Jambon Hoitopäiväkirja

Jambo

Jambon hoitokirja elokuu 2008 -->

Jambon hoitokirja marraskuu 2007- toukokuu 2008

Kesäkuu - Jenna 5 merkintää

Heinäkuu - Tuuli 3 merkintää, Jenna 2 merkintää

Villi ja vapaa

Pyyhälsin tallille juosten, kylkeeni pisti mutta juoksin silti koska minulla oli hirveä ikävä Jamboa. Kaasutin talliin sisälle ja Jambon karsinan eteen. Tarrasin seinästä ja huohotin melkein ääneen. Seisoin siinä hetken tasaten hengitystäni kun Jambo mutusteli heiniänsä tuijotellen minua. Se hörisi matalasti. Käytävältä kuului askelia ja nurkan takaa tupsahti turkoosiin t-paitaan pukeutunut Pipsa, hörppien colaansa kasvoilla hämmästynyt ilme.

- Mikäs pyörremyrsky täällä viuhuu? Pipsa kysäisi taas hörpäten kokistansa. - Tällänen Jambohullu -pyörremysrky, oli pakko tulla nopeesti tänne kun tuli ikävä tätä karvapalleroani, vastasin Pipsalle kääntäen sitten katseeni Jamboon, sulaen pehmoiseen hymyyn.

- Sää kaahasit ku heikkopäinen kuski, virnuili Pipsa kaataen loput limsat kurkkuunsa.

- Totta. Hmm, pitäisiköhän minun siivota tuo karsina.. mumisin itsekseni mutta Pipsa kuuli sen ja lausahti:

- Ensin työ sitten huvi.

- Jaahas, sää taidatkin jo olla tehnyt työsi, virkoin tytölle.

- Nojaa, en nyt kokonaan... Taidankin mennä jatkamaan, pidin tässä katos taukoo. Oli kiva jutella, tsao!

Jäin hetkeksi katsomaan hyppelehtivän Pipsan perään kunnes läksin hakemaan siivouskamppeita.

Raahasin kottarit ja talikon Jambon karsinan viereen ja nappasin riimun sekä riimunarun viereisestä koukusta. Puhelin ruunalle kuinka paljon minulla on ollut ikävä sitä ja kuinka kaasutin tänne. Pujotin riimun sen päähän ja laitoin riimunarun riimuun kiinni. Taputin ruunaa kaulalle, maiskautin ja yritin lähteä taluttamaan Jamboa, mutta se halusi jäädä syömään, koska se ei tiennyt minne me olimme menossa.

- Noh tule nyt! tiuskaisin. Se ei reagoinut mitenkään, pärskähti vain ja jatkoi syömistä. Nappasin heinää sen kasasta ja yritin sillä houkutella sitä tulemaan, sillä minulla ei ollut yhtään muita herkkuja.

Jambo ei edes vilkaissut pienen pienen heinäkasaa.

- Hiivatin kaakki, onko se niin vaikeeta tulla?! murahdin äkäisesti ja potkaisin ruunan heinäkasaa, jolloin se kuin 'heräsi todellisuuteen' ja nosti päänsä ylös viimein heinäkasasta. Sitten tartuin tilaisuuteen, maiskautin uudelleen ja kiskaisin hieman narusta heilutellen heinätuppoa sen turvan edessä. Se otti muutaman askeleen lähemmäksi karsinanovea hamuillen ilmaa, yrittäen napata heinätuppoa. Jatkoin samalla tavalla niin kauan kunnes sain Jambon ulos tallista. Se näytti hölmistyneeltä, koska tajusi vasta pihalla kuinka olin saanut sen ulos karsinasta.

Tarhoilla aukaisin portin toisella kädelläni ja toisella pidin riimunarusta kiinni. Portti oli kuitenkin jäänyt hieman jumiin ja minulla kesti hetken ennenkuin sain sen auki. Juuri viimehetkillä Jambo riuhtaisi itseään pois minun otteestani ja lähti nelistämään kohti maneesia. Sain kuitenkin pidettyä yhdellä kädellä riimunarusta kiinni, mutta raahauduin ponin perässä muutamia metrejä ennenkuin otteeni lipesi. Ja riemastunut ruuna säntäili paikasta toiseen kuitenkin kohti maneesia.

Manailin itsekseni ja lähdin Jambon perään. Se jäi laiduntamaan ruohokaistaleelle, ja sitten kun lähestyin sitä varovasti se kirmasi uudelle ruohokaistaleelle. Se nautti vapaudesta ja nyt se laukkasi maneesin ovelle tekien ilopukkeja.

Kun saavuin maneesin ovelle, olin hionnut ja kuumissani. Tunsin kuinka inhottavasti paita liimautui selkääni ja otsaltani valui hikijuovia. Pyyhkäisin kädelläni otsaa ja puikahdin maneesiin sisälle. Jambo kirmaili edelleen vapaana maneesissa, siellä oli jäänyt joltakulta esteitä joita poni väisti laukatessaan viime hetkellä ennenkuin se olisi törmännyt. Mietin ahkerasti kuinka saisin sen kiinni.

Viimein sain siirrettyä viimeisen esteen paikoilleen. Olin muodostanut esteistä maneesin toiseen päähän vähän niinkuin 'laatikon' jonneka häätäisin Jambon, siellä olisi vähemmän tilaa sillä kirmailla ympäriinsä. Aloin juoksemaan ruunan perässä, yrittäen ohjata sitä jotenkuten kohti esteaitausta. Vihdoin sain sen laatikkoon ja siellä se etsi pakoreittiä. Loikkasin maassa olevan riimunarun päälle, ja sitten poni loikkasi yhden esteen ylitse ja laukkaili taas vapaana maneesissa. Voihkin maneesin hiekkapohjalla sylkien maahan suuhuni joutuneita hiekan murusia. Nyt kirosin melkein ääneen ja säntäsin Jambon perään kiukusta pihisten. Painelin sen perässä n. 5 minuuttia - tuloksetta.

Lopulta olin lopenuupunut ja istahdin maahan pyyhkien hikeä otsaltani. Hetken siinä istuttuani poni jo luovutti, sillä ei löytänyt mistään syötävää ja tuli luokseni ravaten. Katsahdin siihen, nousin ja tarrauduin sen riimunaruun.

- Hyvä poika, paha poika! toruin sekä kehuin sille sen karkumatkasta ja loppu antautumisesta. Taputin ruunaa kaulalle ja sipaisin sen pehmoista turpaa. Se puhalsi lämmintä ilmaa kasvoilleni kun lähdin taluttamaan sitä kohti tarhoja.

Tallissa huokaisin ja katsoin Jambon likaista karsinaa.

- No, kai sitä pitää sitten ryhtyä töihin, totesin ja aloin lappaamaan lantakikkareita kottareihin. Kottarit alkoivat täyttyä melko hyvää vauhtia ja lopulta sain karsinan puhtaaksi sekä kottarit täyteen.

Lähdin kuskaamaan kottareita lantalalle, ja kippasin sen sisällön muiden lantakasojen joukkoon. Vein kottikärryt paikoilleen ja nappasin kuurausvälineet, kiiruhdin takaisin karsinalle ja puhdistin sen ruokakipon, sekä vesiautomaatin. Tarkastin samalla että toimiiko se.

Lähdin hakemaan Jamboa tarhoilta ja se näytti suhtkoht puhtaalta, joten en jaksanut harjata sitä tänään, sillä se takaa-ajo vei minulta kaikki voimat.

Päästin ruunan karsinaan rapsutin sitä otsalta, ja sitten siirsin käteni sen kaulalle, jota hetken päästä taputtelin.

- Riiviörakkaani, kuiskasin sen korvaan hymähtäen. - Minun on nyt aika lähteä. Jambo tuuppasi minua turvallaan ja annoin sille suukon turvalle, sen jälkeen lähdin talsimaan kotia kohti.

jenna _ jambo <3

Pikaiset kuulumiset

Jambo röhnötti karsinassaan. Se katseli seinää poissaolevan näköisenä ja säpsähti kun aukaisin karsinan oven.

- Poniseni, herätys, huhuilin sille. - Herää todellisuuteen ja syö ruokasi. Kaadoin ponin ruoan sen ruokakipthingy ja käännähdin sitten ympäri, kun tunsin lämmintä puhallusa niskassani. Jamppa se oli taas maan tasalla ja kerjäämässä ruoan perään. Hymähdin ruunalle ja sipaisin sen pehmoista turpaa. Väistin Jambon edestä ja jäin hetkeksi vielä katsomaan sen aterioimista. Katsahdin kellooni ja kiersin sitten katseellani karsinaa ympäri.

Mietin itsekseni, että pitäisikö minun siivota sen karsina. Havahduin ajatuksistani kun ruuna tuli hieromaan kuolaista turpaansa käsivarteeni. Taputin Jamboa kaulalle ja livahdin karsinasta käytävälle. Tunsin tuuppauksen takapuolessani ja lopuksi huomasin makaavani tallikäytävällä tyhjä kauraämpäri päässäni. Nostin ämpärikypäräni otsalle ja mulkaisin Jambon suuntaan. Ruuna oli aivan tohkeissaan siitä mitä minulle tapahtui, ja minusta tuntui kuin se olisi nauranut minulle, kun se hirnui ja hyppi karsinassaan vahingoniloisena. Mumisin jotakin ja nousin ylös käytävältä puhdistaen housuistani heinänkorsia ja muuta likaa. Vilkaisin Jamboa kulmieni alta ja se katseli minua hymyssäsuin. En voinut sille mitään kun purskahdin itsekin nauramaan Jambon tönäisylle, ja miten olin maannut käytävällä kuin silakka kuivalla maalla. Minun oli pakko mennä vielä kerran rapsuttamaan ruunaa, ennenkuin lähtisin kotiin.

Kun olin juuri lähdössä karsinasta, Jamppa yritti samaa temppua uudelleen. Mutta minä olin tälläkertaa nopeampi ja väistin ponin töytäisyä ketterästi. Virnistin ruunalle joka tuijotti vuorostaan hölmistyneenä minua. Lähdin hyppelemään kotia kohti hyväntuulisena.

jenna _ jambo <3

Rottarismiä tallilla! 19.7.08

Talutin tempovaa Jamboa perässäni. Se olisi halunnut jäädä tarhaan paistattelemaan lämmintä päivää, mutta se oli menossa tunnille, eikä sitä voinut jättää likaiseksi, sillä Anne oli pyytänyt minua laittamaan Jambon valmiiksi, ratsastaja kun ei itse ehtinyt. Tein työtä käskettyä, ja viimein huokaisin helpotuksesta, kun Jambo seisoi vahvasti protestoiden omassa karsinassaan. Otin sen harjakorin, nappasin kumisuan käteeni ja aloin pyöritellä sitä hevosen kyljellä.

Pikku hiljaa Jamppa-poika rauhoittui, laski päänsä alas ja alkoi mussuttaa suullaan. Vaihdoin pölyharjaan ja tein Jambolle oikein hienot kampaukset, kun nyt aikaa oli riittävästi: Häntään ranskanlettiä muistuttava siisti letti ja harjaan jonkinmoiset sykeröt, vaikka se olikin Jambon kaltaiselle paksuharjalle vähän vaikeaa. Lopulta pölyinen hevonen hohti kiiltoaan, ja kavioiden puhdistuskin oli jotenkuten suoritettu.

Äkkiä Anne tuli melkein juoksujalkaa Jambon karsinan eteen, kun olin nostamassa painavaa satulaa luimistelevan hevosen selkään.

- Jambo ei menekään tunnille. Ratsastaja ei pääse. Saat ratsastaa sillä itse nyt, tai tunnin päästä, Anne huohotti ja palasi niin pian kuin oli tullutkin. Jäin seisomaan paikoilleni, tuijotin sykeröitä ja häntälettiä ja laitoin satulan takaisin paikalleen. Minun oli kyllä tarkoitus siivota Jambon karsina tunnin aikana… Tein raskaan päätöksen: purin letit, niin kuin kuuluu tehdä ennen hevosen ulos laittamista, ja vein Jambon takaisin. Tulisipa ainakin harjoiteltua lettien tekemistä. Olisinhan minä voinut ratsastaa nytkin, mutta aikatauluni olisi mennyt ihan sekaisin.

Hain talikon ja kottikärryt, ja aloin siivota niiden kanssa Jambon karsinaa. Heppa ei osannut kakata yhteen paikkaan karsinassaan, joten sain juosta ympäri ämpäri saadakseni kaikki lantakikkareet kasaan. Sitten piti vielä kaivaa esille kaikki mustat, pissasta kostuneet purut, ja viimeinkin olin valmis viemään lantakärryjä pois. Koska hevosia ei ollut jäänyt sisälle, lakaisin tallikäytävän. Hevoset olisivat saattaneet kärsiä siitä aiheutuvasta pölystä, joten nyt minulla oli hyvä aikapoimu käytävän siivoamiseen.

Tunti oli kulunut madellen, mutta viimein hain Jambon takaisin sisälle. Kun pääsin tarhan portille ja suuntasin katseeni ruunikkoon hevoseen aitauksen perällä, silmissäni melkeinpä musteni. Ei kiillosta, loistosta, puhtaudesta tietoakaan, vaan se älykäs hevonen oli tietysti piehtaroinut tarhassaan, niin että sitä ympäröi taas viiden sentin mutakerros! Otin Jambon kiinni ja sanoin sille vihaisesti mielessäni: ”Menipä taas kaikki työ hukkaan”. No, mutta, sen lisäksi että saisin harjoitusta lettien tekemiseen, tulisin näköjään saamaan harjoitusta myös hevosen ensiluokkaiseen harjaamiseen…

Viimein Jamppa alkoi taas näyttää enemmän siistiltä ratsulta kuin sontaiselta virtahevolta, ja varusteet päällä se näyttikin ihan oivalta hepalta. Käärin etujalkoihin valkeat pintelit loistokkuutta tuomaan ja vein rauhallisen hevosen ulos aurinkoon. Painoin kypärän päähäni, vaikka Seppeleessä näköjään tätä ei pidetty tärkeimpänä varusteena, ja mittasin jalustimet vähän lyhyemmiksi kuin normaalisti. Tänään minulla olisi tarkoitus ratsastaa Jampalla pieniä, noin neljänkymmenen sentin pystyjä ja ristikoita, jotta saisin vähän tuntumaa Jambon hyppytaitoihin. Sain kiltin tallitytön pitelemään hevosta, kun rakensin kaksi estettä, pystyn ja ristiesteen. Ruuna alkoi heti kävellä erikoisen reippaasti, kun se näki esteet. Jouduin toppuuttelemaan sitä ravissakin.

Pian oli kuitenkin laukannoston aika, ja Jambo loikkasi vauhdikkaasti laukkaan. Menin molempiin suuntiin rauhallista, hallittua laukkaa, kunnes ohjasin hevosen esteelle. Jambo ponnisti… ja millaisen tiikerihypyn se hyppäsikään! Hypyssä oli varmasti ilmavaraa vaikka muille jakaa, vaikka se ei ollutkaan maailman mukavin istua. Jamppa rynnisti seuraavalle esteelle ja loikkasi senkin yli eri hienolla hypyllä. Esteiden jälkeen se pukitti niin, että jalustimet irtosivat jaloistani, ja kun en saanut niitä takaisin, seuraavalla kierroksella hyppäsin tahattomasti ilman jalkkareita. Pysyin kuitenkin hyvin selässä ja ratsastin toiseenkin kierrokseen.

Tunnin jälkeen huohotimme molemmat, mutta Jambo oli edelleen kuitenkin pirtsakalla päällä. Taivas alkoi tummua ja sadetta alkoi tihkuttaa. Esteet suostuttiin purkamaan puolestani, ja kävin hoitamassa Jambon sisällä. Jätin sen sinne, kun ulkona alkoi sataa hieman lujempaa. Katselin huolissani taivasta ja silitin hevosen kaulaa. Nyt olisi aikaa testailla otteita, jotka olin oppinut äitini tutulta, joka oli hevoshieroja. Aloitin sivelemällä karsinassa seisovan Jambon kaulaa. Sivelin hiljaa, painoin liu’uttaessani kättä Jampan kaulalla ja tunnustelin kaulaa. Jambo laski päätään alemmas ja hörähti. Lopulta taputtelin nyrkein hevosen kaulan läpi, jotta lihakset rentoutuisivat. Selän hieroin erittäin huolellisesti, sillä siihenhän hevoselle paljon painoa kohdistui, ja takapäätään Jambo hieman aristi, mutta pian nekin lihakset olivat rentoina. Taputtelin ja silittelin Jampan lopuksi läpi ja huokasin tyytyväisenä. Lopettaessani ruuna seisoi takajalkaansa lepuuttaen, pää alhaalla, alahuuli rentona ja suullaan mussuttaen – täysin rauhoittuneena. Olin itsekin rentoutunut, vaikka sormiani syyhytti ja olkapäitäni kivisti. Kun palasin ulos, oli sade loppunut ja taivas kirkastui.

Siivosin juuri tallikäytävältä lantakasaa, jonka oli kentälle pääsyä odotellut Blade jättänyt, kun kuulin vertahyytävän karjaisun Epun karsinasta hieman kauempaa. Menin juoksujalkaa sinne, ja näin, että karsinassa seisoi Jaakko talikko käsissään ja naamallaan kauhistuneeksi jähmettynyt ilme. Jaakon kasvot olivat kalpeat ja jouduin työllä ja taidolla väistämään talikkoa, jonka Jaakko oli päästänyt käsistään ilmeisesti pelästyessään jotakin. Yleensä mies oli niin rento ja rauhallinen… Nyt hän seisoi melkein täristen karsinan nurkan vieressä.

- Mikä nyt on? minä kysyin rauhallisesti.

Jaakko käännähti ympäri ja laski äkkiä olkapäänsä lysyyn. Hän näytti jotakuinkin tavalliselta.

- Ai Tuuli, sä oot täällä, se sanoi rennosti, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

- Kuis sä karjuit täällä?

- No jaah, naksautin selkäni.

En uskonut Jaakon puheita, vaan tönäisin hänet edestäni ja jähmetyin itsekin saman tien. Karsinan nurkassa pesi kasvojaan vitivalkoinen, harvinaisen isokokoinen ja paksu rotta, jonka häntä oli kuin nahkainen nuora ja hampaat näyttivät terävämmiltä kuin minkään rotan hampaat.

- Sehän on rotta, minä älähdin.

- En minä tiennyt että täällä on rottia, sanoin.

- Et kai sinä silti Jaakko pelkää rottia? minä jatkoin. Itse vähän vastustin rottia, mutta en sentään pelännyt niitä. Tämä ei kyllä näyttänyt tavalliselta tallirotalta, mutta en aikonut missään tapauksessa ottaa sitä kiinni. Rotathan ne levittivät ruttoakin aikanaan.

- No siis emmä sillä, tai siis… ööh… miehen kasvot punehtuivat, kun hän rapsutti niskaansa.

- Ota nyt ihan rauhassa. Aja se talikolla tuohon kissan kuljetusboksiin, niin katotaan sitten, minä sanoin ja osoitin vaaleansinistä höskää tallikäytävän reunalla, joka minun mielestäni ainakin näytti kissan boksilta. Ehkä joku oli tuonut kissansa mukaan tallille.

Ehdin kulkea tallin ovelle, kun kuulin uuden älähdyksen Epun karsinan suunnalta. Palasin sinne ja huomasin jälleen jähmettyneen Jaakon, tällä kertaa hän katsoi silmät selällään kuljetuskoppiin, josta kuului epämääräistä murinaa ja sähinää.

- Täällä on toinen rotta, poika huudahti ja paukautti oven kiinni niin, että kopista kuului vain varovainen vinkaisu.

Kurkistin koppaan sisälle ja näin siellä toffeenvärisen chihuahuakoiran, niin pienen etten ollut kyllä ennen nähnyt. Uskomattoman pieni, mutta kyllä siitä erotti, että se oli koira ja chihuahuakin. Vielä aika söötti kaiken lisäksi – mutta mitä nyt siitä sen enempää jorisemaan.

- Sehän on koira, minä naurahdin.

- Laita se rotta nyt johonkin, minä sanoin ja lähdin tallista. Ovella törmäsin tyttöihin, toinen oli blondi ja toinen brunette. Blondi suunnisti suoraan kopin luo, jonka vieressä Jaakko edelleen ihmetteli, ja toinen piteli kädessään tyhjää pienempää kuljetuskoppaa.

- Noniin, Sofia Tittamaria Didliina, lähetään kotsaan, blondi sanoi, nosti chihuahuan boksin ja lähti kannat kopisten, vilkaisten Jaakkoa kuin halpaa makkaraa. Ruskeatukkainen taas tuli minun luokseni.

- Onko täällä törmätty valkoiseen rottaan? hän kysyi huolissaan.

Katsoin hämmästyneenä Jaakkoa ja ohjasin tytön Epun karsinaan, jossa rotta edelleen istuksi.

- Tarkoitatko tuota karkulaista?

- Oi, Mikki on täällä! Hienoa! tyttö sanoi. Hän nosti rotan kädelleen, suukotti sitä sen pienelle kuonolle ja laittoi sen koppiin.

- Menemme jyrsijänäyttelyyn, ja otin Mikin tallille. Pelästyin, kun se oli karannut.

Hienoa että löysitte sen. Heippodei! tyttö huudahti ja katosi. Katsahdin hämmentyneenä Jaakkoon ja kohautin olkiani.

Raskaan päivän jälkeen raahauduin pyörälleni ja lähdin polkemaan kotiin. Pari kertaa polkaistuani muistin kuitenkin yhden asian… Todella tärkeän asian, joka minulta oli unohtunut. En välittänyt punertavasta iltataivaasta, jota eivät enää pilvenlongat kuorruttaneet. Juoksin suoraan erään tarhan portille. Sen vieressä seisoi ruunikko ruuna, jolla oli kuunmuotoinen tähti päässään. Suukotin sitä otsalle, silitin samettiselta turvalta ja kuiskasin sen korvaan omia supinoitani. Nyt olisin valmis lähtemään kotiin.

Vaara

Napsautin riimunnarun kiinni Jambon riimuun. Hevonen pysyi paikoillaan, kun yritin taluttaa sitä eteenpäin, mutta pienellä maanittelulla antoi kuitenkin periksi ja lähti tarhasta ystäviensä luota. Ruuna käveli lauhkeasti kuin lammas harjauspuulle, jonka metallilenkkiin sidoin sen kiinni. Harjakorin olin tuonut paikalle jo valmiiksi, ja aloitinkin heti ottamalla sieltä kumisuan. Jambo oli aivan täydellisesti kurassa.

- Mitä sä olet oikein tehnyt, poika, kun olet näin likainen? minä toruin Jamboa.

Ruuna kuopaisi jalallaan tohkeissaan maata ja pärskähti, kuin olisi sanonut ”no en mä sille voinut mitään, että mua alkoi kutittaa joka paikasta ja oli pakko piehtaroida”. Jatkoin vaiti harjaamista, ja ihme ja kumma, paksu mutakerros alkoi pikku hiljaa hellittää Jambon pinnasta.

Vilkaisin tyttöjä, jotka hakivat kahdestaan poneja laitumelta. ”Olen kai vielä niin uusi, ettei minulla ole ystävää”, minä ajattelin vähän surullisena, huokaisin ja keskitin kaiken tarmoni Jampan hankaamiseen. Vaihdoin harjoja ja huiskin hevosta vielä juuri- ja pölyharjalla. Ruuna pysyi paikoillaan jopa kavioiden puhdistuksen ajan – mikä oli minulle ihan uusi juttu – ja se ansaitsi palkinnoksi omenanpuolikkaan. Heti, kun nami oli nautittu, hevonen alkoi tietysti riuhtoa itseään irti.

- Paikalla nyt, herra hyvä! Minä aion harjata pääsi puhtaaksi vastusteluistasi huolimatta, meni siihen sitten vaikka kolme tuntia! toruin Jamboa. Se ehti todella nostella päätään niin, että minulle tuli poutasäässä jo ihan hiki, mutta pian se kuitenkin luovutti huokaisten ja tönäisi minua hellästi turvallaan sovinnon merkiksi.

- No niin, noin sitä pitää. Vielä minä en voi ratsastaa, sillä sinä menet tänään tunnille, mutta siivoan karsinasi sillä välin, kun sinulla ratsastetaan, kuiskuttelin Jambolle, joka höristeli korviaan minun suuntaani. Huidoin ärsyttäviä kärpäsiä ja paarmoja kauemmaksi, mutta Jamppa ei säikähtänyt heilumistani. Ehkäpä olimme jo saavuttaneet jonkinlaisen luottamuksen, vaikkakin näin vähässä ajassa.

Lähdin taluttamaan Jamboa talliin, sillä ratsastajat tulisivat pian. Voimakas hevonen tempoi marhaminnan päässä enkä meinannut saada ruunaa rauhoittumaan. Vaikka se ruuna olikin, joku tamma kauempana kiinnitti kovasti huomiota, ja hiekka ja sora pöllysivät ympärillämme kun yritin saada Jambon rauhoittumaan. Nyt se viis veisasi narun päässä roikkuvasta likasta ja ajatteli voivansa riepottaa sitä ympäriinsä – niin, olinhan minä aika tikku, mutta Jampalle olisi hyväksi oppia missä kaappi seisoo.

Niinpä juttelin sille vähäsen, pidin riimunnarun hyvässä otteessa ja yritin selvittää tieni talliin. Jambo vastusteli ja riimunnaru poltteli kuivia käsiäni.

- Paikalla nyt, poika! Mennään talliin! Älä jaksa pomppia ympäriinsä!

Jambo alkoi rauhoittua. Jouduin kiskomaan sen talliin, mutta sisällä se rauhoittui ja käveli omaan karsinaansa lauhkeasti kuin lammas. Olin jopa ylpeä itsestäni… juu.

Riimunnarun aiheuttamat polttojäljet liekehtivät käsissäni, mutta karsina oli kuitenkin siivottava. Ladoin talikolla lantaläjiä kottikärryihin, vein ne välillä ja toin sitten taas puruja. Jambolla oli uskomattoman ärsyttävä tapa – se ei osannut tehdä asioitaan yhteen paikkaan, vaan laski läjänsä sinne missä sattui takapuoli silloin olemaan, ja me hoitajat, raskaan työn raatajat joudumme siitä kärsimään. No joo, mitäpä muuta voi tuollaiselta ilkikuriselta pollelta toivoa.

Ratsut tuotiin viimein sisään, Jambolta riisuttiin varusteet ja se harjattiin. Se saisi nyt lepäillä hetken omassa karsinassaan, sillä lähtisin pian ratsastamaan sillä. En ole varsinaisessa ratsastusmielessä ikinä mennnyt Jambolla, joten ensimmäinen kerta tulisi varmasti olemaan hieno… ja jännittävä.

Suoritin Jambolle perustoimet, hoidin sen, ja testasin vesikupin. Puhdistin ruokailuastiat ja toin hevoselle vähän heinää mussutettavaksi, kuten ruokintaohje opetti. Jamppa näytti olevan ihan rauhallinen siitä huolimatta, että se jäi sisälle. En viitsinyt heittää sitä uloskaan, kun ei se ehtisi olemaan siellä kovin kauaa, ja se sotkisi itsensä tietysti heti. Pian hevonen alkoi kuitenkin pyörimään karsinassaan hermostuneesti.

- No, mitä poika? Mikä sinulla on?

- Jambo on joskus vähän hermostunut, ohikulkeva tallityttö sanoi.

- Vaikka sillä nyt onkin kavereita täällä sisällä, mutta se vaan on sellainen energiapommi.

- Ai… Olisiko minun pitänyt viedä se sitten ulos? Menen vartin päästä ratsastamaan.

- Noh, ei nyt enää ainakaan. Ja tekeehän sille hyvää olla vähän täälläkin, kun nuo paarmat tarraavat heti tuollaisiin tummanvärisiin hevosiin. Kimosta ne ei välitä niinkään, mutta tummanruskea saa ne liimautumaan heti kiinni.

- Juu, tiedän… No jaksathan poju odotella? Kyllä sinullekin sitten jotain toimintaa keksitään.

Kylmä hiki huokui selkänahastani. Säädin jalustimet sopivan pituisiksi ja asetin vasemman jalkani jalustimeen. Heitin oikean jalan Jambon ylitse… Ja kas näin, istuin selässä. Lähdin rauhallista käyntiä eteenpäin, ja Jambo asteli rauhallisesti. Se tuntui mukavalta ratsastaa, ja askellajit olivat kivat ja pehmeät. Tein voltteja ja pysähdyksiä käynnistä ja ravista, ja kohta jo menimme ihanaa laukkaa, joka tuntui huumaavalta. Laukkaan Jambo lähti kuin raketti, ja sitä piti hieman rauhoitella, mutta se pysyi kyllä hallinnassa. Kerran se vähän kavahti traktoria, mutta muuten tuntimme meni ihanasti. Jambo totteli tosi hyvin ja oli muutenkin mukava ratsastaa.

Lähdin jäähdyttelykävelyille maastoon. Saisimme nauttia luonnon ihanasta rauhasta. Ratsastin kevyttä ravia maastopolun alkuun, mutta sitten hidastin käyntiin, laskin ohjat pitkiksi ja annoin Jampan vähän rauhoittua. Se huokasi syvään, venytti kaulaansa ja pysähtyi näykkimään lapaansa, jota niin paarmat kiusasivat – huitaisin kädelläni Jambon selästä hevosen rinnuksilta, jolloin pari mustaa ötökkää lehahti heti lentoon. Vaivuin omiin ajatuksiini, kunnes sekunnin sadasosassa Jambo hyppäsi pystyyn kuin ohjus. Vaistomaisesti nojauduin eteenpäin ja kiristin ohjat. Hevonen pomppi ympäriinsä ja polki vasemmalla etujalallaan, eikä kyseessä varmaankaan ollut mikään pelleilykohtaus. Näin tumman, pitkulaisen olion roikkuvan mukana menossamme hampaat kiinni Jambon jalassa… Käärme!

Hyppäsin heti pois selästä, ja Jambokin rauhoittui. Katselin maassa lojuvaa raatoa, jonka hevonen oli tallannut muusiksi. Se oli tumma, kolmiopäinen käärme, ja sen selässä kulki musta siksak-kuvio – kyykäärme! Jambon jalassa oli kaksi pienenpientä haavaa, joista tihkui hieman verta. Kyykäärme oli päässyt puremaan Jamppaa suoraan suojan yläpuolelle. Kaivoin taskustani äänettömällä olleen kännykän ja soitin tallille, josta he kutsuisivat eläinlääkärin. Onneksi emme olleet kovin kaukana, talutin Jambon mahdollisimman nopeasti takaisin ja se liikkuikin vauhdikkaasti.

Eläinlääkäri oli tehnyt tuomionsa, puhdistanut haavan ja antanut vähän lääkkeitä. Jambo oli vähän heikkona, mutta muuten kyllä ihan kunnossa. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin.

- Miksi sinä Tuuli itket? Anne kysyi minulta.

- Se oli mun syytä että Jamboa puri käärme. Olisi pitänyt muistaa se kyyvaroitus.

- Eikä ollut. Ja Jambohan selviää siitä tuolla sitkeydellä tosi hyvin, se on vaan vähän heikko. Huomenissa se alkaa varmasti olla jo normaalimpaan päin. Myrkky ei ollut kovin vahvaa ja teit oikein, kun soitit tallille. Nyt annamme Jambon vain levätä. Katselin karsinassaan värjöttelevää hevosta ja menin sen luo. Se nosti päätään, enkä nähnyt tummissa silmissä vihaa. Jos osaan tulkita hevosen katsetta, näin siinä kiitollisuutta. Tartuin kiinni Jambosta ja halasin sitä kovaa. Yhdessä me pääsemme ongelmien yli, Jamppa kultaseni.

Ensimmäinen hoitokerta

Astuin sisälle talliin – ensimmäistä kertaa hoitajana. Tallirakennuksessa oli viileätä, toisin kuin ulkona helteessä, ja vain pari hevosta seisoskeli sisällä mussuttaen heiniään. Katselin varovaisesti ympärilleni, eikä Jamahutoa näkynyt missään. Jambo taisi olla ulkona tarhassa, joten nappasin riimunnarun sen ovesta ja talsin takaisin lämpimään. Olin vieraillut Seppeleessä useasti ennenkin, joten kävelin varmin askelin tarhalle, jonka toisessa päässä näkyi Jambo seisoskelevan.

- Jamppa-poika, tu tänne mun luo, minä huutelin sille. Hevonen nosti päänsä ylös, katsoi minua kuin kurassa lilluvaa toukkaa ja jatkoi ruokailuaan – mikä röyhkimys! Astelin päättäväisesti Jampan luokse, ja ennen kuin se ehti edes nielaista suussaan pyörivää ruohotupsua, se käveli jo alistettuna perässäni kohti tallia.

En ollut mitenkään erityisen hyvällä päällä. Kyyditsijäksi joutunut isäni oli ollut jokseenkin pinna kireällä, ja se oli tarttunut minuun. Minun pitäisi lähteä neljänsadan kilometrin päähän serkkuni rippijuhliin, vaikka en edes tuntenut serkkuani kovinkaan hyvin! Istua nyt yhteensä kahdeksan tuntia autossa turhaa toimittamassa, kun voisi olla tallilla uuden hoitohevosensa kanssa!

Pysäytin Jampan tallin oven eteen ja tarkistin sen jalat kolhujen varalta. En ehtinyt räpäyttää silmäänikään, kun hevonen jo painoi korvansa luimuun, paljasti kellertävät hampaansa ja painoi ne olkapäähäni oikein voimalla. Sitten se käänsi päänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja hapuli huulillaan heinänkorren maasta.

- Ei, poika, ei! Minua et sinä kyllä pure! puhisin täyttä häkää ja otin entistä paremman otteen riimunnarusta. Jamppa kuopi jalallaan ja puuskutti hermostuneena, se ei olisi millään jaksanut seistä paikoillaan.

- No mennään mennään poika, koita nyt ottaa iisisti, minä puhisin sille, kun se heitteli päätään riimunnarun päässä. Äkkiä Jambo kiskaisi päätään ylös niin, että riimunnaru kirposi käsistäni. Ymmärsin, että se oli menoa nyt, kun hevonen loikkasi avoimesta ovesta suoraan sisälle talliin. Jäin jähmettyneenä, suu auki loksahtaneena polvilleni tallin oven eteen.

- Hou, mikäs täällä on meneillään? kysyi miehen ääni sisältä tallista. Nostin kasvoni, ja tajusin tuijottavani hiekasta polttuneilla silmilläni Jambon häntää. Nousin pystyyn, ja ymmärsin, että hevonen seisoi ovensuussa aivan paikoillaan. Astelin varovaisesti ja hämilläni Jambon kyljen ohitse ja ymmärsin, että paidaton mies piteli kiinni Jampan riimusta ja katsoi minua sammunut sätkä suunpielessään.

- Onkstää polle sun vastuullas? tämä mieheksi luokiteltava kysyi.

- Öö… On, vastasin nolostuneena.

- Meinas mokoma juosta suoraan yli. Sä kuulut nyt poika karsinaas, mies sanoi ja luotsasi Jambon karsinaansa sen enempiä mutisematta. Jäin tuijottamaan harittavaa tukkaa ja varsinkin paljasta yläosaa, joka oli hyökännyt eteeni yllättäen kuin monsuunisade, mutta tajusin pian, että kannattaisi mennä harjaamaan Jambo.

- Kiitos, minä mutisin, kun laitoin Jambon kiinni.

- Ei tässä mittää. Näitä sattuu harva se päivä, se sanoi ja jatkoi matkaansa kottikärryjen kanssa ulos.

- Noniin, ajattelitko sinä sitten lähteä lätkimään vai, minä sanoin Jambolle vahingoniloisena. Harjasin hevosen kunnolla joka paikasta, puhdistin kaviot ja selvitin jouhet pian alkavaa tuntia varten. Kun ratsastaja saapui, oli varusteet jo haettu, ja autoin tyttöä satuloimaan Jambon. Hevosen karkaamisen ja ratsastajan saapumisen välisenä aikana olin saanut jo yhdet hampaanjäljet olkapäähäni, ja sen jälkeen sain mustelman reiteeni ja varpaistani tuli muusia.

No, ystävyyden kutominen tämän hevosen kanssa oli varmasti sen arvoista.

Pölytin Jambon harjat tunnin aikana ja siivosin sen karsinan putipuhtaaksi, kun tunnin jälkeen poju vietiin tarhaan – sen vei ratsastajan 7-vuotias pikkusisko vakavista varoituksistani huolimatta – ja totta kai hän sai Jambon tarhaan aivan ongelmitta. Just tällaista sattuu minulle, tai sitten Jamppa halusi vaan näyttää, että minua monta vuotta nuorempi pystyy viemään hänet tarhaan ilman sitten mitään pikku probleemoja!

Kun kaikki varusteet hohtivat puhtauttaan ja käteni olivat rakoilla, ajattelin viedä Jambon pienelle kävelyretkelle, sillä ratsastaa en vielä viitsinyt – sen aika olisi vasta seuraavalla kerralla, kun minä ja Jambo olisimme jo parempia ystäviä. Jamppa käveli perässäni rauhallisesti, kun katselimme laskevaa aurinkoa ja sen oranssinhohtoista, hentoa valoa. Poju nappasi välillä raikkaita ruohotupsuja polun varrelta, ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan ympärillemme metsään. Painoin pääni Jambon mustaan harjaan, nuuhkin hevosen pehmeää tuoksua ja painoin suukon Jampan kaulalle. Tämä päivä jäisi muistoihini… Mutta seuraava kerta olisi varmasti vielä parempi!

Lopuksi, kun saavuimme ihanalta kävelyretkeltämme, harjasin hevosen puomilla vielä kevyesti. Tarjosin sille pari omenalohkoa, silitin sitä ja ymmärsin, että Jamppa oli sisimmältään aivan ihana hevonen, ja haluaisin ehdottomasti jatkaa sen hoitamista. Huolimatta kaikista metkuista, joita ruuna keksii – ja niistä hampaanjäljistä, yhdestä mustelmasta ja muusivarpaista!

Takaisin tallilla

Viikko oli kulunut ratsastusleirillä ja mökillä. Kävelin hiekkatietä pitkin kurkkien vähän väliä taivaalle, jossa tummat pilven longat purjehtivat melko nopeaa vauhtia. Viileä pohjoistuuli puski vasten kasvojani kun kävelin kohti tallia. Nostin takin kaulusta kaulan suojakseni, ja vilkaisin uudelleen taivaalle. Pisara tipahti taivaalta nenälleni, levitin käteni kokeillakseni sataisiko. Takkiini alkoi tulla tummia pilkkuja, ja hiljalleen alkoi satamaan yhä enemmän ja enemmän. Kiskaisin hupun päähäni ja lähdin hölkkäämään tallille, vielä vähän matkaa.

Katsahdin tarhaan, jossa puun alle keräytyneet hevoset kurkkivat tiellä kulkijaa. Sitten, kun olin juuri lähtemässä juoksemaan kun sade alkoi yltyä kaatosateeksi, kompastuin kiveen ja nyrjäytin nilkkani horjahtaen maahan kuralätäkköön.

"Voihan hanhenmaksa!" manasin huonoaonneani kovaan ääneen, ääni kuitenkin katosi kaatosateen ropinaan, kun pisarat iskeytyivät kasvoilleni ja maahan. Voivottelin hetken siinä kunnes nousin varovasti kuralammikosta. Lähdin lenksuttamaan mahdollisimman nopeasti talliin, tuulen ja vesipisaroiden pieksemänä.

Räväytin tallin oven auki ja pujahdin sisään. Lenksutin lähimmälle tuolille, Irenen ja Rosin seuratessa.

"Mitäs mitäs, eikös olekin kaunis ilma tänään?" virnuili Ros.

"Joo, oikea koiranilma", puuskahdin.

"Nilkkanikin taisin nyrjäyttää", jatkoin hieroen nilkkaani.

"Voin käydä hakemassa jäitä, jos tarvitset", sanoi Ros auttavaisena.

"Kiitos mielellään", sanoin nopeasti ja vedin hupun pois päästäni. Pyyhkäisin märät hiukset otsaltani ja nappasin saapuvalta Rosilta jäät hyppysiini.

"Mitenkäs leiri meni?" kysäisi Irene samalla seuraten tuhinaa.

"Oli oikeen kivaa, mut sato vaan nii pirusti melkein joka päivä", mutisin samalla haroen hiuksiani.

"Jaaha, no taidankin mennä hoitamaan Isen. Se ei ookaan enää valkone, siitä on tullu ruskee", marisi Irene.

"Siinä onkin sulle hommaa koko päiväks!" huudahdin Irenen perään hymähtäen.

"Onneks Jambo ei oo valkonen, siinähän menee ikuisuus ja ikä kun alkaa valkosta rehumoottoria kuuraamaan", totesin Rosille.

"Aivan, mäkin taidan mennä tuonne takavasemmalle, nähdään myöhemmin", huikkasi Ros jälkeensä.

Istua röhnötin tuolilla vielä hetken pidellen sulavia jäitä nilkassani.

Viskasin jääpussin roskiin ja pyörittelin hetken nilkkaani, nousin tuolista ja jätin takin naulakkoon.

Suuntasin Jambon karsinalle iloisena tapaamisesta mutta vähän äreänä tapahtuneesta.

Vilkuilin Jambon karsinaan, se oli näköjään juuri tuotu pihalta, kun se oli aivan märkä. Ja tietysti se oli mennyt piehtaroimaan karsinaansa, ja kaikki pahnat olivat tarttuneet sen märkään karvaan. Maiskutin Jambolle joka tuli höristen paikalle. Aukaisin ovea ja ruuna työnsi päänsä suoraa syliini. Hymyilin sille kun se hamusi paitaani joka oli melkein liimautunut selkääni. Koska olin kastunut ihan läpimäräksi pihalla.

Sade ropisi tallin kattoon kun talutin Jamboa pesariin. Se pysähtyi Pellan karsinan eteen ja haisteli tammaa. Koetin houkutella jatkamaan matkaa, ja se tuli häntää pyöritellen puhaltelemaan niskaani.

Sain Jambon kiinnitettyä pesariin, muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Kun ruuna oli rynninyt pois pesarista. Pesin pahnat pois ja selvitin sen harjan hoitoaineella. Oli kulunut puolituntia ennenkuin sain pestyä pahnat pois ja selvitettyä harjan.

Jambokin oli jo muutaman minuutin päästä tylsistynyt ja alkanut keksimään kaikenlaisia kepposia. Ruuna kuopi pesarin

samenttilattiaa kunnes Wear saapui paikalle kysäisten: "Minnekkäs se Jambo aikoo tiensä kaivaa?"

"Noh, Kaikki tiethän vievät Roomaan", vitsailin.

Wear naurahti ja jatkoi matkaansa.

Huokaisin ja heitin märän pyyhkeen lattialle. Viimeinkin sain Jambon puhtaaksi. Taputin sitä kaulalle ojentaen sokeripalan + suukottaen sitä turvalle. Nautin jokaisesta hetkestä Jambon seurassa - vaikka ruuna keksikin välillä yhtä sun toista tekemistä minulle.

Talutin Jamboa kohti sen karsinaa, kunnes vilkaisin pihalle. Siellä satoi edelleen kaatamalla, ja juuri salama iski lähelle, yhteen suureen kuuseen. Kuului kova jyrähdys ja Jambo hyppäsi melkein kattoon asti. Se lähti nelistämään karsinaansa kohti ja loikkasi sisälle käpertyen nurkkaan. Menin sen luokse ja rauhoittelin ruunan.

Rapsuttelin sitä hetken ja ojensin leivän. Suljin karsinan oven ja lähdin kulkemaan tallikäytävällä.

jenna _ jambo <3

Rannalla

Taas ihana päivä alkamassa, koko viikko oli ollut hyvin aurinkoista ja edelleen aurinko paistoi kuumana taivaalla. Kaivoin taskustani mp3 ja laitoin kuulokkeet korvaan, napsauttaen mp3 :sen päälle. Kävelin kohti tallia, ja pyyhkäisin kämmenselälläni hieman hikoilevaa otsaa. Huhhuh, oli tosiaankin kuuma. Olin pakannut kassiini uikkarit ja pyyhkeen. Mikään ei voisi estää minua menemästä uimaan. Voisin mennä uimarannalle, ratsastaa maastopolkujen poikki Jambolla. Ja pyytää vaikka Irenen mukaani.

Kun alkoi tarhoja näkymään tienvarsilla, lähdin iloisena hyppelehtimään loppu matkan.

Hyppelin tallissa ja menin Jambon karsinan luokse. Muutaman karsinan päässä hihkuin Jambon nimeä, karvainen turpa työntyi ulos karsinasta iloisesti hirnahtaen. Rapsutin sitä hetken turvasta ja lähdin lokeroille.

Lokeroilla otin kuulokkeet korvistani ja sulloin mp3 lokeroon, napaten samalla sieltä ratsastuskypärän.

Loikkelehdin Jambon karsinan luokse ja kurkisin sisään. Jambo nuoleskeli suolakiveä ja vilkuili olkansa ylitse kurkkivia silmiäni. Sen pitkä kieli nuoleskeli suolakiveä ja se hörähti ystävällisesti minulle. Se ei näyttänyt kovin likaiselta, kävin kuitenkin hakemassa harjapakin. Tartuin pöläriin ja sujahdin karsinaan, aloin harjailemaan nuoleskelevaa Jamboa pitkin vedoin.

"Noin!" huhkaisin saatuani Jambon harjattua. Lähdin hakemaan varusteita ja kun palasin Jambo piehtaroi karsinassaan!

"Eeii!" manasin ja hoputin piehtaroivaa Jamboa ylös.

"Senkin ilkimys, teit tän varmasti tahallasi kun olet sellainen ilkikurinen ruuna, olisin päässyt rannalle nyt tämä taas viivästyy", voivottelin Jambolle.

Noh, tästä huolimatta ajattelin nyt mennä kysymään Ireneä rannalle kanssani. Kävin katsomassa Istelin karsinaan jossa Irene harjaili hoitsuansa.

"Hei," sanoin Irenelle. Irene katsahti hieman ihmeissään ympärilleen ja sitten vasta huomasi minut.

"No heipä hei", vastasi Irene.

"Mitäs sanoisit, jos tulisit mukaani rannalle uimaan?" kysäisin varoivaisesti Ireneltä.

"No mikä ettei, näin kaunis ilmakin! Tulen mielelläni!" hihkui Irene yllättyneenä.

"Ratsastetaanko me sinne?" lisäsi Irene.

"Vaikka, ainakin ponit tykkäis jos laukattais sinne ja sit ne vois siellä levätä", sanoin.

"Sopii mulle, oonkin tässä juuri harjannut Isen", tokaisi Irene.

"No mäkin harjasin Jambon, mutta se ilkimys meni heti piehtaroimaa. Ei varmaa aavistanu et me mentäis maastolenkille. Luuli varmaa että joutuu töihin tonne kuumuuteen", mumisin Irenelle rapsuttaen samalla Iseä joka tuuppi minua.

"No meen harjaamaan Jambon uudelleen. Tavataanko maastopolun alussa vartin päästä?" kysäisin Ireneltä.

"Nähään vaan!" huudahti Irene perääni.

Kävin harjaamassa uudelleen Jambon ja varustin sen, muuten sujui ongelmitta mutta Jambo tallasi pariin kertaan varpailleni. Talutin Jambon ulos tallista ja huomasin Irenen jo Istelin selässä maastopolun alussa. Loikkasin Jambon selkään ja me lähdimme laukkaamaan maastopolkua pitkin kohti rantaa.

Viimein kun saavuimme rannalle, loikkasimme ratsujemme selästä ja kiinnitimme ohjista puuhun. Riisuin vaatteet, sillä olin laittanut niiden alle uikkarit jo tallilla. Juoksin veteen ja Irene tuli perässäni aluksi kokeillen vettä, se oli hieman viileää mutta virkistävää kuuman maastolenkin jälkeen. Irene kokeili vettä varpaallanssa rannalla, kunnes roiskutin sen päälle vettä. Irene kiehahti ja juoksi veteen roiskutellen takaisin. Kun olimme uineet hetken, päätimme että hevosetkin varmasti haluaisivat virkistäytyä vedessä. Kahlasimme rantaan ja nousimme vettä valuvina rannalle, ottaen pyyhkeet esiin. Hevoset viuhtoivat hännillään ympäriltään kärpäsiä pois. Kun kuivattelimme hetken, Jambo sai älynväläyksen ja alkoi aukaisemaan ohjia puusta. Otimme hetken aurinkoa, kun sinä samassa ohitsemme kiisi laukkaava hevonen loikaten veteen. Päällemme lensi vettä. "Jambo!" karjahdin nousten pikaisesti pystyyn ja lähdin pyydystelemään kahlaavaa ruunaa.

Irenekin meni Istelin luokse joka hermostuneesti kuopi maata, koska sekin halusi tulla mukaan uimaan.

Lopulta päätimme uittaa hetken näitä poneja, koska ne olivat niin malttamattomia. Ja ne halusivat mennä uimaan, otimme satulat pois ja uitimme niitä hetken. Kun kello lähestyi jo kolmea, päätimme lähteä takaisin, sillä keskipäivällä aurinko porottaisi hyvin kuumasti. Laitoimme satulat selkään ja keräsimme kamppeet, ja hoputimme ne laukkaamaan.

Tallilla oli melko rauhallista, sieltä kuului vain tallityttöjen matalaa puheensorinaa. Otimme hevosiltamme varusteet pois ja annoimme niille omenoita. Rapsutin Jamboa sen korvan takaa kun se mussutti omenoita. Sanoin sille heipat ja lähdin kotiin.

Uittamasta takaisin maastoesteiden kautta

Kävelimme maastopolkua, ranta jääden taaksemme. Jambo ravisteli itseään ja minä meinasin tippua sen selästä. Jos se hetken keräisi voimia ja kun kulkisimme maastoesteiden ohitse, voisimme jäädä hyppimään siihen hetkeksi. Matka kului rattoisasti kuunnellen lehtien rahinaa ja nauttien lämpöisestä ilmasta, lintujen viserryksistä ym.

Jambo ei oikeasti ollut mielestäni säikky, mutta hetken kuluttua kun kuljimme suuren pusikon ohitse, josta suurehko lintu pyrähti lentoon. Jambo ei reagoinut muutamaan sekuntiin mutta kun muutama sekunti oli kulunut, se lähti pinkoimaan laukassa. Se selvästikin esitti että olisi pelästynyt.

Tarrasin sen harjaan, sillä heiluin hieman sen selässä kun se laukkasi lujaa, eikä minulla ollut satulaa. Annoin sille pidätteitä mutta se vain jyräsi itseänsä eteenpäin. Viimein sain käännettyä sen voltille ja annoin pidätteitä. Ruuna luovutti ja laski käyntiin. Suoristin kypärääni joka oli siinä vilskeessä mennyt vinoon. Jatkoimme matkaa maastopolulla.

Kun saavuimme maastoesteille, Jambo alkoi astelemaan reippaammin ja hörisi innostuneesti kun käänsin sen ensimmäistä estettä kohti. Pysäytin sen, maiskutin sen käyntiin ja siitä suoraan laukkaan. Lähestyimme estettä melko hurjaa vauhtia, mutta Jambo ei hirveästi yrittänyt jyrätä. Ensimmäinen este, ja ruunan kavio kolahti puunrunkoon. Käänsin sen seuraavalle esteelle, nyt se rynni hieman. Tämän esteen se pääsi ilman että sen jalka olisi kolahtanut esteeseen.

Seuraavaksi tuli puunrunko ja vesieste. Ne olivat sarjassa. Jambo kiihdytti hieman vauhtiansa ja loikkasi komeasti nämä sarjaesteet. Taputin sitä vauhdissa, viimeinen este oli kasattu kolmesta puusta päällekkäin. Annoin ruunalle ohjaa ja se siirtyi nelistämään. Menin valmiiksi kevyeeseen istuntaan. Jambo nelisti kohti estettä hieman puuskuttaen. Se lensi esteen yli komeasti. Keräsin ohjat käteeni ja ruuna heitti päänsä ilmaan, silti laukaten. Istuin selkään ja annoin pidätteitä. Se hiipui raviin ja siitä käyntiin.

Taputin ja kehuin sitä viimeisistä esteistä. Jambo puuskutti ja pärskähti. Lähdimme kohti tallia.

Kun olimme tulleet tallille, vein ruunan karsinaansa ja otin siltä suitset pois. Harjasin Jambon pikaisesti ja menin viemään suitset satulahuoneeseen. Pyyhälsin sitten takaisin Jambon luokse viemään sille kuivattua leipää.

Sitten kiiruhdin pihalle, jollekkin ruohikkokaistaleelle ja nyhdin siitä ruohoa. Menin viemään ruohot Jambolle, hyvästelin sen ja lähdin kohti bussipysäkkiä.

3.6.2008 Uittamassa

Katselin autosta ohi vilistäviä maisemia. Äiti lupautui viemään minut tallille, vaikka ulkona oli melko aurinkoista ja lämmintä. Aluksi äiti oli kuintenkin ehdotellut minulle että olisin mennyt pyörällä.

Äiti kaahasi tallin pihaan ja minä kiitin äitä loikaten autosta. Kun tänään oli änin kaunis päivä, mikään ei voisi estää minua menemästä uittamaan Jamboa. Mietin mielessäni samalla tepastellen talliin. Tallin käytävältä kuului maiskutusta ja kavion kopsetta.

Vastaani tuli wear joka talutteli Taigaa kohti pesaria. Katsahdin Taigan likaiseen turkkiin, ei mikään ihme kun pesarille päin menossa.

Väistin parivaljakkoa nojaamalla seinää vasten, katsoin vielä hetken kuinka wear saisi Taigan pesariin. Taiga kääntyi pesarissa ja ryntäsi pois wear roikkuen riimunarussa. Wear nousi ja kokeili uudelleen, tämä toistui uudelleen ja sen jälkeen menin kysymään tarvitsikohan se apua. Wear huhki ja sanoi että mielihyvin voisin auttaa sitä. Tallityttö pyöräytti vielä kerran Taigan pesarissa ja minä menin Taigan eteen ettei se lähtisi taas rynnimään pois. Wear sai viimeinkin Taigan kiinni pesariin. Wear kiitti minua avusta ja suunnistin sen jälkeen Jambon karsinalle. Mutta Jambo ei ollut karsinassaan, se varmaankin oli tarhassa. Päätin laittaa pihalla Jambon kuntoon - eihän tuollaista ilmaa voinut missata. :P

Tarrauduin Jambon harjapakkiin ja työnsin sinne sisälle riimun ja riimunarun. Käväisin vielä satulahuoneessa hakemassa suitset. Lähdin köpöttelemään kohti takatarhoja, joissa oletin että Jambo olisi siellä. Kun saavuin takatarhalle, tutkiskelin näkyisikö Jamboa. Tarhan perältä laukkasi tumma hevonen kimakasti hirnuen. Se oli Jambo. Laskin suitset tarhan aidalle ja menin pyydystämään Jambon joka alussa hyppeli minua ympäri. Sidoin sen aitaan ja aloitin harjaamaan. Kun olin saanut harjattua sen hyvin otin kaviokoukun. Nojasin sen etuseen ja maiskuttelin. Jambo nosti jalkansa hyvin hitaasti ja oli painollaan jalkansa päällä, jolloin minun piti pidellä painavaa kaviota. Näin se teki kaikille jaloilleen, ja minulle tuli ihan kuuma pidellessä sen jalkoja. Huokaisin ja pyyhkäisin kämmenselällä otsaani. Laitoin kaviokoukun pakkiin ja suljin pakin, nostaen sen pois tarhasta aidan toiselle puolelle. Olin juuri tarttumassa suitsiin kun en nähnyt niitä missään. :o

Sitten katsahduin Jamboon jonka suussa ne olivat.

"Jambo!" huudahdin sille ja se pärskähti tiputtaen suitset maahan.

Ähkäisin ja menin nostamaan suitset, kun Jambo tuuppaisi minua pehvasta ja minä lensin naamalleni maahan. Ärisin ja nousin maasta sylkien hiekkaa suustani. Jambo katseli viattomana ja en voinut vastustaa sitä. Taputin sen kaulaa ja laitoin riimun kaulalle. Sujautin suitset sen päähän ja laitoin remmit kiinni. Otin riimun kaulalta ja irroitin riimunarun siitä, heittäen molemmat onnistuneesti pakin päälle. Aukaisin tarhan oven ja talutin Jambon ulos tarhasta. Menin pienen kivenlohkareen päälle ponnistaen siitä steppailevan ruunan selkään. Annoin pohkeita ja se otti muutaman sivuaskeleen, kun sain sen tottelemaan ohjasin sen maastopolkuja kohti ja sieltä uimarannalle. Nostin laukan heti maastopolun alkaessa ja ruuna tempaisi keinuvaan laukkaan, välillä se yritti jyrätä, mutta muutaman puolipidätyksen jälkeen se laukkasi kiltisti nauttien maastolenkistä. Kun olimme jo melko lähellä uimarantaa, annoin Jambolle pohkeita ja annoin sille tilaa päästellä ylimääräsiä höyryjä, ettei se keksisi mitään sitten uittaessa. Se lähti hurjana nelistämään kohti uimarantaa, kun aloimme lähestyä pidättelin Jambon raviin ja siitä käyntiin. Se puuskutti samalla kun kävelimme rantaa pitkin, ohjasin sen veteen ja se hypähti veteen vesi roiskuen. Ohjasin sitä hieman syvemmälle, että vesi osuisi polviini asti. Ruuna hörisi innostuneesti kun menimme syvemmälle. Nyt ruunan jalat eivät enään osuneet pohjaan ja se alkoi uimaan. Ohjailin sitä vielä hieman syvemmälle, kunnes lähdimme palaamaan rantaa kohti. Jambon jalat taas koskettivat pohjaa ja se kuopaisi pari kertaa vettä kun maiskutin sitä rannalle. Kun viimein annoin sille raippaa takamukselle Jambo luimisti, sitten se pyörähti kerran ympäri ja meni makaamaan veteen. :o Hämmästelin tovin ja sitten annoin pohkeita ja maiskuttelin. Se nousi pikaisesti ja loikkasi kaaressa rannalle. Lähdimme sitten rauhassa köpöttelemään kohti tallia.

1.6.2008

Kävelin hitaasti kohti tallia, kurkkuuni sattui ja siellä oli monia pieniä patteja. Kävimme aamulla aikaisin äidin kanssa lääkärissä, ja me ajattelimme että se olisi ollut angiina, mutta tulos oli negatiivinen. Mutta minun oli pakko päästä katsomaan pörheätä karvapalloani, vaikka äiti sen oli jyrkästi kieltäny. Monien suostumuksien ja lupausten jälkeen sain tulla tallille, jos en juoksisi tai ratsastaisi tai muuten rasittaisin liikaa itseäni sain tulla tallille jonkin ajaksi.

Maisemat vaihtuivat hitaasti kun tallustin tietä pitkin kohti tallia. Tuuli yltyi ja nostin takkini kaulusta kaulan suojakseni. Vaikka ulkona tuuli, siellä oli silti melko lämmintä.

Kun vihdoin saavuin tallinpihaan, Irene juoksi hoitsunsa perässä manaten sitä kuinka se oli päässyt karkuun. Istel näytti nauttivan vapaudesta täysin siemauksin ja sitä että nyt leikittäisiin hippaa. Istel hirnui vahingoniloisesti, kun Irene kompastui kiveen ja maaten maassa tuhisten. Kun Irene nousi, niin se lähti pinkomaan lujaa Istelin perään kun se käppäili kohti tallia. Juoksin äkkiä tallin ovesta sisään ja menin hieman peremmälle, että jos Istel tulisi talliin, sillä olisi umpikuja kun minä olisin sitä vastassa ja Irene kiiruhtaisi talliin lukiten samalla tien. Istel laukkasi iloisesti välillä pukitellen kohti tallia Irene perässään puuskuttaen, se huomasi minut ja ihmetteli syvästi mitä nyt on tekeillä, ettenkö ottaisikaan Isteliä kiinni.

Viimein kuului Istelin hirnahdus joka kaikui tallin käytävillä, yllyttäen muitakin hevosia karkaamaan ja nauttimaan päivästä vapainjaloin. Muut vastasivat ja korvia melkein särki kun jokainen hirnui kurkkunsa käheäksi. Istel laski raviin ja köpötteli vielä hetken tallinkäytävällä, kun minä tulin sitä vastaan. Se luimisti ja pakitti etten saisi otettua sitä kiinni kun lähestyin sitä. Irene jolkotti tallinkäytävän päähän ja puuskutti naama punaisena Istelille karjumisesta.

"Irene tää on umpikuja, nyt on pakko saada se kiinni!" kailotin Irenelle.

"Hyvä idea!" vastasi Irene helpottuneena että ehkä nyt he saisivat Istelin kiinni.

Me lähestyimme molemmat sitä kohti. Tila alkoi käydä yhä pienemmäksi ja Istel arvasi että nyt tuli leikin loppu, taas se joutuisi hillumaan karsinaansa loppu päiväksi.

Se hoksasi aukinaisen karsinan joka juuri sattui olemaan Istelin karsina, se hyppi sinne ja minä loikkasin karsinaoven juurelle ja tempaisin oven kiinni.

"Jeehaa! Hyvä Jenna!" kiljahti Irene pomppien muutaman karsinan matkan päässä.

"Ei mitää, täähän on jo kohta mun työtäni", virnistin Irenelle joka näytti minulle leikkisästi kieltään. Istel kohisi karsinassa.

"Mut mä meen nyt katsomaan Jamboa", sanoin tohkeissani Irenelle.

"Senkus, mä taidan mennä ratsastelemaan Mankilla", kertoi Irene päättäväisenä. "No heippa!" heilautin kättäni ja kiiruhdin Jambon karsinalle.

"Moikka poniseni", sanoin Jambolle rapsuttaen sitä korvan takaa. Jambo hörähteli ja seurasi minua kun nappasin harjapakista sille riimun ja riimunarun. Sujautin riimun päähän ja kun olin laittamassa riimunarua kiinni Jambo tönäisi minut kumoon ja hirnui iloisesti. Nousin pudistellen vaatteista pahnoja ja tuijotin ihmeissäni tuota hölmöläistä. Se pyörähti pari kertaa ja sen jälkeen vasta sain laitettua sille riimunarun.

Talutin Jambon tallista ulos ja ruuna veteli välillä päänsä ylös ja ryntäili syömään ruohoa. Se jatkoi tätä niin kauan kuin jyrähdin sille ja se perääntyi hieman. Loput metrit kohti tarhoja se kulki kiltisti vierelläni mutta välillä pysähdellen. Aukaisin tarhanoven, ja Eppu laukkasi tarhan perältä katsomaan kuka sieltä tulee. Päästin Jambon tarhaan ja se näykkäsi Eppua leikkisästi, lähtien sen jälkeen hurjaa vauhtia karkuun. Hymähdin ja suljin tarhanoven loikaten aidalle istumaan ja katsomaan hevosten kommelluksia.

Hetken aikaa kun olin katsellut niitä, lähdin takaisin tallille. Matkalla vastaan tuli Anne hymyillen.

"Mitenkäs Jambon hoitaminen sujuu?" Anne kysäisi ystävällisesti pysäyttäen lantakärryt.

"Ihan hyvin, vielä se kyllä kokeilee mua, mutta kyllä se siitä. Muuten se on kyllä ihana", kehuskelin Jamboa Annelle.

"No hyvä, minä tästä lähdenkin viemään näitä lantoja tuonne lantalaan", tokaisi Anne työntäen lantakärryt vauhtiin.

"Juu, moikka!" hihkuin Annen perään.

Yskäisin ja kosketin pikaisesti särkevää kurkkuani. Vastaan tuli tallityttöjä jotka kyselivät vointiani kun kähisin heille kuin mikäkin. Viimeisen sanani olivat, mulla on kurkku kipee, kunnes ääneni katosi kokonaan. Köhäisin ja lähdin tallustamaan kohti kotia, kun ääneni hiljalleen alkoi palailemaan aloin valitella kurkkukipuani.