Palaa edelliselle sivulle

Tammikuun 2009 Kohokohdat

Kohokohdat-sivulle on valittu menneen kuun parhaimmistoa. Valinnat perustuvat tallin väen ehdotuksiin ja perusteluihin. Yhteensä kohiksia valitaan enintään 10 kuukaudessa. Lopulliset valinnat tekee Anne. Piirrustuksille ja tarinoille ei ole annettu mitään kummempia sijoituksia.

Apua! =D Hoitajien tekeleitä on todella paljon ja näiden kymmenen valitseminen on vaikeaa kaikkien ehdotusten joukosta. Yritän pitää valinnat monipuolisina ja luovuuteen kannustavina.

Piirrustukset

Piirtäjä: Jokeri, Kuva: Pellan ja Flooran laukkailuja lumisateessa, revontulten valossa
Anne: Mukava värikäs kuva täynnä vauhtia ja talvista tunnelmaa. =)
Elkku: Kuvassa on kaunista väriä ja lumihiutaleet ovat kuvassa ihania. Pella ja Floora ovat vauhdissa ja kuvassa näkyy todellista talvea. ^^

Piirtäjä: Elkku, Kuva: Elkku koulutunnilla 15.1.09
Anne: Vahvat värit ja paljon erilaisia yksityiskohtia. Mukava perustuntimeininki.
Lynn: Kuvassa on liikettä ja hyvää värien käyttöä. Palmikko näyttää itseltään ja ratsastajan asento on luonteva. Layereiden käyttö näkyy luonnistuvan oikein hyvin!
Jokeri: Kivasti toteutettu ja kiva väritys.Hauska tunti näkyy kuvasta. Palmi on kuvassa tosi söpönen<33

Piirtäjä: Carkki, Kuva:
Anne: Harvoin hoitajat piirtävät monta hevosta samaan kuvaan. Huolellisuus näkyy ja jokainen heppa on oman itsensä näköinen.

Piirtäjä: Reega, Kuva: Reega ja Unssi ennen tuntia
Anne: Huolella toteutettu kuva, josta näkyy Reegan hyvä värisilmä. Hevosen ja ihmisen asennot ilmeikkäät. Kuvan tunnelma on talvisen herkkä.

Piirtäjä: Shingua, Kuva: Shinqua ja Humu puomeilla
Anne: Hauska idea kuvaan. Ratsastajalla on hyvä istunta ja Humu on aivan itsensä näköinen.

Sarjakuvat

Sentti ja Seppeleen väki © Lynn

Anne: Seppeleen väki esitelty mukavasti ja humoristinen loppu. Kuvat ovat monipuolisia. =)

Hoitotarinat

18.01.2009 - Se päivä, kun pojat sekosivat

Makoilin, nyt jo monennetta kertaa tällä viikolla, oleskeluhuoneessa muiden kanssa. Tänään “muut” sisälsi Sastun, Lynnin, Pipsan ja Carkin. Kenelläkään ei ollut mitään järkevää tekemistä, itsekin olin jo juoksuttanut Seran aikaisemmin päivällä. Tamma oli vain kerran saanut kunnon sätkyn, kun maneesinovi oli avautunut ja Lynn Sentteineen olivat saapuneet paikalle. Lopputunnin neiti oli hieman diivaillut Sentille, mutta kulki varsin rennosti ja totteli jokaista käskyäni, myös suunnanvaihto-käskyä raipanheilautuksesta.

Alhaalta tallista alkoi kuulua huhuilua, joka muistutti erehdyttävästi Jaakon sulolauluja. Hetken kuluttua kuulin kuinka joku käveli portaita ylös.
“Eikö teillä ole parempaa tekemistä kuin löhötä täällä?” ovelle ilmestynyt Jaakko kysyi, katsoen meitä.
“Njääh, ei ole”, vastasin ja venyttelin.
“Eikö todellakaan? Onko hoitokonit liikutettu, varusteet putsattu ja kupit hinkattu?” mies jatkoi.
“Hoitokoni on liikutettu, varusteet on putsattu ja kupit on… mikä se oli? hitsattu?” vastasin ja haukottelin perään.
“Tää ei käy päinsä, mitä Annekin sanoisi jos kuulisi teidän vain löhöilevän” Jaakko sanoi, ja näytti sitten salamaniskun saaneelta. “Puolen tunnin päästä kentällä”, mies huusi jo puolessa välissä portaita.

“Mitä toi oli?” Pipsa kysyi hetken kuluttua. Muutkin alkoivat hieman heräillä.
“Pitäisköhän meidän mennä?” Sastu kysyi oikoen jalkojaan. “Kentälle siis”.
“Mennään kattoo mitä se keksi”, Lynn sanoi ja pomppasi kaapilleen, ulkovaatteita hakemaan. Katsoin pienestä ikkunasta ulos, josta näkyi tallipiha.
“Hei, tuollahan on Tappi ja Kristian”, huudahdin tunnistaessani tallipihan läpi kävelevät henkilöt. “Ja nyt Jaakko tapas ne… Ja ne lähtee kävelemään kentälle päin. Dääm, enempää en enää näe, ikkuna on liian pieni”. Tytöt olivat kerääntyneet taakseni kuullessani ensimmäisen huudahduksen, ja katsoimme toisiamme nyt kummissamme.
“Okei, nyt kyllä mennään ja nopeasti kentälle”, Lynn toitotti. Nappasin takkini ja huivini, ja lähdin pomppimaan Lynniskäisen perään portaisiin, muut minun perässä.

Suunnistimme yhdessä porukassa kentälle päin, jossa näimme poikien jotain hihhuloivan. Lähestyessämme kenttää pistin merkille, että kentällä näytti olevan ties minkälaista erikoisestettä ja muuta sälää. Meidät huomatessa Jaakko huusi toisille jotain. Mitä sitten Jaakko olikin sanonut, se sai Tapin ja Kristianin kaivamaan taskuistaan jotain, ja saamaan heidät kävelemään meitä kohti.
“Jonoon järjesty!” Tappi toitotti. Kurtistin kulmiani, mutta asetuin Lynnin taakse seisomaan. Pojat tulivat vierellemme, ja seuraavaksi huomasin etten nähnyt enää mitään.
“Mitäh?!” mutisin ja yritin nostaa silmieni päällä olevan asian pois.
“Rauhotu kirppu, se on vain pinteli”, Tappi kuiskasi korvaani ja laski pinteliä repineen käteni alas.

“Noniin, tehtävänne on etsiä kentältä puomeista rakennettu neliö, ja mennä sen sisään”, kuulin Jaakon sanovan.
“Siis täh, mitä tää nyt on olevinaan”, ilmeisesti Carkki, huuteli jonon perältä.
“Lapsellista”, Sastu mutisi takaatani. Samassa kuului viuh, ja Sastu kiljahti.
“Au, toi sattu!! Mitä sä annat raippaa…”, tyttö mumisi tuohtuneena.
“Siinä näitte mitä tapahtuu jos ei tottele, eli mars matkaan”, Jaakko toitotti. Pystyin kuulemaan pelkästä miehen äänestä, että tämä nautti tästä. Lähdimme kuitenkin törmäillen toisiimme kävelemään oletetusti kentällä.

“Vauhtia nyt, ei tässä ole koko päivää aikaa”, Kristian hekotteli. Murahdin, ja samassa tunsin kuinka tasapainoni petti. Rämähdin maahan, mutta onneksi käsissäni olevat lapaset estivät naarmujen saamista. Tunnustelin ympäriltäni, ja käteeni osui jotain kovaa. Hmm, pitkulaista ja pyöreähköä… Puomi! Lähdin etenemään ryömien, ja kohta arvasin löytäneeni puomineliön.
“Löysin! Tännepäin!!” huusin, ja kuulin muiden huokaisevan. Vähän ajan kuluttua seisoimme kaikki edelleen silmät sidottuna oletetussa puomineliössä.
“Okei, löysittehän te sinne. Nyt ottakaa pintelit pois, seuraavaa osiota varten”, Tappi huusi. Repäisin pintelin silmiltäni, ja räpyttelin silmiäni. Kentälle oli ilmestynyt meidän harhaillessamme kokonainen esterata esteitä. Tai ei rata, sillä esteitä oli siellä täällä.
“Seuraava tehtävänne on päästä mahdollisimman nopeasti esteradan lävitse Tapin luokse, jossa etsitte kadonneen avaimen. Se, missä avain on, on salaisuus. Nopeimman ei tarvitse jäädä enää viimeiseen osioon”.
“Paikoillanne - valmiina - hep!” Kristian karjaisi. Että näitä poikia, tämä vielä kostetaan, puhisin loikkiessani esteiden ylitse. Minun tasapainollani päädyin kuitenkin hyvin nopeasti maahan. Manasin syvään, ja vieressäni suhahtava Sastu hymyili pahoittelevasti. Jatkoin esteiden ylittämistä ja välillä alittamista. Näin Carkin ja Lynnin ehtineen jo Tapin luokse, jossa tytöt etsivät avainta ämpäreistä. Joiden sisältöä en halunnut edes tietää.

Viimein pääsin myöskin Tapin luokse, jossa kaikki muut olivat jo. Pysähdyin katsomaan hetkeksi muita, jotka tonkivat ämpäreitä. Mm, eihän avain välttämättä ämpäreissä olisi. Huomasin Tapin peittelevän virnistystä. Avain olisi siis jossain helpossa paikassa, joten hiivin pojan taakse. Hmm, jos olisin avain, missä olisin? Mielessäni välähti, ja sujautin käteni Tapin takataskuun. Bingo!
“Avain!! Jipii, löysin”, huudahdin ja aloin pomppia ympäri. Toiset katsoivat minuun murhaten.
“Epäreilua, ei me viittitä Tapin takapuolta mennä kaivelemaan. Katilla oli kotikenttäetu”, Lynn tuhahti. Näytin tytölle kieltä ja taputin tämän päätä lohduttavasti, saaden läppäisyn olkapäähäni.

“Katti meni ja voitti, eli hänen ei tarvitse osallistua seuraavaan osioon. Pojat?” Jaakko sanoi virnistellen. Samassa Tappi nappasi käsistäni kiinni, ja Kristian ja Jaakko nappasivat jalkani. Kiljaisin ja yritin rimpuilla irti. Ilman tulosta, ja seuraavaksi huomasin kuinka matkamme vei pelottavasti kohti pihan ainutta lumikasaa.
“Ei te ette voi, toi on märk..” kiljuin mutta sitten jo lensin suuressa kaaressa lumiloskakasaan. Pläts- kuului, ja tunsin kuinka housuni kastuivat läpimäriksi.
“ARGH! Mä tapan teidät, tapan tapan tapan”, kiljuin. Tallinovesta äänten houkuttelema Anne katsoi minua pahasti, joten hiljennyin.
“Katti vaan tässä syyttää meitä omasta kömpelyydestään”, Jaakko selitti enkelikasvoisena Annelle. “Ja nyt tytöt, mennään viimeiseen osioon. Eli korjaamaan tavarat kentältä”, mies huikkasi lopuille jotka hekottelivat vieläkin minun kohtalolle.
Huokaisin syvään, ja päätin etten enää olisi ikinä Jaakon näkyvillä toimettomana.

Anne: Piristävä tarina ja hauskaa sanailua!
Abby: Tarina vetää mukavasti mukaan ja huumori tosiaan tekee tarinasta loistavan. Siitä sai hyvät naurut ja hyvän mielen loppupäiväksi.
Brenna: Siis aivan ihanan humoristinen tarina, vetää mukaansa ja antaa leveän hymyn levitä naamalle. Ihana keksintö!
Shinqua: Todella humoristinen ja hauska tarina. Sai kyl nauraa välillä ihan kunnollakin täällä tietokoneen toisella puolella ;D

Raunion salaisuus

Valkoinen tammikuinen aamu aukeaa edessäni hölkätessäni pitkin lumista tietä, jota lumiaurat eivät taaskaan olleet auranneet. Lumi narskahtelee jalkojeni alla aamun hämärtäessä vielä hiljalleen. Puuskutustani ja lumen narinaa lukuun ottamatta on hiljaista. Epätavallisen hiljaista, niin kuin ainakin joinakin aamuina. Lumi sataa hiljalleen maahan, tai no, hiljalleen ja hiljalleen, mutta sataa kuitenkin.
Puut matelevat ohitseni juostessani minkä jaloistani pääsen, tehden äkkipysähdyksen Sikkeä taluttavan Nanan eteen.
- Moi, puhisen hengästyneenä.
- Mistäs sä noin hengästynyt oot? Nana virnistää silittäen vuononhevosen voimakasta kaulaa.
- Etkö ite ois, jos oisit juossu monta kilsaa niin kovaa kun pääset, tuhahdan.
- Hmm.. en, tyttö virnistää jatkaen kävelyä ponini rinnalla.

- Niin varmaan, mutta mie meen nyt Bertin luo, hihkaisen ohittaen tytön ja ponin. Nopeasti harppoen saavun sisälle lämpimämpään talliin, hiippailen hiljaa hoitoponini luo.
- Heeippa kulta, hymyilen silittäen ruunan kaulaa. Harmaa karva on tuuheaa ja pehmeää, tuntuu ihanalta upottaa kädet sen joukkoon…
Hätkähdän nopeasti ajatuksistani ruunan tökätessä minua turvallaan.
- Joojoo, hymähdän Bertille taputtaen vielä kerran sen silkkistä turpaa.
- Pipsa, kehtaisitkos hakea Bertin heinät heinävintiltä? Anne haukottelee karsinan edustalla.
- Joo, haenko mie muille? hymyilen haroen hiuksiani.
- Eei siun tarvitse, nainen hymyilee kaivaen soivan kännykkänsä takkinsa taskusta.

Nyökäten suljen karsinan oven perässäni, kavuten varovaisesti portaat ylös oleskelutilaan, jonka lävitse kuljen heinävarastona toimivalle vintille. Säpsähdän nähdessäni jonkun istuvan heinäpaalin päällä, ollen vähällä kiljaista.
- Nana! mitäs sie täällä teet? ihmettelen vilkaisten tyttöön.
- Tulin hakemaan noita Siirin heiniä, katsos, tyttö hymähtää.
- Ahaa, nyökkään hymyillen.
- Mikäs seurapiiri kokous täällä on? Jaakko virnuilee ovelta, takanaan Shinqua.
- Enneminkin heinien haku tílaisuus, Nana korjaa virnistäen. - Shinqua, mites sie olet noin pelästyneen näköinen? tyttö jatkaa katsoen vaaleaan tyttöön. Hetken ennen kuin tyttö vastaa, tämä jää miettimään hetkeksi.
- Ratsastin raunioille Humun kanssa, ja kun tutkin niitä vähän, niin joku kummitusta muistuttava hyppäs sieltä esiin, Shinqua sanoo melko hiljaa.
- Tuttu juttu, kai työ olette kuulleet raunion kummituksesta? Jaakko kysyy luoden kasvoilleen salaperäisen ilmeen.

- Ei, mistä ihmeen kummituksesta? minä puutun vuorostani puheeseen.
- Kummituksesta joka liikkuu raunioilla, kai te nyt sen tarinan tiedätte? mies tivaa.
- En mie ainakaan, Nana hämmästelee vilkaisten minuun ja Shinquaan.
- En kyllä miekään, Shinqua kertoo.
- Noh, istukaapa alas niin mie kerron, se on kyllä pitkä stoori, mies huokaisee. Tätä totellen istuudun alas, lähimmälle heinäpaalille. Mies istuutu itsekkin, ollen pitkän tovin hiljaa.

- Kauan aikaa sitten, kun raunio vielä oli kokonainen talo, asui siellä vanha erakko, Erkki Juhani, joka viihtyi yksinään, eikä välittänyt muista ihmisistä. Ennen hänen oli rikas ja arvostettu mies, mutta sitten hänen vaimonsa, kaunis Katariina Jaakon tytär kuoli pitkän sairauden jälkeen, mies aloittaa. - Mies masentui täysin, ja samana vuonna koko viljasato pilaantui. Miehen rahat menivät veron maksuihin, ja hänen ystävänsä haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Erkki möi koko komean tilansa ja muutti pieneen taloon tänne Seppeleen lähettyville.
- Mitä sitten tapahtu? Nana vilkaisee mieheen hymyillen oudosti silmät kiiluen.
- Mies sekosi täysin. Nuoret pojat löivät vetoa, kuka uskaltaisi mennä sisälle taloon. Kukaan ei uskaltanut jäädä yksin pihaan, joten yhdessä he hiippailivat sisälle taloon. Olohuoneesta he löysivät verisen Erkki Juhanin ruumiin. Mies oli murhattu kylmäverisesti. Sanotaan, että mies kummittelee talossaan, etsien murhaajaansa jotta voisi kostaa tälle, Jaakko lopettaa.

- Oikeestikko? Nana näyttää kiinnostuvan.
- Totta kai, miksi muuten siellä kummittelisi? Jaakko virnistää nousten ylös.
- Uuu, mentäiskö käymään siellä raunioilla? Nana hihkaisee, ja tämän silmiin syttyy melkein hullunkiilto.
- Mie ainakin tuun, entäs Kinkku? haukottelen syvään, tuntien myhäilevää jännitystä.
- Mie taian kyllä jättää väliin, liikutinhan jo Humun, tyttö huokaisee, hymyillen hieman.
- Pipsa, pistetään menoks sitten! Nana virnistää kahmaisten heiniä mukaansa. - Voinks mä muuten mennä Sikellä?
- Ihan vapaasti, mie en ainakaan halua tippua raunioille ja joutua kävelemään tallille, naurahdan.

Nanan kanssa ajaudun alakertaan, tytön kääntyen tallin lisäosaan Siken luo ja minun tallin pääosaan Berttiä katsomaan.
- Mitäs karvapallo? hymyilen silittäen ruunan innokkaasti heiniä ahmivaa päätä. - Senkin ahmatti, hymyilen leveästi rapsuttaen vuononhevosta. - Lähetäänkin tänään Nanan ja Siken kanssa raunioille.
Hyräillen harjaan ruunan harmaata karvaa rauhallisin vedoin, jutellen heiniään nautinnollisesti syövälle ponille. - Nyt sitten otetaan kaviot, haukottelen kaivaen harjapussista esille punaisen kaviokoukun.
- Nyt putsataan tää kavio… hieno poika, kehun ruunaa taputtaen sen kaulaa. - Onneks sä et kauheasti muuttunu ruunatessa, sillä sä oot paras millasena tahansa, hymyilen halaten vuononhevosta.

- Nansterii, ootteks työ kohta valmiita? huhuilen kurkaten lisäosaan.
- Hetkipieni Pipsteri! tyttö huikkaa virnistäen. - Turparemmi enää!
- Vauhtia Gangsteri Nansteri! naurahdan kipittäen vinhaa vauhtia takaisin Bertin luo. - Mennään kuule kohta poika kunnon lenkille maastoon.
- Kuuleeko Pipsteri, Nansteri ja Sikkeri valmiina! Nana hihkaisee hiljaa lisäosan ovelta.
- Kyllä Pipsteri kuulee, Pipsteri ja Bersteri valmiina, joten pistetään menoks! Vuononhevosten kaviot kopisevat tallin lattiaa vasten niiden tunkiessa ulos ulkoilmaan.
- Kumpi menee ekana? kysyn uppoutuen takaisin kiristämään satulavyötä.
- Sie vaikka, Bert on varmempi, tyttö naurahtaa.
- Noo, kummituksethan nappaa aina viimisen vai? virnistän nousten varovaisesti ruunan selkään, napauttaen sen liikkeelle ensimmäisenä, kohden maastopolkua. Kummittelisikohan raunioilla oikeasti, vai olisikohan koko juttu vain Jaakon keksimä?

Vuonohevoset askeltavat rauhallisesti eteenpäin, minun ja Nanan jutellessa iloisesti.
- Uskot sie siellä oikeesti kummittelevan? tyttö kysyy minulta hiljaa.
- Jaah, en oikein tiiä, mutta eihän kummituksia ole olemassa - vai? hymyilen pienesti, katsellen aina välillä lumen peittämiin puihin.
- Hei kato! Nana hihkaisee yllättäen Siken selästä.
- Mitä? tiukkaan katsellen ympärilleni.
- Tuolla lensi talitintti, tyttö virnistää.
- Talitintti?! siis pikku talitintti? älähdän hiljaa.
- Jep, ja tuolta tulee muuten meitä kohti Magnet ja Palmikko, Nana jatkaa heilauttaen kättään meitä kohti tulevalle ratsukolle.

- Mooi, missäs kävit ratsastamassa? kysyn hymyillen.
- Liekkijärveä katsomassa, Annehan pitää sen maastolenkinkin, Magnet kertoo taputtaen tuuheaharjaisen Palmikon karvaa. - Mihis työ muuten olette menossa?
- Ihan vaan raunioille, päätettiin käyvä niitä vähän tutkimassa, ystäväni selittää jo ennen kuin kerkeän suutani avata. Nopeasti jatkamme matkaa, minun katsellessa tammani selässä hytkyvää Nanaa.
- Ravattaisko? ehdotamme juuri samaan aikaan.
- Joo, ravataan vaan, naurahdan hoputtaen Bertin raviin.

Hymyillen kevennän askelten tahdissa, miettien Jaakon kertomaa tarinaa.
- Nana, puhun hiljaa. - Kuulit sä ton?
- Ai minkä? Sie oot kauheen säikky, tyttö naurahtaa rennosti. - Eihän kummituksia oo olemassa.
- Ei niin, hymyilen hiljaa. - Mutta eihän sitä koskaan tiiä. Hiljaa ratsastamme eteenpäin, ponien kuunnellessa korvat höröllä metsän ääniä. Vedän syvään henkeen metsän raikasta ilmaa. Lumiset kuuset humisevat… Joku tai jokin liikahtaa kuusien seassa. Ääh, Nanaa en vaivaisi sillä, tämä vain pitäisi minua vielä enemmän kauheana arkajalkana.

Hetkessä saavumme sinne - raunioille.

Lumihangessa ponit marssivat eteenpäin jännittyneinä, johtuen varmaankin Bertin kohdalla ainakin omasta jännityksestäni ja kireydestäni. Ilmassa väreilee jännitys.
- No? Jätetäänks me ponit tähän ja mennään kattomaan? Nana hymyilee uhkarohkeasti.
- Ei varmana, jos siellä vaikka kummittelis ja ponit lähtis pakoon, niin mites meille kävis? mutisen.
- Nana, jatkan hiljaa kuiskaten. - Kato taakses. Hiljaa tytön pää kääntyy taaksepäin.

- Pipsa! Toi oli ilkeintä mitä sä oot elämäs aikana tehny, tyttö mulkaisee minuun julmasti.
- Noo, en mä voinu vastustaa kiusausta, virnistän. - Jaakko vaan huijas, ei täällä mitään kummittele.
Hetken olemme jo kääntymässä takaisin, kun rauniolta näkyy liikettä.
- Näit sä? vilkaisen Nanaan.
- Valitettavasti, tyttö mutisee. - Mennään kattomaan.

Polku raunioita lähemmäs on yllättävän tasainen vuononhevosten kuljettavaksi.
- Ehkä meiän pitäs kääntyy takas? vinkaisen hiljaa.
- Ei varmana, Nana tokaisee. - Kohta me nähdään kummitteleeko oikeesti vai ei. Jokin liikkuu raunioilla ulisten. - Mikä toi on? vilkaisen tyttöön.
- En mie tiiä, tyttö mumisee hiljaa. - SE TULEE TÄNNEPÄIN! Jähmetymme paikoillemme, ponien seisoen hievahtamattakaan paikoillaan. Aivan kuin kaikki muu olisi pysähtynyt paitsi meitä lähestyvä tumma hahmo. Samassa tunnen pakollista tarvetta kääntyä taaksepäin.

- IIIIIKKKK! Vertahyytävä karjaisuni halkoo ilmaa, ponien sännätessä liikkeelle hirmuista vauhtia, pelon aallon syöksyessä ylitseni. - NE LÄHENEE! kiljun pakokauhun vallassa Bertin tehden valtavan loikan eteenpäin, minun liusuessa alas, maaten vain pakokauhun vallassa liikuntakyyttönä tummien varjojen lähestyessä minua yhä lähemmäs ja lähemmäs ja lähemmäs…
- Pipsa! Nana vinkaisee Siken selästä pidellen Bertiä kiinni, jähmettyen aloilleen.
- Ääh, lopetetaan nyt Jaakko tai Pipsa saa sydärin, tuttu ääni mutisee vetäytyen kauemmas.
- Kristian ja Jaakko, soperran hiljaa vieläkin säikähtäneenä.

- MÄ TAPAN TEIDÄT, TAPAN! karjaisen nousten seisailleen, vilkaisten molempiin raivokuoleman partaalla. - TE MELKEIN TAPOITTE MEIÄT! jatkan mulkaisten molempiin happamasti.
- Ajattelitteko yhtään mitä poneille ois voinu käyä?! Nana jatkaa saarnaten molemmille kuinka pahasti olisi voinut käydä.
- Se oli Jaakon idea, Kristian mutisee.
- Ei muuten varmana ollu, vaan sun! Jaakko ärisee.

Käyntijalkaa palaamme tallilla tarkistaen ponit milli milliltä Ellin pitäen pitkän saarnan veljeksille. Onneksi kaikki osoittautuu olevan kunnossa, ja samalla selvisi yksi tärkeä asia; Jaakon juttuihin ei ole uskomista. Ehkä raunioilla oikeasti kummitteleekin, mutta, kukapa tietää?

Ei kukaan.

Pipsa & Bert

Anne: Rytmikkäästi kirjoitettu tarina. Upeat kuvailut ja omalaatuinen, odottava tunnelma on kok ajan läsnä.
Lynn: Mmm. Mitäpä tästä sanomaan? Upea, hyvin kuvailtu tarina, jossa on paljon vuoropuhelua ja nokkelia sutkauksia. Idea on kerta kaikkiaan mahtava ja toteutus hyvin toimiva - upeasti kirjoitettu tarina, joka omaa kauhutarinan edellytykset ja joka päättyy kaikesta jännityksestä huolimatta turvallisissa merkeissä. Kerta kaikkiaan kekseliästä. Mmm.

Ratsastustunnit

Osastossa ratsastamista

Kuuma kahvi lämmitti näppejäni kylmässä maneesissa. Pakkanen paikutti maneesin kattoa ja tuuli sai korvia huumaavan huminan aikaiseksi. Osasin arvella mitä tuleva on. Pukittelevia hevosia, pakoon pötkimis laukkoja ja tippuneita ratsastajia. Parempaa säätä ei voisi enään toivoa.

Vilkaisin maneesin seinällä olevaa suurta kelloa. Sen suuret mustat viisarit lähenivät seitsemää. Tuhahdin ajan kululle ja päätin laittaa mikrofonin päälle. Nostin penkiltä mustan tikun, jonka päässä oli pehmusteinen pallo. Kiinnitin kepakon korvan taakse ja vedin pienen mustanrasian taskuun. Sitten vain napsautin mikin päälle.

Iljettävä vinkuna rupesi kuulumaan kaijuttimista. Painoin kädet korvilleni ja irvistin. Miksei kukaan pistänyt toosaa toimimaan? Naksautin mikin pois päältä ja revein sen irti. Saisi toosa olla, kyllä minä ilman äänen vahvistimiakin pärjään.

Kavioiden kolina alkoi kantautua tuulen huminan läpi. Ratsukot olivat tulossa.

Ensin ovesta asteli sisään ponikokoiset, eli Aksu ja Humu. Perässä laahustivat Floora ja Tiia.

- Hina laittaa oven kiinni kun oli viimeinen! Möläytin kurkkua rykien.

Tyttö pysäytti Tiian oven suuhun ja kiskoi raskaan liukuoven kiinni. Sitten tyttö maiskautti Tiialle ja talutti sen jonon jatkoksi.

- Kaikkien osallistujien ollessa paikalla voimme aloittaa tunnin! Mahavyöt tiukalle ja jalustimet vähän normaalia pitemmiksi. Sitten vain selkään! Komensin tuntilaisiani.

Tiia irvisti kun Hina repei mahavyötä tiukemmalle. Floora ja Aksu olivat molemmat kurvat luimussa valmiina pienimmästäkään räsähdyksestä säntäämään pakoon. Humu karvakorva vain jökötti puoli unessa ja tuskin turpakarvakaan väpähti kun Shinqua kiristi vyön ja hyppäsi ratsaille.

Hetken päästä oli kaikki ratsastajat päässeet ratsujensa selkään. Kävelin hevosrivistön ohi ja katsoin nopeasti, että kaikilla oli saman mittaiset jalustimet.

- Ool rait! Kaikki on kunnossa, joten aloitetaan! Lähdetään Humu kärkenä vasempaan kierrokseen pitkin ohjin. Otetaan alusta asti sellainen hyvä syvä istunta ja pidentään se koko tunnin. Vaikka hevoset menee aluksi rennomin voitte te ratsastajat selässä olla ryhdikkäitä. Eli katse eteen ja leuka pystyyn. Kantapäät alas ja varpaat meno suuntaan. Hartiat taakse ja selkä suoraksi. Jalat lepää pitkinä konin kyjillä, ne ei purista. Kädet ylös harjasta ja nyrkit pystyyn. Nyt ei soiteta pianoa. Viimeiseksi kunnon kulma kyynärpäihin!

- Nyt teidän istunta sitä mitä pitääkin! Kehaisin ratsastajia, jotka olivat ensinmäisen suoran aikana jo saaneet istunnan kasaan.

Reippaat kymmenen minuuttia konit talsivat uraa pitkin, joten uskoin niiden olevan valmiina jatkamaan.

- Noniin. Nyt otetaan ohjat kuolaintuntumalle ja ruvetaan tekemään voltteja! Kyllä, niitä kaikkien rakastamia 10 metrin voltteja. Tehdään aluksi rennommin, mutta vaikeutetaan volttien tekoa kun siirrytään raviin. Nyt kuitenkin näin!

Sanni ja Aksu olivat kuin sulaa vahaa. Sanni käskytti pikku ponia hanakasti eteen, välittämättä ponin pienistä luimuista.

- Hyvä Sanni. Aksu menee nätisti eteen ja se tekee suht. hienoja votteja. Ota vain vähän paremmin se ulkopohje kylkeä vasten. Ei pääse poni karkaamaan voltilta!

Hina yritti potkia lehmäänsä vauhtia. Tiia vain irvisteli Hinan pohkeen painalluksille. Ei tainnut tamma olla tänään oikein meno päällä.

- Tiia menee vähän laiskasti Hina, joten uskalla käyttää sitä raippaa. Ei se karkaa käsistä!

Jokeri ja Floora menivät reipasta tahtia, mutta voltit olivat enemmän neliöitä kuin rinkuloita.

- Jokeri ottaa katseen voltin keskelle. Silloin sun paino siirtyy voltin keskustaan päin ja Floora tajuaa tehdä ringin. Muista samalla käyttää pohkeita!

Shinqua tikutti Humun kanssa kuin Singerin ompelukone. Voltit parivaljokka muisti kuitenkin tehdä.

- Shinqua ottaa pari pientä puolipidätettä, että saadaan Humu vähän tasaisempaan käyntiin.

Voltit alkoivat näyttää siltä miltä pitikin, joten päätin vaihtaa tehtevää.

- Hyvinhän ne voltit meni! Otetaan seuraavaksi tehtäväksi temmon vaihdot! Aina kun tulette tähän metsän puoleiselle pitkälle sivulle niin teette käynnistä temmonvaihteluita. Vastapuolen pitkällä sivulla niitä tehdään ravissa. Asia ymmärretty?

Ensin metsän puoleiselle sivulle tepastelivat Shinqua ja Humu.

- Eli nyt Shinqua kokeile ottaa koottua käyntiä! Istut syvälle satulaan, mutta silti ajat eteen. Se on vähän hitaanpaa kuin normaali käynti, eli keski käynti, mutta jalkojen pitäisi nousta enemmän. Hyvin menee!

Seuraavaksi metsän puoleiselle sivulle tulivat Sanni ja Aksu.

- Sama homma Aksulle! Eli aluksi vähän reippaampi keski käynti ja siitä sitten istut syvälle satulaan ja ajat eteen! Älä pidätä samaan aikaan kun ajat eteen, silloin tulee ristiriitaiset avut eikä Aksu ymmärrä mitä pitää tehdä. Ohjat saa ja pitääkin olla tuntumalla, mutta niistä ei saa vetää!

Seurasin hetken kun hevoset tekivät temmon vaihteluita käynnin eri muodoissa. Lopulta päätin komentaa kaikki raviin.

- Ja nyt tehdään ravissa koko homma, eli tulette tälle samalle sivulle ja teette temmon vaihdon.

Floora ja Tiia olivat nyt tulossa metsän puoleiselle sivulle.

- Nyt jo Hina valmistelette sen hevosen siihen temmon vaihtoon. Normaalisti tulet kevyessä ravissa kulmaan asti, mutta heti kun hevonen suorana sivulla muutatte tempoa. Eli hevosen täytyy muuttaa ravin tempoa, sillä tulette lisättyä ravia!

- En huomaa Hina mitään eroa Tiian temmossa. Kunnon istunta ja lisäys. Noniin nyt näyttä paremmalta!

Laikukas puoliverinen oli ollut alkutunnista varsin laiska eikä se vieläkään näyttänyt pirteältä. Varmasti kunnon laukka saisi tuohonkin hummaan vauhtia.

Vilkaisin vielä nopeasti Tiian ja Hinaan, mutta nopeasti katseeni kohde vaihtui sillä Jokeri oli tulossa Flooralla.

- Jokeri ottaa sitten ihan tavallisen siirtymisen. Eli tulet ravissa ja minun kohdalla hidastat käyntiin. Menet 4 askelta käyntiä ja sitten taas ravia!

Floora kuunteli kuumumatta Jokerin avut ja tuloksena oli puhdas siirtyminen.

- Hyvä Jokeri. Floora ihan kuunteli sua! Kehaisin tyttöä.

Tähän asti olimme menneet vain temmon vaihteluita ja voltteja. Lisää sisältöä tuntiin, kiitos.

- Lupasin teille sitä haastetta volteissa, joten tässä sitä tulee. Pyritään siihen että yksi hevonen per. sivu. Eli teidän täytyy ravissa tehdä temmon vaihteluita niin että aina joka sivulla on yksi hevonen. Koska pitkä sivu on huomattavasti pitempi kuin lyhyt, täytyy pitkällä sivulla olijoiden tehdä pienempi voltti ja lyhyellä sivuilla olijoiden isommat voltit. Näin homma toimii kuin junan vessa!

Alussa oli kaikkien vaikea löytää se yhteinen tempo, mutta kierros kierrokselta homma alkoi näyttää paremmalta ja loppujen lopuksi homma pyöri omalla itsellään.

Hetken pyörimisen jälkeen komensin kaikkien ottaa käyntiin. Hevosetkin saisivat vähän hengähtää. Mutta kauan ei ollut aikaa lusmuilla.

- No nyt päästään tunnin aiheeseen eli osastossa ratsastamiseen! Tähän asti ollaan vaan jolkuteltu ja tehty muuta. Nyt siis itse asiaan!

- Otetaan ohjat kätösiin ja hevoset laitetaan raville. Ja ravi nousee NYT! Mennään kevyttä ravia ainakin siihen asti kunnes ohjeet on selvät!

- Tehtävä on siis varsin yksinkertainen. Humu reippaimpana lähtee tekemään C päätyyn suurta puolessa välissä kenttää käyvää pääty ympyrään, johon sitten vuorollaan tulee lisää hevosia. Lopuksi homman pitäisi olla niin että Humu vetää letkaa perässä ja muut tulevat tasaisin välimatkoin mukana. Ei ole vaikeaa!

- Joten nyt kun Shinqua tulet siltä pitkältä sivulta niin valmistaudu viemään Humu pääty ympyrälle! Valmistele ja käännä! Tästä pääty ympyrältä et lähde pois vaan jatkat sitä koko ajan.

- Sitten Hina ottaa sen Tiian alleen ja ravaa tuohon Humun rinkiin mukaan. Heidän perään Floora ja viimeisenä Aksu!

Ensin homma vaikutti toivottomalta, mutta kun jonosta puuttui enään Aksu oli mieleni jo levollisempi. Tästä tunnista ei sittenkään tulisi katastroofia.

- Nyt kun kaikki ovat letkassa, niin Shinqua huolehtii että ei mene liian kovaa vaan niin että kaikki perässä olijat pysyvät mukana. Samalla huolehdit että menet tarpeeksi suurta ympyrää.

- Hienosti sujuu! Aksun vaan täytyy vähän oikaista tuota ympyrää, sillä muuten se jää kyydistä!

Hevoset pörräsivät tyytyväisinä rinkiä ja yhteinen tempo oli jo löytynyt. Mutta lisää vaikeutta hommaan täytyi saada.

-Nyt sitten kun Aksu tulle seuraavan kerran tähän kentän keskelle vaihdatkin pääty ympyrää eli lähdet tekemään eri suuntaan L päätyyn pääty ympyrää! Ja muut sitten kirii Aksun perään!

Homma oli selvästi jo hallinassa, joten haastetta ei enään tässä pääty ympyrässä ollut. Kellokin näytti jo 20 minuuttia vaille kahdeksaa, joten täytyi pikinmiten siirtyä laukalle.

- Hyvä te! Löysitte hyvin yhteisen temmon ja se jatkui koko ajan. Nyt sitten siirrytään uralle, niin että Tiia ja Floora menevät perkkäin ja Humu Aksu menevät peräkkäin. Eli menkää ensin ravissa uralla aivan kuten menitte tuossa pääty ympyrällä. Eli menette osastossa. Sitten pitkän sivun alussa Floora nostaa laukan ja sitä mukaa muut perään. Yritätte pysyä osastossa vaikka menettekin laukkaa.

Hevoset kulkivat tahdikkaasti pitkän sivun alkuun. Sitten Jokeri antoi Flooralle laukka pohkeet, jolloin tamma kirmasi matkaan. Hina näppäsi raipalla ja antoi laukka pohkeet, jolloin Tiiankin hyppäsi tahdikkaalle laukalle. Shinquan ei tarvinut Humua paljon käskeä, sillä tamma paineli jo kovaa kyytiä Tiian pepussa. Ja lopulta Sannikin löysi tiensä letkan hännille. Oli ilo katsella nelikkoa joka reippaasti laukkasi osastossa. Yleensä tämä teetti ongelmia, mutta ei tälle ryhmälle.

- Jokeri vähän hidastaa Flooran meno, kun se karkaa jonon johdosta! Hina painaa kantapään alas ja istuu satulaan. Shinqua nostaa katseen Humun harjasta. Sannilla nyrkit pystyyn. Muuten näyttääkin sitten hyvältä.

Ryhmä laukkasi osastossa vielä pääty ympyrän, jonka jälkeen olinkin jo korkea aika siirtyä loppu käynteihin.

- Kiitos mukavasta tunnista ja muistakaa hoitaa hevoset hyvin! Sanoin loppu sanat ja lähdin maneesista. Tunti oli viimein ohi.

~Mariel

Anne: En edes muistanut, että osastossakin voi ratsastaa. Retroa! =D Selkeä tunti selkeine Marielin ohjeineen.

Uudet kasvot, uudet esteet!

Kaikki muut olivat saapuneet jo maneesiin, mutta Brennaa ja Mankia ei näkynyt sitten missään. Katsahdin ensin kelloon, sitten ratsastajiin. Kello kävi kovaa vauhtia eteenpäin ja ratsukkoa ei näkynyt missään.
- Jos se ei saavu minuutissa, niin saa jäädäkkin pois, murahdin hiljaa.
Pian minuutti oli mennyt ja suljin vihaisena maneesin oven. Lähdin kävelemääv maneesin keskelle ja vein kädet seläntaakse. Tuntui pahalta jättää Brenna pois tunnilta, mutta tuntia oli kulunut jo aivan liikaa. Hymyilin ratsastajille, jotka katselivat esteitä. Ne eivät olleet sen kummoisempia, mutta itse tykkäsin hypätä vaikka mitä. Yht'äkkiä maneesin ovelta kuului pieni koputus. Menin kurkistamaan ulos ja näin nolostuneen Brennan siellä. Päästin tytötn tunnille, mutta vain tälläkertaa.
- Alotetaan ihan normilla alkukäynneillä. Ohjat kunnolla käteen, istutaan kunnolla alas ja taivutuksia, peruutuksia, voltteja sun muuta. En ole vastuussa, jos pidätte minua hulluna, mutta tuo lautakasa on aivan mahtava hypätä, aloitin tunnin hieman tylysti, mutta yritin hymyillä parhaani mukaan.

- Brenna istu paremmin alas ja keskity ratsastukseen. Kokoa enemmän hevosta ja käytä sisäpohjetta ettei se huijaa sinua, aloitin heti julman ohjaamisen ja istuntaan puuttumiseni. Kuritin itäni mielessä, sillä tästä ei saisi tulla tapa.
- Lynn kokoaa enemmän sitä hevosta ja kannusta kulkemaan enemmän eteen.Välillä kallistut liikaa sisälle, joten liimaa ittes siihen satulaan jos ei muuten, jatkoin päpätystäni ja huudahdukseni sai Lynnin kasvoille pelästyneen ilmeen.
- Reega, nyt se hevonen kulkee hyvin ja tottelevaisesti siun alla. Yritä vähän itse suoristaa selkää ja keskittyä eteenpäin menoon, eikä pelkästään siihen että se hevonen kulkee hyvin, tokaisin nopeasti Reegalle, vaikka katseeni oli kääntynyt jo toiseen.
- Carkki ajaa enemmän eteen alas sitä Leeviä ja varpaat menosuuntaa. Ylväämminen eteen ja Leevi ei myöskään saa laahustaa niiden jalkojensa kanssa, näpäytin nopeasti sanat ulos suustani ja katselin kun Carkki korjasi virheitään.
- Hina.. Joko sie tai se hevonen nukkuu, en ole ihan varma, mutta näyttää siltä että se on sinä, aloitin ja se sai Hinan mulkaisemaan minua murhaavasti. - Kannusta sitä kulkemaan enemmän eteen ja keskity eteenpäin menemiseen. Kato ettet kallistu liikaa sisään ja katse pois hevosen niskasta. Kädet ylemmäs ja hop hop eteen, murahdin vielä ja katselin tympääntyneeseen tyttöön.

- Siirrytään sitten raviin ja otetaan jalustimet pois. Kevennyt siihen mukaan sitten, huokaisin hetken päästä.
Katsahdin kelloon ja se näytti sitä, että olimme myöhästyneet aikataulusta hirvittävän paljon. Siihen jäisi radat hyppäämättä, vaan ehtisimme hypätä pari estettä per nuppi. Annoin ratsastajien äheltää hevostensa selässä ja seisoin tuppisuuna keskellä. Hymy ja iloinen tunne pyrkivät sisään, kun ajattelin, mitä olin tekemässä. Kuitenkin pidin kasvoni ilmeettömänä ja välillä nyökkäilin ratsastajille, jotka toimivat lähes oikein. tiesin itsekkin että kevennys ilman jalustimia ei ollut kivaa, mutta perinteinen tapa opettaa ihmisiä.

- Istutaan alas harjoitusraviin, mutta pidetään jalustimet edelleen kaulassa. Että me nyt ehdittäis hypätä jotain. Otetaan ilman jalustimia ravissa tuo puu tosta, tuhahdin lopulta ja etsin katseellani ensimmäistä hyppääjää.
- Jos se Carkki tulis Leevin kanssa ensin, virnistin ja tyttö lavahti valkoisesta punaiseksi.
Kuitenkin tyttö kannusti Leevin esteelle ja hevonen ilitti sen kun vanha tekijä. Kuitenkaan Carkki ei meinannut pysyä suuressa loikassa mukana. Seuraavaksi lähti Hina, joka ylitti helposti esteen, vaikka Tiia jäi ensin harkitsemaan hyppäämistä.
- Seuraavaksi lähtee Lynn, tokaisin nopeasti ja käänsin katseeni tyttöön. Anttu ja Lynn ylittivat vaivatta esteen. Seuraavaksi passitin matkaan reegan hevosineen. Tämänkin ratsukon kanssa sin vain istua hiljaa.
- Viimeisenä lähtee Brenna, murahdin vielä ja käänsin tiukan katseeni tyttöön. Päättäväisesti hän painoi pohkeita kiinni hevoseen ja ohjasi esteelle. - Kato ettet kallistu liikaa sivulle ja katse eteen, ohjasin vielä ennen estettä.

- Laskette jalustimet takaisin jalkaan ja tullaan lkaukassa toi autonrenkaiden muodostama este ja lautakasa. En nyt ispiroinut tunnille kun nämä kolme estettä, mutta lopuksi siis tullaan nämä. Tämän jälkeen otetaan loppukäynteja ja raveja. Ennen esteitä voitte nostella siellä nurkassa laukaa, tokaisin ja katselin hetken äänettömänä ratsukoita. Kaikki laskivat nopeasti jalustimet alas ja kannustivat hevosiaan liikkumaan nopeammin. Minua harmitti kun tunnilla ei ollut tapahtunut mitään, mutta ensikerralla sitten saisin varmasti jotain ajateltavaa.

- Reega painaa sisäpohketta enemmän ja pitää sen avun näkymättömänä. Ohjaa esteelle ja ole kokoajan siinä mukana. Noin, nyt se menee ihan hyvin se hevonen, aloitin sepitykseni ja käänsin heti katseeni seuraavaan esteelle ja miten hän sen suorittaisi.
- Liimaudu kunnolla alas satulaan ja kannusta sitä Tiiaa liikkumaan nopeammin Hina. Katse edessä ja pysy sen Tiian tahdissa äläkä itse mene siellä jo sitä estettä, tokaisin nopeasti Hinalle ja katselin hymyillen hänen hyppyjään.
- Pohje, pohje pohje ja varo ettet anna sille Leeville ristiriitaisia apuja. Myöatää vähän ohjasta ja käännä katse jo seuraavalle esteelle. Kannusta sitä liikkumaan nopeampaa ja hyppäät, ohjasin Carkkia, mutta katseeni kääntyi heti seuraavaan ratsastajaan.
- Brenna nostaa jo laukkaa ja katse eteen. Pidä ne jalat ihan paikoillaan ja kiristä vähän ohjaa. Se lähtee kohta viemään sinua, joten herää siellä, jatkoin pälätystäni melkein suoraan ja katselin kun hänkin ylitti helposti kaikki suuret kaksi estettä.
- Viimeiseksi sieltä sitten lyyn Antun kanssa. Nyt se menee vähän liian reippaasti, joten pidätä ja kokoa vähän, muuten se kieltää. Katse esteeseen ja ole mukana siinä hypyssä, tokaisin vielä hänelle ennenkuin kaikki olivat tehneet voitavansa.
- Sitten kaikki ottaa loppukäyntejä ja kehukaa hevosianne. Itteänne voitte lyödä pari kertaa raipalla, mutta huomaa ettette mikään huono ryhmä olekkaan, lopetin tunnin pälättämiset ja kiitin kaikkia antoisasta tunnista.

Brenna&Manki
Mukavasti kuljitte eteen, mutta välillä se tempo unohtuu. Eli se oli semmoista liiankovaa menoa tai liian hidasta. Pidän istunnasta ja raippa pysyi automaattisesti ulkokädessä. Hyvä hyvä!

Lynn&Anttu
Tahti ja yhteistyö on todella hyvää katseltavaa. Istunnassa vähän hiomista, mutta nekin on enään pikku seikkoja jota sieltä löytyy. Hevonen ei epäröinyt ollenkaan alla vaan saattoi innostua vähän liikaakin.

Reega&Unski
En oikein tunne kumpaakaan, mutta se oli melkein koko tunnin ihailtavaa katseltavaa. Istunnassa on hieottavaa aina, mutta hevonen kulki lähes virheettömästi alla ja otti huomioon jokaisen liikkeen mitä selässä tapahtui.

Carkki&Leevi
Leevi kulkee mukavasti niinkuin aina ja siussakin on vähän hiottavaa, mutta yhteistyö on hyvä ja herra käyttäytyy todella hienosti, kun sille näyttää kuka määrää ja miten. Samaa siis kun aina.

Hina&Tiia
Ratsastat totisesti, mutta hermostut helpolla. Siitä kannattaa kasvaa pikkuhiljaa yli. Yhteistyö on loistava, vaikka Tiia välillä vähän epäröi. Hienosti liikkui, vaikka alkutunnista näytit nukahtaneen sinne selkään.

Anne: Myöskin selkeä perustunti. Abbyn loppukommentti nauratti! =D Ratsukoiden tiivistelmäarviot toimivat aina.