Palmikon Hoitopäiväkirja 2007

Palmikko

Palmikon Hoitopäiväkirja 2008

Lokakuu - Magnet 27 merkintää

Marraskuu - Magnet 6 merkintää

Joulukuu - Magnet 4 merkintää

© Magnet

© Iita © Jessica

Uudenvuoden tunnelmia

-Voi sinua... supatin Palmikon karvaiseen korvaan. Sen tuuhea, punaruskea talvikarva oli saanut kauniin kiillon harjattuani sitä lähes tunnin. Musta harja lepäsi silkkisenä kaulalla ja paksu häntä heilahteli rauhallisesti. Liu’utin kättäni pitkin pörröistä kaulaa.

Olin pitkästä aikaa päässyt tallille, nyt, uudenvuoden iltana. Välillä raketti paukahti jossain kaukana, mustansininen taivas värjäytyi kirkkaanväriseksi katsoessani ulos karsinan ikkunasta. Palmikko heräsi horroksestaan, mutta paukkeen vaimennuttua se taas painautui kylkeäni vasten. Silittelin sen korvia, tamman rentoutuessa ja laskiessa päätään yhä alemmas. Pian sen turpa osui saappaisiini, ja se alkoi hamuilla niitä.

-Ehei tammaseni, niitä et voi syödä! naurahdin. Nauruni kuului hiljaisessa tallista, vain yläkerrasta, olkkarista kuului vaimeaa, kaukaista mölyä ja puheensorinaa. Sipaisin Palmikon otsaa ja poistuin karsinasta vähin äänin jättäen tamman nuokkumaan rauhassa.

Kapusin narahtelevat portaat ylös ja jätin kenkäni kuuliaisesti ulkopuolelle, ennenkuin astuin olkkariin. Huone oli tupaten täynnä, ja siellä tuoksui kahvi, ja hevonen. Hymyilin ja moikkasin tuttuja. Asettauduin ”paikalleni” sohvan selkänojalle, joka olikin taas ainut vapaa paikka. Nautin tunnelmasta. Kaikki rupattelivat, ja Anne yritti saada paperitöitä tehdyksi. Tosin tässä melussa se oli varmasti melko vaikeaa. Huokasin ja katsoin ulos ikkunasta. Pian kuitenkin olin jo päässyt mukaan rupatteluihin, ja niin sitten uudenvuoden aatto alkoi lähestyä keskiyötä.

//Magnet ja Palmikko

Pikainen aamuharjailu

Loikin lätäkköjen yli kohti tallin ovea. Avasin heikosti narahtavan oven ja kipitin tervehtimään unisia hevosia. Sipaisin ohimennessäni kaikkien turpia, ja suuntasin kulkuni Humun karsinalle. Silittelin tammaa hetken sen höristessä ja puhistessa villapaitaani vasten ja siirryin Palmikon luokse. Tamma hörisi iloisesti ja nuuhki taskujani.

Kiinnitin riimuvarren Palmikon riimuun ja talutin tamman harjauspuomiin kurjasta ilmasta huolimatta. Seuraavaksi hain puomiin Humun. Tammat tervehtivät taas toisiaan ja nuuhkivat hellästi turvat vastakkain. Hain harjat ja aloitin sukimaan tammoja vuoron perään. Ne nauttivat harjauksesta ja sulkivat silmänsä onnellisina.

Vilkaisin kelloani, joka näytti puoli kymmentä. Jos mielisin päästä kouluun, minun täytyisi pian lähteä. Sipaisin vielä loputkin pölyt tammoista, puhdistin niiden kaviot ja suikkasin suukot niiden turville. Vein ne nopeasti karsinaansa ja hilpaisin bussipysäkille.

//Magnet, Humu ja Palmikko :)

Itsenäisyyspäivä tunnelmissa

Viileä viima puhalsi voimakkaana kasvoilleni astuessani ulos tallista riimunvartta kädessäni roikottaen. Hypähtelin lumikasojen yli – tuo kaunis valkoinen peite oli enää muisto vain. Vesisade tuli ja sulatti kaiken. Mielialani ei kuitenkaan laskenut pohjalukemiinsa: olihan tänään vapaata koulusta, ja pääsipä vielä näkemään rakkaat hevoset ja tallikaverit!

Hevosten tarhalle saapuessani vihelsin, ja heti häntänsä tuulta vasten kääntäneistä hevosista erkani ruunikko tamma. Palmikko nosti päänsä ylös ja hirnui kimakasti. Hypähtelin sen luokse ja halasin sen pehmoista kaulaa.

-Olet sä vain ihana, lepertelin hiljaa sen pörrökorviin. Palmikko puhalsi hiuksiini, ja lähti innokkaana mukaani talliin. Tallissa sidoin sen käytävälle, sillä ketään ei muuta hoitajaa hevosineen ei vielä tallissa näkynyt.

Hain harjat satulahuoneesta ja aloitin sukimaan Palmikkoa. Harjasin tammaa niin kauan että se aivan kimalteli tallin lamppujen kirkkaassa valossa. Selvitin kamman avulla harjan ja otsatukan, ja hännän setvin sormin. Kaivoin taskustani pienen muovipussin, jossa oli valkoisia ja sinisiä silkkinauhoja.

-Nyt mä laitan sut oikein hienoksi! sanoin Palmikolle joka katsahti minuun hämmästyneenä alkaessani nypertää sen harjaan verkkolettiä. Kiinnitin mustat liukkaat suortuvat silkkinauhoilla kiinni, ja saatuani harjan valmiiksi, siirryin hännän kimppuun. Palmikon häntään tein melko onnistuneen letin, ja piakkoin sain ihailla oikein sievää pikku Palmikkoa.

Sidoin Palmikon suitsiin vielä silkkinauhoja pujotettuani ne tamman päähän. Olin juuri pujottamassa kypärää päähäni, kun Anne käveli käytävälle hymyillen.

-Näyttääpäs Palmikko hienolta! Anne huikkasi.

Hymyilin varovaisesti ja lausahdin: -Njoo.... Mä vaan tykkään tehdä lettejä sille.

-Siltä näyttää, voisitte mennä vaikka itsenäisyyspäiväparaatiin! Anne kehui virnistäen ja lähti takaisin toimistoon. Hymyillen talutin Palmikon tallipihalle ja hyppäsin selkään.

-Nyt pääsetkin itsenäisyyspäivämaastoon! totesin Palmikolle kerätessäni ohjia. Tamma kohotti päätään korkealle ja höristi korvansa innoissaan.

-Etkös sä ole pitkään aikaan päässyt maastoon, surkuttelin tammalle. Palmikko hörähti kärsimättömästi.

Kävelimme reipasta käyntiä niin kauan kunnes tulimme pehmeälle metsäpolulle. Siellä myötäsin ohjilla ja annoin Palmikon lähteä ravaamaan. Märkä lumeton maa lässähteli sen suurten kavioiden alla ja lintujen vaimea laulu kaikui hiljaisessa metsässä. Vaikka ilma oli ankea, me molemmat nautimme täysin siemauksin raikkaasta märän metsän tuoksusta.

Tielle tultuamme jatkoimme matkaa käymäjalkaa. Palmikko nuuhki ilmaa innoissaan ja tuhisi onnellisena. Tuuli tuiversi sen otsatukkaa ja hiukseni lensivät silmilleni. Sipaisin ne pois silmieni edestä ja katselin kosteita peltoja. Huomasin pian pienen polun joka kulki erään pellon viertä. Polku näytti tasaiselta joten ohjasin Palmikon sinne. Ravasimme hetken, ja kun pohja vaikutti hyvältä, annoin laukkapohkeen.

Palmikko lähti etenemään reippaasti mutta hallitusti. Sen jalat sinkosivat mutaa ilmaan ja sen onnellinen pärskähtely täytti ilman. Nauroin onnesta kun liihottelimme pitkin pellon viertä. Yhtäkkiä puskasta lehahti fasaani, ja Palmikko loikkasi sivulle. Mätkähdin suoraan kuraiseen maahan, ja pelto ja metsä pyörivät silmissäni.

Hetken kuluttua maisema alkoi selvitä silmissäni, ja tunsin pehmeän, lämpimän hengityksen niskassani. Palmikon tummat, lempeät silmät näyttivät kysyvän, olinko kunnossa. Nousin ähkäisten ylös ja pyyhkäisin housuntakamuksistani pahimmat kurat pois ja kampesin itseni Palmikon selkään.

-Mennäänpäs loppumatka rauhassa.... kuiskasin Palmikolle. Harvoin sitä tulee tiputtua, eikä ollut käynyt mitenkään mutta päässäni tuntui hiukan oudolta.

Tallipihalle päästyämme olin jo täysin tajuissani ja pirteänä. Palmikko nautti kun rapsutin sitä otsasta ja pökkäsi minua lempeästi mahaan. Hymyilin ja silitin sen silkkistä kaulaa.

//Magnet ja Palmikko<3

Puomitreeniä!

Nostin pyllyni auton lämpimästä penkistä ja hyppäsin ulos. Sanoin pikaiset heipat äidilleni, ja lähdin liukastelemaan kohti tallia. Jalkani lipsuivat jäisellä tiellä pahemman kerran, ja talliin päästyäni niin jalkani kuin niskani olivat jäykkinä varomisesta. Koko päivän oli satanut ilkeästi, ja hevoset näyttivät majailevan sisällä. Kipaisin satulahuoneeseen hakemaan Palmikon harjat, ja samalla vilkaisin ilmoitustaulua. Palmikko ei mennyt tunneilla, hyvä niin.

Luikahtaessani Palmikon karsinaan, tamma tunki heti luokseni, ja hörähti lempeästi. Suukotin sen samettiturpaa ja kiedoin käteni sen suuren kaulan ympärille tamman puhallellessa lämmintä ilmaa selkääni.

Nappasin laatikosta käteeni pölyharjan, jolla aloin sukimaan Palmikkoa. Tamma nautti harjauksesta, ja rupesi leikkimään huulillaan. Hymyillen jatkoin harjaamista ja selvitin myös harjan ja hännän. Tarkastin Palmikon jalat ja kaviot, kaikki kunnossa.

Hain satulahuoneesta varusteet ja niiden lisäksi suojat. Liu’utin suojat oikeille paikoilleen ja venytin tarrat kiinni. Siloitin satulan kohdalla olevat karvat ja nostin satulan tamman selkään. Laitoin vyön kiinni ja jatkoin suitsien kanssa.

-Ei kuolaimet suussa! toruin Palmikkoa joka alkoi nypeltää huulillaan turpeen seasta heinänkorsia. Palmikko nosti hämmentyneenä päätään, ja sain tunkea kypärän loppuun asti ennen kuin tamma ehti upottaa naamaansa alas. Tartuin ohjiin ja talutin Palmikon maneesiin sen pöristessä ihmettyneenä:” Eikö tänään mentäisikään maastoon?”

Maneesissa ilma oli pölyinen, ja se sai Palmikon pärskimään voimakkaasti. Itsekin aivastin. Olin ihmettynyt kun maneesissa ei lisäksemme näkynyt ketään, no, ehkäpä Anne piti tunteja kentällä... Rehasin Palmikkoa mukanani hakiessani puomeja ja estetolpat. Se nakkeli niskojaan ihmettyneenä outojen kapistusten raahautuessa pitkin pölyistä hiekkaa.

Vihdoin sain koottua pienen puomiradan, jonka loppuun olin nostanut pikkuisen ristikon. Palmikko tutkaili rataa silmä tarkkana äheltäessäni itseäni sen korkealla sijaitsevaan satulaan. Säädin jalustinhihnat sopiviksi ja kiristin vyötä. Keräsin ohjat käteeni ja pyysin Palmikkoa eteenpäin. Tamma otti pari askelta, mutta pysähtyi taas.

-Mitä nyt? kysyin, ja Palmikko lähti reippaasti liikkeelle. Raipan jätin suosiolla pois – se saisi ehkä Palmikon pelkäämään enemmänkin.

Tehtyämme reipastempoiset ja taivutteluntäyteiset alkuverkat, ohjasin Palmikon rennossa, reippaassa ravissa kohti ensimmäistä puomia. Tamma kokosi itseään pyöreäksi ja nosteli jalkojaan hienosti. Puomin se ylitti koottuna ja kauniisti keskeltä saaden vuolaat kehut ja rapsutukset. Ja sitten seuraavalle puomille, sama toistui joka puomilla. Ihme tamma, luulee kai puomien kuuluvan kouluratsastukseen...

Puomit sujuivat vallan mainiosti, ja pian edessämme komeili pieni ristikko. Palmikon silmissä se varmasti oli hyvin suuri, mutta ehei, vajaa 30 senttiä... Ohjasin Palmikkoa reippaasti kohti estettä, katse sen ylitse. Palmikko yritti vängätä ohitse, mutta kun se ymmärsi ettei saisi väistää, se kokosi askeltaan, ja ponnisti valtavaan hyppyyn aivan keskeltä pientä ristikkoa. Esteen päällä se nosti laukan, ja selviydyttyään pitkälle sivulle, se nykäisi päänsä jalkojen väliin ja heilautti takapuolensa korkealle ilmaan – siinä ei enää voinut olla nauramatta. Aivan kuin Palmikko olisi tahtonut juhlistaa suoritustaan: ”Mä tein sen!!”

Taputtelin Palmikkoa, ja päätin lopettaa heti onnistuneeseen suoritukseen. Teimme rauhalliset loppuverkat ja talsimme sitten talliin. Harjasin Palmikon vielä huolella riisuttuani varusteet. Annoin tammalle palan omasta ruisleivästäni, ja painoin kasvoni vasten sen silkkistä kaulaa. Palmikko painoi turpansa selkääni vasten ja tuhisi tyytyväisenä.

Kirjoitin vielä Annen pöydälle pienen lapun: ”Moi, harjottelin tänään puomeja Palmin kans. Puomeja se menee tosi nätisti, ja hypättiin myös pikkuinen este, sekin meni hyvin. Vaikka kyllä Palmi yritti aluksi päästä ohi... No, se ainakin hyppää keskeltä estettä! Tosin se kyllä liioittelee hypyt aika, öh, kivasti. Terveisin Magnet ja Palmi” Taitoin paperin kahtia ja kirjoitin vielä ”Annelle!”. Olisihan tämän hyvä saada tietää Palmikon edistymisestä.

//Magnet ja Palmikko :)

Perjantai 30.11.2007

Tungin rapisevan karkkipaperin taskuuni ja mussutin suuni tyhjäksi, ennenkuin astuin toimistoon. Ovi narahti vähän, ja saappasitani tippui vettä lattialle.

-Hei, tervehdin Anne. Nainen nosti katseensa paperipinoista ja moikkasi hymyillen.

-Mulla olis ehdotus, tokaisin.

-Antaa kuulua, Anne sanoi.

-Voisinko lähteä maastoon Humun ja Palmin kanssa, siis kummankin yhtä aikaa. Niin, että taluttaisin toista? kysyin.

-Joo, luulenpa että se onnistuis ihan hyvin! Anne huikkasi jo toimistosta ulos tunkevalle hahmolleni.

Nappasin kaksi riimunvartta mukaani, ja kipittelin lumi pöllyten hevosten tarhalle. Vislasin kovaan ääneen ja laumasta erkani tumma hahmo. Palmikko ravasi päristellen luokseni, eikä ollut moksiskaan napsauttaessani narua riimuun. Talutin Palmikon harjauspuomille, ja sidoin sen kiinni.

Seuraava kohteeni oli ponitarha, jonne lampsin saappaillani nopeaan tahtiin. Sieppasin Humun kiinni, ja johdatin sen hirnahtelevan Palmikon luo. Tammat luimistivat vähän, pian kuitenkin korvat höristyivät ja hurja tuhina alkoi. Hymyillen livahdin hakemaan kaksi harjapakkia.

Aloitin harjaamisen likaisemmasta Humusta. Sen hopealle vivahtavat kyljet alkoivat näyttää puhtailta vasta pitkän sukimisen jälkeen, ja kavioitakin sain tonkia hyvän tovin. Palmikko sen sijaan oli nopeampi kohde, ja sainkin sen puhtaaksi alta aikayksikön.

Tungin samettikypärän päähäni, pujotin ratsastuskintaat kohmettuneisiin käsiini ja pujotin suitset Palmikon lämpimään suuhun. Vetäisin solmun, jolla olin sitonut Humun, auki ja kipusin harjauspuomin avulla Palmikon selkään samalla Humun narusta kiinni pitäen. Asettelin itseni Palmikon leveään selkään kunnolla ja keräsin ohjat kömpelösti käsiini toppahanskoillani. Otin vielä tukeva otteen Humun narusta ja käskin Palmikon liikkeelle.

Tammat hypähtelivät innokkaina, ja välillä Humu nykäisi päätään kohti huokuttelevia ruohomättäitä. Samoin toimi Palmikko, ja siinäpä sitten oli minulla pitelemistä. Lopulta annoin kävelemisen vaikeuksille periksi, ja siirsin Palmikon raviin. Humu seurasi kuuliaisena perässä, eikä ruohonsyönnistä ollut enää tietoakaan. Lumi pölähteli kavioista ja iloinen pärskyntä täytti ilman. Hölskyin tyytyväisenä Palmin selässä ja katselin Humun sieraimista leviäviä höyrypilviä. Sen onnellisempi en olisi voinut olla.

//Magnet ja Humu&Palmikko :)

Kiitolaukkaa pellolla

Hyppäsin ulos tunkkaisesta, täyteenahdetusta linja-autosta ja vedin keuhkoni täyteen kirpeää talvista ilmaa. Pinkaisin juoksuun tallille johtavaa tietä pitkin väistellen liukkaita, jään peittämiä vesilammikoita.

-Moi! huikkasin jo kaukaa paksujen talvivaatteiden peittämälle Annelle.

-Moi vaan, Anne vastasi hymyillen, hengitys kylmässä ilmassa höyryten. Hän korjasi piponsa asentoa ja jatkoi matkaansa autolleen. Katselin kun Anne pudotti raskaan paperipinkan auton takapenkille.

-Viitsisitkö sä liikuttaa Palmikon? Se ei ole saanut liikuntaa sitten sun viime käynnin! Anne huikkasi ja istuutui autoonsa huristaen pois. No, mikäpä siinä, tuumin mielessäni.

Kipaisin talliin ottamaan riimunvarren mukaani ja suuntasin hevosten tarhalle. Vihelsin kuuluvasti, ja Palmikko ravasi huurteista maata pitkin luokseni. Pujahdin aidan ali tarhaan ja silitin hiljaa hörisevän Palmikon silkkisen ruskeana kiiltävää kaulaa.

Tallustimme sisälle hiljaiseen talliin, jossa aloin sukia Palmikon karvaa. Pölyharja huiski vimmatusti lennättäen ilmaan vaaleita tomuhiukkasia. Harjasin Palmikon otsan ja posket ja selvitin harjan pikaisesti. Sotkuinen häntä saisi odottaa johonkin toiseen päivään.

Tartuin kaviokoukkuun ja nostin Palmikon etujalan ylös.

-Jahaa, sä oletkin saanut oikein hokit! puhelin Palmikolle. Tamma puhalsi ilmaa sieraimistaan ja painoi karvaisen turpansa kyykkiessäni paljastunutta selkääni vasten.

-Toi kutittaa! hihitin ja Palmikko nosti turpansa selältäni. Koukin äkkiä mudat pois kavioista ja vedin paidan housuihin.

Hipsin satulahuoneeseen ja tartuin Palmikon suitsiin. Kiva pölykerros, ajattelin mielessäni. Sipaisin äkkiä kostealla sienellä pahimmat pölyt pois ja palasin kärsimättömänä odottelevan Palmikon luokse. Sujautin suitset tamman päähän ja kiinnitin soljet. Nostin kypäräni maasta, painoin sen syvälle päähäni ja tungin sormeni lämpöisiin tumppuihin.

Kävelytin poukkoilevan Palmikon tallipihalle, jossa pungersin itseni korkealle selkään tamman hypähdellessä innoissaan.

-Noniin, nyt pääset vihdoinkin liikkumaan! hihkaisin ja annoin Palmikon kipitellä maneesin ohitse metsään. Hypähtelin välillä korkealle ilmaan Palmikon ottaessa raviaskeleita. Pidätin sitä kevyesti ohjilla ja rauhoittelin äänelläni. Kun pääsimme suurelle pellolle, myötäsin ohjilla reippaasti ja painoin kantapäilläni Palmikon kylkiä. Se hyppäsi notkeaan, nopeaan kiitolaukkaan, minä harjassa roikkuen. Menetin tasapainoni ja olin lentää taaksepäin, mutta sain kuin sainkin pidettyä itseni kyydissä.

Palmikko vain kiihdytti kiihdyttämistään. Metsänreuna alkoi lähestyä, eivätkä pidätteet menneetä läpi. Juuri, kun luulin tamman puskevan päin suurta kuusta, se teki äkkipysäksen. Lensin viuh vauh vaan ojaan, ilman hevosta.

Nousin ojasta mielessäni sadatellen, tapoihini kun ei kuulu kiroilla ääneen. Tartuin ruohoa mutustavan Palmikon ohjiin ja kiskaisin sen pään ruohikosta. Hyppäsin selkään ilman mitään vaikeuksia ja ajoin vastaan hangoittelevan Palmikon eteenpäin. Kiitoravilla sitten suoritimme tuon pellon, ja tiellä hidastimme käyntiin.

-Okei, ehkä se oli munkin vika... totesin Palmikolle joka nyt yritti olla oikein kiltisti. –Ei mun olis tarvinnut antaa sun mennä niin lujaa, huokaisin vielä. Palmikko höristi korvansa ja vaikutti tyytyväiseltä kun rapsutin sen hikistä kaulaa.

//Magnet ja Palmikko :)

15.11.07 Pikkupakkasta

Ruskeat toppakenkäni narisuttivat ohuen lumikerroksen peittämää soraa. Puhaltelin höryä ilmaan pakkasen nipistellessä poskilla. Kaukaa, tallin pihalta kuului ääniä ja valot loistivat hämärtyvässä illassa.

Avasin tallin narisevan oven ja astuin sisälle suloiseen lämpöön. Talli oli täynnä hoidokkiensa ympärillä hyöriviä hoitajia, ja itsekin liityin joukkoon. Avasin Palmikon karsinan oven ja puikahdin sisälle.

Palmikko hörähti iloisesti ja puski minua päällään. Meinasin kaatua, ja tamma ymmärsi työnnellä päällään vähän lempeämmin. Livahdin ulos karsinasta sulkien oven perässäni. Kipaisin katsomaan tuntilistaa, jossa Palmikon nimi komeilikin – jopa pariin otteeseen.

Kiikutin harjat, satulan ja suitset karsinalle. Sidoin Palmikon löysällä narulla kiinni, ja suin sen ruskean karvapeitteen kiiltäväksi. Harjasin myös tamman otsan ja posket hellävaraisesti pienellä pääharjalla.

-Nostappas nyt! sanoin Palmikolle joka vain nojasi minua vasten. Sain ähellettyä kavion ylös ja Palmikko suorastaan nojasi päälläni. Tamma kuitenkin pian huomasi etten päästäisi irti, joten se siirsi painoin muille jaloille. Loput kaviot sujuivat hyvin, ja pääsin laittamaan varusteita.

Satula lensi selkään rutiinilla ja suitsetkin pujahtivat päähän. Lähdin taluttamaan pirteää Palmikkoa maneesiin, jonne muutkin suuntasivat. Palmikon lämpöinen hengitys höyrysi kylmässä ilmassa. Taputin tammaa kaulalle, ennen kuin astuimme kirkkaasti valaistuun maneesiin.

Palmikon luo tallusteli minua arviolta paria vuotta vanhempi tyttö, joka ei pukahtanut sanaakaan. Hän nousi selkään, sääti jalustimet ja laittoi Palmikon liikkeelle, vaikka minä vielä roikuin ohjissa. Irrotin ohjat kädestäni ja ihmetellen maleksin talliin.

Otin mukaani talikon ja kottikärryt, ja siivosin Palmikon karsinan. Tiskasin ruokakipon ja vesiautomaatin ja huuhtelin suolakivestä liat pois. Hain sielä pudasta turvetta, ja niinpä Palmikon karsina oli valmis. Hipsin satulahuoneeseen, jossa muut hoitajat olivat putsailemassa hoidokkiensa varusteita. Liityin heidän joukkoonsa, ja aloin kääriä Palmikon heitteille jätettyjä, vihreitä pinteleitä.

//Magnet ja Palmikko (:

Ke 14.11.07 Hurjaa laukkaa yli peltojen

Vaalea aurinko pilkotti kirkkaana harmaiden pilvien välistä. Siristelin silmiäni kirkkaassa valossa astuessani ulos tallista pitkä riimunvarsi kädessäni. Lähdin kävelemään kosteaa nurmikkoa pitkin hevosten tarhalle. Kapusin aidalle ja hyppäsin tarhan puolelle.

Vihelsin, ja sain heti vastaani kolme innokasta hevosta. Palmikko, Blade ja Eppu pökkivät minua, kuvitellen että minulla olisi mukanani porkkanoita. Napsautin riimunvarren Palmikon riimuun ja talutin tamman ulos portista.

Jätin Palmikon harjauspuomiin ja lähdin satulahuoneelle. Siellä taisi olla joku kokous meneillään, niin paljon siellä oli pieniä tyttöjä. Kova pulina hiljeni kun astuin sisälle ja alkoi taas uudestaan hävitessäni harjakoppa mukanani.

Laskin harjakopan maahan ja nostin käteeni pölyharjan. Huiskin sillä Palmikkoa pitkään, kunnes tamman punertava karvapeite säihkyi auringon kanssa kilpaa. Puhdistin kaviot ja tarkastin kengityksen, kaikki kunnossa.

Syvennyin tutkimaan Palmikon vuohiskuoppia rivin varalta, ja hätkähdin kuullessani takaani kavioiden kopsetta.

-Moi! Lähdetkös mun kanssa maastoon? Episodea harjauspuomiin sitova Kukka kysäisi.

-Joo, mikäs siinä, vastasin ja kipaisin hakemaan suitset ja satulan.

Heivasin satulan Palmikon selkään ja ujutin suitset paikoilleen. Kukka oli kiristämässä satulavyötä, kun minä jo pompin jalustimen varassa yrittäen epätoivoisesti päästä selkään. Lopulta kuitenkin sain kunnon vauhdit ja niin istuin korkean Palmikon selässä.

Odottelin, että Kukkakin pääsi selkään, ja ohjasin Palmikon maneesin vieritse metsään. Rupattelimme siinä samalla, ja aivan huomaamatta olimme jo hiekkatiellä.

-Ravataanko? ehdotin. Kukka nyökkäsi, joten painoin pohkeeni innoissaan päristelevän Palmikon kylkiin. Kevensin reippaan ravin tahdissa ajateleen niitä näitä, katsellen maisemia, kun yhtäkkiä tunsin toisen jalustimen laskeutuvan alaspäin. Menetin tasapainoni, joten tarrasin Palmikon silkkiseen harjaan ja hölskyin yksijalustimisena vetäen samalla ohjista.

-Mikäs teille nyt tuli? Kukka hihitteli Epun selässä saadessani Palmikon pysähtymään.

-Ei kuule ollu yhtään hauskaa, jalustimen solki aukes! ähisin ja katsoin Kukkaa kulmieni alta. –Mä en enää ikinä käytä satulaa, tai no jalustimia.

Ja juuri silloin Palmikko nosti häntänsä kaarelle ja pieraisi kovaäänisen, haisevan pierun. Se oli viimeinen tikki, ja Kukka repesi nauramaan. Naurun kyyneleet valuivat tytön silmistä, ja kohta huomasin hekottavani itsekin. Kikatimme ja räkätimme siinä aika pitkän aikaa, kunnes Eppu laukaisi tilanteen ja otti pari epäröivää askelta eteenpäin.

Ryhdistäydyin, ja ristin petolliset jalustimet satulan etukaaren eteen. Kukalla oli selvästi hankaluuksia pidättää nauruaan, ja tyttö pärskähtelikin saaden myös minut hihittämään uudelleen. Hevoset vaikuttivat ihmettyneiltä, mutta eivät pahemmin välittäneet kauas kaikuvasta naurusta.

-Hei tässä me voitais laukata! Kukka hihkaisi ja osoitti tien vasemmalla puolella aukenevaa tasaista peltotietä.

-Jep, huikkasin pamauttaessani pohkeita Palmikon kylkiin. Tamma veti päänsä suoraksi eteen ja lähti rymistelemään hurjaa laukkaa eteenpäin. Pitkäjalkainen Eppu sai meidät pian kiinni, ja selässä virnistelevä Kukka kannusti Eppua yhä enemmän eteenpäin.

-Näytetään niille! kiljaisin Palmikolle ja päästin ohjia käsistäni yhä enemmän. Palmikko sinkosi eteenpäin saavuttaen pian Epun. Vasta laukkasuoran lopussa hiljensimme käyntiin, hevoset puuskuttaen ja litimärkinä, ratsastajat kasvot punaisen hehkuvina.

-Mä en oo ikinä nähny Palmikon menevän edes puoliksi noin nopeeta! Kukka ihmetteli.

-Joo, myöntäisinpä että en mäkään, naurahdin ja silitin Palmikon hikistä kaulaa.

Loppumatka sujui rauhallisen käynnin merkeissä. Rupattelimme niitä näitä, ja hevoset pärskivät. Välillä ne yrittivät noukkia maasta nuutunutta ruohoa, mutta olimme sen verran valppaina, että päät pysyivät kutakuinkin normaali asennossa. Tallipihalla liu’uimme alas satuloista ja talutimme ratsumme talliin.

Irrotin satulavyön ja vedin satulan pois Palmikon selästä. Kipaisin viemään sen satulahuoneseen pikapikaa ja palasin irrottamaan suitset. Limaisten kuolainten liukuessa pois Palmikon suusta, se haukotteli makeasti ja työnsi turpansa heinäkasaan. Suitset olivat hikiset, ja päätinkin pestä ne heti kun olisin loimittanut Palmikon. Tamman saatua loimensa, hipsin satulahuoneeseen, jossa törmäsinkin Kukkaan. Kukka oli pesemässä Epun suitsia, ja naurahti huomatessaan minunkin tarttuvan limaisiin suitsiin.

-Ei meidän hevoset ollenkaan hionnu, vai? Kukka virnisti.

-Ei sit yhtään! hihitin ja kastoin sienen ämpäriin.

//Magnet ja laukkahirmu Palmikko :)

Ti 13.11.07 Mutaa ja lumisadetta

Katselin inhoten harmaan, löysän kuran peittämää tarhaa. Jossain kauempana näin harmaan mudan peittämiä eläimiä, hevosiksi ne saattoi tunnistaa vain sirojen jalkojen ansiosta. Ja kuka kumma oli pudottanut riimunvarret mutaan?

Riisuin vaaleat hansikkaani ja sulloin ne taskuuni. Nostin yhden limaisen narun maasta ja lähdin loikkimaan kumisaappaillani tarhan poikki kohti eläviä kurakokkareita. Hahmotin erään rapakuoren alta pilkahduksen mustasta harjasta ja punertavanruskeasta karvapeitteestä. Olisikohan tuo nyt sitten Palmikko....

-Tuleppas tänne, tyttönen... puhelin Palmikoksi luulemalleni hevoselle. Yllätyksekseni hevonen luimisti kuraiset korvansa ja katsahti minuun kummeksuen. Yhtäkkiä tunsin pehmeän turvan koskettavan selkääni.

-Siinähän sä olet, kulta! ilostuin huomtessani sen olevan Palmikko. Toinen hevonen oli kai sitten ollut Jambo, uusi hevonen. Ja suureksi riemukseni Palmikko oli vain toiselta puolelta kurainen – toinen puoli oli aivan puhdas.

Taiteilin Palmikon ulos tarhasta ja lähdin taluttamaan sitä aitalle. Hämmästykseni oli suuri, kun Palmikon karsinan ovessa oli kyltti jossa luki suurin kirjaimin ”AMI”. Kuulin takaani naurahduksen ja käännyin katsomaan. Wear hihitteli takanani ja selilitti että Palmikko, Humu ja Taiga olivat siirtyneet nyt sisälle talliin, kun tallia on laajennettu. Huomatessaan lautasen kokoiset silmäni, Wear naurahti. –Sen siitä saa kun ei ole käynyt tallilla pitkään aikaan!

Wear johdatti minut ja kuraisen Palmikon talliin, ja näytti Palmikon uuden karsinan. Jätin tamman sinne ja lähdin Wearin perään. Talliin oli tullut uusi siipi ja monta uutta hevosta. Kaksi ratsastuskoululle ja joitakin yksityisiä. Palmikon viereisessä karsinassa oli kimo tamma. Hyvin kaunis ja siro tamma kurkisti ulos karsinasta ja jäi siihen siliteltäväkseni.

Astuin takaisin Palmin karsinaan ja pyörittelin kurat pois. Viimeistelin pölyharjalla ja siirryin Palmikon harjan kimppuun. Siinä olikin sitten aika paljon hommia – kukaan ei pahemmin liene sitä selvitellyt minun ollessani poissa. Palmikko vaikutti siltä, kuin sillä olisi ollut ikävä minua. Se painoi turpansa syliini ja hörisi aina minun tullessani karsinalle. Hetken häärittyäni tamma oli putipuhdas ja jopa kiiltävä. Olin äärettömän tyytyväinen tulokseen, ja suuntasin toimistolle.

-Terve, pitkästä aikaa! Anne huikkasi minulle.

-Moi! vastasin.

Anne pyysi minua liikuttamaan Palmikon, ja olin tietysti tyytyväinen. Nappasin suitset satulahuoneesta ja hilpaisin Palmin karsinalle. Lämmitin kylmät kuolaimet käsissäni ja ujutin ne Palmikon suuhun. Kiinnitin vielä soljet ja nappasin kypäräni mukaan.

Talutin Palmikon harjauspuomin viereen. Sujautin kohmeiset, tahmaiset sormeni hansikkaisiin ja painoin kypärän päähäni. Ähelsin itseni harjauspuomille ja sieltä kampesin Palmikon selkään. Kuinka pehmeältä ja mukavalta Palmikon selkä tuntuikaan....

Ohjasin tamman metsäpolulle. Suuret kaviot läpsyivät mutaan saaden sitä roikumaan melkein naamalleni asti. Hetkessä Palmikon vastaharjatut jalat olivat taas harmaan mudan peitossa, mutta tamma kulki korvat innokkaasti höröllä ja kaula pystyssä.

Pysähdyimme pikku lammelle, jossa annoin Palmikon juoda. Se laski päänsä alas, painoin turpansa viileään veteen ja hörppi isoja kulauksia. Painauduin Palmikon silkkistä harjaa vasten ja kiedoin käteni sen kaulan ympärille. Palmikko jatkoi juomistaan rauhassa. Suljin silmäni ja vedin keuhkoni täyteen Palmikon ihanaa tuoksua, ja lämpöä.

Palmikko nosti päänsä ylös ja lähdimme askeltamaan metsässä. Pikkuhiljaa alkoi taivaalta leijua pieniä, kevyitä lumihiutaleita. Ne putoilivat maahan saaden vähitellen harmauden peittymään. Palmikon harja kastui kun lumihiutaleet sulivat siihen, samoin kypäräni. Yhdessä ihailimme luonnon kauneutta.

//Magnet ja Palmikko <3

Hirviöitä metsässä 30.10.07

Katsahdin harmaata taivasta, ja mielialani laski heti. Ilma oli lämpimähkö, eikä tuullut ollenkaan. Ilma tuntui hiukan painostavalta. Astelin raskain askelin tervehtimään Palmikkoa.

Ruunikko tamma hirnui minulle iloisesti, ja huono mielialani väistyi heti. Suupieleni kohosivat ja Palmikon ihana märkä pusu sai ne nousemaan korviin asti. Silittelin tammaa hetken, kunnes hain harjat ja suitset.

Sipaisin Palmikon pölyharjalla läpi ja otin kaviot. Pujotin koulaimet tamman suuhun ja talutin sen tallipihalle, jossa hyppäsin sen karvaiseen selkään.

Lähdimme metsään, kuten aina. Metsässä oli tavattoman hiljaista – ei kuulunut edes linnunlaulua. Ilma ei värähtänytkään, ja oli kostea.

Palmikko vaikutti hiukan hermostuneelta. Puhelin sille kuitenkin rauhallisesti ja iloisesti, jolloin se laski päätään alemmas ja näytti rauhallisemmalta.

Olin saada sydänkohtauksen, kun takanamme räsähti. Palmikko sinkosi eteenpäin hurjalla vauhdilla, eikä tosiaankaan jäänyt katsomaan taakseen. Minä sen sijaan kuikuilin taaksepäin, ja mikäs muukaan siellä olisi ollut kuin suuri hirvi. Joten eipä muuta kun täyttä laukkaa karkuun...

Pelkoni vain kannusti Palmikkoa lisäämään vauhtiaan ja sain vain vaivoin käännettyä sen isolle tielle. Laukkasimme vielä seuraavaan tien kulmaan, jossa hidastimme. Palmikko puuskutti ja puhalsi ilmaa sieraimistaan. Silitin sen hikistä kaulaa ja annoin pitkät ohjat.

Taas metsässä rasahti. Yleensä reipas, peloton ja rauhallinen Palmikko kavahti takasilleen. Tarrauduin paniikissa kiinni mustaan harjaan, joka lipsui sormistani. Jollakin konstilla sain pysyteltyä kyydissä niin kauan että Palmikon etujalat tömähtivät maahan – silloin putosin ja jäin istumaan keskelle tietä jalat hyytelönä, kykenemättä liikkumaan.

Palmikko laski päätään ja katseli minua kuin pyytäen anteeksi.

-Ei se ollut sun vika... sanoin ja punnersin itseni seisomaan. Otin kiinni ohjista ja lähdimme sitten kävelemään tallillepäin. Oloni oli hiukan ahdistunut ja pelokas. Mutta suuren, ihanan Palmikon läsnäolo sai oloni silti tuntumaan lähes turvalliselta. Vaikka itseasiassa olisi ollut ehkä turvallisempaa olla ilman hevosta...

Keltaiset, märät vaahteranlehdet eivät pyörineet iloisesti, ne vain lojuivat ikävän harmaassa mudassa. Vesi litisi kumisaappaideni alla kuten Palmikon kavioidenkin. Huokasin helpotuksesta nähdessäni tallin ja sieltä kajastavat valot. Silitin Palmikon otsaa ja painoin pääni sen harjan sekaan. Tamma hörähti ja nappasi maasta pienen ruohotuppaan.

//Magnet ja Palmikko (:

Maanantai 29.10

Hyppäsin ulos täpötäydestä bussista ja lähdin juoksemaan tallille. Taivaalta tuli vettä, joskin sumutemaisessa muodossa. Joka askeleella lenkkarini lätsähtivät syvään kuralätäkköön, ja pian jalkani olivat läpimärät.

Tallipihalla hidastin, ja kävin taputtelemassa onnettoman märkiä hevosia tarhoissaan. Palmikko oli erityisen surkean näköinen – sillä ei ollut loimea ollenkaan! Otin portin viereen pudonneen, mudassa lilluvan riimunvarren, ja lähdin pyydystämään Palmikkoa.

Mitä lähemmäs Palmikkoa astelin, sitä mutaisemmaksi maa muuttui. Mustat lenkkarini (tosin ne eivät enää olleet mustat) upposivat syvälle mutaan, ja olin pari kertaa jäädä mutaan kiinni. Olin helpottunut päästessäni Palmikon luo, ja saadessani lähteä taiteilemaan sen kanssa hieman mudattomampia tarhan reunoja pitkin.

Palmikko ilahtui päästessään lämpimään, puhtaaseen karsinaansa. Tallimestari oli sen taas puhdistanut, tällä kertaa se tosin ei minua haitannut. Olin niin väsynyt, etten olisikaan jaksanut siivoilla karsinaa.

Palmikko hörähti ja laski turpansa olkapäälleni. Silitin sen otsaa ja poskia. Palmikko oli kasvattanut päähänsäkin talvikarvaa, joka oli nyt vettävaluva ja takkuinen.

Hain ihanan lämpimästä satulahuoneesta harjakorin ja etsin kuivauskaapista pienen pyyhkeen. Palasin aitalle ja vedin pahimmat vedet pois Palmikon karvasta hikiviilalla. Sen jälkeen aloin kuivaamaan tammaa. Sen ruunikko väritys näytti paljon tummemmalta märkänä.

Kun olin saanut pahimmat vedet pois hikiviilan ja pyyhkeen avulla, suoristin takkuisen karvan piikkisualla. Harjasin pehmeällä harjalla pään ja putsasin kaviot.

Kun lähdin viemään harjakoppaa takaisin, huomasin illan jo pimenneen. Seppeleen ulkovalot oli sytytetty palamaan, ja ne loivat ihanaa valoa koko pihaan. Puikahdin sisälle talliin, ja suuntasin satulahuoneelle.

Asetin harjat paikoilleen ja otin mukaani ison, pehmeän loimen. Kun astui ulos tallista, jouduin vetämään hupun päähäni, sade oli vain yltynyt.

Palmikko piristyi heti saatuaan päälleen lämpimän loimen ja mutustettuaan taskustani heppanamin. Istahdin karsinan takanurkkaan ja katselin Palmikkoa. Täältä katsottuna se näytti hirmuisen isolta. Tamma katsahti minua tummilla silmillään, ja asteli luokseni. Se laski päänsä syliini, ja näytti miettivän jotain. Sitten se koukisti polvensa ja laskeutui vierelleni makaamaan. Se asetteli päänsä syliini, ja aloin silitellä sitä hellästi. Palmikko puhalsi lämmintä ilmaa reisilleni ja tuhisi tyytyväisenä. Se sulki silmänsä ja näytti rentoutuvan. Hymyilin onnellisena ja jatkoin tamman pään silittelyä.

//Magnet ja Palmikko <3

Sunnuntai 28.10.2007

Kipristelin kohmeisia varpaitani, ja vedin kaulaliinaa ylemmäs. Olin saanut tehtäväkseni valvoa noin kymmenvuotiaiden tyttöjen ratsastelua sen aikaa, kun Anne hakisi mikrofoninsa.

Kenttää kiertämään oli laitettu Pikku, Pampula ja Blade. Myös Palmikko oli joutunut töihin. Se selvästi yritti hidastella, laski päätään alemmas nojaten kuolaimeen. Sillä ratsastavan tytön ilme muuttui epätoivoiseksi, kun Palmikko painoi kuolaimelle aina vaan enemmän, joten loikkasin alas aidalta ja rämmin mutaisen kentän halki Palmikon ja ratsastajan luo. Nostin Palmikon päätä ohjilla vähän ylemmäs ja kehotin tyttöä painamaan pohkeilla niin lujaa kun pystyisi ja liikuttelemaan sormiaan. Pikkuhiljaa Palmikkokin alkoi toimimaan, ja kapusin taas aidalle.

Muilla ratsukoilla näytti menevän hyvin, mutta olin helpottunut kun Anne saapui paikalle mikrofoni mukanaan.

-Miten on mennyt? Anne kysäisi.

-No, Palmi alkoi hidastella ja nojata kuolaimeen, mutta kyllä se siitä sitten alkoi reipastua kun kävin neuvomassa tyttöä.

-Hyvä hyvä, Anne hymyili ja katosi opettajankoppiin.

Jäin katselemaan tyttöjen tuntia. He ähelsivät posket punaisina kevyessä ravissa. He tekivät epämuodostuneita voltteja, ja hyvänä kouluhevosena Palmikko oli ainoa, joka teki voltit pyöreiksi. Pikku yritti hidastella, ja Blade kaahottaa. Anne neuvoi heitä, ja pikkuhiljaa heidän vauhtinsa tasaantui.

-Ja sitten istutte harjoitusraviin ja nostatte laukan! Anne kailotti mikrofoniin.

Palmikko lähdi löntystämään vähän nopeampaa ravia, Pikku teki samoin. Ainoa joka käyttäytyi mallikelpoisesti, oli Blade. Se laukkasi tasaisesti, ja pieni ratsastaja pomppi sen isossa laukassa hikihelmet otsallaan. Pampula räjähti nopeaan laukkaan pienen pukituksen kautta tiputtaen ratsastajansa.

Hyppäsin alas aidalta ja kävelin jo ylös nousseen ratsastajan luo ja otin Pampulan kiinni.

-Sattuiko? kysyin.

-Ei nyt oikeestaan... ratsastaja virkkoi.

-No hyvä, selkään vaan!

Punttasin tytön Pampulan selkään, ja Anne selitti mikrofoniinsa, kuinka tärkeää on aina nousta selkään tippumisen jälkeen, vaikka vähän pelottaisi. Ihmeekseni tyttö halusi yrittää uudestaan, joskin minä sain juosta vierellä. Pampula luimisti korvansa tuntiessaan laukkapohkeen, mutta lähti pomppimaan hassua, epätasaista laukkaa – joskin ilman pukituksia.

Anne käski Pikun ja Palmikon ratsastajia nostamaan vielä laukan. Nyt he pamauttelivat pohkeilla kunnolla, ja laiskimukset jaksoivat nostaa löysät laukat. Anne näytti tyytyväiseltä ja armahti ratsastajia: -Ja sitten voittekin jo ottaa käyntiin ja antaa pitkän ohjat! Hetken kuluttua Anne määräsi ratsukot kaartoon. Hän tuli ulos kopista ja auttoi Bladen ratsastajaa, joka ei ylettänyt nostamaan jalustimia kunnolla ylös.

-Anne, voinko mä ratsastaa vielä Palmilla? kysyin.

-Joo, kyllä voit. Kunhan et mitään kovin raskasta treeniä tee.

-Juu en, virnistin ja otin ohjat niitä ojentavalta tytöltä.

Pidensin jalustimia reilusti ja kiristin satulavyötä vielä yhdellä reiällä. Kapusin selkään ja otin heti ohjat käsiini. Palmikko alkoi kulkea peräänannossa, ja nosteli jalkojaan korkealle. Oli ihanaa ratsastaa valmiiksi lämmitetyllä hevosella. Painoin kevyesti pohkeillani, ja Palmikko lähti ravaamaan hienosti kaula kaarella. Tein voltteja ja pohkeenväistöä, ja vaihdoin välillä suunnan. Taivuttelin Palmikkoa toiseenkin suuntaan. Joitakin pikkutyttöjä katseli ratsastustani, ja he näyttivät aika hämmentyneiltä, kun kevyellä pohkeiden painalluksella Palmikko nosti lennokkaan, pyörivän laukan. Palmikkohan tunnettiin tallin laiskamatona, ainakin aloittelijoiden keskuudessa.

Tein pari ympyrää laukassa, ja kokorataleikkaan. Tässä suunnassa kokosin Palmikon laukkaa, ja tamma alkoi kulkemaan oikein hienosti. Kokeilin pyytää laukanvaihtoa, jonka Palmikko teki outojen hyppyjen kautta. Pikkutytöt huokailivat jotan, ja yksi kuulemani kommentti oli ”voi kunpa mäkin saisin sen tekemään noin”. Luulivat kai että tuo hyppely oli jokin vaativan tason koululiike...

Seuraava laukanvaihto sujui hienosti, jonka jälkeen hidastimme raviin. Annoin Palmikon ravata pitkin ohjin, ja se venytti kaulaansa. Kun hidastimme käyntiin, se venytteli vielä enemmän, ja rapsutti etujalkaansa hampaillaan. Taputin sen kaulaa hellästi ja ohjasin sen kaartoon.

Tiputtauduin Palmikon korkeasta selästä ja talutin sen talliin. Riisuin siltä varusteet, ja kun olin astumassa ulos karsinasta, huomasin aitan terassilla neljä tyttöä.

-Voidaanko me harjata Palmikko? he kysyivät yhteen ääneen.

-Karsinaan ei saa mennä enempää kuin kaksi kerrallaan... totesin.

-Mutta entä jos me vuorotellaan?

-No.. Olkoon nyt sitten. Harjatkaa huolella, jalat ja mahanalusta myös!

Vein varusteet nopeasti satulahuoneeseen. Palmikko ei ollut hikinen, joten loimea se ei tarvitsisi. Otin mukaani talikon, kottikärryt ja luudan, ja palasin aitalle.

-Voisitteks te siirtää Palmikon tohon harjauspuomiin siksi aikaa kun mä siivoan? kysyin Palmia harjaavilta tytöiltä.

-Ei me uskalleta! Sehän voi vaikka lähteä ravaamaan... tytöt uikuttivat.

-No, ei voi mitään, mutisin ja tartuin Palmikon riimuun. Se puski minua lempeästi, ja annoin sille heppanamin. Tamma olisi tahtonut lisää herkkuja, ja näytti surkealta jäädessään seisomaan yksin harjauspuomiin, tytöt kun olivat jo häipyneet jonnekkin muualle... Onneksi. :D

Siivosin karsinan nopeasti ja lakaisin terassilta pölyt pois. Kuskasin kärryt lantalaan ja toin turvetta. Hain myös pari porkkanaa ja leivänpalaa, jota asettelin Palmikon ruokakippoon. Asetin herkkujen päälle vielä yhden omenanmakuisen heppanamin...

Päästin Palmikon karsinaansa, jossa se suuntasi heti ruokakipolle. Se mussutti herkut hyvillä mielin. Saatuaan kaiken syötyä se kääntyi minuun päin, ja painoi turpansa vasten kasvojani.

//Magnet ja Palmikko <3

Lauantai 27.10.2007

Suuria karvapalleroita putoili lattialle. Olin päättänyt saada Palmikosta viimeisetkin kesäkarvat irti, niin ettei vaaleiden housujen takamukseni saisi uutta väriä ratsastaessani tammalla. Olin päättänyt lähteä ratsastamaan ilman satulaa, maastoon.

Jynssäsin niin kauan, että käteni tuntui onnettomalta ja veltolta. Vaihdoin kättä ja jatkoi harjaamista pölyharjalla. Kun Palmikko vaikutti siltä, ettei karvaa enää paljon lähtisi, huoahdin ja kiikutin harjakopan paikoilleen. Nappasin mukaani suitset ja ruskean kypäräni.

Lämmitin jääkylmät kuolaimet käsissäni. Ujutin sitten lämmitetyt kuolaimet tamman suuhun ja asettelin suitset hyvin. Kiinnitin vielä turparemmin ja talutin tamman tallipihalle.

Tallipihalla oli taas joku pikkutyttöjen kokous. He rupattelivat kovaan ääneen, ja kuulin sieltä täältä kommentteja Pellan ihanasta ravista, Piccolon laiskuudesta ja Taigan hienoista pukituksista. Joukossa oli yksi vähän isompi tyttö, ja laiskana ihmisenä pyysinkin hänet punttaamaan minut selkään, vaikka ihan hyvin olisi voinut kammeta itse itseni sinne.

Tyttö tuli ilomielin punttaamaan minua. Eipä hänen punttaamisensa kummoinen ollut, mutta onneksi olen aika kevyt enkä kovinkaan suurikokoinen. Että selkään päästiin.

Kiitin tyttöä avusta ja vedin kypärän päähäni. Suuntasin kulkumme puiden reunustamalle tielle. Palmi kulki kaula pitkällä, ja annoin sille aivan löysät ohjat. Se haisteli tien kosteaa pintaa kulkien samalla verkkaisesti eteenpäin. Roikotin jalkojani rentoina, ja nauti Palmikon isosta, keinuvasta käyntiaskeleesta.

Käänsin Palmikon oikealle, ja lähdimme ravaamaan hiekkatietä pitkin. Keräsin ohjia, mutten ottanut kunnolla tuntumaa tamman suuhun. Näin alussa se saisi ottaa rennommin, edessä olisi sille suuri haaste – kokeilisin hypätä sillä Seppeleen maastoesteet. Tai ainakin yhden.:)

Hidastimme käyntiin, ja annoin taas pitkät ohjat. Palmikon musta harja heilui käynnin tahdissa, ja takaapäin puhaltava tuuli lennätti pitkät hiukseni kasvojeni eteen, ponnarin laittaminen kun oli taas unohtunut...

Käänsin Palmikon risteyksestä oikealle. Edessämme oli piiiitkä matka tylsähköä hiekkatietä, jota ei saisi kulumaan muuta kuin laukkaamalla. Keräsin vapaina heiluvat ohjat ja pamautin pohkeet ison suokin kylkiin. Se ponnahti eteenpäin sulavaa kiitolaukkaan jättäen peräänsä suuren pölypilven leijumaan – tai no, ehkä ei kumminkaan sitä pölypilveä, maa oli aika märkä.

Kaviot kopisivat lennättäen hiekkanjyviä korkealle ilmaan. Palmikko venytti kaulaansa eteenpäin ja luimisti korviaan. Olimme jo aika pitkällä, ja päätin säästää Palmikon voimia tulevaa estekoitosta varten, joten vedin kevyesti ohjista. Mutta Palmikkohan ymmärsi minua aivan väärin ja lähti kiidyttämään lisää. Tartuin toiseen ohjaan kaksin käsin ja hinasin käsiäni lähemmäs ja lähemmäs kuolainta. Palmikon oli hyvin vaikea mennä kiitolaukkaa pää vinossa, ja niinpä se hidasti vauhtiaan. Pikkuhiljaa se laski vauhdin rauhalliseen raviin. Päästin ohjan takaisin ja jatkoimme matkaa kävellen.

Palmikko olikin jo saanut huilata aika kauan kun käänsin sen peltotielle, joka johtaisi maastoesteradalle. Se uhkui taas uutta intoa, mutta pidin ohjat tuntumalla, jotta tamma ei ryöstäisi käsistäni – tänään sillä todellakin oli virtaa!

Pian maastoesteet häämöttivät edessämme. Annoin laukkapohkeen, jolloin Palmikko singahti eteenpäin. Vauhti olisi tärkeää, silloin tamma ehkä viitsisi hypätä. Palmikko alkoi hidastamaan ennen estettä, jolloin painoin pohkeeni tiiviimmin sen kylkiin. Tamma jatkoi menoaan tasaisen tahdikkaasti, ja kumma kyllä, se ponnisti uskomattoman hienosti esteen yli. Uskalsin pyytää sitä jatkamaan seuraavalla esteelle. Sama juttu. Ja kolmas estekin ylittyi vauhdikkaasti ja hienosti.

Ohjasin korviaan höristelevän tamman viimeiselle, vene-esteelle. Huomasin Palmikon alkavan kytätä estettä. Se heitteli päätään hermostuneena. Puhelin sille rauhallisesti, vakuuttelin että ei este ole vaarallinen. Pidin pohkeeni kiinni, ja ohjastuntuman tasaisena. Tein kaikkeni tamman rauhoittamiseksi. Ja rauhoitteluni palkittiin.

Palmikko loikkasi isoon, näyttävään hyppyyn. Myötäsin ohjilla niin paljon kuin pystyin. Hyppy oli pehmeä ja sulava. Kiitin Palmikkoa silittäen sitä hellästi, ja tajusin että taskussani oli porkkana. Hidastimme käyntiin, ja kaivoin porkkanan taskustani. Kurottelin ojentamaan sen tammalle, jonka silkkiset huulet hamusivat herkun kädeltäni.

Olin aivan hämmentynyt. Kuinka Palmikko oli uskaltanut hypätä jokaisen esteen..? Eivät ne ihan pieniä ole, ja sitäpaitsi Palmikko on aina pelännyt esteitä... Mutta maastoesteistä olin huomannut sen pitävän. Ehkä vielä jonain päivänä voisimme hypätä kentällä yhtä isoja esteitä kuin maastossakin.

-Olet maailman hienoin hevonen, kehuin Palmia ja lähdimme kävelemään rauhassa tallille päin tuulen viilentäessä meitä.

//Magnet ja estetykki Palmikko :)

Perjantai 26.10.2007

Katselin täydellisesti itsensä sotkenutta ruunikkoa tammaa, jota tosin ei ruunikoksi voinut sanoa. Suupieleni vetäytyivät väkisinkin alaspäin. Palmikko näytti ilahtuvan saapumisestani, hirnahti ja lähti ravaamaan luokseni mudaten jalkojaan yhä lisää.

-No, tyttö... Oletkos sä sitä mieltä että mutakylpy kaunistaa..? kysyin Palmikolta. Tamma katseli minua, mutta kyllästyi pian ja lähti omatoimisesti kävelemään kohti aittaa. Kiskaisin vähän narusta ja totesin: -Älä luulekkaan, ei ilman lupaa!

Palmikko asettui seisomaan vierelleni, ja kun lähdin astelemaan eteenpäin, se seurasi perässäni. Tätä kurapalloa ei sisällä voisi harjata, joten talutin tamman harjauspuomille. Sidoin sen vetosolmulla kiinni, ja lähdin hakemaan harjoja.

Palatessani Palmikko olikin saanut seuraa, joku pikkutyttö oli siinä harjailemassa Pellaa. Hallakko pikkutamma yritti nuuskia Palmikkoa, ja Palmikko kurkotteli päätään ponin suuntaan. Puikahdin Palmikon vierelle ja aloin harjailemaan sen harmaan mudan peittämää päätä.

Jo pelkän pään harjaamisessa kesti kauan, ja sainkin hyvän tovin raapia mutaa pois Palmikon selästä, kaulasta ja masusta. Jalatkin vielä piti saada puhtaaksi. Kurapeite oli pian varissut pois, ja alta paljastui pölyinen, mutta joka tapauksessa edes ruskea tamma!

Sipaisin pölyharjalla pölyn ja mudan rippeet pois ja siirryin kavioihin. Aloin selvittämään Palmikon jouhia.

-Voisitko sä auttaa? kuului selkäni takaa ääni. Pikkutyttö seisoi avuttomana Pellan vieressä yrittäen saada ponia nostamaan jalkaa.

-Voin mä, hymyilin ja kävelin Pellan jalan luo.

Jouduin vähän nojaamaan Pellan jalkaan, ennenkuin se nosti, mutta nostipa kumminkin. Luovutin jalan tytölle joka jatkoi kavioiden kanssa saaden loput kaviot hyvin putsattua.

Irrotin Palmikon puomista ja kuljetin sen karsinaansa. Pian olisikin iltaruokinnan aika. Irrotin narun riimusta ja päästin tamman vapaaksi. Se katseli tyhjää ruokakippoaan hämillään, kuin kysyen ruokansa tämänhetkistä sijaintia. Naurahdin ja kerroin sille että ruoka varmasti tulisi pian.

Tallustelin talliin, jossa tallimestari oli pudottelemassa heiniä heinävintiltä.

-Hei siellä alhaalla! Sähän voisit alkaa sekoittaa hevosten iltapöperöitä! Jaakko huudahti kun huomasi minut.

-Joo kyllähän mä voin, naurahdin ja lähdin rehvarastoon. Tutkailin ruokintasuunnitelmaa ja aloin lappamaan ruokia sankoihin. Pian tallimestari tuli rehuvarastoon ja kertoi voivansa laittaa loput ruoat valmiiksi.

-Voisit viedä aitan hevosille ja shettiksille ruoat, hän sanoi ja osoitti sankoja.

Otin käteeni viisi sankoa. Aloitin Pampulasta ja Siiristä. Ponit hörisivät innoissaan, kun annoin niille pöperöt. Lähdin kolme sankoa mukanani aitalle, josta kuului kova mekastus taas kerran. Kippasin ruoat pikaisesti, etten jäisi tammojen jalkoihin. Ne kun kuvittelivat että kuolisivat nälkään, jos ruoka tulisi pari sekuntia myöhässä....

Lähdin hakemaan reppuani toimistosta. Moikkasin siellä olevaa Annea ja sanoin että lähtisin, ja yritin urkkia tietoja, mitä tekisimme huomisen maastotunnilla. Anne ei kuitenkaan ohjelmasta tiennyt, vaan tunnin pitäisi Carkki. Niinpä sanoin heipat ja lähdin vielä hyvästelemään aitan pollet. Silitin jokaisen tamman otsaa ja suukotin niiden turpia.

Lähdin avamaan pyöräni ruosteista lukkoa, mielessäni pörröiset ponit ja kauniit hevoset.

//Magnet ja Palmikko :)

Torstai 25.10.2007

Yritin epätoivoisesti sitoa Palmikkoa harjauspuomiin. Tamma oli koko ajan lähdössä muualle, ja kiskoi päätään. Ja kaiken huipuksi minulla oli kädessäni lapaset, hyvin kömpelöt ja isot sellaiset.

Hetken temppuiltuani sain solmun kiinni, ja katsahdin Palmikkoa. Tamma oli kiltisti jättänyt piehtaroimisen väliin, joten eipä tässä paljon olisi työtä.

Kipaisin talliin ja otin Palmikon harjat mukaani. Kurkkasin tuntilistan, ja huomasin ettei Palmikko mennyt tunneilla. Hienoa, voisin taas omia sen itselleni!

Palasin harjauspuomille. Palmikko käänsi päätään minua kohti ja hörähti. Rapsutin tamman korvantaustaa ja se näytti nauttivan. Se venytti huuliaan ja sulki silmänsä. Jouduin kuitenkin lopettamaan hellimisen, ja aloin sukimaan tamman karvapeitettä puhtaaksi.

Harjaustoimet sujuivat hyvin, ja nopeasti olin jo hakenut suitset valmiiksi. Ujutin kuolaimet Palmikon suuhun ja nostin niskahihnan korvien yli paikoilleen. Kiinnitin soljet ja nappasin mukaan kypäräni.

Talutin Palmikon keskelle kenttää ja kapusin selkään aitaa apuna käyttäen. Nostin aitaan ripustamani kypärän ylös ja painoin sen päähäni. Napsautin vielä hihnan kiinni.

Kävelimme uraa pitkin hetken pitkin ohjin. Tunnustelin, millaisella tuulella Palmikko mahdollisesti olisi, ja vastaus tuli pian. Kerättyäni ohjat se kaarsi kaulansa ja kulki takajalat allaan. Sen askel oli pehmeä ja tasainen. Volteilla se taipui kivasti ja säilytti peräänannon vielä antaessani lisää pohkeita.

Tuntiessaan pohkeeni Palmikko siirtyi hallittuun mutta lennokkaaseen raviin. Kokeilin pyytää sitä tekemään pohkeenväistöä ravissa, ja tämäkin sujui mainiosti. Voi kunpa Anne olisi ollut katselemassa!

Vaihdoimme välillä suuntaa ja pidimme pienen tauon. Nyt olisi sitten laukan vuoro. Ohjasin Palmikon kävelemään pääty-ympyrälle. Asettelin laukkapohkeen valmiiksi, ja pusersin jalkani kiinni tamman kylkiin. Palmikko huiteli kiitoravia eteenpäin, kunnes pamautin pohkeillani oikein kunnolla. Sittenpä se laukkakin nousi!

Palmikko lennätti kuraa korkealle ilmaan ja nautti laukkaamisesta. Vauhti alkoi kiihtymään, joten kokosin tammaa vähän. Tein pieniä pidätteitä, ja tamma alkoi rauhoittua. Pian olimme päässeet tavoitteeseen; rauhalliseen, tasapainoiseen laukkaan. Palmikko kulki myös täysin koottuna. Viitsisinkö kokeilla pysähdystä suoran laukasta?

Tein puolipidätteen ja annoin avut pysähtymiseen. Tamma seisahtui kuin seinään ja jäi seisomaan paikoilleen. Kurkatessani alas sen jalkoihin, totesin että eipä kehumista – jalat eivät olleet läheskään vieretysten. No, ei voi mitään. Tein uuden puolipidätteen ja annoin laukkapohkeen. Ja niin Palmikko lähti siihen samaan, tasapainoiseen laukkaan.

Päätin lopettaa ajoissa, kun kerrankin sujui näin hyvin. Teimme loppuverkat ja hyppäsin alas selästä. Talutin tamman talliin ja riisuin siltä suitset. Loimitin sen ja toin heinät. Palmikon silkkiset huulet alkoivat siirrellä heiniä suuhun. Päätin antaa rouvan syödä rauhassa, joten hiippailin sitten toimistoon.

//Magnet ja Palmikko :)

Tiistai 23.10.2007

Painoin vimmatusti bussin katossa olevaa ”stop” nappulaa. Mitään ääntä ei kuulunut, eikä ”pysähtyy” teksti bussin etuosassa valaistunut. Kävelin seuraavan napin luo, joka onneksi toimi, ja niin ”pysähtyy” valo syttyi.

Bussi teki äkkijarrutuksen ja olin lentää seuraavaa penkkiä päin. Kun ove avautuivat, hyppäsin ulos ja jäin huohottamaan tien viereen. Kuinka vihaankaan bussimatkoja!

Lähdin kävelemään tietä, joka johti tallille. Ilma oli pilvinen, ja tuuli vähän. Vedin takin kaulusta ylemmäs.

Tallin pihalla oli aikamoinen hyörinä ja häärinä. Pikkuisia tyttöjä pyöri karvaisten ponien ympärillä harjaten ja halaillen. Anne seisoi toivottomana yrittäessään opastaa jokaista hevosen harjaamisessa. Joku tyttö harjasi vastakarvaan, ja Anne käski neuvoi häntä harjaamaan oikein.

Harjauspuomiin oli sidottu Humu, Pella ja Pikku. Myös Palmikko parka oli joutunut käsiteltäväksi.

-Moi! huikkasin Annelle.

–Sulla on varmaan kivaa puuhaa noiden kanssa?

-Joo.... Anne huokasi.

Anne näytti mietteliäältä, kunnes hänen naamalleen levisi virnistys: -Ei mutta sähän voitkin jatkaa näiden opastamista!

-Ei en mä voi! Öö.. Palmikon satula on varmaan tosi likainen, mun täytyy pestä se..! takeltelin.

-Mun mielestä se kyllä vaikutti ihan puhtaalta, Anne hymyili ja lähti toimistoon päin.

Lyyhistyin kasaan ja katselin toivottomana pikkutyttöjä. No ei ihmekkään, ettei Palmikon satula ollut likainen, olinhan putsannut sen eilen. Mutta olisihan se ollut hyvä tekosyy. Katsoin tyttöjen ähellystä. He eivät tehneet juuri mitään oikein! Vaaleahiuksinen pieni tyttö yritti äheltää Palmikon selkää puhtaaksi, mutta ylsi hädin tuskin harjaamaan sen mahan!

-Hei odota, mä haen sulle pienemmän! huikkasin toivottomalle tytölle ja kipaisin shettistammani Pampulan tallista. –Nyt sä ainakin yllät harjaamaan tätä.

Tyttö alkoi harjaamaan poniani ihan vääräoppisesti. –Kuulkaas nyt! Mä näytän teille miten pitää harjata! huusin niin että koko konkkaronkka hiljentyi. Otin Palmikon irti puomista ja talutin sen sellaiseen kohtaan, josta kaikki näkivät sen. Pitelin koko ajan narun päästä kiinni, ja aloitin näyttämään, miten hevosta harjataan. Aloitin pitkin vedoin Palmikon kaulalta, ja etenin taaksepäin. Sitten vielä harjasin naaman ja selitin samalla tytöille kaikenlaista harjaamiseen liittyvää.

Viimeinkin sain lepuuttaa silmiäni lähestulkoon oikein harjaavissa ipanoissa. Ponien karvat alkoivat vähitellen puhdistua.

-APUA, mun poni on irti!! Pampulaa harjaava pikkutyttö huusi täyttä kurkkua. Pella pomppasi sivulle ja Pampula lähti pelästyneenä loikkimaan kauas pois.

-Ei saa ikinä huutaa hevosten lähellä! komensin. –Siinä käy sitten näin.

Sidoin Palmikon harjauspuomiin ja lähdin ottamaan kiinni hupsua ponia. Kun palasin poni mukanani, Varmistin riimun olevan kunnolla kiinni ja lukon toimivan. Tunsin vain tyttöjen ihailevat katseet selässäni, olinhan pyydystänyt ”villin, pukittelevan ponin”! :D

Tytöt alkoivat olla valmiita, ja opastin vielä kavioiden putsaamisessa. Juuri kun tytöt olivat saaneet nostettua ponien kaviot, Anne saapui paikalle ja katseli ihmeissään poneja, tyttöjä, ja käänsi katseensa minuun. –Kuinka sä sait ne noin hiljaisiksi?

Selitin Annelle kuinka olin hiukan joutunut komentamaan heitä, ja ehkäpä Pampulan karkaaminen oli saanut tytöt hiljenemään. Anne sanoi että voisin jo lähteä ratsastamaan Palmilla jos tahtoisin, olinhan jo suorittanut rankan osuuden, pikkutyttöjen opettamisen. Tallimestari oli siivonnut karsinat joten minun ei tarvinnut murehtia siitä. Sidoin riimunnarun Palmikon riimuun ”ohjiksi”, nappasin harjauspuomiin ripustetun kypäräni päähän ja ähelsin selkään. Tyttöjen silmät levisivät lautasen kokoisiksi ja he jäivät tuijottamaan peräämme kun Palmikko askelsi ylväästi pää pystyssä metsään.

Metsässä san lepuuttaa korviani, ja tuntea Palmikon askeleet. Metsän pehmeät äänet ja purojen solina täyttivät mieleni ja pyyhkivät pois ihmisten hälinän. Palmikko tutui miettivän samaa, ja tuhisi välillä onnellisena. Se venytteli kaulaansa ja askelsi vakaasti eteenpäin.

Kurottelin ylemmäs ja näin kauniin pikku lammen. Palmikko nosti päänsä ja otti pari raviaskelta. Pyysin sitä hidastamaan, mutta tamma otti vauhtia, ja loikkasi veteen. Sain jääkylmiä roiskeita naamalleni. Palmikko porskutti iloisena hyisessä lampivedessä, ja joi kulauksen vettä. Onneksi olin näin korkealla, en kastuisi! Palmikon turpa halkoi vettä sen edetessä syvemmälle.

-Hei rouva, nyt käännytään takas! puhelin tammalle. Palmikko kääntyi vastahakoisesti rantaa kohti. Halasin sen kaulaa, ja tunsin sen vahvat askeleet. Tamman voimakkaat lihakset tekivät työtä ponnistellessaan ylös jyrkkää rantapengertä. Otin kiinni mustaan harjaan. –Hieno tamma... kuiskasin Palmikolle. Se hörähti vähän, ja lähti kävelemään peräänannossa eteenpäin.

//Magnet ja Palmikko :)

Maanantai 22.10.2007

Värisin kylmissäni ja astuin ulos lämpimästä toimistosta. Hipsin tallin ulko-ovelle. Avatessani ovea, tunsin jääkylmän ulkoilman, ja käännyin kannoillani. Kävin sieppaamassa repustani toisen villapaidan ja tumput.

Palasin siis ovelle. Ovi narahti auetessaan. Olin törmätä Anneen, joka toi suurta nippua papereita sisälle. Moikkasin häntä ja jatkoi matkaani aitalle.

Tarkistelin Palmikon karsinan kuntoa. Hienoa, vain pari pientä ”kookospalloa” oli Palmikko ilokseni jättänyt. Astelin takaisin talliin ja otin kottikärryt. Nakkasin vielä kärryihin talikon. Kuskasin kärryt aitalle ja otin talikon käteeni alkaen suodattaa kikkareita talikon läpi.

Kylmä rauta hohkasi tumppujeni läpi, ja jouduin välillä laittamaan kädet taskuihin pitääkseni ne lämpiminä. Vilkuilin välillä pimeään ulkoilmaan. Onneksi saisin kohta hakea Palmikon sisälle.

Koukkasin viimeisen kokkareen mukaan ja kiikutin kärry täytteet lantalaan. Hain samalla keikalla turvetta, jonka kuskasin aittaan ja levitin lattialle. Vein siivoustarvikkeet paikoilleen ja hölkkäsin aitalle.

Otin mukaani pitkän riimunvarren ja suuntasin askeleeni kohti hevosten tarhaa. Vihelsin, ja luokseni kerääntyi joukkio eriväirisiä hevosia. Blade olisi tunkenut syliini ja Anttu hörisi vähän. Kaikki tahtoivat jo lämpimään talliin iltapalalle. Löysin joukosta ruunikon tammani ja yritin taiteilla narua kiinni riimuun. Lukko lipsahti aina paksusta tumpustani, ja jouduin ottamaan käteni ulos siitä, ilkeän kylmään ulkoilmaan. Sain narun kiinni ja lapasen takaisin käteeni ja niinpä saimme lähdettyä portille päin. Palmikko oli kiskoa minut kumoon, mutta huomasi onneksi ajoissa minun roikkuvan perässään myrtyneenä, ja pysähtyi koskettaen minua turvallaan. En voinut olla vihainen, ja silitin sen silkkistä turpaa.

Saimme jollakin konsteilla taiteiltua ulos portista sisälle tahtovan hevoslauman läpi, ja niinpä matkamme saattoi jatkua. Palmikko lätisteli kuralammikoissa jalkojaan ja päästi välillä hassun pörinän sieraimistaan. Hymyilin tamman innolle.

Päästin Palmin karsinaansa ja ripustin narun roikkumaan ovessa olevaan tankoon. Hain rehuvarastosta Palmikon iltaheinät – toivottavasti tallimestari ei antaisi uudestaan heiniä! Niinpä kirjoitin pienen lapun jossa luki, että Palmikko oli jo saanut omat heinänsä.

Jätin Palmikon syömään ja kipitin varustehuoneeseen. Ihana nahan ja satulasaippuan tuoksu tunkeutui nenääni, ja ennenkaikkia satulahuoneen lämpö! Satulahuoneessa oli muutama muukin ihminen, joita moikkasin. Nostin Palmikon ruskean nahkasatulan alas telineestä ja aloin jynssäämään sitä puhtaaksi. Huomasin vastinhihnojen olevan aika koppurat, joten saatuani puhdistuksen valmiiksi, läträsin ne öljyyn. Nahka imi öljyn heti ja sain toistaa käsittelyn useita kertoja.

Palmin suitset saippuoin ja öljysin, ja paketoin ne sievään pakettiin. Nostin ne paikalleen riippumaan ja lähdin tallustamaan pimeään ilmaan aitalle.

Palmikko höirisi ihmeissään kuullessaan askeleita. Samoin tekivät Humu ja Taiga.

-Hei tytöt... puhelin tammoille lempeästi. Ne rauhoittuivat ja alkoivat taas syömään. Puikahdin Palmikon karsinaan. Tamma otti minut vastaan painamalla päänsä syliini. Tamma käyttäytyi minua kohtaan niin ihanasti – luuleekohan se, että olen sen uusi varsa..?

Painoin pääni mustaan silkkiseen harjaan ja vedin keuhkoni täyteen lämmintä hevosentuoksuista ilmaa. Silitin paksun karvan peittämää, mutta kiiltävää kaulaa ja juttelin hiljaa tammalle. Välillä tamma päästi erilaisia ääniä, kuin vastatakseen minun puheeseeni.

-Magnet ja Palmikko-

Sunnuntai 21.10.2007

Puristin kämmeneeni ison tukon Palmikon silkkistä harjaa ja punnersin tamman leveään, loimitettuun selkään. Palmikko tuhisi ja lähti askeltamaan eteenpäin, haistellen luonnon tuoksuja ja kuunnellen puiden lehtien havinaa. Samoin tein minä, ja roikotin jalkojani rentoina.

Olin hoitanut tallihommat valmiiksi, ja kurkannut tuntilistaa. Palmikko oli käynyt yhdellä tunnilla, jolla ei oltu ilmeisesti edes laukattu. Niinpä kävin kysymässä Annelta josko saisin lähteä pienelle lenkille Palmin kanssa. Olin saanut luvan, ja tässä sitä nyt oltiin, loimi päällä, pelkän riimunvarren kanssa.

Palmikon lämmin hengitys höyrysi illan viilenevässä ilmassa. Tunsin sen keinahtelevan käyntiaskeleen allani, ja myötäilin tamman liikkeitä. Keskellä metsää oli mukavaa olla, oli hiljaista, ja saatoin kuulla Palmikon askeleiden tömähtävän maahan.

Maiskautin huulillani, ja Palmikko lähti ravaamaan reippaasti eteenpäin. Aluksi pompin ravissa, kunnes sain istuttua alas hyvin. Pitelin narua käsissäni ja annoin Palmikon kulkea omaa tahtiaan. Välillä se nosti rauhallisen laukan selvitäkseen paremmin epätasaisesta maastosta, mutta hidasti aina raviin maan tullessa sileämmäksi.

-Kääyntiii... puhelin tammalle hiljaa. Palmikko otti käyntiin ja käänsin tamman takaisin päin. Loppumatkan suoritimme kävellen. Palmikko vaikutti rennolta ja kuuliaiselta tänään, ja päätin yrittää saada sitä hiukan kulkemaan pyöreämpänä, joka voisi olla hyvin vaikeaa ilman kuolaimia – mutta olin väärässä.

Palmikko kokosi askeltaan ja kaartoi kaulansa. Se tuhisi ja pärskähti kerran. Hetken kuljettuamme annoin taas pitkät ohjat ja tamma venytti päätään nautinnollisesti.

Tallipihan valot loistivat iloisena hiukan hämärtyvässä illassa. Ohjasin Palmikon aitan vierelle ja hyppäsin alas selästä. Vein tamman karsinaan ja otin narun pois riimusta. Sidoin narun karsinan ovessa olevaan tankoon, ja loikin varustehuoneelle hakemaan harjat.

Palasin takaisin harjasanko kädessäni. Palmikko pupelsi jo heiniään, joten päätin vain hieroa sen pikaisesti kumisualla. Otin loimen pois, Palmikko oli kuiva ja sen paksu karva pitäisi lämmön sisällään. Itselläni oli kylmä. Painauduin Palmikon kylkeä vasten. Tamma huokui ihanaa lämpöä, ja oli suloisen pehmoinen. Kiedoin käteni tamman kaulan ympärille. Palmikko nosti päänsä heinistä ja kaarsi kaulansa laittaen turpansa selkääni vasten.

-Magnet ja Palmikko-

Lauantai 20.10.2007

Nappasin vaivihkaa porkkanan säkistä joka oli pullollaan suuria mehukkaita porkkanoita. Sujautin porkkanan taskuuni ja suuntasin askeleeni aitalle, Palmikon karsinalle.

Palmikko oli syömässä päiväheiniään, joten saisin odotella pitkään ennenkuin tamma olisi valmis. Silitin vähän sen kaulaa ja lähdin astelemaan talliin.

Avasin tallin oven ja kuulin pari hirnahdusta. Pikku kurkisti ulos karsinastaan, ja silitin sen valkeaa otsaa. Poni näytti tykkäävän rapsutuksesta. Kävelin toimitolle, ja avasin oven. Sisällä tuoksui joltakin hajusteelta, varmaankin jokin uusi ilmaraikastaja...

-Moi! Anne huikkasi minut nähdessään. Anne oli taas kätkeytynyt paperipinojen taakse.

-Voinko ottaa Palmikon, kun pidän maastotunnin? kysäisin.

-Juu, voit, Anne sanoi ja ohjeisti vähän, miten tuntia kuuluisi pitää.

Harpoin satulahuoneeseen. Siellä istui Wear puhdistamassa Taigan varusteita. Moikkasin häntä ja Wear moikkasi takaisin. Istuuduin myös puhdistamaan Palmikon varusteita, ja rupattelimme siinä samalla.

Katsahdin satulahuoneen kelloa. Huomasin, että puolen tunnin kuluttua meidän pitäisi olla kaarrossa tallipihalla. Lähdimme Wearin kanssa aitalle, ja aloimme laittamaan ratsuja kuntoon. Aloitin Palmikon harjaamisen kumisualla, niin että irtokarva ja pöly lähtivät irti. Seuraavaksi otin pitkäharjaksisen kovan harjan jolla pyyhin irtokarvat pois. Pyyhkäisin kostealla pyyhkeellä Palmin sieraimet ja silmäkulmat.

Päätin jättää satulan pois Palmikolta, pärjäisin kyllä ilmankin. Kävin tallissa varmistamassa että Chao ja Carkki olivat laittamassa ratsujaan.

-Tulkaa sitten heti tallipihalle kun ootte valmiita, huikkasin iloisesti ja suuntasin takaisin aitalle.

Siinä me sitten seisoimme kaarrossa, kun selitin vielä, minne aikoisimme mennä. Mahani kupli ja tuntui kuin siellä olisi lentänyt sata pehosta – mitäköhän tästäkin maastotunnista tulisi!

Valmistuttuamme ähelsin Palmikon satulattomaan selkään ja keräsin ohjat.

-Kävellään aluksi pitkin ohjin! huikkasin takanani matelevalle jonolle. Varmistin että taas kerran jonon perälle joutunut Chaokin kuuli ohjeet. Chao istui Epun selässä, Carkki heidän edessään Pikulla ja Wear Taigalla perässäni.

Toivoin että tunti sujuisi hyvin, itseasiassa olin todella jännittynyt. Lohduttauduin ajatuksella, että Palmikko luultavasti pysyisi minulla kasassa, Chaolla tuskin tulisi ongelmia Epun kanssa, Wear tuntee Taigan hyvin ja Carkki varmasti pärjäisi Pikun kanssa.

Jonomme kulki verkkaisesti eteenpäin. Kun hevoset ja ratsastajat kuulivat ”kerätkää ohjat niin lähdetään ravaamaan” komentoni, hevosten päät nousivat ja ne lähtivät köpöttelemään Palmikon perässä.

Heti ensimmäisessä mutkassa Pikku yritti kaahata jonossa ohi. Se oli näköjään närkästynyt köpöttelyyn. Carkki piteli innokasta ponia kaikin voimin ja yritti parhaansa, mutta Pikulla taitaa olla vahva oma tahto... Niinpä käänsin ison Palmikkoni tiesuluksi, ja Pikku pysähtyikin siihen huohottava Carkki selässään.

Vakuuttelin Carkille että tuskinpa se enää lähtee ohittelemaan, ja jatkoimme matkaa käynnissä. Rupattelimme vähän, ja olimme muissa maailmoissa kun takaamme kaarsi iso rekka. Eppu ja Taiga hypähtivät pelästyneinä pari sivuloikkaa saadessaan rekan renkaista singonnutta mutaa päällensä. Chaolla olikin vahvassa ruunassa pitelemistä, ja varmasti ilman Chaon rauhoittelua Eppu olisi jo kilometrien päässä... Tilanteen rauhoituttua päätin että emme laukkaisi tällä tiellä. Täällä hevosilla olisi liian hyvät mahdollisuudet yrittää jonon kärkeen.

Käänyimme pienelle peltotielle, joka johtaisi laukkasuoralle. Siellä voisimme mennä turvallisesti kiitolaukkaa, eipähän ainakaan takaamme huristelisi rekkoja. Kävelimme tien ja laukkasuoran alussa huikkasin: -Nyt laukataan! Antakaa vähän enemmän ohjaa ja nouskaa kevyeeseen istuntaan!

Allani kävellyt Palmikko sinkosi jalkansa hurjaan kiitolaukkaan. Vilkaisin taakseni, ja huomasin lyhytjalkaisen Pikun jääneen Taigasta jälkeen, joten hidastin innokkaana pärskivän Palmikon vauhtia. Eppu ja Taiga olisivat tahtoneet laukata lujaa, joten kysyin Chaolta ja Wearilta, haluaisivatko he laukata laukkasuoran loppuun itsenäisesti, ja jäisivät sitten odottelemaan meitä. Tämä sopi ratsastajille varsin mainiosti, ja niinpä he lähtivät kiihdyttelemään hevosillaan laukkasuoraa pitkin.

Pikku laukkasi minkä jaloistaan pääsi, ja Palmikko ymmärsi että sen tarkoitus oli pysyä ponin vauhdissa. Laukkasimme suoran päähän, jossa Chao ja Wear jo odottelivat meitä. Kysyin, miten hepat olivat käyttäytyneet, ja kumpikin kehui ratsujaan.

Käännyimme pikku polulle, jota pitkin pääsimme pian vilpoiseen metsään. Kapusimme ison kukkulan yli. Vilkuilin taakseni, ja näin kaikkien seuraavan perässä antaen hevosille tarpeeksi ohjaa ja pitäen kevyen istunnan. Laskeuduimme alamäkeä, jossa Palmikko keksi että se ei varmasti astele tuosta alas, ja niinpä päästi Taigan edelleni. Wear johdatti meidät alas rinnettä varmajalkaisella pikku Taigalla, ja tiellä otin taas paikkani johdossa.

Kävelimme koko pitkän tien ensimmäiseen risteykseen asti. Käännyimme oikealle, ja huusin: -Nyt taas laukataan!

Päätin vielä varmuuden vuoksi lisätä: -Mutta ei kiitolaukkaa!

Hevoset olisivat tosiaankin tahtoneet mennä kiitolaukkaa. Chaolla olikin pitelemistä Epussa, ja Taiga meinasi kerran pukittaa, joskin Wear sai ponin kuriin. Pikku laukkasi Carkin alla melko rauhallisesti. Itsellänikin Palmikko kaahotti ihan hassuna, ja olin tyytyväinen voidessani kääntää jonon metsäpolulle ja hidastaa käyntiin. Loppumatka sujui hyvin jutellessame ja tallipihalla Anne kyseli kuuluimisiamme.

Kerroin hänelle kaiken mahdollisen, ja sain vahvistuksekseni ratsastajien kommentteja retkestä. Olin kuitenkin melko tyytyväinen retkeemme, kukaan ei ainakaan ollut tippunut! ;)

Loikkasin alas selästä ja talutin Palmikon aittaan, omaan karsinaansa. Otin suitset pois ja toin sille heinää ja annoin taskussani olleen porkkanan sille kädestäni. Tiedän että niin ei saisi tehdä, mutta Palmikolla on maailman samettisimmat huulet, ja tuntuu kivalta kun se hamuaa niillä kättäni. Hain tammalle vielä pehmeän loimen, ja ennen sen laittoa kävin tamman jalat läpi tunnustellen. Harjasin tuuhean karvapeitteen piikkisualla.

Hain satulahuoneesta linimenttipullon, ja läträsin sinistä geeliä Palmikon jalkoihin. Tamma ihmetteli voimakasta mintunhajua, mutta kun puhelin sille lempeästi se rauhoittui ja alkoi taas mutustamaan heiniään. Otin linimentistä tahmean käsineen pois ja silitin Palmikon kaulaa. Se nosti päänsä heinistä ja antoi minulle mojovan nuolaisun keskelle naamaa.

-Magnet ja Palmikko-

Torstai 18.10.2007

Pyöräni rullasi loivaa alamäkeä pitkin, eikä minun tarvinnut ollenkaan polkea. Vähän ennen tallipihaa jarrutin ja talutin pyörää loppumatkan. Jätin pyörän nojaamaan tallin seinää vasten, ja itse suunnistin aitalle.

Palmikko kuikuili karsinan luukusta. Avasin oven ja astuin sisälle karsinaan tamman pusuteltavaksi. Se laittoi turpansa naamaani vasten – ja tietysti se oli juuri juonut. Pyyhkäisin märkiä kasvojani hihalla. Aloin rapsuttamaan tammaa korvan takaa. Pikkuhiljaa siirryin silittelemään korvia, kokeilin myös rapsuttaa korvan sisältä. Siitä Palmikko tykkäsi, nojasi rapsuttavaan käteeni ja sulki silmänsä ja roikutti alahuultaan.

Palmikko ei tykännyt, kun lopetin rapsutuksen. Se palautti huulensa normaaliasentoon ja räpäytti pari kertaa tummia silmäripsiään. Sipaisin sen samettiturpaa, ja lähdin hakemaan harjoja. Samalla kurkistin tuntilistan, Palmikko ei taaskaan mennyt tunnilla – ja hyvä vain, minulle. :)

Nappasin harjat käteeni ja otin samalla mukaan suitset – ja vaihtelun vuoksi satulankin. Kävelin vihellellen aitalle, jossa aitan tammat kurkkivat minua innokkaina. Asetin satulan karsinan oven päälle ja suitset laitoin pieneen koukkuun. Palmikko ei ollut ollenkaan likainen, joten harjasin sen läpi vain pehmoisella harjalla. Selvitin Palmikon harjan. Palmikolla on niin kaunis harja, pitkä, musta ja kiiltävä. Harjasin vielä tamman otsaharjan tiheäharjaksisella harjalla. Häntä sai jäädä selvittämättä, ehtisihän sitä joku toinenkin päivä.

Pujotin suitset tamman suuhun ja hinasin satulan tamman korkeaan selkään. Kiristin satulavyön. Palmikko onkin siinä mielessä ihmeellinen, että se ei pullistele tai luimi satulaa laitettaessa, vaan seisoo kiltisti paikoillaan. Pääsin pian taluttamaan tamman tallipihalle, jossa säädin jalustimia. Jalustimet tuntuivat olevan auttamattoman korkealla. Niinpä vedin toista jalustinta alemmas, ja ähelsin selkään. Oli tämä vain paljon helpompaa satulan kanssa kuin ilman.

Palmikko lähti eteenpäin. Keinuva käynti vei eteenpäin. Aamu oli vielä hiukan hämärä, ja viileä. Keltaisia lehtiä tippui Palmikon harjaan ja kypärääni. Nostin tamman harjasta yhden erilaisen lehden, ja katselin pitkään sen kaunista punertavaa väriä. Laitoin lehden takaisin tamman harjaan.

Viileä, joskaan ei voimakas tuuli heilutteli puiden oksia saaden lisää lehtiä tippumaan. Tajusin vasta nyt, että olimme kävelleet vaikka kuinka pitkään. Maiskautin vähän ja Palmikko lähti harppomaan eteenpäin. Kevensin ravin tahdissa. Satula narisi vähän. Hetken ravattuamme annoin laukkapohkeen.

Palmikko singahti eteenpäin. Vedet vain valuivat silmistäni ja tuuli ujelsi korvissa. Ohjat liukuivat pois käsistäni. Tartuin Palmikon harjaan ja pidin itseni irti satulasta. Laukkasimme jonkin aikaa, kunnes aloin hidastamaan ohjilla tamman vauhtia. Puhuin sille rauhallisella äänellä. Tamma hidasti harjoituslaukkaan, josta raviin ja ravin kautta käyntiin. Käännyimme takaisin päin.

Palmikko puuskutti. Annoin sille kokonaan löysät ohjat. Kävelimme koko loppumatkan Seppeleeseen ja tallipihalla tulin alas satulasta. Talutin tamman vesiboksiin jonne sidoin sen kiinni. Kävin viemässä satulan paikalleen. Huuhdoin jalat ja harjasin piikkisualla tamman läpi.

Levitin vielä fleeceloimen tamman selkään ja talutin sen aitalle karsinaansa. Otin suitset pois ja laitoin riimun tilalle. Kaivoin taskustani porkkanan ja ojensin sen Palmikolle. Suikkasin vielä suukon tamman otsaan ja se hörähti lempeästi.

-Magnet ja Palmikko-

Ke 17.10.07 - Koulutunti

Istuimme toimiston sohvalla. Minä, Wear, Anita sekä Tuulia.Tunsin litistyväni, toimiston sohva ei ollut todellakaan neljän istuttava, korkeintaan kahden! :)

-Laittakaas nämä kiinni saappaisiin, tänään harjoitellaan vähän jalkojen hallintaa, Anne sanoi ja jakoi kannukset meille. Taiteilin kannukset jalkoihini jollain hyvin erikoisella tavalla. Vilkaisin, ettei Anne vain nähnyt ”upeaa” lopputulostani... Irrotin remmit ja sidoin ne uudelleen, paremmalla menestyksellä.

-Ja raipat tietenkin jätetään pois, Anne sanoi. –Nähdään kohta maneesissa.

Kipitimme kaikki sukimaan pikaisesti ratsumme ja heilautimme satulat niiden selkään ja laitoimme suitset. Palmikko näytti siltä, kuin se olisi ollut ihan innolla lähdössä. Se köpötteli korvat höröllään ja silmät tuikkien kohti maneesia.

Maneesissa nousimme hevosten selkiin. Sain taas vähän pidennellä jalustinta, jossa pääsisin selkään... No, en ainakaan olisi liian raskas kannettava Palmikolle. Lähdimme kiertämään uraa. Kun keräsimme ohjat, alkoi Palmikko tuntua vähän hankalalta. Se luimi ja nosti päätään ylös, kaikista kuolainten liikuttelustani huolimatta. Se ei selvästikään tykännyt kannuksista. Anne neuvoi korjaamaan jalkojen asentoa, ja Palmikko alkoi hiukan rauhoittua.

Rauhoittuminen ei kuitenkaan kestänyt pitkälle, vaan Palmikko alkoi ravatessamme tulla entistä rauhattomammaksi. Syy oli varmasti minussa, sillä nilkkani ovat kuin joustavaa kumia, joissa jalat pyörivät minne sattuu... Anne kuitenkin pelasti tilanteen kutsumalla minut ja ratsuni keskiympyrälle siinä vaiheessa kun aloitimme harjoitusravin. Anne korjaili istuntaani, ja kuin taikaiskusta, Palmikko alkoi rentoutua ja hakeutua kuolaimelle.

Seuraavana vuorossa oli pohkeenväistö. Anne jätti meidät viimeisiksi, joka oli minusta hyvä, niin sain seurata muiden suorituksia ensimmäisenä. Vihdoin tuli meidän vuoromme, ja ohjasin Palmikon keskihalkaisijalle. Palmikko oli paljon reippaampi, sanoisimpa jopa eteenpäinpyrkivä, kun jaloissani oli kannukset. Sain tehdä pidätteitä, että tamma pysyi kädellä, mutta väistö kuitenkin meni itsessään hyvin.

Anne laittoi meidät vielä laukkaamaan. Palmikko liihotteli innokkaana ympäri maneesia ja suoritti kuviot pysyen muodossa ja taipuen. Teimme vielä lävistäjän lisätyssä ravissa. Palmikon askel nousi ja hiekka vain pöllysi. Tosin lävistäjän jälkeen, kun yritin koota ratsuani, Palmikko vain nakkeli niskojaan tahtoen jatkaa.

Verkkailimme vielä, ja Anne kehui meitä. Verkan jälkeen tulimme kartoon. Palmikko pökkäsi minua selkään pari kertaa, ja olin lentää kumoon. Seuraavaan pökkäyksen tamma ymmärsi tehdä hiljempaa. Lähdimme ulos maneesista, kaikki varmasti tyytyväisinä tuntiin.

Tiistai 16.10.2007

Hypähtelin tietä pitkin tallille. Odotin jo innoissani saada nähdä hepat. Kaamean koulupäivän jälkeen tallilla oleminen virkistäisi.

Astelin Kamun tarhan ohi tallipihaa kohden. Ori ravaili ja laukkaili hirnahtaen vähän. Kävin rapsuttamassa vähän sen vaaleaa kaulaa. Ori nautti ja sulki silmänsä. Jatkoin matkaani tallipihaan.

Palmikko nökötti aitauksessa ja hirnahti kuuluvasti kun astuin sisälle tarhaan. Sen silmät loistivat iloisina ja se alkoi hörähdellä jotain – aivan kuin se olisi kertonut innoissaan jostain tärkeästä tapahtumasta.

-Voi kumpa mä vaan ymmärtäisin mitä sä yrität sanoa... sanoin hiljaa. Palmikko painoi turpansa syliini. Vein Palmikon aitalle, ja sidoin sen tolppaan. Hain harjat ja aloin jynssätä pörröistä karvaa puhtaaksi. Lisääntyvä karvalika kasa kertoi työn edistymisestä. Pian Palmikko kiilteli kuin kultakimpale. Selvitin harjan ja hännän. Puhdistin kaviot ja tarkistin vuohiskuopat rivin varalta.

Päästin Palmikon takaisin tarhaan ja hain siivousvälineet. Lappasin lannat kärryyn ja kippasin sen lantalaan. Tiskasin ruokakupin tiskiharjalla ja pesin vesiautomaatin. Hain vielä kaksi kärryllistä turvetta karsinan pohjalle.

Kipaisin rehuvarastoon, josta otin mukaani iltaheinät ja porkkanan. Heitin heinät karsinaan ja porkkanan ruokakippoon. Nyt karsina oli huippukunnossa.

Tallustin talliin ja menin toimistoon.

–Hei! tervahdin Annea.

–Moi! Anne vastasi. –Haluaisitko pudotella vähän heiniä heinävintiltä?

-Joo, vastasin hymyillen ja lähdin toimistosta.

Kapusin natisevia portaita pitkin ylös, ja otin kiinni parista heinäpaalista. Heivasin ne alas, ja pudottelin vielä muutaman paalin lisää. Kiipesin alas ja kävin toimistossa ilmoittamassa Annelle työn valmistumisesta. Anne kiitti avusta, ja minä menin satulahuoneeseen putsaamaan Palmikon varusteita.

-Magnet ja Palmikko-

Maanantai 15.10.2007

Punaoranssi auringonlasku värjäsi maiseman kauttaaltaan punertavaksi. Liekkijärven pinnasta nousi vaaleaa usvaa. Tunsin Palmikon lämmön ohuiden legginssieni läpi. Heiluttelin vähän kylmiä villasukkien peittämiä varpaitani ja laitoin jalat lämmintä Palmikkoa vasten. Olin jättänyt kumisaappaat tallille, ne olisivat vain pudonneet matkan varrelle, liian isot kun olivat.

Tallilla olin tehnyt pikaisesti tallityöt ja laittanut Palmikon kuntoon ja lähtenyt Liekkijärvelle. Nyt sitten seisoimme siinä, Liekkijärven rannalla, auringonlaskua katsellen.

Palmikko kaarsi kaulansa ja painoi turvan ryntäitään vasten, siirsi sen sitten hyvään peräänantoon ja lähti tassuttelemaan rantaviivaa pitkin. Välillä se astui kavioillaan veteen, jolloin kuului pieni hassu molskahdus. Väliin taas kaviot upposivat pehmoiseen, märkään rantahiekkaan.

Ohjasin tamman metsäpolulle, jossa painoin kantapäilläni Palmikon kylkiä. Tamma lähti ravailemaan rennosti, ja minä hölskyin mukana. Palmikko ei kiirehtinyt, ja pystyin hyvin istumaan alas pehmeään raviin.

Ravailimme metsässä pitkään, käänsin Palmikon ensimmäisestä risteyksestä oikealle, seuraavasta vasemmalle. Metsän äänet hiipuivat, varjot pitenivät. Kannustin Palmikkoa lisäämään ravin tempoa. Tamma vastasi apuihini ja nosteli jalkojaan ylös ja eteen.

Pian olimmekin jo tiellä. Hidastimme käyntiin. Päätin oikaista vähän, ja käänsin tamman hetkeksi metsikköön. Kiipesimme suuren kukkulan laelle. Nojasin eteenpäin, ja upotin sormeni tamman paksuun, mustaan harjaan. Alamäessä nojasin taakse, ja Palmikko askelsi varovaisesti mäen alas.

Hiekkatiellä minuun iski halu laukata. Sama halu selvästi oli iskenyt ratsuuni, joka nosti päätään ylös ja pomppi aivan hassuna. Päästin ohjat käsistäni löysemmiksi, ja kosketin pohkeillani tammaa. Palmikko ponnahti kiitolaukkaan. Laukka keinui pehmeänä, mutta vauhti huimasi päätä ja korvissa humisi. Irrotin toisen käteni tamman harjasta ja nostin äkkiä paitani kaulustani korkeammalle. Tarrauduin heti takaisin harjaan.

Yritin alkaa hidastamaan tamman vauhtia – mutta ehei, sitä ei Palmikko ottanut kuuleviin korviinsa. Vedin ohjista, huusi seis, stop ja kaikkea mahdollista. Mutta ei. Niinpä jouduin vain keskittymään kyydissä pysymiseen. Koetin vielä viimeistä keinoa.

–Prrrrr... sanoin rauhassa, teennäisen levollisella äänellä. Palmikon vauhti hiipui, ja pikkuhiljaa se jo ravaili rauhassa. Kohta jo kävelimmekin rauhallista käyntiä tietä pitkin.

Käänsin hiestä märän tamman viimeiselle suoralle ennen tallia, jonka kävelimme. Toivoin, ettei Anne näkisi tammaa tässä kunnossa – mitä lie ajattelisi minusta. Mutta se oli turha toivo. Saavuttuamme tallipihalle, Anne oli haravoimassa kuivuneita lehtiä pihalta.

-Moi! Onko Palmikko uinut vain kuinkas se noin märkä on? Anne huikkasi, ei kyllä kovinkaan ankaralla äänensävyllä.

-Joo tota öö... änkytin. –Se lähti viemään mua ja laukkas koko pitkän tien, sain vastattua.

-Mitenkäs se Palmikko rouva sillälailla? Anne tuli tamman viereen ja silitti vähän sen märkää kaulaa. Palmikko vain tuuppasi Annea leikkisästi, ja Anne virnisti.

-Ottakaa sitten seuraavalla kerralla vähän rauhallisemmin. Nyt voisit pestä Palmin ja loimittaa sen oikein kunnolla,Anne totesi hymyillen.

-Jep. Voisitsä antaa mulle noi mun saappaat. En taida päästä hyppäämään täältä suoraan niihin mutaamatta mun sukkia, virnistin.

-Juu, Anne naurahti ja ojensi saappaat minulle.

Pomppasin alas Palmin selästä ja talutin sen vesiboksiin. Suihkutin sen lämpöisellä vedellä ja paketoin sen kahden loimen sisälle. Asetin vielä viltin sen kaulalle. Vaihdoin myös suitsien tilalle riimun. Sitten talutin tamman aittaan, ja tarjosin sille porkkanan. Tamma hörisi ja syötyään se painoi suuren otsansa rintaani vasten. Kuinka rakastankaan tätä kaunista ja lempeää tammaa.

-Magnet ja Palmikko-

Sunnuntai 14.10.2007

-Heippa! Tuun sitten kävellen kotiin, huikkasin vielä astuessani lämpimästä autosta viileään ilmaan. Auton valot loittonivat häipyen pikkuhiljaa pois näkyvitä. Pienet sadepisarat piiskasivat naamalleni kun tallustin tietä pitkin kohti Seppelettä.

Tallin pihalla oli hiljaista. Hevoset eivät varmaan näin ilkeässä sateessa olisi ulkona, joten lähdin suoraan aitalle. Huoahdin helpottuneena päästyäni edes hetkeksi sateensuojaan. Ravistin vedet pois vaatteistani ja astuin Palmikon karsinaan.

Palmikko näytti ilahtuneelta, ja alkoi hamuamaan sormiani hellästi. Rapsutin tammaa pörröisen korvan takaa ja kuuntelin sateen ropinaa kattoa vasten. Katselin kattoa, ja aloin miettimään, minkäköhän laista aitan vitillä olisi... Anne oli puhunut vintin olevan täynnä ”kaikenlaista vanhaa krääsää”.

Astelin tallirakennukselle. Nostin takkini kaulusta ylemmäs. Avasin tallin oven, ja astuin sisälle tallin lämpöön. Kävin katsomassa ilmoitustaulua, jonka jälkeen menin toimistoon.

–Hei! Anne huikkasi mittavan paperipinonsa takaa.

–Moi, vastasin ja hymyilin.

–Haluatko auttaa heppojen iltaruokinnassa? Anne kysäisi. –Ketään muuta ei enää ole tallilla.

Ihmekös tuo, kello oli jo vaikka mitä.

-Joo tietty, vastasin. –Siivoon vaan ekaksi Palmin karsinan.

Poistuin toimistosta, otin kottikärryt ja talikon ja lähdin vastahakoisesti kylmään ulkoilmaan. Värisin kylmästä, kun astuin Palmikon karsinaan. En raaskinut siirtää tammaa ulos sateen armoille, vaan taituroin talikon kanssa Palmikon edestä ja alta ja sivuilta lantakokkareet pois. Tamma seurasi tummilla silmillään liikkeitäni, ja välillä se laittoi toisen takajalan lepoasentoon.

Sain karsinan valmiiksi, ja vein kärryt lantalan kautta takaisin paikoilleen. Anne olikin jo tullut käytävälle ja lähdimme rehuvarastoon. Silmäilin hevosten ruokalistaa, ja täytin sankoja oikeilla ruokamäärillä. Sekoitin vielä ruoka-ainekset keskenään sangoissa ja lähdin viemään aittarakennuksen asukeille annoksiaan.

Palmikko huomasi lähestyvän ruoka ihmisen ensin, kohotti päätään ja alkoi hörähdellä matalasti. Humu hirnahteli kovaa, pieni pörröinen Taiga rummutti karsinan ovea kaviolla. Palmikko näytti olevan nälkäkuoleman partaalla, ja annoin sille annoksen ensimmäisenä. Tamma pyörähteli innoissaan, kun kaadoin ruoan kippoon. Siirryttyäni sivummalle se jyräsi kulholle ja alkoi mussuttamaan ruokaa.

Humu katseli pää pystyssä kun kaadoin sille oman annoksensa, ja asteli kipolle syömään. Taiga taas hyppelehti innoissaan, ja jouduin pitämään sen riimusta kiinni, ettei se olisi tullut syömään vasta kaataessani ruokaa kulhoon. Lähdin tyhjät sangot mukanani talliin, jossa Anne sanoi Pampulan ja Siirin vielä odottavan ruokiaan.

Kippasin viimeiset progressin muruset Pampulan kippoon. Onneksi minulla oli vielä yksi pussi jäljellä. Kiikutin sangot ponikarsinaan. Pampula luimisti Siirille, joka väisti vanhempaa tammaa huomaavaisesti. Laitoin Pampulan sangon vasempaan nurkkaan, Siirin sangon oikeaan. Pampula työnsi päätään Siiriä kohti korvat niskaa myöten, ja melkein näykkäisi toista. –Hyi sua. toruin ponia. Siiri väisti, Pampula nuuski vähän Siirin ruokaa ja palasi omalle sangolleen.

Kipitin toimistolle, otin reppuni selkään ja kerroin Annelle lähteväni kotiin.

–Kävellenkö tässä pimeydessä? Anne ihmetteli, luultavasti tietäen minun olevan toivoton jänishousu..

–Joo... sanoin ja ääneni melkein värisi. Yhtäkkiä puhelimeni pirahti soimaan – ja kuin tilattuna se oli äitini joka kertoi voivansa hakea minut jos olisin vartin kuluttua tien poskessa odottamassa.

–Moikka! huusin vielä Annelle kun hilpaisin sanomaan heipat Palmikolle. Suukotin samettista turpaa, ja annoin vielä rapsutuksia Humulle ja Taigallekkin.

Pingoin tien varteen ja jäin odottamaan. Pian auton valot ilmestyivät näkyviin, ja äitini auto pysähtyi kohdalleni. Avasin auton oven ja sain vastaani täysillä puhaltavan lämmityksen. Koko matkan sai äiti kuunnella juttujani luimivista poneista ja ihanasta Palmikosta...

-Magnet ja Palmikko-

Lauantai 13.10.2007

Maa oli keltaisten lehtien peitossa, ja taivasta peittivät harmaan pilvet. Oli vielä vähän hämärää, kun askelsin kohti Palmikon tarhaa. Tamma nosti päänsä ja tallusti luokseni.

Kapusin aidan yli Palmikon luo, ja nappasin mukaani riimunvarren joka oli sidottu aitaan kiinni. Sidoin narun ohiksi riimuun. Taputin kevyesti Palmikon kaulaa. –Noniin, rouvaseni. Nyt mennään maastoon, sanoin ihmettyneen näköiselle Palmikolle.

Talutin Palmikon tallipihalle, ja hinasin itseni sen selkään. Tartuin ”ohjiin” ja käänsin Palmikon isoa tietä kohti.

Vieressämme huristeli autoja, mutta rauhallinen Palmikko ei ollut millänsäkkään. Se askelsi rauhassa tien viertä pitkin, kunnes käänsin sen polulle joka johti hiekkatielle.

Kävelimme kumpikin puoliunessa polkua pitkin, kun yhtäkkiä takanamme kuului pieni räsähdys. Vilkaisu taakseni riitti, kun näin suuren uroshirven kävelevän tiellä. Palmikko oli jähmettynyt paikoilleen, mutta nyt se ponnisti suoraan pysähdyksestä kiitolaukkaan – ennätyksellistä.

Itsekään en tahtonut jäädä hirven luo, vaan heitin Palmikolle löysät ohjat ja nojauduin eteenpäin. Ei minulla olisi ollut edes mahdollisuutta pidätellä tammaa, se oli pelästynyt ihmeen paljon. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin puhelemaan tammalle rauhoittavasti, ja se hidastikin pehmeän ravin kautta keinuvaan käyntiin.

-Nooin... Ei enää mitään hätää. Kyllä mäkin pelästyin, juttelin kiivaasti puuskuttavalle Palmikolle. Kääsin tamman pienelle polulle, joka meni metsän halki. Kävelimme verkkaisesti, samalla puhuin tammalle, ja viheltelin. Välillä Palmikko hörähti, kuin vastaten minun jutteluuni.

Olimmekin pian tallin pihassa, jossa liu’uin alas selästä. Talutin Palmikon vesiboksiin ja huuhtelin siitä hiet pois. Tamma olikin aivan märkä hiestä. Hain tammalle frotee-loimen, ja levitin sen tamman selkään. Palmikon kanssa on ilo työskennellä – se on aina niin rauhallinen ja kuuliainen. Paitsi ruoka-aikaan. ;)

Vein Palmikon karsinaansa ja irrotin narun riimusta. Annoin Palmikolle porkkanan. Tamma ei rohmunnutkaan sitä heti, vaan painoi otsansa vatsaani vasten ja puhalsi lämmintä ilmaa. -Magnet ja Palmikko-

Perjantai 12.10.2007

Kiipesin Palmikon leveään selkään. Olin siivonnut Palmikon karsinan ja harjannut tamman ja pintelöinyt sen jalat. Nyt löntystelimme pitkin kenttää, jonne olin koonnut ristikon.

Hetken lämmiteltyämme ohjasin Palmikkoa ristikko kohti. Tamma lähestyi sitä, mutta hidasti vauhtiaan maiskautuksistani huolimatta. Tamma vain yksinkertaisesti pysähtyi esteen eteen.

Kun sama toistui usean kerran, luovutin ja käänsin tamman portille ja sieltä metsään. Palmikko kulki peräänannossa ja pärski välillä. Metsässä kuului linnun laulua ja pehmeitä tömähdyksiä Palmikon kavioiden osuessa maahan. Välillä tömähdysten sijaan kuului pieni lätsähdys, kun Palmikon kavio osuikin mutaiseen kohtaan. Jatkoimme seuraavasta risteyksestä oikealle. Palmikko nosti ravin, enkä laittanut vastaan. Tamma ravasi reippaasti ja innoissaan.

Tulimme pian hiekkatielle. Siitä oikaisimme peltojen halki isolle kesantopellolle. Laskeuduin tamman selästä ja irrotin ohjat, jotka sidoin turpahihnaan kiinni ja solmin ohjat puuhun.

Olin päättänyt kokeilla Palmikon kanssa maastoesteitä, mutta Seppeleen isohkoilla maastoesteillä en edes uskaltaisi yrittää. Niinpä kokeilisin kesantopellolla, rakentaisin pieniä esteitä kepeistä ja kivistä. Ensimmäinen este oli ristikko, kaksi keppiä kivien varassa. Toinen oli pikku muuri, kiviä vieretysten. Kolmanneksi hinasin suurimman kepin mitä löysin ja laitoin sen kahden kiven varaan.

Irrotin ohjat puusta ja turpahihnasta ja kiinnitin ne kuolaimiin. Hinauduin Palmikon selkään ja kannustin sitä eteenpäin. Arvelin että se saattaisi jopa innostua maastoesteitä. Palmikko ravasi lennokkaasti kohti pientä ristikkoa ja ponnisti yli. Kehuin tammaa ja jatkoimme muurille. Palmikko epäröi ja laski päätään vähän kuin arvioiden estettä. Hölskyin ravin tahtiin satulattomassa selässä. Palmikko teki upean pikku hypyn, saaden taas kiitokset. Viimeistä, hieman isompaa estettä Palmikko halusi lähestyä laukalla. Annoin vähän ohjaa tammalle, joka ponnisti reilusti liian aikaisin, mutta suorittaen esteen hienosti. Kiitin tammaa ja annoin sen kävellä pitkin ohjin.

Jätin Palmikon vielä hetkeksi puuhun sidottuna ja purin esteet pellolta. Ponnistin selkään ja lähdimme tallille onnellisina ja tyytyväisinä kumpikin.

-Magnet ja Palmikko-

Torstai 11.10.2007

Vaaleanharmaat pilven peittivät taivaan. Kylmä ilma kipristeli kasvoillani kun loikin mutaisten kohtien yli Palmikon tarhalle. Tamma oli onnistunut sotkemaan jalkansa täydellisesti – siihen ei kyllä tällä maaperänlaadulla paljoa vaadittu.

Avasin portin ja astelin Palmikkoa kohti. Tamma antautui kiinni tapansa mukaan moitteettomasti ja vieläpä hörähti suloisesti. Silitin tamman kaulaa ja lähdin sen kanssa tallia kohti.

Sidoin Palmikon kiinni vesiboksiin ja tarkastelin jalkaa, jossa oli haava. Haava oli mennyt melkeinpä ympeen. Niinpä aloin suihkuttaa sen mutaisia jalkoja. Mutaa roiskui ympäriinsä, ja kermanväriset ratsastushousunikin saivat siitä oman osansa. Pyyhkäisin äkkiä mudat housuistani. Palmikko suhtautui suihkuun hyvin rennosti ja sain työn nopeasti valmiiksi. Kuivasin jalat pyyhkeellä ja tarkastelin vuohisia. Tammalla ei ollut vuohisissa riviä tai muutakaan ylimääräistä, joten talutin sen hoitopaikalle, hain harjat ja aloin jynssätä tammaa puhtaaksi.

Pitkän harjaamisen jälkeen Palmikko näytti taas kunnon hevoselta eikä kävelevältä pölypallerolta. Kampasin jouhet ja kaavin mudat pois kavionpohjista. Hain Palmikon vihreät pintelit ja kieputin ne tamman jalkoihin. Tein vielä ”pullapitkoletin” Palmikon harjaan. Hain satulahuoneesta Palmikon suitset. Nostin ohjat kaulalle ja sieppasin Palmikon pään kädellä lähemmäs. Palmikko avasi suunsa valmiiksi ja laitoin kuolaimet sinne. Lähdin taluttamaan tammaa maneesiin.

Maneesissa nousin Palmikon leveään selkään pientä jakkaraa apuna käyttäen. Maneesi oli hiljainen, vain kevyet tömähdykset kuuluivat Palmikon askeltaessa eteenpäin. Verkkailimme käynnissä sekä ravissa. Teimme pari ympyrää laukassakin. Pysäytin Palmikon keskelle kenttää, hypäärin alas ja asettelin puomeja vierekkäin. Irrotin ohjat Palmikon suitsista ja kiinnitin sen sijaan juoksutusliinan kuolaimiin. Etsin vielä juoksutusraipan ja maiskautin kevyesti. Palmikko hypähti joustavaa, lennokkaaseen raviin.

Ohjasin tammaa raipan avulla puomeille. Se nosteli jalkansa mahdottoman ylös mutta ylitti kumminkin puomit ja sai runsaasti kehuja. Vaihdoin suuntaa, ja Palmikko suoritti tehtävän toiseenkin suuntaan.

Pian maiskautin tamman laukkaan. Maneesin hiekkaa lennähteli sen suurien jalkojen tömähdellessä maahan. Palmikko suuntasi puomeille oma-aloitteisesti ja keksi aivan uuden ylitystavan – se hyppäsi puomien yli yhdellä kerralle. Ei sen paljoa tarvinnut hypätä, mutta puomeja oli kuitenkin 3, toisistaan parikymmentä senttiä erillään.

Pyysin Palmikko luokseni lyhentäen liinaa vähitellen. Palmikko pysähtyi eteeni ja pärskäytti kaikki räkänsä naamalleni. Naurahdin, vaikka tunne oli ällöttävä. Pyyhkäisin hihalla naamaani. Kiinnitin ohjat takaisin ja heitin raipan ja liinan paikoilleen. Sitten ponnistin selkään.

Kävelimme hetken, kunnes jatkoimme harjoitellen laukanvaihtoja. Tällä kertaa Palmikko toimi hienosti, kulki kaula kaarella ja teki vaihdot mukavan sulavasti. Taputin hellästi tamman kaulaa ja jäähdyttelin sen ensin ravaamalla ja sitten kävelemällä suoraa uraa pitkin.

Laskeuduin selästä ja talutin Palmikon omaan karsinaansa. Otin suitset pois ja hain ohuen loimen tamman päälle. Se hörähti pehmeästi ja suukotin sen samettista turpaa.

-Magnet ja Palmikko-

Keskiviikko 10.10.07

Palmikko mutusti kauroja karsinassaan. Se näytti onnelliselta – niinhän se näyttää aina kun ruokaa vain on riittävästi. Tamma kuitenkin vaivautui nostamaan päätää kauroista ja tulemaan luokseni. Ihmettelin, miksi tamma oli karsinassa.

Tarkastelin Palmikkoa hetken, kunnes huomasin valkoisen siteen sen jalassa. Kiirehdin toimistoon ja jo avatessani oven kysyin Annelta mitä Palmikolle oli tapahtunut. Anne kertoi jalassa olevan pienehkö haava, joka kuitenkin oli pistetty pakettiin ettei siihen pääsisi bakteereita. Anne ehdotti että desinfioisin haavan ja vaihtaisin siteen. Suostuin tietysti ja otin desinfiointiaineen ja uuden siteen ja lähdin aitalle.

Nappasin riimunvarren ja sidoin Palmikon aitan tolppaan. Siinä olisi tarpeeksi valoa. Palmikko näytti kummastuneelta, kun aloin irrottaa sidettä. Pian side oli irti, ja näin haavan. Mikään iso se ei ollut, mutta syvältä se näytti. Otin pumpulipalleroon desinfiointiainetta.

Palmikko nosti jalkaansa ylös. Aine varmaan kirveli, mutta pakkohan sitä olisi laittaa. Pidin kädelläni jalasta, ettei tamma nostaisi sitä, ja sain haavan puhdistettua. Sitten käärin uuden puhtaan siteen jalan ympärille.

Päättelin että Palmikolla ei ainakaan voisi tänään ratsastaa. Niinpä vain harjailin sitä vähän ja siirsin sen sitten takaisin karsinaansa. Hain vielä tammalle porkkanan, kun se oli käyttäytynyt niin kiltisti. Palmikon saatua suukon ja halauksen, riensin odottamaan kyytiäni tien varteen.

-Magnet ja Palmikko-

Tiistai 9.10.2007

Hengitykseni höyrysi viileässä syysaamussa. Tallipiha näytti tyhjältä. Aitalle tullessani kolme tammaa hörähtelivät minulle, ja rapsuttelin jokaista hetken.

Palmikon karsinan ovi narahti auetessaan. Luikahdin sisälle, ja tamma asetti pehmoisen turpansa kämmeniäni vasten.

–Rakas pikku Palmikko, kuiskasin tamman pörröiseen korvaan.

Tulin ulos karsinasta ja avasin reppuni. Olin ostanut eläinkaupasta Palmikolle aivan unelmanpehmeän harjan. Liimasin harjaan lapun, jossa luki Palmikon nimi. Aloin huiskimaan tamman karvapeitettä harjalla.

Palmikosta tuli ihanan puhdas. Hain tamman suitset, mutta huomasin niiden olevan taas vähän likaiset. Otin sankoon lämmintä vettä, etsin käsiini pesusienen ja saippuan sekä pyyhkeen. Upotin sienen lämpimään veteen ja hieroin siihen vähän saippuaa.

Hetkessä suitset puhdistuivat ja alkoivat näyttää taasharmaan sijaan mustilta. Päätin vielä öljytä ne. Öljyttyäni vein tavarat paikoilleen ja lähdin Palmikon karsinaa kohti.

Jätin suitset hetkeksi kuivumaan karsinan ovessa olevaan koukkuun, ja tarkistin vielä Palmikon kaviot. Ne eivät olleet edes likaiset joten en vaivautunut hakemaan kaviokoukkua. Suitsetkin näyttivät jo imeneen öljyn itseensä, ja pujotin ne tamman päähän.

-Moi! kuului takaani ja pelästyin taas kerran.

Takanani ei kuitenkaan seisonut vaarallinen mörkö, vaan Anne, joten moikkasin takaisin ja kerroin pelästyneeni, ja virne naamalla syytin Annea viattomien ihmisten säikyttelystä. Anne naurahti.

Talutin Palmikon maneesiin. Maneesin ilma oli lämmin, ehkä jopa vähän tunkkainen. Kiipustin Palmikon satulattomaan selkään ja lähdimme kiertämään uraa pitkin ohjin. Venyttelin kohmeisia jäseniäni ja annoin maneesin lämmön lämmittää niitä.

Hetken käveltyämme suoristin selkäni ja kokosin ohjat käsiini. Pyysin Palmikkoa peruuttamaan neljä askelta ja tekemään pysaähdyksiä. Ne sujuivat mielestäni aika hyvin. Maiskautin kerran ja tamma siirtyi raviin. Palmikon ravi ei pomputtanut ollenkaan, siinä oli ihanaa istua. Pyysin Palmikolta pysähdyksen jokaisen sivun keskellä suoraan ravista. Ensimmäisella kerralla Palmikko otti pari käynti askelta ennen ja jälkeen pysähdyksen, mutta seuraavalla kerralle se sujuikin jo paremmin. Vaihdoin vielä suuntaa ja pysäyttelin Palmikkoa taas sivujen keskellä. Palmikko alkoi jo tehdä pysähdykset hyvin sulavasti, ja annoin sen hölkytellä verkkaista ravia kentän ympäri.

Aloin pikkuhiljaa kokoamaan Palmikkoa. Se kaarsi kaulansa pian ja alkoi tekemään töitä takaosallaan ja selällään. Sen suuret kaviot tömähtelivät maneesin hienojakoiseen hiekkaan ja nostattivat pölypilviä. Tamma pärskähteli ja alkoi ravaamaan yhä enemmän ja enemmän koottuna. Se pyöräiytteli häntäänsä ravin tahtiin.

Päästin ohjat löysemmälle ja annoin tamman kävellä muutamia kierroksia. Kokosin taas ohjat käteeni ja annoin laukkapohkeet. Palmikko pyöräytti kaulansa muotoon ja lähti lennokkaaseen, keinuvaan laukkaan. Ohjasin sen kokorata leikkaalle, ja yritin saada sen vaihtamaan laukkaa. Palmikko kuitenkin otti pari raviaskelta jonka kautta vaihtoi laukan. Ohjasin tamma taas kokorata leikkaalle ja pyysin vaihtoa. Tällä kerralla Palmikko teki aivan hassun hypyn, jonka kautta laukka kuitenkin vaihtui mallikkaasti. Taputin tamman kaulaa, joka oli alkanut kostua hiestä. Annoin ohjien valua käsistäni, minäkin olin väsynyt. Ohjasin tamman ulos maneesista raikkaaseen, kristallinkirkkaaseen, ihanaan aamuilmaan.

-Magnet ja Palmikko-

Maanantai 8.10.2007

Etsin katseellani ilmoitustaululta tuntilistaa. Pian se löytyikin ja huomasin Palmikon menevän talutustunnilla. Suuntasin tarhalle, ja huomasin heti suuren tamman. Maiskautin, ja Palmikko löntysteli luokseni. Tartuin riimuun ja talutin tamman hoitopaikalle. Harjasin Palmikkoa niin kauan, että punaruskea karva kiilteli valossa. Palmikon häntään oli takertunut jotain kasvinosia, jotka nypin irti. Kampasin tamman tuuhean otsatukan ja asettelin sen hyvin.

Lähdin hakemaan satulaa ja suitsia. Palatessani takaisin Palmikon luona seisoi pieni, arvioltani reilusti alle kouluikäinen tyttö.

”Ratsastatko sä Palmikolla?” kysyin.Tyttö nyökytti. Laitoin satulan tamman selkään, kiinnitin satulavyön. Nostin riimun kaulalle ja laitoin suitset.

Lähdin taluttamaan Palmikkoa kentälle. Katsahdin taakseni ja näin tytön tulevan perässä. Ohjasin Palmikon kaartoon ja kiristin satulavyötä vielä vähän. Nostin tytön Palmikon selkään. Sain laittaa jalustinhihnoihin monta kierrosta, ennenkuin ne olivat sopivat tytölle.

Anne saapui kentälle ja aloitti tunnin. Ohjat lipsuivat tytön pienistä käsistä koko ajan löysemmiksi ja neuvomisen vaikeammaksi teki Palmikon suuri koko. Onneksi Palmikko teki tehtävänsä tunnollisesti ja rauhallisesti koko puolen tunnin ajan.

Autoin tytön alas Palmikon selästä ja talutin tamman aittaan. Nostin satulan pois ja otin suitset. Vein tavarat paikoilleen ja tarkistin niiden kunnon. Ne olivat puhtaat joten päätin jättää putsaamisen seuraavalle kerralle. Huuhdoin kuitenkin kuolaimet ja jätin tavarat paikoilleen. Kipaisin vielä rehuvaraston kautta hakemassa porkkanan Palmikolle.

Palmikko hörisi hassusti kun näytin porkkanaa sille. Se mutusti herkun hetkessä ja näytti tahtovan lisää. Laitoin tammalle riimun päähän ja vein sen takaisin tarhaan. ”Sulla oli nyt vähän niinkuin lepopäivä” totesin tammalle. ”Ens kerralla kuule mennään lujaa” virnistin ja päästin Palmikon irti. Se hörähti pehmeästi ja laukkasi kohti auringon valaisemaa ruohikkoa.

-Magnet ja Palmikko-

Sunnuntai 7.10.2007

Bussi kaarsi pysäkille ja olin kaatua. Tätä kuskia ei järki paljon painanut, se oli kaahannut koko matkan kuin hullu. Hyppäsin pois bussista ja lähdin kävelemään tietä pitkin tallille. Raikas, syksyinen ilma oli hyvä vastapainoi bussin tunkkaiselle hajulle.

Kävin kurkistamassa aitalle. Siellä ei ollut yhtäkään hevosta. Suuntasin tarhalle, ja siellä Palmikko naposteli viimeisiä vihreitä ruohonkorsia suuhunsa. ”Palmikko!” huikkasin. Tamma nosti päänsä ylös ja lähti ravaamaan luokseni. Astuin tarhaan, taputin hellästi tamman kaulaa ja otin kiinni riimusta. Lähdin taluttamaan tammaa aitalle.

Sidoin Palmikon aitan tolppaan ja harjasin sen. Palmikkoa selvästi kutitti mahan alta harjatessani ja se alkoi ravistella itseään aina sinne osuessani. ”Hassu pikku tamma...” sanoin Palmikolle.

Saatuani tamman valmiiksi, suuntasin tallia kohden. Avasin narisevan oven ja sain vastaani monta hörähdystä. Hymyilin höpsöille hevosille jotka kai luulivat minun tuovan ruokaa. Kävin toimistossa, joka oli tyhjä.

Otin talikon ja kottikärryt mukaani ja lähdin takaisin aitalle. Olin puolivälissä tallin käytävää, kun kuulin takaani kolahduksen. ”Moi!” sanoi joku ja hätkähdin suunnattomasti. Kännyin ympäri ja näin siellä Wearin. ”No moi, arvaa säikäytitkö mut?!” virnistin. Sitten lähdin taas jatkamaan karsinan siivousta.

Pian karsina oli valmis, ja lähdin hakemaan Palmikon varusteita. Satulasta puuttui jalustimet(hihnat kyllä oli), eikä suitsissa ollut turpahihnaa. ”No, kyllä mä ilmankin pärjään!” ajattelin. Palasin aitalle ja heilautin satulan tamman selkään. Tamma päätti ettei se ota kuolaimia, joten sain ähkiä ja puhkua ennen kuin suitset komeilivat sen päässä.

Tungin kypärän päähäni ja lähdin taluttamaan Palmikkoa kentälle. Pysäytin sen kaartoon ja kirjaimellisesti kiipesin sen selkään. Onneksi Palmikko pysyy aina hyvin paikallaan, eli saan sählätä rauhassa! Asettelin jalkani jalustinhihnoihin kun sen parempaakaan ratkaisua keksinyt ja annoin tammalle luvan lähteä kiertämään kenttää.

Teimme alkuverkat rauhassa jonka jälkeen ohjasin Palmikon puomeille, jotka joku oli jättänyt kentälle. Palmikko ylitti ne nostellen jalkojaan korkealle, hienosti kaula kaarella.

Jokin liikahti pensaissa, ja Palmikko hätkähti. Se loikkasi sivulla aivan yllättäen ja ponnisti laukkaamaan. Kentän aita tuli vastaan, ja Palmikko pysähtyi kuin seinään. Ja minä lensin kentän aidan päälle.

Tunsin lonkassani viiltävää kipua, ja tulin tulin alas aidan päältä. Jäin istumaan nojaten aitaan. Palmikko tuli luokseni ja laski turpansa olalleni ja hengitti lämmintä ilmaa kasvoilleni. ”Ei se ollut sun syy...” kuiskasin tammalle joka näytti olevan pahoillaan.

Kipu alkoi hellittää ja nousin seisomaan. Taluttelin Palmikkoa hetken kentällä ja vein sen sitten karsinaansa. Harjailin tammaa hetken ja annoin sille porkkanan. Palmikko hörähti pehmeästi.

Vein varusteet varustehuoneeseen ja hain loimen. Palasin aitalle ja levitin pehmoisen loimen Palmikon selkään. Ponnistin tamman selkään ja istuin siinä pitkään. Sen selkä oli niin lämmin ja pehmeä.

-Magnet ja Palmikko-

Lauantai 6.10.2007

Tunnustelin varovaisesti Palmikon jalkoja. Ne tuntuivat onneksi aivan normaaleilta. Mieleeni oli nimittäin hiipinyt kauhukuvia ontuvasta Palmikko parasta eilisen hyppäämisen jälkeen.

Tamma ihmetteli hössöttämistäni sen ympärillä, mutta näytti rakastavan kaikkea huomiotani. Puhdistin Palmikon kaviot tutkien samalla ettei niissäkään ollut vikaa. Tiedän, että olen vainoharhainen mutta sille ei voi mitään. ;)

Palmikko oli kunnolla kurainen – kaiken kukkaraksi kura oli märkää! Tammaa ei saisi millään harjaamisella puhtaaksi, ja ainut keino olisi peseminen. Annelta täytyisi kuitenkin ensin saada lupa.

Kaivoin kännykän taskustani ja pirautin Annen numeroon. Anne antoi luvan tamman pesemiseen, kunhan loimittaisin sen huolellisesti pesun jälkeen.

Talutin Palmikon pesupaikalle ja aloin suihkuttaa sitä lämpimällä vedellä. Palmikko näytti nukahtavan. Lämmin vesi valui tamman kylkiä pitkin vieden lian pois. Kohta koko tamma oli puhdas – mutta litimärkä. Hain pyyhkeitä ja loimia, ja aloitinn kuivaamaan tammaa nopeasti. Saatuani sen edes vähän kuivemmaksi, heitin kasan pehmeitä loimia sen selkään. Levitin vielä löysästi sen kaulan ympärille paksun viltin.

Talutin tamman karsinaansa, jossa öljysin sen kaviot ja puhdistin sieraimet ja silmät. Ajattelin vielä harjata tamman kunnolla ja selvittää jouhet kun se olisi kuivunut. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta tehdä tamman harja täyteen pikkulettejä...

Lähdin toimistoon ja jätin Palmikon avuttomana loimikuorrutuksensa alle. Toimistossa oli paljon porukkaa, ja siellä aika kului kuin siivillä muiden kanssa ruoatellessani. Palattuani Palmin karsinalle, se oli jo lähes kuiva. Otin paksuimmat loimet pois ja jätin vain ohuen verkkoloimen.

Puhdistin tamman kaviot ja aloin avaamaan lettejä. Avattuani letit Palmikon harja oli yhtä pientä kikkuraa. Se näytti aika hassulta, joten kampasin harjaa vähän suoremmaksi.

Illan usva oli alkanut hiipiä pelloille. Se leijui hiljaa korkeammalle ja korkeammalle. Olisi ehkä viisainta lähteä kotiin, jos tahtoisin ehtiä ennen täyttä pimeyttä.

Suukotin Palmikon turpaa, ja tamma puhisi onnellisena.

-Magnet ja Palmikko-

Perjantai 5.10.2007

Sain vaivoin pidäteltyä innokasta tammaa. Kauran tuoksu sai sen päästä pyörälleen ja jouduin hinaamaan reilusti vastaan, kun yritin saada sitä kävelemään rauhassa. Jos tämä olisi ollut sarjakuvaa, kantapäistäni olisi singonnut kipinöitä ja Palmikon ympärillä olisi ollut vauhtiviivoja aika paljon.

Karsinan kohdalla päästin helpottuneena irti, ja tamma jyräsi ruoka-astialle. Se mussutti kaurat ahneesti nostamatta päätään kiposta hetkeksikään. Karsinohin oli juuri jaettu kaurat, joten Palmikkokin oli pitänyt hakea sisälle herkuttelemaan.

Vihdoin tamma oli valmis, nopittuaan ensin kaikki kauranjyvät yksitellen karsinan lattialta. Talutin Palmikon hoitopaikalle. Olin jo aikaisemmin siivonnut karsinan, joten sain nyt rauhassa harjailla Palmikkoa.

Palmikko ei ollut likainen, joten sille riitti hyvin vähä harjaus. Yhtäkkiä sain päähäni hölmön ajatuksen: hyppäisin Palmikolla(Lue: yrittäisin hypätä)! Olin saanut kuulla kaikilta epäonnistuneita yrityksiä Palmikolla hyppäämisestä, mutta en voinut vastustaa kiusausta yrittää. Ja vieläpä koska olen niin ”järkevä”, päätin tehdä sen ilman satulaa.

En löytänyt Palmikon suitsia niiden paikalta, ja kävin kysäisemässä Annelta asiasta. ”Palmikon suitset on rikki, ne on nyt korjattavina... Voisit kokeilla mennä riimulla, laittaisin ohjiksi riimunnarun.” Anne ehdotti. ”No, mä kyllä ajattelin yrittää hypätä.” totesin. ”Ehkä sun ei kannata ilman suitsia.” Anne sanoi. ”Ei, kyllä mä haluan yrittää.” virnistin, ja Anne hymähti jotain uhkarohkeista pikkutytöistä...

Kiinnitin Palmikon riimuun kaksi narua. Irrotin tamman hoitopaikalta, ja talutin sen kentälle. Kentällä ei ollut ketään, joten jätin Palmikon vapaaksi kentälle suljettuani ensin portin. Kokosin pienenpienen ristikon. Otin Palmikon kiinni, ja hypähdin (itseasiassa kiipesin ähkien) selkään. Palmikolla oli paljon helpompaa mennä ilman satulaa, ainakin minun mielestäni.

Jopa ilman suitsia Palmikko kulki peräänannossa ja totteli pieniä apuja. Alkuverryttelyjen jälkeen teimme pohkeenväistöjä ja taivutuksia. Pian annoin laukka-avut ja Palmikko huristi eteenpäin nopeasti. Hetken kuluttua hidastin tammaa, ja se ravaili liidokkaasti eteenpäin.

Ohjasin Palmikon kohti estettä. Lähestyessämme sitä, tamma alkoi epäröimään ja hidasti askeltaan. Se ei tehnyt hevosten tavanomaista äkkinäistä pysähtymistä, vaan hidasti varoen ennen estettä, kuin haluten etten putoa. Silittelin tammaa rauhoittavasti ja pyysin sitä kävelemään ristikon yli. Vastahakoisesti se nosteli suuret kavionsa ristikon toiselle puolelle. Silitin tamman kaulaa kiitokseksi.

Ohjasin Palmikon uudelleen ristikolle. Tällä kertaa tamma ei kieltänyt. Se teki mahtavan, jättisuuren, liioitellun, mutta pehmeän loikan ja jatkoi laukaten, tehden pienen onnettoman pukin. Palmikon pukkeja ei nimittäin voi pukeiksi nimittää. ;) Kehuin tammaa ylitsevuotavasti ja silittelin sitä pitkään. Se puuskutti ja ihmetteli estettä. Se katseli ristikon suunnalle kaula aivan kiemurassa ja pystyssä, korvat höröllään.

En ollut huomannut Annea, joka oli tullut katselemaan kentän reunalle. ”Näitkö meidän hypyn?!” hihkaisin Annelle iloisena. ”Joo, en olekkaan ennen nähnyt Palmikon hyppäävän noin epäröimättä” Anne hymyili. Olin onneni kukkuloilla. Vaikka hyppy ei ehkä ollut tyylikäs, se oli kuitenkin ollut hyppy. Palmikkokin vaikutti iloiselta.

”Voisinko mä vielä käydä pikaisesti maastossa tekemässä loppukäynnit?” kysyin Annelta. Oli jo tullut pimeää, joten en ollut varma, saisinko lupaa. Anne näytti miettiväiseltä, ja sanoi lopulta: ”Joo, mutta et sitten viivy kauaa. Ja et mene isolle tielle asti”. ”Joo, lupaan olla varovainen!” huikkasin ja olin jo ohjaamassa tammaa metsätielle.

Ilma oli viileä ja lähes täysin pimeä. Vain kuun kelmeä loiste loi valoa ja varjoja meitä ympäröivään metsään. Annoin Palmikon venyttää kaulaansa. Vain tamman rauhallisuus sai minut olemaan tyynenä, pelkään nimittäin pimeää. Matka taittui hiljalleen. Pian edessämme aukeni risteys. Kolme polkua. 2 isompaa, yksi pieni. Päätin jatkaa pientä pitkin. Palmikkokin näytti tyytyviseltä valintaani.

Ajan kulua ei huomannut, ja hetken päästä vierellämme aukeni lampi. Tumma taivas ja kuu hohtivat lammen pinnasta kauniina. Puusto harveni ja kauempana siinsi iso tie. Niinpä käänsin Palmikon takaisin päin. Käskin tammaa ravaamaan, jotta matka sujuisi vähän nopeammin. Palmikko nosteli jalkojaan korkealle innoissan. Tuossa samaisessa risteyksessä kuitenkin siirsin Palmikon käyntiin ja kuljimme tallia kohden pimeässä, hiljaisessa metsässä.

Talutin Palmikon karsinaansa. Viereisestä boksista Humu hirnahti meille. Palmikko vastasi Humulle. Pamikko näytti uneliaalta ja rennolta, onnelliselta. Irrotin narut sen riimusta, ja hain sille kevyen, pehmoisen loimen. Silittelin sen kaunista päätä, jonka tamma laski syliini höristen hiljaa.

-Magnet ja Palmikko-

Keskiviikko 3.10.07

Talutin Palmikkoa kohti aittaa. Tamma halusi koko ajan taakseni, ja tuuppasi selkääni pehmeästi. Hymyilin tamman hassulle keksinnölle. Karsinan ovi oli auki, joten pysäytin Palmikon ja avasin sen. Annoin tamman siirtyä karsinaan ilman että pidin kiinni. Jokin tässä hevosessa sai minut luottamaan siihen. Ehkä se oli rauhallisuus, ehkä sen lempeät silmät – en tiedä. Huomasin, että Palmikon jalat olivat järkyttävän kuraiset, joten kuljetin sen talliin ja huuhtelin jalat lämpöisellä vedellä. Hain vielä pyyhkeen jolla kuivasin tamman jalat. Palmikko ravisti harjaansa ja katseli ympärilleen höristäen korviaan. Avasin solmun ja talutin tamman takaisin aitalle.

Harjasin Palmikon tiheää karvaa hetken, ennekuin siirryin jouhien kimppuun. Palmikon harja oli takkuinen, mutta hännässä ei ollut takun takkua. Nostin riimun tamman kaulalle ja aloin lämmitäämään kuolaimia. Kun kuolimet eivät enää tuntuneet kylmiltä, pujotin ne Palmikon suuhun.

Otin ohjat kaulalta ja talutin Palmikon kentän aidan viereen. Kiipesin aidalle ja kapusin sieltä Palmikon leveään selkään. Tamma nosti päätään ja vaikutti innokkaalta. Pyysin sitä liikkumaan eteenpäin. Tamma lähti kävelemään rennosti. Ilman satulaa sen likkeet tuntuivat vielä keinuvammilta. Tulimme pian kohtaan, joka oli kuin luotu reippaaseen raviin. Aivan kuin Palmikko olisi lukenut ajatukseni, se nosti ravin ja juoksi kaula pitkänä, tuhisten eteenpäin. Äkkiä edessä häämötti maastoesterata.

En ehtinyt tehdä mitään, kun Palmikko jo nosti laukan. Tamma piti päätään korkealla, ja tunsin oloni turvalliseksi keinuvassa, pehmeässä laukassa. Sen suuren kaviot jymisivät maahan, ja liidättivät meidät esteiden.... ohi. Hyväksyin tämän tammalta enkä yrittänytkään saada sitä esteille – olin kuullut että Palmikko ei niistä ollenkaan pitänyt.

Hidastin tammaa raviin, ja ravista käyntiin. Se puuskutti ja sen hikinen karva höyrysi. Tallustelimme pitkin ohjin kohti tallia. Palmikon selkä oli ihanan lämmin ja pehmeä. En voinut kuin nauttia syksyisen metsän kauneudesta ja Palmikon seurasta.

-Magnet ja Palmikko-

Tiistai 2.10.07

Kurkistin hämärään karsinaan. Suuri tamma seisoi rauhallisena mutustellen heiniään. ”Palmikko...” kuiskasin hiljaa. Tamma nosti päänsä ylös, katsoi minuun kauniilla, suurilla mustilla silmillään. Sen ilme oli lempeä, ystävällinen. Astuin sisään karsinaan. Vältöin katsomasta tammaa suoraa silmiin, jotten vaikuttaisi uhkaavalta. Pidin hartiani alhaalla. Tamma otti askeleen lähemmäs. Se tunnusteli mahaani pehmoisella suurella turvallaan. Pikkuhiljaa se nuuski ylemmäs, ja kohta sen lämmin, kaurantuoksuinen hengitys tuhisi suoraan kasvoilleni. Nostin käteni silittämään tamman lihaksikasta, kiiltävää kaulaa.

Olin välttämättä halunnut hoitohevosekseni Palmikon, vaikka en tuntenut hevosta ollenkaan. Olin tietysti joskus rapsutellut sitä, se kun asuu aittarakennuksessa, Humun, hoitoheppani vieressä. Sen kauniit silmät olivat lumonneet minut heti.

Siirryin talliin, ja etsin käsiini Palmikon harjat. Palasin tamman karsinalle, ja aloin sukimaan sen sileää karvapeitettä tiheällä, pehmeällä harjalla. Aloitin kaulalta, siirryin pikkuhiljaa taaksepäin. Tamma rentoutui, sulki silmänsä ja roikutti alahuultaan. Kampasin Palmikon tuuhean, silkkisen harjan, ja selvitin ihanan, kiiltävänmustan hännän. Etsin harjojen joukosta ihan pienen harjan, jolla aloin harjailla Palmikon otsaa. Tamma pörisi suloisesti. Oli jo ilta, mutta halusin välttämättä kokeilla ratsastaa Palmikolla.

Hain satulan ja suitset. Nostin ruskean, nahkaisen koulusatulan Palmikon selkään. Tamma ei edes pullistanut. Lämmitin kylmät metalliset kuolaimet kädessäni, sujautin ne tamman suuhun ja asettelin suitset hyvin. Nostin ohjat pois Palmikon kaulalta, ja lähdin taluttamaan tammaa maneesia kohden.

Säkkipimeästä ulkoilmasta tullessamme maneesiin, valo tulvahti silmiini. Ihana, kirkas valaistus vei hämärässä hiipineen pelon pois. Maneesissa oli myös pari muuta ratsastajaa hevosineen.

Jouduin pidentämään jalustinta reilusti, ennekuin pääsin korkean tamman selkään. Ponnistin, ja olin selässä. Säädin jalustimen takaisin oikeaan mittaansa, ja painoin pohkeeni kevyesti tamman kylkiä vasten. Palmikko siirtyi kävelemään hienosti uralle. Kuinka suurelta tamma tuntuikaan verrattuna Humuun ja varsinkin Pampulaan! Palmikon askel kuitenkin oli ihana, suuri, keinuva. Keräsin ohjia hieman, ja tunnustelin tammaa tekemällä ympyröitä. Palmikolla kesti hetki lämmetä, mutta lämmettyään se kulki pehmeästi taipuen ja kaula kaarella.

Painoin vähän pohkeillani, ja tamma lähti raviin heti samalta askeleelta. Palmikon ravi oli matkaavoittava, keinuva ja mukava. Istuin alas harjoitusraviin. Ravissa pomppasi vähän, ja kun keskityin istumaan alas, harjoitusravi oli uskomattoman mukavaa. Tamma oli aivan pyöreänä pallona allani, ja totteli jokaista käskyä kevyillä avuilla. Teimme kolmikaarista kiemurauraa, kahdeksikkoa, ja vaihdoimme suuntaa. Pyysin Palmikkoa pysähtymään suoraan ravista. Tamma seisahtui kuin seinään. Sitten käskin sen eteenpäin. Palmikko ei ottanu yhden yhtäkään käyntiaskelta, vaan ponnahti rauhalliseen raviin.

Pikkuhiljaa hidastin tammaa käyntiin. Annoin Palmikolle pitkät ohjat, ja hevonen venytti päätään sekä pärskähti. Rapsutin sen ruskeaa säkää, ja sain hanskani täyteen karvoja.

Kokosin taas ohjat käsiini, ja ohjasin Palmikon pääty-ympyrälle. Annoin laukkapohkeen, ja Palmikko siirtyi rauhalliseen, keinuvaan laukkaan. Kuin keinutuolissa olisi istunut, niin pehmeä oli tamman laukka. Olin aivan unelmissani, kunnes yhtäkkiä kuului kamala räjähdys, ja tamma teki täysi pysähdyksen, ja lensin suoraan maahan sen kaulan yli. Puristelin hiekat housuistani ja nousin takaisin tamma selkään. Silittelin sitä hetken, ja vakuutin ettei tuossa kolinassa ollut mitään pelottavaa. Palmikko näköjään ymmärsi, ja rauhoittui. Ihmettelin mielessäni, että kuka siellä nyt räjäyttelee...

Laukkailimme hetken suoralla uralle, kunnes annoin Palmikolle löysät ohjat ja annoin sen ravailla hetken ennen loppukäyntejä. Otin jalustimet jaloistani ja roikutin jalkojani löysinä. Katselin toisten ratsukkojen työskentelyä. Maneesin ovelle ilmestyi varjo. Palmikko nosti päänsä ylös ja höristi korviaan. Pimeydestä kuitenkin ilmestyi vain Anne, eli ei mitään pelättävää. ”Kuulitteko sen räjähdyksen?” Anne kysyi. Toiset nyökyttelivät ja minä puolestaan tokaisin: ”Liiankin hyvin”, mutta virnistin päälle. Anne kertoi räjähdyksen syyn. Jonkun ratsastajan pikkuveljet olivat paukautelleet mehutölkkejä tallin pihalla odotellessaan kotiinlähtöä.

Ohjasin Palmikon keskelle kenttää, ja kapusin alas selästä. Löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Talutin tamman pimeässä omaan karsinaansa. Otin varusteet pois, kiikutin ne satulahuoneeseen. Hain samalla loimen Palmikolle – sekä tietysti pari porkkanaa. ;)

Palmikko hörähti ja painoi päänsä syliini. Silitin sen suurta silkkistä otsaa. Etsin vielä taskustani pari näkkärinpalaa, jotka Palmikko mutusti tyytyväisenä.

-Magnet ja Palmikko-