsenäisesti. Osallistujia otetaan 12.

Leirillä ratsastetaan kaksi tuntia päivässä; ensimmäinen tunti opetuksessa omalla hoitohevosella, toinen tunti leirihoitsulla itsenäisesti. Leiriläiset nukkuvat leirimökeissä.

Leirillä keskitytään yhdessäoloon, hevosten kanssa puuhailuun ja rentoon oleiluun. Leirikisoja ei ole, vaan leirin loppuhuipennuksena toimii Artsin ravitallin tarjoama heinäkärrykyyti Liekkijärven rantaan, jossa nautitaan piknik-päivällinen.

Jokaiselle leiriläiselle tulee kirjoitettavaksi yksi kehyskertomus. Aiheita ei tarvitse orjallisesti noudattaa, suunnilleen kuitenkin.

Lisäksi leiriin kuuluu 1 vapaavalintainen tarina ja 1 vapaavalintainen kuva. (Kuva olisi kiva olla jonkinasteinen tapahtumakuva, eli ei pelkästään vaikka hevosen turpa tai parin viivan tikkuhevonen.)

Näiden lisäksi saa kirjoittaa ja piirtää niin paljon kuin haluaa.

Osallistujat:

Ryhmä I:
Ryhmä II:

Kuvia

Maanantai

Kehystarinat:
Aamupäivä: Talli on täynnä kuhinaa, kun leiriläiset saapuvat paikalle. Millaisia tuntemuksia aiheuttaa leirihoitsujen jako? Aurinkoinen ilma kutsuu leiriläisiä hevosten luokse laitumelle. - Sanni
Itsenäinen ratsastus ei olekaan ehkä valovoimaisin idea, sen osoittaa eräs läheltä piti-tilanne... Ryhmä I ratsastaa itsenäisesti kentällä, ryhmä II maneesissa. Hikiset ratsastajat pääsevät päärakennukseen suihkuun, mutta mitä tapahtuu, kun lämmin vesi on loppu? - Sini
Ma-ilta: Nälkäiset leiriläiset pääsevät vihdoin syömään, mutta tarjoilu saa leuat loksahtamaan auki... Pullonpyöritys illalla mökissä paljastaa erään kutkuttavan salaisuuden. - Pipsa

Aamupäivä - Sanni

Istuin auton etupenkillä vilkuillen aina silloin tällöin maalaismaisemia. Kohta Seppeleen punainen tallirakennus alkoikin jo siintää edessämme ja äiti alkoi hidastamaan vauhtiaan. Kohta nainen kurvaisikin tallin pihamaalle, ja auton pysähdyttyä hyppäsin innokkaasti kyydistä. Nopeasti kipitin takakontille, ja avasin sen raskaan luukun. Ähkäisten nostin raskaan laukkuni, siihen olinkin työntänyt vähän liikaa tavaraa.

- Moikka äiskä! hihkaisin heilauttaen kättäni.

- Heippa! Hauskaa leiriä, nähään sitten parin päivän kuluttua, nainen sanoi sulkiessaan oven.

Lähdin kävelemään kohti Josefiinaa, joka otti vastaan leiriläisiä päärakennuksen portailla. Kohta kuulin oven paukautuksia takaani, ja käännyin. Pipsa, Nana sekä Jenna olivat tulleet Pipsan äidin järjestämällä kimppakyydillä leirille. Odotin tytöt mukaani, ja lähdimme kävelemään kohti päärakennusta.

- Moikka tytöt! Menkääpäs purkamaan tavaranne mökkeihin. Jenna ja Sanni menee saunamökkiin, ja Nana Pipsa menee siihen toiseen, Jossuksi kutsuttu nainen selitti tarkistaen vielä listastaan. - Minä tulen sitten parin tunnin kuluttua hakemaan kaikki hoitsujen jakoon, nainen jatkoi hymyillen.

Nyökkäilimme naiselle vastaukseksi, ja lähdimme rivakkain askelin kävelemään mökeille. Hörpötimme kaikenlaista, suurimmaksi osaksi hoitsuista.

Pian olimmekin punaisten, puisten mökkien luona. Nousimme Jennan kanssa portaita pitkin natisevalle kuistille, ja menin Jennan perässä sisälle. Pipsa ja Nana menivät viereiseen, hieman isompaan mökkiin.

Sisällä oli vain Jokeri ja Ilu. Kaverukset mässyttivät jo karkkia yläsängyllä, ja lukivat yhdessä vanhaa, rutistunutta hevoshullu –lehteä.

- Hei, eiks kukaan muu oo vielä tullu? Jenna kysyi ihmeissään laskiessaan raskaan laukkunsa lattialle.
- Noup, Ilu sanoi kahmaistessaan kourallisen karkkia pussista. – Sanni kehtaatko antaa ton mun mp3:sen? tyttö jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Noukin Ilun musiikkisoittimen maasta ja annoin sen tylsistyneen näköiselle tytölle.

Jennan kanssa rupesimme purkamaan laukkujamme. Tavaroita ja vaatteita pursusi lattialle, kaivaessani tyynyliinan, aluslakanan sekä lakanan ulos kassistani. Nopeasti levitin asetin aluslakanani paikoilleen ja pujotin tyynyliinan tyynyn päälle. Hakkasin sitä hetken nyrkeilläni, ja asetin sen kapean sängyn päähän. Lopuksi pujotin vielä peiton lakanan sisään ja heitin peiton sängylle. Jenna oli hitusen nopeampi kuin minä, ja oli jo kerennyt viedä hampaittenpesuvälineet läheiseen vessaan. Minä laiskuuttani jätin ne vielä laukkuuni ja rötkähdin sängylleni.

- Täällä on kuuma! murahdin hiljaa. – Mitä hevosia työ toivoisitte hoitsuks? jatkoin hetken päästä. Kaikille kolmelle oli ihan sama. Minullakaan ei ollut mitään suoranaista toivetta.

Kohta kuistilta alkoi kuulua töminää ja iloista puheen sorinaa. Pomppasin sängystäni ylös, ja hölkkäsin ovelle aukaisten sen.

- Moro! tervehdin Keikkiä ja Veronicaa. Tytöt morjestivat minulle iloisesti, ja saapastelivat sisään. Tyttöjen tullessa huoneeseen Jenna, Ilu sekä Jokeri tervehtivät laukkujen purkua aloittelevia tyttöjä. Pian kaikki Keikki ja Veronica olivat valmiit, ja huoneessamme kävi kova höpinä. Nopeasti huone alkoikin sottaantua, olihan meitä samassa pienessä huoneessa paljon.

Parin tunnin kuluttua oveen koputettiin.

- Voi ei, se on Jossu! Ihan varmasti! Keikki huudahti alkaessaan siivoamaan.
- Hih, turha vaiva, minä tulin jo. On kyllä aikamoinen siivo, miten te kerkesitte näin nopeasti sotkemaan? Jossu sanoi naurahtaen. – Kuitenkin, nyt pitäisi lähteä hoitsujen jakoon.

Tämän kuullessaan porukka repesi liitoksistaan, minä mukaan lukien. Lähdimme rynnäköllä laittamaan kenkiä eteiseen, ja siitä tulikin aikamoinen sekasorto. Kuitenkin hetken kuluttua kaikki olivat pihalla. Jossu kävi hakemassa toisen ryhmän, ja suoritimme lopuksi vielä nimen huudon. Sitten lähdimme tallille.

12 innokasta tallityttöä ahtautui oleskeluhuoneeseen. Kaikille ei riittänyt istumapaikkoja, joten jotkut joutuivat olemaan seisten. Kovaääninen puhe täytti nopeasti oleskeluhuoneen ja Jossu yritti taltutella meitä. Ei, ensimmäisellä, emmekä toisella kerralla uskoneet, joka alkoi ärsyttämään Josefiinaa.

- Nyt kaikki hiljaa tai jäätte ilman hoitsuja! Jossu rääkäisi. Huone hiljeni äkkiä, ja kaikki alkoivat kuuntelemaan tarkkaavaisesti. – Eli, nyt siis kerron vain ”tuntemattoman tuntsarin”. Kaikki varmaan tietää nimittäin, että jokaisella on myös oma hoitsu hoidettavanaan leirin ajan, Jossu jatkoi vakavana. – Vaikka hoitsun kuuleminen aiheuttaa tunteiden purkauksia, pysytään silti hiljaa paikoillaan. Selvä? nainen jatkoi edelleen puhettaan. Mumisimme jotain epämääräistä nyökytellen.

- Okei, aloitetaan Kinkusta. Hän saa hoidokikseen Aksun. Sini saa Sentin, ja Pipsa Cassun. Sitten… Hmm… Oottakaas… Henni saa Pikun, Jossu luetteli taskustaan ottamasta paperilapusta.

Viiden minuutin kuluttua hoitsuen jako oli loppumaisillaan.

- Jenna saa Flooran, Sanni Bladen. Ja viimeisenä, muttei vähäisenä Jokeri saa Tiian. Noniin, nyt on siis hevoset jaettu, Jossu päätti puheensa ja kaikkien suut alkoivat käydä pikavauhtia.

- Blade. Black Blade, totuttelin tamman nimeä suussani. Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa hoitamaan hevosta, sillä kaikki hoitsuni olivat poneja. Olin Jossun valintaan tyytyväinen, Blade olikin kiehtonut minua aika.

- Floora tappaa mut! Jenna vitsaili.
- Miten mä pääsen Luyn selkään?! älähti Nana.
- Jipii, vähän mukavaa, sain Pellan! Lynn sanoi hyppiessään paikoillaan.
- Mä sain Antun… Äksyilystä huolimatta mä uskon, että me löydetään yhteinen sävel, Keikki sanoi rehevästi.
- Mä sain Brennan kullannuput! Veronica hihkui.
- Aika hyvä sattuma Verkku, virnistin tytölle joka mietiskeli mistä Epun karsina löytyikään.

Pikkuhiljaa röykkiömme alkoi rikkoutua, kun lähdimme hakemaan hoitsujemme riimunaruja.

- Aksu, Humu, Floora… Blade, Tiia... BLADE! luettelin palatessani mustan tamman karsinalle. Kahmaisin tamman kulahtaneen riimunarun käteeni, ja lähdin kävelemään nopeaan tahtiin hevosten tarhoille. Tallin edustalta näin kolme oritarhaa, heppatarhan, ponitarhan ja varsalaitumen. Katseellani etsin mustaa hevosta, jonka löysinkin helposti, sillä Blade oli ainut musta hevonen Seppeleestä.

- Blade! rohkenin kokeilemaan huutamaan Bladea nimeltä. Tamma nosti kauniin, siron päänsä ruohikosta, ja katsoi minua pitkään. Se ei kuitenkaan aikonut liikkua, ja laski päänsä uudelleen ruohikkoon. Murahtaen avasin tarhan oven, ja lähdin kävelemään kohti hoitohevostani. Jälleen tamma nosti päänsä, ja lähti uteliaasti kävelemään pää pitkällä maassa kohti minua.

Päästyäni Bladen luokse sivelin kädelläni puoliverisen silkkistä kaulaa. Tamma katseli minua oudoksuen tummilla, pienillä silmillänsä. Olinhan sille uusi tuttavuus.

- Oletpa kaunis… Kuvan kaunis.., kuiskasin kiinnittäen riimunarun tamman punaiseen riimuun. Nykäisin pehmeästi riimunarusta, ja tamma lähti askeltamaan pitkillä, hoikilla jaloillaan vieressäni. Välillä se hirnahti tammamaisesti muille hevosille, ja silloin tällöin kiehnäsi päätään huppariani vasten. Harjauspuomi oli lähes täynnä, mutta Blade sinne vielä mahtui. Kiinnitin tamman puiseen harjauspuomiin vetosolmulla ja lähdin hakemaan tamman harjoja.

Monet joutuivat tekemään harjauksen sisällä tallissa, sillä harjauspuomi oli jo täynnä. Olihan sää mahtava, yli kaksikymmentä astetta lämmintä ja aurinko paistoi polttavasti pilvettömältä taivaalta. Riisuin hupparini, ja laitoin sen puomin päälle.

- Tää on sua varten, sanoin tammalle kaivaessani taskustani leipäpalan. Tarjosin sen tammalle turvan eteen, ja se hävisikin nopeasti Bladen kitaan. Pörrötin Bladen pitkää ja harvaa otsatukkaa hymyillen, jonka jälkeen otin tamman harjapussista harjan. Aloin sukimaan mustaa tammaa tottuneesti, ja kohta vaihdoin puolta kaulan alta pujahtaen.

Vastapäätämme Sini harjasi lauhkeaa Senttiä, joka tunnettiinkin tallin kaikkien kaverina. Tyytyväisesti Sini harjaili sitä, ja välillä rapsutti sitä kaulasta ja ryntäistä. Vieressä olevalla Ilulla oli taaskin vaikeuksia pienen Pampulan kanssa, poni ei olisi millään suostunut pysymään paikoillaan. Ilun putsaessa kavioita, Pampula sai vetosolmun auki, ja lähti ravaamaan pois kaukaisuuteen.

- Eikä! Ilu murahti lähtiessään ottamaan energistä Pampulaa kiinni. Sen sijaan Blade pysyi paikoillaan hyvin nätisti, ja nostin sen vasemman etukavion ilmaan. Raaputin kaviosta liat pois, ja tamma laski sen raskaasti maahan.

- Hieno tyttö, kehuin tammaa, jolla oli varmasti tukala olo taivaalta porottavan auringon vuoksi. Päätin hakea pesupaikalta viileää vettä sankoon ja pesusienen, jolla viilensin mustaa tammaa.

- Onkos neidillä nyt parempi olo? puhelin tammalle irroittaessani solmun puomista. Sen jälkeen lähdimme kävelemään takaisin tarhalle, mistä Bladen olin noutanutkin.

- Kyllä meillä tulee olemaan varmasti kivaa yhdessä tän leirin ajan, eiks niin? hihkaisin tammalle päästäessäni sen vapaaksi. Blade lähti laukkaamaan pitkin laidunta, saaden muutkin tammat mukaan juoksenteluun. Istahdin aidalle, ja katsoin tammojen railakasta menoa. Hetken kuluttua tammat rauhoittuivat, ja alkoivat syömään makoisaa tuoretta ruohoa.

Leirille saapuminen - Jenna

- Kiitos kyydistä! hihkaisin Pipsan äidille noustessani autosta. Hän oli järjestänyt kimppakyydin minulle, Nanalle ja Pipsalle. Olimme jännittyneitä, vaikka Seppele olikin jo meille tuttu. Kaivoimme omat reput takakontista ja lähdimme suuntaamaan kohti Jossua ja Sannia, jotka juuri pyörähtivät ympäri katsomaan meitä.
- Moikka tytöt! Menkääpäs purkamaan tavaranne mökkeihin. Jenna ja Sanni menee saunamökkiin, ja Nana Pipsa menee siihen toiseen, kuuntelin Jossun sepustusta omissa ajatuksissani. Hän kertoi tulevansa hakemaan meitä kaikkia sitten hoitsujen jakoon, joten nyökkäsin tarttuen Sannia käsikynkästä lähtien kävelemään mökkejä kohti reippain askelin.

Minä ensimmäisenä nousin natisevalle kuistille ja astuin sisälle mökkiin. Katsahdin yläpetiin jossa Ilu ja Jokeri ahmivat karkkejaan, samalla lukien hevoshullua.
- Hei, eiks kukaan muu oo vielä tullu? kysyin ihmeissäni laskien laukkuni sängyn viereen lattialle.
- Noup, tyttö vastasi ja työnsi taas kätensä pussiin. Pian hän kysyi Sannilta, viitsisikö tämä antaa hänen mp3:sensa.

Pian ehdotukseni tuloksena, rupesimme Sannin kanssa purkamaan pullottavia laukkujamme. Avattua laukkuni, kaikki melkein räjähtivät kassista mökin lattialle. Pengoin niiden kaikkien tavaroiden seasta petivaatteet, jotka nostin hetkeksi sängylleni. Keräsin hiukan levinneitä tavaroitani kasaan, jonka jälkeen ryhdyin asettelemaan aluslakanaa paikoilleen. Nappasin tyynyni Ilulta, joka oli laittanut sen selkänsä taakse, jekuttaakseen minua. Iskin leikkisästi tuota naamaan pehmoisella tyynylläni, ja oli lähellä ettei tyttö horjahtanut alas yläpedistä. Hän vain naurahti ja jatkoi karkkien mässäämistä.
- Pystyy viä syömään kaikki karkit ekana päivänä, vinkkasin lukutoukille.
- Alkujännitystä, alkujännitystä, Jokeri sanoi kahmaten lisää karkkia kitaansa virnistellen minulle. Tungin tyynyn liinan sisälle ja heitin sen sängyn päähän. Aukasin nätisti viikatun pussilakanan auki ja pujotin peiton sen sisään. Nostin sen sängylle laittaen sen suoraksi, jonka jälkeen katsahdin peittonsa kanssa taistelevaan Sanniin. Etsin laukustani hammasharjan ja -tahnan, jotka kiikutin vessaan. Palattuani Sanni kysyi meiltä hoitohevostoiveita, mutta minulle se oli ihan sama, kuten kaikille muillekin.

Äkkiä Sanni pomppasi jaloilleen ja ryntäsi kuistille kuullessaan jonkun saapuvan. Kohotin katseeni sisälle lampsiviin tyttöihin, Keikkiin ja Veronicaan.
- Heipsaaan! tervehdin heitä, ja hekin aloittelivat laukkujen purkamisen. Mökki täyttyi meidän iloisesta rupattelusta, ja siinä samalla huomasin melko sotkuisen huoneemme. Eipä siinä kauaa mennyt, kun saimme sen tällaiseen kuntoon.

Havahduin tomeraan koputukseen ovellamme. Keikki heilahti äkkiä ylös sängystään huudahtaen:
- Voi ei, se on Jossu! Ihan varmasti! Ja äkkiä tyttö alkoi kerätä tavaroitaan. Josefiina oli Keikkiä nopeampi ja astui huoneeseen hämmästellen tätä sotkua, mutta pian pyysi meidät mukaansa hoitsujen jakoon.

Hetken kuluttua olin selvinnyt eteisestä, kenkiä jalkaansa laittavasta tyttölaumasta. Myös toinen ryhmä saapui paikalle, jolloin Jossu sai suoritettua vielä nimenhuudon. Eikä aikaakaan kun olimmekin jo matkalla talliin.

Ryntäsin oleskeluhuoneen mukavalle nojatuolille valloittaen sen. Kun kaikki olivat saapuneet, Josefiina rääkyi minkä pystyi, yrittäen saada rupattelumme keskeytymään. Pienen uhkailmoituksen jälkeen koko huone hiljeni ja kaikki ryhtyivät kuuntelemaan Jossun puhetta.

- ..Jennalle Floora ja..
Floora? En ole kertaakaan ollut missään tekemisissä tuon ex-ravuritamman kanssa. No, eiköhän me silti tultaisi toimeen sen kanssa. Vaikka onkin vähän omalaatuisensa, hankalampi tapaus.

Pian kaikki jakautuivat talliin, hakemaan omien hoitsujen riimuja ja -riimunnaruja. Sitten suuntasimme tarhoille hakemaan hepat. Sain pyydystettyä Flooran, kun se seurasi tovereitansa portille. Tamma luimisti korviansa taputtaessani sitä kaulalle. Kiinnitin narun sen riimuun ja lähdin ensimmäisten joukossa taluttamaan sitä kohti tallia. Suurin osa jäi harjapuomille sukimaan hoitsujansa, sillä sää oli mitä mahtavin. Minä menin kuitenkin sisälle, kiinnitin Flooran käytävälle molemmilta puolin ja rupesin hoitamaan sitä. En nimittäin halunnut tulla rutistetuksi Flooran ja jonkun toisen hepan tai vaikka puomin väliin. Tallissa oli ainakin viileää, mikä oli helpottavaa tämän kaiken helteen keskellä.

Hoitamisen jälkeen veimme ratsut laitumelle, ja päästettyäni Flooran irti, se lähti kiitoravia Bladen perään.
- Eikö se edes laitumella osaa laukata! Naurahdin tammalle ja menin istumaan aidalle Sannin viereen.

Tuntitarina - istuntaa ja irvistelyä (Josefiina)

”Noniin, tervetuloa ratsastusleirinne ensimmäiselle tunnille! En päästä teitä helpolla tänäänkään. Aiheena on istunta. Joojoo, pyöräytelkää vain silmiänne, mutta voin luvata, ettei kenenkään istunta ole niin täydellinen, etteikö siinä olisi petrattavaa. Ja kertaushan on opintojen äiti!

Istunta on kaiken ratsastuksen A & O. Kun istunta pelaa, pelaavat myös avut ja sekä ratsastaja että hevonen nauttivat työskentelystä. Oikea istunta on rento ja rauhallinen, eli satulassa ei hötkyillä tai liikehditä turhia. Suolapatsaana ei tarvitse olla, mutta jos kroppa jatkuvasti nykii ylimääräisiä liikkeitä, ei hevonen välttämättä erota apuja.

Istukaa syvälle satulaan, ihan ihan ihan syvälle. Tuntuuko jo vähän kivemmalta? Kuvitelkaa, että teidän lantiosta menee lanka kantapäähän. Jep, lantion ja kantapäiden tulisi olla yhdessä linjassa. Asento on ryhdikäs mutta ehdottomasti rento. Hei, tyypit, älkää jännittäkö olkapäitä! Kädet ovat lepäävät kaikessa rauhassa vartalon sivuilla, jalkoja ei jännitetä. Päätä ei tarvitse pitää jäykkänä pystyssä, vaan se on luonnollisessa asennossa, katse eteenpäin suunnattuna.
Hei, tehän kuuntelette. Upeaa yritystä!

Ja sitten alkaa itse työskentely. Jalustimet ristiin kaulalle, arvon neidit!

No, katsotaanpa mitä me saadaan aikaan. Ensiksi otetaan ihan yksinkertaisia harjoituksia. Koittakaapa saada hevonen siirtymään raviin pelkästään lantiotanne käyttämällä. Jep, vauhdikkaampien hevosten kanssa tämä on tietysti helpompaa, mutta tehkää liikkeestä mahdollisimman huomaamaton. Ja hei, nyt kun teillä ei ole jalustimia, fuskaaminen on kyllä helppo huomata – eli eipä yhtään käytetä pohkeita siellä! Noniin, siellä tuli ensimmäiset raviaskeleet, hienoa! Ottakaapa muut esimerkkiä. Nytkäytätte hiukan lantiotanne näin – hyviä yrityksiä, jes – ja jos ei millään tunnu onnistuvan, saatte maiskauttaa tasan kerran.
Vau, loistavaa! Nythän alkaa sujua. Eli rauhoitatte istuntanne muuten ja sitten annatte hevoselle selvän merkin. Noin, tosi mahtavaa!
Huomaatteko, miten hevoset kuuntelevat ihan eri tavalla, kun se ratsastaminen ei ole sitä alituista suussa roikkumista ja kylkien tahkoamista?

Noniin, pitäkää ratsunne ravissa. Jos ne yrittävät hidastaa käyntiin, heti reipas kannustus istunnalla, jos se ei tunnu toimivan niin maiskautus. Eikä mitään pohkeita. Joka ikinen, joka nyt yrittää päästä helpommalla, punnertaa 20 kertaa oleskeluhuoneessa heti tunnin jälkeen!

Sieltä oikeesta kulmasta lähtee seuraavalla kierroksella kolmikaarinen kiemuraura, pitäkää turvavälit. Huomatkaa, että nyt ei käytetä ohjia! Pitäkää tuntuma suuhun höyhenenkevyenä! Käännöksissä kääntykää selvästi katsomaan sinne suuntaan, minne olette menossa. Kehonne painopiste siirtyy, ja hevonen ymmärtää, mitä haette.

Istukaa rauhassa, se ei haittaa vaikka hölskyttekin. Mukailkaa liikettä kropallanne. Jeh, siellä ei ole yhtä helppo pysyä kuin jalustumien kanssa, joten tämä kehittää samalla tasapainoakin. Jos tuntuu, että tosissaan muksahtaa alas, niin tarttukaa kiinni harjasta tai kauhukaaresta, jos sellainen satulasta löytyy. Tsemppiä!

Ai että miten sitten hidastetaan? Tämä on samalla maailman helpoin ja maailman vaikein asia: ette lähde liikkeeseen mukaan. Sama asia, kuin kävelisit kaksi askelta ja sitten pysähtyisit. Ette vaan enää mukaile kropallanne liikettä, jarrutatte istunnallanne.
Noniin, ja kiemurat lähtee!

Hei, hienoa! Muistakaa katse, älkää pälyilkö taakse tai sivuille, sekoitatte hevosen. Tämä on kopukoille vähän outoa, kun ne ovat tottuneet jatkuvaan kuolaintuntumaan, joten apujen pitää olla selviä ja rauhallisia.

Hyvä tytöt! Ja sitten uudestaan!

Äsh, pitäkää ne ravissa. Nytkäytä kroppaasi ja lähde itse ravaamaan! Ai että ei toimi? No muistuta pikkuisen pohkeella, tällä kertaa ei tule rangaistusta. Nonih, nythän se lähti, hyvä.

Well well well, nyt ollaan menty kolmikaartista sen verran, että näytätte jo aika pahoinvoivilta harjoitusraviin... Nyt, hidastakaa sillä lantiolla ravista käyntiin. Älkää seuratko hevosen liikettä!
Himmeetä, tehän hoksasitte jutun jujun, melkein onnistuu jo kaikilta! Jos tuntuu, ettei onnistu millään, niin antakaa pieni ohjasmerkki. Nooooin. Mahtavaa, kiittäkää hevosia ja onnitelkaa itseänne.

Alkaako jo helpottaa lihaksissa? Hyvä, sillä nyt ravataan taas – eikä mitään huokailuja ja silmienpyörittelyjä, tämä on teidän parhaaksenne.
Ja sitten kopukat lantiolla raviin! Hei, siistiä, hepatkin ymmärtää jo, mitä haetaan.

Seuraavaksi testaamme teidän kuntoa ja kestävyyttä. Arvon leidit, olkaa hyvät ja ruvetkaa keventämään.... juu juu, ei se niin vaarallista ole.
Mitään jättipomppuja ei tartte ottaa, mutta lihaksia ei ole kielletty käyttämästä. Istukaa rentoina, mukailkaa hevosen liikettä. Älkääkä antako niiden elikoiden oikoa kulmissa! Jaksaa jaksaa, pinnistää pinnistää! Kaikki hiki, minkä te nyt vuodatatte, on omaksi parhaaksi! Katsokaa myös, että teillä on oikea kevennys.

Muutaman kevennyskierroksen jälkeen rupes heti helpottamaan, eikö niin? Nyt kumpaankin päätyyn iso ympyrä – ilman ohjia! Pyh ja pah, tietty se on mahdollista, senkin laiskiaiset. Pitäkää katse ympyrän KESKIPISTEESSÄ, ei hevosen otsatukassa! Ja siitä lähtee.

Tyttöset kultaiset, eipä yritetä lintsata! Kyllä te saatte ne ratsunne pysymään ravissa, kun tarpeeksi hikoilette. Okei, okei, armahdetaan hiukan – kyllä sitä pohjetta saa käyttää, mutta vain äärimmäisessä hädässä. Iso, pyöreä ympyrä eikä mitään kananmunia, skarpatkaa hei jooko.

Noniiiiiiiin, sitten käääääynti. Tehän alatte olla jo mukavan hikisiä.
Saatte levätä hetken, sillä aikaa kun mä teen tähän keskelle kiperän pujotteluradan.

Ja takaisin hommiin. Eli pujottelette nämä tötsät ensin kerran käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Ne on epätasaisin välimatkoin, joten välillä heppa saa olla melkein kaksinkerroin. Muistakaa, ei ohjia tai pohkeita. Liike lähtee lantiosta!

Hox hox, katsokaa sinne, minne olette menossa, ravissakin. Ja mitäs siellä tapahtuu, ponit takaisin uralle ja äkkiä!
Nythän homma alkaa jo sujua, tähdellistä työskentelyä kaikilta. Pitäkää vaan tahti yhtä tiukkana, nyt ei löysäillä!

Ja sitten sama harjoitus mutta keventäen! Hop, hop, keventää, keventää! Se pylly ei jää laahaamaan satulaa, go go! Jos joku yrittää päästä helpommalla, saatte tuta miltä tuntuu siivota yksin kaikki ison tallin oikeanpuoleisen käytävän karsinat! Keventää, keventää!

Upeaa, tosi hienoja yrityksiä. Ja sitten takaisin uralle ja käyntiin, ilman ohjia. Taputtakaa heppoja kunnolla, aivan mielettömän siistiä katsella noin osaavia ratsukoita jotka vielä yrittävät sata lasissa! Mä oon ylpeä teistä, tytskät!

Pyöritelkää nilkkoja ja hartioita, tämä treeni varmaan tuntuu vähän aikaa.
Laskekaapa sitten jalustimet takaisin kyljille ja ottakaa uudelleen se oikeaoppinen istunta, eli syyyyvälle satulaan, kantapäät ja lantio samaan linjaan, käsistä suora linja hevosen suuhun... hei, nyt näyttää aivan sairaan hyvältä, etenkin verrattuna siihen, miten istuitte vielä tunti sitten. Edistystä on tapahtunut jo tässä ajassa.

Nyt jalustimet takaisin kaulalle – älkää olko ton näköisiä, nyt tulee jotain kivaa. Nimittäin loppulaukat! Molempiin päätyihin kolme ratsukkoa, vähän koon ja vauhdin mukaan. Ja sieltä lähtee, lantiolla JA pohkeilla! Hyvä hyvä, älkää antako niiden löysäillä tai kaahata, vaan pitäkää tempo hyvänä.

Dodih, sitten we're done. Vielä loppuverkat ja sitten hepat takaisin ulos. Pakko vielä suitsuttaa teitä: mahtavaa työskentelyä kaikilta. Toivottavasti saitte jotain irti tunnista!”

Ryhmä I, kommentit:
Shinqua ja Humu: Humu oli oikein reippaalla tuulella, ja lantiolla liikauttelu sujui siksi helposti. Pysäyttäminen olikin vaikeampaa, mutta suoriuduitte siitäkin alkuvaikeuksien jälkeen hyvin. Istuntasi on OK, mutta varo, ettet istu ns. ”tuoli-istunnassa” eli pahasti takakenossa, jossa ikään kuin nojaat jalustimiin ja liikkeessä hevosen suuhun.
Sini ja Tiia: Tiia oli tahmea, ja uskon että tämän treeni tuntui kankuissa! Tamma kun velttoili ja löysäili jatkuvasti. Pinnistelit ronskisti, ja sait kuin saitkin puoliverisen toimimaan. Istuntasi on hyvä, mutta antaessasi pohkeita, tuo jalat rohkeammin hevosen kylkiin. Nyt kun annoit pohkeita hyvin varovaisesti.
Pipsa ja Pampula: Sinä ja Pampu olette olleet yhdessä niin paljon, että yhteinen kieli on alkanut jo löytyä. Mutta niin hassulta kuin se kuulostaakin, muista hengittää ratsastaessasi! Nyt rintakehäsi painui lysyyn ja selkäsi meni köyryyn ylhäältä. Kiinnitä asiaan huomiota ja opettele sopivan rauhallinen tahti.
Henni ja Cassu: Cassu on niin herkkä, että tällaiset harjoitukset ovat sille omiaan. Sen kyllä huomasi. Pelasitte ihan hyvin yhteen. Istunnastasi sen verran, että kannattele itseäsi enemmän. Nyt välillä vain hytkyit mukana, puristaen tiukasti reisiäsi satulaa vasten. Rentouta jalkasi ja selkäsi, joka oli aika paljon köyryssä. Mutta kelpo suoritus!
Nana ja Siiri: Siiri oli pirtsakka ja energinen, mutta pysyi hyvin ruodussa. Teillä oli täysin päinvastainen ongelma kuin Pipsalla ja Pampulla: istuit 'ylisuorassa', yrittäessäsi olla mahdollisimman ryhdikkäästi satulassa. Lihaksesi jännittyvät ja nouset vähän ylöspäin satulassa.
Lynn ja Sentti: Sentti on herkkä ja kuuliainen, treeni sujuikin hyvin. Sinun istuntasi oli muuten aika hyvä, mutta köyristät selkääsi lapaluiden takaa. Olkapää ei ole oikeassa linjassa, ja joudut jännittämään hartioitasi.

Ryhmä II, kommentit:
Veronica ja Manki: Manki oli villillä päällä ja sitä saikin rauhoitella jatkuvasti. Onneksi olet tottunut ponskin metkuihin ja toimit tyynesti. Sinun istunnassasi on hiukan tuoli-istunnan makua, eli lonkkasi on tiukasti satulassa kiinni, polvi jäykästi irti siitä ja jalka edessä.
Keikki ja Blondi: Lonti oli sympaattinen yrittäessään tosissaan kaiken, minkä pyysit. Istuit satulassa luontevasti, mutta jännität hartioitasi jatkuvasti, minkä olettaisi tuovan niskaseudun kipuja. Jumppaa ja rentouta hartioitasi hepan selässä!
Ilu ja Tiia: Lehmä oli myös tällä tunnilla nihkeä. Laiskottelijan vauhtiin saaminen oli työlästä, ja vaati aikamoisia fyysisiä ponnisteluja... Lopputuntia kohden Tiia alkoi kuitenkin liikkumaan. Istunnassasi huomauttaisin ristiriitaisuudesta apujen kanssa, ensin kannustat hevosta liikkeelle ja samalla nojaat taaksepäin ohjat tiukkana. Keskity selkeiden apujen antamiseen.
Jenna ja Luy: Herrasmiehenä Luy toimi komeasti ja kantoi itsensä loistavasti. Istunnastasi sen verran, että roikuit etukenossa satulassa ja jalkasi olivat liian takana. Joskus tällainen vika voi johtua myös liian pitkistä jalustimista, mutta heh, tällä tunnillahan jalustimet olivat poissa käytöstä... Ratsasta Luylla enemmän ilman jalustimia, niin tunnet olosi turvallisemmaksi ja rennommaksi sen selässä ja istuntasi paranee.
Sanni ja Aksu: Poniruunaa ei ravailu kiinnostanut, se olisi halunnut pinkoa laukkaa päästä päähän. Sait kuitenkin Aksun hienosti käyttäytymään ja suoritit tehtävät hyvin. Erityistä kiitosta tiiviistä keskittymisestä ja kuuntelemisesta! Korjasit istuntaasi tunnin aikana selvästi, mutta jalustinten kanssa on ongelmaa. Älä paina väkisin kantapäätä alas, sillä silloin et voi ottaa jalustimesta tukea istunnallesi.
Jokeri ja Floora: Floora oli ehdottomasti tunnin vaikein ratsu. Se ei tahtonut pysyä rauhallisessa ravissa, vaan ajatteli uusia rataennätyksiä... Floora on siksi vaikea ratsu istuntatunnille, jossa pitäisi pystyä miettiä omaa olemista enemmän kuin hevosen. Suoriuduitte siihen nähden tehtävistä hyvin, voin ottaa teidät joskus erikoiskäsittelyyn liinassa, niin meno on turvallisempaa. Jännitit itseäsi selässä valtavasti ja sen huomasi koko kehossasi. Niska- hartiaseutu, selkä, lantio, jalat... toisella ratsulla tunti olisi varmasti ollut erilainen, mutta olosuhteisiin nähden ratsastit upeasti. Perusistuntasi on hyvä.

Valmistautuminen tunnille - Pipsa

Aurinko polttaa selkääni, jonka jo uskon olevan kärähtänyt punaiseksi. Vieressäni aurinkoa ottava Nana hörppii samaan aikaan pepsiään, joka näyttää tyhjenevän uhkaavasti.
- Pipsa ja Nana, Jossu sano, että hevosia pitää aloittaa laittamaan valmiiksi, luoksemme hölkkäävä Sini huikkaa nopeasti. Huokaisten hinaudun ylös maasta, haukotellen pitkään. Tytön perässä lähdemme kävelemään - tai oikeastaan matelemaan kohti tarhoja.
- Mitkäs muuten oli teijän leirihoitsunne? Sini kysyy pirteästi hymyillen. Huomaan Nanan miettivän hetken, ennen kuin tämä muistaa ratsunsa vihdoin.
- Miulla on Luy, ja eikös Pipsalla ollu Cassu? tyttö mietiskelee. Nyökkään vastaukseksi, vilkaisten tummiin farkku capreihini.

- Ääh, pitää vaihtaa vielä ne kuumat ratsastushousutkin jalkaan, huokaisen syvään. - Ja kypärä.
- Noh, noh Pipsa, tuskin maneesissakaan on sen viileämpää, Nana lohduttaa minua virnistäen. Olemme jo hyvän matkaa marssineet kohti tarhoja, Sinin lähtiessä toisen tarhan suuntaan. Vaitonaisina käymme molemmat metsästämässä ratsumme kiinni, kerrankin tehtävä, joka osoittautuu minulle ällistyttävän helpoksi. Minä ja Cassu kärkenä lähdemme kohti kaukana häämöttävää harjauspuomia, jonka jo tosin kaukaa huomaamme olevan täynnä.
- Ei kai auta kun mennä hoitamaan talliin hevoset, huokaisen Nanalle ohittaessamme puomin.

Ruuna löntystelee vierelläni karsinaansa, jonne lasken sen irti, pyyhkäisten hikeä otsaltani ja lähtien hölkkäämään kohden leiriläisten asuinpaikkaa - mustikan sinisiä leirimökkejä, jossa paahtavan kuumat ratsastushousuni odottaisivat. Loikkailen viimeiset askeleet mökille, avaten sen oven ja tuijottaen järkyttyneenä huonetta, joka oli täynnä ratsastushousujaan etsiviä leiriläisiä.
- Onks kukaan nähny miun ratsareita? virnistän huvittuneena. - Sellasia vaaleita, joissa on tummat paikat?
- Onks noi siun? Shinqua kysyy, osoittaen lattialla lojuvia housuja.
- Hei ne on miun! Henni hihkaisee napaten ratsastushousunsa. Pikaisen tutkinnan jälkeen löydän omat ratsastushousuni laukustani, jonne olin ne jossain välissä kerennyt tunkemaan, kuten myös kypärän.

Reippaasti hölkkään taas pistävältä auringolta talliin suojaan, tehden käännöksen Cassun karsinalle, jossa en pahemmin ennen vieraillut, vaikka sen ja Pampulan karsinan välissä oli vain yksi, Luyn karsina, jossa Nana jo puuhaili isolle ruunalle jutellen. Rennoin ottein otan hevosen harjapakin syliini, avaan vaalean karsinan oven ja sujahdan sisälle karsinaan vilkaisten paikoillaan seisovaa ruunaa.
- Ootpas sie komee, naurahdan säkäkorkeudeltaan 170cm lähentelevälle tummanruunikolle, ryhtyen kaivamaan sen harjapakkia. - Hmm… Sikelle ois kyllä tollanen harja hieno, pitäs käyä ostamassa joku päivä… mumisen lähinnä itsekseni, napaten harkinnan jälkeen käteeni puuselkäisen harjan ja ryhtyen harjaamaan Cassua. Ruuna seisoo hiljaa paikoillaan, tiedä sitten oliko se aina sellainen vai oliko kuumuus sitä rauhoittanut - siitä itselläni ainakaan ei vielä ollut minkään laista tietoa, ruunalla en tainnut olla koskaan aiemmin ratsastanut, ja vieläpä itsenäisesti!

Rauhallisin ottein hoidan ruunan kuntoon, taputellen sitä hetken ja pujahtaen käytävälle.
- Haluuks joku tulla laittaa Cassulle satulan? virnistän avuttomasti, oma pituuteni kun ei päätä huimannut.
- Lynn palveluksessanne, tyttö hihkaisee. - Laitan vaan eka Luylle tän satulan nopsaan…
- Katos, siehän voit kohta perustaa Lynnin satulanlaitto palvelun, Ilu hihkaisee Pampulan karsinasta.
- Sie tuskin tarvoit apua siinä? Lynn virnistää - tai ainakin luulen niin, sillä siinä vaiheessa olen kääntynyt jo satulahuoneelle päin.

- Luy… Anttu… Eppu… Haa, Cassu! hihkaisen itsekseni, napaten korkealle laitetun mustan ja kalliin näköisen satulan syliini, pyydystäen vielä nopsaan suitset telineeltä ja lähtien tallustelemaan karsinoille päin.

Iltapäivä - Sini

- Vähänkö kuuma, Shinqua ähkäisee nostaessaan satulaa leirihoitsunsa Aksun selkään.
- Sanos muuta, Henni voihkii kulauttaessa kurkustaan alas viileän kokispullollisen. Päivä tosiaan oli kuuma - aurinko porotti taivaalla, kasvit käpristyivät veden puutteen takia ja kentän hiekka pölysi kuin saharan autiomaassa. Tallustelin iloisena leirihoitsuni, Sentin karsinan luota ilmoitustaululle.
- Voih! Huokaisin ja katsoin pettyneenä seinällä olevaa lappusta. - Me ratsastetaan kentällä tää tunti, sanoin.
- Tosi kiva, Nana voihkaisi katsoessaan ulos Luyn karsinan ikkunasta. Kentän hiekka näytti siltä, että kun siihen heittäisi höyhenenkin, niin jokainen hiekanjyvä sinkoaisi taivaaseen saakka.
- Hih, Henni päästi juonittelevan äännähdyksen ja katsoi kentän vierellä olevia sadettimia. Me kaikki katsoimme tyttöön, ja taisimme tajuta idean.

- Kastellaan se! Huusimme yhteen ääneen ja ryntäsimme täyttä vauhtia pihamaalle. Vilkuilimme ympärillemme, mutta ketään ei näkynyt lähimaillakaan, siispä suuntasimme kuivaa kenttää kohti. Aloimmekin jo virittelemään sadettimia toimintaan, kunnes Josefiinan ääni kuului takaatamme.
- Mitä ihmettä te teette? Hän kysyi tuijottaen sadettimia kantavia tyttöjä.
- Tota... Kastellaan kenttää, Shinqua sanoi asian ennen, kuin muut ehtisivät sanoa mitään.
- Ai, olisitte heti sanoneet, Jossu sanoi ja päästi pienen tirskahduksen. - On se hienoa, et leiriläiset osaa olla näin oma-alotteisia.
Huokaisimme kaikki syvään ja jatkoimme sadettimien asennusta (jossu tietenkin vedettiin mukaan auttamaan) ja saimme kentälle mukavan viileän vesisateen aikaiseksi. Jokainen lähti juoksentelemaan ympäri kenttää ja sai tietenkin vaatteensa melkoisen märiksi. Pientä vesisotaakin ehdittiin leikkimään, kunnes aikataulu alkoi kiristyä ja tunti läheni. Sammutimme yhdessä sadettimet ja lähdimme likomärkinä tallille varustamaan omat ratsumme itsenäistä tuntia varten.

- Mites te noin märkiä ootte, Jenna kysyi meiltä astuessamme talliin. II-ryhmä oli jo saanut jokaiselle ratsulleen varusteet niskaan.
- Älä edes kysy, Lynn naurahti siirtyessään Pellan karsinaan satula kädessään. Kipaisin hakemaan Sentin satulan sekä suitset ja riensin nopeasti sen karsinalle.
- Heippa, poika! Sanoin hevoselle iloisesti ja rapsutin pari kertaa tätä kaulalta. - Nyt pääsenkin ekan kerran sun selkääs, sanoin ehkä hieman jännittäen, mutta kuitenkin innolla odottaen. Heitin satulan voikon orin lämpimään selkään ja taputin sitä kaulalle. Ujutin vielä kuolaimet hevosen suuhun ja vóila, ratsu valmis tuntia varten. Heitin päähäni vielä kypärän, kulautin kurkustani hieman vettä alas ja olimme valmiita lähtöön. Toiset olivatkin jo lähteneet kentälle päin ja minä ja Sentti seurasimme perässä letkan viimeisinä.

Noustessani ratsuni selkään, itsenäinen ratsastus kieltämättä vähän jännitti minua - varsinkin, kun tämä oli ensimmäinen kertani Sentillä ratsastaessa. Jalustimia sain lyhentää monella rei'ällä, kunnes olin valmis. Nappasin ohjat käteeni ja painoin pohkeet kevyesti kiinni Sentin kylkiin. Ori lähti liikkeelle reippaassa käynnissä. Vilkaisin ympärilleni ja huomasin, että muutkin olivat alkaneet verrytellä hevosiaan. Ainoastaan Nana kamppaili vielä kentän keskellä päästäkseen korkean Luyn selkään, mutta pääsikin sinne nopeasti haettuaan avukseen maitolaatikon. Kaikki kiersivät nyt kehää rauhallisesti kävellen. Ainoastaan Pellalla ja Pikulla tuntui olevan vähän ylimääräistä energiaa, Lynn ja Henni saivat onneksi kuitenkin pidettyä ne kurissa.

Käänsin Sentin voltille ja nostin siinä ravin. Oi, miten pehmeältä se tuntuikaan! Sentti ravaili allani mukavan tuntuisesti tehdessämme pysähdyksiä, voltteja ja siirtymiä käyntiin ja sitten, se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta - tumma auto törmäsi kentän vieressä ollevaan sähkötolppaan. Sentti sinkosi muiden hevosten mukana laukalla ympäri kenttää ja melkein törmäsi ohi viilettävän Aksun takapuoleen.
- Pidätä, päästä, pidätä, päästä... Yritin ajatella rauhallisesti sekasorron keskellä ja kaikin mahdollisin keinoin pysäyttää oria allani. Pian onnistuinkin saamaan Sentin ravin kautta käyntiin ja pysäytin sen portin luokse. Anne ja Josefiina olivat kuulleet kovan tömähdyksen ja tulleet heti katsomaan, mitä tapahtui. Hevoset oltiin saatu jokainen joko kävelemään tai seisomaan paikoillaan, mutta niistä kaikista huomasi jännittyneisyyden Jossun kävellessä kentälle ja Annen juostessa auton luokse.
- Mitä ihmettä tällä kävi, Jossu kysyi hengästyneenä ja katsoi hikisiä hevosia ihmeissään.
- Auto... törmäys... selitimme jokainen yhteen ääneen ja Josefiina käski jokaisen antaa ratsunsa kävellä hetken pitkillä ohjilla. Annen pää ilmestyi auton syövereistä.
- Arvatkaas kuka auton ratissa oli, Anne sanoi ja patisti nolostuneen kuskin nousemaan ulos kaarasta. Jaakko! Kaikki huokaisivat helpotuksesta, että mies ja auto olivat kummatkin kunnossa - kummassakaan ei näkynyt lommon lommoa, kovasta törmäyksestä huolimatta.
- Kai te nyt pärjäätte täällä, Anne kysyi vielä meiltä lähtiessään. Vastaus oli yksimielinen:
- Juu, juu!

- Huuhuh, läähätin pysäyttäessä Sentin kaartoon muiden hevosten viereen. Laukattua oli tullut jo niin paljon, että takapuoli tuntui suorastaan tunnottomalta. Ja vastahan tämä oli leirin ensimmäinen päivä! Hyppäsin alas hevosen selästä ja annoin sille kunnon taputukset kaulalle.
- Olet sä kyllä reipas, juttelin Sentille taluttaessani sen omaan karsinaansa. Riisuin siltä nopeasti varusteet pois ja annoin sen juoda viilentävää vettä. Väsyneenä nostin satulan telineeseen, ripustin suitset omalle paikalleen ja menin toista ryhmää vastaan maneesille. - Miten meni, kysyin janoiselta ja väsyneeltä Keikiltä.
- Ihan sairaan hauska tunti, Keikki sanoi iloisesti. - Anttu oli ihan superkiva! Entä millanen Sentti oli, Keikki kysyi.
- Tosi kiva, vastasin ja jäin hetkeksi norkoilemaan Antun karsinan ovelle. Juttelimme Keikin kanssa hetken ajan niitä näitä, kunnes Josefiina kajautti tallin ovelta:
- Menkääs tytöt sitten suihkuun, niin pääsette joskus vielä syömäänkin!

- Lallatilei, kuului I-ryhmän leirimökin suihkusta.
- Pipsa, laulatko sä? Nana kysyi tytöltä nauraen odotellessamme saunahuoneen ulkopuolella.
- En suinkaan, Pipsa vastasi. - Mä hyräilen! Hän hihkaisi ja jokainen alkoi nauraa ihan täysillä. Pian Pipsa ilmestykin ulos suihkusta ja vihdoin oli oma vuoroni päästä raikkaaseen suihkuun. Viileä vesi valui ihanasti selkää pitkin ja raikasti koko kehon, kunnes...
- IIK! Kiljaisin niin kovaa kun vain pystyin ja hyppäsin melkein kattoon saakka. Kiedoin pyyhkeen päälleni ja loikin pian ulos suihkusta.
- Mitä siel on? Henni kysyi uteliaana ja kaikki katsoivat minua hämmästyneenä.
- Kali-kali-kali! S-suihku on k-k-kylllmä! Hytisin ja osoitin kietouduin jättimäisen pyyhkeeni alle.
- Ääh, ei se mitään ky... IIIIIH! Henni kiljaisi ja juoksi nopeasti pois kylmästä vesisuihkusta pyhe yllään.
- Niinpä, niinpä... me kaikki hihittelimme ja lähdimme vierailulle tupamökkiin, niin että toisetkin pääsisivät suihkuun.

Luyn selkään (Nana)

“Sie oot jär-kyt-tä-vän kokonen.“ tavutan, ja tuijotan silmät lautasen pyöreinä ruunaa. “Ja sie oot järkyttävä rasisti, eiks mun ihkupuoliveriset kelpaa häh!?“ Josefiina nauraa. “Kelpaa kyllä, mut mieluummin istuisin nytkin Siirin rodeakyydissä..“ hihitän vaivautuneesti. Mahan pohjassa lentää pari sataa suurta ritariperhosta.

“Voi mennä!“ huutaa joku käytävän päästä. Maiskautan, ja kävelen itse ensin karsinasta ulos. Luy tulee perässä paljon helpommin kuin Siiri. Ehdittyämme aurinkoiselle kentälle Josefiina punttaa minut selkään. “Herranjumala, onko tuo Big ben? Nään varmaan Englantiin asti!“ panikoin. “Rauhotu, siellä on ihan mukava mennä.“ nainen selittää.

Luy lönköttää eteenpäin kuuliasesti. Verryttelen lihaksiani pyörittelemällä käsiä ja pitämällä jalkoja irti jalustimista. Napauta ulkopohkeella Luyta kulmaan, ja hevonen tottelee empimättä. Käveltyämme pari kierrosta, otan ohjat tuntumalle. Taivutan Luyta joka suuntaan erilaisilla volteilla myös perusistunnassa ravissa (eli harjoitusravissa, jos joku ei tiedä).

Yritykseni nostaa laukka valotolpalta evätään, kun herra säntää kiitoraviin. Teen puolipidätteen, ja nostan laukan. Istun ryhdissä pyörivässä ja pehmeässä laukassa, nousten hiukan jalustimien varaan. Pidäte, pidäte, pidäte, käyntiin.

“Huh, vaikka eihän mulla oo ees hiki! En oo piiitkään aikaan ratsastanu hikoilematta, mä oikeesti yritän saada Siirin kaahotukseen ees jotain tolkkua.“ tilitän vaitonaisesti.
“Hyvin se meni!“ hihkaisee Josefiina.

Ensimmäinen itsenäinen ratsastus, Antulla - Keikki

Hiippailin mahdollisimman hiljaisesti kimon puoliverisen karsinalle ja varovasti kurkkasin karsinan asukasta. Anttu, leirihoitsuni, nuokkui huuli lerpallaan karsinan nurkassa kuin ei huomaisi minua lainkaan. Ainoastaan yksi kuunteleva korva viestitti sen tietoisuudesta minun olemassaoloani kohtaan. Naksautin kieltäni kokeilevasti ja kyykistyin seinän taakse piiloon. Luimiva Anttu löntysti ovelle ja kurkisti kaltereitten läpi minua. Nousin ylös ja puoliveriruuna säpsähti. Hetkessä korvat vetäytyivät luimuun ja kimohevonen kalisutti hampaansa yhteen, kuin säikytellääkseen minut tieheni. Päästin ilmoille hohottavan, huvittuneen naurun. Sillä hetkellä tajusin, että tulisimme toimeen mainiosti. Irvistin hevoselle rumasti.
'' Nyt Anttu-Lanttu on aika ryhtyä hommiin! '' Murahdin ja virnistin perään, toinen korva oli taas vääntynyt minua kohti.

Päättäväisin askelin astuin Antun karsinan ovesta sisään. Anttu hätkähti muttei ehtinyt minua karkuun. Nopeasti sujautin riimun ruunan kauniiseen, valkoiseen päähän. Yllättynyt Anttu räpäytti kummaksuen pieniä, kiiluvia mutta suloisia silmiään.
'' Sun äksyilevän ulkokuoren alla taitaa piillä pieni, isosta kurjasta maailmasta tietämätön lurjus '' Kuiskahdin tietävästi hymyillen.
Taputin valkoista puoliveristä kaulalle ja sidoin ruunan karsinan kalteriin kiinni vetosolmulla. En aikonut ottaa mitään riskejä vallattoman hevosen kanssa.

Pitkin, varmoin vedoin harjasin ruunan valkoista kylkeä. Ruunassa oli jotain.. Jotain jota kuvaavaa sanaa en millään saanut mieleeni. Sen olemus oli jotenkin hölmistynyt, silti se oli liikkeissään nopea ja ajantasalla. Kömpelön näköinen otus, jollain tavalla hurmaava. Anttu palautti minut takaisin maan päälle hampaitten paukautuksella, joten jatkoin harjaamista. Pudistin päätäni, kuin karistaakseni pois nakertavan ärsytyksen siitä, etten tiennyt oikeita sanoja kuvailemaan Antun anttumaisuutta. Puhahtaen pujahdin kaulan alta toiselle puolelle, jossa jatkoin harjausta.

Vaivoin oli saanut ratsuni varustettua, ja jälkeenpäin ähisin ja puhisin naama hikisena ja punaisena. Joinain hetkinä osasin todella arvostaa Blondin helppohoitoisuutta. Pyyhkäisin kämmenselälläni hikeä otsalta ja vedin kypärän päähäni. Se, että olin jo näin hikinen vasta laitettuani Antun kuntoon, ei ennustanut hyvää tulevalle ratsastukselle. Huoahtaen takerruin ohjaan ja hoputin Antun ylös, ulos ja lenkille.

Kummastuneena istuin valkoisen ruunan selässä. Hevosen runko tuntui niin hlaihalta, kaulakin oli puolet kapeampi kuin Blondin. Kevyin askelin Anttu lähti liikkeelle, odottamatta edes käskyäni. Hätääntyneenä kiskaisin ohjista taaksepäin. Olin niin tottunut Blondin laiskuuteen, siihen, että tamman liikkeelle saaminen vaati muutaman kunnon napautuksen. Ja nyt, ratsuni oli lähtenyt liikkeelle ilman pienintäkään käskyä, hitaasti, jalkojaan laahaten, mutta silti! Hiljaaa hihitin omalle hämmästyneisyydelleni ja taputin kuuliaisesti pysähtynyttä Anttua.
'' Nyt, Anttumies, on mun aika totutella sun tapoihin! ''

Kevyesti painoin pohkeeni kiinni Antun hoikkiin kylkiin. Eivät sen kyljet oikeasti välttämättä hoikat olleet, vain minulle, joka olin ratsastanut niin paljon rehevällä Blondilla. Muutamat muut ryhmäläiseni siirtyilivät jo vähitellen raviin, monien ilmeet olivat niin jännittyneet ja innostuneet kuin minä vain pystyin kuvittelemaan omani olevan. Hiljalleen kannustin Anttua reippaampaan liikkeeseen ja huomaamattomasti siirryimme raviin. Tunnustelin ruunan askelta. Joustava, pehmeä ja yllättävän kevyt ruunan kokoon nähden. Anttu laahasi hieman jalkojaan, joten napauttelin sen kylkiä muutaman kerran kannustavasti ja pian liitelimme jo mukavassa ravissa. Tein muutamia käyntiinsiirtymisiä ja voltteja vetreyttääkseni ruunaa ja vähitellen saatoin jo taivuttaa sen kömpelöhköä vartaloa.

Istuin alas harjoitusraviin, asetin ja tuin, myötäsin ja annoin hellävaraiset laukka-avut. Valkoisen ruunan pää nytkähti ylös ja se lähti saapastelemaan eteenpäin reippaassa ravissa. Ärsyyntyneenä pysäytin ruunan ja raipalla näpsäyttäen lisäsin laukkapohkeiden tehoa. Anttu hypähti eteenpäin ja sai minut hetkeksi luulemaan että se oli nostanut laukan, mutta pian menimme taas maneesia ympäri lujassa ravissa. '' Senkin.. '' Murisin.

Kevensin istuntaani hieman potkaistessani ruunaa eteenpäin.
'' Jos ei nyt niin ei koskaan! '' Ilmoitin Antulle ja annoin selkeimmät mahdolliset laukkapotkut. Jo tutuksi tulleen hypähdyksen tueksi painoin pohkeet ruunan kylkiin kiinni ja samassa paukahti. Anttu viiletti ympäri maneesia lauhkeasti, ja vieläpä oikeassa laukassa! Ulkoa kuului muutama avunhuuto ja tanner tömisi. Hidastin vähitellen Antun takaisin raville ja kuuntelin ulkoa kuuluvaa melua. Laukkaamisesta aiheutunut kumea kopina oli jo lähes loppunut ja saatoinkin nyt kuulla muutaman sanan sieltä täältä. Jotain sähkötolpasta, autosta ja törmäyksestä johon liittyi Jaakko! Päätin olla vaivaamatta mieltäni asialla sen enempää ja keskityin ratsastamiseen.

Hikisena liusuin alas ruunan satulasta. Jalat voimattomina laahustin Antun toiselle kyljelle ja nostin jalustimen ylös. Löystättyäni satulavyötä riisuin hikisen kypäräni ja talutin ruunaa kohti tallia. Viileä suihku tekisi kyllä terää, hevosen hoidon jälkeen tietysti. Anttu kyhnytti silmäkulmaansa olkapäätäni vasten ja taputin sitä lempeästi. Se veti kyllä MELKEIN vertoja rakkaalle Blondille!

Ensimmäinen ratsastus Bladella! - Sanni

Saavuin Jokerin ja Jennan kanssa heppatarhan luokse, ja vikkelästi kiipesimme aidan yli. Nopeasti yönmusta tamma ilmestyi näkökenttääni, ja hymyillen lähdin kävelemään kaunokaisen luokse. Tervehdin tammaa lempeästi, ja taputin sitä kaulalta. Nykäisin narusta pienesti, ja Blade alkoi harppoa vierelläni hoikilla lonkillansa. Vilkaisin Jennaa, jolla oli ongelmia päälle tulevan lämpöisen kanssa. Sitten siirsin katseeni Jokeriin, joka tyytyväisenä talutti lauhkeaa Tiiaa. Avasin laitumen portin, ja odotin, kunnes Jenna sekä Jokke olivat hoitsuineen päässeet ulos. Kiinnitin katseeni kahteen tallin edustalla aurinkoa ottavaan tyttöön; Pipsaan ja Nanaan.

- Auringonpalvojia, vai? naurahdin tytöille ja Nana nousi istumaan, hörpäten kulauksen pepsistään.
- Juu, ollaan me, luulisin! Pipsa ei kyllä rusketu, siltä vaan kärähtää nahka, Nana sanoi virnistäen.
- Jep. Sie sait näköjään Bladen hoitsuks! Se on tosi kiva heppa, hymähti. – Mähän sitä nykyään liikutan.
- Niin, uskon. Ja te saitte mitkä..? kysyin katsahtaessani maata nuuskivaa Bladea.
- Mä Luyn, Pipsa Cassun, Nana selitti.
- Oi kun kiva! Nyt meen harjailemaan Bladea, sitä varmaan jo hermostuttaa tää paikoillaan seisominen.

Harjailin Bladea mietteissäni. Perhoset lentelivät vatsassani villisti, miten leirin ensimmäinen itsenäinen ratsastus sujuisi Bladella, lipputangon kokoisella puoliverisellä?! Ei, Blade ei ollut kuin 160cm korkea, mutta se tuntui äärettömän isolta, olin nimittäin tottunut ratsastamaan poneilla. Nopeasti palasin maan pinnalle, ja reippaasti jatkoin harjausta. Heitin harjan vähän matkan päässä sijaitsevaan harjapussiin, ja vaihdoin sen vähän pehmeämpään.

- Nosta tyttö! kehotin tammaa. – Hyyvä, kehuin sitä heti perään, Bladen nostaessa jalkansa kiltisti. Kun olin putsannut kaviot, laitoin vielä nopeasti suojat ja vilkaisin kännykkääni.

- Jaahas, kello näyttääkin olevan jo viittätoistavailla, mumisin itsekseni lähtiessäni kävelemään talliin. Etsin Bladen musta, puunatun satulan ja se käsilläni roikkuen lähdin takaisin tamman luokse. Kovan työn tuloksena sain juuri ja juuri satulan tamman selkään, olinhan suhtkoht pieni.

- Onks kaikki valmiita? Veronica kysyi taputellen Eppu-hoitsuaan.
- Käyn nopeesti vaihtamassa ratsastusvaatteet, pamautin Veronicalle äkkiä ja lähdin hölkkäämään tallille. Kun pääsin hoitajienhuoneeseen, vetäisin nopeasti ruskeat ratsastushousuni jalkoihin ja sukat niitten päälle. Sujautin jalkani jodphureihin, ja pussin pohjalta etsin chapsejani.

- Ääh… Missä ne on?! ärähdin. Etsin, ja etsin, mutten löytänyt chapsejani. Puuskaisten lähdin kipittämään takaisin hoitopuomille; oli mentävä ilman chapseja. Lähdimme pikkuhiljaa lipumaan kohden maneesia.

Talutin mustan ratsuni kaartoon, ja hevosystävällisesti kiristin Bladen satulan mahavyön, ja yritin ponnistaa selkään. Se ei onnistunut, ja jäin odottamaan kiertävää jakkaraa. Sen avulla pääsin selkään, ja selästä käsin kiristin vielä vyötä. Sitten mittasin jalustimet sopiviksi, ja lähdin kävelemään oikeaan kierrokseen pitkin ohjin. Keinuin Bladen pitkässä ja vakaassa askelluksessa. Kohta joku ehdotti, että otettaisiinko jo ohjat tuntumalle. No, päätimme ottaa, ja kokosin ohjat. Painoin jalkani Bladen hoikkiin kylkiin, ja Blade hypähti raviin. Tamma oli kadota altani, niin nopeasti se kiisi pitkin uraa. Tein puolipidätteitä, ja voltteja, joiden myötä tamma alkoi rentoutua ja ravata vähän maltillisemmin. Tein paljon pysähdyksiä, tempon muutoksia, peruutuksia ja voltteja alku verryttelyksi molempiin suuntiin. Blade kulki hienosti, ja tunnin edetessä sain sen rehevää, mutta hoikkaa vartaloa jopa vähän taivutettua. En päättänyt tehdä ensimmäisellä kerralla mitään haastavaa, joten hetken kävelyn jälkeen menin lävistäjiä ristiin rastiin, joilla lisäsin tempoa keventäen. Lävistäjien lisäksi menin molempiin päätyihin pääty-ympyrät, jonka toisen menin harjoitusravissa, ja toisen laukassa.

Aloitin harjoituksen, ja ohjasin tamman lävistäjälle. Annoin pohkeita joka kerralla kun istuin alas, ja intohimoisena Blade liiteli eteenpäin. Pääty-ympyrälle tullessani hidastin vauhtia ja istuin satulaan; harjoitusravi oli kamalan pompottavaa! Hampaat irvessä yritin nojata taakse ja pitää jalkojani alhaalla. Huokaisin helpotuksesta, kun pääty-ympyrä loppui ja siirryin lävistäjälle. Tahdikkaasti kevensin tamman selässä, ja Blade liiteli korvat hörössä lävistäjän loppuun asti. Kun tulin pääty-ympyrälle, istuin alas ja annoin tammalle laukkapohkeet. Reippaasti Blade singahti laukkaan ja teki pukkisarjan. Pelästyneenä roikuin kaulalla, mutta pääsin uudestaan satulaan, ja kiltisti Blade laukkasi pari kierrosta.

Toistin tätä harjoitusta molempiin suuntiin, ja lopuksi harjoitusravi ei tuntunutkaan yhtään kauhealta. Kun olin laukannut ympyrällä, jatkoin uraa pitkin, ja annoin Bladen laukata kierroksen niin kovaa kuin se halusi. Sitten aloitin loppuravit löysin ohjin. Kiertelin ja kaartelin, yritin olla mahdollisimman paljon poissa uralta. Blade säpsähti ja hypähti pienesti pystyyn kuullessaan ulkonta pamahduksen ja avunhuutoja. Mietin hetken aikaa, mitä siellä tapahtuu, mutta ajattelin, että Jaakko oli vain taas sählännyt jotain. Annoin Bladelle pitkän ohjat ja taputin sitä leperrellen sille kaikenlaista.

- Hiiieno tyttö, kuiskasin sen korvaan. – Omenan oot kyllä ansainnut.

Lisämaksu kesäleiristä - Veronica

Nyhräsin Epun satulavyön kanssa ja puoliverinen alkoi siirrellä painoaan levottomasti puolelta toiselle.
-Tsot tsot, maltas vielä hetki paikoillas jässikkä, naureskelin ruunalle.

Vihdoin satulavyö oli kiinni ja olin pinteleitä vaille valmis hikiseen estetreeniin. Talutin kermakallen ulos tallista ja kiinnitn kypäräni soljet. Katsoin metristä hevosta joka seisoi kiltisti paikallaan ja odotti, että pääsisin selkään.

- Mulla ei taida olla mahiksia päästä tonne, sanoin Josefiinalle joka käveli ohitseni.
- On sulla jos vain tahdot, nainen hymyili ja iski silmää.
- I try!

Pidensin jalustimet niin pitkäksi, kuin reiät vain antoivat myötä ja nostin jalkani jalustimeen. Eppu oli jo kyllästynyt odottelemaan ikuisuuksia kestävää selkään nousuani ja astuin askeleen eteenpäin ja m'tkähdin pyllylleni maahan.

- Auts! kiljaisin ja tartoin nopeasti Epun ohjista kiinni ja nousin seisomaan.

- Nyt poni tai mikä lie hevonen oletkaan -seisoisitko paikallasi? kysäisin ruunalta joka alentui rooliinsa päätään ravistellen.

Pienen tovin jälkeen istuin jo ylpeänä Epun selässä ja lyhentelin jalustimia. Pipsa ratsasti Cassulla ohitseni ja moikkasi iloisesti.
Mumisin jotain pikaista vastaukseksi ja jatkoin taas jalustinhihnoje kanssa värkkäilyä. Vihdoin olin valmiina lähtöön ja katsahdin kentällä lojuvia esteitä. Ohjasin karamellin kentälle ja vaihdoin muutaman sanan Keikin kanssa.

Aloittelin ravaamaan ratsullani ja asettelin Eppua hieman joka totteli mainiosti apujani ja eteni hienosti muodossa eteenpäin.
Kehaisin ruunaa ja vaihdoin suunnan. Tein pari lisäystä ja pohkeenväistöä vielä ja edelleen Eppu suorastaan tanssahteli allani. Katsoin Luya joka ponkaisi ristikon hirmuisella ilmavaralla edessämme. Keskityin taas puoliveriseen joka ravasi lennokkaasti allani. Hymyilin ja toivoin Mankinkin olevan tällainen koulumestari. Ohjasin Epun ympyrälle ja pyysin siltä laukkaa. Ruuna hämmästeli hetken sekavia apujani, mutta tyytyi nostamaan pyörivän laukan.

Muutaman laukkaympyrän jälkeen kehaisin polleani ja laskin ohjat pitkiksi. Eppu laski päänsä maahan ja hamusi kentän reunuksilta mehevää voikukkaa, mutta estin ruunan aikeet ja näpäytin sitä raipalla. Ruuna nosti päänsä ylös ja otti muutaman rivakan raviaskeleen ja rauhoittui sitten.

Katsoin pientä ristikkoa ja annoin Epulle laukkapohkeet ja ruuna nosti hötiköidyn laukan ja kompasteli pari kertaa ennenkuin kokosi itsensä. Ohjasin suuren hevosen voltille ja siirsin sen raviin ja annoin uudet laukka-avut. Nyt Eppu ryhdistäytyi ja nosti lennokkaan laukan ja höristeli korviaan nähdessään ristikon edessään. Kumminkaan ruuna ei viitsinyt jalkojaan kummemmin pikkuiselle esteelle nostella ja rymisteli siitä hajamielisesti läpi. Puuskahdin selässä ja ohjasin ratsuni uudestaan ristikolle ja nyt menimme sen pitkällä laukkaharppauksella yli ja kehaisin pollea.

Hetken mielijohteesta nostin jalustimet ylös ja päätin hypätä muutaman esteen ilman jalustimia ihan tasapainon kehittämisen vuoksi. Nostin muutaman tasapainoisen laukan Epulla ja käänsin sen sitten viidenkympin okseria päin. Eppu kuitenkin päätti, ettei hän jaksaisi hypätä mokomaa pikkuestettä ja löi liinat kiinni esteellä. Horjahdin satulassa uhkaavasti, mutta Mankin pukeissa kehittämäni tasapaino auttoi minua pysymään selässä. Lätkäisin kerran kermakaramellia lautasille ja sanoin, että nyt mennään eikä meinata. Eppu nosti laukan ja nosti päänsä korkealle ilmaan ja hyppäsi esteen ilmavaralla. Onneksi pääsin hyvn mukaan hyppyyn ja nautin hypystä. Kehaisin ruunaa ja annoin sille pitkät ohjat.

Laskin jalustimet ja päätin hypätä vähän isompaa estettä pyysin kentän laidalla olevaa Nanaa nostamaan okseria pari pykälää isommaksi ja tyttö lompsi esteelle käskystäni. Vaihdoin suunnan ja kokosin pikkuhiljaa ohjia. Katsoin esteen korkeuden ja huomasin sen olevan kahdeksankymmentä senttiä. Epäröin hetken, mutta päätin kuitenkin hypätä esteen.

Nostin laukan Epulla ja ohjasin sen okserille. Nyt herra alkoi osoittaa elonmerkkejä ja kiihdytti vauhtiaan niin, että jouduin pidättelemään sitä tosissani. Kun este tuli eteen Eppu ponkaisi ilmaan ja minä nousin kevyeeseen istuntaan ja hymyilin. Sain kyllä olla tyytyväinen ruunaan.

Hiljensin Epun kontrolloituun raviin ja laskin ohjat pitkiksi. Katselin kuinka pari muutakin leiriläistä rohkeni hyppäämään okserin ja kaikilla meni itseasiassa aika hyvin tuo este. Keventelin loppuraveja kentällä ja siirsin istunnalla ruunan käyntiin ja päätin käydä kävelemässä pikkulenkin maastossa jäähdyttelyksi. Eppu puuskutti ja oli tyytväinen huomatessaan, että se pääisi kävelemään varjoisalle lenkkipolulle.

Ilta - Pipsa

- Mie kuolen nälkään! Shinqua voihkaisee. – Olipas rankka tunti.

- Älä muuta virka, Nana huokaisee. – Hyvä että pääsin ees Luyn selkään kun se on niin korkee…

- Teettepä mitä tahansa, mie lähen kyllä talolle kattomaan onks ruoka valmista, Lynn hymähtää nousten ylös sängyltänsä. – Tuutteks työ?

- Hei mie tuun, mutta lähetän viestin Jokelle, että tuleeks ne sieltä mökistä kanssa, hihkaisen näppäillen tyytyväisenä ihastuttavan kännykkäni pieniä näppäimiä hurjalla vauhdilla – ajan myötä olin oppinut käyttämään vauhdilla kännykän sanakirja-toimintoa. – Lähetetty! Ne jotka tulee sieltä, on ihan hetkessä ulkona. Kaikessa rauhassa löntystelen muitten perässä ovelle, sujauttaen vanhat citylenkkarini jalkaan ja pistäen vauhtia töppösiin – nälkä oli jo varmasti jokaisella.

- Tulittehan työ, Veronica hymyilee huitaisten ilmassa leijailevaa kärpästä. Nälkäisenä lähden kiireen vilkkaa muiden perässä kohden päärakennusta, jonka vihertävällä pihalla Josefiina puuhailee kukkien kimpussa.

- Ai tulittehan te tytöt, tämä hymyilee. – Menkääs vaan keittiöön, Ellillä pitäisi olla ruoka siellä jo valmiina. Nyökäten hyppelehdin porukan keskellä portaat ylös ovelle.

- Mitä ruokaa on? Henni hihkaisee Josefiinalle tämän pudistaessa päätään vastaukseksi.

- Hei tytöt, tulittehan työ! Elli naurahtaa aukaisten oven. – Syömän vaan joka iikka! Vauhdilla pinkaisen pesemään nopeasti kädet, istahtaen pöytään reunimmaiselle paikalle. Onneksi Elli oli jo asettanut paikat jokaisellle, joten ruokailu pääsisi alkamaan nopeammin.

- Mitä ruokaa? Sanni hihkaisee istahtaen viereeni nälkäinen ilme kasvoillaan. Hetkessä kaikki ovat istumassa jossakin, Ellin lähtien noutamaan lautasia jokaiselle.

- Mitä pääruokaa on? Jenna hymyilee vilkaisematta ruokaansa.

- Siinähän se on, pääruokana makoisa Ellin diettisalaatti, punapää hymyilee saaden jokaisen hymyn hyytymään.

- E-ettet sie vaan huijais? Ilu kysyy nälkäisenä. – Mehän kuollaan nälkään tällä hiiren annoksella!

- En tietenkään, ettekä kuole. Se on kuulkaas terveellistä ja täyttävää, nainen mumisee loukkaantuneen näköisenä ryhtyen syömään omaa ateriaansa. – Jääkaapissa on kyllä maksalaatikkoakin jos joku haluaa…

- Hyi, inhoon maksalaatikkoa, irvistän nyrpistäen nenääni. – Kai tää kelpaa… Vauhdilla popsin salaatin, vilkaisten hymyilevään Elliin.

- Okei, jääkaapissa on vielä paljon jäljellä eilistä makkarakeittoa, halukkaat voivat syödä sitä, nainen hymyilee lempeämmin. – Ja sieltä löytyy kyllä leipääkin. Ruokailun jälkeen jokainen saa sitten jäätelön! Reippaasti porukka vyöryy keittiöön, jossa Lynn ottaa hommakseen lämmittää keiton Sinin etsiessä jääkaapista täytteitä leivän päälle. Hymyilen tyytyväisesti, pelkkä ajatus ruuasta teki jo iloiseksi. Jo näin lyhyessä ajassa vaikutti tuntevansa kaikki läpikotaisin.

- Harmi… mums… kun tänä vuonna…maisks… ei ole leirikisoja, Nana mumisee mässäillen samalla herkullisen näköistä leipää. – Mie oisin varmasti voittanu ne.

- Hah, siekö muka? tuhahdan vilkaisten tyttöön. – Kaikkihan sen tietää, että mie oisin voittanu varmasti.

– Joopa joo, Shinqua hymähtää silmiään pyöräyttäen. – Teillä kummallakaan ei ois tippaakaan mahiksia minnuu vastaan! Kuten muutkin, käyn nauraen ottamassa herkullisen näköisen jäätelön itselleni, riisuen sen kuorista ja lyhtyen lipomaan sen kylmää pintaa.

- Hei mennään kattomaan hevosia! Sini hihkaisee minun pinkaistessa tämän vanavedessä kohden tarhoja, minun kääntyessä päärakennuksen takana sijaitsevalle ponitarhalle.

- Sikkee! hihkaisen lipoen kielelläni herkullista suklaatuuttia. Pirteästi tamma höristää korviaan, päästäen hennon hörähdyksen ravaten hitaasti aidan laitaan. – Mitäs karvapallo? virnistän taputtaen poniani. Aurinko lämmittää taivaalta täysillä, sään ollen lähes täydellinen. – Noo, mie lähen kyllä mökeille päin!

Ilta alkaa jo hämärtymään leiriläisten ollessa kasautuneina isompaan mökkiin – minkä tosin huomasikin jokainen varmasti äänien perusteella.

- Hei mie keksin! Veronica hihkaisee pompaten seisaalleen. – Ollaan pullonpyöritystä! Vauhdilla kaikki lähtevät etsimään tyhjiä pullojaan, niitä löytyessäkin lähes jokaiselta yksi. Rennoin ottein tyttö nappaa Jaffa-pullon kasan päältä, laittaen sen lattialle, jossa se pyörisi hyvin. Pian kaikki istuvat tiiviissä ringissä vieretysten, Veronican tönäistessä pullo pyörimään.

- Sanni! tyttö hihkaisee. – Totuus vai tehtävä?

Vauhdilla kaikki pääsevät suorittamaan totuutta tai tehtävää, oven avautuessa.

- Anne käski tulla sanomaan, että… Jaakko aloittaa. – pitää olla hiljempaa.

- Juujuu, nyökyttelen laittaen pullon pyörimään.

- Lynn! Totuus vai tehtävä, hihkaisen innoissani.

- Totuus, tyttö virnistää.

- Oot sie koskaan juonu mitään pontikkaa tai sellasta? Nana virnistää tytön punastuessa ja hiljaisuuden laskeutuessa mökkiin.

- No tuota… juu… kattokaas kun mie löysin Artsin… pontikat kun kävelin siellä ja tota noin… maistoin sitten ihan vähän, tämä takeltelee punastuen läpikotoisin.

- Hei missä ne pontikat on? Shinqua kysyy kiinnostuneena. – Siis en mie niitä juuua ajatellu…

Kaikki repeävät nauruun iloisina limpparia kitaten – luvassa olisi kyllä ellei kaikkien aikojen paras, niin hauskin leiri ainakin!

Iltapuuhia - Ilu

- Jokkee.., huusin tyttöä jo lopen kyllästyneenä.

Jokeri pesi vieläkin hampaitaan hänen "todella" hienolla hammastahnalla nimeltä White now.

- Phjuu, phjuu, Jokeri mutisi niin että suussa olevaa tahnaa valui hänen leukaansa pitkin alas. Naurahdin kun Jokeri putsasi tahnaa pois leualtaan.
- Ihan sama mut eikö ookki puhtaat hampaat? Kyl toi on hyvää hammastahnaa.. PLING! Jokeri näytti valkoista hammariviään virnuillen ihan niinkuin hammastahna mainoksessa.
- Hah, mulle kelpaa ihan hyvin joku Yellow now.., mutisin ja nauroimme yhdessä.

Kävelimme mökkejä kohti kunnes huomasin Elkun kävelevän pyörälleen.

- No kaduttaaks ny ku et tullu mukaa? kiusasin siskoani.
- Ei tippaakaan. Karmeita painajaisia Ilulle, ihania unia Jokkelle, Elkku vastasi.

Kohautin olkiani ja jatkoimme matkaa mökeille. Sieltä tulikin kodikas valo, mutta hirveä naurun kikatus kuului myös. Astuimme mökkiin missä kamamme olikin ja hyppäsin yläsänkyyni ja Jokke sen yläsängyn alasänkyyn. Kaivoin sipsini ja karkkini sekä ihanan pepsini esiin sekä miniläppärini jonka olin ottanut leirille mukaan, sillä en kertakaikkiaan pystyisi olemaan ilman konetta.

Sanni, Veronica, Jokeri, Keikki ja Jenna juttelivat seuraavasta päivästä, hoitsuistaan ja ratsastustunneista. Kohta keskustelu meni jo yli rajan ja minunkin oli pakko ottaa osani siihen ja sammutin läppärini ja menin muiden mukaan keskusteluun. Nauroimme toistemme jutuille ja muutenkin meillä oli hauskaa, kunnes Elli tuli hiljentämään meidät. Jatkoimme silti keskustelua kunnes nukahdimme laukkaileviin uniin.

Heinävintin kummitus - Sini

Kuten yleensäkin leireillä, mökissä ei oltu vielä yhden aikaan yöllä edes mietitty nukkumaanmenoa.
- Hei, nyt on mun vuoro! Nana sanoi ja valaisi kasvonsa taskulampulla. Olimme kertoneet koko illan kauhutarinoita, eikä ketään väsyttänyt vielä ollenkaan.
- Kerrotaan, että erään vanhan tallin heinävintille oli kuollut eräs nuori tyttö. Hän litistyi valtavan heinäkasan alle (tässä vaiheessa kuului pari tirskahdusta) ja jäi kummittelemaan, koska hänen sielunsa ei saanut olla rauhassa. Heinävintille ei saisi koskaan mennä ilman valkosipulia, sillä muuten tyttö tulee ja nappaa sinut vangikseen! Nanan tarinan jälkeen mökissä raikui nauru.
- Hei älkää nyt, tää on tosi kun vesi, Nana sanoi ja tirskahti itsekin.
- Jos se on totta, niin meidän pitää ottaa siitä selvää! Lynn huudahti ja katsoi meihin muihin innostuneesti.
- Ääh, miten muka? Shinqua kysyy epäluuloisesti.
- No mennään heinävintille! Tulkaa jo...

Kävimme nopeasti hakemassa myös toisen mökin leiriläiset mukaamme. Hekään eivät tietenkään olleet vielä nukkumassa, joten lähtö sujui nopeasti. Hiippailimme tallirakennuksen taakse ja takaoven kautta sisälle.
- Shh, suhisin kun joku kompastui äänekkäästi metalliseen tolppaan. Päärakennukseen syttyivät valot ja ovi aukesi.
- Ne heräs! Äkkiä jonnekin piiloon, Keikki kuiskasi ja lähti edeltä kapuamaan heinävintin portaita ylös me muut perässänsä. Ladon ovet avautuivat, mutta onneksi viimeinenkin jalkapari oli ehtinyt pois näkyvistä.

- Ootsä varma, et kuulit jotain ääntä, Josefiina kysyi haukotellen Elliltä.
- Joo, ihan varma! Elli vakuutti ja tutki ympäristöä.
- Ei täällä ketään oo, mennään vaan nukkumaan, Jossu huokaisi ja oli juuri kääntymässä ympäri, kun heinävintiltä kuului tömähdys.
- Heinävintille, Elli kuiskasi ja nappasi luudanvarren mukaansa. Hän lähti Josefiina perässään kapuamaan tikkaita ylös kun leiriläiset käpertyivät yhteen nurkkaan peloissaan.

- Ihan varmaan se on se heinävintin kummitus, Sanni kuiskasi ja sai tunnelmasta jännittävän. Katsoimme kaikki, kun valkoisessa pyjamassaan ylös nouseva Elli alkoi huitoa luudallaan ympäriinsä, aloimme kiljua hysteerisesti.
- Iiik! Se on heinävintin kummitus! Kiljaisimme yhteen ääneen ja lähdimme juoksemaan toiseen nurkkaan. Elli pysähtyi Jossu takanaan ja sytytti taskulampun. Kun valokeila osuikin leiriläisiin, kummatkin huokaisivat helpotuksesta.
- Mitä te täällä yömyöhään juoksentelette? Jossu haukotteli. - Nyt nukkumaan ja sassiin, eihän huomisesta tunnista tuu mitään jos te kaikki ootte ihan väsyneitä, hän hoputti meidät mökkeihimme ja Elli jätti suosiolla luudanvarren takaisin talliin. Oli siinä seikkailua yhdelle illalle tarpeeksi!

Tiistai

Kehystarinat:
Aamu: Leiriläiset valvoivat turhan myöhään, ja aamuherätys ei ole kilteimmästä päästä. Aamupalan jälkeen lähdetään laitumille hoitsuja tervehtimään. Siellä odottaakin hellyyttävä näky. - Ilu
Iltapäivä: Itsenäinen ratsastus ryhmä II kenttä, ryhmä I maneesi. Molemmat ryhmät tylsistyvät kouluvääntöön ja virittävät salaa pienen esteradat, mutta jäävät kiinni ja rangaistus on ankara. - Jokeri
Ilta: Lähdetään Artsin ravitallille illanviettoon. Ihastelevatko tytöt enemmän ravureita vai ravimiehiä, joita Artsi on luokseen kutsunut? Ripsiväriä ja huulikimalletta ei säästellä, kun tallitytöt vaihtavat vapaalle. Ilta päättyy liikuttavaan hetkeen. - Jenna

Aamu - Ilu

Mökissä kuului vain uninen tuhina. Illalla oltiin valvottu puolenyön jälkeen vielä ja kaikki nukkuivat nyt myöhään. Nostin unisena päätäni ja katsoin rannekellooni. Kello näytti kahdeksaa aamulla. Vilkaisin alasänkyyn ja Jokeri kuorsasi suuammollaan. Tuhahdin vaivaisesti hymyillen ja painoin pääni takaisin tyynyyn ja pistin silmät kiinni.

En tiedä kuinka vähän aikaa ehdin nukkua kunnes tunsin että minulla oli hirveä kylmä. Hapuilin peittoa silmät ummessa mutta avasin ne kun huomasin ettei minulla ollut peittoa! Vilkaisin alas ja näin Jaakon poimivan peittoja muiltakin.

- Seis senkin peittovaras! ärjäisin Jaakolle.
- Sori, ei tää ollu mun idea. HERÄTYYYYYS!! Jaakko huusi ja nappasi viimeisenkin peiton Sannilta.
- Apuaa, armoaa! Keikki kiljui ja hytisi kylmissään.
- T-tänne j-jäätyy! Jenna sanoi kalistellen hampaitaan.
- Jokos täällä on kaikki hereillä? Josefiina avasi oven.
- Voisin nukkua vielä sata tuntia.., Veronica tuhisi ja vaihtoi kylkeä.
- Nyt ei laiskotella! Vaatteet päälle ja aamupalalle! Vai pitääkö Jaakon jäädä vahtimaan että te kaikki puette päällenne? Josefiina kiristi.
- Senkin riistäjä.., Sanni murjotti.
- Hyvä on. Jaakko tule sitten kun kaikki on pukenut päällensä! Josefiina virnisti ja oli lähtevinään.
- EII!! koko tyttöporukka huusi ja Jaakko ja Josefiina lähtivät nauraen mökistämme.

Toisessa mökissä oltiin tehty sama homma ja kaikki hieroivat unisina silmiään. Kävelimme keittiöön aamupalalle ja rukoilimme hiljaa itseksemme että saisimme jotain muuta kuin pari hassua salaatin lehteä. Kuitenkin oli tarjolla muroja, leipää ja puuroa.

- Hei, kuunnelkaa mitä täs Villivarsas sanotaan. Täs on neuvoja mitä leirille pitäis ottaa! Henni kuulutti.
- No? Sini kysyi voileipäänsä syödessä.
- Häh? Mihin narua tarttee heppaleirillä? Shinqua kurkisti lehteen.
- Varmaa siks et voi köyttää ittensä puuhun kun pitäis lähtee kotiin, naurahdin ja nauroimme yhdessä jutulleni.

Kiitimme aamupalasta ja lähdimme talsimaan laitsalle hakemaan heppoja talliin. Laitumella poistimme virran sähköstä ja menimme pyydystämään heppoja.

- Kattokaa Janusta! Nana osoitti laitumen päässä olevaa ruunaa ja jotain pienempää eläintä.
- Sehän on kissa! Kattokaa miten se kehrää Janukseen, Lynn osoitti.
- Ja Janus on kuin sen emo.. Kun se tommottiin ihan niiku hoivaa sitä.., Sini mutisi.
- Söpöä! No, otan siitä kuvan, toivottavasti zoomi kestää sinne asti.., Jenna sanoi ja otti kuvan Januksesta ja kissasta.

Tuntitarina - ryhmä I: koulutunti (Roosa)

"Alotellaas sitten. Ottakaa ohjat ja ruvetaan tekemään pääty-ympyröitä ravissa!" hihkaisin leiriläisille jotka kävelivät pitkin ohjin uraa.
"Olen Roosa, osa varmaan jo tunteekin minut. Tänään olisi tarkoitus tehdä väistöjä ja ratsastusradan teitä eri askellajeissa." selostin.
Kaikkien kasvot vääntyivät irvistykseen ja hihitin mielessäni noiden ilmeille.
"Okei laittakaa ne liikkumaan kunnolla. Tiia ei saa löntystellä!" komensin tyttöjä jotka paransivat huomattavasti vauhtiaan.
"Sini laitas vielä vähän niitä kantapäitä alas -noin hyvä. Pidätä vähän sitä Senttiä, sehän kulkee kuin höyryjuna." ohjeistin tyttöjä.
"Yritä taivuttaa sitä Pampulaa ympyrällä, Pipsa. - upeaa.
Nyt se taipuu kauniisti. Vielä hieman reippaampi tahti -loistavaa."
"Sitten voitais siirtyä harjoitusravin kautta kevyeeseen raviin.
Muistakaa säilyttää reipas tahti. Kinkku yrittää saada sen Humun pään alas." sanoin ja
ohjasin viimeisen lauseen Kinkulle jonka ratsuna toimiva Humu heilutteli päätään ravin tahdissa.

"Nana pidä sen Siirin pää alhaalla ettei se pääse pukittamaan." ohjeistin Nana että tuo saisi Siirin pysymään pukittelematta.
"Lisätään pääty-ympyröiden lisäksi laukkapätkät pitkille sivuille! Henni ja Cassu voisi aloittaa. Näpäytä hieman raipalla sitä että saat laukan. Väärä laukka, korjaa -hyvä."
"Prrrt. Hidasta sitä Senttiä. Hienoa. Pidä vielä kädet heilumatta Lynn. Loistavaa!"
"Sini sisäpohje vielä vähän eteenpäin -oikein hyvä."
"Sitten jätetään pääty-ympyrät ja laukat pois ja tullaan Pipsa ja Pampula kärjessä kokorataleikkaa seuraavan lyhyensivun lopussa. Pipsa raippa sisäkäteen että saat sen pampulan kääntymään helpommin."
"Sini, hieman tarkkuutta teihin." huomautin tytölle. "Ja Nana, vaihda kevennys kentän keskellä eikä siellä lopussa." sanoin ja mietin että olinkohan ollut liian tiukka.
"Seuraavaksi voitaisiin täältä pitkältä sivulta tehdä pohkeenväistöä seuraavan lailla." sanoin ratsastajille ja viitoin tiettyä pitkää sivua. "Tarkoitus olisi tulla ravista mutta halutessaan saa siirtää käyntiin. Käännättä vähän ennen pitkää sivua ja väistätte oikealle seinää kohden." ohjeistin. "Kinkku ja Humu voi vaikka aloittaa."
"Siirrä muista pohkeiden paikat. Hyvä juuri noin. Hieno Kinkku ja Humu!" hihkaisin innoissani.
"Oho! Pampulakin väisti upeasti. Hyvää työtä Pipsa!"
"Siiri liikkeelle NYT! Noin hyvä, napsauta hieman raipalla jos se ei väistä. Se kyllä osaa väistää. Noniin väistihän se!" sanoin ja naurahdin.
"Oih Senttihän menee oikein ammattitaitoisesti, Hyvä Lynn!"
"Cassulle hieman paina raipalla. Kyllähän se osasi. Hienoa!"
"Tiia!! Tules uudestaan sen Tiitun kanssa, sehän vain käveli. Tee iso voltti ja tule uudestaan." neuvoin Siniä sillä Tiia käveli vain ohi vaikka Sini yritti urheasti.
"Nyt se ainakin liikkuu... Kyllähän se väisti!" hihkaisin kun Tiia teki puhtaan väistön iloinen Sini ajamassa. "Tosi upeesti kaikki meni kaikilla!"

"Sitten hetkeksi siirtykää käyntiin ja antakaa pitkät ohjat!"

"Ottakaa vain ohjat käteen. Sitten voistais jakautuu kahelle pääty-ympyrälle. Molemmille ympyröille kolme ratsukkoa."
Kaikki jakautui ympytöille ravaamaan. Toisessa oli Kinkku, Henni ja Lynn ja toisessa Pipsa, Nana ja Sini.
"Voisitte tulla siellä ympyräleikka Henni ja Sini kärjessä. Ja sen jälkeen voisitte nostaa laukan."
"Sillä Humulla on väärä laukka vaihdappas se Kinkku! Hienoa!"
"Sitten jatkakaa taas suoraa uraa!" hihkaisin ratsastajille jotka käänsivät ratsunsa takaisin uralle. "Siirtäkää hetkeksi käyntiin ja nostakaa jalustimet kaulalle."
"Kyllä kyllä. Vasen jalustin ensin sitten oikea. Okeiiih. Nyt hieman tasapainoa kerrataan vaikka teillä olikin jo sitä. Siirtäkää raviin. Tahdin saatte määrätä itse."
"Henni yrittää rentouttaa olkapäänsä ja Pipsa yrittää pitää jalkansa paikoillaan. Hienoa!"
"Sitten vielä pari laukannostoa pitkällä sivulla." sanoin tytöille. "Noniin Humu ei saa rynniä!" huudahdin kun Kinkku oli vähällä luiskahtaa selästä.
"Pampula hieman hitaammin ettei se töksytä sinua alas. Hienoa!"

"Sitten voitte siirtää käyntiin ja antaa pitkät ohjat ja taputtaa. Kiitos tunnista!" sanoin ja naurahdin kun katselin helpottuneita ilmeitä.

Tuntitarina – ryhmä II: irtonaisia ratsuja ravissa ja laukassa (Josefiina)

”Noniin, eiköhän sen suuremmitta puheitta ruveta hommiin.
Pitkät ohjat ja oikea kierros käynnissä – muistelkaa, mitä eilisellä istuntatunnilla puhuttiin ja mitä istunnoistanne huomauttelin.

Ja sitten harjoitusravi. Istukaa alas rentoina, rauhalliset kädet, katse eteen. Se ei haittaa, vaikka pomppii, itseään ei tarvitse yrittää pitää liikkumattomana. Hevosen liikettä pitääkin mukailla. Ratsastakaa ne hevoset kunnolla kulmiin, muistuttakaa sisäpohkeella. Noin!

Ja sieltä harjoitusravissa kokorataleikkaa, ravi jatkuu. Ruvetaanpa asettamaan niitä hevosia, nyt kun joka elikko tuntuu olevan milloin minkäkinlaisella mutkalla... Eli tavoitteena on saada hevonen liikkumaan yhdellä uralla, eikä kahdella, kuten tällä hetkellä tunnutaan menevän. Moni hevonen menee vinona myös siksi, että luonnollisesti se on jäykempi toiselle puolelle, ja sen takia työntää toisen lavan eteenpäin ja painaa toiselle ohjalle. Siksi olisi hyvä ratsastaa säännöllisesti myös sitä kopukan jäykempää puolta, vaikka se aika turhauttavaa onkin, kuten teidän naamoista näkyy...
Varmaan tutuin toimintatapa on se, että ruvetaan kiskomaan sillä toisella ohjalla kopukkaa ja tietysti myös paukutetaan pohkeella takaosaa vielä vinommaksi. Sen sijaan pitäisi auttaa hevosta jäykemmän puoleisella pohkeella ja ohjan tuella siirtää hevosen etuosaa toiselle puolelle. Toisen puolen pohje ja käsi ovat kuitenkin vastassa, ettei hevonen käänny kokonaan toiselle puolelle. Tyhmästi selitetty, mutta ilmeisesti hoksasitte, ainakin näyttää jo paljon paremmalta! Lisätkää vähän tempoa, että heppa rupeaa tukeutumaan molempiin ohjiin.
Upeaa, loistavasti menee! Älkää antako periksi, kyllä se oikea asento sieltä löytyy!

Nyt ruvetaan hakemaan hevosista irtonaisuutta ja raviin eläväisyyttä. Antakaa hevosten mennä rentoina ja tukeutua kuolaimelle. Pitäkää tuntuma suuhun kevyenä ja istukaa satulassa tiiviisti. Hei, ei liian kovaa kättä! Silloin hepan liikkeet latistuvat ja menosta tulee aika flegmaattisen näköistä. Pyrkikää säilyttämään se tempo, joka on hevoselle luontevaa. Esimerkiksi Tiialla luonnollinen vauhti on varmasti hitaampi ja löysempi kuin Flooralla.

Näyttää lupaavalta, ne alkaa olla jo rentoja ja valmiina tehokkaampaan työskentelyyn.
Nyt ruvetaan kokoamaan hevosia. Istukaa sinne satulaan selvästi raskaammin. Jännittäkää ristiselkänne ja sitten työntäkää lantiota eteen. Ei, ei, ei, ylävartalo ei lähde liikkeen mukaan! Noin, nyt näyttää paremmalta. Pohjetta aavistuksen taaksepäin – noniin. Sitten vähän muistutusta kuolaimelle, ihan vähän vaan... great!

Siistiä, nyt hevoset ovat selvästi innokkaampia ja liikkuvat mielellään, eikö niin? Ja vautsi vau, takaosa alkaa löytyä ja takajalkoja otetaan käyttöön! Hyvä tytöt!

Seuraavaksi etsitään lisättyä ravia sieltä lihaksien uumenista. Nyt kaikki... tai heh, ainakin suurin osa hepoista pyrkii kiitettävästi eteenpäin; käytetään tätä hyväksemme ja haetaan lisätty ravi sitä kautta. Aloitetaan keventäen, tuodaan pohjetta vähän edemmäs ja ajetaan hevosta eteenpäin. Näyttää hyvältä. Käsi pysyy raaaauhassa, raaaaaaaaauhassa, ei ne hevoset karkaa teidän alta. Suuhun pysyy pehmeä, huomatkaa sana pehmeä, tuki. Keventäkää hitaammin kuin tavallisesti, mutta älkää silti lösähtäkö satulaan. Pysykää ravin rytmissä kiinni.

Vau, hevoset alkaa saada langan päästä kiinni! Ratsunne alkavat jo ponnistaa paremmin takajaloillaan. Näyttää mahtavalta! Nyt voitte istua alas, mutta älkää missään nimessä antako hevosten löysätä. Pitäkää pohjeet kyljissä ja hevonen liikkeellä. Istukaa pehmeästi alas, just noin, hienoa. Tuntuma suuhun pysyy höyhenenkevyenä, mutta sellaisena, että hevonen voi tukeutua kuolaimeen. Tunnustelkaa istuinluunne, istukaa satulassa rennosti ja hevosen liikkeitä mukaillen. Eilinen istuntatunti teki selvästi terää, se lisätty on nyt paljon helpompi hakea!

Jesss! Nyt alkaa näyttää jo fantastiselta. Hevoset menevät kukin oman tasonsa mukaan tosi hienosti ja mikä parasta, pyrkivät käyttämään takapäätään. Tasapainoista ja hyvännäköistä menoa.

Ja sitten voitaisiin ottaa laukka. Valmistelkaa niitä nostoon istumalla tiiviimmin ja pidättämällä hiukan. Sitten hyvin selkeät pohkeet ja kaunis nosto. Jos ei onnistu, niin älkää päästäkö kiitoraville vaan rauhoittakaa, ottakaa vähän aikaa taas tollasta rentoa, hyvää ravia ja koittakaa sitten uudelleen. Aika hyvin ne varmaan nostaa, kun edelläolija lähtee laukkaan.
Laukassa säilyttäkää hevoselle luonteva rytmi ja tiiviillä istunnalla pyytäkää tasapainoista menoa.
Ja sieltä kulmasta lähtee!

Pääosin sujuu ihan OK, mutta älkää tyytykö sellaiseen 'ihan jees'-laukkaan, kun näissä ratsuissa on potentiaalia muuhun. Ne vaan koittaa, oisko mitään mahdollisuutta että ne pääsiskin tämän kerran helpommalla. Pysykää lujina!

Nyt ei lähdetä kaahottamaan kaverin perään. Joka toinen ottaa nyt molempiin päätyihin isot voltit, että saatte hajurakoa toisiinne ja pystytte keskittymään hepan kanssa muuhun kuin edellämenijän kiilaamiseen.

Istukaa rauhassa, selkä suorana, hartijat rentoina, kevyt tuntuma... jalka ei heilu! Nauttikaa hevosen liikkeestä ja menkää siihen mukaan – noin juuri.

Nyt menee niiiiiiiiiiiin hyvin että huh huh! Kiittäkää hevosia, tosi hienoa kaikilta.

Voitte alkaa tiputtamaan raviin... Pitäkää kuitenkin yllä reipas tempo ja vaatikaa yhtä tasapainoista tahtia kuin ennen laukkaa. Takapää pysyy messissä, muistuttakaa pohkeella!

Ja sitten käääääynti. Nyt valtavat kiitokset hevosille, antakaa niille pitkän pitkät ohjat ja vapaavalintainen vauhti. Ilmeisesti kävi myös kopukoiden kunnon päälle, puuskutuksesta päätellen... Mieletöntä panostusta kaikilta, upeeta. Nyt letkeät loppuverkat käynnissä ravissa, venytelkää heppoja, ja sitten syömään! Kiitokset kaikille!”

Kommentit:
Veronica ja Manki: Mankistahan irtosi paukkuja yllättävän hyvin. Poni oli aluksi vaikea saada keskittymään, mutta sinnikkyydellä ja selkeillä avuilla sekin alkoi toimia. Ruunan ravi oli energistä ja lennokasta, juuri sitä siis, mitä haettiinkin. Mankista voisi saada kouluradoillekin jos jonkinlaisen rusettihain, kannattaa ihan tosissaan alkaa treenata!
Keikki ja Blondi: Raskasrakenteinen Blondi on ehkä vähän vaikea saada lämpiämään, joten alkuverryttelyjen pituuteen kannattaa panostaa. Mutta tamma on kuuliainen ja rauhallinen, siis mukava ratsastettava, ja osasit vaatia siltä kootumpaa menoa hienosti. Yhteispelinne alkaa näyttää aina vain paremmalta.
Ilu ja Tiia: Tiiakin oli jälleen vähän nihkeä, mutta kun se rupeaa lämpiämään, siitäkin saa irti ihan mukavat lisäykset. Ratsasta lehmää rohkeammin eteen ja kannattaa ottaa raippa mukaan koulutreeneihin; sillä voi sitten muistuttaa takajalkojen olemassaolosta, ne kun meinasivat jäädä laahaamaan.
Jenna ja Luy: Luylle kaikki tunnilla läpi käyty oli peruskauraa. Jenna, allasi on valtavan osaava hevonen, jolla on kapasiteettia vaikka mihin! Osaava ja taidokas Luy oli tunnin helpoin hevonen, vaikka tietyllä tavalla vaatiikin ratsastajaltaan paljon.
Sanni ja Aksu: Aksu on suhteellisen vaikea ratsastettava, eivätkä koulukiemurat suju siltä täysin ongelmitta. Ratsastat ruunaa hellästi ja herkästi, ja saitkin sen toimimaan silmiähivelevästi. Voisit kuitenkin istua tiiviimmin lisäyksissä.
Jokeri ja Floora: Floora on tietenkin erityistapaus verrattuna muihin hevosiin, ja könysikin lähinnä kaula pitkällä, ymmärtämättä avuistasi yhtään mitään. Ratsastit kuitenkin mahtavasti, ja apusi olivat selkeitä. Floora meni tasoonsa nähden hyvin. Työmaata siinä vielä on, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa!

Iltapäivä - Jokeri

Ryhmän II tunti:

Tallissa tiistai iltapäivänä kävi kova aherrus ja meteli kun leiriläiset valmistivat hevosiaan iltapäivän itsenäis-ratsastustunnille. Vetäisin Tiian satulavyön tiukalle ja talutin sen käytävälle. Kävelimme sekaisessa jonossa kentälle Jenna ja Floora kärjessä.

Ryhmä II oli tällä kertaa ekana jonkun toivomuksesta.

Nousimme kaarrossa selkään ja Henni, joka oli tullut tuntia katselemaan marmatti tulevasta tylsästä koulun väännöstä. Muut nyökkäilivät ja alkoivat vetää alkukäyntejä poneillaan.

Tiia kulki innokkaasti eteenpäin, eikä välittänyt vierelle tulleesta luimivasta Antusta, joka hitaasti ja laiskasti käveli Keikin alla.
Keikki sai siihen kantapään kosketuksella vauhtia ja ruuna pinkaisi kentän ympäri kiidossa. Ilu nauroi niin paljon pikku-pampun selässä Keikin ilmeelle, että oli vähällä pudota Pampulan selästä.

Saimme pian kaikki ohjat käsiimme ja Jaakko ajoi traktorilla kentän ohi. Tiia vain käveli rauhallisesti, sitä piittaamatta, mutta Floora vilautteli silmävalkuaisiaan ja tepsateli pää pystyssä. Jennalla oli täysi työ pitää se hallinnassa.

Ravissa kaikki rupesivat kääntelemään ja vääntelemään hevosiaan ja Tiia tuntui varsin pehmeältä ja mukavalta. Se vääntyi kauniisti päätyympyrälle ja kaartoi siron laikukkaan kaulansa.

Sanni alkoi jo laukkailla Bladen kanssa ja huusi pitkän sivun lopussa kipittävän Pampun selässä istuvalle Ilulle:
- Varokaa, Blade tuleeee..!
Pampula ja Ilu väistivät sivulle ja Blade pukitti laukan riemusta.

Veronicalla meni hyvin Epun kanssa. Ruuna totteli tyttöä kuin unelma. Keikki oli saanut Antun kuriin ja kaikki alkoivat laukkailla. Käänsin Tiian pitkän sivun jälkeen ympyrälle ja se vastasi apujani.
Pampula meni söpöä shettislaukkaansa ja sen perässä tuleva Jenna joutui kääntämään perästä pois.

Laukkojen jälkeen Jenna huikkasi kentän laidalla edelleen seisovalle Hennille:
- Laita tuohon muutama este, kiitooos!
Jatkoin:
- Ja tuohon risti ja tuohon pieni pysty jne!

Pian oli kentällä pieni esterata ja rupesimme hyppäämään sitä vuorotellen. Tiia hyppäsi kuin unelma. Vain Jennalla näytti olevan ongelmia oikuttelevan Flooran kanssa. Pian hän sai Flooran hyppäämään kauniisti radan läpi.

Hyppyjen jälkeen Henni korjasi reippaasti esteet pois ja varmisti että kukaan ei nähnyt, muut kuin ratsukot. Otimme loppuravit ja sen jälkeen lopetimme tunnin ja kävelimme.

Ryhmän I tunti:

Toinen ryhmä talutti hevosensa maneesiin ja alkoivat kävellä pitkin uraa. Ekan tunnin tuntilaiset kiipesivät maneesin katsomoon, kun olivat pystyttäneet samankorkuisen esteradan kuin toisella tunnilla.

Toiset rupesivat lämmittelemään ratsujaan ravissa. Se kääntelivät myös laukassa. He rupesivat yksitellen tulemaan rataa.

Ensimmäisenä ensimmäistä estettä lähestyi Lynn Pellalla. Hän kannusti Pellaa raipalla kovempaa ja Pella hyppäsi sirosti esteen yli ja jatkoi laukassa. Tamma päästeli pukkilaukkaa ja kirmasi toiselle esteelle, tiputus, vauhti liian kova.
Loppurata menee puhtaasti. Lynn siirsi ponin käyntiin, taputti, pitkät ohjat.

Seuraavana radalle tepastelee ravissa, pää ylhäällä Sentti, Sini selässään. Sini antaa kunnolla pohkeita ja ori päästää piitkän hirnahduksen ja laukkaa ensimmäiselle esteelle. Kuuluu puomin kolahdus, mutta ei tipu.

Kiitolaukassa esteelle kirmaa Cassu Pipsalla, ei vaan, Pipsa Cassulla. Ensimmäisessä hypyssä Pipsa kaatuu kaulalle, mutta kampeaa itsensä ylös, puhtaasti menee.

Laiskana radalle laukkaa Nana ja Luy. Ensimmäinen menee puhtaasti reippaiden pohkeiden vuoksi, mutta toinen putoaa. Viiminen este kolahtaa, muttei putoa.

Henni maiskutti paljon Pikulle ennen hyppyä ja Pikku hyppää kauniisti koko radan läpi. Henni ja Pikku sulautuivat yhteen.

Viimeisenä radalle laukkaa koottuna Aksu selässään Shinqua. Kinkku antaa vähän liikaakin pohkeita, mistä tuloksena on iso hyppy, joka tutustuttaa Kinkun maneesin hiekkaan.

Irtipäässyt Aksu karauttaa muiden hevosten luokse ja villitsee mm. Sentin ja ori ja ruuna kirmaavat yhdessä ympäri kenttää. Lynn saa Aksun ohjista kiinni ja Shinqua pääsee takaisin radalle. Loppurata menee mukavasti.

He ottavat loppuravit ja käyntiin, pitkät ohjat ja taputapu.

Ilta - Jenna

Uuvuttavan tunnin jälkeen leiriläiset sulkeutuvat mökkeihinsä laittautumaan iltaa varten. Artsilta luvan saatua, saimme mennä ravitallille illanviettoon. Lisäksi Artsi oli pyytänyt kekkereihin mukaan myös ravimiehiä, mikä sai tytöt laittautumaan vielä nätimmin.
- Muistakaa että olemme sitten menossa katselemaan ravureita, eikä ravimiehiä, Jossu muistutti, ja lähti vielä puuteroimaan nenäänsä. Hänen lähdettyään hässäkkä jatkui, mutta pian Jaakko tuli hätyyttelemään tytöt käynnistettyyn autoon.

*

Tumma auto jarrutti ravitallin pihaan ja sisältä valui solkenaan laittautuneita leiriläisiä. Vastaamme juuri ajanut Artsi ja kokenut ravimies-Aapo tervehti tyttöjä kohteliaasti kärryistä. Osa tytöistä hymyili leveästi miehille ja kaikki tungeksivat heidän ympärillään. Aapolla oli maantienväriset keskipitkät hiukset, mutta hän ei oikeastaan ollut kovin komea. Joten nyt kaikki varmasti ihastelivat hienoa ravihevosta.
- Mikä sen nimi on? Ilu kysyi silmät säihkyen.
- Charlotta, ihan meidän kesken Lotta, Artsi äänsi huolellisesti. Veronica, Keikki ja Henni rapsuttivat tammaa innokkaasti eivätkä he huomanneet lähestyvää ravimiesjengiä. Ripsiä räpyteltiin ahkeraan, varsinkin porukan söpöimmälle miehelle, Miikalle. Hän heilautti ylväästi hyvin vaaleaa ja lyhyttä hiuspehkoaan pois silmiensä edestä, saaden tytöt melkein kuolaamaan ihastuksesta hienoille ilta-asuilleen.
Miikan vieressä seisoi Tommi, jolla oli suklaanruskeat hiukset ja virne naamallaan. Heidän takanaan seisoi mustahiuksinen Sami ja pienikokoinen punapää Otto. Taaimmaisena seissyt vaaleahiuksinen Tuure astui esiin, ja esitteli itsensä. Hänen jälkeensä myös muutkin esittäytyivät ja lopulta Artsi kutsui meidät peremmälle pyytäen Siniä ja Shinquaa viemään Lotan talliin.

*

Artsin esitellessä meille paikkoja, monet tytöt keskittyivät enemmänkin näiden söpöjen ravimiesten tarkkailuun, kuin uljaiden ravureiden silittelyyn.
- Mikä salapolku täällä on? Jokeri huomasi melkein olemattoman pikku polun tienvieressä lantalalta kävellessämme takapihalle.
- Hemmetin kakara, onko sun pakko olla tunkemassa joka paikkaan! Artsi sähähti tarttuen tytön käsivarteen puristaen siitä lujaa ja lähti jatkamaan matkaansa vaihtaen nopeasti puheenaihetta.
- Lyön satasesta vetoa että tuolla on Artsin pontikkakeittelyt! Nana ja Lynn supattelivat keskenään miekkosen huomaamatta. Sanni taas iski silmäänsä Miikalle, joka vilkaisi tyttöä kulmiensa alta. Muita ravimiehiä toimeliaampi Tommi vitsaili jatkuvasti, pitäen seuraa tytöille.

*

Tallissa meille esiteltiin Kopse ja Harma, joita tytöt saivat kokeilla valjastaa. Joukkiosta kaikonnut Otto oli lähtenyt hakemaan Foxia ja valjastanut sen kärryjen eteen, jotta voisi viihdyttää vieraita tekemällä pikku lenkin. - Neidit ulos ja ajelulle! punapää huusi ulkoa, ja tyttölauma viiletti nopeasti tallista ovet paukkuen.
- Minä tulen eka!
- Eipäs kun minä!
- Väistäkää, mä meen eka!
- Määpä meen ennen teitä kaikkia!
Joka puolelta kuului huutoja, ja pian Otto rupesi jakamaan tyttöjä ryhmiin, jonka jälkeen he pääsivät ajelulle. Sanni, Pipsa ja Miika olivat kadonneet jonnekin. Pian kaikki olivat havahtuneet asiasta ja pari tyttöä oli ruvennut hihittämään.
Puolet lähtivät etsiskelemään kadonneita kaveruksia juoruten asiasta, minä myös mukaan lukien.
- Onkohan Sanni tai Pipsa iskenyt silmänsä siihen komiaan ravimieheen? Ilu kysyi hymyillen leveästi.
- Ootko ihan pönttö! Ei Pipsa vois niin tehdä, koska sillä on Krise, sanoin tökäten kyynärpäälläni tuota käsivarteen leikkimielisesti virnistäen. Kävelimme latoon, kavuten portaat ylös heinävintille. Shinqua kurkisti ikkunasta ulos kiikaroiden Oton kärryt näkökenttäänsä.
- Hah, tuolla ne viilettää hiukset hulmuten ja flirttaillen Oton kanssa! tyttö ähkäisi naurahtaen sen jälkeen. Nana metsästi ikkunan alta pienen kaiverruksen ja hän kyykistyi lukemaan tekstiä.
- Tappi sydän Kat! tyttö hihkaisi saaden muutkin kiinnostumaan asiasta.
- Kukahan on mahtanut kirjoittaa tän? Keikki kysyi raapien päätänsä.
- En tiiä, vastasin pikaisesti.
Äkkiä heinäkasasta pomppasi Pipsa ja Sanni pelästyttäen kaikki pahanpäiväisesti.
- IIIIIK!! kajahti tyttöjen kylmä kiljahdus heinävintiltä, mikä sai Pipsan ja Sannin räkättämään holtittomasti, kun taas toiset pitelivät sydänalaansa järkyttyneinä.
- Senkin..raakalaiset! huudahdin juuri ennen kuin kävin heidän kimppuunsa hurjistuneena kutittaen armottomasti. Pian muutkin yhtyivät mukaan, ja ''tyttöpallo'' vierähti heinävintin lattiassa olevasta aukosta alas heinäkasaan. Nousin ensimmäisenä pystyyn nyppien heinänkorsia päästäni.
- Ei kai ketään sattunut!? huudahdin säikähtäneenä, mutta aloin nauramaan kippurassa nähtyäni nuo harakanpelättimet! Lopetin äkkiä nauramisen, kun kuulin jostain vierestäni maukaisun. Pyörähdin ympäri huomaten takanani olevan kissaemon ja sen kolme poikasta.
- Aww, kuinka suloisia! Jokeri henkäisi sipaisten varoen kissaemon selkää. Kissa sulki silmänsä ja rupesi kehräämään tasaisesti. Äkkiä heinävintiltä alaspäin kurkkivat Jossun ja ravimiesten päät kyselivät meiltä kaikenlaista, kuten "mitä taivaan ihmettä te siellä teette?!" ja "mitä nuo karvapallot oikein ovat!?". Kömmimme ylös ravimiesten avustamana ja kerroimme tarinan juurta jaksaen. Artsi oli myös vakuuttanut, etteivät kissat olleet hänen, mutta me kaikki vaadimme niiden jäävän hänen huostaansa, sillä eihän heitä voinut kadulle heittää!
- Asukoot heinäkasassa niin kauan kuin huvittaa, mutta minä en kanna sitä vastuuta jos ne joutuvat ravureideni ruoaksi, Artsi piti päänsä ja painui sitten pois vintiltä läimästen leikkimielisesti saapuvan Miikan selkää. Miika katsahti heihin kysyvästi, mutta pakeni heti Artsin perään saaden naurut peräänsä.
- Kissoille pitää antaa nimet! Lynn huudahti nostaen yhden kissanpennun syliinsä rapsutellen sitä ja katsoi sitten leiriläisiin.
- Joo, toi emo vois olla vaikka Mirka, ehdotti Keikki.
- Sitten pennuille nimeksi Minni ja Miksu, Henni sanoi.
- Viimenen on sitten Maikki, Veronica pähkäili katsahtaen Lynniin.
- Eipäs kun Molla, tokaisin siihen väliin.
Kun kissoille oli keksitty nimet, kaikki lähtivät viettämään iltaa komeiden ravimiesten kanssa, ennen kuin Jossu keksisi viedä meidät takaisin Seppeleeseen.

Keskiviikko

Kehystarinat:
Aamupäivä: Ilma suosii leiriläisiä, joten auringonotto on paikallaan. Valitettavasti hevosten laidun ei ole siihen fiksuin paikka, ja kommelluksia sattuu. Lisäksi tytöt saavat osallistua tallinomistajan hermoheikon yksärin koulimiseen.. - Veronica
Ilta: Itsenäisen ratsastuksen sijaan lähdetään pitkälle maastolenkille. Matka sujuu mukavasti ilta-auringon paisteessa, kunnes muutama hevosista päättää, että vauhti on liian hissua. Katastrofilta säästytään nipin napin. - Shinqua

Aamupäivä - Veronica

Kaikki leiriläiset pukivat vaatteita nopeasti päälle ja levittelivät aurinkorasvojaan. Tänään oli huippu lämmin päivä ja mikä voisi ollakkaan parempi tapa viettää aamua, kuin mennä nauttimaan auringonotosta maittavan aamiaisen jälkeen. Kun kaikki olivat valmiita suunnistimme leirimökille ja kolkutimme oveen. Henni avasi närkästyneenä ja hiukset minne sattuu sojottaen oven ja toivotti huomenia.

- Nukutteko te täällä vielä ja aurinko paistaa, kuin viimeistä päivää!? Jenna huudahti ja kiiruhti samalla avaamaan leirimökin verhoja.
- Kyllä ja nukutaan vieläkin! kuului jostain sängystä.
- Ei hemmetti! No me mennään, sitten itekseen ottamaan aurinkoa, Sanni sanoi ja lähdimme kävelemään ulos mökistä aamiaiselle.
- Ainiin me menemme jo nyt aamiaiselle, kello on puoli yhdeksän! Keikk huudahti vielä leirimökkiläisille ennenkuin suljimme oven.

Juoksimme Josefiinan talolle ja koputimme oveen. Elli tuli iloisena avaamaan oven ja riisui esiliinansa samalla.

- Täällä on Ellin cùrmee sämpylöitä! Olkaa hyvä ja istukaa pöytään, nainen hössötti ja kantoi tuoreet sämpylät pöytään.
- Vooih! Ne näyttääkin jo niin hyvältä, Keikki sanoi ja nappasi leipäkorista suurimman sämpylän.
- Keikki mä varasin sen! Ilu huudahti.
- Minäpäs! Jokeri vinkaisi ja kohta oli syntynyt sota yhdestä sämpylästä, vaikka pöydällä oli vielä, vaikka kuinka monta hyvää sämpylää.

Kolmannen maailaman sämpyläsodan rikkoi koputus ovessa.
Elli kiiruhti avaamaan oven ja toinenkin porukka saapui syömään.
Pian Josefiina ilmestyi pesuhuoneesta luoksemme pyyhe päällään.

- Tänään, sitten voisimmekin nauttia aampupäivän auringosta, tosin minulla on ensin Hillan lenkittäminen. Mutta te voisitte jäädä paahtumaan aurinkoon siksi aikaa, kunnes minä pääsen sen marakatin kanssa takaisin tallille.
- Seelvä, Nana hihkaisi ja loi salaperäisen katseen meihin ja iski silmää.

Epäilimme hetken tytön aikeita, mutta aamupalalta päästyämme hän selitti meille koko jutun; - Kun Josefiina lähtee maastoon Hildan kanssa me menemme ottamaan aurinkoa, mutta arvatkaa minne! Mennään hevosaitaukseen! tyttö hihkaisi ja epäilimme hetken tytön aikeita, mutta lähdimme kuitenkin mukaan juttuun.

Josefiina ja Hilla lähtivät mitään aavistamatta maastoon ja me lähdimme kikattaen kohti heppalaitumia, joissa Eppu, Cassu ja Luy.
Hepat hörähtelivät tarhan portilla, kun kipusimm aitojen yli laitumeen. Rapsutin Eppua ja menin sitten miden perässä laitumen aurinkoisimpaan paikkaan. Kolme ruunaa seurasivat ihmeissään perässämme. No olihan siinä ihmettelemistä -nähdä nyt lauma tyttöjä talsimassa heidän laitumellaan.

Istahdimme ruohikkoon ja Sini riisui paitansa ja oli söpöillä nalle puh-rintsikoilla. Muut seurasivat esimerkkiä ja pian naureskelmme toinen toistemme rintaliiveille.

Hetekski hiljenimme ja sitten purskahdimme nauruun jostain kumman syystä. Hevoset säikähtivät ja laukkasivat hätääntyneenä meistä poispäin kohti aitaa ja shokissa hei eivät tajunneet väistää aitaa ja rymäyttvät aitaan hirmuisella vauhdilla. Säikähtyneinä juoksimme vielä enemmän säikähtäneiden hevosten luokse ja yritimme rauhoitella niitä. Luy mulkoili meitä kauhuissaan ja Eppu oli jo selvästi päässyt yli säikähdyksestä ja Cassu ravaili hermostuneena aidan vierttä pitkin.

Pipsa huomasi aidan rikkoutuneen ja olimme pulassa. Yritimme saada heppoja kiinni ja Pipsa ja Henni pyydystivät Cassua ja minä ja minä ja Jokeri Eppua sekä Nana ja Jenna Luyta. Muut yrittivät keksiä, että miten aita korjattaisiin ennen Josefiinan saapumista.

Vihdoin saimme hevoset vietyä talliin ja pääsimme aidan korjaukseen. Onneksi aidasta oli vain ylä lankku mennyt poikki pienestä kohdasta.

Yritimme löytää lankkun palasta laitumelta. Lopulta Nana ja Pipsa löysivät sen puun alta heinikon keskeltä. Mutta ongelma oli, että miten saisimme lankun paikalleen?

Jouduimme ruvautumaan Jaakkoon ja Ilu soitti miehelle joka käveli jostain ties mistä laitumelle vasara ja kipollinen nauloja kourassaan.
Olimme ehtineet sentään pukea paidat päällemme.

- Mitenkäs ne ruunat nyt tällätavalla aitaan rynnivät? Jaakko kysyi ja sepitimme jotain pikaista vastaukseksi.
- Jaa, että säikähtivät lintua, mies naureskeli.
- Juu me oltiin tallissa ja kuultiin ryminää, Nana selitti valkoisen valheen.

Kun aita oli korjattu haimme kolme hermostunutta ruunaa takaisin aitaukseen ja pääimme lähtä odottelemaan talliin Josefiinaa ja hänen hermoheikkoa issikkaansa.

Aikaa kului ja olimme lakaisseet käytävää moneen otteeseen ja muutamat olivat puhdistaneet karsinoita ja jotkut taas pesseet varusteita. Sitten aloimme olla jo niin huolissamme tallinomistajasta, että päätimme lähtä kävellen etsimään heitä maastosta. Lynn kertoi, että yleensä Josefiina rratsasti Hillalla Liekkijärvelle ja kääntyi siellä ja tuli peltoa pitkin takaisin.

Jakauduimme kahteen porukkaan leirimökkiläiset erikseen ja saunamökkiläiset erikseen. Leirimökkiläiset lähtivät kulkemaan pellon poikki ja me menimme tietä pitkin.

Aikamme kuljeskeltua maastopolkua pitkin päätimme saada Jossua kännykällä kiinni.

Tuntitarina – ei armoa, vaan tarmoa! (Josefiina)

”Tervetuloa jälleen hikoilemaan, tällä kertaa esteiden parissa! Tänään lämmittelemme jumppasarjoilla ja sitten hiomme tarkkuutta lähestyimisissä sekä tempon ja tahdin ylläpitoa erään tehokkaan harjoituksen avulla.

Olettekin jo saaneet hepat verryteltyä, joten on jumppisten aika. Ottakaahan tuntuma suuhun. Jännityksen aikaansaamiseksi, neidit ovat hyvät ja kiskaisevat jalustimet kaulalle ristiin!

Sillä aikaa kun aina yhtä avuliaat veljekset Jaakko ja Kristian kiskovat esteet kentälle, minä setvin vähän mihin kiinnittää huomiota. Muistakaa, että katse on ihan ykkösjuttu: kääntäkää päänuppinne seuraavaa haastetta kohti jo edellisen esteen päällä. Olkaa keskittyneitä ja kunnolla mukana hypyissä: myödätkää tarpeeksi ja muistakaa se katse!

Tämä jumppis on täysin epälooginen, kuten näettekin; ette koskaan tule näkemään vastaavaa kisoissa. On mitä hullunkurisimpia sarjoja ja hupsuja yhdistelmiä. Mutta siinäpä teille haastetta ja vaihtelua tavalliseen, tuttuun loikkimiseen!
Esteet eivät ole kovin korkeita, joten pienimmätkin pääsevät yli.

Eli aluksi rata lähtee täältä – alkaa heti okserilla, sitten pikku ristikko... sitten trippeli ja pystäri... sitten aika ilmavahko este, johon on laitettu tää puomi ponnistusta helpottamaan. Ja sitten kolme ristikkoa peräjälkeen, olkaa tarkkoina ponnistuksessa... Sitten saattekin valita, teettekö jyrkemmän vai loivemman reitin tänne sarjaesteelle; tämä on jo haastavampaa settiä. Sitten taas puomi ja pystyeste. Sit tämän ison trippelin pienimmät elikot kiertää.

Ja turha marista että esteet on 'liian pieniä': teille tekee ihan hyvää keskittyä välillä muuhunkin kuin itse hyppyvaiheeseen, ja hyppyvaiheen korkeuteen.
Sieltä lähtee, muistakaa välit! Isot edellä, pienet perässä! Huomioikaa, että teillä ei edelleenkään ole jalustimia, joten tasapainoanne testataan todella.
Huomio, askellajina on ensin ravi, mutta isot pollet saa tulla vikalle esteelleen laukassa.
Tarkat ponnistukset, varmat tiet! Odotan kaikilta ratsukoilta sujuvaa yhteistyötä!

RA-VI, ei laukka! Istukaa keskellä satulaa. Kevyt istunta ei ole sama kuin hevosen kaulalla makaaminen!
Valmistautukaa seuraavaan esteeseen edellisen esteen PÄÄLLÄ!
Huomaatteko, ettei tää niin helppoa oo, etenkään ilman jalustimia? Muahahahahaa.

Tämä ei ole nopeuskilpailu, joten valitkaa ennemmin varmemmat kuin nopeammat reitit; niin ehditte paremmin mukaan hyppyyn.

Hengittäkää, istukaa rennosti, älkää jännittäkö hartioita. Noin, hienoa!

Nii-in, ravissa tää on vaikeampaa, etenkin ilman jalustinten tukea... nyt on siis 3 kiekkaa takana? Hyvä, seuraavat 3 kierrosta saatte ottaa laukassa. Edelleen: rauhallinen tempo, kaunista ratsastusta, keskittymistä, hyviä hyppyjä. Ja lähtee!

Hyvä, rento istunta, ei liioittelua kevyessä istunnassa! Pehmeät laskeutumiset hypyn jälkeen, ei tömähdetä sinne satulaan. Ja raaaauhassa, ei hoppua.

Joo, sen pitääkin tuntua kropassa!

Hyyyyyvä, sitten uralle ja pitkät ohjat. Pyöritelkää nilkkoja ja sitten jalustimet jalkoihin. Upeaa työskentelyä!

Jaakko ja Kristian, hopi hopi!

No niin, kiitos komistuksillemme ja sitten jakaannutaan kahteen ryhmään. Enemmän ratana hyppäävät tonne ja vähemmän ratana loikkivat tänne päähän maneesia.

Keskellä on 3 puomia pitkittäin. Ylitätte ne kolmikaartisella kiemurauralla, ensin ravissa. Panostakaa tempoon, tarkkuuteen ja sujuvuuteen. Eikä mitään siksakkia vaan nätit, pehmeät kiemurat. Saa aloittaa!

Hyvä, pitäkää välit. Reipas rytmi, oikee kevennys... noin. Keskelle puomia. Muistakaa katse!

Jees, mainioita suorituksia, sit vaikeustasoa: puomien tilalle pienet ristikot.

Joo, mä olen ristikkofani. Mutta tää on tarkkuusharjoitus, ja ristikoilla on helppo reenata lähestymistä.

Sujuu hienosti. Voitte ottaa saman laukassa.
Noin, nättejä nostoja!
Raaauhassa, ei mitään kaahailuja. Ja hei, mikä kolmikaartinen kiemuraura toi oli?! C'mon, tsempatkaa!

Näyttää paremmalta, mahtavaa. Sitten kääääynti ja uralle.

Ja taas vaikeutta. Pystärit ristikoiden tilalle! Nää on kyllä pienehköjä, mutta silti yritystä. Laukassa jatkuu.

Hienoa, nyt vauhtia on enemmän joten vaikeustaso vaan lisääntyy.
Mahtavaa!

Vielä vikat ponnistukset ja pinnistykset. Noin!

KÄYNTI! Pitkät ohjat ja uralle. Tää oli sit tässä! Vaikka olette aika naatteja, kävelette tässä vartin, sitten kylmäätte elikoiden jalat ja jätätte ne talliin noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi kuivumaan.
Osaavia ratsukoita jälleen, kiitos ajastanne!

Ryhmä I, kommentit:
Shinqua ja Humu: Terhakka suomenpikkuinen oli pirteällä päällä ja tupsutti menemään innoissaan. Ratsastit hyvin, mutta kehonhallinnassasi on parantamisen varaa. Keskity siihen, että et esteen päällä roiku hevosen suussa. Yhteispelinne Humun kanssa on mukavaa katsottavaa.
Sini ja Tiia Veltto Tiia on oikeastaan hyvä ratsu tällaisiin harjoituksiin, sillä sen kyydissä ehtii miettiä omaa ratsastustaan! Sait Tiian lopputunnista hyvin liikkeelle, ja ratsastuksesi on todella pehmeää. Ainoa sakotuksen paikka on se, että myöhästyt ponnistuksissa. Siihen siis alleviivausta.
Pipsa ja Pampula Energinen shettis nautti esteistä kovasti, ja pelasitte hyvin yhteen. Pampu ylitti esteet nätisti, joskin hypyt olivat ajoittain hiukan laiskoja, siispä ponia saa ajaa enemmän eteenpäin.
Henni ja Cassu Cassu kulki kauniisti ja vaikka hyppääminen ei sen mielipuuhaa ole, kulki se kelvollisesti. Välillä tempo läsähti kuin pannukakku ja ponnistuksista tuli hätäisiä. Lisää monipuolisia harjoituksia, niin Cassu oppii varmemmaksi esteratsuksi.
Nana ja Siiri: Vielä vähän tohelo Sirkkeli sai kuin saikin sinut kerran alas selästään! Onneksi tömähdys ei ollut paha, joten matka jatkui kivuttomasti. Siiri oli kärsimätön ja levoton, eikä keskittyminen ole sen parhaita puolia. Ratsastit hyvin, mutta hoitsusi venkoilut saivat sinut hermostumaan, mikä näkyi turhan kovana kätenä. Kyllä se Siiri vielä tasoittuu – ehkä...
Lynn ja Sentti: Sentti toimi tänään kuin unelma! Keskityit itse ratsastukseen täysillä, ja ori aisti sen heti. Ratsastus oli hillittyä ja kaunista. Sentti on osaava ratsu, ja tuot sen parhaat puolet esiin. Teissä on potentiaalia kisakentille asti! Muista vain kohdistaa katse seuraavalle esteelle ajoissa.

Tuntitarina - esterääkkiä (Sophie)

Kasasin viimeistä risitkkoa kentälle pystyyn, kun ensimmäiset tuntilaiset tulivat kentälle.
- Sä pidät meille tunnin? Veronica kysyi.
- Juu, Jossu tavallaan pyys..., vastasin ja jätin esteet rauhaan. Ne olivat korkeudeltaan 50cm-70cm, joten eivät mitään korkeita.

Loputkin ratsukot tulivat pian. He menivät kaartoon ja kiristivät satulavöitä ja tarkistivat jalustimien pituutta.
- Oukhei, kävelkää sitten pitkin ohjin uraa pitkin, muistakaa välimatkat! huusin. Flooran selässä istuva Jokeri sai pidätellä ex-ravuria oikein kunnolla, toisin kuin Keikki sai hoputtaa Blondia eteenpäin.
Kaikki kulkivat hyvin, kun käskin ottaa kunnon tuntuman ja reippaan käynnin.
- Kääntelette sitten volteille jos joku tulee tielle.. Sitten itsenäisesti siitä paikasta missä olet, käännä täyskaarto, suunta vaihtuu vasemmaksi, selitin.
- Ja Sanni, yritä saada se Aksu kääntymään, muista myös vastakkainen jalka! kommentoin vielä tytölle, joka taisteli ponin kanssa.

- Ravi, kevyt ravi ja tehkää molemmille pitkille sivuille loiva kiemura-ura, ja varokaa vähän niitä esteitä, selitin. Katselin tyttöjen toimintaa. Luy kulki vähän laiskasti, mutta Jenna sai asian korjattua hyvin, maiskauttamalla ja pienellä pohkeen painauksella.
Seppeleen "lehmä", Tiia kulki yllättävän energisesti, eikä millään malttanut kääntyä uralta kiemuralle.
- Ilu, muista myös vastakkainen pohje! Kun käännät vasemmalla ohjalla sitä pois, muista pitää myös oikea, ulkokäden ohja tuntumalla, ettei se pääse palaamaan uralle, muistutin, Ilun irvistäessä.

- Noniin, jättäkää kiemurat pois. Harjoitusraviin - Jokeri, hillitse se Floora - ja valmistellaan laukannosto. Keikki saa sitten kunnolla käyttää pohjetta Blondin kanssa, kokemuksesta tiedän että on hiukan laiskemmanpuoleinen laukannostoissa. Veronica pidätä sitä Mankia, ei se voi lähteä sun alta kun olet vasta valmistellut ja asettanut sen!

Tytöt nostivat hoitsuillaan hienon laukan, jollei mukaan lasketa Flooraa, joka ensin päätti lähteä kiitoravissa, mutta meni kyllä sitten laukkaan.
- Sanni ja Aksu kärjessä okserille, sitten pystylle, sianselälle, ristikolle ja pystylle. Tajusitko? yritin selittää ratsukolle, joka laukkasi hyvässä vauhdissa.
- Tajusin tajusin, toivottavasti Aksukin tajusi, Sanni ärähti ja ohjasi ponin esteelle. Hieno hyppy ja laskeutuminen, ja mikään ei tippunut tai Aksu ei kieltänyt.
- Jää sitten sinne kävelemään hiukan, hypätään yksitellen, selitin.
- Ja seuraavaksi Veronica ja Manki!

Veronica sai hyvin hallittua Mankin, joka kyllä hyppäsi hyvin, mutta turhan kovassa vauhdissa. Esteet eivät olleet korkeudeltaan hankalia, kun Manki hyppäsi ne korkealta yli.
- Jokeri ja Floora, jonka jälkeen Keikki ja Blondi! huomautin, ja Jokeri käski Flooran laukkaan. Floora laukkasi hyvin, mutta kieltäytyi juuri ennen estettä, Jokerin tipahtaessa kaulalle.
- Uusiksi, älä luovuta! käskin.

Lopulta Floora hyppäsi hyvin, eikä Jokeri tippunut.
- Kehu sitä! naurahdin, ja Jokeri hymyili iloisesti.
- Keikki ja Blondi! huusin sitten ratsukon. Keikki sai taisteltuaan Blondin hyvään laukkaan ja Blondi näytti varmalta.
Blondi ylitti okserin, pystyn ja sianselän hyvin, mutta ristikolla tamma ponkaisi liian aikaisin Keikin makuun ja Keikki horjahti selästä suoraan esteen päälle. Blondi ei lähtenyt mihinkään karkuun, ihmetteli vain, miksi hoitaja sylkee hiekkaa suustaan.

- Sattuiko? huolestuin ja juoksin Keikin luo.
- Ei paljoa, olihan mulla turvaliivi, tämä vastasi.
- Hyvä, selkään sitten vaan, kehotin ja kokosin esteen uudestaan.

Ilu ja Tiia ylittivät esteet huoletta, ilman pelkoa ja samoin Jenna ja Luy. Jouduin kyllä huomauttamaan Ilua käsistä, kun ne nykäisivät pahasti juuri kun Tiia ponnisti ilmaan, saaden hevosen herpaantumaan ja viuhtomaan hännällään. Jennaa muistutin myös käsistä, jotka pitää viedä lähemmäs korvia, ja kevyt istunta voisi olla koko matkan ajan.

- Mutta hyvin teillä meni! Keikki ja Blondi hyppää vielä kerran, niin te muut voitte jatkaa ravissa uraa pitkin, selostin. Tällä kertaa Blondi hyppäsi hyvin ja pysyi tahdissa.
- Kehu sitä!

Kaikki ravasivat uraa pitkin. Veronica ja Manki kärjessä ratsukot vaihtoivat suunnan lävistäjän kautta, samoin kevennyksen.
- Sitten käyntiin ja piiitkät ohjat. Kehukaa niitä ja taputelkaa kaulalle. Jalustimet voi ottaa jalasta, sanoin.

Noin kolme minuuttia käveltyään pitkin ohjin käynnissä, ratsastajat ohjasivat hevoset kaartoon. He kiittivät tunnista, lähtivät väsyneinä viemään hevosiaan talliin hoidettaviksi.
Itse jäin ottamaan esteitä pois.

Ilta - Shinqua

-Huomio! Jossu kajauttaa ovelta ja jokainen säpsähtää edes jotenkin hänen "leppoista" huutoaan. -Jos ketään ei haittaa, lähdetään maastoon sen itsenäisen ratsastuksen sijasta. Ja tietenkin menette toisella leirihoitsullanne.

Innostumme tietenkin asiasta ja alamme hypellä punkissamme. Nainen yrittää turhaan saada järjestykseen tätä sankkaa tallijengiä, muttei asiassa kovin onnistu.
-NYT RIVIIN JA JÄRJESTY! kantautuu mökissä ja jokainen pysäyttää juttunsa. Osa alkaa hihittelemään ja tirskumaan, mutta pysyvät aloillaan. On aika lähteä ratsastamaan!

Hain Sinin, Lynnin ja Nanan kanssa porukassa riimunnarut tallista ja vaihdoimme sitten suuntaan tarjoille. Etsiskelin Aksua, kunnes näin ruunan parin muun hevosen kanssa. Hölkkäsin tarhan luokse ja huutelin Aksua luokseni. Ruuna tuli tottelevaisesti ja sain vietyä sen talliin.

-Missä ne Pellan harjat on? Lynnikäinen kysäisi ja osoitin tytölle satulahuonetta.
-Ei ne ollu siellä, Lynn sanoi ja alkoi jo synkistellä. -Ahaa! Ne on täällä!
-Mistä löyty? kysäisin.
-Öö...Pesukarsinasta, tyttö vastasi nopeasti.
-Lynn, vetosin. -Tiiätkö kuka ne sinne laittoi?
-No tuota...Mä ite. Jätin päivällä vahingossa kun pesin tän palleron, hän sanoi ja jatkoi matkaansa.

Itse harjailin Aksua täysin rauhassa. Ruuna seisoi nätisti ja nosti kaviot kiltisti, kun putsasin sen kaviot. Hain puunaamisen jälkeen Aksulin varusteet satulan huoneen puolelta. Nostin hyllyltä ruskean satulan ja vielä suitset naulasta, johon ne oli ripustettu. Karsinassa laitoin aksulle satulan selkään ja kiristelin vyön. Sitten vain ohjat kaulalle ja suitset päähän ja remmit kiinni.

Pian kaikki olivat hevosten selässä pihalla ja matka maastoon alkoi. Ekana meni tietty pääjehu Jossu ja sitten leiriläiset. Ratsastimme iltaauringossa pitkälti. Piakkoin saavuimme pellolle, jossa voisimme irrotella, mutta Jossu tietty kielsi sen.
-Vasta sitten kun tulemme takaisin päin.

Mutta kuka sitä olisi kuunnellut. Sentti ja Floora näyttivät juttelevan keskenään. Pian kaksikko ampaisi matkaan pukittaen. Josefiin asäikähti kaksikon menoa ja yritti huutaa tytöille, Sinille ja Jennalle. Kaikki muutkin hevoset rupesivat hermoilemaan. Tämä tästä enää puuttuikin.

-Voi jiisus. Minne himputtiin ne jo katos. Mettäänkö ? Jossu huuteli muilta.
-Mettäänhän noi, Jokeri huudahti Tiian selästä. -Mitenköhän Flooruska? Sehän meni kui raketti tulisi perässä!
-Lähdetään kattelemaan minne noi menivät, Jossu huudahti ja iso joukko villiintyviä hevosia asteli tanssien Jossun jörön issikan perässä, joka ei nähtävästi sietänyt perässä tulevia.

Kun pääsimme metsään, kuulimme jo avunhuutoja.
-Jiisus. Onko tuo Sini? Henni kysäisi Pikun selästä.
-Taitaa olla, Keikki sanoo.
-Mutta missä margariini ? Missä Floora? yhyy! Jokeri nyyhkäisi.
-Jokeri. Floora on varmasti kunnossa, lohdutin Ilun kanssa häntä. jatkoimme eteenpäin ja näime Sinin istuvan pensaikossa.
-Miten sä sinne? Sattuiko? Josefiina kyseli ja laskeutui valkoisen ponin selästä. Hän veti tytön esiin pusikosta, joka näytti olevan kunnossa.
-Kunnossahan mä, Sini vastasi ja pöllytti vähän housujaan.
-Missä Sentti on ? Nana kysyi jättiläisen selästä.
-Jatkoi Flooran perässä, Sini sanoi ja pääsi istumaan Lynnin taakse, Pellan takapuolelle.

Kävelimme pitkälti, kunnes löysimme Flooran, Sentin sekä Jennan peurojen syöttöastioilta (?) jenna istui maassa kuin olisi kuolemassa sillä välin kun ne kaksi ketaletta söivät heinää. Otimme karkurit kiinni ja tarkistimme Jennan. Ei hätää. Nyt lähdettiin takaisin tallille!

Mökkihöperöitä ja valokuvausta - Lynn

Keskiviikko. Vaapun mökkiä kohti seuranani Sini, Nana ja Pipsa. Heti oven avauduttua levähdän lattialle istumaan ja yritän epätoivoisesti kiskoa saappaita jalastani. Muut tytöt heittävät kengät nurkkaan pienen kamppailun seurauksena, mutta minä en saa kenkiäni irti.
"Murr", murisen itsekseni ja kiskaisen lujasti vasenta saapastani. Se ei irtoa.
"Tsik", Nana tirskahtaa. "Etkö sä saa saappaita jalasta?"
"En. Vaan ääliö laittaa jalkaansa liian pienet saappaat, mutta kun nää on ollu tosi uskolliset saappaat, ja vaikka ne onkin ehkä kokoa liian pienet, ne ei purista jalkaa käytettäessä... vaan poisotettaessa", vuodatan ongelmiani.
Kiskaisen vasenta saapasta vielä kerran, ja vihdoin se irtoaa. "Haa!" huudahdan ilahtuneena.
"Go Lynn", Sini kannustaa. "Huhhui, mun limu on loppu, oisko kellään juotavaa?"
"Ota siit mun sängyltä, siin pitäis olla se yks zuppipullo", tarjoan auliisti ja murisen heti perään, koska oikea saapas ei irtoa.
Sisään astuvat Shinqua, Henni ja Veronica sekä Keikki ja Sanni. Lojun keskellä sisääntuloväylää, mikä tietenkin aiheuttaa kaaosta. Tytöt loikkivat ylitseni parhaan kykynsä mukaan ja pian kuulen Sinin huutelevan nimeäni.
"Niin siis mikä ihmeen zuppipullo?" tyttö ihmettelee.
"7up, sevenup, zup."
"Aa! Mut ei tääl oo... eiku onpas. Hei, täähän on ihan täynnä!"
"No niin kai kun mä en oo ehtiny vielä avaamaan sitä. Enkä näillä näkymin ehikään, saakeli, tää saapas on juttunu kiinni. Tuokaa polttoleikkuri!" huudahdan ja heittäydyn selälleni lattialle. "Mä antaudun, caput, siitäs sait, onko nyt kivaa, onko?" kyselen saappaaltani.
Muut nauravat voipuneelle olemukselleni ja tuhahdan närkästyneenä.
"Ette te naurais jos joutuisitte amputoimaan koko jalkanne saadaksenne saappaan pois", marisen, mutta hymyilen sitten kiitollisena, kun avulias Sanni saapuu pelastamaan minut pinteestä. Tyttö kiskoo saapasta voimiensa takaa, ja viimein se irtoaa. Hip hei!

Koko leiriporukka on pakkaantunut mökkiimme. Istun lattialla venytellen kolottavia lihaksiani (onko minulla sellaisiakin? Ainakin ne osaavat olla kipeät) ja kuuntelen muiden juttuja. Tytöt taitavat olla hieman väsyneitä, tai ainakin lauseet kumpuavat ulos kangerrellen ja puolinaisina.
"Pitäiskö..." Jenna aloittaa. "Tai ei jaksa."
"Mitä?" Ilu tahtoo tietää.
"Emmätiiä", Jenna vastaa.
"Ok, sulla menee lujaa", Jokeri virnuilee väsähtäneen oloisena.
Katastrofimainen maastolenkki on tainut viedä veronsa, tuumaan mielessäni ja loikkaan ylös.
"Arvatkaa mitä? Mä päätin just, että nyt on leiripot... pot... mikä se sana nyt on?" anon apua muilta.
"Siis täh? Potku?" ehdottaa Nana.
"Ei ei... kun... äsh. Potretti! Leiripotretin aika. Tulkaa ulos, mä otan teistä kuvan", hoputan.
"Öh... Okei sitten", Shinqua myöntyy.

Ja niin kaikki sitten seisovat ulkona odotellen, että huippuammattilaisvalokuvaaja minä saan kamerani asetukset kohdilleen ja siirtelen porukkaa mieleni mukaan "sinä sinne, tiivistäkää vähän, mee kyykkyyn ja sinä kans" -tyyliin. Lopulta kaikki on valmista, ja painan laukaisijaa.
... mutta mitään ei tapahdu.
"Ee..." parahdan ihmetellen.
"No mitä nyt? Akku loppu?" Henni ehdottaa.
"E-ei, vaan muistikortilla ei oo tilaa. Hitto, oottakaa vähän, mä vaihan muistikortin."
Ja niin tytöt odottavat ja minä juoksen mökkiin etsimään varamuistikorttia. Asetan sen paikoilleen ja juoksen takaisin kärsimättömien tyttöjen luokse. Hymyilen säteilevästi ja saan vihdoin otettua kuvan. Tytöt parveilevat luokseni nähdäkseen kuvan rakkaan nikonini kidenäytöltä ja innostuvat sitten.
"Munkin kameraan pitäis saada kuva!"
"Ja mun!"
"Mut pitää saaha myös kuva jossa on kaikki mukana."
"Hei, haetaan Jaakko tänne ja käsketään se kuvaamaan", Keikki ehdottaa.

Vastahakoinen Jaakko aloittaa valokuvausurakkansa aavistamatta, että edessä on pitkä rupeama. Milloin joku on silmät kiinni tai katsoo väärään suuntaan, milloin jonkun käsi puuttuu kuvasta - ja aina täytyy ottaa uusi kuva! Ja kun vielä lisätään tähän monta kameraa, on Jaakolla edessään todellinen valokuvausryteikkö. Kuvaaminen ei lopu ennen kuin kaikilla on hyvä kuva koko porukasta.
Ja kun näin viimein tapahtuu, raahaudumme iltapalalle.

Iltapalalta mökkiin raahautuu hyväntuulisia, väsyneitä ja - ennenkaikkea - ylikierroksilla käyviä leiriläisiä. Yöunethan eivät tule kysymykseenkään, joten päätämme kehittää jotakin mukavaa tekemistä. Niinpä olemme jälleen kaikki meidän mökissämme jutustelemassa, ja yhtäkiä Ilu ja Jokeri saavat loistoidean olla tuijotuskisaa keskenään. Väsyneenä ja paljon sokeria saaneena se on tietenkin aina kymmenkertaisesti hauskempaa kuin milloinkaan muulloin, joten alta aikayksikön sekä Jokeri, Ilu että sivustakatsojat nauraa räkättävät kaksinkerroin. Sitten on minun vuoroni saada todellinen kuningasajatus - mennään ulos ja pelataan tukkihumalaa! Jakaudumme kahteen joukkueeseen ja valitsemme kisa-areenaksi mökkien edustan.
Pian alkaa pyöriminen, säntäileminen, nauraminen ja kaatuilu - eikä kenelläkään ole aavistustakaan siitä, kumpi joukkue lopulta voitti kisan.

Torstai

Kehystarinat: To-ap: Aurinko porottaa jälleen, joten tytöt saavat kuningasajatuksen: Seppele-aiheisen poikakalenterin väsäämisen. Keitä miespuolisia henkilöitä linssin eteen saadaan suostuteltua, ja mihin projekti kaatuu? - Keikki
To-ilta: Leiri lähestyy loppuaan, ja tunnelma alkaa olla haikea. Yllätyksenä leiriläisille on disco, jossa tapahtuukin yhtä sun toista. Illalla porukka on pahoinvoivaa ylimääräisen mässyttelyn johdosta... - Nana

Aamupäivä - Keikki

'' Auh, mun jalat! '' Parkaisee Keikki noustessaan kankeasti penkiltä.
'' Munkin jalat on ihan spagettia.. '' Ilmoittaa pian Veronica, vaikka näyttääkin hyvinlevänneeltä ja kaikkea muuta kuin kankealta hypähdellessään kohti mökkiä, matkalla aamupalalta.
'' Mun KÄDET on ihan kipeät. '' Naurahtaa Jokeri. '' Floora kun on aina Floora.. ''
Pian ilmenee että kaikilla on joku paikka kipeänä, jos ei kädet eikä jalat, niin vähintäänkin perse tai selkä. Tunnelma on silti hilpeä, aurinkokin paistaa, eikä kukaan jaksa kauaa märehtiä kipeitä paikkojaan. Tie johdattaa molemmat ryhmät samalla mökille, ja sehän sopii kaikille. Hyvä seura kelpaa aina!

Mökissä läppä lentää ja nauru raikuu. Leiriläiset tosiaan viihtyvät yhdessä, monet ovat saaneet uusia ystäviä. Kaksi ryhmää ovat mökissä sekoittuneet ja jakautuneet pienempiin ryhmiin keskustelemaan milloin mistäkin. Välillä joku kipaisee toiselle vuoteelle jutustelemaan muiden kanssa, ja välillä joku huudahtaa oman kommenttinsa muiden keskusteluun.

'' Oi kato, vähän makee! '' Huudahtaa joku, joka on nähnyt Lynnin esille kaivaman, 80-luvun, mustavalkoisen poikakalenterin. Öljyiset, lihaksikkaat miehet poseeraavat kalenterin kuvissa ja pian kalenteri pääsee kiertämään. Kalenteri saa aikaan puhtia ja innokkuutta kaikissa, niissäkin jotka ovat jo vetäytyneet omiin oloihinsa. Ihailevia ääniä kuuluu joka puolelta ja Lynn katselee ympärillensä vähän ihmeissään, ei kalenterin ollut tarkoitus saada tälläistä mekkalaa aikaan. Vienosti punastuen Lynn katselee muiden innokkuutta.

Istahdamme jonkinnäköiseen rinkiin, miettimään tekemistä. Leiri on ollut niin vauhtia täynnä, ettemme enää keksi sellaista puuhaa, jota emme olisi jo tehneet.
'' Hei, leikitäänkö hippaa? '' Hihkuu Ilu.
'' Ei varmasti! '' Vastaa Keikki. '' Mun jalat on niin kipeet, että saatte kyllä sitten leikkiä ilman mua.. ''
Muutaman leiriläisen katse harhautuu välillä lattialle makavaan kalenteriin, sitten takaisin muihin.

'' Hei, mietittekö te samaa kuin mä? '' Kysyy Pipsa naurua pidätellen.
'' Jos me tehtäis om.. '' Aloittaa Sanni ilkikurinen virne huulillaan.
'' Oma poikakalenteri! '' Keskeyttää Sini pilke silmäkulmassaan.

Mökissä käy kuhina, kun tytöt heittelevät ilmoille ehdotuksiaan. Paidattomia miehiä, mustavalkoisia kuvia, kukkaseppeleitä, hevosia. Lopulta päädytään muutaman kuville yhteiseen asiaan. Miehillä on oltavat värikkäät kukkaseppeleet kauloissaan ja hevosilla päässään.

'' Ja ne miehet sais kyllä olla paidattomia, muuten tä koko juttu menettää itunsa! '' Tokaisee Nana.
'' Joo, mutta ehkä ois parasta vähän varmistella asiaa tyttökavereilta..? '' Mietiskelee Ilu.
'' Ja täällähän on Pipsa ja Lynn. '' Ilmoittaa Jenna nauraen.
'' No hei, jos jakaudutaan silleen ryhmiin, et sillee et on esimerkiks Pipsa ja joku sen kaveri, jotka houkuttelee Kristianin mukaan? '' Miettii Henni.

Pipsa näyttää ensiksi siltä, että aikoo kieltäytyä, mutta heittäytyykin mukaan rohkeasti ja ilmoittaa että vähintään Kristian saa luvan olla kuvissa ilman paitaa.

'' Jos jokainen pari tekee oman kukkaseppeleen mallilleen? '' Mietti Sanni.
'' Tai jos on ryhmät, joista yks tekee seppeleitä, yks kuvaa ja jotkut etsii malleja? '' Ehdottaa Shinqua.

Kukaan ei halua joutua tekemään kasakaupalle seppeleitä, joten sovitaan, että jokainen pari, tai ryhmä tekee mallilleen seppeleen. Lähes kaikilla on omat kamerat mukanaan, joten siltä kannalta ei ole ongelmaa. Ja niin ryhdytään hommiin!

Nana ja Pipsa lähtevät metsästämään Kristiania, Lynn ja Jenna Jusaa. Henni ja Veronica aikovat suostutella Jaakon mukaan, ja koska Ros ei ole paikalla, ovat kaikki todenneet Jaakon olevan vapaata riistaa, ainakin toistaiseksi. Heti ideasta innostunut Kat on antanut siunauksensa, joten Sanni, Sini ja Keikki lähtevät etsimään Tappia. Jokeri, Ilu ja Shinqua ottavat ilomielin vastaan tehtävänsä, he kuvaavat valitsemiaan miespuolisia ratsuja. Kaikki tarttuvat ilomielin, jännittyneinä, hommiinsa, ja mökki tyhjeenee nopeasti.

Kristian katsahtaa tyttöihin epäuskoisena, mutta lopuksi suostuu. Jusa tekee mitä vain Lynninsä puolesta ja Jaakko tarttui tilaisuuteen todistaa lihaksikkuutensa. Tappi suostui vasta Katin patistelemana ja hevoset joutuivat tehtäviinsä, muuta vaihtoehtoa ei heille annettu.

Kikatellen tytöt istuvat maahan näpertämään kukkaseppeleitä. Sateenkaaren väreissä hehkuvat kukat taipuvat tyttöjen sormissa nopeasti ja näppärästi seppeleiksi.

'' Käännä päätä vähän tonnepäin '' Opastaa kameran takan istuva Pipsa. Tottelevaisesti puolipukeinen Kristian vääntelee päätään ja vieressä seisoskelevat Keikki ja Nana hohottavat täyttä kurkkua.
'' Ja nyt pullista vähän sitä hauista! '' Määrä Nana nauraen.
'' Eiks sulla oo yhtään hauiksia? '' Kikattaa Keikki ja paikalle ilmestynyt Sini liittyy nauruun. Ärtyneenä Kristian sekä koukistaa ruskettuneen käsivartensa että jännittää lihaksensa. Pipsa napsii kuvia minkä ehtii.

'' Ei se Blondi sua purase '' Tiuskahtaa Sanni Jusalle, mutta repeää sitten nauramaan. Shinqua hihittää vieressä, napsien muutaman kuvan minkä hytkymiseltään pystyy. Lynn katsahtaa huolestuneena poikaystäväänsä ja nyökkää tälle vakuuttavasti.
'' Sanni on kyllä oikeessa '' Lynn tirskahtaa.

Jaakko on saatu suostuteltua Sentin selkään. Mies istuu selässä hieman hermostuneena, pullistelle tallitöissä muodostunutta six-packiaan.
'' Eiks sulla oo ton enempää vatsalihaksia '' Vitsailee Henni. Ällistyneenä mies katsahtaa vatsaansa, ilme kysyvänä. Veronica purskahtaa hervottomaan nauruun ja Jokeri nappaisee muutaman kuvan. Jenna taittuu nauraessaan kaksinkerroin, ja pian tytöt kierivät maassa nauraen.

Tappi seisoskeli auringossa kyllästyneen näköisenä. Ilu nappaa muutaman kuvan tylsistyneen näköisestä pojasta ja muut saavat tyytyä siihen. Tappi ei vain innostu.

Pojat ovat kerääntyneet virnuilevan tyttöjoukon ympärille. Jopa pojat ovat hieman innostuneet kalenterista, se saa tytöt purskahtamaan yhä useammin hervottomaan nauruunsa.

'' Asia on nyt sillälailla.. '' Aloittaa Jenna.
'' Että teillä on nyt kaikilla sama, yhteinen kohtalo. '' Jatkaa Shinqua.
'' Pystyttekö jo arvaamaan? '' Kysyy Lynn. Hölmistyneinä pojat katsovat toisiinsa pudistellen päitää.
'' Teidän on vahattava rintakehänne! '' Tokaisee Sini katsahtaen poikien karvaisia vatsoja tietävästi.
Pojat katsovat kauhuissaan toisiinsa, järkytys paistaa naamoilta. Kristian herää horroksesta ensimmäisenä.
'' Tähän mä vedän viivan! '' Karjaisee Kristian.
'' Ei missään tapauksessa! '' Tokaisee Tappi hurjistuneena. Kuin yhteisestä päätöksestä pojat ryntäävät karkuun.
'' Pakoon! '' Kuuluu huuto ja tanner tömisee.
Ihmeissään tyttölauma katsahtaa toisiinsa.
'' Vettä! '' Kuiskaa Jokeri.
'' Kosto! '' Huudahtaa Nana ilkikurisesti virnistäen ja niin kalenterinteko muuttuu villiksi vesisodaksi, tytöt vastaan pojat. Ja kuten arvata saattaa, voittajiksi selviää.. Niin, kummat? Ainakin kaikki ovat läpimärkiä!

Lleikkitunnit - Tippumisia ja laiskoja poneja - Maiss

Ryhmä I

- Ja te tiiätte jo kenellä meette, sanoin kun kävelin tyttöjen ohi tallipihalla.
- Joo, kaikki sanoivat ja kävelivät sisään talliin laittamaan poneja valmiiksi tunnille.
- Muuten, ei tartte laittaa satuloita! hihkaisin tyttöjen perään ja huomasin että ainakin Sini kuuli.
Kävelin toimistoon kirjoittamaan listaa leiriläisistä ja poneista, niin että muistaisin kaikkien nimet.

Istuin kentän laidalle ja katsoin kentälle astelevia ratsukkoja.
- Menkää vaa nopeasti selkään ni saadan leikkiä paljon, sanoin ja hymähdin.
Kaikki menivät nopeasti selkään eikä kukaan tarvinnut apua, se tuntui oudolta; tavallisesti kaikki tuntilaiset tarvitsivat apua selkään pääsyssä mutta nämä hoitajat nousivat selkään kuin olisivat tehneet sitä koko ikänsä.
- Leikitään hippaa eka, Nana huudahti Siirin selästä innoissaan.
- Ja sitten mustaa miestä, Pipsa sanoi ja antoi Pampulalle pohkeita.
- Ja talli palaa on ihan paras leikki! Sitä on pakko saada leikkiä, Shinqua sanoi Humun selästä.
- Leikkituntia ei oo ilman valtikanryöstöä, Lynn ilmoitti Sentin selästä ja hidasti ruunaa joka oli aikeissa alkaa ravata.
- Kyllä me kaikkea ehitään leikkiä, sanoin nauraen. Voitte vaikka alottaa hipalla.
- Mä oon jääny! Henni sanoi ja antoi Cassulle pohkeita niin että se siirtyi raviin.
Henni ohjasi ruunan Tiiaa päin mutta Tiia ja Sini ravasivat Cassua karkuun.
- Saako laukata? Henni kysyi ja ohjasi ratsunsa Pampulaa päin.
- No, ei ihan vielä, sanoin. Sanon kyllä sitte.
Henni piiritti Pampulan kulmaan ja koski raipalla Pipsaan ja niin Pipsa ja Pampula olivat jääneitä.
- Eikä! Pipsa huudahti ja kevensi nopeasti Pampulan ravin tahtiin Siiriä päin.
- Pipsa, mä oon sun paras kaveri, et viittis ottaa mua kiinni, Nana aneli mutta Pipsa ei ottanut Nanan sanoja kuuleviin korviinsa.
Kohta Pipsa sai Siirin kiinni ja niin Nana ja Siiri olivat jääneitä.
- Sitten saa ottaa laukkaa, ilmoitin kentän laidalta ja Siiri siirtyi laukkaan.

- Nyt mustaa miestä, Pipsa sanoi ja nyökkäsin.
Kaikki ratsukot meni tallin puoleiselle pitkälle sivulle ja Pipsa meni kentän keskelle.
- Kuka pelkää mustaa Pampua? Pipsa huudahti.
- En minä! kaikki sanoivat ja laukkasivat kentän toiselle puolelle.
Pipsa sai kiinni Humun joka ei ollut suostunut laukata koko matkaa vaan siirtynyt käyntiin kentän keskellä.
- Ähh, Shinqua valitti. Humu nyt me jäätiin!
Shinqua ohjasi ponin kentän keskelle ja leikki jatkui.

Laitoin tötsiä ympäri kenttää kun hepat kävelivät pitkin ohjin ympäri kenttää.
- No niin, sanoin. Nyt alkaa talli palaa.
Tytöt ottivat ohjat käteen ja katsoivat tötsiä.
- Kaikki osaa säännöt? kysyin.
Tytöt nyökkäsivät ja niin leikki alkoi.
- Talli palaa! sanoin ja tytöt laukkasivat Töysille, mutta Humu ei laukannut ja jäi ilman tötsää.
- Humu! Shinqua sanoi ja antoi tammalle pohkeita ja laukkasi ympyrän sen kanssa.
- Humua ei huvita tänää, sanoin ja katsoin tammaa.
- Joo, ei! Shinqua sanoi.
Tytöt ohjasivat hoitsunsa uralle.
- Talli palaa, sanoin kun he olivat kävelleet vähän aikaa uralla.
Nyt Pipsa jäi ilman tötsää.

Leikin voitti lopulta Lynn ja Sentti.
Jatkoimme leikkimällä valtikan ryöstöä.
- Lynn, Shinqua ja Pipsa on yks joukkue ja Sini, Nana ja Henni toinen, sanoin ja tytöt jakautuivat omille puolilleen.
Leikki alkoi aika vauhdikkaasti muitten paitsi Shinquan ja Humun kohdalla koska Humu oli edelleen laiska.
- Raippaa! huusin kun Humu ei halunnut liikkua. Noin, hyvä.
Lynnin joukkueen strategia oli puolustus ja Sinin oli hyökkääminen.
- Hyökätään! Nana huusi ja antoi Siirille laukkupohkeet.
Kohta Nana sai valtikan ja laukkasi keskiviivan yli valtikka (joka oli hyttysmyrkky) kädessään.
- Jee! Henni huudahti.
- Yks, nolla Hennin joukkueelle, ilmoitin ja hain hyttysmyrkyn Nanalta ja vein sen toiselle puolelle.
- Meidän pitää kanssa hyökätä, Lynn sanoi joukkuekavereilleen jotka nyökkäsivät.
Nyt molemmat joukkueet alkoivat hyökätä mutta peli päättyi kumminkin yksi nolla.

- Kiitos ja ratsailta, sanoin ja tytöt tulivat hoistujensa selästä.
- Kiitti tunnista! Henni sanoi kun talutti Cassun ohitseni.
- Oleppa hyvä, hymyilin.

Ryhmä II

- No niin, aloitetaan! sanoin kun toisen ryhmän ratsastajat ohjasivat hoitsunsa uralle. Alotetaanko peilillä?
- Joo, Veronica sanoi Mankin selästä ja otti ohjat käteensä.
- Mä ja Tiia ollaan eka jääny, Ilu sanoi ja ohjasi Tiian tallin puoleiselle ptkälle sivulle.
Kaikki muut menivät metsän puoleiselle sivulle. Tiia kääntyi ja tytöt antoivat pohkeita hoistuilleen niin että ne alkoivat ravata, Aksu alkoi laukata.
- Sanni pidätä sitä! Vielä, sanoin ja katsoin Sannia joka lopulta sai Akusn käyntiin. Ei vielä laukkaa.
- Aksu on näköjään tänään reipas, Jenna nauroi Luyn selästä.
- Näköjään! Sanni sanoi ja taputti Aksua kaulalle kun se pysähtyi.
Ilu käänsi Tiian.
- Keikki ja Blondi! Ilu sanoi ja Keikki ohjasi Blondin takaisin metsän puoleiselle sivulle.

- Sitten hippaa! Jokeri huudahti kun ilmoitin peilin loppuneen.
- Ja Aksu ja Sanni on jääny kun ne voitii vikan erän, Keikki sanoi.
Sanni nyökkäsi.
- Saako nyt ottaa laukkaa? Sanni kysyi.
- Joo, sanoin ja annoin tytöille lähtömerkin ja Aksu lähti villiin laukkaan.
Sanni ohjasi ponin Tiian perään mutta huomatessaan Aksun vain kiihdyttävän hän käänsi sen pois ja koitti hidstaa mutta ruuna ei kuunnellut apuja. Ohjat lähtivät Sannin käsistä ja tyttö istui vaivalloisesti ponin selässä.
- Nojaa taakse! huusin. Ota harjasta kiinni!
Mutta juuri kun Sanni oli ottamassa Aksun harjasta kiinni se pukitti ja Sanni lensi kaarena sen kaulan yli pehvalleen.
- Ei kai sattunut? Jokeri kysyi Sannilta kun oli saanut Flooran pysäytettyä.
- Ei hirveesti, Sanni sanoi ja nousi ylös.
Minä juoksin Aksun luo ja otin sen kiinni.
- Mitä sä oikeen touhuut? kysyin ponilta kun talutin sen takaisin Sannin luo. Käyttäydy!
Sanni otti Aksun ohjista kiinni ja nousi selkään.
- Sitten vaan muista käyttää pidätteitä paljon, sanoin ja kävelin takaisin kentän laidalle. Ja jatkakaa.
Nyt Aksu laukkasi rauhallisesti kohti Blondia ja sai sen kiinni koska Blondi ei suostunut liikkumaan.
- Ja nyt on Keikki jääny, sanoin ja katsoin kun Keikki ohjasi tamman Mankia kohti.
Manki ei halunnut jäädä joten se lähti laukkaamaan, ilman että Veronican tarvitsi tehdä mitään.
Keikki ohjasi Blondin Luyta päin ja sai sen kiinni nopeasti. Luy taas ohjasi ruunan Mankia päin mutta Manki pääsi taas karkuun. Nyt se laukkasi villist kohti Aksua ja Veronicalla oli ongelmia saada se halintaansa.
- Prr, Veronica sanoi mutta liian myöhään koska menetti tasapainonsa ja lensi Mankin selästä kyljelleen.
Sanni otti Mankin kiinni ja minä juoksin auttamaan Veroncan ylös.
- Sattuiko? kysyin kun nostin Veronican seisomaan.
- Aust, ei hirveesti... Veronica sanoi. Tuli vaan mustelma kylkeen.
- Sitten vaan takas selkään, sanoin ja otin Mankin ohjat Sannilta ja autoin Veronican selkään. Saadaan paljon kakkua!

- Seuraavana vuorossa on valtikan ryöstö, sanoin kun Jenna oli saanut kiinni Ilun ja Tiian. Ja joukkueet on Manki, Blondi, Luy ja toinen Aksu, Floora ja Tiia.
Veronican joukkue meni maneesin puolelle ja Jokerin joukkue lantalan puolelle.
- Ja alottakaa! sanoin kun olin vienyt hyttysmyrkyt estetolppien päälle.
Aksu hyökkäsi nopeasti ja Keikki ei ehtinyt reagoida ja Sanni sai valtikan ja laukkasi omalle puolelleen.
- Aksun villeydestä on hyötyäkin! Ilu nauroi.
- Niimpä... Sanni sanoi ja vei hyttysmyrkyn omalle paikalleen.
Seuraavaksi hyökkäsi Manki ja tällä kertaa Jokeri ei ehtinyt puolustamaan ja Veronica sai valtikan.
- Pikkuponit on tänään reippaalla tuulella, sanoin kun Manki laukkasi omalle puolelleen. Yks, yks.
Veronica vei hyttysmyrkyn toiselle puolelle ja leikki jatkui.
Nyt tuli tasaista ja kukaan ei saanut enään valtikkaa.

- Maa, meri, ilma! Ilu sanoi ja aloimme leikkiä kyseistä leikkiä.
- Keskellä on maa, lantalan puolella on ilma ja täällä maneesin puolella meri, sanoin.
Tytöt nyökkäsivät.
- Ilma, sanoin ja kaikki ravasivat lantalan puoleiselle lyhyelle sivulle. Meri.
Nyt laukattiin minun luo.
- Ilma, sanoin kun kaikki oli luonani.
Tytöt laukkasivat takaisin.
- Ja maa.

- Kiitos ja ratsailta! sanoin kun tytöt olivat kaarrossa.

Ilta - Nana

''Ääh, miks kaikki hyvä katoaa?'' lausun runolliseen sävyyn ykkösryhmässä ratsastaville. Oli toinen viimeisistä päivistä, eli se päivä, josta tulisi ottaa kaikki ilo irti. Nyt näytti kuitenkin siltä että iloa ei saatu irti edes ikuisilla klassikkoleikeillä- ja peleillä. Heitin kyllästyneenä kuraisella saappaallani Siniä. ''Tää on leiri, tytöt, vähän äksöniä jooox.'' huokasin. Kello näytti puoli kahdeksaa, ja sekunnit löivät hitaasti eteenpäin. Sattumalta sillä ainoalla tylsyyden hetkellä Josefiina pyyhälsi paikalle.

''Tulkaapa tänne tupaan, meillä on teille yllätys..'' blondi selitti Jaakkoa tiukasti käsivarressaan riiputtaen. Hypähdin pystyyn yläsängyltä, kuten tekivät myös muut tytöt, ja ravasimme yhdessä tallinomistajan osoittamaan suuntaan. ''Valmiina?'' Josefiina kysyi arvuutellen. ''Äkkiä nyt, ei jakseta oottaa koko päivää!'' hihkui intoa puhkuva Henni.

Jaakko raotti ovenraosta huonetta, joka oli koristeltu erivärisin vapusta jäänein serpentiinein, diskopalloineen ja ilmapalloineen. Pöytä notkui erilaisia herkkuja, ja jättisuuret kaiuttimet olivat huoneen katseenvangitsija. Astuin ihastuksissani sisään, kuten myös muu joukko paikalle ilmestynyttä kakkosryhmää myöten. ''Ooh..'' joku viimein päästi suustaan. Josefiina napsautti tanssimusiikin päälle ja alkoi itse jammailemaan rytmiin.

“I kiss a girl, and i liked it.. “ Jaakkokin innostui laulemaan. Shinqua repesi nauramaan ajatellessaan sanoja. Pikkuhiljaa tuvassa yksi jos toinenkin alkoi tanssia musiikin tahtiin värikkäin liike-eroin. Herkkuja sujahti niin nopeasti, että jos sipsikulho täytettiin, se oli tyhjä ennen kuin ehti tanssia biisin loppuun.

Kuulumiset vaihtuvat, nauru raikaa ja herkut maistuvat. Jaakko hoppuilee huoneesta ulos, ja kantaa mukanaan pullollista.. jotain? ''Khheellees maistuu bontiqka?'' mies sammaltaa, sillä hän on selvästi umpikännissä. Yhteistuumin päätämme että Josefiina saattaa miehen asunnolleen ennen pahempia katastroofeja.

''Nyt vois kyl laulaa karaokea, torstai-iltasin meidän perheessä on nimittäin yleensä karaoke-ilta, jolloin..'' Keikki selostaa, ennen kuin Josefiina keskeyttää: ''Sinäpä sen sanoit, käyn kipaisemassa laitteet!''. Keikin kummastunut ilme kertoo kaiken muille leiriläisille.

Josefiina sählää laitteiden kanssa muiden yhä tanssiessa kiihkeästi. Sitten räksähtää, musiikki loppuu, valon tulo lakkaantuu. ''Hups.. taisin irrottaa lisäpistokkeen.. sori, jatkakaa tanssia!'' nainen punastelee kiinnittäen johdon takaisin pistokkeeseen.

Puolituntisen (koska oma Josefiinamme on tekniikan ihmelapsi) jälkeen kaikki johdot ja ihmepistokkeet on saatu viritettyä ja hoilotus saattaa alkaa – niin, kuka vaan uskaltautuukaan laulamaan ensimmäisenä?

''Ääh.. antakaas tytöt kun meikä näyttää mallia!'' Jokeri ylpeilee ja sieppaa mikin käteensä. ''Mikäs biisi laitetaan?'' minä huudan kaukosäädintä pidellen. ''Laita mikä käteen sattuu.'' Jokeri sanoo varovaiseen sävyyn, mutta luottavaisena.

Kaiuttimesta kajahtaa R-A-K-A-S ja tirskuntaa alkaa kuulua ympäriltä kunnes Jokeri röhäisee, ja aloittaa laulun.

R-A-K-A-S
Tulta kultasein, mä sanoin niin ja selväks tein,
me mennään maalla naimisiin en enää lähde kaupunkiin
Sä olet kaunistunut niin en tiedä kuinka sanoisin sen paremmin

Taputuksia tulee yleisöstä ja Jokeri kumartaa humoristiseen sävyyn. ''Nyt mie!''
''Eipäs kun mie!!'' kuuluu suuresta 'yleisöstämme'. ''Jonotuslistalla lukee, että Nana & Pipsa esittävät nyt duetossa Sonata artican Tallulahin. Olkaa hyvä, tytöt!'' Josefiina kiljahtaa.

''1 2 3'' testailen mikkiä. Se on toiminnassa.

Lurautuksen jälkeen, sydämeni lyödessä, annan mikin Veronicalle. Illan kuluessa nähdään hyviä, sekä huonoja, pilalla, että vakavissa vedettyjä esityksiä ja siinä saatossa herkut menevät mahaan ennätysvauhtia.

''Oksettaa..'' huokailee Ilu ja jokainen alkaa kömpiä pikkuhiljaa omaan punkkaansa, kellon näyttäessä pitkälle yli keskiyön.

Perjantai

Kehystarinat: Pe-ap: Tänään sää on lämmin, mutta pilvisempi. Leiriläiset lähtevät syöttelemään hoitsujaan. Mutta miten toimitaan, kun miltei koko lauma karauttaa pakoon? - Henni
Pe-ip: Leirin loppuhuipennuksena Artsi kuskaa tytöt heinäkärryillä Liekkijärven rantaan. Siellä pidetään oikeat kesäjuhlat, joihin saapuu yllättäviäkin henkilöitä... - Lynn

Tuntitarina – kiitokavioita (Josefiina)

Pilven takaa esiin ponnahtanut aurinko lämmittää selkääni, kun istun nyreän Antun selässä Seppeleen tallipihalla. On aika lähteä maastoretkelle kaikki yhdessä!

Tytöt hikoilevat hoitsujensa satulavöiden kanssa: laitumella yötä päivää oleilu on nähtävissä uljaiden tuntsareiden vatsanympäristöissä... Sinillä ja Ilulla näitä ongelmia ei ole, he päättivät ratsastaa Tiian paljaassa selässä kahdestaan.
Vielä viimeiset jalustinten säätämiset, ja sitten koko konkkaronkka on ratsailla. Annan nopeasti ne tavalliset, loppuunkalutut ohjeet: ei rynnimistä; jos heppa yrittää ryöstää niin ohjaa se edessäolijan ahteriin kiinni, pyritään kuitenkin ylläpitämään turvavälit, huutakaa jos tulee ongelmia, sun muuta peruskauraa.

Tämänpäiväinen ratsastusjärkkä on:
Anttu
Floora
Sentti
Luy
Cassu
Humu
Aksu
Manki
Blondi
Tiia
Siiri
Pampu

”Ja sitten matkaan!”
Jonon muodostuttua käännän Antun kohti varjoisaa metsätietä. Pitkä letka seuraa perässä. Kurkin kimon selästä, näyttääkö joku ratsukko jo olevan ongelmissa, mutta kaikkien ratsastajien huulille on hiipinyt hymynpoikanen. Käännän katseeni eteen ja kuuntelen tyytyväisenä tyttöjen höpötystä.
”Mä laitoin sut siihen, koska Floora on vielä niin raaka, ettei tiedä miten se käyttäytyy isossa maastoryhmässä”, selitän Jokerille, joka nyökkää lyhyesti.
Takanamme oleva letka näyttää hyvältä: Sentti kulkee pitkin askelin, Luyn käynti on tasaista, Cassu puhisee innostuneena ja Humu heilauttelee päätään ötököitä hätistääkseen. Sen kauemmas en näekään, mutta Jenna raportoi minulle, että kaikki on ok: Aksu kulkee nätisti, Manki on tunkenut jo sen hännäntyveen kiinni, Blondi ja Tiia lönkyttelevät rennosti ja shettikset ovat tohkeissaan.

”Ravi!” kiekaisen yli tyttöjen jutustelun niin, että kaikki varmasti kuulevat, ja annan Antulle merkin istunnallani. Se vain luimistaa korviaan ja heilauttaa kiukkuisesti häntäänsä, jolloin napautan sen kylkiä pohkeillani. Niinpä Andrew lähtee isoon, pompottavaan raviin. Kestää hetken löytää sopiva kevennystahti.
Takana kaikki on ilmeisesti hyvin. Jokeri saa pidätellä hiki hatussa Flooraa, joka kaula ojossa tunkee turpansa Antun takapuoleen. Siitäkös kimo äkäpussi kiukustuu ja läimäisee Flooraa vihaisesti hännällään. Lämppäritamma näykkäisee Anttua pepusta, johon ruuna vastaa äkäisellä pukilla.
”Antsa!” puuskahdan ratsulleni, ja Jokeri saa pidätettyä Flooran niin, ettei konflikteja tule enempää.
Lähimmät ratsastajat kertovat, että jonon hännillä menee hyvin. Tiia ja Blondi hölkkäävät leppoisasti, ja shettikset puskevat ihan niiden kintuille. Mankilla ja Aksulla riittäisi virtaa, mutta ratsastajat saavat ne aisoihin. Humu askeltaa tarmokkaasti, Cassu ihmettelee metsän ääniä ja Luyn ravi on rentoa. Sentti pysyy Lynnin hallinnassa, ja Floora teutaroi tavalliseen tapaansa.

Ravaamme vihreässä metsässä. On vihdoin lämmin; puiden väleistä siivilöityvä auringonvalo kulkee mukanamme. Linnut pyrähtelevät ylitsemme ja aiheuttavat pari täpärää tilannetta, kun ainakin Manki ja Cassu sävähtävät siivekkäiden pyörähtelyjä.

Pysyttelemme ravissa pari kilometriä, mikä alkaa tuntua jo reisissä kevennyksestä huolimatta. Pian otammekin käynnin, ja hevoset ravistelevat harjojaan. Kuulen, miten Sini ja Ilu valittelevat kipeitä istumalihaksiaan.
Tähän mennessä matka on sujunut sutjakkaasti, mutta eipä turhia riskejäkään ole otettu. Näin ison poppoon kanssa kannattaa pelata varman päälle.
Siiri ja Pampu ovat jääneet hiukan joukosta, ja pysähdymme odottamaan shettiksiä. Myös Humun ja Cassun väliin on muodostunut pieni rako.
Kaikki ratsut vaikuttavat pirtsakoilta ja eloisilta; jopa lehmä ja Lontimamma alkavat virkistyä luonnon helmassa. Edessä onkin loiva ylämäki ja pitkä suora – siispä valmistaudumme vireämpään menoon...

Ravaamme mäen ylös ja pysähdymme odottamaan viimeisiä.
”Edessä on laukkasuora, onko joku joka EI halua laukata?” huudan leiriläisille.
”Me ei haluta mennä kovaa”, Ilu ja Sini hihittävät Tiian selästä.
”Sitten menette shettisten taakse”, neuvon. ”Muita?”
Ei vastausta, joten läväytän laukkapohkeet Antun kylkiin.
FIUUUUNG!
Syöksymme läpi metsän. Antun valtavat, matkaavoittavat askeleet vievät meitä hurjaa vauhtia eteenpäin. Takanamme tullaan kovaa, kahdettoista kaviot takovat maata kiihkeästi. En uskalla katsoa taakseni, niin huimaa kyytiä Anttu vie meitä kohti suoran päätyä. Kuulen Flooran huohotuksen takaani; tamma on ihan lähellä, mutta ei Luojan kiitos lähde ryöstämään.
Irrotan toisen käteni ohjista ja teen kädelläni hidastamista tarkoittavan liikkeen. Pidätän Anttua pehmeästi ja siirrän sen raviin vasta kurkattuani taakse: kyllä, kaikkien ratsut ovat hallinnassa. Manki on tosin kirinyt Aksun rinnalle, onneksi mitään vakavampaa ei sattunut.
”KÄYNTIIN!” komennan ja pian koko jono puuskuttaa hitaasti kävellen.
”Vähän siistiä!” Sanni hihkaisee.
”Me mentiin täyttä neliä”, Shinqua tietää.
”Upeeta”, kuuluu Keikin henkäisy.
Hymähdän huvittuneesti ja taputan Antun kosteaa kaulaa.

Annamme hikisten hevosten levähtää, ja sitten loppumatka tallille sujuu hitaassa, rennossa ravissa.

Ilta (Lynnin tarinaan pohjautuen) - Jokeri

Kaikki yritivät pakkautua Kopseen kärryille mukaan järvelle.
- No, voidaanko jo lähteä, Kopse hermostuu..?!
- Joo.. EII! Ilu puuttuu! kiljaisin kunnes huomasin tytön joka asteli reippain askelin kohti kärryä.
- Hyvä, nyt voidaan lähteä, Lynn älähti.

Henni ja Sanni kiikkuivat reunilla ja olivat monta kertaa vähällä pudota. He tuuippivat toisiaan ja nauroivat.

- Voi hyvät hyttyset! ärähti Artsin ääni kiljunnan keskeltä. - Ettekö osaa olla hiljaa?! Kopsekin vielä tässä hermostuu!
- Kopse on kuule ihan rauhallinen, rauhoitteli Josefiina.

Riehuminen ja ilonpito jatkui liekkijärvelle saakka, vedimme vaatteet pois bikinien päältä ja Lynn esitteli ruskettunutta vartaloaan. Murahtelin ja katselin omaani, joka oli vähän täällä kotosuomessakin ruskettunut.

Pulikoimme iloisesti vedessä ja pidimme hauskaa kunnes Veronican pää sukelsi pinnalle.
- Hei katsokaa! tuolta tulee auto! hän osoitti sinistä autoa.
- Varmaan eksyneitä, tokaisi Ilu.
- Ei vaan yllätysvieraita, Jossu myhäili salaperäisesti.

Ilma täyttyi arvailuista.
- Sen täytyy olla, Kyra! Shinqua kiljui.
- Ei, ei, ei, sinne päinkään! nauroivat Artsi ja Jossu.
- He ovat..
- HUIPPURAVIOHJASTAJAT!

Useimmat tytöt noloontuivat vähästä vaatetuksestaan ja sukelsivat pinnan alle "piiloon", mutta pian rannalla kaikuivat iloiset kertomukset vuosien takaa.

Ilta - Lynn

Rapsuttelin haikeana leiriratsuni Pellan kaulaa ja maanittelin sitä pian poseeraamaan viimeistä leirikuvaa varten. Pyöristynyt ponitamma katsoi minua hämmentyneenä, kun piilouduin kamerani taakse ja naksuttelin kieltäni. Lopulta Pella höristi korviaan ja tarkennuksen ollessa kohdillaan painoin kameran laukaisijaa. Räps vain, ja olin tallentanut jälleen yhden muiston pieneen mustaan purkkiin. Hymyilin Pellalle ja lähdin viimein viemään sitä tarhaan. Pyöreä russmamma liittyi muiden tammojen seuraan ja etsiytyi pian Hillan viereen syömään. Katselin rauhallista näkyä tyynenä ja tunsin haikeuden kuiskailevan korvaani. Pyyhin asian mielestäni tietäen, että näkisin Pellan vielä. Käännyin pois tammatarhalta ja suuntasin katsomaan, josko saisin kuvan Rensun kanssa riekkuvasta Sentistä. Juuri kun olin suuntaamassa kameraa orikaksikon suuntaan, kuului takaatani muiden tyttöjen hämmästyneitä huudahduksia ja kavioiden kopinaa. Käännähdin katsomaan ja näin Artsin ajavan pihaan suomenhevosen vetämillä... No, ne toivat mieleeni Mauri Kunnaksen Koiramäki -kirjassa näkemäni isot kärryt. Vanhanaikaiset kärryt.
- Se on Artsi! kuulin Sinin hihkaisevan.
- Ja Kopse, myhäili päärakennuksesta astunut Josefiina, kun liityin kärryjä ihmettelevien tyttöjen joukkoon.
- Ehtoota, leidit, Artsi huikkasi pysäyttäessään ajokkinsa. - Tervetuloa Heinäkärry Xpressin kyytiin kohti Liekkijärven rantaa!
- Hei! Mennäänkö me noilla? huudahti Veronica.
- Ei kun kyytiin vaan, kummallisen hyväntuulinen Artsi ehdotti.
- Vau! Oikeesti? Kivaa, Keikki naureskeli mennessään lähemmäs kärryjä.
- Onhan kaikilla uimakamppeet ja illemmaksi vähän lämpimämpää vaatetta? varmisti kuskinpukille Artsin viereen hypännyt Josefiina.
- On, tietty, Pipsa vastasi kaikkien puolesta.
Josefiina oli vihjaillut, että lähtisimme uimaan viimeisen iltapäivän (ja illan!) kunniaksi, joten olimme kaikki vaihtaneet uimapuvut vaatteiden alle. Niinpä kapusimme kuka milläkin tyylillä kärryihin.
- Apua, en mä pääse sinne, Nana kiljaisi.
- Kylläpäs pääset, olethan sä Luynkin kyytiin kavunnut tällä viikolla vaikka miten monta kertaa! sanoin tytölle ojentaessani tälle käteni ja kiskoessani tämän Hennin kanssa ylös kärryn lavalle heinien päälle.
- Ei kai kukaan ole heinäallerginen? Jenna naureskeli, mutta aivasti sitten itse lujasti.
- Artsi, mikset sä tyhjentänyt kärryjä? joku motkotti nauraen.
Artsi kääntyi höhlänä katsomaan meitä Josefiinan horjahtaessa kapealla kuskinpukilla vieressä istuvan miehen äkillisen liikkeen seurauksena.
- Täh? Tollojako olette, mitä ideaa on heinäkärryissä ilman heiniä? mies älähti ja sai koko leiripoppoon nauramaan ilmeelleen. - Jos ei muita tyhmiä kysymyksiä ollut, niin joko voidaan lähteä.
- Joo. EI! Jokeri kiljaisi. - Ilu puuttuu!
- Missä... aloitti Sanni kysymyksen, mutta samassa Ilu ilmestyi tallista.
- Sori että kesti! Mä jouduin viemään mun kypärän vielä yläkertaan, kun unohdin sen Pampun karsinan eteen enkä muistanut missä se oli! Tiian hoitajatar sanoi hengästyneenä kavutessaan kärryihin.
- No joko? Artsi murahti.
- Joo, kajahti sekalainen kuoro leiriläisten ääniä.

Kärryt heilahtelivat kuoppaisella tiellä. Ilmassa tuoksui kesän ja heinän lumoava tuoksu, ja heittäydyin selälleni heinien sekaan hyräillen Suvivirttä. Muutkin loikoilivat heinien seassa niin leveästi kuin vain mahtuivat - kärryissä oli tilaa vähän oikoa jäseniään, toisin kuin olisi ollut ahtaassa autossa.
- Missä me ollaan? kysyin vaivautumatta katsomaan ympärilleni.
- No kato ite, Jokeri virnuili.
- Njaa, no kai sitte täytyy... marisin ja ilahduin nähdessäni, että olimme lähes perillä. - Tuolla on järvi!
- Oi vau! Shinqua taputti käsiään yhteen. - Hyvä Lynn, säkin huomasit!
Muut yhtyivät aplodeihin ja saivat Artsin murahtamaan.
- Voi hyvät hyttyset, ettekö te osaa olla hiljaa! Ihme ettei Kopse hyppää nahoistaan kun te siellä riehutte, mies ärisi.
- Kopse ei korvaansa lotkauttanut, Josefiina sanoi. - Keskity vaan ajamiseen, hyvä mies!
- Kuule hyvää hyvyyttäni teitä kärrään...
Miehen mutinat kuitenkin hukkuivat naurunhelinään, joka kumpusi kärryjen takaosasta, sekä kiljaisuun:
- Odottakaa!
Käänsin katseeni marisevasta Artsista kiljaisun suuntaan ja tajusin Sannin pudonneen kyydistä. Muut kikattelivat tytölle, joka juoksi parilla askeleella kärryn kiinni ja yritti ponkaista kyytiin.
- Artsi, pysäytä kärryt! Henni ohjeisti miestä.
Kärryt pysähtyivät ja Sanni pääsi muiden avustamina takaisin kyytiin, nauraen hervottomasti.
- Miten sä onnistuit tippumaan kyydistä? Nana ihmetteli.
- Mä vaan tipahin, onneksi jaloilleni, Sanni hymyili leveästi.
- Onneksi, puutuin puheeseen.
- Joo, oisi ollut kauheeta jos oisit katkonu niskas, Pipsa puisteleksi.
- Niinpä. Mut hei, me ollaan ihan perillä, Jokeri hihkaisi.
Syntyi iloinen kuhina, kun loikimme alas heinäkärryistä ja etsiydyimme pyyhkeiden kanssa parhaille paikoille. Heittäydyin Hennin ja Shinquan väliin ottamaan aurinkoa heitettyäni vaatteet pois bikinien päältä.
- Kattokaa, mä oon saanut väriä, esittelin ruskettuneita sääriäni. - Kyllä se viikko Portugalissa jotakin jälkiä jätti.
- Ai säkö muka ruskettunut? Keikki kikatti ja vertasi itseään minuun. - Ihan lumiukkohan sä olet.
Tuhahdin.
- Sä olet vaan kateellinen, intin. - Mut hei, meinataanko me uidakin vai kökötetäänkö me vaan täällä?
Pian vesi täyttyi kiljunnasta ja iloisista huudoista, kun leiriläislauma sai itsensä kammettua veteen. Minä, tunnettuna vilukissana, tulin vähän jälkijunassa muutamien muiden kylmänarkojen kanssa, mutta pian sain päälleni Jokerin roiskimaa vettä. Päästin ilmoille vertahyytävän kiljunnan.
- Alkakaa tulla arkajalat! Veronica nauroi.
- Ei saa roiskia! kiljuin täristen. - Se on... ilkeää! Ja kylmää!
Mutta lopulta yhdyin nauruun ja sukelsin veden syövereihin muiden mukana.

- Hei kattokaa, tuolta tulee joku auto! Sini huomasi.
- Jännää, ketä ne on? Henni yhtyi kavutessaan rannalle.
- Bhahhah, jotain viattomia ressukoita, jotka eksy vahingossa vääränä päivänä uimaan, ehdotin vahingoniloisena.
- Ehei, korjasi Josefiina. - Vaan yllätysvieraita!
- Yllätysvieraita! Hui, ketähän... Ilu aloitti.
- Piia Pantsu! ehdotti Jokeri.
- Eikä, Kyra Kyrklund, huokaisin kaihoisasti. - Oisipa ihana saada joskus joku sellanen valmentaja...
- Tai mitä jos se on sittenkin Mikael Forstén! ilahtui Nana.
Josefiina ja Artsi röhähtivät nauruun.
- Ei sinne päinkään, tyttäret rakkaat! Josefiina hihitti. - Ei huippuratsastajia vaan...
Katselimme kun tutunnäköiset miehet purkautuivat autosta.
- ... huippuraviohjastajia!
- Ne on ne! Jenna huudahti.
Tiistai-illan ravimiehet astelivat rennosti luoksemme ja useat tytöistä tuntuivat ensin hieman ujostelevan vähäistä vaatetustaan, mutta pian nauru raikasi ja juttu luisti. Useimmat pyörivät Miikan ja muiden komeiden nuortenmiesten lähistöllä, mutta minä hakeuduin vanhimman ja kokeneimman Aapon luokse kuuntelemaan miehen ravikertomuksia vuosien varrelta. Olin innostunut kuullessani kokeneen hevosihmisen juttuja, ja kyselin ahkerasti vinkkejä ja tietoa hevosia varten. Keski-ikäinen Aapo oli iloinen saadessaan innokkaan kuulijan, ja jutusteli mielellään. Pian Josefiina nousi seisomaan ja kiinnitti huomiomme.
- Hoi, leiriläiset - no, ja ravimiehetkin! Nyt oisi aika syödä, mutta ennen sitä pitää ihan kiittää mukavasta leiristä. Toivottavasti kaikille on jäänyt paljon hyviä muistoja tästä.
- Todellakin, hymähti Shinqua. - Niinkuin se meidän yöllinen kummitushiippailu...
- Ja kun käytiin syöttämässä hevosia, nauroi Pipsa.
- Ja Ellin diettisalaatti oli tosi hyvää, puutuin puheeseen.
Ryhdyimme nostalgisesti muistelemaan mennyttä leiriä syömisen lomassa ja tunnelmat vaihtelivat haikeasta ratkiriemukkaaseen.
- Ja joku päivä me vielä kootaan se mieskalenteri, Keikki huudahti tajuamatta, että Josefiina ja ravimiehet kuuntelivat.
Syntyi hetken hiljaisuus, ja minä ratkesin ensimmäisenä nauruun yrittäen peittää sen yskään. Muut tytöt yhtyivät hihitykseen ja ravimiehet katselivat meitä täysin mykistyneenä. Josefiina sen sijaan virnuili tyyliin pitihän se arvata - tällainen leiriporukka totisesti saa aikaan vaikka mitä!