Palaa edelliselle sivulle


Helmikuu 2010   |   Maaliskuu 2010   |   Huhtikuu 2010


Kuukauden tähtiin valitaan 2-4 henkilöä, riippuen kuukaudesta. Yhden henkilön valinta on seppeleläisten käsissä, loput valitsee ylläpito. Tämän kuukauden Tähdistä vastaa Anne. Ääniä seppeläisten valintaan tuli alle kymmenen, mutta eniten ääniä saanut erottui selkeästi.

Ilu

Ilu oli tämän kuun seppeleläisten valinta. Ilu hoitaa huolelllisesti Tiia ja Topia. Alla seppeleläisten mietteitä Ilusata:

Lynn:
Ilu on reipas seppeleläinen, jonka positiivinen asenne on piristää. Piirtäjänä tyttö on kehittynyt ihan hurrrjasti ja tarinat ovat letkeitä ja sujuvia.

Henni:
Tyttö on hoitanut Tiiaa hienoin hoidoin aktiivisesti ja pyörii muutenkin mukana Seppeleen menossa. Lisäksi Ilu on kehittynyt lyhyen ajan sisällä mielettömästi piirtämisessä, joka on mielestäni mainittavan hieno juttu!

Jutta:
Tyttöjaksaa aina tehdä huolellisia ja nättejä niin kuvia kuin tarinoitakin. Ilusta olen saanut ystävällisen tallilaisen kuvan, joka aktiivisesti osallistuu tapahtumiin ja pulinaboxi keskusteluihin.

Ilun piirroksista löytyy värejä ja huumoria:

Ilu kirjoittaa tarinoita, jotka jäävät mieleen. Tässä esimerkkitarina Tiian päiväkirjasta, Opettaja tallille!:

*Koulussa*

- Ilona! kuulin opettajan huudon, varmaan taas sillä olisi minulle jotain typerää pälätettävää.
- Niin? vastasin vähän kireään sävyyn samalla kun kävelin opettajan pöydälle.
- Ajattelin kysyä, että kun ratsastat ja tiedät ne jutut, niin missä minun kannattaisi aloittaa ratsastus? Voisi olla hyvää liikuttaa, opettaja mussutti oikeaan lässytys tyyliin.

Kysymys yllätti minut ja nopeasti halusin pois typerästä tilanteesta.

- No ite ratsin Seppeleessä, sanoin ja heti olisin halunnut perua sanani.
- Jaajaa, missä päin se on, osoite? opettaja kuulusteli.

Happamasti kerroin osoitteen ja palasin pää painuksissa pulpetilleni. Jokeri huomasi tilani heti ja kysyi äskeisestä.

- Se kysy mis voi alottaa ridauksen ja sanoin et Seppelees ja ny se varmaa alottaaki siel, mutisin viha silmissäni leimuten.
- Eikä! Oisit jonkun muun tallin, tääl on vaik kuin mont muutki tallii! Jokeri pillastui ja huokasi syvään.
- No halusin vaa äkkii pois, tuhahdin ja heilautin kättäni.
- Tytöt siellä takana, jatkakaa tehtäviä! opettajan kiljaisu kuului ja jatkoimme synkissä mietteissä vaikeita matikan tehtäviä.

Mietin, mihin kaikkiin ärsyttäviin tilanteisiin joutuisin tallilla ja kuinka noloa se olisi. Ehkä opettaja kyllästyykin ratsastukseen ja lopettasi koko puuhan.

*Koulun jälkeen*

Kun koulu oli viimein loppunut teknisen tunnin jälkeen, menimme Jokerin sekä tietty Elkun kanssa Jokerin kotia päin. Koko matkan juttelimme matikan opettajan tulosta Seppeleeseen ja tietenkin molemmat syyttelivät minua kuinka ajattelemattomasti olin koko tilanteen vetänyt. Mutta tehty mikä tehty, eihän sille opelle voisi sanoakkaan ettei hän voisi alkaa käydä Seppeleessä, jokaisellahan oli siihen oikeus, mietiskelin.

Kuitenkin Jokerilla vedimme pari nuudeli pussia suuhun ja odottelimme Jokerin isää, tytön talon eteisessä. Puimme kamppeemme ja vihdoin pääsimme matkaan. Olimme pukeneet kaikki paksut, lämpimät vaatteet jottei tallilla tulisi kylmä. Pölötimme keskenämme Seppeleen hevosista ja tulevista varsoista, kuten Palmin varsasta ja aloimme arvella varsan värejä, mutta yhtäkkiä mieleeni tuli eräs asia.

- Hei, muuten eiks nytte olla ehkä jo päätetty noi uudet hoitajat? kysyin kiireesti.
- Niin joo hei, sähän Jokruliini hait Riinalle ja sä idiootti Topille.. Hahaa, ette kummiskaa niitä saa, Elkku pilkkasi minkä ehti.
- Emt, kaikil on mahollisuus, mut voidaan saadakki. Mennää Jokke heti kattoo ketkä on hyväksytty? kysyin ja käänsin katseeni Jokeriin.
- Joo, mennää vaa! Jokerikin innostui.

Samalla hetkellä auto kaartoi Seppeleen pihaan ja kiitimme Jokerin isää kyydistä. Suunnilleen ryntäsimme tallin ilmoitus taululle ja aloin lukea kiireesti käsin kirjoitettua tekstiä. Siirsin katseeni vilkkaasti Topin kohdalle ja luin ensin nimen Sirppa sekä toisena tunnistin heti oman nimeni. Tallin käytävä kaikui onnellisesta hurrauksen raikumisesta. Hypin paikallani ja hoin "jesjesjes!".

- Ai mitä? Saiksä sen pöndis? Entä sä Jokke? Elkku astui sisään talliin.
- Jeeees! Mä sain sen ja vielä Sirpan kans! Ihanaaa! pompin riemuissani.
- Tossa Riinan kohdalla lukee vaan jotain et Chaoon pitää saa-a yhteyttä, Jokeri sanoi, ehkä hieman pettyneeseen sävyyn.
- No eiköhän ne Chaon pian löyä.., lohdutin Jokeria.

Yhtäkkiä tunsin että joku tuijotti minua takaapäin ja käännyin. Henkäisin suuresta hämmästyksestä ja ilmeeni päättyi pettyneeseen huokaukseen sekä vihaiseen katseeseeni.

- No voi onnea Ilona! Sait hoitsun! opettajani esitti tekoiloista, sen nyt kuuli äänestäkin.
- Paitsi olisihan tämä minun Ainoni saanut sen hevosen jos olisimme tienneet hoitaja hausta, opettaja leuhkaili ja silloin vasta huomasin hieman kalpean ruskea silmäisen tytön, joka oli noin 11 vuotias sekä hänellä oli musta kypärä päässään.
- Okeii.. Topi on nyt mun toinen hoitsu, sanoin hieman äimänä.
- Menemme tänään Ainon kanssa alkeis tunnille, tulettehan katsomaan! opettaja sanoi ja kääntyi ympäri leveä, ärsyttävän ylpeä hymy kasvoillaan.

Mieleni teki repiä silmät päästäni ja purra tai rikkoa jotain, mutta jätin sen toistaiseksi tekemättä. Niin ärsyyntynyt olin. Pian huomasin kulman takana Sophien joka kummissaan katseli minua.

- Kuka toi oli? Sophie kysyi.
- Koulun ope vaan....., mutisin pitkään.
- Mitä? Eikä!! Sophie repesi pitkään, hervottomaan nauruun.
- Mistä asti opettajat on alkanu ratsastaa ja kenellä ne menee? Sophie hihitti.
- Hyvä kyssä, katotaan, sanoin ja kiinnostuin heti ja aloin tutkimaan tunti listaa.

Sitten tuli nimet Aino ja Pia allekkain. Ja nimien perässä oli Pikku ja Tiia. Hoipertelin listasta taakse päin ja nyt teki oikeasti repiä silmät pois päästä ja heittää ne niin kauas kuin pippuri kasvaa. Mutta arvatkaa mitä? Enhän sitä tietty tehnyt. Sophie vain nauroi ja tokaisi:

- Onnea vaan.., ja nauraen poistui.

Tunti alkaisi vartin päästä ja hoitajan tehtäviin kuului auttaa aloitteliaa joka meni omalla hoitsullaan. Menin surkeana Tiian karsinalle ja Pia(opettaja) olikin jo harjailemassa kultaani.

- Aika kiltti polle tämä, nainen myhäili ja samassa näin toisenkin tyypin karsinassa ja sehän oli Keikki.
- Jaa, siinä se hoitaja tuli, sä voit Ilu jatkaa, Keikki puhui tärkeänä, mutta pisti minulle leveän virnistyksen viime tipalla.
- Ai onko tämä hoitohevosesi? Todella kaunis! Pia myhäili ja veti viimeiset harjan vedot.
- Onhan se. Voiko nyt alkaa varustamaan? Tunti alkaa vartin päästä, ilmoitin.
- Käyn hakemassa tämän tytön varusteet sekä käyn varmistamassa miten Ainolla menee, Pia leperteli ja häipyi Pikun karsinaan josta menikin leveä hymy naamallaan satulahuoneeseen.

Nainen tulikin varusteiden kanssa ja näytin ensiksi miten satula asetetaan nojaamaan karsinan seinään, eikä vain heitetä sitä seinää vasten. Sitten suitsin Tiian ja näytin vielä miten satula laitetaan. Pia kuunteli tarkkaan. Kohta Josefiina pyysi ratsukoita siirtymään maneesiin ja seurasin tietenkin perässä sillä joutuisinhan 99% taluttamaan vielä. Matkalla maneesiin yhtäkkiä kuulin Pian vain huutavan:

- Pia Tiia tiimi..!
- Kusettaa.., supatin itsekseni.
- Rulettaa!!

Minua nolotti ihan hirveästi. Miten hän vain kehtasi? Olipa noloa.., mietiskelin. Autoin Pian Tiian selkään, tosin tarvitsin siihen tuolia, sillä en itse olisi jaksanut painavaa palloa sinne työntää. Katselin ensiksi tuntia, mutta heti Josefiina pyysi minua menemään taluttamaan, ihan vain siksi että hän oli ensikertalainen. Hyvä syy, sillä kun Pia on hevosen selässä, voi tapahtua mitä vain.

Fiona oli taluttamassa Ainoa joka kädet korkealla, entistä kalpeampana ja huonolla istunnalla istustkeli Pikun selässä. Pialla oli sama juttu, mutta hän ei sentään ollut kalpea. Siirryttiin raviin ja nyt pitäisi hiota taito jota tarvittaisiin todella kauan ja sehän oli perusjuttu. Keventäminen. Pia eikä Aino meinannut millään päästä sopivaan tahtiin mutta hoin ihan vain Pian avuksi "ylös alas ylös alas" ja aina välillä Pia löysi oikean rytmin.

Yhtäkkiä katolta tippui suuri lumikinos ja sen jälkeen kuului äänekäs pamaus. Joku hevosista korskahti ja lähti viemään ratsastajan epätoivoisesti pidäteltäessä sitä. Tiia taas teki häykän pienen sivuloikan ja se riitti Pialle. Hän tippui sivulle kyljellään ja sitten kuului Ainon piene huudahdus. Pidin kättä suun edessä etten vain alkaisi hykertämään naurussa, mutta joillakin voimilla sain sen pidäteltyä. Toisin taas Pia ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä noustessaan ylös. Tilanteen rauhoituttua hän huusi.

- Ei tämä talli taida olla mistään kotoisin! Tule Aino, me lähdemme nyt. Tässä maksu, pidä vaihtorahat, Pia sanoi kylmästi Josefiinalle joka suu auki, hieman vihasta ruttuisiksi menneillä kulmilmillaan katsoi kaksikon perään.

Auto oli ihan maneesin vieressä ja sitten kuului auton sutimista kunnes Pia ja Aino olivat häipyneet.

- Huoh.. Ompa jotkut hankalia! No Ilu ja Fiona, jotta hoitsunne saisi edes vähän liikuntaa, menkää vaikka maastoon, sillä tämä tunti saattaa olla teille liian helppo, Josefiina hymyili ja me pistimme Fionan kanssa yläfemmat ja onnellisina pistimme jotkut kypärät maneesin nurkasta päähämme ja lähdimme ulos maneesista.

Maasto sujui ihanasti sekä oli mukavaa jutella Fionan kanssa. Maaston jälkeen tallissa harjasin Tiia ja rupattelin sille.

- Kiitos tyttö. Sun ansiosta he eivät varmaan koskaan astu jalallakaan tänne, puhelin tammalle ja annoin sille pari ylimääräistä porkkanan palaa.

Lexie

Lexie on Liinun tuoreehko hoitaja, joka on aloittanut hoitotaipaleen kadehdittavan esimerkillisesti. Erinomaiset piirrokset, tarinat ja sarjakuvat ovat ihastuttavaa seurattavaa.

Lexien piirrokset ovat värikylläisiä, herkkiä ja ilmeikkäitä:

Lexie on ilahduttanut meitä myös sarjakuvalla Perusvääntöä maneesissa:

Lexien haastattelu:

Olet suhteellisen uusi seppeleläinen. Miten eksyit tallille?
"Virtuaalitalli Seppele" ilmoitti googlehaku ensimmäisenä vuosi sitten. Klikkasin. Tuolloin piirretty virtuaalitalli oli minulle vielä ihan uppo-outo juttu, mutta pian ihmettely vaihtui päivittäiseen ihailunsekaiseen sivujen kyyläilyyn...Muistan mieltyneeni erityisesti tallin tunnelmaan ja realistisuuteen, joka siitä huokui. En olisi kuitenkaan ikinä uskonut pääseväni tallin arkeen mukaan jonain päivänä!

Millaisen vastaanoton olet tuntenut saavasi Seppeleessä?
Vaikka olenkin melkoisen uusi kasvo täällä, on vastaanotto ollut mitä erinomaisin, ja haluaisinkin lausua syvät kiitokset siitä kaikille! Olen tuntenut itseni tervetulleeksi, kannustetuksi monelta taholta, ja kaikki tämä vaivattomasti, pyytämättä.

Piirrät upeita kuvia. Oletko harrastanut piirtämistä kauan? Millä välineillä piirrät?
Niin kauan kuin olen elänyt, olen myös piirtänyt. Pienempänä sen avulla luotiin mielikuvituksen pilvilinnoja, isompana se sallii hiljaisen ihmisen ilmaista itseään. Piirtäminen on elintapa, pakkomielle. Aina käsi karkaa väkertämään jotain. Erilaisia välineitä ovat esimerkiksi Faber-Castell värikynät, mustat tussit, lyijykynät, hiili, liitu...mitä käteen sattukaan.

Miten Liinun kanssa sujuu?
Liinun kanssa ylläpidetään mukavaa kaverisuhdetta, joka kasvaa ajan kuluessa. Yhdessä vietetään paljon aikaa, arki tällaisen ilopillerin kanssa on varsin värikästä. Liinu on ihana, hulvaton, säpsäkkä, sylipolle jonka olemukseen voi suhtautua huumoripohjalla. Tavoitteena olisi edistyä ratsukkona, oppia uutta. Ehdottomasti on suosikkihevonen jonka hoitaminen onkin suuri ilo ja kunnia.

Terveiset Seppeleen poppoolle.
Haluaisin antaa jokaiselle Seppeleestä ison halauksen ja paljon hyvää mieltä! Jokainen täällä on mielenkiintoinen ja värikäs, omalla tavallaan oikea taiteilija. Niin kirjoitus- kuin piirrostaso on korkealla, mikä tekeekin tästä paikasta ainutlaatuisen. Suurkiitokset vielä positiivisesta vataanotosta.

Sastu

Sastu on pyörinyt Seppeleessä jo lähemmäs pari vuotta. Tyttö hoitaa Anttua ja omistaa uljaan Rensu-oriin. Sastun hoitotyyli on monipuolista ja hän onkin saanut yhteensä aikaiseksi hevosilleen lähemmäs 400 hoitomerkintää, joka on tietenkin huikea määrä.

Sastulla on aivan omanlaisensa piirrustustyyli. Kuvat pursuavat värejä ja huumoria:

Sastu kirjoittaa selkeitä ja huumiririkkaita tarinoita. Sastu osaa hienosti pitää hevoset tarinoiden päähenkilöinä, vaikka kuvioissa mukana häärii tallin muutakin porukkaa. Tässä tarina Antun päiväkirjasta, Sänkkärillä:

Hiekka rapisi kun kävelin tallille Siirin kanssa. En ollut ennen edes nähnyt häntä, kuin ehkä vilaukselta, mutta heppatytöt tunnistetaan. Aina jossain kohti heinänkorsia, ilme on yleensä rakkauden täyttämä ja innokas. Ainakin Siirillä.
- Niin ketä sä hoidit, tämä kysyi.
- Anttua. Ja sit mulla on se oma koni Rensu.
- Ai se! Se on aika... villin olonen?
Pieni virnistys kävi kasvoillani.
- Noo, vähän orimaisia piirteitä, vastasin ovelasti.
- Taigassa ei oo onneks niitä, mut kunnon tamma se on! Vaikkakin kauhean kiltti ja syötävän suloinen, Siiri huokaisi.
Voin vaikka vannoa, tytön silmät suorastaan olivat sydämmen muotoiset.

Tallipihalla tyttö karautti laukkaan ja juoksi Taigan ja Tintin luokse ja se lepertelyn määrä, suorastaan etoo minua. Tyttö ainakin tietää ketä rakastaa.
Jatkoin kävelyä talliin, sillä karsinat odotti siivoojia. Sieppasin kottarit ja talikon mukaan.
- Sastu vie toi oris ulos! Se on ihan hullu, kukaan ei voinu viedä sitä aamulla pihalle kun se vaan hyppi ja pomppi ja uhkaili, Jaakko ärisi kun huomasi minun siivoavan Antun karsinaa.
- Rensuko?! Hanki silmälasit äijänkäppänä.
- Ei, se on ihan totta, Jossu nyökkäsi Toivon karsinasta.
Katoin vuoron perään Jossua, Jaakkoa ja Rensun karsinaa.
- Se kannattaa viedä aina ekana, ettei tuu mitään. Se vähän on tollanen. No, mä vien.
Laskin talikon nojaamaan karsinaan ja astelin Rensun ovelle. Ori pyöri ympäri karsinaa, mutta pysähtyi kohdalleni ja hörähti.
Otin riimun sekä narun ja astuin sen karsinaan. Rensu heilutteli päätään ylös alas ja sivuille. Vasta kun se lopetti sen niin laitoin sille riimun. Avasin oven ja silloin ori yritti lähteä. Napautin sitä narusta, kun se alkoi huudella ja oreilla.
- Nyt KÄYTTÄYDY, komensin.
Talutin sen tarhaan ja kun päästin sen vapaaksi se lähti pukkilaukkaa tarhan toiseen päähän, Sentin luokse. Ne alkoivat kisailemaan. Palasin karsinanpuhdistushommiin.

"Nyt on sekin tehty", mietin kun palautin kottikärryt ja talikon paikoilleen. Pian Pipsa hakikin ne siitä. Huomasin Jossun olevan kentällä Toivon kanssa. Menin kysymään häneltä, oliko Anttu ontuillut.
- Ei se nyt kyl oo. Tunneilla se ei oo juossut. Voit vaikka kävellä sillä ja vähän ottaa raveja. Tai no mitä ikin haluutkaan tehä, sähän osaat, tämä sanoi hymyillen lopuksi.
- Dänke.
Suuntasin Antun tarhan luokse. Livahdin alakautta tarhaan ja ruuna luimisti pahasti.
- C’moon jätkä, kyllä sä tiedät tän homman jutun, puuskahdin Antulle joka pisti korvat tanakasti eteen, taas taakse, ja uudestaan eteen. Lähestyin sitä rauhallisesti, katsoen maata ja taivasta ja Toivoa sekä kaikkea muuta. Kun olin ihan Antun edessä, se otti askeleen taaksepäin. Astuin pari askelta taakse ja Anttu seurasi minua.
- Hyvä, hieno, sanoin sille ja silitin sen otsaa. Samalla kiinnitin rauhallisesti riimunnarun Antun siniseen riimuun.
Ruuna kulki leppoisasti takanani, naru löysällä. Talutin sen tallia kohden.

Heitin ruunan ilman riimua karsinaansa. Se nuuhkaisi puhdasta karsinaansa ja kävi tarkastamassa ruokakipponsa. Tyytyväisenä se alkoi rouskuttaa porkkanaansa - ehkä kiltti hoitaja oli laittanut sen?
Kävin hakemassa ruunan kamat. Kun tulin satulahuoneesta, meinasin törmätä puhelimeen pölöttävään Alluun. Nopealla käsiliikkeellä tämä viestitti anteeksipyynnön ja jatkoi matkaansa. Mikäköhän sillekin oli tullut?
Karsinan luona ruuna tunki turpansa kaltereiden välistä ja luimaisi.
- Hei lopetas nyt ton ilmeen näyttäminen, sanoin Antulle ja otin harjapakista pari harjaa ja menin karsinaan harjaamaan yllättävän puhdasta ruunaa.

Etenin hoitamisessa kavionpuhdistukseen jonka jälkeen selvitin nopeasti ruunan harjan ja hännän. Pian Anttu olikin jo puhdas ja täysin rauhallinen, hinkkasi vain silmäkulmaansa minun harmaaseen huppariini. Kaikki karvat jäivät siihen, mutta en välittänyt. Kieritin Antulle vähän jo kuluneet pintelit jalkoihin ja laitoin sille suitset päähän, ilman turparemmejä. Nekin olivat loppujen lopuksi ihan turhia. Laitoin vielä kypärän päähän ja talutin Antun ulos ohjat kaulalla. Taas oli ittelleen kertynyt pituutta lisää (nyt jopa huimat 180cm) joten selkäännousu helpottui, mutta polvet vähän vaikeennutti asiaa.
Kuitenkin pääsin pienellä pompulla selkään ja Anttu lähti reippaaseen käyntiin huomatessaan että olin sen selässä. Ohjasin sen kohti maastoa ja ruunan kävelyvauhti vain nopeni. Se oli todella innoissaan!

Kun saavuimme kohtaan, missä yleensä lähdetään ravaamaan, pidätinkin Anttua ja ruuna veti herneet nenään. Se alkoi heitellä päätään ja askel lyheni ja jännittyi.
- Noniin, noniin, rauhassa vaan jatketaan käyntiä, sanoin sille ja taputtelin sen kaulaa. Hetken päästä se suostui taas kävelemään rennosti ja matka jatkui.
Kun saavuimme sänkipellon luokse, ohjasin Antun sinne. Ruunan pää nousi ja korvat pyöri. Se alkoi innostua. Rauhoittelin sitä äänelläni, mutta Anttu vain halusi mennä. Pidin sen kuitenkin käynnissä ja aloin tekemään sen kanssa perusjuttuja: voltteja, pysähdyksiä, väistöjä, taivutuksia, käännöksiä ja kaikkea mitä vain käynnissä voi tehdä.
Ruuna oli reipas ja yhteistyöhaluinen sekä haki päätä alas. Se ei näyttänyt ontumisen merkkejäkään.
Kun kaikki sujui, siirsin sen raviin. Aluksi se oli käännettäessä epäpuhdas, mutta en lopettanut vaan asettelin ja taivuttelin sitä. Kun se oli notkea ja rento, se ei enään ontunut.

Ravailtuani kevyehkösti siirsin sen käyntiin ja annoin vapaat ohjat sekä taputin.
- Hieno!
Ohjasin Antun takaisin tielle. Ruuna pärskyi tyytyväisenä ja käveli tuttua polkua tallille päin.
Saavuimme tallille ja liu’uin Antun selästä. Housuihin oli tarttunut runsaastí Antun karvoja, muttei se haitannut. Taputin ruunaa kaulalle ja kehuin sitä. Ei se ollut miksikään muuttunut, sama, aivan ihana Anttu se oli.