Maastakäsittelyn kurssi 17.-19.2.2012

Viikolopun kestävä kurssi tarjoilee oppilaille hevosmiestaitoutta ja erilaisia tekniikoita liikuttaa hevosta maastakäsin.

Ansaittavan on Maastakäsin työskentelyn taso 1-merkki, jonka saa, kun suorittaa vaaditut maksut:

- 1 tarinamaksu jostain kurssin tunnista
- 1 kuvamaksu jostain kurssin tunnista
- 1 vapaavalintainen maksu tunnista tai kurssin vapaa-ajan toiminnasta, maksumuoto vapaa

Nämä kaikki 30.3.2012 mennessä, tänne.

Ohjelma

Osallistujat

Keittiömökki:
Mirri - Tiia: tarina, kuva, vapaa / Merkki OK!
Inkeri - Siiri: tarina, kuva, vapaa / Merkki OK!
Nilla - Aksu: tarina, kuva, vapaa / Merkki OK!
Elle - Pella: tarina, kuva, vapaa + vapaa / Merkki OK!
Ansqu - Reino: tarina, kuva, vapaa / Merkki OK!

Saunamökki:
Pilvi - Sentti: tarina, kuva, vapaa / Merkki OK!
Pipsa - Sikke: tarina, kuva, vapaa / Merkki OK!
Dreamer - Blade: tarina, kuva, vapaa
Meeri - Frank: tarina, kuva, vapaa
Sara - Bonnie: tarina, kuva, vapaa

Yöpyy kotona:
Jolanda - Myntti: tarina, kuva, vapaa
Riella - Laila: tarina, kuva, vapaa / Merkki OK!
Jeccu - Riina: tarina, kuva, vapaa / Merkki OK!
Sastu - Rensu: tarina, kuva, vapaa / Merkki OK!

Spessut:

Kuvamaksut:

Perjantai - Juoksutustunti

Perjantaipäivä, kello yksi. Saavuin satulahuoneeseen, jossa joukko maastakäsin työskentelyn kurssilaisia parveili.

- Hyvä, että pääsitte näin aikaisin tänään paikalle. Hevosilla on tänään normaalit tunnit, joten tämän päivän kurssiosuuden hoidamme nyt päivällä alta pois.

Kuului tervehdyksiä ja nyökkäilyjä.

- Ensimmäisen tunnin aiheena on juoksutus. Kuinka moni on juoksuttanut?

Nousi muutama käsi.

- Hyvä. Oikeastaan koko tämän kurssin tarkoitus on hioa hevosmiestaitoja. Olen kohdannut ratsastuskoulussa tunneilla ratsastaneita henkilöitä, jotka ovat hankkineet hevosen, eivätkä osaa muuta liikutustapaa hevoselle kuin ratsastus. Kuitenkin hevosten olisi tarkoitus saada monipuolista liikuntaa ja on hyvä, että kaikki olisivat käyneet perusasiat läpi.

- Jokainen tietää varmaan liinan eli pitkän narun, jonka kanssa hevosta juoksutetaan. Liina voidaan kiinnittää kuolainrenkaaseen tai kapsoniin. Lisäksi juoksutuksen aikana saatetaan käyttää juoksutusvyötä ja sivuohjia tai muita apiohjia. Koulutusvaiheessa usein hevosella on selässään satula.

- Olen laittanut ilmoitustaululle lista, millaiset vermeet hevosellenne laitatte. Jollain on pelkkä kapsoni, toisilla saattaa olla vaikkapa satula ja gramaanit.

- Tsekatkaa lista. Tapaamme puolen tunnin kuluttua maneesissa.

Kahvit hörpättyäni kävelin maneesiin, jonne kurssilaiset olivatkin selvinneet ja asettuneet hienosti kaartoon.

- Juoksutuksessa tarvitaan yleensä juoksutuspiiskaa. Toiset hevoset tottelevat pelkkiä ääniapuja, ja joskus myös pitkä kouluraippa voi riittää.

Sastu juoksuttaa Rensua

- Jaan maneesin kolmeen osaan: kaksi jouksutuslohkoa ja yksi alue, jossa muut tauluttavat hevosiaan sen aikaa. Yleensä hevosia juoksutetaan enintään puoli tuntia, nyt otamme jokaiselle sellaisen 5-10 minuutin pätkän aloitetaan!

Ensimmäinen pari meni paikoilleen ja neuvoin heitä ääniapujen käytössä. Seuraavaksi selitin, miten suuntaa vaihdetaan.

- Hevosen jalat rasittuvat ympyrällä helposti, joten suuntaa on syytä vaihtaa noin viiden minuutin välein. Usein juoksuttaja kävelee hevosen luokse ja taluttaa sen kaarron kautta uuteen suuntaan.

Vietimme puolisentoista tuntia maneesissa harjoittaen näitä. Seuraavaksi olikin irtohypytyksen vuoro.

Ansqu:

Olin käynyt koulun jälkeen kotona hakemassa kaikki tarvittavat kurssia varten. Pakkasin vaatteet ynnä muut tarvittavat tavarat laukkuun. Laitoin vielä kengät eri kassiin, ja lähdin ulos.

Isäni istui autossa. Viskasin kassini auton takapenkille, ja hyppäsin itsekin kyytiin. Auto lähti liikkeelle.

Katsoin ohi vilahtavia maisemia. Minua jännitti, vaikka talli, henkilöt ja hevoset olivat tuttuja.
Havahduin kännykkäni värinään. Kaivelin sen taskusta ja vilkaisin ruutua. Ruudussa näkyi Inkerin nimi. Vastasin puhelimeen.

- Ansqu, vastasin nimelläni odottaen vastausta.
- Heissan! Inkeri täällä.. Missä sä viivyt? tyttö kysyi. - Kello on jo vaikka mitä, hän jatkoi.

Katsoin ihmeissäni kelloa. Se näytti tosiaankin olevan paljon.

- Oho.., sanoin nolona. - Mä olen juuri matkalla, virnistin.
- No hyvä, Inkeri sanoi ja naurahti. - Kaikki muut ovat jo täällä, hän ilmoitti.
- No, mä tulen ihan pian, sanoin.

Lopetimme puhelun. Eikä kauan mennyt, kun auto kääntyi pois kaupungista Seppeleeseen päin.

Auto kaarsi tallin pihalle. Nousin pois autosta ja otin kassini mukaan.

- Nähdään sunnuntaina! sanoin isälleni.
- Juu, nähdään! hän vastasi.

Laitoin auton oven kiinni ja reippailin mökeille päin viemään kassiani.

Avasin sinisen keittiömökin oven. Jätin kassini oven viereen. Sen jälkeen kiiruhdin tallin satulahuoneeseen.

Kuten saattoikin arvata, satulahuone oli täynnä kurssille ilmoittautuneita tyttöjä. Kaikki juttelivat innoissaan kurssista. Tervehdin tyttöjä, ja sain vastaukseksi iloisia tervehdyksiä. Istahdin Mirrin viereen. Pian Anne tuli huoneeseen. Hän tervehti meitä, ja sen jälkeen hän aloitti kurssin ensimmäisen tunnin kertomalla juoksutuksesta.

Selostuksen jälkeen Anne kehotti meitä katsomaan listaa, mitä varusteita kenellekin hevoselle tulee seuraavalle juoksutustunnille. Katsoin listaa etsien Reinon nimeä.

Anne oli kirjoittanut Reinolle laitettavaksi kapsonin. Lähdin ruunan luokse.

Reino oli tarhailemassa päiväaikaan. Otin riimunnarun mukaan.
Meeri tuli samaa matkaa hakemaan Frankia.

Hevoset olivat maneesin takana olevassa tarhassa. Kutsuin Reinoa nimeltä. Se kääntyi uteliaasti katsomaan minua. Kävin hakemassa sen sillä aikaa, kun Meeri haki Frankin. Veimme hevoset yhtämatkaa talliin.

Tallissa otin Reinolta loimen pois. Harjasin sen huolellisesti. Harjauksen jälkeen puhdistin kaviot, vaikka siinä meni jälleen kerran aikaa.

Kävin hakemassa Reinolle suojat. Löysin ne, ja palasin karsinalle. Kiinnitin ne hevosen jalkoihin.
Laitoin samantien kapsoninkin.

Oli aika lähteä maneesiin. Kiinnitin Reinon kapsoniin liinan. Pian pitkä jono hoitajia ja hevosia sekä poneja liikkui maneesiin.

Maneesissa menimme tavalliseen kaartoon. Annekin tuli pian. Hän jakoi maneesiin kaksi osaa juoksutusta varten, ja yhden osan kävelyttämistä varten. Minä ja Reino menimme ensin kävelemään.

Muutaman parin jälkeen oli minun vuoroni päästä juoksuttamaan Reinoa. Talutin sen ympyrälle. Anne neuvoi minua juoksuttamisessa. Reino tuntui kuuliaiselta ja oli aika reipaskin. Vaihdoimme myös kerran suuntaa.

Juoksutin Reinoa vielä hetken, kunnes oli aika palata kävelemään. Jälkeemme vielä loput kävivät juoksuttamassa. Anne kertoi, että seuraavaksi saamme irtohypyttääkin. Kuitenkin veimme hevoset takaisin talliin ja hoidimme ne, koska irtohypytykseen tulivat yksityiset hevoset.

Nilla:

Koko kurssin porukka istuskeli satulahuoneessa, josta kuului iloista puheensorinaa ja naurua. Mä, Inkeri ja Mirri oltiin kaikki tungettu samalle jakkaralle istumaan - tai no, Inkeri istui mun sylissäni. Mekin rupateltiin siinä kaikenlaista, kunnes Anne pian saapui satulahuoneeseen ja kiitteli, kun olimme niin aikaisin päässeet tallille. Mullakin loppui perjantaisin koulu jo kahdeltatoista, joten olin kotonakin ehtinyt jonkin aikaa olla.
Ensimmäisellä tunnilla siis juoksuttaisimme hevosia ja sitä mä en ollut ikinä kokeillut. Annen sitä kysyessä mä en viitannut, mutta muutama muu viittasi.
"Hyvä. Oikeastaan koko tämän kurssin tarkoitus on hioa hevosmiestaitoja. Olen kohdannut ratsastuskoulussa tunneilla ratsastaneita henkilöitä, jotka ovat hankkineet hevosen, eivätkä osaa muuta liikutustapaa hevoselle kuin ratsastus. Kuitenkin hevosten olisi tarkoitus saada monipuolista liikuntaa ja on hyvä, että kaikki olisivat käyneet perusasiat läpi", hän kertoi.
Jos mä hankkisin joskus oman hevosen, niin sitten osaisin ainakin juoksuttaa hevosta. Ja tehdä niitä kaikkia muitakin juttuja, mitä tällä kurssilla harjoiteltaisiin. Anne kertoi vielä vähän juoksutusvarusteista ja passitti meidät sitten katsomaan listasta, mitkä varusteet millekin hevosille tulisi laittaa.

Hetken kuluttua me seisottiin isolla lössillä ilmoitustaulun edessä ja takimmaiset yrittivät kurotella eteenpäin nähdäkseen lapun tekstiä kunnolla. Listassa luki, että Aksulle tulisi laittaa ihan normaalisti vain suitset ja liina sitten kiinni kuolaimen renkaaseen. Selvä pyy.
Mä talsin karsinan luo ja olin jo ottamassa harjapakista kaviokoukun, ennen kuin huomasin, ettei Aksua oltu tuotu vielä edes sisälle. Siispä nappasin riimunarun karsinanoven kaiteesta ja lähdin talsimaan reippaasti tarhoja kohden. Lähes kaikki ponit ja hevoset seisoivat vielä sisällä, mutta näin ainakin Ansqun, Meerin ja Saran, jotka olivat myös lähteneet hakemaan juoksutettaviaan. Koska mun, Ansqun ja Saran ponit käyskentelivät samassa tarhassa, me haimme ne samalla portinavauksella.

Tallissa otin Aksulta päitset pois, ja puhdistin kaviot ihan ensimmäisenä. Harjasin pois irtolumet ja purut, sekä selvitin takkuisen harjan ja hännän. Sitten lähdin hakemaan satulahuoneesta Aksun suitsia, sekä juoksutusliinaa. Törmäsin Elleen, joka yritti etsiä Pellalle kapsonia.
"Oletko sä muuten ikinä juoksuttanut?" kysyin siinä ohimennen.
"En, mutta tosi kiva kyllä kokeilla", se vastasi hymyillen.
Mä hymyilin takaisin ja nappasin hoitoponini suitset yhdestä naulasta.
"Osaatko muuten sanoa missä ne kaikki juoksutusvarusteet on?" Elle kysyi vielä.
Mä en ollut ihan varma, mutta askelsin yhden kaapin luo ja kurkkasin sinne. Siellä oli vielä muutamia liinoja, apuohjia ja juoksutusvöitä - sekä niitä kapsoneita.
"Löytyi!" hihkaisin ja nappasin itselleni yhden liinoista.
Elle käveli kaapin luo ja kyykistyi ottamaan tarvitsemansa varusteet, jonka aikana mä poistuin satulahuoneesta takaisin Aksun luo.

Pian koko poppoo seisoikin jo maneesissa kuuntelemassa Annen ohjeita. Maneesissa tulisi olemaan kaksi juoksutusaluetta, sekä yksi alue, missä muut sitten kävelyttäisivät hevosia. Me juoksuttaisimme hevosia kerrallaan vain sen 5-10 minuuttia, jotta kaikki ehtisivät kokeilla.
Aksua kävelyttäessäni katselin aina muidenkin suorituksia. Kuuntelin Annen antaessa ohjeita, jotta voisin sitten itse huomata nuo muiden tekemät pikkuvirheet ja korjata niitä ilman, että Anne joutuu aina huomauttamaan.

Sitten olikin meidän vuoromme ja minun ja Aksun kanssa samaan aikaan juoksuttamaan tulivat Pipsa ja Sikke. Kävin seisomaan keskelle toista juoksutusaluetta kun Anne tuli ojentamaan minulle pitkän koulupiiskan. Sitten aloittelimme, ensin ihan vain ravissa. Aksu kulki kivan näköisesti reippaassa ravissa. Sitten vaihdoimme kerran suuntaa, ravasimme nopeasti siihenkin kierrokseen ja nostimme laukan. Vilkaisin aina sivusilmällä, miten Pipsalla ja Sikellä meni, mutta yritin kuitenkin keskittyä omaan suoritukseeni. Aksu nosti laukan vähän verkkaisesti, mutta muutaman kerran raippaa heilauttaessani se heräsi. Anne neuvoi, että myös ääniapuja kannatti käyttää raipan apuna.

"Hyvin meni! Seuraavaksi Jeccu ja Riina, sekä Riella ja Laila", Anne sanoi.
Me talutettiin Pipsan kanssa ponit pois tieltä. Jo juoksuttaneet kurssilaiset taluttelivat hevosia ja poneja kävelyalueella ja kun kaikki olivat kokeilleet, veimme hepat talliin. Seuraavaksi olisi vuorossa irtohypytystä yksäreillä!

Elle:

Satulahuone oli kurssilaisia. Kaikki tepastelivat ympäri huonetta etsien istumapaikkaa. Minulle tuli näkymästä mieleen kaakattava kanalauma. Istahdin porrasjakkaran alimmalle portaalle ja Ansqu istahti ylimmäiselle. Anne saapui huoneeseen kädessään pari tekstiä täynnä olevaa paperia. Tämä odotti, että kaikki hiljenivät ja aloitti sitten puhumisen.
Samalla, kun Anne puhui Ansqu alkoi letittämään hiuksiani yhdelle pitkälle letille niskaan. Annen kysyessä ketkä olivat aiemmin juoksuttaneet, pidin käteni alhaalla. Siellä täällä ympäri satulahuonetta nousi pari kättä.
"Hyvä. Oikeastaan koko tämän kurssin tarkoitus on hioa hevosmiestaitoja. Olen kohdannut ratsastuskoulussa tunneilla ratsastaneita henkilöitä, jotka ovat hankkineet hevosen, eivätkä osaa muuta liikutustapaa hevoselle kuin ratsastus. Kuitenkin hevosten olisi tarkoitus saada monipuolista liikuntaa ja on hyvä, että kaikki olisivat käyneet perusasiat läpi", Anne selitti. Tämän kurssin jälkeen juoksutus olisi minulle melko tuttua puuhaa, joten voisin juoksuttaa Pellaa ratsastuksen sijaan.

Anne puhui juoksutusvaruisteista hetken, kunnes päästi meidät ilmoitustaululle katsomaan mitä millekkin hevoselle laitettaisiin. Etsin listasta Pellan nimen. Sille tulisi kapsoni. Katsastettuaan oman hoitohevosensa varusteet kaikki hajaantuivat omiin suuntiin. Suurin osa porukasta lähti takaisin satulahuoneeseen. Etsin Pellalle kapsonit ja lähdin sitten aittaan.

Jätin kapsonit roikkumaan karsinan ovessa olevaan koukkuun sillä välin, kun harjasin Pellan.
Kun olin valmis, talutin Pellan maneesiin minne muutkin kurssilaiset olivat kerääntyneet.

Tullessaan maneesiin Anne alkoi heti selittämään raiposta ja ääniavuista. Sitten hän antoi ohjeet työskentelyyn. Ensimmäisenä hevosia juoksuttamaan menivät Sastu ja Jeccu. Me muut kiersimme uraa hoitohevostemme kanssa jutellen edellä tai takana menevälle. Neljän parin jälkeen Anne kutsui minut Pellan kanssa sekä Inkeri Siirin kanssa. Minä menin Pellan kanssa ihan maneesin toiseen päätyyn. Asetuin seisomaan keskelle juoksutusympyrää. Anne toi minulle pitkän kouluraipan. Sitten hän alkoi ohjeistamaan minua ja Pipsaa juoksutuksessa. Anne neuvoi minua käyttämään raippaa käyntiin lähtemiseen. Tein niin ja Pella lähti askeltamaan ympyrällä ihan reippaasti. Vilkaisin Inkeriä, jolla oli hyvin keskittynyt ilme. Tämä huomasi katseeni ja virnisti minulle leveästi.
Nostimme ravin ja hetken päästä vaihdoimme suuntaa. Näin ensikerralla juoksutus vaikutti mukavalta. Pari kertaa sekosin avuissa ja Pella hidasti ravista käyntiin, mutta sekin asia korjaantui.
"Se meni hyvin, tytöt!" Anne kehui, kuten kaikkia muitakin ja me lähdimme takaisin taluttamaan.
"Tuo oli ihan kivaa", Inkeri kommentoi.
"Niin oli", minä myönsin tomerasti. Etsimme paikan muiden joukosta talutusalueella ja jatkoimme pientä rupattelua lopputunnin ajan.

Jeccu:

“Moi!“ lähinnä vinguin Pilville, joka seisoi satulahuoneessa parin hoitajan kera.
“No moi!” tyttö nauroi. “Innostunut?”
“Niin kuin aina, turhissakin tilanteissa”, hymyilin.
Kaikkia ei vielä näkynyt, mutta arvelin niitten pian tulevan. Niinpä seisoin Pilvin vieressä ja juttelimme kaikenlaista maan ja taivaan välillä.

Monet olivat jo astuneet sisään satulahuoneen ovesta, ja lopulta Annekin saapui. Niinpä kurssi saattoi vihdoin alkaa!

“Terve kaikille”, Anne aloitti ja kertoi meille hieman faktaa, siitä, mitä tekisimme. “Ensimmäisenä aiheena on juoksutus. Kuinka moni teistä on juoksuttanut?”

Pari kättä nousi ilmaan, mukaan lukien minun. Nainen kertoi vielä meille hieman juoksutuksesta, muttei paljastanut kaikkea.

“Ilmoitustaululla on lista, mitkä vermeet pistätte hevosille. Menkää katsomaan, nähdään sitten puolen tunnin päästä maneesissa.”

Kävelin Pilvin kanssa ilmoitustaululle parin innokkaan kurssilaisen perässä. Me vanhat kääkät päätimme antaa nuorempien lähteä aloittamaan.
“Mitkä fiilikset?” Sastu kysyi pistäen kätensä olalleni. “Hermostuneisuutta ilmassa vaiko raivoa?”
Tirskahdin. “Neither. Innostuneisuutta!”
“Ai, no ehkä se olin vaan mä.” Sastu virnisti ja jatkoi ilmoitustaululle itsekseen.

Riinalle piti pistää pelkät suitset ja kuolainrenkaaseen kiinnittäisin liinan. Pistäydyin hetkesi tamman karsinalle ihan huvikseni, jonka jälkeen suuntasin tarhoja kohti tammaa hakemaan. Sielläpä se pupsi oli.
Tamma haisteli käsiäni kun kävelin sen luokse. Riimu päähän ja sitten lähdettiin takaisin talliin, jotta ehtisimme kurssin ensimmäiselle tunnille!

Harjasin tamman pikaisesti ennen tunnin alkua. Saatuani suitset tamman päälle lähdimme pikaisesti kävelemään maneesiin, mihin Anne ei ollut vielä ehtinyt. Muut olivat jo seisahtaneet kaartoon vierekkäin, joten otin heistä mallia. Anne saapui sisään ja alkoi kertoa meille juoksutuksesta hieman lähemmin.

Maneesi oli nyt jaettu kolmeen osaan. Menimme Riinan kanssa talutusosalle ja kävelimme siinä tamman kanssa muitten perässä. Samalla vilkaisin miten kahdella muulla meni juoksutuksessa.

Lopulta oli meidän vuoro. Pipsa oli tavallaan parini, sillä hän juoksutti Sikkeä samaan aikaan. Sain pitkän juoksutusraipan avukseni, jos tamma ei kuuntelisi minua muuten. Riina lähti raviin heti pyydettyäni. Se juoksi ympärilläni. Samalla Anne selitti miten ääniapuja käytettiin sekä miten suunta vaihdettiin. Suunta piti vaihtaa noin viiden minuutin välein.

Sain kokeilla ääniapujen käyttöä. Laukkaakin hevonen sai mennä hetken aikaa, ennen kuin sitten vaihdettiin suuntaa ja sen jälkeen pari vaihtui.

Maneesissa olimme pitkän aikaa. Kävelimme siinä pitkän aikaa ja kuuntelin kaikkien kommentteja sekä tutkiskelin mitä he tekivät. Mielestäni kukaan ei epäonnistunut yhtään niin pahasti kuin olisi voinut odottaa. Hyvin se meni.

Sitten odoteltiin irtohypytyksen alkua.

Pipsa:

“No, mitäs pullukka?”, virnistelin ponilleni sukien samalla sen vaaleaa karvaa. “Joo kyllä vain, tänään pääsetkin hyppäämään ja juoksemaan”. Pikainen harjaus riitti tammalle ja painuin etsimään ponin unhoon painuneita varusteita. Satula ja suitset löytyivät omalta paikaltaan, mutta suitset vaativat hieman hiomista; nopsasti napsaisin niistä ohjat pois ja laitoin naulaan roikkumaan. Satulalle ei tarvinnut tehdä mitään, mutta sivuohjat olivatkin astetta kovempi pala purtavaksi - ne kun olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Loppujen lopuksi nekin kuitenkin löytyivät satulahuoneen perältä.

Maneesin kello näyttää täsmälleen puolta kahta minun saapuessa Siken kanssa maneesiin. Poni näyttää oikein innokkaalta minun kääntäessä sen kaartoon muiden hevosten rinnalle. Ennen hevosten kuntoon laittoa oli Anne kertonut meille hieman juoksutuksesta, mutta enemmän hän kertoisi ja opastaisi vasta nyt.

- Juoksutuksessa tarvitaan yleensä juoksutuspiiskaa. Toiset hevoset tottelevat pelkkiä ääniapuja, ja joskus myös pitkä kouluraippa voi riittää, nainen kertoi osoittaen pitkää, mustaa raippaa kädessään.
- Jaan maneesin kolmeen osaan: kaksi jouksutuslohkoa ja yksi alue, jossa muut tauluttavat hevosiaan sen aikaa. Yleensä hevosia juoksutetaan enintään puoli tuntia, nyt otamme jokaiselle sellaisen 5-10 minuutin pätkän. Aloitetaan, hän jatkoi.

Ensimmäinen kaksikko siirtyi lohkoihin harjoittelemaan, minun taluttaessa ponini kävelijöiden osioon. Tamma käveli rentona. Korva tarkkana kuuntelin jo näin etukäteen Annen ohjeita, sillä niistä olisi varmasti hyötyä. Juoksutus ei ollut minulle tai Sikelle mitenkään uusi asia, mutta aina löytyisi lisää opittavaa. Varusteina tammalla oli samat kamat kuin yleensäkin juoksuttaessa; suitset, satula ja sivuohjat, joiden tarkoituksena olisi ohjata ponia oikeanlaiseen työskentelymuotoon.
”Tänäänhän on vielä irtohypytystä”, Meeri totesi kysyvästi astellen reipasta tahtia kookkaan Frankin vierellä. ”Paljon Sikke on hypänny irtona?”
”Sitä ei oo kauheasti irtona hypytetty, mutta kyllä se on jotain päälle metrin menny”
”Nostetaankohan ne esteet ihan tappiin asti?”, Sastukin liittyi keskusteluun. ”Ois mielenkiintosta nähdä miten korkeesta Rensu menis yli. Kyllä se varmaan sen sataviiskymppiä ylittäs”
”Huh, karmee ees ajatella”, henkäisin.

”Seuraava pari, Nilla ja Aksu, sekä Pipsa ja Sikke!”

Minä ja Sikke jäimme talutusalueen puoleiseen päätyyn. Anne ojensi minulle juoksutusraipan ja taluttaen ohjasin ponin kiertämään ympyrää ympärilleni. Alkuun tamma jäi aivan liian pienelle ympyrälle, mutta piiskalla avustaen sain sen kiertämään kunnollisen kokoista ympyrää. Hetken kävelyn jälkeen pyysimme ponit käyntiin. Pelkkä napakka ”ravi” ja maiskautus riittivät Sikelle, joka lähti keveään hölkkään. Tamma liikkui tasapainoisesti eteenpäin ja vauhtia riitti. Suunnanvaihdossa minulla oli hieman vaikeuksia saada poni taas isommalle ympyrälle, mutta Annen opastaessa tämä onnistui. Toiseen suuntaan hetken ravattuamme oli vuorossa laukka. Taas ääniavuilla ja piiskaa apuna käyttäen pyysin vuoniksen laukkaan, jonka se nosti herkästi. Tamma liikkui tässäkin askellajissa hyvässä muodossa selkäänsä käyttäen. Laukkaa otettiin vielä toiseenkin suuntaan, sekä pätkät ravia. Noin kymmenisen minuutin juoksuttamisen jälkeen palasimme talutusosiolle.

Kun kaikki olivat lopulta päässeet juoksuttamaan, kävin purkamassa Sikeltä sivuohjat ja satulan. Purkamisen jälkeen palasimme maneesiin, jossa olisi vuorossa yksityisten irtohyppäämistä.

Riella:

Laila jolkotteli ravia ympyrällä välillä hännällään huiskien. Kehuin sitä ääneen. Olimme aloittaneet käynnissä kumpaankin kierrokseen ja koska se sujui hyvin, pyysin ääniavuilla Lailan raviin. Anne neuvoi välillä joitakin pikkujuttuja joita kannattaa muistaa juoksuttaessa hevosta ja kokeilinkin niitä Lailaan. Tamma totteli erittäin hyvin ääniapuja enkä tarvinnut edes juoksutuspiiskaa joten tämä osio oli meidän osaltamme helppo - ainakin osittain. Yhtäkkiä maneesin katolta tulivat lumet alas ja tottakai hienohelma sitä säikähti ja alkoi esittää pukkilaukkarodeotaan.
- Prrrr soooo, raaauhassa, puhuin matalalla ja rauhoittelevalla äänensävyllä. Laila juoksi hetken ympyrällä vauhkoontuneena mutta pudotti pikkuhiljaa raville ja jatkoi jännittyneenä ravaamista ympyrällä. Pian se kuitenkin rentoutui ja jatkoi juoksemista normaalisti.

Olikin aika siirtyä laukkaan koska aika alkoi käydä vähiin.
- Jaaaaa laukka ! totesin topakasti ja Laila siirtyi samantien sulavaan laukkaan. Kehaisin sitä taas äänellä ja huomasin että Laila nautti kun sai juosta narun jatkeena eikä ihmisen alla. Annoin sen laukata kymmenisen kierrosta kunnes hiljensin sen käyntiin, pysäytin ja lähdin vaihtamaan suuntaa. Tamma tajusi heti mistä oli kyse ja teki mitä pyydettiin. Pyysin tammaa taas siirtymään ravin kautta laukkaan, laukkuutin toiset kymmenisen kierrosta jonka jälkeen hiljentelin äänellä Lailan käyntiin. Toisen parin tullessa meidän juoksutuspaikallemme, lähdin kävelyttämään Lailaa maneesin kävelytyslohkolle. Koko touhun jälkeen vein Lailan sen omaan karsinaan, riisuin varusteet ja harjasin päästä häntään sen niin puhtaaksi ettei ole ennen nähty. Aikaa jäi myös selvitellä häntä ja harja.
- Olit todella hieno, kuiskasin sen korvaan, ojensin ruokakuppiin pari porkkanaa ja suuntasin kohti seuraavia haasteita..

Meeri:

Katselin maisemia auton ikkunasta. Lumi alkoi jo sulaa ja pian tulisi taas inhottavat kurahousukelit.
Seppele häämötti jo edessä päin ja kaivelin kännykän taskustani.
- Soittelen sitten sunnuntaina koska pitää tulla hakemaan, sanoin isälleni, joka nyökkäsi vastaukseksi.
Astuin ulos autosta ja heitin kassin olalleni.
- Hyvää kurssia! isä sanoi hymyillen ja kaartoi takaisin tielle.

Tallin täytti satulahuoneesta kantautuva puheensorina. Harpoin viimmeiset askeleet, jotta kuulisin missä mennään. - Moi Meeri! Ekalla tunnilla on juoksutusta, Ansqu ilmoitti iloisesti. Muodostin huulillani myöntävän vastauksen ja kiinnitin huomioni Anneen. Nainen kertoi joitan perusasioita juoksutuksesta ja päätti puheensa ilmoittaen:
- Ilmoitustaululla on lista, mitkä vermeet pistätte hevosille. Menkää katsomaan, nähdään sitten puolen tunnin päästä maneesissa.
Kun muutama hätähousu oli jo haalinut heppojensa varusteet ja muun tarpeellisen siirryin ilmoitustaululle.
Frankille tuli pelkät suitset ja liina kiinni kuolaimiin.

Tarhassa minua odotti suuri ja suloinen, mutta ei niin valkoinen hevonen. Frank hörähti leppoisasti ja änkesi niin lähelle porttia kuin mahdollista.
- Pruuut! Taaksepäin jätkä, jos meinataan ehtiä ensimmäiselle tunnille, komensin ja kiinnitin narun ruunan riimuun. Talutin Frankin tallin läpi lisäosaan sen karsinalle. Olin suunnitellut laittavani sen käytävälle, mutta koska Bonnie ja Sikkekin olivat mukana näin parhaaksi pistää ruunan karsinaan.

Kampa tarttui inhottavasti hännän paakkuihin ja takkuihin.
- Mitenkä sä saat tämänkin näin takkuun? ihmettelin ääneen.
Frank keskittyi juoma-automaatin litkimiseen. Kasvoilleni oli jämähtänyt pieni hymy, joka tuntui aina tallilla nousevan kasvoille.
- Kymmenen minuuttia aikaa! kuului Annen ääni.
Tartuin kaviokoukkuun, Frankin jalkaan ja aloin raaputtaa tarhan kuria pois.

Kaikki kurssilaiset seisoivat nätisti kaarrossa maneesin keskellä. Anne oli taas äänessä, tälläkertaa puhuttiin piiskoista ja jaettiin porukka kolmeen osaan. Minä olin Inkerin, Saran, Ellen ja Sastun kanssa maneesin vasemmanpuoleisessa lohkossa juoksuttamassa hevosia. Frank liikkui koko tunnin todella reippaasti ja herrasmiesmäisesti.
Tunnin jälkeen palkitsin ruunan taputuksilla ja muutamalla herkulla.

Perjantai - Irtohypytys

- Koska suurin osa hevosista menee vielä tänään pari tuntia, suoritamme irtohypytyksen yksityisillä. Eli tästä joukosta jäävät maneesille Sikke, Bonnie, Riina ja Rensu. Lisäksi Daniel tuo Topin ja Jossu Toivon avuksemme.

Sara ja Bonnie värjöttelevät pihalla ennen irtohypytystä.

- Viekää hevoset talliin, teemme sillä aikaa Jaakon kanssa estekujan.

Rakensimme Jaakon kanssa neljästä esteestä muodostuvan sarjan. Sen jälkeen pyysin kaikki hevoset maneesin ulkopuolelle.

- Jaan teidät nyt ryhmiin: Siken kanssa menevät Pipsa ja Pilvi, Bonnien kanssa Sara, Nilla ja Inkeri, Riinan kanssa Jeccu ja Meeri, Toivon kanssa Mirri, Jolanda ja Ansqu, Topin kanssa Dreamer ja Riella ja Rensun kanssa Sastu ja Elle.

- Tulette vuorollanne maneesiin, muuten voitte kävelyttää hevosia tässä ulkona. Irtohypytys tehdään suitset päässä. Hevosen annetaan liikkua maneesissa vapaasti ja se ohjataan ääni- ja piiska-avuilla estekujalle. Jokainen pääse kokeilemaan tätä pari kertaa hevosensa kanssa.

Otin ensin maneesiin Bonnien ja Sara sai tästä ryhmästä aloittaa. Sen jälkeen kävimme kaikki läpi irtohypytyksen. Jännittäviäkin tilanteita seurasi kokemattomien hypyttäjien ollessa kyseessä.

Pilvi:

Hengitys höyrysi kevyessä pakkasessa, kun odottelimme omaa vuoroamme. Pipsa silitti hallakon tammansa turpaa, joka katseli muita hevosia kiinnostuneena.
”Höppänä tamma”, Pipsa virnisti hevoselleen ja taputti sen paksun talviturkin peittämää kaulaa.
Katsellessani kaksikkoa, minun oli pakko virkkoa pieni hymy huulillani Pipsalle:
”Teillä tuntuu menevän aika hyvin yhteen. Kauanko Sikke on ollutkaan sulla?”
Pipsa naurahti ja alkoi kertoa pitkää tarinaa, miten Siken ja hänen yhteistyönsä oli kehittynyt vuosien aikana. Kuuntelin välillä nyökkäillen ja ajatuksiini vajonneena. Minusta on aina upea kuulla tarinoita ihmisen ja hevosen ystävyydestä. Se on jotenkin lumoavaa.

”Sitten Sikkeläiset!” Anne huikkasi maneesin ovelta, samalla kun naureskelevat tytöt Nilla, Sara ja Inkeri taluttivat tanssahtelevaa Bonnieta maneesista. Vilkaisin Pipsan suuntaan, joka olikin jo lähtenyt taluttamaan puhisevaa tammaa maneesiin ja minulle tuli kiire harppoa kaksikon perään.
Maneesiin oli rakennettu pitkä hyppykuja toiselle pitkälle sivulle ja sen keskellä oleva este oli korotettu hurjiin lukemiin, ainakin näin kouluratsastajan silmissä.
”Lasketaan ensin tuo este sopivalle aloitustasolle ja annetaan Siken juosta hetken verryttelemässä jäseniään, ennen kuin aletaan hypyttää”, Anne ohjeisti ja riensin naisen avuksi laskemaan okseria inhimillisempiin lukemiin. Suoristauduin sopivasti näkemään, miten Pipsa päästi vuonohevosen riimunnarusta, jolloin tamma sinkosi nanosekunnissa riemukkaaseen pukkilaukkaan maneesin pitkälle sivulle. Virnistin itsekseni katsellessani ratsastajana painosta vapaan selän liikettä ja ilmavia askeleita, joita harvoin näki edes upeimmissa lisäyksissä. Katsoessani tiukasti eteenpäin pingottuneita korvia ja laajentuneita sieraimia, aistin tamman riemun, sen karauttaessa taas vauhdikasta laukkaa maneesin poikki katsomon reunalle.

”Älkää antako sille mahdollisuutta palata kujasta! Kertokaa sille, että ainoa suunta on eteenpäin!” Anne huuteli ohjeita kentän keskeltä, kun kujaan laukannut Sikke yrittikin palata samaa reittiä takaisin törmättyään melkein maantasolla oleviin puomeihin.
”Väärä suunta”, ilmoitin tammalle heilutellen suurieleisesti käsiäni keskellä kujan päätä. Vuonohevonen korskahti ja vaihtoi vauhdilla suuntaa, laukaten matalan puomikokoelman yli toiseen päähän kujaa, karauttaen taas vapauden tuntu kavioissaan maneesin poikki.
”Ohjatkaa se uudestaan kujaan!” Ja kiltteinä tyttöinä me teimme, miten rouva tallinomistaja käski.

Viimeiset esteet, mitkä Sikke ylitti kevyesti koskettaen, olivat päätä huimaavia. Niin, siis minun silmilläni katsottuna. Pipsa pyydysti jo suurimmat energiat purkaneen tamman narun päähän, ennen kuin pysähdyimme kuuntelemaan Annen kommentteja hypytyksestä. Hymy huulilla poistuimme maneesista ja lähdimme yhtä matkaa taluttamaan hengästynyttä Sikkeä tallin ympäri.
”Hyppää se kyllä komeasti”, naurahdin Pipsalle, joka nyökkäsi pörröttäen ponin paksuja jouhia. Vatsassani kurni, mutta onneksi irtohypytysten jälkeen tiedossa oli leiriläisten tankkaustauko, jota monet odottivat varmasti vesikielellä, minä mukaan lukien.

Pilvi - irtohypytyksen jälkeen:

”Bonnie hyppäsi aivan mahtavasti!” Sara hehkutti punkallaan istuen ja heilutellen käsiään sanojensa tueksi.
”Oli hienoa nähdä miten Topikin hyppää ilman ratsastajaa, hirvittävän kepeästi ja sulavasti”, Dreamer tuumaili harjaillessaan suihkunkosteita hiuksiaan saunamökin pienen peilin edessä. Kuuntelin muiden keskustelua päivän tapahtumista, samalla kun vaihdoin tallivaatteet tuttuun ja lämpimään yöpukuun.

Kiskoessani villasukkia paleleviin varpaisiini Meeri kysyi:
”Mitä meillä on huomenna ohjelmassa?”
”Ohjasajoa ja maastakäsin työskentelyä”, ilmoitin ja mökissä puhkesi kuhina, ikään kuin täydessä muurahaispesässä.
”Mä en ole koskaan ohjasajanut”, ilmoitin kuhinan joukkoon ja sain suuren määrän kannustavia kommentteja osakseni:
”Se on hauskaa!”
”Kyllä sä sen varmasti haltsaat ja sitten se onkin ihan mukavaa puuhaa.”
”Kivaa vaihtelua, hevosillekin!”

Meeri kurkottautui sammuttamaan valot ja saunamökkiin laskeutui pimeyden mukana hiljaisuus. Kuuntelin hiljaisuutta, jonka välillä rikkoi peiton kahahdus, milloin huojuvan sängyn natina. Olin sulkemassa silmiäni, kun hiljaisuus todella rikkoutui tuhanneksi säpäleeksi.
”IIIIIH!” kiljaisu kuului vaimean mäiskähdyksen jälkeen.
”Meeri!” Sara huusi syyttävästi.
”Mitä hit..siä te riehutte…?!” Dreamer mutisi selvästi hieman ärtyneenä moisesta mekkalasta.
”Tyynysotaa”, Meeri hihkui yläpediltä.
”Tyynysotaa..” mutisin tuskastuneena haudaten kasvoni tyynyä vasten.
”Älä ole tylsimys!” kuulin Pipsan nauravan ja kevyen tyynyniskun selässäni.
”Enhän mä koskaan..” virnistin kohottaessani tyynyn ja antaen brunetelle samalla mitalla takaisin..

Lauantai - Ohjasajo

- Maastakäsin ajoa voidaan harjoittaa monella tapaa, aloitin luennoimisen. 14 kurssilaista oli ahtautunut tuntilaisten odottelutilaan. Olin piirtänyt pari kaaviokuvaa, jotka havainnollistivat ohjasajoa.

- Usein ohjasajo aloitetaan hevosella niin, että kaksi henkilöä taluttaa riimunnaruista ja yksi on ohjien päässä hevosen takana. Nuorelle hevoselle opetetaan näin pysähtymis- ja liikkeellelähtö. Myöhemmin taluttajia voidaan vähentää ja lopulta jättää kokonaan pois. Kun ohjasajoa harjoitetaan hevosella, joka on siihen tottunut, sitä voidaan tehdä suoralla. Eli niin, että ohjastaja on takana ja liikkuu ehkä joissain tilanteissa sivulle. Tai sitten ympyrällä juoksutuksen tapaan, niin, että ulko-ohjaa pidetään pitempänä.

- Ratsuhevosilla ohjasajon tarkoitus on simuloida ratsastuksen apuja. Eli painava ohja hevosen kyljellä vastaa pohjeapua ja johtava ohjasote ohjasapua. Piiska on usein myös tarpeen.

- Aloitamme ohjasajon pienissä ryhmissä kentällä. Teemme tänään muutamia väistöliikkeitä ja kaarteita.

Elle ja Pella harjoittelevat pohkeenväistöä.

- Ryhmät ovat seuaavat: Ensimäiseen ryhmään tulevat Siiri, Aksu, Pella ja Bonnie, eli poniryhmä. Sitten Reino, Sikke, Frank, Blade ja Rensu. Viimeiseen ryhmään Tiia, Sentti, Laila, Riina ja Myntti.

- Menemme kentälle. Vielä pitäisi olla hyvä ilma ja lumimyräkkää on luvassa illalle. Melko pian ohjasajon jälkeen lähdemme maastolenkille, ja koulutusosuus tehdään illalla maneesissa.

Kurssilaiset lähtivät valmistelemaan hevosiaan.

Jokaisen ryhmän kanssa harjoittelimme liikkeelle lähtöä, pysähdystä, ravia, puolikasta ympyrää ja pohkeenväistöä uran sisäpuolelta uralle.

Sastu:

Kuin sillit purkissa olimme ahtautuneet odottelutilaan Annen lyhytluennolle ohjasajosta. Perjantai oli sujunut ihan mukavasti ja toinen päivä oli lähdössä käyntiin hyvissä tunnelmissa.
Olin joskus tehnyt Rensun kanssa ohjasajon alkeita, mutten pitkiin pitkiin pitkiin aikoihin ollut tehnyt mitään siihen liittyvää. Ori oli nopea oppimaan, mutta valitettavasti nopea unohtamaankin. Odotettavissa oli siis ihan mitä vain.

Anne jakoi meidät ryhmiin: minä ja Rensu menisimme keskimmäisessä. Hoidin Rensun rauhalliseen tahtiin, meillä ei vielä ollut mikään kiire. Selvitin jouhet ja tein harjaan ranskalaisen letin, vaikka ori yrittikin päätään heiluttamalla estää sen teon. Pistin Rensulle tavalliset jännesuojat eteen ja taakse lyhyet hivarit. Orin korvat sojottivat eteenpäin kuin antennit, se tiesi pääsevänsä töihin. Taputin sitä kaulalle ja vilkaisin kelloon. Sitten hain juoksutusvyön ja näytin sitä Rensulle. Ori vilkuili sitä epäuskoisena, mutta tuttuun tapaan rohkeasti haisteli ja sitten se olikin hänen mielestään fine. Heitin sille sit suitset päähän ja kiinnitin ajo-ohjat. Sidoin ne juoksutusvyöhön, ettei ne tippuisi oria taluttaessa.

Lähdimme tallista yhtä matkaa kentälle, koko poppoo. Edellinen ryhmä tulikin vastaan. Päästyämme kentälle Anne ohjeisti vielä pikaisesti. Sitten siirryimmekin hevosten taakse ohjaksiin. Rensu muisti hyvin tämän kohdan, se seisoi paikoillaan kunnes pyysin sitä naksuttamalla käyntiin. Alkuun Rensu vähän kiemurteli mutta löysi pian taas polkunsa.
Aloitimme helpoilla asioilla: pysähdyksillä ja liikkeellelähdöillä. Rensu suoritti nämä hyvin, aina kun malttoi keskittyä ohjaksissa olevaan eikä muihin hevosiin tai kentän ulkopuolella tapahtuvaan...

Jatkoimme puolikkailla ympyröillä ja ravilla. Ravi sujui muuten hyvin, mutta himmaaminen tuntui olevan Rensulla hankalaa, se lähti alkuun vetämään vastaan kun yritin pidättää sitä. Ravi oli kuitenkin tasapainoista, hyvätahtista ja energistä.
Ympyröitä Rensu ei ymmärtänyt alkuun ollenkaan, mutta lähti lopuksi sujumaan. Pohkeenväistö, mitä teimme seuraavaksi, oli myös alkuun hankalaa, osaksi ehkä myös siksi että mulla oli todella vaikeuksia sen kanssa, en alkuun tajunnut yhtään siitä, miten käyttäisin ohjaa "pohkeena", kun ratsastaessa se oli luonnollisesti jalassa. Pikkuhiljaa, kun teimme hitaasti ja askel askeleelta, ymmärsin sen ja Rensu sitä kautta myös. Rensu teki sitä lopuksi älyttömän hienosti, Annekin kehui, kuinka hyvin se sitä teki, aivan rauhallisena mutta silti aktiivisena.

Lopuksi vielä tulimme kaartoon ja purimme tunnin ajatuksia ja tehtäviä. Tunti oli ollut mielestäni hauska, tehtävät toivat loppua kohden kivasti haastetta ja sain paljon uusia näkökulmia.

Kiitimme Annea, jonka jälkeen oli aika mennä hoitamaan hevoset. Rensu ainakin ansaitsi extraporkkanoita!

Lauantai - Maastolenkki taluttaen

Heitin vielä fleecin villapaitani ja toppatakkini väliin. Hyinen tuuli vihelteli jo ilmassa ja muutamia lumihiutaleitakin leijaili taivaalta. Jos tekisimme noin tunnin lenkin, ehtisimme tallille ennen pahinta myräkkää. Kurssilaisille tulisi kyllä jännittävä yö mökeissä, jos säätietoihin oli uskominen.

Pilvi ja Sentti sekä Jeccu ja Riina ennen lenkkiä.

Suurin osa kurssilaisista oli selvinnyt hevosineen tallinpihalle. Olin määrännyt varusteiksi taluttajille kypärät, raipat ja kaviokoukut, hevosille suitset, riimunnarut ja joillekin loimet selkään. Itse en ottaisi hevosta mukaan.

Kun Nillakin sai Aksun valmiiksi ja tuli ulos tallista, järjestin jonon. Sitten lähdimme kohti lumista metsää.

Maastolenkin aikana kävelimme lähinnä metsässä, jossa hevoset pysyivät paremmin hyppysissä. Otimme myös pienen juoksupätkän metsätiellä. Välillä pysähdyimme koputtelemaan pahimpia tilsoja pois. Pyysin myös taluttajia keskittymään hevosen reaktioiden lukemiseen erilaisissa tilanteissa.

Palasimme tallille pahimman myräkän alkaessa, sitten olikin välipalan ja kaakaon aika oleskeluhuooneessa.

Elle:

Elle ja Pella maastolenkillä.

Ihan sattumalta vilkaisin alas hankeen ja näin siinä jälkiä. Olisikohan jonkun metsäkauriin, ajattelin ja kumarruin katsomaan.
"Mitä löytyi?" Siirin kanssa jälkeen jäänyt (ei henkisesti) Inkerin iloinen ääni kuului takaapäin.
"Tuu kattoon!" vastasin. Pella yritti lähteä liikkeelle, mutta uteliaisuuteni metsän eläimen jälkiä kohtaan voitti. Pella olisi kai halunnut pysyä muiden mukana.
Inkerin ehdittyä luokseni alkoi kauempana menevästä porukasta kuulua huhuilua.
"Tytöt tulkaapa jo!", kuului Annen ääni. Niin me sitten ravasimme muut kiinni.

Mirri:

Aamu oli varhainen, porukka nukkui mökeissää sikeästi, kuin tukit. Minusta tuntui, että olin ainut, joka oli hereillä. Kaivoin tyynyni alta puhelimen tarkistaakseni paljonko kello on. 04.20 sanoin ääneen ja laskin pääni takaisin tyynyyn. Inkeri kuului mutisevan jotain perhokalastuksesta tai semmoisesta. Laskin pääni tyynyävasten, koitin nukkuaedes vähän, kyllä meidätkumminkin kohta herätettäisiin.

Aamu kului rutiinien parissa. Söimme aamupalaa ja halukkaat saivat auttaa tallihommissa, ja pian meidän pitikin jo kokoontua odottelutilaan.

Oli yhtä ahdasta kuin eilenkin. Kun kotonakin yöpyneet viimein olivat kaikki paikalla, aloitti Anne selittämään teoreettisesti havannoiden ohjasajosta.Minua jännittiolisi hauskakokeilla ohjasajoa. Lopuksi meidät jaettiin kolmeen ryhmään: vähän niinkuin: isot hevoset, pienemmät pollet ja ponit. Olin viimeisenä joten minulla oli aikaa jäädä vielä seuraamaan ensimmäisen ryhmän tuntia.

Tiian laitettuani ohjasajo kuntoon, olin valmis tunnille. Teimme kaikkea perus asioita pysähtymisestä voltteihin. Haastettahan siinä oli mutta viimein minusta tuntui ettäoli oppinut vaihtoehtoisen tyylin hoitaa ratsastukselle.

Pyry näytti yltyvän kovemmaksi ja kovemmaksi. Nyt todella kadehdin niitä joilla oli toppahousut mukanaan. Juoksulenkki lämmitti minua hiukan, mutta oli silti viluinen. Tiia näytti närkästyneeltä, sillä vauhtia ei näyttänyt olevan neidistä tarpeeksi. Metsien poikki taivallettuamme. Palasimme tallille jasaimme nauttia kaakaot porukan kesken. Pääsimme suojaan ennen pahintapyryä ja tuulta.

Päivän aikana oli luvassa vielä Maastakäsin koulutusta. Sen jälkeen kurssilaiset palasivat joko omiin huusholleihinsa tai mökkeihinsä.

Päivän aikana oli opittu paljon, minua hermostutti huominen kilparata hiukan, onneksi sain silti unenpäästä kiinni.

Jeccu:

Voi kylmyyttä. Nojauduin Riinaa vasten odottaessa että muutkin saapuisivat tallin eteen, jotta lähtisimme matkaan.

“Anna pusu”, juttelin hevoselle ja tungin kasvojani sen turvan eteen.
Riina puhisi lämmintä ilmaa kasvojani vasten ja hönkäisi inhottavan hajuista kaasua suustaan.
“Yöh”, virnistin. “Ootko tuuminu peseväs hampaat joskus? Tai käyttää Listerineä?”

Anne saapui pihalle. Taskussani minulla oli kaviokoukku, kädessä raippa. Riimunnarun kiinnitin itseni ympärille ja kuuntelin siinä mitä Annella oli sanottavaa.
Kun viimeinen hevospari oli tullut, Anne pisti meidät kaikki jonoon ja näin lähdimme matkaan. Kävelimme ensin tietä pitkin, jotta pääsisimme minulle ja Riinalle tuttuun maastopaikkaan, missä yleensä kävelimme.

Metsässä kaikki oli hyvin. Hevosilla oli niin kiire tarkkailla mihin astuivat, etteivät ne aloittaneet kummempaa rumbaa. Tuntui niin hirvittävän oudolta kävellä siinä Riinan vieressä, kun yhtä hyvin olisin voinut istua selässä. Totta kai sekin oli hauskaa - siis taluttaminen, mutta hassua. Metsäpolku alkoi olla leveämpi. Siinä aloimme juosta, Anne johti jonoa.

Silloin tällöin otimme paussin, ja samalla puhdistimme heposten kaviot. Riina kummasteli aluksi touhua eikä nostanut kavioita. Mutta tottuessaan touhuun se ei jaksanut pistää vastaan.

Jouduimme myös harjoittelemaan sellaista seikkaa, kuin tunnistamaan hevosen reaktion erilaisissa tiloissa. Riinaa oli hieman vaikeata lukea, mutta kohta sen sai selville aika nopeasti. Silti oli vielä rutkasti opittavaa; en tiennyt että hevosen lukeminen oli niin vaikeata. Huomattavasti hevonen ei ollutkaan kuin aukinainen kirja.

Kävelimme vielä hetken, ja osasimme aika hyvissä ajoin saapua takaisin tallille. Nimittäin lumimyräkkä aika lailla yllätti meidät, joten veimme hevoset nopeasti sisään ja siitä vielä pihalle.

Oleskeluhuoneessa tarjottiin lämpimät viltit ja kaakaota sekä pientä välipalaa.
Istahdimme sohvalle tyttöjen kanssa, jotkut istuivat lattialla, me kaikki käperryimme vilttien alle - mutta joittenkin täytyi jakaa samaa vilttiä. Juttelimme ja kikatimme, voi, kurssi oli ihana! Kunpa se ei olisi loppunut

Sastu:

Kurssin toista päivää vietiin, ulkona sateli hiljalleen lunta ja valmistuimme maastolenkkiin - maasta käsin. Olin harjannut Rensun huolella, selvittänyt jouhet ja putsannut kaviot. Aikani kuluksi - kyllä, olin ajoissa ja minulla oli aikaa - käärin sille takasiin pintelit, vaikkei se nyt niitä tarvitsisi. Heitin sille lämpimän loimen päälle, koska se oli kuitenkin klipattu. Vilkuilin vähän muita, että missä vaiheessa he olivat samalla kuin laitoin kypärän päähän ja hanskat käteen. Suitsin Rensun vaivattomasti, se oli innoissaan lähdössä taas kohti uusia juttuja!
- Sä oot kyllä niin positiivinen hevonen kuin hevonen voi vain olla, nauroin Rensulle sen katsellessa innokaasti käytävälle päin. Pistin sille liinan, vaikka vaadittiin vain riimunnarua, mutta emme olleet Rensun kanssa pitkään aikaan näin suuren porukan kanssa liikenteessä - ihan siis turvallisuussyistä. Vein Rensun sitten pihalle ja odotimme muita siellä. Porukka kokoontui pikkuhiljaa pihalle, Anne saapui hetken päästä sinne toppautuneena. Odoteltiin vielä loputkin ja pian päästiinkin lähtemään matkaan. Anne ei ollut ottanut käsihevosta.
- Onko Reni ollut villi, vai miksi liina, Anne kysyi.
- Varmuuden vuoksi. Ei olla pitkään aikaan oltu isommassa porukassa liikkeellä, ja tää nyt saattaa vähän innostua.
Anne nauroi.
- Niinhän se saattaa.

Mentiin kävelemään metsäpoluille. Sain kävellä aika reippaasti orhin rinnalla, se puski vain menemään hangessa. Välillä se hidasti ja katsoi minua ihmetellen.
- Helppohan sun on, kun on neljä jalkaa, puhisin Rensulle.
Oli ensimmäisen pysähdyksen ja tilsojen hakkaamisen aika. Rensu pyöri alkuun vain ympyrää, mutta Anne tuli pitämään siitä kiinni että sain tilsat hakattua. Rensu heilutteli päätään villisti ja valmiina jatkamaan jo matkaa. Tanssitin sitä voltilla sen aikaa että kaikki muut olivat valmiita, koska se ei pysynyt paikallaan, ei sitten millään. Eiköhän se kohta rauhottuisi, kun päästäisiin jatkamaan matkaa ja se pääsisi liikkeelle.

Lumisade pysyi onneksi kohtuullisena, mitä nyt välillä puista tippui niskaan lumikasoja. Hevoset pitivät meidät taluttajat valppaina ja vireinä keksimällä aina välillä jotain säpsyttävää. Rensukin kerran nykäisi kunnolla, mutta onneksi ei sen enempää. Hiki virtasi kun paahdimme menemään hangessa. Hevosetkin alkoivat pikkuhiljaa rentoutua ja tilsojenkin hakkaaminen alkoi sujua ilman ylimääräistä hyörintää ja pyörintää.

Alkoi jo hämärtää, kun palasimme tallille. Yhtäkään irtipäässyttä hevosta ei ollut, joten lenkki sujui hyvin, ja juuri kun pääsimme talliin ja saimme suitset pois alkoi hirveä lumimyräkkä.
- Onneksi päästiin alta pois, Pilvi huokaisi katsoessaan ulos.
- Ei olisi ollut kivaa hukkua tämän enempää lumeen!
- No niimpä! Olin ihan varma, etten pääsisi etenemään metriäkään siellä peltopätkällä, missä oli lähes reisiin asti lunta!, Jeccu huudahti ottaessaan Riinalta suitset pois. Herkkä tamma kavahti, mutta rauhoittui taas hetken päästä.
Vaihdoin Rensulle kuivan loimen, riisuin pintelit ja heitin sille vähän heinää karsinaan. Laitoin kamat paikoilleen ja mentiin Driimin kanssa yhtä matkaa oleskeluhuoneeseen nauttimaan lämmintä kaakaota ja pientä purtavaa. Olipahan ainakin urheiltu täksi päiväksi!

Nilla:

"Onko kellään enää mitään herkkuja jäljellä?" kuulin Mirrin kysyvän.
Elle ilmoitti heti, että hänellä oli vielä muutamia karkkeja Remix-pussin pohjalla. Inkerillä oli sen sijaan vielä yksi keksi, jonka hän kuitenkin ilmoitti syövänsä itse. Mullakin taisi olla vielä äidin mukaan pakkaamia suolatikkuja, mutta ne oli pakattu reppuun alimmaiseksi, joten en jaksanut lähteä hakemaan niitä.
Meeri ja Sara olivat hiippailleet saunamökistä meidän asuttamaamme keittiömökkiin näin lauantai-iltana. Huomenna olisi siis jäljellä vielä poniagilityharjoitukset sekä kilparata ja sen jälkeen lähtö takaisin kotiin. Me istuskelimme mökin olohuoneessa isolla lössillä ja mässäsimme viimeisimpiä herkkuja jutellen eri aiheista laidasta laitaan.

"Oltaisko pullonpyöritystä?" Sara ehdotti yllättäen.
Hän piteli kädessään cokispulloa ja kulautti viimeisetkin tipat kurkkuunsa, ennen kuin pyöräytti korkin kiinni. Sen jälkeen hän heilutteli sitä ilmoittaen, että voisimme käyttää hänen pulloaan pelissä.
"Mulle ainakin käy", Meeri sanoi valuen nojatuolista lattialle, aloittaen samalla ringin muodostamisen.
Sitten, kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki asettuivat lattialle istumaan ja koska pullo oli edelleen Saralla, hän asetti sen meidän keskellemme ja pyöräytti ensimmäisenä. Se pyöri hetken vinhaa vauhtia, mutta hidasti sitten ja osoitti korkillaan Mirriä.
"Totuus vai tehtävä?" Sara kysyi virnistäen.
"Hmm.. Tehtävä", Mirri vastasi.
Sara jäi miettimään hetkeksi, mutta pian Ansqu konttasi hänen viereensä ja kuiskasi tämän korvaan jotakin.
"Mee keittiömökkiin ja kaada jonkun niskaan lasillinen kylmää vettä", Sara naurahti. "Varmasti siellä nukkuu jo joku."
Vielä varmistaakseen tyttö katsahti seinällä olevaa kelloa, joka näytti vähän yli yhtätoista. Kaikki muut kikattelivat, mukaanlukien mä, Saran tehtävälle. Tai oikeastaan Ansqun.

Mirri näytti empivän hetken. "Ne suuttuu mulle. Mitä jos Anne tulee just sillon tarkastaan mökit?"
"No eikä tuu", yritin rohkaista. "Mä voin tulla vaikka mukaan."
"Me kaikki tullaan!" Sara huudahti heittäen kätensä ilmaan.
"No eikä mennä kaikki", Elle naurahti. "Nehän herää ennen ku Mirri ehtii tehä tehtävänsä."
Kaikkien mielestä Pipsa oli oikeassa, joten yhteisellä päätöksellä vain Mirri, mä ja Elle lähdettiin saunamökkiin yllättämään nukkujia.
Ulkona oli jo hämärää, kun me hiippailtiin vesilasin kanssa sisään mökin ovesta. Mökissäkin kaikki valot oli jo sammutettu, mutta me kuultiin, kun joku vielä tassutteli pitkin makuuhuoneen lattiaa ja lopulta sänky narahti sen merkiksi, että tämä viimeinenkin meni nukkumaan.
"Toivottavasti tuo ei huomannut meitä", Mirri kuiskasi viitaten viimeiseen kävelijään.
"Hsss", Elle hyssytteli ja laski etusormen huuliensa eteen.
Me otettiin varmuuden vuoksi kengät jaloistamme ja hiippailimme sitten kohti makuuhuonetta. Ovi oli onneksi raollaan, mutta se narahteli hiljaa kun aukaisimme sen mahtuaksemme sisään.
"Mitä.. ?" joku nousi samantien sängystään hiukan väsyneesti.
"Hss!" Elle yritti hyssytellä tätäkin.
Se joku oli Pilvi, joka nousi istumaan sängyllään ja hieraisi silmäänsä hiukan epäuskoisen näköisenä. "Mitä ihmettä te täällä teette?"
Pipsa ja Dreamerkin nousivat sängystään ja katsoivat meitä vähän kummeksuen, kysellen samaa asiaa kuin Pilvi.
"No ei kai sitten mitään", Mirri naurahti epäonnistuneelle tehtävälleen ja kulautti lasissa olevat vedet suuhunsa.
Pipsa, Dreamer ja Pilvi näyttivät hämmästyvän entistä enemmän tajutessaan Mirrin kantaneen täyttä lasillista vettä mukanaan.
Pian me kuitenkin kaikki säikähdettiin valojen syttyessä makuuhuoneeseen, mutta ovella seisoikin vain Anne, joka kietaisi takkia paremmin ylleen. En voinut pidättää naurahdustani, kun huomasin hänenkin kasvoilleen nousevan kummeksuvan ilmeen.
"Mitä täällä oikein tapahtuu? Ja miksi te olette vielä jalkeilla?" Anne kysyi tarkoittaen meitä.
"Oikeastaan me nukutaan keittiömökissä", Elle selvensi.
Anne kyseli, mitä me oikein täällä sitten tehtiin ja Mirri selitti hänelle koko jutun.

Lopulta meidät patistettiin takaisin omaan mökkiimme ja Meeri ja Sarakin palasivat takaisin saunamökkiin. Kello näytti noin puoli kahtatoista, kun keittiömökin kaikki valot sammutettiin ja kaikki painuivat pehkuihinsa.

Sunnuntai - Poniagility

- Otamme poniagilityyn muutaman ponin ja jaamme teidät joukkueisiin. Lista löytyy ilmoitustaululta, kerroin satulahuoneessa hengaileville kurssilaisille.

Pampula:
Mirri
Sara

Siiri:
Nilla
Meeri

Pella:
Dreamer
Sastu

Venna:
Inkeri
Elle

Taiga:
Pipsa
Jolanda

Aksu:
Ansqu
Pilvi

Janus:
Riella
Jeccu

- Poniagility on kuin koirien vastaavaa, eli kentällä on esteitä ja erilaisia pujotteluratoja ynnä muuta. Ponin vierellä juosten on tarkoitus ohjata ponia näille esteille. Nopein aika voittaa.

- Tällä kertaa emme kuitenkaan kisaa, vaan yritämme saada ponit helpohkon radan läpi. Ponimme eivät kuitenkaan ole tottuneet tähän hommaan, joten tästä saattaa tulla hauskaa! virnistin.

- Tulette maneesiin joukkue kerrallaan, ja jokainen saa kokeilla poninsa kanssa rataa kerran. Sen jälkeen on välipala ja sitten kurssin kisa, jossa yhdistetään kaikkea viikonlopun aikana opetettua.

Lähdin maneesille ja jäin odottelemaan ensimmäistä ryhmää.

Elle:

Lähdimme Inkeri Vennaa taluttaen maneesiin. Anne odotteli meitä keskellä maneesia hymyillen leveästi. Jännitys hiipi rintaani, tästä tulisi varmasti huippua!

"No, kumpi teistä haluaa aloittaa?" Anne kysyi astellen meitä vastaan. Inkeri ja minä vilkaisimme kysyvästi ja jokseenkin epävarmasti toisiamme.
"Minä kyllä neuvon teitä ensimmäisellä kierroksella", Anne vakuutti ja niimpä me päätimme, että minä aloittaisin. Ensimmäinen kierros oli helpompi kuin seuraava tulisi olemaan. Se sisälsi kaksi pientä estettä ja hyvin loivaa pujottelua. Hymyssä suin ja välillä naureskellen rata meni hyvin. Sitten istahdin katsomoon seuraamaan Inkerin ja Vennan työskentelyä. Venna kulki Inkerin perässä nätisti ravaten ja Inkeri hölkkäsi sen rinnalla iloisena.

Kiersimme Vennan kanssa maneesin uraa pitkin, kun Anne vaikeutti rataa, ei paljon, mutta vähän. Seuraavassa radassa oli tunneli, joka oli tehty laittaen estetolppia aivan vieriviereen. Lisäksi oli myös hieman korkeampi este ja pujottelutolppien välit olivat lyhentyneet.

Minä aloitin ensimmäisenä Vennan kanssa. Alussa olevat kaksi estettä menivät hyvin, ne olivat samoja mitä oli ensimmäiselläkin kierroksella. Tolppatunnelia kohti mennessämme Venna jarrutti. Tähän se sitten tyssäsi, ajattelin ja aloin maanitella Vennaa. Maiskauttelin sille ja läpäytin sitä kerran takalistoon, mutta silloinkin se otti vaan pari askelta. Tolppatunneli meni siis hyvin hitaasti, mutta pääasia, että siitäkin päästiin. Loppurata meni ihan hyvin.

Inkerin vuoron koittaessa siirryin taas katsomoon katselemaan. Heilläkin meni alussa olevat esteet hyvin, mutta taas tolppatunnelin kohdalla tuli vaikeuksia. Anne lyhensi tunnellia hieman.

Loppurata meni heilläkin hyvin, tosin Inkeri kompuroi hieman korkeammalla esteellä. Tämä vain virnisti leveästi ja jatkoi radan kunniakkaasti loppuun.

Maneesiin ilmestyi jo seuraava pari ja niin minä ja Inkeri lähdimme viemään Vennaa talliin. Sen tehtyämme kipaisimme nälkäisinä välipalalle.

Jeccu:

Jeccu, Pilvi ja Janus.

Pilvi talutti Janusta ulos tallista.
“Sä saat taluttaa sen, koska mä vedän ihan kohta nokilleni täällä!”
Pilvi tirskahti.
Janus oli tehty niin nätiksi tuntia varten. Ei kyllä mitään erikoista, mutta olin tyytyväinen saadessani vihdoin työskennellä Januksen kanssa. Ja vielä kivassa ihmisseurassa!

En ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin jalat menivät alta ja kuului pieni tömähdys. Siinä minä istuin jäisessä maassa, pipokin oli valunut silmille. Virnistin.
“Smile!” Inkeri virnisti.
Kuului kameran räpsähdys, ja näin muistoni tästä hetkestä oli tallennettu tytön kameralle.

Ansqu:

- Kurssin viimeinen päivä, sanoin Pilville, joka istui vieressäni hoitajien oleskeluhuoneessa.
- Jep, Pilvi huokaisi.

Kuulimme alhaalta tallista iloista puheensorinaa. Päätimme uteliaina lähteä katsomaan.

Kurssilaisia oli sulloutumassa satulahuoneeseen. Menimme muiden mukana. Pian Anne tuli ja kertoi päivän ohjelmasta. Ensimmäiseksi olisi vuorossa poniagilityä. Anne laittoi tallin ilmoitustaululle listan.

Menin kurkistamaan listaa. Siinä näkyi nimeni ja Pilvin nimi. Kohdallemme oli laitettu poniksi Aksu.

- Oi ihanaa! Aksu on hyvä poni! Pilvi riemuitsi.
- Jep! Ihana se on, sanoin ja hymyilin. - Eiköhön jo lähdetä harjailemaan sitä? kysyin.
- Joo lähdetään vaan, Pilvi sanoi.
Innokkaina lähdimme Aksun luokse.

Poni oli karsinassaan. Päätimme, että kun minä harjaisin Aksua, niin Pilvi puhdistaisi kaviot ja laittaisi suitsetkin.

Otin Aksun harjan. Aloin harjaamaan sitä huolella. Pilvi kumartui puhdistamaan ruunan kavioita.

Olin pian harjannut Aksun. Pilvikin oli jo valmis ja hän oli hakenut suitset.
- Voin minäkin laittaa suitset, ehdotin.
- Juu ihan miten vaan, Pilvi virnisti.
Hän laittoi ohjat kaulalle ja tarjosi ponille kuolaimia. Aksu otti ne suuhunsa. Minä puolestaan laitoin remmit kiinni.
- Jes, valmiita! hihkaisin.
Vuorollamme lähdimme maneesiin.

Maneesiin oli koottu matalia esteitä. Veimme ponin kaartoon. Anne kertoi meille poniagilitystä.

Sovimme Pilvin kanssa, että minä menisin ensimmäiseksi. Vuorollamme lähdin ravaamaan Aksun kanssa. Esteen edessä Aksu kummasteli hieman ja pysähtyi esteen eteen. Yritimme uudestaan. Toisella kerralla Aksu hyppäsi hieman epäröiden, mutta silti ihan hyvin. Minua nauratti, sillä agility oli hauskaa! Loput esteet menimme hyvin. Talutin Aksun Pilvin luokse ja tarjosin ohjia tytölle.
- Ole hyvä! sanoin.
- Kiitos! Pilvi kiitteli ja oli jo innokkaasti lähdössä suorittamaan rataa.

He, jotka olivat jo menneet radan, tulivat maneesiin seuraamaan toisten suorituksia hoidettuaan ponin. Kaikilla oli naurussa pidättelemistä, kun joillakin ponit olivat itsepäisiä. Kuitenkin kaikki saivat radan kunnialla läpi.

- Hienosti menitte! Anne kehui meitä. - Olette tosi taitavia. Nyt kuitenkin on välipalan aika ja sitten on kurssin loppukisat! hän jatkoi.

Kurssilaiset menivät välipalalle jutellen innokkaasti kisoista.

Sunnuntai - Kilparata

Sunnuntaina kurssin päätökseksi kilvattiin vielä maastakäsin työskentelyn parissa. Kilparata alkoitettiin taluttaen: pujotteluharjoitus juosten ja parin matalan esteen hyppääminen taluttaen. Sitten hevonen pysäytettiin paikalleen, jossa sen täytyi seistä kuuliaisesti, kun taluttaja laittoi kiinni ajo-ohjat. Ohjasajossa hevonen piti saada pysähtymään ja taas liikkeelle sekä suorittamaan pohkeenväistöä. Lopuksi hevosta tuli juoksuttaa ajo-ohjilla ympyrällä kaksi kierrosta. Kisa päättyi hallittuun pysähtymiseen, jonka jälkeen ratsastaja käveli hevosen luokse ja kumarsi.

Raati päätyi seuraaviin tuloksiin: (arvottu)

1. Inkeri - Siiri 78.313%
2. Ansqu - Reino 76.133%
3. Dreamer - Blade 74.317%
4. Sastu - Rensu 73.719%
5. Pilvi - Sentti 70.304%
6. Elle - Pella 66.983%
7. Jolanda - Myntti 65.577%
8. Sara - Bonnie 62.957%
9. Mirri - Tiia 59.929%
10. Pipsa - Sikke 59.516%
11. Jeccu - Riina 56.8%
12. Riella - Laila 55.251%
13. Nilla - Aksu 52.378%
14. Meeri - Frank 51.712%

Sijoittuneet saivat palkinnoksi ruusukkeet ja osallistuminen hassuttelusarjisspessuun!

Inkeri:

Mahassani kouraisi, kun Anne antoi minulle ja Siirille lähtöluvan. Jännitin kilpailuissa aina hirvittävästi, olivat ne sitten kuinka leikkimieliset hyvänsä.

Talutin innokkaasti ravaavan Siirin pujotteluradalle. Pikkuinen poni puikkelehti nopeasti tötteröiden lomassa, ja kiiti sitten täyttä ravia esteille. Minulla oli pieniä vaikeuksia pysyä perässä, mutta sain kuin sainkin Siirin hidastamaan tahtia, ja lopulta pysähtymäänkin. Muistelin, miten harjoittelimme rataa eilen illalla mökissä Mirrin, Nillan, Ellen ja Ansqun kanssa. Harjoittelu oli kylläkin mennyt loppuillasta melkoiseksi pelleilyksi ja kikattamiseksi, mutta hyvin kuitenkin olin radan oppinut Siiriä korvanneen Ellen avustuksella.

Siiri seisoi paikallaan yllättävän rauhallisesti. Taisi aavistaa, että se oli kilpailuissa. Isommat ongelmat olivat minulla, kun paniikissa mietin, miten ihmeessä ajo-ohjat ponille laitettiinkaan. Säädin hetken hihnojen kanssa jotain omaani, kunnes ohjat olivat edes jotenkin Siirin yllä. Sitten olikin aika ruveta muistelemaan ohjasajotunnin oppeja. Kannustin Siirin liikkeelle, ja pysäytin uudelleen. Laskin hitaasti neljään, ja käskin ponin uudelleen kävelemään. Käännyimme pitkälle sivulle, ja hitaasti, mutta varmasti Siiri alkoi väistättää uralta kohti maneesin keskustaa. Keskellä suoristin tamman, ja kävelimme maneesin päätyyn.

Juoksutuksen ajatteleminen sai minulle aikaan pienen paniikkikohtauksen. Kurssin perjantainen juoksutustunti Siirin kanssa ei ollut mennyt ihan putkeen ponin pukitellessa ja riehuessa liinan päässä.
"Käyttäydy sit kunnolla", ajattelin purren hammasta. Ainakaan tämä ei menisi huonommin, sillä pohjanoteerausperjantaista suunta olisi vain ja ainoastaan ylöspäin.

Kaksi kierrosta. Vaivaiset kaksi! Ne kaksi kierrosta menivät aivan liian nopeasti Siirin laukatessa kuuliaisesti - ja oikein muodossa! Enää jäljellä oli vain helpoin osuus, eli pysähtyminen kera ison kumarruksen.
"Kiitos Inkeri ja Siiri. Seuraavaksi vuorossa ovat Nilla ja Aksu, Pipsa ja Sikke voivat valmistautua", Anne sanoi.
Helpottuneena talutin Siirin talliin Ellen ja Mirrin kanssa. Eihän se ollutkaan niin paha.

Riella:

Olin ehkä hieman pettynyt tulokseemme viimeisellä kilparadalla, koska itse möhlin minkä seurauksena Laila hermostui. Kaikkihan alkoi siitä kun omistan melko huonot kisahermot ja vaikka kyseessä olikin leikkimieliset kisat, otin ne todella tosissani. Jo hevosta hoitaessa ja kuntoonlaittaessa hermoilin niin että se tarttui myös Lailaan. Pujotteluharjoitus meni ihan ok, mutta pari matalaa estettä Laila sitten onnistui kiertämään kun en ollut tarpeeksi tarkka. No ei siinä mitään vaan paikalleen pysähdyksessä se steppaili ja teki omaa showtaan kun yritin kiinnittää ohjat kuolaimiin ja jatkaa rataa.

Ohjasajon pysähdys- ja liikkeellelähtö -osiot menivät hyvin mutta en meinannut saada Lailaa väistämään, niinkuin oli tarkoitus. No siitäkös se sitten vasta hermostuikin kun en onnistunut, hevonen ei onnistunut ja kumpikin hermoili. Kahden kierroksen juoksutus sentään meni suhtkoht hyvin, ainut vain että Laila yritti välillä esitellä rodeotaan johon en sitten suostunut ja tamma otti ja möksähti. Viimeinen hallittu pysähdys kuitenkin onnistui, mutta tamma steppaili kun kävelin sen luokse ja kumarsin.

Eihän se hevosen vika kokonaan ollut kun tällä kertaa meni vähän mönkään, siitä saa syyttää myös itseään aikalailla. Joka tapauksessa, taputin hevosta ja lähdin taluttamaan sitä sisälle.
- No, ensi kerralla paremmin, Elle totesi taluttaessaan Pellaa vähän meidän jäljessämme.
- Niin, oma vikahan se on kun itsellä on niin huonot kisahermot, oon niin voitontahtonen ja se hermostuneisuus tarttu sit hevoseen, vastasin ja jatkoin taluttamista.
Tallissa riisuin Lailalta varusteet ja harjasin sen taas putipuhtaaksi jokaisella harjalla. Tamma oli väsynyt hermoilemisesta joten se ei jaksanut säpsyilläkään vaan nuokkui pää painuksissa karsinassa. Selvitin vielä harjan ja hännän, jonka jälkeen laitoin taas porkkanan tamman ruokakuppiin ja lähdin jatkamaan hommia.