Seppele

Artsila

LIKKI

LSH2009

Ravirata25.9.2010 Artsin tallin raviradalla

Ohjelmassa:




Koko päivän kahviosta saa kahvia, teetä ja pullaa. Muuta murkinaa tarjolla illalla lavatanssien aikaan buffetissa.

Kenttäkilpailut

Yksipäiväiset kenttäkilpailut tapahtuvat tarinan muodossa. Kirjoita mielenkiintoinen ja omaperäinen tarina kilpailuhetkistäsi. Tarinan pituus on vapaa, maastoesteratapiirros on vain apuna, sitä ei ole pakko noudattaa. Kilpailut ovat avoinna vain piirretyille hevosille. Valmiit tarinat lähetetään Annelle, sähköpostiin: ellin.POISTAratsutalli@hotmail.com 23.9.2010 mennessä. Laita hevosen sivujen osoite mukaan. Yksi osallistuminen / henkilö.

Tuomarina toimii Anne. Tuloksissa voittaja on ensimmäisenä. Muut osallistujat on listattu osallistumisjärjestyksessä. Voittaja saa palkinnoksi rennohkon tilaustyön Annelta.

Tulokset:

1. Lynn ja Lennart
Anne:"Ihastuttava tarina, joka on kerrottu takautuen. Teksti on sujuvaa ja erittäin joustavaa. Hauskaa hevosenmakuista teinihermoilua!"

Pipsa ja Indigo´s Diva
Anne:"Näpsäkkä tarina. Kisatunnelman voi suorastaan aistia ja hevosrakkaus pastaa kirjoituksesta läpi."

Elli ja Vinur
Anne:"Todellinen kilpatarina. Teksti on kauttaaltaan hyvää ja tasapainoista. Ratsastajan teot ja tunteet tulevat koko ajan hienosti ja realistisesti esiin."

Maiss ja Ilolan Eliksiiri
Anne:"Hymyn huulille nostattava tarina ahmatti-Siiristä. Sujuvaa tekstiä, tasaiset kappaleet tekevät tekstistä aavistuksen raskaan."

Jonsku ja Rosie Dream ox
Anne:"Vauhdikas ja lennokas tarina. Helppolukuista ja ilmavaa kerrontaa."

Hevostaitokilpailut

Hevostaitokilpailussa mitellään hevosen hoitoon ja käsittelyyn liittyvistä asioista. Taisto käydään raviradan päässä, autotallin lähettyvillä. Kilpailuun osallistutaan piirtämällä kuva hevosen kanssa touhuilusta. Kuva tulee olla piirretty juuri tätä tapahtumaa varten. Kilpailut ovat avoinna vain piirretyille hevosille ja heidän omistajilleen sekä hoitajilleen. Valmiit kuvat lähetetään Annelle, sähköpostiin: ellin.POISTAratsutalli@hotmail.com 23.9.2010 mennessä. Laita hevosen sivujen osoite mukaan. Yksi osallistuminen / henkilö.

Tuomarina toimii Anne. Tuloksissa voittaja on ensimmäisenä. Muut osallistujat on listattu osallistumisjärjestyksessä. Voittaja saa palkinnoksi rennohkon tilaustyön Annelta.

Tulokset:

Voittaja: Hakarasara ja Heviletti HIP
Todella huolellisesti toteutettu kengityskuva. Sekä hevosen, että ihmisen asennot ovat luonnolliset. Lyijykynällä saatu aikaan hienosti eri sävyjä elävöittämään kuvaa.



- - -

Pipsa ja Solsikke
Ihastuin kuvan murrettuihin värisävyihin. Erityisesti ihmisen punainen paita ja vuoniksen riimu toimivat tehokkaasti haaleaa sinistä ja beigeä vasten.




Lynn ja Sel ZEL
Erittäin lämminhenkinen kuva niin väreiltään kuin aiheeltaankin. Hevosen asento on haastava toteuttaa, mutta onnistunut äärimmäisen hyvin.




Jonsku ja Rosie Dream ox
Hevosen asento on hyvä. Hieman jää epäselväksi, mitä kuvassa tapahtuu. Positiivinen ja humoristinen kuva kokonaisuudessaan.




Kiitokset kaikille osallistuneille! =)

Talutusratsastus

Talutusratsastuksen järjestävät ahkerat hoitajamme Lynn, Aimie, Fiia, Maiss ja Veronica. Uljaina ratsuina toimivat Alma, Pampula, Pella ja Tiia. Perheen pienimmille suositellaan lyhyehköä yhden euron reittiä heinäpellolle. Uskaliaammat ratsastajat voivat osallistua pitemmälle kahden euron kierrokselle. Kertyneet varat käytetään Seppeleen hoitajien hemmotteluun.

Talutus

Maiss:

Liekkijärven syksyinen hevostapahtuma on ehdottomasti Seppeleen syksyn kohokohta, ja nyt tämä tapahtuma on käynnissä. Viimevuotinen XTT-talutusratsastus on vaihtunut minun, Lynnin, Aimien, Fiian ja Veronican järjestettäväksi. Tiian on vielä mukana ratsuna, mutta Pikku-poni on vaihdettu Pampulaan, Pellaan sekä Almaan. Itse olen saanut tehtäväkseni taluttaa Pampulaa, kun taas Fiia taluttaa Pellaa, Vertti Almaa sekä Aimie vaihtelee Lynnin kanssa Tiian taluttamisen ja rahastamisen välillä.

Artsin tallin raviradalla käy vilinä, kun innokkaat ponitytöt saavat harmaahiuksiset ravimiehet aiempaakin vihaisemmaksi kommenteillaan, ja miesten komeat ravurit säikkyvät tyttöjen nopeita liikkeitä ja huudahduksia. Itse Artsi seisoo vihreä lippalakki päässään kahvion ovensuussa ja naureskelee jollekin Tapin heittämälle vitsille.
“Hei Maiss, ensimmäiset asiakkaat!” kuuluu Lynnin huudahdus epämääräisen myyntipöydäntapaisen luota.
Näen että Lynniä kohti on marssimassa kaksi poikaa vanhempineen. Toinen pojista näyttää noin seitsenvuotiaalta, kun taas toinen on luultavasti lähempänä kolmea vuotta kuin seitsemää. Poikien äiti näyttää hyvin siistiltä korkokenkineen kaikkineen ja isällä on päällään selvä ravimiehen vaatetus - kypärä mukaan lukien.
Talutan Pampulan lähemmäs myyntipöytäämme, jossa pellavapää kauppaa pojille kahden euron lenkkiä. Perheen mieskolmikko on heti pidemmän reitin kannalla, kun äiti taas on sitä mieltä että se on liian pelottava pojille.
“Äiti, mä pyydän!” vanhempi poika anelee, ja lopulta äiti suostuu.
“Mutta vain sillä ehdolla että Teemu ottaa ton pienen ponin”, hän sanoo.
“Äiti! Mä olisin just halunnu ton…” isoveli valittaa.
“Nämä on ehdot Pate, jos niitä ei noudata ette -”
“Saanko mä ton karvasen? Kiltti!” poika huutaa, sillä on huomannut Alman.
“Ei tuo varmaan ole talutusratsu”, äiti kertoo, mutta nyt Lynn puuttuu puheeseen:
“Kyllä sillä saa ratsastaa jos haluaa, Alma on oikein mukava ja luotettava pohjoisruotsalainen.”
“Jee! Teemu saa sit ton tyhmän pikkusen, ja mä meen tällä jättiläisellä”, ilmoitetaan lopputulos.
Almaa taluttava Veronica siirtyy hevosen kanssa lähemmäs minua ja Pampulaa. Kohta veljeskaksikko tallustaa luoksemme, ja pienempi (nimeltään ilmeisesti Teemu) katselee kiinnostuneena pikkuponia. Isä nostaa poikansa shetlanninponin selkään. Pampu katselee minua ihmeissään, kun alamme kävellä Alman ja Vertin perässä peltoja kohti.
“Olkaahan kiltisti Teemu ja Pate!” ruskeahiuksinen äiti huutaa peräämme.
“Kyllä äiti”, Pampulan selässä istuva Teemu sanoo, ja veikkaukseni pojan iästä varmistuu, sillä ääni vaikuttaa noin kolmevuotiaan ääneltä.
Toinenkin poika sanoo jotain, mutta en saa siitä selvää.
“Minkä ikäsiä ootte?” Veronica kysyy Patelta.
“Teemu on neljä, ja mä oon kuus”, kuuluu, ja sitten matka jatkuukin hiljaisuuden vallitessa.
Kuljemme Simora-kyltin ohi autokatosta kohti. Pampula kulkee korvat hörössä ja katsoo ympärilleen kiinnostuneena. Taputan ponia aina välillä, ihan vain pitääkseni sen rauhallisena. Teemu hyräilee jonkun lastenohjelman tunnusbiisiä. Hymyillen vilkaisen poikaan joka katsoo Pampulan niskaa. Häntä ei taida pelottaa, vaikka ikää ei ole kuin neljä vuotta.
Jatkamme tienhaarassa vasenta tietä pitkin.
“Tuo on maitolaituri”, kerron Teemulle joka ihmettelee punaista hökkeliä.
Shetlanninponi on ihan ihmeissään kun yhtäkkiä alkaa kuulua vedenlorinaa, kun tien vierellä olevassa ojassa alkaa kuulua solinaa. Teemu osaa ihan itse rauhoitella ratsuaan äänellä, kun taas minä yritän pitää Pampulan käynnissä.
“Kyllä sä oot ennenki vettä nähny”, totean.

Nyt pääsemme vuorostaan marssimaan lyhyen, euron lenkin, kavereinamme Pella ja Fiia. Ratsastajat ovat reippaita tyttöjä, ja molemmat olvat ihan innoissaan ponien selkään pääsystä. Kumminkaan kumpikaan ei halua pitkälle lenkille, joka käy ihan hyvin minulle. Minun talutettavanani oleva tyttö on erittäin puhelias, ja kertoo minulle kaiken syntymästään tähän hetkeen - ja on jo aikamoinen saavutus kertoa viidessä minuutissa neljästä vuodesta.
“…ja lopulta tulimme tänne Liekkijärven syksyiseen hevostapahtumaan!” tyttö lopettaa.
“Mielenkiintoista…” sanon väsyneesti.
“No eikö olekin! Voin myös kertoa miten isä sai -”
“Hyvä, ja sitten voit tulla alas”, neljävuotiaan isä keskeyttää tyttärensä.
“Mutta mä halusin kertoa tälle Pauliinalle -”
“Mun nimi on Maiss”, keskeytän minäkin tytön.
“No Maissille, että miten sä opit syömään ketsuppia!” ratsastajatyttö jatkaa, ja valuu alas Pampulan selästä.
“Sen sä voit jättää väliin, Noora. Moikka!” isä sanoo ja vetää tytön perässään pois.
Alamme kaikki (minä, Fiia, Lynn, Aimie ja Veronica) nauramaan, eikä naurukohtaus lopu ennen kuin Lynn huomaa Artsin katsovan meitä ihmeissään.

-----

Lynn:

- Hei tytskät, mä käväsen hakemassa sen kassalipassysteemin Jossulta, huikkaan muille talutusratsastukseen osallistuville tytöille, eli Aimielle, Maissille, Fiialle ja Veronicalle, jotka jäävät pitelemään uljaita talutusratsuja siksi aikaa, kunnes minä etsin blondin tallinpitäjän käsiini.
- Ai se lipas vai? Mä en tiedä missä se on, kysy Annelta, se on varmaan sillä, Josefiina ehdottaa, kun saan asiani esitettyä.
- Okei, sanon ja toivon totisesti, että lipas todella on Annella.

Sitä nimenomaista kapinetta olisi ikävä lähteä hakemaan nyt, kun talutusratsastuksen on määrä alkaa ihan pian. Kaikeksi onneksi Anne kuitenkin nyökkää, kun kysyn häneltä rahalippaan olemassaolosta, ja kipaisee hakemaan sen autostaan. Huh helpotusta, olisi ollut todella hohdokasta, mikäli homma olisi kaatunut tähän jo heti alkupisteessä. Kiitän Annea ja juosta hölköttelen takaisin talutusratsastuksen lähtöpisteelle. Olemme jakaneet hommat niin, että minä ja Aimie vuorottelemme kassaneidin ja Tiian taluttajan rooleissa, Vertti taluttaa Alma-mammaa, Maiss riippuu Pampulan suupielessä ja Fiia varasi itseoikeutetusti Pellan taluttajuuden. Minun on määrä hoitaa ensimmäinen kassavuoro.

- Hei Maiss, ensimmäiset asiakkaat! huudahdan nähdessäni ensimmäisten talutusratsastajien lähestyvän.
Rahastan yhteensä neljä euroa kahden pikkupojan vanhemmilta ja lähetän Maissin ja Vertin matkaan kera Pampun ja Alman. Pian myös Tiia ja Aimie sekä Pella ja Fiia saavat liikuntaa, kun pitkänhuiskea seitsemänvuotias kipuaa lehmätamman selkään ja ihastuttava tumma pikkutyttö asettautuu tyytyväisenä russin kyytiin.
Talutusratsukot lähtevät kiertämään pikkulenkkiä. Saamme siis asiakkaita heti alussa, ja yhtäkkiä huomaankin, että vilskettä tosiaan riittää: paikalle alkaa pikkuhiljaa valua lisää lapsiperheitä, ja Vertti ja Maiss saapuvat juuri sopivasti samaan aikaan Fiian, Pellan, Aimien ja Tiian kanssa. Kaikki neljä hevosta pääsevät saman tien uudelle reissulle.

Aika kuluu nopeasti asiakkaiden kanssa jutellessa ja maksuja vastaanottaessa sekä toisinaan pieniä kriisinpoikasia sovitellessa. Kriisit koskevat sitä, kuka lapsista saa ratsastaa kenelläkin, eli ne ovat tietenkin lasten mielestä erittäin vakavia ja meidän vähän vanhempien lasten ja aikuisten näkökantilta katsoen puolestaan melko harmittomia. Pieni Pampu on suosittu, samoin karvainen, lasten silmissä valtavankokoinen Alma, eivätkä Pella ja Tiia ainakaan huonommiksi jää. Jokaisella lapsella on oma suosikkinsa, ja sen selkään on päästävä. Teen parhaani järjestääkseni kullekin mieluisan ratsun.

Pian on minun vuoroni lähteä taluttamaan Tiiaa. Minä ja Vertti päädymme pidemmälle lenkille, kun Maiss ja Fiia lähtevät pikkulenkille kahden suulaan pikkutytön kanssa. Tarvon Tiia vierelläni maitolaiturin ohi kohti alaristeystä, ja takaisinmenomatkalla törmäämme Artsiin, joka naureskelee nähdessään minut pikkulasta selässään kantavan laikkuhevosen rinnalla.

- Kas, Ahkera-Lynnihän se siinä juoksentelee pullalehmä mukanaan ja tienaa mulle elantoa, mies röhähtää.
- Sori vaan, mutta sä et kyllä saa penniäkään talutusratsastuksen tuotoista, tokaisen Artsille. - Ne rahat menee Seppeleen hoitajaporukan yhteisen hyvän eteen.
- No jo nyt on törkeetä toimintaa tommonen!
- Herra on hyvä ja liikuttaa omia kankkujaan omien rahojensa eteen - jos et satu huomaamaan, koko talutusporukka hevosia myöten on seppeleläisiä, hymyilen suloisesti.
- Jos se siitä on kiinni, voin mä lainata vaikka Foxia mukeloiden ratsastettavaksi, niin maksatte sitten siitä lainausvuokran, Artsi ehdottaa, mutta tyrmään typerän idean heti alkuunsa.
- Ja mähän en lapsia Foxin selkään päästä, vaikka se olisikin tosi kiltti ja vaikka mitä. Nää pullalehmät ja -ponit on koulutettu tehtäväänsä.
- Mitä vaikeaa tossa nyt on, kävellä lapsi selässä taluttajan kiskoessa suupielestä?
Pyöritän Artsille silmiäni. Onnekseni saavumme takaisin lähtöpisteeseen, missä meitä odottavat jo seuraavat lapset.

- Kato äiti mä pääsen llllatsastamaan lehmällä! kimeä-ääninen pieni poika kiljaisee innoissaan Tiian nähdessään.
Artsi röhähtää nauruun, joka soi korvissani vielä senkin jälkeen kun mies itse on poistunut kahvioon. Pahuksen pahus.

Viimeinenkin lenkki on kierretty ja minä pyydän muita huolehtimaan hevosista sillä aikaa, kun minä talutusratsastuksen vastaavana henkilönä hakeudun johonkin rauhalliseen nurkkaukseen laskemaan ja kirjaamaan tuottoja ylös. Kun rahat on laskettu, suljen lippaan huolellisesti ja lähden kiikuttamaan sitä Jossulle ja Annelle.
Tallinomistajakaksikko löytyy kahvion hiljaisesta nurkasta seuranaan Artsi, Krister, Jaakko, Chao, Ros ja Tappi.

- Talutusratsastus saatiin pulkkaan ja mä laskin tuotot, ne meni vähän yli odotuksien, ilmoitan tyytyväisenä ja läväytän rahalippaan pöytään.
Kahdeksan silmäparia kääntyy tuijottamaan lipasta ja minä puolestaan vilkaisen jokaista pöydän ääressä istujaa vuoron perään. Möläytän summan ilmoille ja saan aikaiseksi muutamanlaisia reaktioita: Josefiina ja Anne nyökkäilevät tyytyväisinä, Jaakko mutisee jotakin palkankorotuksesta ja Artsi katsoo minua äimistyneenä.

- Jos pikkulasten kävelyttämisellä saa tommoset rahat, mun täytyy harkita noiden ravureiden myymistä ja ratsujen hankkimista tilalle, mies sanoo.
- Artsin ratsastuskoulu, Chao sanoo ja tirskahtaa.
Artsi katsoo naista pahasti.
- Mikä siinä nyt muka niin hauskaa oli?
- Ei mikään, Chao toteaa, muttei ole ainoa, joka pidättelee hymyään ajatukselle Artsista pitämässä ratsastuskoulua.

- Lynnilunni on taatusti vaan laskenut pieleen, Artsi päättää sitten.
- En ole, osaan mä vähän laskea kuitenkin. Ja mulla on lukuja paperilla. Ja tarkistin summan kännykän laskimella, tunnustan lopulta.
- Mä en ole kovin hyvä päässälaskija, joten halusin varmistaa laskeneeni oikein. Jos te haluutte vielä laskea ne uudestaan, ni siitä vaan, sanon Annelle ja Jossulle.
- Kyllä me luotetaan, että summa on oikein, Jossu hymyilee. - Sillä saa jo vaikka mitä aikaiseksi...
- Niinpä, niinpä, Anne yhtyy myhäilyyn. - Kiitos, Lynn, ja kiitä muitakin talutusporukkalaisia. Te teitte ison työn!
- Mä välitän kiitokset eteenpäin, lupaan ja poistun paikalta.

Kun hevoset on hoidettu, on meidän urakkamme siltä päivältä kokonaan pulkassa. Artsi on lainannut talutusratsujemme käyttöön yhden tarhan, jossa ne odottavat kotiinpääsyä. Minä, Maiss, Fiia, Vertti ja Aimie paiskaamme kättä ja suuntaamme vihdoin vapaalle nauttimaan LSH:n tarjoamasta ohjelmasta.

-----

Fiia:

Pella nuokkuu vieressäni vähät välittämättä raviradan tungoksesta. Vaikka ohjelma on vasta alkamassa ja talutusporukka odottelee vielä rahastaja-Lynniä, paikalla on jo yllättävän paljon porukkaa. Vanhat papparaiset nojailevat raviradan aitaan ja kommentoivat radalla lämmitteleviä hevosia asiantuntevasti, lapsiperheet seilaavat ympäri tapahtuma-aluetta pitäen huomattavan paljon meteliä ja esimurrosikäiset tytöt seuraavat laumoina näyttelyihin valmistautuvia hevosia kamerat valmiina.

Lynn kirmaa paikalle vaaleat hiukset hulmuten ja ottaa asiakaspalveluhymyn kääntyessään ensimmäisten asiakkaiden puoleen. Maiss jännittyneen mutta aina ystävällisen Pampun kanssa sekä Veronica ison ja muhkean Alman kera pääsevät ensimmäisenä tositoimiin. Minun ja Aimienkaan ei tarvitse kauaa odotella, kun Lynn ottaa maksun kahdelta tytöltä ja ohjaa heidät luoksemme. Pieni ja siro tummatukkainen tyttö hymyilee arasti. Nostan hänet ongelmitta kyytiin ja käännän Pellan Tiian perään. Taivallamme pikkulenkkiä hitaasti ja rauhallisesti. Tyttö ei juuri juttele, pitää vain harjasta kiinni, istuu selkä suorana ja nauttii tasaisesta kyydistä. Näen hänessä selkeää kouluratsastaja-ainesta.

Saateltuamme tytöt vanhempiensa huomaan paikalle pöllähtää kuusihenkinen perhe. Kolme alle kouluikäistä poikaa ja yksi hiukan vanhempi tyttö haluavat pitemmälle lenkille, ja heidän vanhempansa maksavat kuuliaisesti. Lapset riitelevät niin kauan hevosista, että Lynn näkee parhaaksi laittaa heille ratsut pituuden mukaan. Tyttö saa näin Tiian ja pojatkin menevät valittamatta hevosten luokse. Toiseksi pienin poika hyppelehtii Pellan luokse ja silittää sen turpaa. Tamma puhaltaa lämmintä ilmaa lapsen kasvoille ja saa tämän kikattamaan. Punttaan pojan kyytiin.
- Tämän ponin nimi on Pella, esittelen ratsun pojalle ja taputan hoitohevoseni kaulaa. – Mikäs sun nimi on?
- Henkka, lapsi sanoo topakasti ja rypistää keskittyneesti kulmiaan, kun lähdemme liikkeelle. Hän puristaa polvilla satulaa ja käsillä satulaa.
- Pella on ihan rauhallinen, istut vaan rennosti siellä, ei tarvitse jännittää, kerron. Poika rentouttaa itsensä välittömästi ja mulkaisee minua: - En minä jännitä!

Päivä kuluu mukavasti tyttöjen ja talutettavien kanssa jutellen. Osa lapsista on rauhallisia ja ihanteellisia talutettavia, osa juttelee reippaasti ja ratsastaa jännittämättä, osa pelkää ja haluaa vanhempansa mukaan, osa tappelee jatkuvasti hevosista ja haluaa mennä lujempaa. Välillä talutuksessa on hiljaisempia hetkiä, jolloin ehdimme haukata leipää ja juoda jotakin, välillä taas tulijoita on jonoiksi saakka. Suurempia ongelmia ei synny, kukaan ei tipahda, lapset eivät itke, hevoset käyttäytyvät moitteettomasti ja taluttajilla on kivaa.

Illan viimeisenä talutettavana minulla on jo hiukan taitavampi, kolmosluokkalainen Leija-tyttö, joka ratsastaa Seppeleessä alkeistunnilla viikoittain. Hänen isänsä on haluton maksamaan talutuksesta, kun tyttö pärjäisi itsenäisestikin kentällä, mutta loppujen lopuksi Leija saa kinuttua luvan lähteä käymään pidemmän lenkin Pellalla. Hän ottaa omatoimisesti ohjat käteen ja ratsastaa kuin tunnilla ikään. Kävelemme reippaasti lenkin, ja kun Leija on taputellut Pellaa tarpeeksi kiitokseksi, lopetamme talutusratsastuksen siltä päivältä. Lynn livistää kokoustamaan Artsin ja Annen kanssa meidän muiden hoitaessa hevoset väliaikaistarhaan heinää syömään. Minä lähden ensin moikkaamaan Svantea ja sitten vaihtamaan vaatteet – illan aktiviteetit odottavat!

BileetBuffet ja lavatanssit

Tapahtumarikkaan päivän jälkeen on aika rentoutua lavatanssien parissa. Autokatokselle on kyhätty nitisevä tanssilava ja illan tähtenä toimii paikallinen humppabändi The Dickinsons. Katoksen alta löytyy herkkuja notkuva seisova pöytä sekä vain aikuisille tarkoitettu anniskelualue.

Lavatansseihin ja buffettiin voi osallistua kirjoittamalla tarina tai piirtämällä kuva. Tai vaikka molemmat. Osallistumiset tähän topikkiin tai sähköpostiin: ellin.POISTAratsutalli@hotmail.com. Tervetuloa!

by Artsi:

Asemoidun anniskelukatoksen viinaspöydän kulmille. Tappi ja Ros järjestelivät pöydän kiliseviä antimia. Katoksen toisessa osassa hääräsivät Seppeleen tyttöset illan ruokatarjoilujen kimpussa. Kello oli noin kahdeksan ja ilta oli hämärtymässä. Ja myöskin kylmentymässä. Sää oli suosinut Liekkijärven syksyistä hevoshelvettiä mukavasti. Leppeä syystuuli oli puhallellut koko päivän ja ruskainen maisema oli loistanut auringonvalossa. Nyt kuitenkin aistin kylmän sumun lipuvan pellolta kohti pippaloitamme, ja veikkasin lämmikkeiden olevan suosittuja tänä iltana.

Ros ja Tappi puuhailivat yhdessä kuin vanhempikin pariskunta. Hymähdin ja pistin sätkän käryämään. Ohitsemme käveli Chao loimitettua Lottaa taluttaen.

- Tiesiksää ettei tää jälkitapahtuma ole koneille? kysyin tytöltä.
- No en. Totta kai hevostenkin täytyy saada osallistua bileisiin, Chao vastasi. – No ei kai. Kävelytän Lodjua vaan vähän viileemmäksi, hikoilee vieläkin kuin pieni sika. Tuun pian mukaan meininkeihin.
- Älä jää peilin eteen koko illaksi, virnistin isällisesti.
- Läppä jumisssa, kun et parempaakaan keksinyt? tyttö pisti vastaan.
- Näemmä, muttei pitkään, vastasin ja levitin kättäni anniskelupöydän suuntaan.

Chao ja Lotta katosivat pimenevälle tielle. Käännyin Rositan ja Tapin puoleen:

- Bändin pojat soittivat, että tulevat hieman myöhässä.
- No siinä emme menetä mitään, Rosita puuskahti kuivasti.
- Älä ala-arvioi Humppabändi Dickinsonseja, heristin sormeani. – Soittavat kovemman luokan hevimetallibiisejä humppamuodossa.
- Hyi helvata, oot säkin taas bändin tänne hankkinut, Ros sanoi.
- No, ei munkaan suhteet joka paikkaan yllä.
- Ei näköjään edes kaurantoimittajaan. Laari ammottaa miltei tyhjyyttään, Ros vastasi.
- Voi helvetti. Hoidan ma, töksäytin, kaappasin pöydältä tölkin Karhua, sihautin auki ja kulautin tottuneesti.

Paikalle alkoi virrata väkeä, myös Humppabändi the Dickinsons. Bändin pääjehu, laulaja Reiska Savolainen, oli lämmitellyt itsensä esiintymiskuntoon muullakin kuin kuntopyörällä.

- Mitäs vanha juoppo, Arsti? Reiska aloitti.
- Mitäs vielä vanhempi juoppo, Reiska?
- Äläs, poeka, hypi nenille. Tänään meikä vetää Wasted Yearsin humppana, kun sä vaan ryyppäät ja kuhertelet.
- Ryyppään ainakin, kuhertelen, ken tietää, vastasin.
- Ja barbi myös, Tappi heitti.

Nauroimme kökölle puujalkavitsille Reiskan poistuessa ’mitä vittua’-ilme kasvoillaan kohti lavaa.

- Näistä tulee kyllä aivan mahtavat bailut, Tappi kailotti.
- Niin, olethan vapaa ja paikka suorastaan pursuilee halukkaita teinipimatsuja, sanoin.
- Mutta olenko minä halukas, onkin vuosisadan kysymys, Tappi sanoi tuijottaen tyhjästi eteensä.
- Wattööfak? Totta kai sa oot. Älä nyt sitä Katsikaa mieti, misuja piisaa vaikka millä mitalla, sanoin. – Vaikka toi Ros tossa.
- Mitä, minä? Ros oli äinänä. – Ja Tappi. Nevör. Mähän en nuorempiin sotkeennu.
- Hyvä, Tappi sanoi. – Jos kuule, Arse, lopetat mun parittamisen, hoituu kyllä sata kertaa paremmin ilman sua, ei millään pahalla.
- Mutta ei millään hyvälläkään? kysyin.
- Ei, Tappi vastasi ykskantaan.

Vilkaisin lavalle ja sitä edustaville penkeille päin. Seppeleen edeustus, eli Jossu, Elli, Anne, Jaakko ja (semihomo) Krister valuivat paikalle. Näin heidän perässään tulevan myös pynttäytyneen Chaon.

Laitoin tarjottimelle valmiiksi kasan juomia, joita tarjoiltiin aikuisille. Rosilla oli vastaavanlainen tarjotin täynnä tavaraa, joka kelpasi limudiskolaisillekin. Tarjoilimme juomia paikalle kerääntyvälle porukalle, ja kun kaikilla oli kippo kädessään, siirryin lavalle värivalojen loisteeseen.

- Tervetuloa Liekkiijärven Syksyn Hevoshäppeninkiin, aloitin arvokkaan puheeni, - Taas on kilpailtu erinäisissä mittelöissä ja ravattu totta kai. Nyt onkin aika siirtyä rennompaan menoon! Tarjolla sapuskaa ja juotavaa. Tervetuloa! Nyt toivottakaamme paikalle Humppabändi Dickinsons!

Taputusten saattelemana poistuin lavalta ja päästin Kikkelipojat lavalle. Bändi alkoi soittaa jotain käsittämätöntä humppaversiota kuulusta metallibiisistä ja osa porukasta (ihme kyllä) alkoi jammata.

Siirryin tutun ja turvallisen porukan luo.

- Miten sä. Artsi. Aiot pitää huolta, että K-18-alueen juomingit eivät pääse nuorempien käsiin, Elli kysyi tiukkaan sävyyn.
- Ööh, en mitenkään, vastasin. – Mitä sä nyt Elli tiukkistelet? Relääks.

Lähestyin Jossua, jota en ollut taas nähnyt pitkiin aikoihin.

- Arvon neiti kuitnenkin tuli? aloitin.
- Sori, nää syksyt on niin kiireisiä.., Jossu sanoi painaen katseen maahansa.
- Miten vaan, mutta mä en kyllä kauaa tällaista jaksa, sanoin kipakasti. – Mulla on kyllä vientiä, enkä jaksa roikkua kessään.
- No jos tää on jotain roikkumista niin antaa olla, Jossu toikaisi kylmästi ja siirtyi tyttöjen luo.

Vedin pään täyteen ja katsoin muiden hauskanpitoa. Loppuillan tekemistäni en ole mitenkään ylpeä...