Palaa edelliselle sivulle

Joulukuun 2008 Kohokohdat

Kohokohdat-sivulle on valittu menneen kuun parhaimmistoa. Valinnat perustuvat tallin väen ehdotuksiin ja perusteluihin. Yhteensä kohiksia valitaan enintään 10 kuukaudessa. Lopulliset valinnat tekee Anne. Piirrustuksille ja tarinoille ei ole annettu mitään kummempia sijoituksia.

Tässä kuussa oli todella paljon mahtavia tuotoksia ja kaikki eivät taaskaan valitettavasti mahtuneet mukaan. Kohokohtiin yritin valita mahdollisimman monipuolista tuotosta eri ihmisiltä. =)

Piirrustukset

Piirtäjä: Carkki, Kuva: Talviaamu
Anne: Pakkasen paukkeen voi miltei tuntea. Harvinainen yleiskuva hevosista ja maisemasta.
Pipsa: Ihanan pehmoisat värit omistava kuva, jossa hevoset laiduntavat rauhaisasti. Ihanan rauhallinen kuva. Kauniit lumihiutaleet sopivat hienosti kuvaan.
Abby: Ihanat sävyt ja hauskat hevoset siellä viettämässä talviaamua.
Karoliina: Yksinkertaisesti toteutettu työ, jota on mukava jäädä pitemmäksikin ajaksi tölläämään. Tikkujalkaiset hepot ja auringonsäteiden kimallus on plussaa!
Magnum: Ihanat sävyt.

Piirtäjä: Jenna, Kuva: Salaperäisiä jälkiä lumessa
Anne: Humoristinen tilannekuva. Jennalla on kevyt ja ketterä piirtojälki, jota katselee kyllä mielellään.
Lynn: Hevosen ilme on niin suloisen ihmettelevä, kuvassa on metka idea ja toteutus tukee ideaa hyvin. Kaunis, hauska ja kekseliäs kuva.
Carkki: Söpö pupu pötkimässä pakoon isoa ja pahaa Jamboamme, joka taas tuijottaa hölmistyneenä perään "Ööö?"-ilme ruttuisessa naamassaan. Siis AIVAN ihana namipallokuva, jossa mukavasti käytetty talven värejä. Aww <3
Dreamer: Ihanan pehmeä tunnelma ja jälki, tykkään vain maisemasta ja Jambosta.

Piirtäjä: Yuff, Kuva: Aamuratsailla
Anne: Jouluinen mini-sarjis. Kauniit kuvat ja hauska loppu. =)
Kat: Aivan upeasti paintilla piirretty sarjakuva, tontun kommentti lopussa ihanasti keksitty.




Piirtäjä: Sanni, Kuva: Ensimmäistä kertaa ilman satulaa
Anne: Huolellisesti piirretty paint-kuva. Löytyy varjostuksia ja erilaisia tekniikoita, joilla kuva on saatu eläväiseksi. Tunnelmallinen kokonaisuus.
Wear: Suloinen kuva Aksusta, ja hienosti piirretty (:




Piirtäjä: Nana, Kuva: Hyvää uutta vuotta kaikille!
Anne: Kiva asetelma. Värit kohdillaan ja lämmin tunnelma. Siiri ja Sikke näyttävät hurjan söpöiltä.




Piirtäjä: Kat, Kuva: Hyvää uutta vuotta kaikille!
Anne: Hevosen liike ja ratsastajan myötäys vangittu upeasti. Harkitut, rauhalliset värisävyt.
Jokeri: Hevonen näyttää aivan Antulta ja siinä on paljon tarkkoja yksityiskohtia.
Fiia: Hieno ja tarkasti piirretty kuva, jossa vauhtia. Kat on kehittynyt huimasti piirtäjänä!
Shinqua: Hauska laukkakuva, jossa ratsastaja näyttää aidon rentoutuneelta.
Julia: Tarkasti ja dynaamisesti piirretty kuva.
Alina: Kat piirtää aina hyvin, tämä kuva on kieltämättä jäänyt mieleen ihan erityisesti, kun olen kohisehdokkaita selaillut. Antusta on osattu piirtää yksityiskohtainen ja jalo, vähän epätavallisempi asento laukkaavasta hevosesta mutta silti niin hieno.

Tarinat ja runot


Kaunis päivä tänään<3

"Heij kulta!", tervehdin pientä hoitoponiani. "Käydäänkö vaikka kävelyllä tänään?", kysäisin ja silitin sen silkkistä turkkia. Avasin karsinan oven ja kiinnitin riimunnarun löysälle seinään. Nappasin kumisuan ja aloitin huolellisen puhdistamisen. Ensin kumisualla kaula, selkä, kyljet, lautaset ja pehvan päällynen ja toiselta puolelta. Manki roikotti alahuultaan rentoutuneena hyvästä hoidosta ja pärskähti aina välillä. Seuraavaksi otin pölärin ja puhdistin kumisualla pintaan nousseet liat helposti ja harjasin hieman Mankille arasta kohtaa, vatsan alta, jolloin ruuna luimi hieman mutta jätti hampaiden louskuttelut sikseen, varmaan aamu-unisena =P Viimeiseksi kovaharjalla jalat ja vuohiskuopat huolella, jottei lika hankaisi niissä, kun suojat laitettaisiin. Tietysti putsasin kaviot, mutta ei siinä mitään erityistä kertomista kai tarvita?

"Ääh, rähmiikö silmäsi?" kysäisin huomatessani rähmät ponin silmän ympärillä. Hain sienen pakistani ja kastelin haalealla vedellä. Palatessani takaisin ruuna yritti rimpuilla, mutta alistui lopulta kohtaloonsa. Sain rähmät pyyhittyä ja putsasin sienen laittaen sen sitten pakkiin. Seuraavaksi otin suojat ja laitooin ne tottunein ottein ruunan jalkoihin ilman mitään mutinoita.

Hain suitset ponin omasta naulakosta ja jätin ohjat sekä martingaalit ponin paikalle. Tulin pelkkien suitsien kanssa ja lämmitin kuolaimet lämpimällä vedellä. Sitten alkoi parin minuutin nahistelu kuolainten kuninkuudesta mutta arvaat kai kuka voitti kun kävin poimimassa riimunnarun ja olin valmis lähtemään. Kaksipäinen ketjuriimunnarun pujotin ruunan kuolaimista ja otin itse ratsastushanskat.

Lähdin taluttamaan ruunaa tallista ja huikkasin Irenelle menevän hetkeksi maastoon. Talutin ruunan pihamaalle ja vedimme raikasta pakkasilmaa keuhkoihimme. Lähdimme tallustamaan kuin yhdessä tuumin kohti pientä maastopolkua. Siellä me ensimmäisen ratsastusretkemme olimme yhdessä tehneet<3 Taputin liinakon kaulaa ja annoin sen haistella lumisia maisemia. Kävelimme hetken hiljaisessa maisemassa ja huokaisin syvään. Emme sanoneet mitään, olimme vain kaksin siinä ihanssa talviaamussa<3. Katsahdin kelloon ja se olikin jo paljon! Iik, lähdimme juoksemaan kohti tallia, Manki ravaten. Tietysti kävelimme loppumatkan jotta jäähdyimme hieman kiristä ja sitten vein iloisesti pärksähtelevän ruunan talliin.

"Menen ratsastamaan sillä hanipuppelilla", Irene ilmoitti ja oli jo satula kädessä meitä odottamassa. "Okei", vastasin ja pidin ruunaa kun Irene laittoi sen kuntoon. "Sorry, en kerkee nyt muuta, mun täytyy mennä", ilmoitin ja säntäsin tallista. Juoksin pihamaan poikki odottavalle äitin autolle ja sain kuulla säiti kuhnimisestani..

- Brenna ja Manki<3

Anne: Hyvin perinteinen hoitokertomus, joka on kuvailtu hyvin Manki-poniin keskittyen. Hyvä muistutus perus-hevosenhoidosta.
Sastu: Tarina etenee sujuvasti, ja Brenna kirjoitti harjauksesta hyvin tarkasti. Mukava, rento tarina, ja juuri sopivan pituinen laiskemmille lukijoille. (kuten mulle 8D)

18. joulukuuta

Annella tulee olla päässä paljon älliä,
loihan hän sentään Seppeleen,
jonka hoitajaporukka ei pelkää tälliä,
kun metsässä rymyävät hevosineen.
Elli hoitaa ruokapuolen ja kilpailee,
Jaakko tallihommissa ilman paitaa tsippailee.
Carkilla on oma hevonen,
pieni suomalainen
Leevi-niminen.
Chaon tamma on nuori Riina,
jonka hoitaja Josefiina
on myös Hilla-ponin oma ihminen.
Irenellä on Manki hullunkurinen.
Fiia on minun nimeni,
ja Pella hoitoponini,
samoin kuin Alinan,
joka kertoo
hyytävän kummitustarinan.
Johannan ponilla Bertillä on selässä siima
ja Magnetilla on Pampula,
jonka paksun turkin läpi ei käy viima.
Ros hoitaa reipasta Topia
Sastulla on hoitsuna Anttu vaalea
ja omanaan Rensu nopia.
Abby harjailee usein Leeviä,
Jenna viihtyy Jambon karsinalla.
Siirin hoitajalla Adalla
on hiuksissa raitoja,
Dreamer on Bladen ihminen,
ja pitää usein värikkäitä paitoja.
Eda on pirteä
Jambon hoitaja,
Fiona myöskin virkeä,
Pikku-ponin kaitsija.
Karoliina hoitaa Aksu-ponia,
Kat Sentti-konia.
Liina K on Myntin uusi hoitaja
ja Nana iloinen huuliharpun soittaja,
jonka ratsu on kirjava Tiia.
Pikkua apuhoitaa nuori Loviisa
Magnum pitää Epusta,
mutta Maikun repusta
löytyy aina karkkia!
Mariel on Myntin toinen rapsuttelija,
Sophie iloinen hassuttelija,
joka hoitaa Kallea.
Pipsa puunaa Bertiä ja Pampula-nallea.
Reega tykkää tummasta Bladesta,
mutta hoiti ennen suloista Jamboa.
Wear on ahkera tallilla kävijä,
jolle Taiga on kovin tärkeä.
Wire halailee usein Eppua,
Yuff Blondin leveää peppua.
Tärkeitä ovat myös tuntilaiset,
esimerkiksi Ilo
ja Shinqua, jonka lempiherkku on palasokeri.
Lisäksi kaverit Ilu ja Jokeri!

~Fiia~

Anne: Mahtava runo, riimit mätsää ja kaikki tallilaiset on otettu huomioon.
Yuff: Todella mahtava runo! Jokainen on otettu hyvin huomioon ja tarvitsee olla tosi hyvä keksiäkseen noin pitkään runoon riimit. Fiialla tosiaan luovuutta riittää, rakastan tätä!
Kohokohdaksi runoa ehdotti myös Nana.

Ensiaputaitoja, joulupohdintaa ja näkemiin

- Miten sä onnistuit kompuroimaan tälleesti? urahdin Katille kun yritin kiskoa kenkää tytön jalasta.

- No kun mä olin sitä Seraa - au - taluttamassa ja sitten siinä oli kuoppa ja - auts! Varo vähän! - ja mä en yhtään huomannut ja - au!

- Ja sitten sä menit ja levisit siihen tielle, jatkoin tytön lausetta kohottaen toista kulmaani.

Se oli tapa, jonka olin omaksunut aikojen saatossa. Minulle oli täysi mysteeri, mikseivät kaikki osanneet nostaa yhtä kulmakarvaa kerralla, mutta muut ihmiset ihmettelivät minun kykyäni.

- Irtoa - nyt - saakelin - kenkä - tai - muuten - nyt se lähti! huudahdin. - Sun jalkas on turvonnu kuin pesusieni.

Kat naurahti irvistyksensä takaa.

- Sattuuko siihen kovasti? Mä luulen että tää on varmaan venähtäny, ilmoitin huolissani.

- Ei siihen - au - kamalasti. Välillä vähän kirpasee... eikä se ota painoa vastaan... Kat yritti hymyillä, mutta huomasin, ettei tyttö kertonut ihan tarkalleen, kuinka paljon jalkaan todellisuudessa sattui. - Mutta se on kyllä helpottanut, se sattui enemmän vähän aikaa sitten. Nyökkäsin ja mietin itsekseni mitä tehdä. Jalan turvotus laskisi parhaiten, jos turvonneen koiven nostaisi sydämenlyöntien yläpuolelle, muistin. Niinpä tartuin toimeen.

- Kat, heittäydy makuullesi siihen sohvalle ja nosta ketara ylös. Tue se vaikka tota seinää vasten, kunhan saat sen ylös. Kun se on ylhäällä, niin turvotus laskee, tai ainakin sen pitäisi pikkuhiljaa asettua... Kun Kat oli mukavasti paikoillaan, hain alhaalta pyyhkeen, jonka kastelin pesuboksissa viileällä vedellä. Kipaisin takaisin ylös ja kiedoin viilentävän pyyhkeen ilmapalloa etäisesti muistuttavan jalan ympärille. Kat huokaisi.

- Jos sitä särkee kovasti, niin otat särkylääkettä ja käyt sitten näyttämässä sitä lääkärille. Mun pitäisi varmaan Annelle sanoa... epäröin hieman.

Kat nyökkäsi.

- Kyllä, rouva lääkäritäti, hän velmuili.

Näytin tytölle leikkisästi kieltä ja korjasin, että olisin mieluummin neiti lääkäritäti.

- Ihan miten vaan, kulta pieni, Kat murjaisi.

- Ja pieni olet itse, tuhisin. - Mä menen nyt etsimään Annen käsiini, etkä sä lähe siitä sitten minnekään toikkaroimaan.

Lähdin portaisiin, ja kuulin Katin murisevan perääni:

- Minnepä minä, kun jalkakin on kuin pullisteleva poninretale...

Hihitin itsekseni vertaukselle ja lähdin etsimään tallinomistajaa.

- Jaaha, vai teloit sä sitten ittesi, sanoi Anne Katille.

- Joo, vähän kompuroin...

- Se levisi tonne tielle kun se kävelytti Seraa. Eihän se tietenkään voinut eteensä katsoa ja käveli monttuun, murjaisin ja näytin Katille kieltä Annen selän takana. - Rääpäle on hiljaa vaan, vastasi Kat säpäkästi takaisin.

Anne hymyili.

- Suu käy ainakin siihen malliin ettei mikään taida pahasti olla vialla. Tuota kannattaa kuitenkin käydä näytämässä vähän lekurilla, varmaankin se on vähän venähtänyt ja arka vielä pari päivää. Se näyttää vähän ilkeämmältä kuin mitä se on, ei tuo ole vakavaa, nainen rauhoitti. - Jos sulla ei varmaan muutakaan tekemistä nyt ole, niin katsotaas jos Elli pääsisi viemään sua terveyskeskukselle nyt saman tien.

Ja vartin kuluttua seisoin pihalla ja vilkutin virnuillen Katin perään. Kat irvisti minulle auton ikkunasta ennen kuin kaara katosi mutkan taakse.

- Jaha, ja sitten takaisin töihin...

Lähdin vihellellen hakemaan kottikärryjä puhdistaakseni Sentin karsinan. Matkalla vastaan käveli Jaakko, joka mumisi jotakin pikkutytöistä, jotka eivät osanneet laittaa mitään paikoilleen. Moikkasin miestä ohimennen ja kävin sitten hommiin. Puhdistin karsinan ripeästi ja vein tarvikkeet takaisin paikoilleen. Sitten kävin varusteiden kimppuun. En ollut puhdistanut niitä kovinkaan usein, ajattelin huomatessani muutaman pinttyneen tahran satulan pehmeässä nahassa. "Mitenkähän Katin kävi?" pohdiskelin hiljaa mielessäni. Tuskin hirmuisen vakavasti, mutta saatoin kuvitella, miltä tuntui satuttaa jalka näin lähellä joulua. Kesken pohdintojeni kännykkä pirahti soimaan.

- Lynn, vastasin siihen hivenen vastahakoisesti.

Se oli äiti.

- Me lähdemme huomenna mummin luokse. Sun on parasta tulla ajoissa kotiin, että ehdit pakkaamaan, äidin ääni soi mielessäni kuin hälytyskellot.

- Huomennako? Mummin luokse? Mutta - emmehän me voi! Sanoit ettei me mennä, parahdin.

- Kyllä me mennään.

- Mutta äiti! Mä en tahdo lähteä sinne nyt, vaikersin. - Siellä on hirmu tylsää ja sitä paitsi mun piti voida tulla tallille lomalla niin usein kun tahdon, te sanoitte niin!

- Ei nyt mahda mitään. Lupasin mummille ja Minnalle, että olemme tulossa, äiti sanoi yksioikoisesti ja viittasi Minnalla siskoonsa.

- Ette ole tosissanne, rähisin ja sieni putosi toisesta kädestäni. - Se ajomatka on ihan hirveä, sä tiedät että mä en tykkää siitä matkasta. Ja sitä paitsi siellä on tylsää!

- Me lähdemme huomenna, piste. Tulet tänään aikaisin kotiin.

Puhelu katkesi. Poimin maahan tippuneen sienen käteeni ja paiskasin sen hetken mielijohteesta päin seinää. Huomenna! Niin pian...

Jätin varusteiden puhdistamisen siltä erää ja lähdin hakemaan Senttiä sisään. Kookas hevonen tervehti minua pehmeällä hörinällään, mutta ei tahtonut antaa itseään kiinni. Huokaisin kyllästyneenä.

- Voi Sentti kulta, yritä nyt käyttäytyä ihmisiksi... Kyllä mä ymmärrän että sä et taho tulla sisälle, mutta jos nyt mun mieliksi yrittäisit kuitenkin?

Lopulta Sentti antautui. Hymyilin sille ja silitin orin kaulaa lempeästi.

- Söpöliini, lellittelin Senttiä ja halasin sitä pikaisesti ennen kuin lähdimme kävelemään tallipihan poikki.

Saavuimme Sentin karsinalle ja huomioin, että talliin oli virrannut enemmän ihmisiä. Ihmekös tuo, oli sunnuntai, loman ensimmäinen varsinainen päivä. Muutamat tutummat kasvot tervehtivät minuakin iloisesti ohi mennessään, ja vastasin heille pirteään tapaani. Sillä hetkellä halusin kuitenkin vain päästä omaan rauhaani nurisemaan julmasta kohtalostani. Niinpä harjasin Sentin mahdollisimman nopeasti ja pujotin sille suitset päähän. Katin aiemmasta kohtalosta huolimatta lähdin minäkin uhmaamaan kuoppaisia teitä ja talutin Sentin maastoon.

- En mä tahtoisi mennä sinne... Sä varmaan ymmärrät, miltä tuntuu kun joutuu pitkälle ajomatkalle vaikkei haluaisikaan, mumisin Sentille ja tajusin yllättäen, että tuskin ori käsitti asiaa aivan samalla lailla kuin minä. - Mä tahtoisin vaan olla kotona, viettää joulun ihan oman perheen keskeen ja käydä tallilla. Mutta vanhemmat päättivät että edessä on taas yksi mälsä joulu!

Potkaisin mennessäni tienpintaa ja mietin asiaa hetken. Sitten suustani pääsi alistunut huokaisu.

- Okei, mä ylireagoin taas. Ei mummin luona oikeasti ole kamalaa. Siellä on aina ollut kivaa. Mä olen vaan ihan höhlä ja päätän jo etukäteen, että joulu on tyhmä, koska joudun istumaan varmaan kahdeksan tuntia ahtaassa autossa. Mutta perillä on kuitenkin lunta, innostuin yhtäkkiä. - Siellä on lunta ja ihana kuusi jonka saan koristella serkun kanssa ja siellä on tädin koira ja meidän koira tykkää hirveästi. Ja siellä on mummin ruoat, tietysti...

Unohdin pahan mieleni keksimällä paljon hyviä puolia joulusta.

- Ja jouluna tulee ihania ohjelmia. Tiedätkö Sentti, että mun on aina jouluna pakko katsoa ihan jokainen lastenohjelma, vaikka olen ne nähnyt jo monta kertaa ja ihmiset luulevat että olen kasvanut niistä ohi jo monta vuotta sitten. Mutta tiedätkös sitä, että ei niistä voi koskaan kasvaa ohi. Jouluna mä tahdon olla taas vähän aikaa lapsi, tehdä sellaisia juttuja joita olen pienenä tehnyt...

Mietin hetken aikaa.

- Tahdon möyriä lumessa ja rakentaa lumiukkoja ja -akkoja ja lumilyhtyjä ja lumihevosia... Ja tehdä jäälyhtyjä! Oi, ja sitten aattona mennään alkuillasta joulusaunaan ja ulkona on jo ihan pimeää... Sitten me syödään hyvää ruokaa ja odotetaan, että joulupukki tulee. Niin Sentti, älä naura, meille tulee vielä joulupukki. Niin, ehkä ei tulisi, jos serkku ei enää uskoisi Oivaan Ukkiin... Mutta jopa minun mielestäni on ihana odottaa pukintuloa ja katsella, kuinka innoissaan serkku on. Puhelin Sentille kaikenlaista. Lopulta olin hiljaa ja tunsin olevani tyytyväinen. Ei joulusta tulisi katastrofia - joulusta ei voisi tulla katastrofia! Ajattelin minä mitä tahansa, joulusta tulisi hyvä. Yhtä mukava kuin aina ennenkin...

Vähän ennen Seppeleen pihaan saapumista pysäytin Sentin. Se katseli minua lempeillä silmillään ja antoi minun kietoa käteni päänsä ympärille. Moiskautin suukon orin puolikuunmuotoiselle tähdelle ja kiitin sitä kuuntelemisesta.

- Mun tulee kyllä ikävä sua ja Seppelettä ja tätä kaikkea... mutta me nähdään joulun jälkeen kuitenkin. Sä vietät mukavan, rennon joululoman ja mä hauskan joulun.

Piristynein mielin lähdin taluttamaan Senttiä talliin. Siellä ihmiset olivat iloisia ja täysin tietämättömiä ohimenneestä harmistuksestani. Katkin oli saapunut takaisin paikalle ja ilmoitti heti ensitöikseen, että jalka oli vähän venähtänyt ja että hän pystyisi pian käyttämään sitä ihan normaalisti. Naureskelin tytön innolle ja hoidettuani Sentin liityin muiden seuraan yläkertaan.

Myöhemmin viivyttelin kultaisen orin karsinassa haluamatta lähteä. Oli aika sanoa kiitos ja näkemiin ja lähteä kotiin, mutta aikaisemmista vakuutteluistani huolimatta en halunnut tehdä niin. Kiedoin käsivarteni suuren eläimen kaulan ympärille ja lauleskelin hiljaa.

- When we finally kiss good nights, how I hate going out to the storm... But if you really hold me tight, all the way home I'll be warm... Fire is slowly dying, but dear we're still good byeing...

Sentti heilautti korvaansa kuin sanoakseen, että mitä sinä siinä enää hyräilet, ala mennä nyt vain. Naurahdin kevyesti hevoselle ja muiskautin suukon sen turvalle.

- Nähdään... toivottavasti pian, heilautin kättäni Sentille ja lähdin raskain mielin sen karsinasta.

- Á la prochaine frois, käännyin vielä sanomaan karsinan ovelta muistettuani ranskankielisen ilmaisun.

Suljin oven perässäni ja lähdin kotiin pakkaamaan. Näkemiin Seppele ja tervetuloa joulu...

Anne: Todella mielenkiintoinen tarina: täynnä vuoropuhelua, mietteitä, huumoria ja hyvää kuvailua. Ilo lukea!


Carkki: Tarkasti kuvailtu, piiiitkä, ihanasti kirjoitettu ja.. siinä vaan on kaikkea mitä tarvitaan, piste!

Aattoratsastus

Katselin epäröivästi karsinannurkassa kököttävää tammaa. Vilkaisin nopeasti harjapakkiin ja sitten takaisin rauhalliseen tammaan. Huokaisin syvään ja katselin vielä hetken Palmikkoa, joka tuskin oli edes huomannut minua.

- Mene nyt, vingahti Carkki ja työnsi minut sisään.

- Juu juu, sanoin nopeasti ja tallustelin Palmikon luokse.

Palmikolla oli juuri se ilme mitä olin pelännytkin. Ai.. Uusi tuntiratsastaja ilme sai minut tuntemaan itseni ulkopuoliseksi. Kuitenkin reippaasti aloin laittaa tammaa kuntoon.

Saapastelin hyräillen ylös oleskeluhuoneeseen ja törmäsin rappusissa hymyilevään Anneen. Moikkasin naista nopeasti ja kapusin loputkin rappuset ylös. Kurkistin sisään ovesta ja saalistin sisältä Hinan, Jaakon ja Kristerin.

- Moi, naurahti Hina.

- Säästäkäähän sitä glögiö meillekkin, naurahdin.

- Joo joo, hihitti Hina.

Hyppelin rappuset iloisena samalla, kun painoin kypärän päähäni. Saapastelin Palmikon karsinalle ja tamma tuli minua vastaan. Taputin sitä kaulalle ja lähdin taluttamaan neitiä ulos tallista.

Kiristin vielä satulavyön ja vihdoin kaikki olivat valmiina lähtöön. Katsahdin nopeasti Leeviin, joka steppaili Carkin alla innokkaasti. Kuitenkin kävelimme kohta metsätiellä ja kuuntelin ihmisten pöpötystä. Keskityin itse Palmikolla ratsastamiseen. Liian pian kuitenkin siirryimme raviin, josta tamma riemastui. Kuitenkin pidin mamman kurissa ja rauhallisessa ravissa. Tämä olisi rauhallinen aattoratsastus. Vilkaisin nopeasti Anneen, joka ravasi edessä, hänellä ei näyttänyt olevan ongelmia Rensunkanssa sitten ollenkaan.

Laukkasuoralla laukkasin Palmikon kanssa rauhallista laukkaa. Kun pääsin loppuun asti, käänsin Palmin ympäri ja katselin seuraavien laukkaa. Taputin vaisuna Palmin kaulaa, ainakin se oli laukannut rauhallisemmin kun monet muut.

- Käyntiä nyt vaan, kuului Annen käsky.

Kuljimme Palmin kanssa rauhallisesti eteenpäin. Tamma ei edes lotkauttanut korvaansa, kun Eppu ja Blade lähtivät kiilaamaan Annea. Josta nainen vähän tuohtui.

Pian kuitenkin tallin valot välkehtivät voimakkaasti ja se sai hevosia innostumaan vielä enemmän Liu'uin alas Palmikon selästä ja kehuin sitä kauheasti. Tämä oli sujunut todella hyvin. Vaikka Pampula ja Siirikin katosivat. Talutin tamman talliin ja otin siltä varusteet pois.

- Olet sie kyllä upea tamma, naurahdin.

- Jep, niin on, sanoi Carkki, joka saapasteli tyytyväisenä hoitsunsa luokse.

Anne: Tarina alkaa poikkeuksellisesti ja imaisee heti mukaansa. Lyhyt ja ytimekäs kertomus, sellaisiakin kaivataan. =9