Palaa edelliselle sivulle

Helmikuun 2009 Kohokohdat

Kohokohdat-sivulle on valittu menneen kuun parhaimmistoa. Tästä kuusta eteenpäin Kohis-systeemi muuttui: jokainen tallilainen sai ehdottaa oman tekeleen äänestettäväksi. Ännestyksessä eniten ääniä saaneet pääsevät kohiksiin. Kohiksia on kuukaudessa enintään 10 kpl, mutta voi olla myös vähemmän.

Piirrustukset

Piirtäjä: Lynn, Kuva: Hiippareita tallikäytävällä
Anne: Upea kuva tallin sisältä, harvinaista herkkua! Tunnelma on oikein seppelemäinen ja kuva hienosti piirretty.
Carkki: Söpö tallihenkinen kuva, johon selvästikin panostettu, huomaa monestakin kohdasta, esim. kaltereista, tallin värimaailmasta, ihmisen ja hevosen päästä. Tavallisesta tapahtumasta tallilla on jaksettu piirtää omanlainen ja kaunis kuva.
Jokeri: Ihana yhteishenki huokuu kuvasta. Sentti on ihanan söpönen ja osaat piirtää ihmisiäkin hyvin! Hevonen on huolella tehty ja tiiän et hiirellä on vaikea piirtää!

Piirtäjä: Jenna, Kuva: Harjauksen jälkeen tehdään näin!
Anne: Vaikea asento piirtää. Jambossa on liikettä ja kaikin puolin onnistunut piirros.
Carkki: Erikoisesta kuvakulmasta tehty über ihana kuva, johon näkyy panostetun. Jennan muutkaan kuvat eivät jätä ketään kylmäksi, mutta tämä säväytti jotenkin minua kaikkein eniten. Jambo on kuvassa itsensä näköinen kuunsirppeineen päivineen!

Piirtäjä: Alina, Kuva: Kaaharien estetunti
Anne: Ihana Pella! Ponilla hyvä asento ja varusteetkin osuvat nappiin.
Nana: Pella hyppää sirosti ja tämä on selvästikkin tehty huolella. varjo (varsinkin ohjan) on erityisen nätti. Alina piirtää hienosti ja huolella, piristysruiske oikein tällainen kuva.


Piirtäjä: Sanni, Kuva: Annen pitämä maastoretki
Anne: Todella upea ratsastuskuva. Eniten miellyttävät Aksun lumiset jalat ja taustalla värjöävät puut.


Piirtäjä: Henni, Kuva: 24.1.2009 Maastoretki
Anne: Kauniit värit. Ihminen piirretty persoonallisella tavalla ja erityisesti Pellassa on eloa.
Ilu: Kiva magnamainen(kirjoitettu varmaan väärin) ote ja kiva tunnelma. Ihanat värit jotka ovat hyvin sijoitettu ja hienot valot ja varjostukset. Hyvin onnistunut.. =)
Jokeri: Aivan uskomaton kuva!! :o Osaat piirtää ihanasti ja väritys on niin ihanan sujuvan näköistä. Pella näyttää itseltään ja kuva on (Ilua lainaten) tosi Mangamainen!
Elkku: Ihanat, varmat värit. Sait värit näyttämään eloisilta tuossa kuvassa ja kivaksi vaihteluksi, taustassa esim. kuusissa ei käytetty ääriviivoja.. =)

Piirtäjä: Ilu, Kuva: Ylvistelyä
Anne: =D Hauskat ajatuskuplat ja Tiialla on sopivan ylpeä ilme ja asento.
Sini: hana piirrustus, jossa on tosi hauska aihe. Tiia näyttää kuvassa hienolta ja kuva on piirretty ajatuksella ja tarkasti.

Piirtäjä: Reega, Kuva: Lisää treeniä kouluratsastuksessa!
Anne: Kaunis, pelkistetty kuva. Harmahtava tunnelma hurmaa.
Veronica: Minusta kuvassa on aivan upea tunnelma ja Unssi on todella onnistunut. Jään aina vain tuijottamaan ihastuneena tuota kuvaa, kun näen sen.
Henni: Kuvassa on ihana tunnelma, ja väritysjälki on loistavaa. Pidän tästä työstä kovasti!

Hoitotarinat

17. helmikuuta 2009 - Raviponiko?

- Olet sie ihan varma? Se on ajaessa aika… reipas, Elli vilkaisee minuun silmät suurina.
- Joo, aivan varma, virnistän. - Ja voihan sitä aina testata, eiks jee?
- Noo, jos varovaisesti menet niin mikäs siinä, Pampulla ei edes ole tunteja tänään, nainen hymyilee.
- Kiitti! Onks ne kärryt vintillä? vilkaisen naiseen jännittyneenä, siitä oli aikaa kun olin itse viimeksi kärryjä ohjailemassa ollut. Tuskastuttavan pitkään punahiuksinen nainen miettii, pudistaen päätään.
- Hmm… olikohan se niin… nainen jatkaa miettimistään. - Anne! Lainattiinko myö ne kärryt Artsille?
Ohi kävelevä nainen pysähtyy kuin seinään. - Joo, ei lainattu. Komentakaa Jaakkoa hakemaan, se kyllä tietää missä ne on, Anne naurahtaa. - Valjaat on satulahuoneella kun siivottiin aitan vinttiä halukkaitten kanssa, ois tarjolla ollu pullaa ja mehua.
- Höh, mie oisin kyllä tullu mutta kun en päässy, huokaisen. - Voit sie sitten kattoo että nuo tulloo oikein?
- Joo, Anne hymyilee. - Elli tais häipyäkin jo Topsaa treenaamaan Rosin kanssa.
- Mites Topi muuten on edistyny? kysyn. Topia en ollutkaan nähnyt pitkään aikaan.
- Hyvinhän se, nyt täytti jo neljä vuotta ja peruskoulutettu, nainen naurahtaa. - Samanlainen kun emänsäkkin, nätti ja siro puoliverinen.

Hyräillen itsekseni jyllään eteenpäin lumihangessa riimunnarua heilutellen tekemisen puutteessa. Tarhat eivät ainakaan ammota tyhjyyttään Seppeleen hevosmäärän ansiosta. Pampula seisoo itseään isomman Hillan lähettyvillä, yrittäen kerjätä poniaan rapsuttavalta Josefiinalta porkkanan palasia.
- Moi! hihkaisen tytölle sujahtaen tarhaan, varoen säikäyttämässä islanninhevosta. - Teillähän näyttää menevän hyvin, Hillukkakin näyttää jo paljon rohkeemmalta.
- No joo, onhan se vähän, tyttö hymyilee kiinnittäen riimunnarun riimuun. Shetlanninponi tulee luokseni herkkuja hamuamaan. Hymyillen pörrötän sen harjaa kiinnittäen riimunnarun riimuun ja lähtien ponin vierellä hipsimään lämpöisään talliin päin.

Hymyillen otan vastaan Annen ojentamat silat, laittaen ne suurin piirtein siihen kohdin, mihin satulankin laittaisin. Reippaasti rupean kiinnittämään siististi laitettuja remmejä pysähtyen välillä miettimään miten mikäkin remmi tulee, Annen neuvoessa tarpeen tullen. Viimein pysähdyn tyytyväisesti katsomaan kärryjä ja ohjia vaille valmista tammaa.
- Nyt mie voin kiinnittää nää ohjat, kärryt on ulkona ja laitetaan siellä ne sitten kiinni, nainen hymyilee ryhtyen virittämään ohjia mikä sujuu nopeasti.
- Nyt sitten ulos, Anne jatkaa. Nainen ohjailee ponin pihalle, ryhtyen kiskomaan kärryjä kiinni valjaisiin toiselta puolelta, minä taas kiskon toiselta puolelta.
- Ootteks työ ravaamaan lähössä? Osaaks toi? Kristian vilkaisee silmät suurina meitä kolmea.
- Tottakai ollaan ja kyllä se ossaa, tuu kattomaan, naurahdan. - Tältä puolen on kiinni nyt.
- Samoin, etköhän sie nyt ite pärjäile, raippa on sitten tässä, Anne hymyilee lähtien talolleen.

Jännittyneenä istahdan kärryille ottaen ohjat hyvin käteeni ja maiskauttaen tamman liikkeelle. Poni höristää korviaan, lähtien liikkeelle varovaisin elein.
- Öhöm, ei tuo kovalta vauhdilta näytä, poika vilkaisee meihin epäilevästi.
- Ääh, kohtapas menee, virnistän kääntäen ponin maastopolkua kohden. Pää ylhäällä tamma pysähtyy käskystäni. - Omapa on vikas, naurahdan pojalle komentaen tamman takaisin liikkeelle.

Tamma kipittää reipasta vauhtia eteenpäin ja tehden helposti siirtymisen käynnistä reippaaseen raviin. Kärryt pomppivat perässä ponin luikerrellessa eteenpäin kaartuvalla tiellä. Hymyillen kuuntelen pää asiassa talitinttien pirteää sirkutusta metsän uumenissa. Poni ravaa eteenpäin hyvän tuulisesti rauhallista vauhtia. Hetken ravaamisen jälkeen hiljennän ponin taas käyntiin.
- Hieno tyttö, täähän on sulle tuttua hommaa, naurahdan antaen hieman pidempää ohjaa.
- Pipsa! Nana hihkaisee Siken selästä. - Oho, Pampulakos siinä.
- Jep, eikö ookkin ihan raviponin näkönen? virnistän ylpeästi.
- Joo, sulonen ainakin, tyttö hymyilee. - Ääh, en malttas oottaa että Siiri saa sen varsan, on se jo sen verran pullukka poni jo.
- Varmasti sulonen varsa tulee, hymyilen tehden käännöksen tallille päin, näin alkuun pieni lenkki saisi riittää. Rauhallisesti ponit kulkevat tallille päin.

- Miun oma pikku raviponi!

Anne: Kiva lukea, että Pipsa ja pampula keksivät vielä uusiakin kuvioita parinsadan hoitokerran jälkeen. Sujuvaa kirjoittelua, kuten aina. Preesens-muotoa Pipsa käyttää luontevasti.

23.02.2009 - Toisiinsa kahlitut

Piippiip pipipiippii pipipiippii

Murahdin ja käänsin kylkeäni, vetäen samalla tyynyn päähäni. Ärsyttävä piipitys ei kuitenkaan loppunut, päinvastoin se koveni. Raotin silmiäni, ja putosin samassa rymisten sohvalta alas.
“Mitä hittoa sä pelästyttelet viattomia naishenkilöitä?!?” ärähdin Tapille, joka oli parin sentin päässä naamastani, pitäen herätyskelloani kädessään. Poika virnisti ja nosti minut kädestä ylös.
“Sä olet tosi suloinen nukkuessasi. Etkö nukkunut yöllä, kun täytyy ottaa päiväunet?” poika uteli ärsyttävän innokkaalla äänellä. Kukaan ei saanut olla iloinen, kun olin itse vasta heräilemässä. Mikään ei ole kauheampaa kuin herätä kesken päiväunien.
“Äh, kita umpeen”, murahdin ja hieraisin silmiäni.
“Pitäisköhän meidän nyt lähteä sinne Seppeleeseen? Puhuit jostain tasasta, ja kello on kymmentä vaille”, Tappi jatkoi hymyillen huvittuneesti. Kerpele.

Loikkasin pystyyn sohvalta ja juoksin ympäri huushollia.
“Kuin sä muuten pääsit sisään?” huusin pomppiessani yhdellä jalalla vetäen toista kenkää jalkaan. Nappasin pöydältä vielä kännykän ja ryntäsin sitten ulko-ovelle, jota Tappi piti jo auki.
“Avaimet oli ovessa…” Tappi vastasi. Löin kädellä otsaani, siellä ne siis olivat olleet! Pihatiellä pysähdyin, suuni loksahti auki. Yleensä Tapin mopon paikalla oli nyt vanha, ränsistynyt volvo.
“Sä olet 17? Vai oleksä sittenki huijannut ikäs?” kysyin suu auki.
“Heh en, tiedäksä et mä täytän ihan kohta 18 joten olen autokoulussa. Ja serkun paperit taskussa varmuuden vuoks…” Tappi sanoi virnistäen.
“Oikeest?” kiljaisin ja pompin auton vierelle.
“Kyllä, oikeest”, Tappi sanoi hymyillen ja avasi sitten pelkääjän puolen oven. Loikkasin sisälle istumaan.
“Siiistiiii”, sanoi venyttäen sanaa nautinnollisesti. Vilkuilin ympärilleni, ja avasin edessäni olevan lokerikon samalla kun Tappi käynnisti auton. Poika peruutti volvon erittäin hienosti pois pihaltamme, ja lähti sitten Seppeleeseen vievää tietä pitkin.

“Kato! Hyih, kenen auto tää on?” huudahdin ja näytin Tapille löytöäni. Lokerikosta oli löytynyt käsiraudat, erittäin aidon näköiset.
“Tää on mun faijan vanha, oonhan mä kertonut että se on poliisi?” Tappi sanoi.
“Niijjoo, mä jo ehin pelätä että mihin tarkoitukseen nää on”, virnistin.
“Oon hämmästynyt, oot muakin kaksimielisempi”, poika sanoi ja pörrötti hiuksiani.
“Mm, mielenkiintoinen kampaus muuten”, Tappi jatkoi.
Käteni lennähti hiuksiini ja rävelsin nopeasti peilin esille. Hiukseni sojottivat joka suuntaan, takkupesänä. Kuin afro. Karjaisin ja läjäytin peilin takaisin kiinni. Liian järkyttävinä päätin unohtaa hiukseni, ja keskityin taas käsirautoihin.
“Näähän on makeet”, mutisin ja napsautin toisen kiinni käteeni.
“Heh, täähän toimiiki”, selitin innoissani ja napsautin toisen Tapin käteen.

“KAT!” Tappi karjaisi ja oli ajaa tieltä ulos. Pompahdin penkilläni säikähdyksestä.
“Mitääh?” vikisin ja vilkaisin Tappia. Poika katsoi raivoissaan kädessään olevaa käsirautaa, ja sitten minuun murhaavasti.
“Öh, noihin ei taida olla avaimia täällä?” kuiskasin. Tappi pudisti päätään raivoissaan. Ups. Kerpele kertaa kaksi.
“Hemmetti sun kanssa nainen, faija tulee vasta huomenna kotiin. Miten mä selitän tän, mun ei pitäis olla tässä autossa!” Tappi sanoi ähisten.
“Eksä sanonut et sä oot autokoulussa?” kysyin hiljaa.
“No olen, mutta vasta koulussa! En mä sais ajaa ilman ketään kaitsijaa. Hemmetin hemmetti”, poika tuhisi. Loppumatkan menimme hiljaisuuden vallitessa.

Tappi pysäytti auton Seppeleen autopaikalla. Avasin tottuneesti oven, mutta pysähdyin nykäykseen kädessäni.
“Aih niin”, sanoin ja vilkaisin käsiämme. Emme mitenkään pääsisi eri ovista tulos. Tappi huokaisi, mutta virnisti sitten.
“Täytyy kai ottaa kaikki ilo irti, ettet pääse karkuun”, poika sanoi ja vetäisi minut luokseen, painaen suunsa vaativana huulilleni.
“Tappiiih! Me ollaan jo myöhässä”, mutisin hetken päästä. Tappi virnisti ja vetäisi minut syliinsä, jonka jälkeen poika astui ulos ovesta minä sylissä. Ulkona pyristelin itseni alas, posket punaisina.
“Osaan kyllä kävellä itsekin”, sanoin ja lähdin harppomaan tallia kohti. Taas nykäys kuitenkin pysäytti minut. Kerpeleen raudat. Tappi harppasi yhdellä askeleella vierelleni, ja lähdimme sitten kävelemään tallia kohti.

“Moi pörriäinen… Ja kato mieshän se siinä, terve Tappi!” Jaakko toitotti astuessamme talliin. Eih, miksi, oi miksi juuri Jaakon piti olla juuri nyt käytävää lakaisemassa??
“Terve, katos mitä Kirppu tänään keksi tehä”, Tappi sanoi ja nosti kätemme ylös. Jaakon ilme valahti ensin kummastuksesta, mutta seuraavassa hetkessä mies taipui kaksin kerroin hekottaen sydämensä kyllyydestä. Kasvoilleni nousi murjotusilme.
“Miten ihmeessä pörriäinen onnistuu?” Jaakko kysyi hekotettuaan ensin aivan liian kauan. Ei käsiraudat nyt niin hauskaa olleet.
“Se nyt onnistuu mihin vain”, Tappi tuhahti päätänsä pudistellen.
“Hei! Mä olen edelleen täällä”, mutisin ja lähdin raahaamaan Tappia oleskeluhuoneeseen. Portaissa kuitenkin pysähdyin, oleskeluhuone ei olisi ehkä fiksuin paikka mennä. Käännyin ja raahasin Tapin varustehuoneeseen.

“Ai Kat, moi”, pöydän takana istuva Anne sanoi hymyillen. Naisen ilme kuitenkin muuttui, kun tämä huomasi käsissämme olevan käsiraudan.
“Jaahas, et sitten pystykkään tänään ratsastamaan Seralla… Viitsitkös sanoa Ellille, että tämä voisi tehdä sen?” Anne kysyi virnistellen.
“Jooh tietty”, mutisin nolona ja vetäisin Tapin samaa tietä ulos. Tappi hekotteli matkallamme tallikäytävää pitkin. Onnekseni Elli löytyi jo Flooran karsinasta, ja nainen suostui hoitamaan Seran tänään nähtyään raudan.

“Mitäs nyt?” Tappi kysyi kun raahasin tätä edelleen perässäni, kohti ulko-ovea.
“Me mennään teille odottamaan sun faijaa, ennen kuin yksikään näkee enää meitä”, sanoin terävästi. Tappi kuitenkin pysähtyi.
“Eikä muuten mennä, se tulee vasta huomenna ja mulla on Jaakolle asiaa. Näin sen äsken menevän oleskeluhuoneeseen…” Tappi sanoi virnistäen pelottavasti.
“Ei! Me ei mennä sinne, en suostu!! Et saa mua sinne!” huudahdin.
“En vai?” Tappi kysyi ja nappasi minut nopeasti taas syliini. Pyristelin ja taoin Tappia nyrkeilläni rintaan, mutta poika kantoi minut kevyesti oleskeluhuoneeseen. Siellä Tappi pudotti minut vierelleen seisomaan. Oleskeluhuone oli täydempi kuin olin osannut pahimmissa painajaisissani kuvitella, ja kaikkien katseet olivat käsiraudoissa.
“Jaahas, Katti on päässyt taas vauhtiin”, Lynn hekotteli sohvalla.
“Miks vaan mä muka voisin tehä tällaista? Yhtähyvin Tappi olis voinu tehä tän”, kysyin loukkaantuneena.
“Ei muute olis, vaan sä voit lukita teiät käsirautoihin”, Abby nauroi saaden muutkin hekottamaan. Murahdin.
“Sait haluamas, mut on nolattu. Voidaanko nyt, kiltti, lähteä teille?” kuiskasin Tapille. Tappi nyökkäsi omahyväisenä ja toivotti muille hyvät illat.

“Oliko toi nyt hauskaa?” kysyin happamana Tapilta kävellessämme ulkona. Tappi katsoi ensin minun suuttuneita kasvoja, ja sitten tallille päin.
“Ehottomasti!” poika sanoi. Mottasin tätä vatsaan, saaden Tapin ähkäisemään.
“Okei okei, ton mä ansaitsin. Mennäänkö nyt meille, sovintoa solmimaan?” poika kysyi nauraen, pilke silmäkulmassa.
“Ja kuka se meistä oli kaksimielinen?! Häh?” naurahdin. Tappi hymyili ja suikkasi suukon huulilleni, ennen kuin kaappasi minut taas syliinsä jotta pääsisimme autoon.

Anne: Näitähän lukee aina mielellään! =) Hauskaa sanailua ja romantiikannälänkin saa tyydytettyä.
Brenna: Voin melkein kuvitella tilanteen ja hymy leviää aina naamalle lukiessani Katin tarinoita =D Omaperäinen ja hauska. Mielukuvitusta käytetty, mutta siten, että se voisikin olla mahdollista! I like<3
Lynn: Hauska tarina, jossa on mukavan omaperäinen idea :D Kahleet on todella nerokas keksintö, ja pystyin kuvittelemaan tuon tilanteen kaikessa koomisuudessaan ja kiusallisuudessaankin.

27.2.2009 Kävelevä porkkana vai uusi hoitaja?

Tallin ovi oli jäätynyt ja sitä oli miltei mahdotonta saada auki.
Joku koputti sisälläni, että "Olet onnekas.. olet onnekas" tottakaihan olin onnekas. Kukapa ei olisi onnekas jos on saanut juuri pukkikone-Mankin hoitsuksi? Tallinovi aukesi onnekseni ja kiiruhdin salamana Mankin karsinaan. Ruuna katseli minua hölmistyneenä. Yritin rapsuttaa sitä epätoivoisesti kaltereiden välistä, mutta ruuna innostuikin maistelemaan kättäni ja näykkäisi sitä. "Heii kuules pouni!
Mä en ole kävelevä porkkana vaan sun uus hoitaja!" naurahdin ja katsoin mukavaa hammasrivistöä joka oli painautunut ihoani vasten.
Avasin varovasti karsinan oven ja tartuin varmoinottein Mankia päitsistä. Ruuna yritti näykkiä, mutta onnistuin tälläkertaa väistymään keltaiselta hammasrivistöltä.

Siirsin ruunan käytävälle ja hain nopeasti hoitopakin.
Anne käveli ohitseni ja katsoi kummissaan kun raahasin painavaa Mankin harjapakkia mukanani ja kävelin Mankin luokse. "Mitäs sinä hommailet?" kysyi Anne. "Aloitin tänää hoitaan Manksua ja Brennan pitäs tulla näillänäkymin kohta," sanoin ja nostin pakista kumisuan.

Kun ruuna kiileli käytävällä ajattelin, että missäköhän Brenna mahtaa viipyä. Pian kuitenkin tyttö kiiruhti hirveällä vauhdilla tallinovesta sisään ja puuskutti. "Sori, ku kesti, mutta rekka oli ajanu ojaan ja iskä ei päässyt ajamaan sen ohi nii..." aloitti Brenna, mutta lopetti kesken kaiken. " Juu mä olenkin ehtinyt harjata tässä Mankia ja tatuoitavanakin kävin" naureskelin. "Voi Manki!" räyhäsi Brenna, kun näki kädessäni olevan mustelman.

Brenna satuloi vikuroivan mankin ja kinnitti kypäränsä päähän.
"Let´s go!" naurahti Brenna ja antoi ohjat minulle, jotta voisin taluttaa innokkaan Mankin pihalle. Pitelin ruunaa kiinni silläaikaa, kun Brenna nousi Mankin selkään ja ohjasi sen kentälle.

Katsoin hetken ratsukon menoa, kunnes lähdin siivoamaan Mankin karsinaa. Lauleskelin ja siivoilin Mankin karsinaa, kunnes Brenna ja Manki saapuivat taliin. "Riisutko ton nii voin siivota karsinan loppuun?" kysyi Brenna. "Of course!" naureskelin ja ryhdyin hommiin. Manki siesoi hikisenä paikallaan ja riisuin sen varusteet pois. Sitten heitin hikiloimen ruunan niskaan ja sen päälle vielä fleecen. Siirsin Mankin puhtaaseen karsinaan ja Brenna kävi viemässä sille heinät. Rapsuttelin Mankia vielä ennenkuin lähdin iloisena Brennan perään kohti olotilaa...

Anne: Jotenkin rohkean rento aloitustarina, ilman turhaa häsäämistä.
Henni: Ihana tarina, jossa kivasti ripaus huumoria!
Jokeri: Ihana tutustumisstoori, jossa Mankin iloinen ja persoonallinen luonne tulee hyvin esille. Brennan ja Mankin (ikuinen) ystävyys huokuu tarinasta. Tarina ei välttämättä ole huippupitkä, mut kiva.. ; )