Palaa edelliselle sivulle

Vikellys

30.03.08 Ensimmäinen vikellystunti - Krister
20.10.08 SVK - Ensimmäinen kokoontuminen: Vikellys tutuksi - Mariel
27.10.08 SVK - Toinen kokoontuminen: Tunnin edellä - Mariel
03.11.08 Jotain erillaista! - Abby

SVK - Jotain erillaista!

Osallistujat:
1. Ilu +
2. Shinqua +
3. Jokeri +
4. Carkki +

Taluttajat:
1. Nana
2. Sastu

"Nytpä sitten en voi huutaakkaan teille, että selkään ja jalustimet kunnolla. Tervetuloa vikellys tunnille. Tosin, vaikka olenkin sekoittanut mukaan vähän muutakin tyyliä.Tällä kertaa aloittetaan ponien herättämisestä Sastu, Pampula näyttää nyt makkaralta, todella vanhalta makkaralta." Katselin Sastun toilailuja hymyllen huvittuneena. Mietin itsekseni olikohan Pampulalla huono päivä.

"Nana Pikku näyttää pirteältä, hyvin tehty. Aloitetaan Ilusta. Mene pikun viereen ja kävele sen tahtiin, laske äännen vaikka. Hyvin menee, hidasta hiukan." Kun Ilu pääsi mukaan tahtiin annoin luvan siirtyä raviin. Sillä välin Sastu oli saanut Pampulan hereille

"Jokeri teet samoin kuin Ilu menet sen kanssa samaan tahtiin, Sastu, hidasta Pampulan tahtia vai oletko ajatellut pistää Jokerin juoksemaan?" Sastu sai Pampulan rentoutumaan ja hidastamaan käyntiään.

"Hyvä, juuri noin." Hymyilin tyytyväisenä, kun katsoin kuinka tytöt suoriutuivat hienosti.

" Carkki voisi sitten seuraavaksi mennä hepon vierelle kävelemään tahdissa tosin.. Pampula on tänään vähän pahalla päällä, mutta tuskin se mikään ongelma on. Shinqua sinä myös hopi hopi... Ponit raviin." Molemmat ravasivat kiltisti uralla. "jotta oikeasti pääsisitte selkään tämän tunni aikana niin ei kun aloiteta. Ilu ensin selkään, noin juuri ja Carkki Pampulalle. Haluan teidän tuntevan hevosen pohkeitte välissä, joten silmät kiinni ja suosittelen että otatte kahvoista kiinni, koska en halua putoamisia tällä tunnilla.” Molemmilla oli kauhistuneet ilmeet, jotka muuttuivat epäilyksi.

"Hoitajat pidätte ponit kurissa ja tahdissa ja tyttöt ne silmät kiinni." Carkki totteli ensin.

" Rentoidu Carkki tunne se tahti juurihan sitä harjoiteltiin, vähän parempi muttei vielläkään tarpeeksi rento, ÄLÄ pompi." hengähdin syvään ja käänyin Iluun päin. "Ilu, älä purista kahvoihin kiinni, rentona vaan, Nana Pikku hermoilee ja kipittää nyt, pidätä rauhallisesti edestä, vielä pikkasen.Ilu jos jännität poni jännittää.. Hengitä syvään. Ota se käyntiin. Pieniä pidätteitä Nana. Siirtäkää ponit käyntiin ja tyttöt voitte avata silmät nyt ja tulla alas. Vaihdetaan seuraavaksi Jokeriin ja Shinquaan."

Katselin kun tytöt kävelivät hiukan pettyneenä sivummalle. Ärh, olen huono opettaja.

"Seuraavaksi sitten Jokeri nousee selkään ja samoin Shinqua. Hienosti tehty Jokeri ja ota kahvoista kiinni. Hyvä että sinäkin Shinqua olet selkään päässyt. Eli tehdään samanlainen juttu kuin äsken. Kahvoista kiinni ja silmät kiinni. juoksutatte hevosia sitten Sastu ja Nana. Olkaahan hyvät." Tämähän näytti hyvältä. Oli vain pakko myötää, etten osannut poitää vikellystunteja ja tämä oli ensimmäinen ja viimeinen vikellystunti jonka pidän. Se oli varma.

"Jos lisäät Pikulla vähän tahtia ja Sastulla näyttää hyvältä. Hiljentäkää nyt ne hepat kokonaan pysähdykseen ja sitten ei tullakkaan alas vielä. Én tosiaan osaa vikellystä, sillä itsekkin tunnilla olin vain kerran. Silti tuli ensin hinku ja nyt pää lyö tyhjää. Eli nousette kyykkyyn kahvojen väliin ja käynnissä yrtätte hmm.. vaikka nousta seisomaan." Sepä sujuu hyvin, vaikka itse sanonkin. Olen äly huono. Westerntunnit ovat minun alaani. Pakko kuitenkin pitää tunti loppuun, joten lyhennetään sitä hiukan. Vilkaisin kelloon ja huomasin, ettei lyhentämistä tarvittu, sillä kello oli jo lähellä tasaa.

" Eli nyt siirrytte käynttiin ja voitte tulla alas satulasta. Ilu ja Carkki tulee seuraavaksi."

Kun Shinqua ja Jokeri laskeutuivat niin Ilu ja Carkki hyppäsivät selkään.

"Eli teillekkin samat sanan. Kyykkyyn siihen kahvojen väliin ja nousette seisomaan. Huomasitte, että vaikka laukkaammekin, se on oikeasti helppoa, vaikka ei varmastikkaan hauskaa. Pikku aloittaa, juuri noin hyvvä. Pysy selässä, voit ottaa välillä tulla alas ja nousta uudestaan, ettei tasapaino petä. Sitten Pampula. Tuo näyttää hyvältä, hienosti menee. Sitten vitte tulla alas ja liikutatte vielä pienet käynnit hevosten kanssa. Kokeillaan samalla, että tytöt tulevat kävelemään siihen hevosen viereen ja yritätte kävellä samaan tahtiin kun hevonen, eli, kun hevosen oikea kavio osuu maahan, niin samalla osuu myös teidän oikea jalka. Siitä kaikki menee samaan aikaan. Hyvä Carkki, Shinqua vaihtaa jalat toisin päin ja hienoa! Nyt menee kaikilla hyvin. Olen ällikällä lyöty sillä en itse osaa opettaa, mutta te osaatte mennä tosta noin vaan. Kiitos tunnista. Olen teille 100% kateellinen!"

Maksut:

SVK - Toinen kokoontuminen: Tunnin edellä

- Shinqua +
- Carkki +
- Fiia +
- Pipsa +
- Josefiina +
- Sophie

27.10.2008. - Tunnin edellä -

Sateinen syyssää piiskasi kasvojani minun polkiessa kohti Seppelettä. Olin tyystin lailla unohtanut SVK kokoontumisen tänään ja nolona hyppäsin pyörän päältä. Annoin ruosteisen kulkupelin kaatua maahan samalla kun juoksin kohti tallia. Reippaasti tartuin oven kahvaan ja kiskaisin oven auki.

- Sori olen myöhässä! Huudahdin ensi töikseni ja sainkin kummaksuvia katseita käytävältä.

- Kalle ja Palmi kuntoon! Jatkoin saneilua samalla kun tarkastin ilmoitustaulun.

- Ööö pidätkö sä meille tunnin? Outo ääni kysyi.

- Juu, totta kai. Sanoin ja pyörähdin ympäri nähden samalla lauman pieniä pirpänoita laittamassa tuntihevosia kuntoon.

- En pidä tuntia, älkääkä laittako Kallea tai Palmia kuntoon... Sanoin nolona samalla rynnäten vintille.

Olin sitten nolannut itseni ja kunnolla. Pukkasin oleskelutilan oven auki ja lysähdin lähimmälle sohvalle.

- Voi luoja mä nolasin itseni! Kiljaisin äänen niin kovaa että vieressäni istuva Pipsa läikytti kuumaat teet syliinsä.

- Oho sori, en mie tarkoittanut! Sanoin ja sain porukan nauramaan.

- Mitä sie olet menneyt tekemään? Josefiina kysyi.

Sepitin tytöille koko tapahtuman ja hetken he katselivat toisiaan, mutta pian he taas nauroivat.

- Viime yönä kelloja siirrettiin tunti taaksepäin. Sä olet tunnin etuajassa! Kippurassa tirskuva Shinqua sanoi.

Olin kuin yksi iso kysymysmerkki.

- Oletko te tosissanne? Kysyin vielä, sillä kukaan ei voisi myöntää olevansa väärässä.

- KYLLÄ! Kaikki sanoivat yhteen ääneen ja minä tyydyin olemaan vain hiljaa.

Hiljaa kiduin kohtaloani. Uutisen kuuleminen oli sattunut ja lujaa, mutta kyllä se tässä.

- Onko kaikki muuten paikalla? Kysäisin ja katsoin samassa tilassa olevia.

- Juu on. Me neljä täällä ja Sophie sekä Fiia maneesissa. Carkki lausui reippaasti.

- No joku käy hakemassa ne tytöt tänne ja ruvetaan laittamaan hevosia. Määräsin ohjeet ja vilkaisin pian ikkunasta kun näin Shinquan suunnistavan sateessa kohti maneesia.

Hymähdin ja nousin sohvan reppanalta palaten alakertaa. Katselin tuntilistaa ja mukavasti oli Anne jättänyt sauman meidän kokoontumiselle, joten maneesi olisi meidän vuoron alettua tyhjillä.

- Kaikki on kerran koolla, joten Kalle sekä Palmi tuntikuntoon! Sanoin huomattuani vettä valuvan Fiia, Sophien sekä Shinquan saavuttua talliin.

Tytöt raahautuivat bokseille ja rupesivat harjailemaan suomiputteja. Itse nojasin oven kaarmiin ja katselin tyttöjen touhuja.

- Palmille sininen patja ja valkoinen vyö, Kallelle se musta patja ja valkoinen vyö! Huudahdin Carkille ja Pipsalle, jotka olivat menossa hakemaan ratsujen varusteita.

Pian tytöt ilmoittivat hevosten olevan valmiita, joten kävin kiertämässä tarkistus kierroksen.

- Kumpikin on varustettu ihan hyvin, kiristäkää kuitenkin vöitä vielä tuolla maneesissa.

Sophie tarttuin Kallen ohjiin ja lähti taluttamaan sitä maneesin. Carkki seurasi myös vinkkiä ja lähti taluttamaan mammaa maneesin suunnalle.

Kertaalleen laskin vielä kaikki maneesiin tulijat, jonka jälkeen suljin oven ja laahustin hiekka baanalle.

- Ourait! Otetaan aluksi taas lämmittely. Eli vähän juoksua ja tuon katsomopään pienen esteenkin voisi hypätä! Huudahdin ja sain tytöt vaivautuneesti liikkeelle.

Iloisesti tytöt kuitenkin hyppäsivät esteen yli ja tekivät pari venytystä sekä kuperkeikkoja.

Pian hengästyneet tytöt kirmasivat luokseni ja Carkki haki Palmin hoiteisiinsa.

- Viimeksi tehtiin niitä perusjuttuja, joten tänään näin aluksi kerrataan edelliset asiat. Sitten opetellaan pari uutta liikettä sekä tunnin lopuksi jokainen saa kokeilla sitä perusistuntaa laukassa! Selitin tunnin aiheen.

Tytöt hypähtivät ilosta ja reippaasti kiinnitin liinan Kallen kuolaimeen ja talutin sen ringille.

- Pipsa aloittaa!

- Aloitetaan selkäänhypystä. Asetu tänne ympyrän sisäpuolelle, eli Kallen vasemmalle sivulle. Sitten tartut molemmin käsin, molemmista kahvoista ja sovitat askeleesi Kallen askeileisiin. Sitten vain ponnistat ja heität oikean jalan korkealta yli lautasten! Hyvä Pipsa. Sitten näytä perusasento.

Pipsa teki työtä käskettyä, eikä perusistuntakaan näyttänyt tekevän tiukkaa.

- Hyvin tehty Pipsa. Otetaan seuraava! Huudahdin reippaasti ja seuraava tulija olikin Sophie.

- Aluksi selkäänhyppy, jonka varmaan muistat viime kerralta?

Sophie nyökkäsi reippaasti ja tarttui "härkää" sarvista, hypähteäen samalla Kallen selkään.

- Hyvä, mutta ensi kerralla muista heittää se oikea jalka tarpeeksi korkealta.

- Ota sitten perusasento. Istu lähellä vyötä, selkä suoranaja katse eteen päin. Samalla pidä kiinni vikellysvyön kahvoista!

- Siirrä vähän olkapäät taakse ja pidä tuo neljä askelta. Sitten ota perusistunta.

Sophie muisti hyvin viime kertaisen tunnin aiheen, joten homma oli hänellekkin yksinkertainen ja helppo.

- Vielä Fiia Kallella! Huudahdin ja Fiia hyppäsi harjoituspukin päältä ja säntäsi Kallen luo.

- Eli näytäs vielä selkäänhyppy, perusasento ja perusistunta!

Fiia hypähti kevyesti Kallen selkään ja näytti hienon perusasennon. Samoin myös perusistunta oli ihan kilpatason luokkaa.

- Tosi hyvä!

Fiia loikkasi alas Kallen selästä ja otti ruunan ohjat minun pyynnöstä. Samalla Carkki käppäili Palmin kanssa luokseni.

- Sama homma myös teille. Eli selkäänousu, perusasento ja perusistunta.

Tottuneesti Carkki näytti pyytämäni liikkeet eikä sanomista tullut mistään.

Carkin tultua Palmin selästä oli Shinquan aika nousta ratsaille. Arkaillen tyttö tarttui kahvoista kiinni ja ponnisti itsensä tyylikkäästi selkään. Perusasento oli todella hyvä, joten perusistunta ei voisi olla sen hankalampi.

- Selkä suorana! Olkapäästä kulkee suora linja lonkan kautta kantapäähän, varpaat osoittavat alaspäin. Samalla nostat kädet sivuille niin että sormet ovat silmien korkeudella.

Shinqua onnistui vallan mainiosti tästä tehtävästä, joten vielä jäljellä oli Josefiina.

- Ensin selkäähyppy, sitten perusasento ja viimeisenä perusasento.

Nopsasti Jossu taituroi itsensä selkään ja näytti ryhdikkään perusasennon. Perusistunnassa kädet jäivät kuitenkin hiukan alas.

- Reilusti kädet vain silmien korkeudelle. Et sie sieltä putoa, jos sitä pelkäät.

Niin Jossukin selvitti tehtävän.

- Jatketaan suoraan siun kanssa eli opetellaan 2 uutta liikettä. Ensimmäinen on nimeltänsä polvivaaka.

- Ota perusasento jonka jälkeet nouset polvilleen, kuitenkin pitäen kiinni kahvoista, sitten nosta oieka jala vaakasuoraan taaksepäin ja vastakkaisen käden vaakasuoraan eteenpäin niin, että sormet ja varpaat ovat silmien tasolla. Liikkeen lopuksi laske kädet kahvaan ja samanaikaisesti suoristaa molemmat jalat suoraksi ja liu´u pehmeästi istuvaan asentoon. Ihanteellinen polvivaaka on sellainen, jossa jalka ja käsi nousevat ja laskeutuvat yhtä aikaa.

Josefiina epäröi aluksi, mutta reippasti suoritti liikkeen.

- Hyvä. Sitten tehdään seisonta. Tässä taas nouset polvillesi ja pidät kiinni kahvoista ja kyykyn kautta nouset seisovaan asentoon. Jos uskallat voit nostaa kätesi silmien korkeudelle. Polvet ovat hiukan koukussa ja joustavat ja jalkapohjat ovat rentoina. Liikkeen lopuks tarttu kahvoihin ja liu´u pehmeästi ja suorin jaloin istuvaan asentoon hevosen selkään.

- Odota kuitenkin että pysäytän Palmin.

Tarrasin tamman ohjasta kiinni ja nyökkäsin Josefiinalle. Tyttö teki jo rennommin polvilleen nousun, mutta kyykyn kautta seisontaan nousu oli varmasti vaikeampi.

- Tasapaino pitää! Kannustin Jossua, joka teki ensikertalaiseksi todella hyvän seisonnan.

- Oukei voit tulla alas selästä.

Josefiina ihan tärisi. Taisi olla todella jännittävää kokeilla tuollaista, sillä olihan yhdistelmällä pituutta reilut 2 metriä!

Seuraavaksi vuoroon tuli Shinqua. Hänelle vaaka oli helppo, mutta hänkin seisonassa vähän huojui. Carkilla taas meni vaaka ihan hyvin samoin seisonta. Hän kun onkin jo vanhempi tekijä tämän lajin suhteen.

Sitten siirryttiin Kalleen ja Fiiaan. Vaaka meni hyvin ja samoin seisonassa tasapaino piti hyvin. Sophiella meni vaakaaa tehdässä oikea ja vasen jalka sekaisin, mutta virheestä päästiin ja sai Sopkin kokeilla seisontaa. Pipsalla vaaka todella hieno ja hyvin oli jalka ja käsin silmän korkeudella. Seisonassa vähän huojumista, mutta se nyt varmaan johtui Kallen säheltämisestä.

- Nyt on kaikki kokeilleet vanhaa ja vähän uutta ja se uuden oppiminen jatkuu, sillä nyt tehdään kaikki Palmikolla laukassa perusistunta. Shinqua aloittaa!

Pian hurahti laukkailukin ohi ja hienosti kaikki pysyivät mammulin selässä. Joten tippumisia ei tällä kertaa nähty.

- Palmikkoa ja Kallea voisi vähän kävellytää, mutta muille sanon nyt heipat ja nähdään viikon päästä!

Maksut:

Vauhdilla Mariel säntäsi lysähtäen lähimmälle sohvalle.

- Voi luoja mä nolasin itseni! Mariel kiljaisi niin kovaa, että säikähtäneenä heilautin kuumaa teetä housuilleni, irvistäen.

- Oho sori, en mie tarkoittanut! tyttö pyyteli anteeksi, saaden koko popthingy nauramaan

- Mitä sie olet menneyt tekemään? Josefiina kysyi. Mariel selvensi nopeasti, ja pian taas saimme nauraa kippurassa, kuten myös tytön tajutessa, että kelloja oli siirretty taaksepäin.

- Onko kaikki muuten paikalla? Mariel kysäisi vilkuillen ympärilleen.

- Juu on. Me neljä täällä ja Sophie sekä Fiia maneesissa. Carkki lausui reippaasti.

- No joku käy hakemassa ne tytöt tänne ja ruvetaan laittamaan hevosia, tyttö määräsi.

- Kaikki on kerran koolla, joten Kalle sekä Palmi tuntikuntoon! Tyttö sanoi loppujenkin tullessa vielä paikan päälle. Raahauduimme karsinoille, ryhtyen laittamaan hevosia kuntoon.

- Palmille sininen patja ja valkoinen vyö, Kallelle se musta patja ja valkoinen vyö! Mariel neuvoi minulle ja Carkille. Pian olimme valmiit, Marielin käydessä vielä tarkistamassa hevoset.

- Kumpikin on varustettu ihan hyvin, kiristäkää kuitenkin vöitä vielä tuolla maneesissa, tämä komensi.

- Ourait! Otetaan aluksi taas lämmittely. Eli vähän juoksua ja tuon katsomopään pienen esteenkin voisi hypätä! tyttö määräsi tiukasti, minun vilkaistessa laiskasti muihin, lähtien juoksemaan väsyneesti. Iloisesti kuitenkin hyppäsimme esteen ja teimme pari venytystä sekä kuperkeikkoja.

- Viimeksi tehtiin niitä perusjuttuja, joten tänään näin aluksi kerrataan edelliset asiat. Sitten opetellaan pari uutta liikettä sekä tunnin lopuksi jokainen saa kokeilla sitä perusistuntaa laukassa! Mariel selvensi nopeasti.

- Pipsa aloittaa! tyttö määrää, minun ujosti astellen tämän luo.

- Aloitetaan selkäänhypystä. Asetu tänne ympyrän sisäpuolelle, eli Kallen vasemmalle sivulle. Sitten tartut molemmin käsin, molemmista kahvoista ja sovitat askeleesi Kallen askeileisiin. Sitten vain ponnistat ja heität oikean jalan korkealta yli lautasten! Hyvä Pipsa. Sitten näytä perusasento. Reippaasti toteutin komentoja, onnistuen melko hyvin, marssien ylpeänä muiden luo.

- Hyvin tehty Pipsa. Otetaan seuraava! tyttö huudahti reippaasti.

Harjoittelimme vielä seisontaa ja polvivaakaa, joista molemmat menivät minulta varsin hyvin. Menimme vielä perusistuntaa laukassa, ennen kuin tunti päättyi.

Kiitos taas mukavasta tunnista :).

27.10. - Temppuilua turvallisessa selässä

- Palmikon palmikot palmikoin palmikoille...

Carkin hyräily sai minut ja Shinquan purskahtamaan nauruun. Oli SVK'n, Seppeleen Vikellyskerhon, toinen kokoontumiskerta ja minä, Carkki ja Shinqua laitoimme Palmia valmiiksi temppuilua varten. Se oli meidän vakituinen varustettavamme; muut tytöt kunnostivat Kallea. Sukiessamme Palmin kuraista karvaa mietin kuumeisesti, mitä olimmekaan viime tunnilla oppineet. Perusistunnan muistin melkein, muu oli hiukan hämärän peitossa. Toivottavasti Mariel jaksaisi neuvoa minua, sillä tarvitsisin varmasti avustusta yhä uudelleen ja uudelleen... vaikka urheilija olinkin, en ollut erityisen notkea saati ketterä, ennemmänkin kestävä ja sitkeä.

Puimme Palmikolle sinisen patjan ja valkoisen vyön suitsien lisäksi. Marielin tarkastettua hevosen Carkki lähti edellämme taluttamaan tammamammaa maneesille. Nielaisin hiukan hermostuneena. Mitenhän vikeltäminen sujuisi viikon tauon jälkeen? Toisaalta taas sisälläni kupli iloinen odotus, oli hauska harrastaa jotakin erilaista hepan selässä.

Maneesissa olivat vuorossa tutut alkulämmittelyt. Juoksimme kilpaa kunnes kainaloissa tuntui nahkea hiki, koikkelehdimme pieniä esteitä kuin parhaimmat esteratsut ja venyttelimme vaikeroiden.

- Ai ai mun takareidet, ähkin.

- Mun pohkeet! Fiia säesti.

- Mun koko kroppa, Sophie parahti.

Lopulta lihaksemme olivat sen verran lämpimät, että päät pyörällä kuperkeikkojen jälkeen toikkaroimme Marielin luokse.

- Perusjuttujen kertausta, vähän uusia juttuja sekä perusistuntaa laukassa lopuksi, Mariel selosti tunnin ohjelmaa.

- Jei! kuului yhteinen mielipide.

Vilkaisin paikallaan rauhallisesti seisovaa Palmikkoa pehmeästi. Se oli rehti ja rento suomalainen, mukavaa vaihtelua hermoheikkojen hoidokkieni rinnalla. Olin ehtinyt kiintyä kauniiseen ruunikkoon hevoseen korviani myöten. Vaikka se saattoikin olla vähän tahmea näillä vikellystunneillakin, oli se silti tutustumisen arvoinen mamma. Mielessäni päätin, että ottaisin Palmin alleni myös jollakin tavallisella tunnilla.

Minä olin tällä kertaa jonossa viimeisenä, joten katselin odotellessani toisten suorituksia silmä tarkkana. Katsomalla oppi paljon, ja huomasin Marielin tavoin muutaman jutun tyttöjen istunnasta.

Sitten oli oma vuoroni. Ei muuta kuin Palmin vasemmalle sivulle, askeleet tamman kanssa yhteen ja kevyt ponnahdus - ennen kuin huomasinkaan, istuin mamman leveässä selässä. Perusasennon muistin yllätyksekseni ongelmitta; selkä suoraksi, katse eteen, istumaan lähelle vyötä ja kädet renkaisiin kiinni. Perusistunnassa kädet meinasivat jäädä alas; Palmin tasaisista askelista huolimatta pelkäsin muksahtavani maahan. Huultani purren pakottauduin nostamaan käteni silmieni tasalle, ja kasvoilleni levisi tyytyväinen hymy, kun Mariel kehaisi istuntaani.

- Kyllä se tästä! hihkaisin, mutta naamani kalpeni kun Mariel kiekaisi: - Hyvä hyvä, nyt otetaankin sun kanssa heti ne uudet liikkeet!

Tukahdutin apua-huudon ja tuijotin Marielia silmät ymmyrkäisinä.

- Mutta... mutta..., yritin inttää.

- Shut up ja kuuntele, Mariel komensi lempeästi, - ota perusasento jonka jälkeet nouset polvilleen, kuitenkin pitäen kiinni kahvoista, sitten nosta oieka jala vaakasuoraan taaksepäin ja vastakkaisen käden vaakasuoraan eteenpäin niin, että sormet ja varpaat ovat silmien tasolla. Liikkeen lopuksi laske kädet kahvaan ja samanaikaisesti suoristaa molemmat jalat suoraksi ja liu´u pehmeästi istuvaan asentoon. Ihanteellinen polvivaaka on sellainen, jossa jalka ja käsi nousevat ja laskeutuvat yhtä aikaa.

Tuijotin tyttöä ällistyneenä. - No en varmana uskalla!

- Go go girl, Fiia ja Pipsa mölisivät kuorossa, muiden tyttöjen säestäessä. Lopulta hampaat irvessä ja silmät sirrissä yritin - ja se onnistui, yllättävän helposti. Nauroin ääneen helpotuksesta ja valuin takaisin perusasentoon. Taputin tomerasti ihanan ratsuni kaulaa.

- Olet sä Palmi aikamoinen mamma!

Suomiputte pärskähti selvästi itseensä tyytyväisenä.

Rääkki ei loppunut siihen, piti vielä - herranjumala - seisoa.

Mariel neuvoi liikkeen reippaasti: - Sitten tehdään seisonta. Tässä taas nouset polvillesi ja pidät kiinni kahvoista ja kyykyn kautta nouset seisovaan asentoon. Jos uskallat voit nostaa kätesi silmien korkeudelle. Polvet ovat hiukan koukussa ja joustavat ja jalkapohjat ovat rentoina. Liikkeen lopuks tartut kahvoihin ja liu´ut pehmeästi ja suorin jaloin istuvaan asentoon hevosen selkään. Oolrait?

- Voi elämän kevät, parahdin. - Kai sä edes pysäytät tämän?

- Pysäytän pysäytän, Mariel rauhoitteli ja tarttui Palmin suupieleen. - Nonih! Puristin silmäni kiinni ja hengitin pari kertaa syvään. Minun oli pakko onnistua! Hitaasti nousin polvilleni, puristaen rystyset valkeina 'renkuloista' aka kahvoista. Siitä kohottauduin kyykkyasentoon. Sydämeni hakkasi kahtasataa. Katsahdin hätäisesti Marieliin, joka nyökkäsi tyynesti. Hänen silmissään oli sellaista rauhallisuutta, että uskaltauduin ensin puoliseisontaan.. ja pian minä - minä todella seisoin Palmikon selässä!

- Apua apua apua, kiljuin kädet levällään, tasapainoa hapuillen.

- Pysyy pysyy, Mariel nauroi. Hetken kuluttua hän kehotti minua laskeutumaan alas. Huuliltani pääsi helpotuksen huokaus kun viimein tunsin maan jalkojeni alla.

- Hienosti tehty, Josefiina, Mariel kommentoi hymyillen.

- Ou mai gaad, minä puhisin polvet täristen, naama punalaikkuisena. Ilmeisesti näytin siltä, kuin edestakaisin heiluvat koipeni pian pettäisivät, sillä Pipsa kiirehti tukemaan minua.

- Pysy nyt tajuissasi, tyttö kikatti.

- Yritetään, virnistin voipuneesti ja hoipertelin seisomaan kunnolla Pipsan käsien varasta.

Muut tytöt suorittivat tehtävän mielestäni paljon minua varmemmin.

- Tehän ootte jo ammattilaisia, puuskahdin kulmat kurtussa.

- Höpö höpö, ihan alkajia kaikki, Sophie kuittasi.

- Paitsi Carkki, sehän on harrastanut tätä ennenkin, Shinqua ilmoitti.

Kun kaikki olivat koitelleet tasapainoaan uusissa liikkeissä, koitimme jokainen vuorollamme Palmilla laukkaa, perusistunnassa tietenkin. Se oli mukavaa ja helppoa suomenhevosen pitäessä vauhdin leppoisana. Välillä tammaa joutui ihan kannustamaan, ettei se olisi pudottanut käynnille hihittävien tyttöjen heiluessa selässä edestakaisin... Omat kierrokseni hujahtivat ohi hetkessä ja pian oli aika lopettaa. Jäähdyttelyt halusivat hoitaa hevosten omat hoitajat; me muut lähdimme yhdessä tuumin poistua oleskeluhuoneen puolelle nauttimaan jotakin kylmää juotavaa...

Kiitos taas mainiosta tunnista!

SVK - Ensimmäinen kokoontuminen: Vikellys tutuksi

- Shinqua +
- Carkki +
- Fiia +
- Pipsa +
- Josefiina + (Maksettu 11.10 tehdyllä iltatallilla)
- Sophie +

20.10.2008. - Vikellys tutuksi -

Olin aika hermostunut tämän päiväisestä vikellyskerhosta. Saas nähdä mitä saan aikaiseksi. Laji ei minulle sinänsä ole minulle tuttu, mutta Annen antama pienen "vikellystunnin" jälkeen olen paljon viisampi. Onhan tuota lajia joskus pikku kakarana tullut koitettua, mutta ei sitten viiteen vuoteen!

Astelin toimistosta tallin lävitse haeskellen kerhoon ilmoittautuneita. Pipsa ja Fiia pulpattivat ponitarhan lähellä ja viitoin heille, että kokoonnutaan satulahuoneeseen. Piakkoin löysin Sophien, Carkin ja Josefiinan. Vielä puuttui yksi.

Katselin tarkoin ympärille ja pian näinkin mustan mersun kurvaavan tallin pihalle. Arvatenkin se oli Shinqua, joka oli viime aikoina käynyt ahkerasti tallin tunneilla.

" Hei! " Sanoin reippaasti ja neuvoin tytön satulahuoneen puolelle.

Itse ränttäsin vielä paperin palalle tekstin " SVK:oon kokoontuminen!" Ja plänttäsin sen satulahuoneen oveen, sitten päästäisiinkin itse asiaan.

Tytöt pulisivat isoon ääneen aikaisimmistaan kokemuksista, mutta minun astuessa huoneeseen he hiljenivät heti.

" Ok, eli minä olen Mariel ja pyöritän tätä SVK. Tänään meidän olisi tarkoitus tutustua vikellys varusteisiin ja kokeilaan sitten myös vähän sitä itse lajia." Selostin ja nostin tummansinisen patjan takaani.

" Eli tämä on vikellyspatja, joka tulee hevosen selkään. Sen päälle laitetaan sitten vikellysvyö ja siinä on ne sarvet joista yleensä pidetään kiinni " Näyttelin Annen tuomaa valkoista vyötä.

Reilun 20 minuuttia kerroin vikellyksestä ja sen varusteista, mutta porukan ruvettua kyllästymään itsensä selviin asioihin, oli aika lähteä tosi toimiin.

" Eli jaan teidät nyt kahteen ryhmään, eli siis Carkki, Josefiina ja Shinqua. Te laitatte aina Palmikon vikellystunnille ja loput laittavat sitten Kallen " Sanoin ja käskin tämän "ykkös" ryhmän laittaa Palmin tunti kuntoon.

" Carkki neuvoo sitten muillekin..." Huudahdin ja lähdin muiden kanssa maneesiin.

" Nyt kengät pois ja tilalle jumppatossut! " Kailotin ja vetaisin vanhan reikiintyneen loimen pois vikellyspukin päältä.

Pian Fiia, Sophie ja Pipsa olivat valmiita koitokseen.

" Aloitetaan niin että teettä pari lämmitystä, ennen kuin ruvetaan kokeillaan joitakin liikkeitä pukin päällä "

Määräsin tytöt juoksemaan maneesia ympäri pari kierrosta, jonka jälkeen sitten vähän kuperkeikkoja ja venytyksiä.

" Hyvä Pipsa, siussahan on ravurin ainesta." Huusin huvittuneena ja sainkin tähän Pipsan tavanomaisen naurun tirskahduksen.

Muiden tyttöjen tehdesäs vielä viimeisiä venytyksiä, tuli Jossu, Carkki ja Shinqua maneesiin tietysti Palmikko mukana.

" Hyvin ootte mamman varustanut ja 10 pistettä tulee siitä että sen harja on letitetty. Palmikolla kunon niin älyttöämn pitkä harja niin se voisi tarttua johonkin, jos sitä ei sidota. Kallella ei tarvitse sitoa, kun sillä on niin minimaalinen harja. " Pälätin ja otin kiitollisen Palmikon vastaan.

Määräsin muidenkin tehdä samat jutut, kuin Pipsa, Sophie ja Fiia. Ja eihän siinä kauan mennyt kun kaikki tytöt seisoivat maneesin katsomo äässä seuraamassa havainnolistamis esitystäni.

" Carkki on nyt meidän mannekiini, koska olet varmaan kokeinen tästä ryhmästä. " Sanoin ja maiskautin liinassa olevan Palmikon liikkeelle.

Tamma askelsi sulavasti ja niimpä pyysinkin Carkkia näyttämään miten päästään selkään.

" Tavallisesti se tähdään laukassa, mutta meidän porukassa on nyt semmoisa, jotka ei sitä laukkaa hallitse, joten aloitamme kaikki käynnistä." Sanoin reippaasti.

" Koska olemme nyt aloittelijoita, eikä kaikki varmaankaan pääse vielä omin avuin Palmikon selkään, niin vikeltäjä pitää puntata, nyt kuitenkin Carkki osaa jo oikean selkään nousu tyylin, niin hän näyttää mite se tapahtuu käytännössä" Jatkoin ainaista kailottamistani.

Palmikko askelsi 10 metrin rinkiä ja Carkki siirtyi sen rinnalle. Tyttö tarttui kiinni sarvista ja sovitti askeleensa Palmikon askeileisiin. Nyökksäni tytölle ja kevyesti hän hypähti tamman selkään.

" Eli siis Carkki asettui Palmikon vasemmalle puolelle ja tarttui sarviin molemmin käsin ja ponnisit käynnin tahdissa selkään, heittäen oikean jalkansa korkealle lautasen yli." Kerroin pienen info paketin, jonka jälkeen rupesin suunnittelemaan seuraavaa tehtävää.

" No sitten otetaan perusasento, joka on siis se että istutaan lähellä vikellysvyötä selkä suorana ja katse eteen päin. Samalla pidetään kiinni vikellysvyön sarvista". Kerroin ja samalla katsoin Carkkia, joka asettuin perusasentoon.

" Kaikki liikkeet siis alkavat sekä loppuvat tästä asennosta". Jatkoin lauseeni loppuun. " Toinen tärkeä osa on perusistunta, joka ei ole sama asia kuin perusasento. Perusistunnassa kuitenkin vikeltäjä istuu selkä suorana. Olkapäästä kulkee suora linja lonkan kautta kantapäähän, varpaat osoittavat alaspäin. Vikeltäjän on nostettava kädet suorina sivuilleen niin, että sormet ovat suunnilleen silmien korkeudella."

" Tässä siis nämä alkutehtävät mitä me nyt tällä tunnilla harjoitellaan."

" Carkki opastaa uita vikellyspukilla ja harjoitelkaa tätä perusistuntaa sekä perusasentoa."

" Fiia tulistko ensimmäisenä tänne!" Huudadin tytölle, joka hyppelehti luokseni.

" Otetaan nyt käynnistä selkään nousu..." Sanoin ja maiskautin Palmikon liikkeelle.

" Asetu tänne keskelle päin olevalle kyljelle ja tartu kiinni sarvista molemmin käsin, sitten sovita askeleesi Palmikon askeleisiin ja hop!" Selostin tytölle, joka ponnisti reippaasti Palmikon selkään.

" Tuo oli tosi hyvä! No ota sitten perusasento. Istu lähellä vyötä, katso eteen ja oikaise selkä, samalla pidä kiinni sarvista." Huutelin rinkin keskeltä, Fiian tehdessä töitä käskettyä.

Tyttö selvityi muita mutkitta näistä perusjutuista, joten seuraavaksi otin käsittelyyni Pipsan.

" Eli nyt taas asetu Palmikon rinnalle, ota kiinni sarvista, sovita askeleesi Palmikon askeileisiin ja hyppää." Sanoin ja hiukan haparoivin ottein Pipsa nakkasi itsensä Palmikon selkään.

" Sitten perusasento ja perusistunta..." Komensin ääni ihan käheänä.

" Pipsa! Kädet kuuluu perusistunnassa ola silmien korkeudella, ne on sulla nyt vähän liian ylhäällä. No nyt on parempi!" Sanoin ja taputin tytölle.

" Seuraava..." Huusin kuin sairaalassa ja pian Palmikon selässä istuikin Sophie.

" Nyt sie istut ihan liian takan, tule reilusti eteen päin, koska sun täytyy istua lähellä vyötä ja se katse eteen!" Kailotin viimeisillä äänen rimpeilläni. Sophie pukkasi itseään eteen päin ja asento oli jo huomattavasti parempi.

Melkein puolituntia oli jo kulunut, mutta kaikki oli jo käyty läpi. Josefiinalle homma oli vähän vierasta, mutta hän nyt oli niin notkea niin ei huolen aihetta ole. Shinquakin selviytyi tehtävstä oikein mallikaasti.

Kaikille tuntuikin olevan nyt selvä, että mikä perusistunta ja mikä perusasento. Tähän tämän kertainen kokoontuminen olikin sitten hyvä päättää.

" Ensi viikolla uudestaan, nähdään!" Huudahdin ja katsoin kuinka väsyneet oppilaat raahautuivat ulos maneesista.

Maksut:

Juttelimme Pipsan kanssa kiihtyneellä sävyllä ponitarhan edustalla. Pella kiusasi Aksua ja Pikku katsoi vierestä. Mutta emme suinkaan keskustelleet poneista vaan SVK-kerhon kokouksesta!

Pian opettajamme Mariel viittoikin meidät satulahuoneeseen. Tunnistin kaikki paikalle olevat, kaikki muut olivat hoitajia, mutta Shinqua uusi reipas tuntilainen. Olin aikaisemmin ollut yhdellä vikellystunnilla, Kristerin pitämällä. Nyt oppisin siis lisää!

"Eli tämä on vikellyspatja, joka tulee hevosen selkään. Sen päälle laitetaan sitten vikellysvyö ja siinä on ne sarvet joista yleensä pidetään kiinni", Mariel selosti ja näytti ensin sinistä patjaa ja sitten valkoista vyötä. Ne olivat tuttuja viime kerrasta.

Osa porukasta lähti laittamaan Palmia kuntoon, kun taas me loput kolme aloitimme alkuverryttelyn. Juoksua ja kuperkeikkoja sekä tietenkin venytyksiä oli ohjelmassa. Oli mukava liikkua hyvässä seurassa ilman suorituspaineita!

Hetken päästä muut tulivat ja alkoivat verkkaamaan, ja kun se oli heidänkin osaltaan tehty, Mariel kertoi Carkin avulla perusasennosta ja –istunnasta. Se näytti hivenen hankalalta, mutta pian me oppisimme!

Mariel otti minut heti ensimmäisenä käsittelyyn. Selkään pääseminen oli helpompaa kuin luulinkaan, piti vaan olla oikeassa rytmissä Palmin käyntiin nähden. Perusjutut olivat helppoja, kun minulla oli jo vähän kokemusta, joten pääsin pian alas.

Ensi kerralla toivottavasti lisää haasteita, kiitos tunnista Mariel!

Kovaan ääneen pulisen muiden kanssa vikellyksestä, olisihan tänään SVK:n ensimmäinen kerta.

- Ok, eli minä olen Mariel ja pyöritän tätä SVK:ta. Tänään meidän olisi tarkoitus tutustua vikellys varusteisiin ja kokeilaan sitten myös vähän sitä itse lajia. Mariel selosti ja nostin tummansinisen patjan takaansa.

- Eli tämä on vikellyspatja, joka tulee hevosen selkään. Sen päälle laitetaan sitten vikellysvyö ja siinä on ne sarvet joista yleensä pidetään kiinni, tyttö näytti ilmeisesti Annen tuomaa valkoista vyötä.

Reilun 20 minuuttia tämä kertoi vikellyksestä ja sen varusteista, ennen kuin pääsemme tositoimiin.

- Eli jaan teidät nyt kahteen ryhmään, eli siis Carkki, Josefiina ja Shinqua. Te laitatte aina Palmikon vikellystunnille ja loput laittavat sitten Kallen, Mariel sanoi ja käskin tämän "ykkös" ryhmän laittaa Palmin tunti kuntoon.

" Carkki neuvoo sitten muillekin..." tämä huudahti vielä näiden perään ja lähti meidän muiden kanssa maneesiin.

- Nyt kengät pois ja tilalle jumppatossut! tyttö kailotti ja vetäisi vanhan reikiintyneen loimen pois vikellyspukin päältä.

Pian minä ja muut olimme valmiita koitokseen.

- Aloitetaan niin että teettä pari lämmitystä, ennen kuin ruvetaan kokeillaan joitakin liikkeitä pukin päällä, Mariel komensi, määräten meidät juoksemaan maneesia ympäri parikierrosta. jonka jälkeen tekisimme vähän kuperkeikkoja ja venytyksiä.

- Hyvä Pipsa, siussahan on ravurin ainesta, Mariel huusi huvittuneena ja saikin tähän tirskahduksen vastaukseksi.

Meidän tehdessä vielä viimeisiä liikkeitä, saapuivat ykkösryhmäläiset maneesiin Palmikko mukanaan.

- Hyvin ootte mamman varustanut ja 10 pistettä tulee siitä että sen harja on letitetty. Palmikolla kun on niin älyttömän pitkä harja niin se voisi tarttua johonkin, jos sitä ei sidota. Kallella ei tarvitse sitoa, kun sillä on niin minimaalinen harja, tyttö pälätti ja otti Palmin vastaan.

Pian seurasimmekin jo korvat ja silmät tarkkaavaisina Marielia.

- Carkki on nyt meidän mannekiini, koska olet varmaan kokeinen tästä ryhmästä, Mariel komensi jälleen ja maiskautti liinassa olevan Palmikon liikkeelle.

Tamma askelsi sulavasti ja niimpä tyttö pyysi Carkkia näyttämään miten päästään selkään.

- Tavallisesti se tähdään laukassa, mutta meidän porukassa on nyt semmoisia, jotka ei sitä laukkaa hallitse, joten aloitamme kaikki käynnistä, Mariel sanoi reippaasti.

- Koska olemme nyt aloittelijoita, eikä kaikki varmaankaan pääse vielä omin avuin Palmikon selkään, niin vikeltäjän pitää puntata, nyt kuitenkin Carkki osaa jo oikean selkään nousu tyylin, niin hän näyttää miten se tapahtuu käytännössä, tämä jatkoi ainaista kailottamistaan.

Kevyesti Carkki pääsi Palmikon selkään, meidän muiden tapittaessa tarkkaavaisina miten se oikeaoppisesti kuuluisi tehdä.

- Eli siis Carkki asettui Palmikon vasemmalle puolelle ja tarttui sarviin molemmin käsin ja ponnisit käynnin tahdissa selkään, heittäen oikean jalkansa korkealle lautasen yli." Mariel vielä selvensi.

- No sitten otetaan perusasento, joka on siis se että istutaan lähellä vikellysvyötä selkä suorana ja katse eteen päin. Samalla pidetään kiinni vikellysvyön sarvista, tyttö kertoo meidän katsoessa Carkkia, joka asettuin perusasentoon.

- Kaikki liikkeet siis alkavat sekä loppuvat tästä asennosta, tämä jatkoi.

- Toinen tärkeä osa on perusistunta, joka ei ole sama asia kuin perusasento. Perusistunnassa kuitenkin vikeltäjä istuu selkä suorana. Olkapäästä kulkee suora linja lonkan kautta kantapäähän, varpaat osoittavat alaspäin. Vikeltäjän on nostettava kädet suorina sivuilleen niin, että sormet ovat suunnilleen silmien korkeudella, Mariel kertoi.

- Tässä siis nämä alkutehtävät mitä me nyt tällä tunnilla harjoitellaan, tämä sanoi vielä.

- Carkki opastaa muita vikellyspukilla ja harjoitelkaa tätä perusistuntaa sekä perusasentoa, tyttö komensi.

- Fiia tulistko ensimmäisenä tänne! Mariel huudahtaa Fiialle, joka hyppelehti tämän luokse.

Pian tulikin minun vuoroni.

- Eli nyt taas asetu Palmikon rinnalle, ota kiinni sarvista, sovita askeleesi Palmikon askeleisiin ja hyppää, tämä sanoi ja hiukan haparoivasti nakkasin itseni tamman selkään.

- Sitten perusasento ja perusistunta…, tyttö komensi ääni käheänä.

- Pipsa! Kädet kuuluu perusistunnassa ola silmien korkeudella, ne on sulla nyt vähän liian ylhäällä. No nyt on parempi, tämä komensi, minun laskien käsiäni hieman alemmas.

- Ensi viikolla uudestaan, nähdään! tyttö huudahti meidän raahautuessa väsyneinä ulos maneesista.

Ensimmäinen vikellystunti

Vikellystunnin pitää Legentin ratsumaisteri Krister Ollila.

Kurssille osallistujat/Maksut:
Ada / 1
Anne / 1
Carkki / 1
fiia / 1
wear / 1
(Sari) / -

Ensimmäinen tunti

Nuori, hieman cowboyta muistuttava mies asteli hieman eksyneen näköisenä Seppeleen pihaan. Hän vilkaisi kelloaan, mumisi jotakin itsekseen ja astui sitten satulahuoneen ovesta sisään.

- Öö, anteeksi, missäköhän löytäisin Anitan tai Annen? Krister kysyi nähdessään Sarin ja Wearin juttelemassa.

- Anita on tallissa, Anne ei ole vielä tullut, Sari vastasi reippaana ja jäi sitten tuijottamaan miestä uteliaana. Wear vilkuili kulmiensa alta, muttei sanonut mitään.

- Kiitos, Krister vastasi ja katosi sitten talliin.

- Olikohan tuo se meidän vikellysopettaja? Wear kysyi heti oven sulkeuduttua, ja kohta varustehuoneesta kantautuikin kikatusta.

- Siinähän sinä olet, Anita huudahti Andrew'n karsinasta ja Kristerin ilme muuttui helpottuneeksi.

- Joo, meinasin eksyä. Viime käyntikerrasta on aikaa, ja on tainnut talli hieman laajentuakin, mies tuumaili ja katsoi sitten Andrew'ta, joka luimi tapansa mukaan.

- Olet harjannut sen jo? Tyttö nyökkäsi.

- Anne lupasi minulle heinävaraston käyttöön, siellä kuulemma pitäisi olla tilaa. Jos toisit hevosen maneesiin vaikkapa puolelta? Krister jatkoi, ja sai jälleen hyväksyvän nyökkäyksen.

Eikä mennyt kauaakaan, kun vintillä kävi kova kuhina. Krister oli lainannut tallilta huopia, vilttejä ja patjoja, ja päällystänyt lattiasta kohdan niillä. Reunoilla istui kuusi innokasta oppilasta verkkareissaan ja silmät innosta kiiluen.

- Juu, eli terve vaan kaikille. Olen Krister Ollila, 25-vuotias ja toimin tuossa naapuritallissa ratsastuksenohjaajana ja tallimestarina. Ensiksi pyydän teitä kaikkia laittamaan hiukset kiinni, poistamaan roikkuvat korut ja kellot, sekä laittamaan kännykät äänettömälle.

Anne alkoi vääntää nutturaa, Ada ja Carkki taistelivat puolipitkien hiuksiensa kanssa, mutta lopuilla olikin jo ponnarit valmiina.

- Tänään otetaan alkuveryttelyitä, lämmitellään vähän lihaksia ja venytellään. Loppuvaiheesta jokainen pääsee vielä harjoittelemaan perusistuntaa maneesissa, mutta sen kummempaa ei vielä tehdä. Sitten noustaankin ylös. Onko kaikilla joku kevyt verkkatakki tai muu vastaava mukana? Tytöt nyökkäilivät ja hakivat takkinsa.

- OIkein hyvä, sitten lähdetäänkin lenkille.

Wear ja Fiia juoksivat ketterästi etunenässä, Carkki hieman heidän jäljessään ja Ada ja Sari seuraavina. Viimeisenä puuskutti Anne, jonka posket punoittivat jo.

- Vielä kolme kierrosta, heilutelkaa käsiä nyt toiseen suuntaan, piirtäkää vielä isompia ympyröitä. Noin, hyvä. Nosteltkaa polvia välillä, sitten potkikaa taas pyllyä kantapäillä. Saatko polvia nousemaan vielä enemmän, Fiia? Hyvä, juuri noin. Ada ei oio kulmissa!

Kristerin terävät käskyt kiirivät maneesin läpi. Lopulta tytöt olivat juosseet hänen mielestään tarpeeksi, ja mies kutsui heidät kokoon.

- Onko kaikilla lämmin? hän kysyi virnistäen.

- En olisi- arvannut - olevani näin -huonossa kunnossa, Anne henkäisi ja kumartui eteenpäin nojaten polviinsa.

- Kyllä se tästä, Krister sanoi kannustavasti ja ohjasi sitten ryhmän maneesin reunalle.

- Aletaan venytellä. Ottakaa nilkasta kiinni ja vetäkää kantapäätä kohti pakaraa, jos heilutte niin voitte ottaa seinästä tukea.

Tytöt venyttelivät kukin oman tasonsa mukaan. Kädet, jalat, kyljet, kaikki käytiin huolella läpi. Kohta Anita taluttikin Andrew'n maneesiin ja Krister otti juoksutusliinan. Mies ohjasi hevosen kiertämään vastapäivään.

- Kuka tietää, mitä Andrew'lla on päällä? hän kysyi. Anne ja Ada kohottivat kätensä, Wear näytti kuumeisesti miettivän.

- Anne?

- Patja, vaahtomuovia ja vikellysvyö?

- Oikein. Vikellyspatja on kooltaan 90 x 110 cm, ja saa olla enintään kolme senttiä paksu. Vikellysvyöhön kiinnitetään sivuohjat, siinä on kaksi kahvaa ja molemminpuoliset jalkalenkit. Lisäksi tässä mallissa on kahvojen välissä vielä yksi, pehmeä nahkakahva, muita koukkuja ei saakaan olla. Kuka tulee ensimmäisenä selkään?

Wear kohotti nyt kätensä ja Krister nyökkäsi.

- Mene kävelemään Andrew'n vasemmalle puolelle, minun ja hevosen väliin siis. Tartu kahvoihin ja hae hevosen askelrytmi omaan kävelyysi. Hyvä, juuri noin. Nyt vain hyppää selkään. Tässä vaiheessa Wear irroitti ja jäi tuijottamaan hölmönä Kristeriä.

- Tuota.. miten?

- Ihan helppoa. Ponnistat vasemmalla jalalla ja heilautat oikean jalan kolmosella hevosen selän yli. Nyt jokainen oppilas näytti pudonneen kärryiltä, ja mies naurahti.

- Anita, voitko näyttää? Maneesin reunalla katselemassa istunut tyttö siirtyi hevosen viereen ja muut tuijottivat tarkkoina.

- Yksi, kaksi, kolme, Anita laski ottaessaan vauhtia ja ponnisti sitten Andrew'n selkään.

- Näytä vielä perusistunta, Krister pyysi. Anita istui selkä suorana, varpaat alaspäin suunnattuina ja suoristi kädet sivuille. Sormet olivat suunnilleen silmien korkeudella. Sitten hän hyppäsi alas.

Nyt jokainen koitti vuorollaan nousta selkään, Wear ensimmäisenä. Välillä Krister pysäytti hevosen, ja Anita kävi punttaamassa tyttöjä selkään.

- Muistakaa pitää selkä suorana, kuvitelkaa olkapäästä suora linja lonkan kautta kantapäähän ja varpaat kohti maata. Nosta, Ada, hieman käsiä ylöspäin, hyvä.

Carkkia pelotti irroittaa kahvoista, ja lopulta Andrew seisoi nätisti paikoillaan kun tyttö irroitti otteensa.

- Hyvä istunta! Voinko siirtää hevosen käyntiin? Krister kysyi. Carkki nyökkäsi arasti ja meinasi takertua kahvoihin, mutta sai onneksi tasapainonsa kuriin. Jopa Anne pysyi kyydissä, vaikka selkäännousu olikin hieman hassun näköistä.

Lopulta Krister antoi Andrew'n takaisin Anitalle ja jäi vielä tyttöjen kanssa maneesiin.

- Sehän meni ensimmäiseksi kerraksi loistavasti. Venytellään vielä lihakset loppuun, kotona kannattaa illalla venytellä vielä lisää ettei tule paikat kipeäksi. Ensi viikolla sama aika, sama paikka.

Hikinen ja väsynyt mutta iloisesti hymyilevä tyttöjoukko taipuivat venytyksiin, ja talliin palattiin naurun saattelemana.

Carkki:

Tunnin aluksi ihme cowboy aloitti juoksuttamaan meitä ympäri maneesia. Ihme kun ei raipalla hakannut persuuksiin, mutta onneksi ei. Läähätin kuin hullu, mutta juoksin ympäri kuitenkin. Polveni tutisivat loikatessani ison Antun selkään ja vaikka olinkin ratsastanut vaikka kuin kauan. En aluksi uskaltanut päästää irti kahvoista, mutta lopuksi kuitenkin uskalsin päästää irti ja olin rentona, mutta tottelin sen cowboy-Kristerin käskyjä, etten olisi ollut kaikkein huonoin. Lopuksi venyttelimme vielä jumissa olevia lihaksia ja saimme käskyn venytellä lisää illalla.

Cowboy tunnelmin, Carkki

Anne:

Lampsin talliin, jossa kävi ihmeellinen kuhina. Ei kulunut aikaakaan, kun kuulin, että vikellystunteja pitävä, naapuritallin Krister oli jo saapunut ja hääräili vintillä omiaan. Pian kävikin kutsu ja me kaikki kurssilaiset vääntäydyimme kuuntelemaan vikellyksen alkeita vintille.

Tyttöjen ilmeet olivat innokkaita ja hieman jännittyneitä: harva tiesi mitä oli tulossa. Olin tavannut Kristerin muutaman kerran ja itse osasin sen verran odottaa, että luvassa olisi ainakin jonkin asteista silmänruokaa, jos ei muuta.

Kömmähdin istumaan patjalle, ja Krister alkoi selostamaan vikellyksen alkeita. Mies seisoi rennon oloisesti tyttöjoukon keskellä, cowboymainen vaatetus yllään, hyvin, siis toooodellla hyvin, istuvia farkkuja myöten...

Kohta siirryimmekin maneesiin ja hämmästyksekseni ensimmäisenä oli vuorossa juoksua. Nuorimmat tytöt viipelsivät kevyen näköisesti jossain edellä, kun minulla jo puolen kierroksen jälkeen alkoi pistää ikävästi kyljessä. Ei perhana, ajattelin, ei näin kyllä Kristeriin kovin kummoista vaikutusta tehdä. Yritin ryhdistäytyä, mutta hengästyin vain enemmän ja enemmän. Onneksi cowboy käski meidät pian venyttelemään lihaksia.

Kun olimme venytelleet, tuli aika kömpiä Andrew´n selkään. Anita näytti kuinka helposti homma hoituu, kun sen osaa, ja hyppäsi ketteräsi hoitohevosensa selkään suoraan maasta. Sen jälkeen tuli kaikkien vuoro kokeilla, miten 170-senttisen konin selkään hypätään tuosta vaan. Osalta sujui ihan hyvin, minulta ei niinkään. Selkään kuitenkin pääsin, ja pysyin jopa kimon kyydissä, kun se luimistellen kulki ympyrää.

-Sehän meni ensimmäiseksi kerraksi loistavasti, Krister sanoi ja hymyili hurmaavaa hymyään meille kaikille. Pian punaposkinen tyttöjoukko vaelsi kiherrellen takaisin tallille.

Wear:

Juttelimme Sarin kanssa leppoisasti ponitarhan aitaan nojaillen. Sivusilmällä tutkailimme pihalle hiukan orpona kävelevää miestä, joka vilkuili vähän väliä kelloaan, ja käyskenteli pihassa ympäriinsä. Pian mies käveli luoksemme.

- Öö, anteeksi, missäköhän löytäisin Anitan tai Annen? Tämä kysyi ystävällisesti. - Anita on tallissa, Anne ei ole vielä tullut, Sari vastasi reippaasti, ja minä katselin miestä yhä varovaisena. Mies kiitti, ja lähti kävelemään tallille päin.

- Olikohan tuo se meidän vikellysopettaja? Kysäisin Sarilta miehen kadottua näkyvistä. Tämä kohautti vain olkiaan.

Pian kipitimme Sarin kanssa talliin sisälle, ja Anne kertoi vikellystunnin alkavan, ja kehotti meitä kapuamaan vikkelästi vintille, jossa tunti aloitettaisiin.

- Juu, eli terve vaan kaikille. Olen Krister Ollila, 25-vuotias ja toimin tuossa naapuritallissa ratsastuksenohjaajana ja tallimestarina. Ensiksi pyydän teitä kaikkia laittamaan hiukset kiinni, poistamaan roikkuvat korut ja kellot, sekä laittamaan kännykät äänettömälle. Krister aloitti kuuluvalla äänellä. Minulla oli jo ponnari valmiina, enkä yleensä käyttänyt koruja, ja kännykästäni oli juuri loppunut akku, joten istuin vain pakoillani muiden säätäessä hiustensa, ja kännyköidensä parissa.

Tänään otetaan alkuveryttelyitä, lämmitellään vähän lihaksia ja venytellään. Loppuvaiheesta jokainen pääsee vielä harjoittelemaan perusistuntaa maneesissa, mutta sen kummempaa ei vielä tehdä. Sitten noustaankin ylös. Onko kaikilla joku kevyt verkkatakki tai muu vastaava mukana? Krister varmisti, ja kertoi sitten meidän lämmittelevän juoksemalla maneesissa itsemme lämpimiksi. Lämmittelyn jälkeen oli venyttelyn vuoro, ja sain tuntea miten jäykät lihakseni hiukan vetreytyivät.

Sen jälkeen Anttu talutettiin maneesiin, ja kävimme läpi hevosen varustuksen. Patja, vaahtomuovia ja vikellysvyö oli puettu rauhallisena seisoskelevan Antun päälle. Seuraavaksi oli vuorossa selkään nousu, ja hetken perusistunnan harjoittelua. suoriuduin hommasta ihan suhteellisen hyvin, ja olihan se kiva seurata muiden toilailuja, kun oma osuus oli ohitse. Lopussa vielä veryttelimme lihakset, ja kiitimme Kristeriä onnistuneesta tunnista.

-wear

Ada:

Kirosin Anitan komean löydön Kristerin syvimpään helvettiin sinä aikana kun yritin tapella hiusteni kanssa ja saada niitä edes jonkin sortin ponnarille – mahdoton tehtävä, näin lyhyitä ja kerrostettuja hiuksia ei edes ollut tarkoitettu laitettavaksi kiinni. Alkuvaikutelmani Kristeristä oli rapistunut pahoin tuon välikohtauksen aikana, mutta kiinnostukseni vikellykseen ei riippunut opettajasta, ei ainakaan paljoa, sovitaan niin. Niinpä seurasin muita ja kävin noukkimassa takin virkaa toimittavan hupparini ja suuntasin muiden mukana lenkille, eli juoksemaan maneesia ympäri.

Jättäydyin jälkijoukkoon hölköttelemään Sarin seuraksi ja yritimme pitää keskustelua yllä niissä väleissä kun henki kulki tarpeeksi hyvin ylimääräiseen juoruamiseen. Maneesia ympäri juokseminen ei koskaan ollut ollut mieliharrastukseni, ja Krister saikin huomauttaa että niitä kulmia ei oltu tarkoitettu pyöristettäviksi. Kommentin kuultuani mulkaisin tappavasti jo selkänsä kääntänyttä miestä ja tein oikein kunnollisen kulman seuraavaksi – niistä sen jälkeen tulevista ei puhuta. Krister taisikin jo mieltää minut toivottomaksi tapaukseksi ja huomautuksia ei sadellut lisää.

Juostuamme maneesia ympäri Kristerin mielestä tarpeeksi, keräännyimme kaikki venyttelemään miehen ympärille. Pian Anttu ilmestyikin jo maneesiin puettuna asianmukaisiin varustuksiin ja pääsi heti kiertämään vikellyshevosille niin tuttua kehää vasempaan. ”Kuka tietää, mitä Andrew'lla on päällä?” opettajamme kysäisi aivan kuin ohimennen, ja hetken mietittyäni kohotin käteni ja odotin vastausvuoroa. Vuoro meni kuitenkin Annelle, ja koska vastaus oli oikea, Krister selitti vielä jokaisen varusteen tarkoituksen ja vähän ylimääräistäkin.

”Kuka tulee ensimmäisenä selkään?” Krister kysyi ja Wear ilmoittautui vapaaehtoiseksi – itse en olisi mistään hinnasta lähtenyt ensimmäisenä koska vikellyskokemukseni oli rajoittunut yhteen luettuun lehtiartikkeliin ja tutun hevosella tehtyyn leikkimieliseen harjoitukseen. Ensimmäinen ongelmallinen asia oli selkäännousu, koko vikellysporukka tuijotti kysymysmerkkinä Kristeriä ja Anttua joka näytti siltä että miksi hänen pitää kestää näitä toistaidottomia idiootteja. No, Anita tuli sitten katselupaikaltaan demonstroimaan ja pian Wear pääsi selkään. Minä ilmoittauduin toiseksi kokeilemaan koska oli asian tehtyään paljo mukavampi naureskella itselleen eikä enää jännittää.

Pääsin kuin pääsinkin, vaikka hiukan huterasti, Antun selkään – ja kiitos ei niinkään kuulu fysiikalleni tai sille kerran aikaisemmin vikelletylle kerralle, vaan yksinkertaisesti pituudelleni jonka takia sain kunnollisen otteen kahvoista ja hevonen ei tuntunut niin korkealta kuin joillekin. Anttu matoi laiskasti eteenpäin sillä aikaa kun yritin totutella ajatukseen että tässä lajissa varpaat olivat maata kohti. Onneksi Krister ei keksinyt siitä mitään huomautettavaa vaan käteni sen huomion saivat, en pidellyt niitä tarpeeksi korkealla. No, asia korjattiin ja liu’uin täydellisen epäpuhtaasti alas päästämään seuraavan selkään.

Venyttelimme vielä loppuun ja Krister muistutti meitä venyttelemään vielä kotona – katsotaan nyt muistaisinko asian vielä siinä vaiheessa. Viikon päästä tapaisimme taas samaisessa paikassa, joten toivotin opettajallemme kyyniset hyvät illat ja suuntasin muiden mukana talliin.

Terveisin, Ada.

Fiia:

Varustehuoneen tunnelma oli jokseenkin jännittynyt hetkeä ennen vikellystuntia, sana siitä, että tuleva vikellysopettajamme olisi jokin Krister, oli kiirinyt.

Vintillä kohtasimme opettajamme ja kasan vilttejä. Hiukset kiinni, korut pois, Krister opasti. Hiukseni olivat jo napakalla ponnarilla ja koruja en muutenkaan käyttänyt, kännykän laitoin äänettömälle ja se siitä. Seurailin Adan tuskailua hiustensa seurassa ja vaihdoin pikkuhymyn wearin kanssa. Pitkään ei vintillä tuhrailtu. Krister käskytti meidät juoksulenkille, ihan odotetustikin. Onneksi juokseminen on mielestäni kivaa ja wear näytti tuumivan samoin, joten me otimme kärkisijat. Venyttely sujui odottavissa tunnelmissa, sillä seuraavaksi sisään talutettiin Andrew.

Pienen varusteidenkertauksen jälkeen hyppäsimme jokainen vuorollamme hevosen selkään ja etsimme tasapainoa. Minulle oli aluksi hankalaa ison hevosen liikkeissä istuminen, mutta rentoutumisen myötä asento parani. Ensi kerralla sitten ne saksihypyt ja voltit selässä?