aanesta
x

Yleisleiri 24.-30.6.2013

Seppeleen kesän 2013 yleisleiri järjestetään kesäkuun lopussa. Luvassa on monipuolista toimintaa Seppeleen hoitajille ja hevosenomistajille.

Leiri toimii perinteisellä kehystarinasysteemille. Jokaiselle leiriläiselle määrätään yksi kehystarina. Lisäksi leirin ajalta olisi suoritettava vapaa lisämaksu.

Leiriltä on ansaittavissa Yleisleirimerki 1 tai 2:
x x





Majoitus tapahtuu Seppeleen leirimökeissä ja telttamajoituksena, mikäli tulijoita on enmmän kuin 12.

Tervetuloa! Maksut tähän topikkiin.

Osallistujat:

Keittiömökki:
Britta - Hype: kehystarina, lisäkuva / merkki OK!
Emmy - Patron: kehystarina, lisäkuva, lisäkuva / merkki OK!
Emsku - Hestia: kehystarina, lisäkuva / merkki OK!
Fiia - Elmo: kehystarina, lisätarina / merkki OK!
Salma - Bonnie: kehystarina, leiripäiväkirja / merkki OK!
Saunamökki:
Anthon - Taiga: kehystarina
Jesse - Tollo: kehystarina

Ohjelma:

Kuvia leiriltä

x x x x x


Leiriläisten kuvia

x x x x

Maanantai

Kehystarina - Emmy, "Parasta ennen!"

Aamupäivällä Seppeleen piha alkoi täyttyä matkalaukuista ja innokkaista ihmisistä. Minä, Salma, Emsku, Britta, Anthon, Jesse ja Fiia olimme kerääntyneet tallin eteen odottelemaan Annea. Pian nainen saapuikin ja jakoi meidät mökkeihin. Tytöt keittiömökkiin ja pojat saunamökkiin. Lähdimmekin siitä kantamaan tavaroitamme kohti mökkejä iloisesti rupatellen. Päivä oli melkein helteinen ja aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Päivän tunti oli vasta iltapäivällä, joten meillä oli hyvää aikaa purkaa tavaramme ja asettautua taloksi viikon oleskelua varten.

-Onks teillä makuupussi vai peitto? Fiia kyseli repiessään isoa peittoa sinisestä IKEAn kassista.
-Mulla on peitto, makuupussi on vähän ahistava.. tuumasin ja levitin vaaleanvihreän kuminauhalakanan yläpedilleni.
-Ootte tylsiä! Mulla ainakin on makuupussi, eihän tässä muuten kunnon leirimeininkiin pääse! Emsku sanoi ja heitti sängylleen kasan vaatteita ja tyynyn.
Nauroimme kaikki ja ryhdyimme purkamaan loppuja kamoja.

-IUUUUU ! kuului Britan huuto pieneltä jääkaapilta. Tyttö oli jo purkanut omat kamansa ja ryhtyny tutkimaan mökin varusteluja.
-No mitä? Salma sanoi hieman huvittuneena. -Rottako siellä on?
-Ei ku umpihomeinen eväsleipä.
Riensimme kaikki tarkastelemaan Britan löytöä. Tosiaan, jääkaapin ylähyllyllä nökötti täysin läpihomeinen puoliksi syöty ruisleipä.
-yäk! meinaa laatta lentää.. Emsku sanoi ja siirtyi suosiolla takavasemmalle.
Itse poimin leivän jääkaapista ja naurahdin.
-Tästä on kyllä parasta ennen päivä mennyt aikaa sitten ! tokaisin ja muut liittyivät nauruun.
Kiikutin aarteen pihan roskikseen, esiteltyäni sitä ensin pihalla kävelleelle Annelle.
-No johan on kunnon viljelmät siinä, Anne tokaisi ja nauroi hänkin.

Palatessani mökkiin, kaikki olivat purkamisessa loppusuoralla ja itsellänikin oli enää pari tavaraa paikoilleen laitettavana. Lopuksi levitin vielä peiton sänkyyn ja sujautin saappaat oven suuhun. Pyöräytin vielä matkalaukun sängyn alle ja olin valmis. Lähdimme porukalla ulos ja katsastamaan poikien mökin.

-Kehtaako tulla? Britta sanoi ja koputti saunamökin oveen.
-Paita päälle ja munat piiloon! Fiia huikkasi ja työnsi oven auki.

Jesse istui sängyllä syventyneenä iphonensa toimintoihin ja Anthon makasi omallaan sängyllään lukien lehteä.
-Ettekö te meinaa purkaa kamoja.. tai laittaa lakanoita sänkyyn, Emsku ihmetteli tiiraillen poikien avaamattomia laukkuja ja sängylle nopeasti auki levitettyä makuupussia.
-Njääh, kamat saa laukusta jos tarvii ja makuupussin kanssa ei tarvii mitään lakanaa, tuumasi Anthon ja Jesse nyökytteli.
-Just.. Britta sanoi ja vaihdoimme tyttöjen kanssa hieman irvisteleviä katseita.
-No, ettekai te meinaa täällä koko päivää kököttää, lähetään nyt pihalle, kaunis päivä, Fiia lausahti lysähtäessään Jessen viereen sängylle.
-No kaiketi me sitte mennään, Jesse sanoi ja tunki puhelimensa taskuun.

Pölähdimme kaikki ulos pienestä mökistä ja vaelsimme talleille. Päivän tunti olisi vasta iltapäivällä ja kello mateli vasta puoltapäivää.
Parisen tuntia siivitimme aikaa ottaen aurinkoa ja suunnitellen tulevan leirin tapahtumia. Iltapäivän puolella siirryimme hakemaan hevosia ja puunaamaan niitä tunnille valmiiksi. Lämpimänä päivänä jokainen köytti ratsunsa pihalle ja siirsi romppeet sinne. Harjailun lomassa oli hyvä jatkaa kesken jäänyttä juttua.

Iltapäivän kavalettitunti pidettiin jokseenkin paahteisella kentällä, jota Kasper oli käynyt kastelemassa, ettemme ihan tukehtyisi pöllyävään hiekkaan. Kastelusta huolimatta hevosten askeleet nostattivat sievoisen pölyvanan peräänsä. Ravailtuamme hevoset lämpimiksi ja notkeiksi, aloittelimme Annen väsäämät kavalettitehtävät. Patron ei ollut yhtä innoissaan kun normaalisti esteillä, johtuen varmaan kuumuudesta. Ponia sai ihan päättäväisesti patistaa ensimäisissä hypyissä eteenpäin.
-Pohkeet kiinni Emmy ja anna raippaa, jos ei muuten! Anne huikkasi, kun Patron laahasi laukassa jalkojaan ja hädin tuskin sai koipensa pikkuruisen kavaletin yli.
Seuravalla kerralla menikin paremmin ja Patron tuntui virkistyvän. Salmalla ja Jessellä taasen ei ollut virkeyden kanssa mitään ongelmaan. Jesse sai Tollon kanssa muutamaan otteeseen tapella, kun ori ei suistunut pysymään nahoissaan ja hyppäsi kavaletitkin metrin loikilla. Salmalla oli Bonnien kanssa hieman samaa vikaa, mutta hienosti tyttö sai pirteän poninsa rauhoittumaan.

Tunnin jälkeen kakki raahautuivat hikisinä ja pölyisinä talliin. Hevoset pääsivät kaikki viilentävään suihkuun ennen tarhoihin vientiä. Suuntasimme yhdessä tuumin koko porukan kanssa odotustilaan ostamaan kylmää juotavaa ja lysähdimme pihalle varjoon niitä lipittämään.
-Ei helkkari kun soijaa pukkaa.. Tummasi Britta repiessään hiostavia saapaita jalastaan ja kääriessään ratsastushousujen lahkeita ylös.
-Jep, tuumasin ja hörppäsin aimo kulauksen kylmästä Coca colastani.
-No ei paree valittaa, Fiia sanoi ja kellahti selälleen puun rakoilevaan varjoon ja risti jalkansa. -Kesä on vaan kerran vuodessa!

Loikoiltuamme oivan tovin puun alla, Anne huikkasi meidät talolle syömään. Herkullisen aterian päätteeksi Anne pyysi meidät kaikki pihalle. Seisoimme ryppäässä tallin pihalla ja tuijottelimme ponitarhalle.
-Olen ajatellut jos tuon tarhan jakaisi tuosta puoliksi niin siitä saisi kaksi ihan hyvänkokoista tarhaa... Anne aloitti seloistamaan ja viittoi kädellään ponitarhan puoleen, jotta kaikki varmasti kiinnitimme sinne huomiomme. Samassa hetkessä niskaan tuli saavillinen jääkylmää vettä.
-Tervetulloo Seppeleeseen ! Huusivat vesiämpäreitä pidelleet Jaakko, Kasper, Elli ja Daniel.
-VOI PERKELE! Huudahti Anthon aivan läpimärkänä.
-Tää kostetaan! Fiia sanoi pieni hullunkiilto silmissään.
Riensimme kaikki täyttämään sisälle ämpärit samalla kun Elli, Jaakko, Kasper, Daniel ja Anne liukenivat nauraen paikalta.
Lähdimme pareittain metsästämänä uhrejamme. Minä ja Salma löysimme Jaakon aittabokseilta ja pienen jahtuaksen jälkeen hänkin sai kylmän kylvyn. Britta ja Fiia olivat löytäneet Kasperin, Anthon ja Jesse olivat onnistuneet kastelemaan Annen ja Emsku oli saanut kiinni Danielin. Enää kuivana oli Elli, jonka yhdessä jäljitimme takatarhalle ja kastelimme oikein kahdella ämäpärillä.
-Kesä kuivaa sen minkä kastelee! Jesse huikkasi poistuessamme paikalta nauraen ja tyhjiä vesiämpäreitä heilutellen.

Kavalettitunti, iltapäivä

Tiistai

Kehystarina - Salma, "Pikku, pikku bikinit"

”Tänään on kyllä enemmän hellettä kuin kenelläkään teistä on järkeä päässä”, Anne nauroi, kun hänen koulutuntinsa jälkeen lojuimme bikineissä tai uimashortseissa hevostarhan edessä limsa- ja mehupullot vieressämme. Monista pulloista pilkisti pitkä, ohut heinänkorsi, joka ajoi pillin virkaa, ja pariin korteen oli pujotettu raskaita, makean näköisiä ahomansikoita. Minä, Fiia ja Britta olimme käyneet ennen koulutuntia keräämässä niitä tarhojen takaa.

Tunti oli ollut hurjan rankka. Edellisenä päivänä meillä oli ollut ainoastaan kavalettitunti omilla hoidokeillamme, ja vaikka silloinkin oli ollut aurinkoista, tuulenviri oli leyhytellyt useampaan kertaan. Koulurääkki oli kuitenkin ollut nimensä veroinen, harva edes muisti, että olisi hetkeen ratsastanut niin tosissaan. Jokaisen selkä oli valunut hikeä, minunkin, vaikka ylläni oli ainoastaan paksuolkaiminen valkoinen toppi ja ratsastushousujen lahkeet oli kääritty polviin. Olimme letkuttaneet hevosia vuoron perään ennen kuin päästimme ne takaisin tarhaan ja rojahtaneet sitten mehuinemme rentoutumaan.

Hyttyset ja kärpäset inisivät rauhallisesti ympärillämme, aina silloin tällöin joku kohotti laiskasti kättään ja läppäisi verenimijän iholtaan. Pilviä ei taivaalla ollut lainkaan. Ruoho, jolla makoilin mahallani, oli pitkäksi venähtänyttä ja sen seassa kasvoi vahvalta tuoksuvia pieniä punertavia kukkia. Yritin vastustaa kiusausta kutittaa heinänkorrella edessäni loikoilevan Anthonin paljasta jalkapohjaa, joka oli avojaloin kulkemisesta mustana. Anthon huomasi harkitsevan ilmeeni, veti jalkansa pois läheltäni ja heitti minua ystävällisesti ruohotupolla.
”Älä luulekaan!” hän nauroi.

”Tulkaapa syömään!” Anne huhuili päärakennuksen ovelta tuntisen kuluttua. Ympäriltäni kuului onnellisia huoahduksia.
”Mun maha on murissut jo ikuisuuden!” Emmy kiskotteli noustuaan ylös ja nyki sitten bikiniensä yläosaa huolellisemmin paikoilleen. Iso osa meistä oli yhdistänyt yläosaan jonkin hiukan peittävämmän alaosan, Emmylläkin oli huivimainen liehuva hame, joka ylettyi säären puoleenväliin.
”Mä olen ensimmäinen!” Fiia kiljahti ja lähti punainen tukka liehuten ryntäämään kohti korkeaa rakennusta. Mustat saappaat tömisivät kuivassa maassa.
Ruoaksi oli täyttävää kanasalaattia, johon sai oman maun mukaan lisätä siemeniä, erilaisia juustoja tai salaatinkastiketta. Pitkän tupapöydän ääreen laskeutui Seppeleen hoitajakaartille harvinainen hiljaisuus, kun kaikki lappoivat ruokaa onnellisen näköisinä ja moni santsasi vielä lisää. Anne oli tehnyt hyvää työtä ruoan kanssa. Minulla ei monesti ollut hellepäivänä kovinkaan suurta ruokahalua, mutta kanasalaattia otin lisää kaksikin kertaa.
”Ja jälkiruoaksi raparperipiirakkaa ja vaniljakastiketta!” Anne, joka oli hääräillyt keittiönurkkauksessa seinän takana, palasi kantaen patalappujen välissä lasista piirakkavuokaa. Pöydästä kuului ihastunut huokaisu.

Vatsat salaattia ja raparperipiirakkaa täynnä hoipuimme takaisin pihalle. Iltapäiväksi oli tiedossa mahdollisuus päästä ratsastamaan Artsin raviradalle. Koko porukka oli – luonnollisesti – innostunut reissusta, joten vähitellen aloimme pyydystää hevosiamme kiinni laitumelta ja sitoa niitä kuka minnekin päin pihaa harjausta varten. Sisälle kukaan ei edes harkinnut ratsunsa viemistä. Hevoset näyttivät melko tyytyväisiltä saadessaan tekemistä, moni niistä oli vain seisoskellut helteestä apaattisena aurinkoisimmassa laikussa ja paistatellut päivää. Bonnien mieliala näytti kohoavan korkeuksiin, kun ojensin sille omenanpuolikkaan ja pompsautin toisen puolikkaan vesiämpäriin, josta se saisi hörppiä harjauksen lomassa. Aurinko poltteli ihanasti ja aurinkorasva tuoksui.

Arvoin Emmyn kanssa hetken, satuloisimmeko poneja, mutta mahdollisuus päästä kiitämään täyttä laukkaa sai meidät lopulta hakemaan yleissatulat tottelevaisesti satulahuoneesta.
”Ois kaameeta tippua siinä kesken laukan”, päivittelin.
”Mitenköhän paljon hevoset kuumuu?” Emmy pohti. Ohikulkeva Jesse irvisti.
”Mä luulen että Tollo ainaki pinkoo lujempaa ku kenellekään oli suotavaa”, hän sanoi violettinen satulahuopa käsivarrellaan.
Kaikki seitsemän ratsukkoa olivat melko pian valmiita. Anne oli kehottanut kaikkia pukemaan kengät jalkaan, jotta jalustimiin saisi paremman tuntuman, ja pukemaan shortsit tai pitkät housut lyöttymien estämiseksi. Koko konkkaronkka oli kuitenkin pitäytynyt yläosavalinnassaan – lukuun ottamatta Jesseä ja Antonia, jotka ratsastivat ilman paitaa – ja ympärillä näkyi erilaisia pilkullisia, raidallisia, ruudullisia tai kukallisia bikineitä.
”Hei tytöt, etteks te oikeasti voi pukea päälle!” Jesse valitti. Hän yritti yhtä aikaa pidellä Tollon ohjia ja peittää silmiään, kun nousimme tahoillamme hevosten selkään.
”Nyt on kesä, tänne läkähtyy muuten!” Britta protestoi kovaäänisesti.
”Kaiken lisäksi miksi sä ja Anthon saatte olla ilman paitaa niin paljon ku sielu sietää!” Fiia jatkoi ja näytti kieltään pojille. Elmo hänen allaan liikehti rauhattomasti.
Kesäiseen kukkatoppiin pukeutunut Anne talutti punertavaa Topia meitä kohti. Tummanruskeassa ratsastuskypärässä oli kateutta nostattavat tuuletusaukot lipan yllä.
”Järjestäydytään jonoon! Ja sitten matkaan!”

Ratsastimme rauhallista tahtia ravirataa kohti. Kuljimme pitkiä pätkiä käynnissä, sillä sää oli pitempiaikaiseen touhottamiseen liian kuuma. Hiki pukkasi kypärän alta, vaikka puiden katveessa olikin viileämpää.
”Olis mahtia käydä uittamassa hevosia!” edessämme kulkeva Emsku huoahti Hestian selästä.
”Mehän voidaan varmaan illalla käyttää”, Jesse kääntyi Tollon selässä katsomaan meitä ja laski kätensä orin lihaksikkaalle vaalealle lautaselle.
”Tekis terää!” nyökkäsin. ”Muuten tänne läkähtyy!”
Ravirata oli laaja, tasapohjainen ja sen keskellä kasvoi pari puuta tyylikkäästi runkoaidalla verhottuina. Ratsastimme radalle pellon viertä. Itse en ollut koskaan ennemmin käynyt Artsilassa, joten metsäisissä maisemissa, pilttuutallissa ja konehallissa oli paljon katseltavaa.
”Tuolla metsäkaistaleen takana on sauna ja pikkuinen lampi”, Anne huikkasi osoittaen puiden väliin oikealla puolellamme.

Lämmittelimme hevoset kevyessä ravissa päästyämme kaikki radalle. Pohja tuntui hyvältä ja sopivan pehmeältä, Bonniekin askelsi halukkaasti. Oli ihanaa, kun oli tilaa levittäytyä ja ottaa tilaa. Bonsku kiri kärkijoukkoihin isompien hevosten kanssa, Hestia ja Taiga jäivät auttamattomasti jälkeen. Vaikka olimme ravailleet hevosia lämpimiksi jonkin verran jo matkan aikana, Anne kehotti meitä pitämään tahdin rauhallisena ainakin kierroksen verran.
”Yhteisestä käskystä sitten nostetaan laukka!” hän neuvoi.
Bonniella oli menohaluja. Se painoi kuolaimelle tavalla, jota harvoin teki aidatulla kentällä ja luimisti korviaan, kun Hype pitempine säärineen kiri ohitse. Minun oli rauhoitettava kevennystä ja tehtävä useampi pidäte, ennen kuin sain tamman kuuntelemaan edes puolella korvalla.
”Ja laukka!” Anne huudahti istuen alas Topin satulaan.

Se oli mahtavaa. Annoin Bonnielle ohjaa ja painoin pohkeet sen kylkiin, tamma singahti eteenpäin ja tuntui painuvan matalammaksi saadakseen kerättyä suuremman vauhdin. Minun oli pakko nousta kevyeen istuntaan ja liu’uttaa kättäni vaalealla kaulalla ohjaa antaen, sileä harja piiskasi käsiä ja tuuli sai silmät vuotamaan. Bonnien voimakkaat lihakset työskentelivät kiidättäen meitä eteenpäin ja jalat nielivät maata allamme hurjaa vauhtia. Ohi jäi Hype, joka säpsyi vierasta paikkaa, ja radalla olimme yhtäkkiä vain minä ja Bonnie. Olisin halunnut nauraa, mutta ääni hukkui tuuleen. Teräväkärkiset, pehmeät korvat höristettyinä poni laukkasi eteenpäin pelkästä juoksemisen ilosta, unohtaneena apuohjat ja tiukan koulutreenin. Tällaista ratsastuksen kuuluisi olla aina!
Laukka kesti aivan liian vähän aikaa. Vaikka Anne väitti kierroksia kertyneen useamman kappaleen, minä olin varma, että jo puolen kierroksen jälkeen hän nosti kätensä ja kehotti meitä pysähtymään. Hevoset puuskuttivat, monen kyljille oli noussut hiki ja sieraimet levisivät ponnistuksesta niiden vetäessä henkeä. Silti niiden silmät vilkkuivat iloisesti – ratsastajienkin suut olivat levinneet kestohymyyn. Oli aika kääntyä kotiin.

Koulutunti, aamupäivä

Tunnilla harjoiteltiin kaarevia teitä ja kiemurauria kaikissa askellajeissa. Tunnista voi kertoa halutessaan vapaasti.

Hevosjako:
Anthon - Frank
Britta - Rotta
Emmy - Venna
Emsku - Humu
Fiia - Edi
Jesse - Eela
Salma - Huiska

Kiitolaukkailua raviradalla, iltapäivä

Siirryimme käynnissä ja kevyesti ravaille raviradalle. Radalla kiitolaukkailtiin ja illemmalla käveltiin kotitallille. Vapaata kertomista.

Keskiviikko

Kehystarina - Fiia, "Kesäinen salarakas"

Vaikka aurinko ei juurikaan paista ja lämpötila pyörii ehkä nippa nappa kahdessakymmenessä plusasteessa, niin hevoset kuin ratsastajatkin hikoilevat kävellessään loppukäyntejä estetunnin jälkeen. Kesän yleisleiri on edennyt jo keskiviikkoon, ja itse kunkin lihakset olivat hapoilla jo ennen kuin Anne laittoi meidät treenaamaan vieraiden hevosten selässä rankkaa ja monimutkaista estetehtävää. Vaikka oma ratsuni, pitkäjalkainen ja vauhdikas Eela, oli koko tunnin kaikkea muuta kuin eteenpäin potkittava, töitä sai silti tehdä. Ja niin saivat kaikki muutkin – Emmyn ja Emskun paitojen selkäpuolet ovat märät ja Jessenkin kasvot punoittavat kevyesti. Anthonin ratsastama Huijari kävelee turpa melkein maassa, eikä edes Venna jaksa yrittää mitään temppuja Britan alla. Vain Alex, jonka selässä Salma hymyilee kuin Naantalin aurinko, näyttää enää siltä, että se jaksaisi toisen samanlaisen tunnin heti perään.

”Huh huh”, Emmy kiteyttää, kun olemme kääntänet urheat ratsumme kaartoon ja valuneet alas satuloista. ”Onneks ei ihan lähiaikoina tarvi enää hypätä.”
”Niinpä, Annen koulutunnit kun on totutusti niin rentoa laiskottelua”, Anthon vastaa kuivasti. ”Onneksi silloin saa edes ratsastaa tutulla ponilla eikä tällaisella –”
”Älä sano, se voi loukkaantua”, Emsku nauraa. ”Tai Akku.”
Anthon vaikenee. Minä vedän jalustimet ylös, löysään satulavyön ja yritän leyhytellä raipalla kasvojani, jonka tiedän loistavan kirkuvanpunaisena.
”Voisi melkein lähteä uimaan”, Salma ehdottaa aikansa Alexia taputeltuaan.
”Mä voin kastella teidät letkulla”, Jesse vastaa avuliaasti ja lähtee taluttamaan Huiskaa tallia kohden – näky oli tunnillakin surrealistinen, tallin Vakavasti Otettava Esteratsastaja omanarvontietoisen suomenhevosen selässä yrittämässä nostaa laukkaa. ”Mutta ei kukaan jaksa kävellä järvelle saakka tän jälkeen, herranjestas.”
”Mut voi jättää välistä”, Britta huikkaa jonon periltä.
”Pieni lepotuokio tekisi kyllä terää”, pohdiskelen. ”Kokiksenjuontitauko etupihalla vartin päästä?”

Hoidettuamme parhaansa tehneet hevoset huolella ja laitettuamme litimärät satulahuovat ja suojat kuivumaan treffaamme suunnitellusti pihan nurmialueella. Nopeimmat ovat jo ehtineet vaihtamaan vaatteetkin, mutta hienot kypäräkampaukset koristavat vielä kaikkien päitä – siitä huolimatta, että Anthon on selvästi tehnyt parhaansa sutiakseen tukkaansa freesimpään malliin. Minä korkkaan puolentoista litran limsapullon ja pistän sen kiertämään. Juttelemme niitä näitä, lähinnä päivittelemme nuutunutta olotilaa ja yritämme arvailla, mitä on lounaaksi. Emsku liputtaa lihapullien puolesta, Salma on ollut haistavinaan makaronilaatikon. Sen jälkeen eksymme kertomaan hevostarinoita lapsuudestamme ja leireistä vuosia sitten. Vähän väliä jutustelun katkaisee niin kova naurunremakka, että oritarhassa Topi ja Tollo katsovat paremmaksi siirtyä takavasemmalle ja tallille tuleva Robert katsoo meitä kuin hulluja ennen livahtamistaan sisätiloihin. Olemme vuoron perään äänessä, joskus päällekkäinkin, mutta Britta tuntuu ihmeen hiljaiselta. Hän silppuaa voikukanlehtiä ja ratamoita ja näyttää hymyilevän pienesti itsekseen.

Hetken hiljaisuuden tullen tyttö nousee vikkelästi ylös, pudistaa kasvinkappaleet ratsastushousuistaan ja mutisee käyvänsä ”tuolla”. Me loput jäämme katsomaan Britan nopeasti loittonevaa selkää.
”Vai että tuolla”, Emmy kommentoi tytön hävittyä tallinovesta sisään. ”Missäköhän lie?”
”Ehkä sillä on joku salarakas?” ehdotan. ”Ainakin se hymyili ihan tyytyväisen oloisena tuossa äsken, eikä takuuvarmasti Jessen tarinalle pukittelevista shetlanninponeista.”
Jesse mulkaisee minua, mutta Salma näyttää miettivän jotakin kuumeisesti.
”Salarakas…” tyttö toistaa hitaasti. ”Voisiko se olla… Ei kai sentään… Britta…”
”Mitä!” Emsku kiljaisee kiihtyneenä. ”Kerro heti jos sä tiedät jotakin.”
”Enhän mä mitään tiedä”, Salma korjaa virnistäen. ”Mutta ajatelkaa nyt. Robert tuli just tallille ja meni sisään. Menikö Britta sen perässä?”
”Robertin?!” Anthon kuulostaa epäuskoiselta, mutta hymyilee sitten leveästi. ”No, mikäs siinä.”
”Nuorta rakkautta”, Jessekin huokaa teatraalisesti. ”Vuosisadan rakkaustarina. Kipinöitä tallilla.”
”Meidän pitää kyllä nyt ottaa tästä selvää”, Emsku sanoo päättäväisesti.
”Mitä sä ajattelit, mennä vakoilemaan niitä?” naurahdan.
”No just niin”, tyttö kuitenkin sanoo napakasti. ”Menoksi ennen kuin ne pääsee karkuun.”

Jesse ja Anthon päättävät yhdessä tuumin olla liittymättä seuraan ja jäävät makoilemaan nurmelle, kun me tytöt lähdemme tutkimusmatkalle.
”Hiljaa sitten, niin ne ei tajua pompata erilleen ennen kuin me nähdään ne itse teossa”, Salma nauraa hiljaa.
Kierrämme tallin taakse ja menemme sisään lainavarustehuoneen ovesta ollaksemme mahdollisimman huomaamattomia. Sitten me vaellamme toivon mukaan hiljaisina kuin aaveet pitkin tallia, kunnes saavumme toimiston kulmalle. Emmy kurkistaa ensimmäisenä.
”Siellä se on”, tyttö kuiskaa. ”Arvatkaapa kenen karsinan edessä.”
”Vennan”, Salma sanoo ääneen sen, minkä me kaikki tiedämme. ”Mennään nyt ihan muina naisina katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu.”

Astumme käytävälle yhtenä lössinä.
”Mitä sä Britta täällä teet?” Emmy tiedustelee välinpitämättömän kuuloisena.
”Missä Robert on?” Emsku kysyy, ei enää niin välinpitämättömänä.
Britta vilkaisee meitä kevyesti punehtuen ja työntää karsinan ovea kiinnemmäs, ettei Venna livahda käytävälle. ”En mä tiedä, ei ole näkynyt.”
Eikä poikaa ihan totta näykään mailla halmeilla. ”Ketä sä sitten tulit katsomaan?” Salma hymyilee kiusoitellen.
”No Vennaa”, Britta toteaa asian kuin itsestäänselvyyden ja osoittelee vaaleaa tammaa kohden. ”Se oli ihan tosi huippu tänään.”
Sanojensa vakuudeksi tyttö antaa ponille porkkananpalan ja taputtaa sen kaulaa, ennen kuin sulkee oven. ”Oliko teillä jotain asiaa?”

Tutkimuksemme veti siis sillä erää vesiperän. Vaikka salarakashan se on ponikin, kyllä todeta täytyy, että itse kukin taisi jäädä miettimään, missä mennään – puhtaasti Vennan takiako Britta oli livahtanut talliin? Ja miksi ihmeessä tyttö oli punastunut Robertissa kysyttäessä? Oliko jotain ihan oikeasti tekeillä?

Estetunti, aamupäivä

Estetehtävät tulossa

Hevosjako:
Anthon - Huijari
Britta - Venna
Emmy - Frank
Emsku - Gitta
Fiia - Eela
Jesse - Huiska
Salma - Alex

Koulutunti, iltapäivä

- Tänään aiheena on kaikkien suosikit; pohkeenväistö, avot ja sulut. Lämmitellään hevoset kevyessä ravissa ja pitkillä suorilla voi aloittaa loivan siksakväistön tekemisen heti alussa.

- Emskulla rennompi asetus väistössä. Älä jää vetämään ohjasta, vaan johdatat liikkeestä pois ja sitten myötäät. Jos Hese ei heti pysy asetuksessa, uudestaan, pehmeästi. Tehtävän tarkoitus on saada pohkeet läpi heti alkuun.

- Salma, pyydä enemmän eteen. Voit tehdä alkuun tosi loivaa väistöä pois uralta, ihan pari askelta. Ja sitten eteen, ravi rennoksi ja sitten takaisin uralle. Bonnie kerää painetta näistä ja paras juuri pitää se fokus rennossa etenemisessä.

- Fiia, auta raipalla takaosaa enemmän mukaan ja alle.

- Kun hevonen alkaa tuntua vetreältä, jatkakaa edelleen väistättämällä uralta pois, sitten takaisin uralle. Kun saavutte uralle, laukannosto ja loppusuora laukkaa. Laukka pitäisi lähteä rennosti, onhan asetus läpi sisälle, eikö juu? virnistin. - Sisäpohje vain nostaa laukan ja lantio myötää liikettä.

- Tässä myös tulee esiin, jos takaosa ei ole mukana väistössä, ei laukka nouse kunnolla, vaan hevonen ryntää etupainoiseen laukkaan.

..jatkuu

Torstai

Kehystarina - Emsku, "Salamia ja salamoita"

-Herää nyt jo! kuulin jonkun kailottavan korvaani.
Mutisin jotakin ja käänsin kylkeäni. Minkäs minä sille voin, että olin aamu-uninen. Britta jatkoi huutamista:
-Vai haluuks sä myöhästyä tunnilta!
Pomppasin hetkessä alas yläsängystä. Vihasin yli kaiken tunnilta myöhästymistä. Nappasin kännykkäni tavarasekamelskasta, avasin näppäinlukon ja katsoin kelloa. Mutta, mitä?! Sehän oli vasta puoli seitsemän. Tunti ei alkaisi vielä pitkään aikaan. Käännyin katsomaan "tää kyllä kostetaan"-ilmeellä virnuilevia ja nauravia kämppiksiäni.
-Mitä varten te herätitte mut näin aikasin, valitin.
Emmy ja Salma vilkaisivat toisiaan.
-Aateltiin mennä pelästyttää pojat, Emmy sanoi viekkaasti.
-Ai miten? Ei niitä ihan niin vaan peläytellä, tokaisin.
-No, pue nyt jotakin järkevämpää päälles nii kerrotaan sitte, Salma hoputti.

Kymmenen minuutin kuluttua hiippailimme kohti saunamökkiä. Aamu oli jo hieman valjennut ja päivästä näytti tulevan lämmin. Hellettä olikin riittänyt mielin määrin. Fiia koputti ovea ja juoksimme sitten paikoillemme. Mökistä alkoi kuulua heräämisen ääniä, "Kuka siel nyt tähän aikaan on"-murahduksia ja kiroilua. Ennen koputusta oven eteen maahan oli pruutattu ketsupilla sana verta. Mökistä alkoi kuulua askelia. Minä ja Britta aloimme raapia ikkunoita taitetuilla oksilla Salman, Emmyn ja Fiian koputellessa talon nurkkia kuiskaillen loitsuja. Sisälle tuli hetkeksi hiljaista, mutta pian ovi avautui ja kuului Anthonin ääni:
-Mit...?!
Kuului kahinaa ja me kaikki viisi odotimme jännittyneinä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Vihdoin Anthon puhui jälleen:
-Ketsuppia??!
Repesimme nauruun ja ryntäsimme esiin. Poika kyykki ketsuppitekstimme edessä hölmistynyt ilme kasvoillaan.
-Pelästyitkö? Emmy kiusoitteli.
-Empä juurikaan. Ihmettelin vain mitä meteliä täältä kuuluu, Anthon hymähti.
-Höh! Mälsää, tuhahdin.
-Hei mitä te oikeen mekastatte siellä tähän aikaan? kuului Jessen väsynyt ääni sisältä.
-Se heräsi vasta nyt, Anthon virnisti.
Me muut pudistimme päitämme huvittuneina. Uskomaton tyyppi! Ei herännyt siihen meteliin mitä pidimme aikaisemmin.

Palasimme omaan mökkiimme. Aika kului jutellessa ja nauraessa. Pian Anne tulikin kutsumaan meidät aamupalalle. Iloinen seurue lähtikin mieluusti ahmimaan jotakin tyhjiin vatsoihin, olihan karkit syöty heti ensimmäisinä päivinä. Aamiaisella kerroimme vuorotellen Annelle yllätyksestämme.
-Olette te aika kekseliäitä, vaikkeivat pojat pelästyneetkään, nainen naurahti ja jatkoi, Ottaako joku salamia leivän päälle?
-Minä! huusivat Anthon, Fiia ja Emmy samaan aikaan.
Samassa jyrähti ja ikkunan takana välähti kirkas salama. Sade alkoi ropista voimakkaasti talon kattoon.
-Öhöm, hän sanoi salamia ei salamoita, korjasi Fiia ja kaikki repesivät nauruun.

Aamiaisen jälkeen kaikki menivät hakemaan nopeasti hevosensa tarhasta, sillä sade ei ollut hellittänyt yhtään. Sidoin läpimärän Hestian kiinni karsinaan ja otin hikiviilan tamman harjapakista. Vedin suurimmat vedet pois ja jatkoin kuivaamista pyyhkeen kanssa. Hestia seisoi kiltisti aloillaan ja nautti saamastaan huomiosta. Aina jyrähdyksen kuullessaan poni käänteli korviaan hermostuneesti ja tunki päätään syliini turvaan. En voinut olla hymyilemättä, kun poni luotti minuun niin paljon, että haki sylistäni turvaa. Vedin pölärillä kirjavan ratsuni kertaalleen läpi ja kävin hakemassa suitset ja sadeloimen satulahuoneesta. Poni avasi suunsa kiltisti, kun kohotin kuolaimet sen turvan eteen. Vedin niskahihnan korvien yli ja kiinnitin remmit. Heitin vielä sadeloimen tamman selkään matkan ajaksi.

Maneesissa jätin loimen katsomon reunalle ja nappasin pienen penkin mukaani. Kiipesin kyytiin ja annoin Hestialle luvan lähteä liikkeelle. Tamma tuntui vetreältä ja hyvältä.
-Okei. Aloitetaan alkuverkka ravissa. Pitkille sivuille loivat kiemurat ja keskellä kiemuraa käyntisiirtyminen. Pysähdykset keskelle lyhyitä sivuja! Anne yritti huutaa humisevaa sateen ylitse.
Juuri silloin pilvet päättivät päästää maahan muutaman oikein ison salaman. Patron ja Hype poukkoilivat laukassa hetken aikaa. Tollo sipsutteli nakellen niskojaan Elmon ja Taigan käännellessä korviaan hermostuneina. Hestia allani sekosi täysin. Samoin Bonnie. Takerruin ponin harjaan, kun se ryntäsi kiitolaukkaan. Silmäkulmastani näin, kuinka Bonnie kiikutti Salmaa hurjassa nelissä... Suoraan meitä kohti! Paniikissa vedin Hestian oikeasta ohjasta ja poni pysähtyi kuin seinään jalat harottaen. Bonnien pyyhälsi ohitsemme täyttä laukkaa pukittaen kohdallamme.

Salma onnistui jotenkin ihmeellisesti pysyä kyydissä, mutta se ei hidastanut Bonnieta. Vaalea poni rallitteli vielä maneesin toiseen päätyyn, missä Salma sai ohjattua sen ympyrälle ja sitä kautta pysähdyksiin. Hestia ei ollut liikkunut pysähdyksensä jälkeen milliäkään. Siinä se seisoi jalat harottaen ja korvien kärjet melkein täristen jännityksestä. Silitin hellästi tamman kaulaa.
-Ei hätää tyttö. Kaikki on hyvin, mutisin.
Tunsin Hesen rentoutuvan vähäsen ja kannustin sen uudelleen liikkeelle. Kaikki olivat säästyneet tippumiselta.

Lopputunti sujui oikein hyvin. Salamoita ei ollut tullut enempää ja sadekin oli lakannut ennen tunnin loppumista. Kaikki olivat hoitaneet hevoset huolella koettelemuksen jälkeen. Itse olin hieronut Hestian jännittyneitä lihaksia ja tarjonnut runsaasti porkkanoita. Kokoonnuimme oleskelutilaan juomaan kylmää Cocista. Lysähdin sohvalle rättiväsyneenä. Onneksi istuntatunnille minulle oli määrätty Pella, joka tuskin säikkyisi kovaakaan ukkosta, sillä tummat pilvet olivat jääneet uhkaavasti roikkumaan Seppeleen ylle.
-Nyt kelpaisi taas salami, Emmy sanoi maiskutellen suutaan.
-Etkö sä muka saanut tarpeekses niistä salamoista, kysyin ihmeissäni.
Emmy kääntyi katsomaan minua kummastuneena, mutta virnisti sitten:
-Mä puhuinkin salamista enkä salamoista.
-Jaa no sitten, kikatin ja muut yhtyivät nauruun.

Ilman satulaa -tunti, aamupäivä

Vapaata kertomista.

Istuntatunti, iltapäivä

Tarina tulossa

Hevosjako:
Anthon - Venna
Britta - Myntti
Emmy - Huiska
Emsku - Pella
Fiia - Sentti
Jesse - Laila
Salma - Eela

x

Perjantai

Kehystarina - Britta, "Sukkamehun arvoitus"

Leirin viides päivä (pessimisti sanoisi kolmanneksiviimeinen). Paljon oli kerennyt tapahtua, mutta kuulemma edessäpäinkin olisi mahtavia juttuja. Aika oli mennyt turhankin nopeasti, ja itse jo nyt harmittelin leirin viimeisien päivien kolkuttelua. Emmy oli kyllä sanonut, että meidän täytyy muistaa elää hetkessä eikä vain kirota leirin loppumista tai miettiä menneitä. Niin minäkin yleensä tein, mutta jo nyt harmitti näin mukavan leirin loppuminen. Tänään olimme ehtineet jo maastoilla ja uittaa, jotka olivat molemmat ihania kokemuksia. Ilma oli todella kuuma, ja uitto oli piristänyt painostavaa tunnelmaa. Hypekin oli alun tanssahtelun jälkeen suostunut menemään veteen oikein mallikkaasti, ja pääsin itsekin uimaan sen vierellä. Pikkuhepasta paljastuikin oikea vesipeto!

Reissun jälkeen olimme hoitaneet hevoset mahdollisimman nopeasti pois, suoraan tarhoihin. Itse olimme lösähtäneet tallirakennuksen edustalle nurmikolle, tuskastelemaan hellettä. Ilma seisoi yllämme ja värähteli, kosteus oli käsinkosketeltavaa. Sää enteili ukkosta. Jesse ja Anthon olivat lähteneet käymään mökissään (mitä lie suunnittelivat meidän päidemme menoksi), ja me tytöt makasimme nurtsilla minishortseissa, topeissa (myös napapaidoiksi käärityissä), bikiniyläosissa ja kukin missäkin paitavaihtoehdossa. Kenellekään ei ollut tullut mieleenkään laittaa päälle mitään pidempää, vaan paljastelimme kroppiamme auringolle.
”Järkyttävän kuuma”, Salma tuskaili käärityssä, vihreässä topissaan. Emsku tyytyi vain nyökyttelemään ja hörppäsi lisää kokista pullosta, joka oli joskus ollut kylmä.
”Minnekköhän pojat meni?” Fiia heitti ilmoille kysymyksen, joka askarrutti varmasti osaltaan meitä kaikkia. Kohautin tyynesti olkapäitäni, nousten istumaan.
”Varmaan kohta tulevat”, Emmy totesi, osuen – näin kliseisesti ilmaisten – naulan kantaan. Näimme bruneten ja blondin (B&B!) kävelevän vierekkäin, jotenkin oudossa varustuksessa.

Emskun suu loksahti auki ja pian hän nauroi vatsa kippurassa. Me muut emme olleet vielä tajunneet mitään poikkeavaa pojissa, vaan katsoimme vuorotellen nauravaa Emskua, vuorotellen saapuvaa (wannabe)gangstakaksikkoa. Ja sitten minäkin tajusin, mitä oli tapahtunut.
”Tennissukat ja sandaalit!” älähdin osoittaen B&B-tiimin vaatetusta. Koko tyttöjoukko pamahti nauruun, kaikki eri suuntiin heiluen. Joku nauroi toisen olkapäätä vasten, toinen hakkasi nurmea avokämmenellä, jotkut heijasivat eteen ja taakse; joukkiomme sekalaiset naurutyylit olivat kyllä varmasti näkemisen arvoisia...

Jesse ja Anthon jäivät seisomaan eteemme, kuin poseeraten. Heillä oli päällä ne surullisenkuuluisat tennissukat ja sandaalit, mutta tämän lisäksi myös havaijipaita, bermudashortsit ja vyölaukut. Oikeasti, vyölaukut.
”Mitä ihmettä?!” Emmy sai suustaan tovin naurettuaan. Jesse kohotti pokkana kulmiaan.
”Ai mitä? Me Anthonin kanssa puettiin kesävaatetusta päälle!”
”Ja laitetaan nää ehkä discoonki”, Anthon täydensi vetäen Jessen kanssa identtisesti vaalean kalastajanlakin selkänsä takaa ja asetti sen näyttävästi päähänsä, Jesse vierellään.
”Toi kuvio oli varmasti harjoteltu”, Fiia virnisti kohentaen asentoansa nojaten nyt makuullaan kyynärpäihinsä.
”No ei todellakaan”, pojat toistelivat pudistellen päätään. Minä tirskuin vieläkin ja aina kääntäessäni katseeni uudelleen team B&B:en päästin suustani naurunpurskahduksen. Anthon katsoi minua ”pahasti”, istahtaen Emmyn ja minun keskelle.
”No niin, nytpä on hyvä paistatella päivää näin neitien keskellä”, poika tuumasi ja sivusilmällä näin Jessen istuvan Salman viereen. Pyöräytin silmiäni naurahtaen myötähäpeällisesti. Voi pojat.
”Mistä te ees saitte noi... vaatteet?” Salma esitti jatkokysymyksen. Pojat mumisivat epäselvästi osoitellen ilmansuuntia, eikä meistä kukaan jaksanut tivata tarkempaa vastausta.
”Näytätte kyllä aivan suomituristeilta”, Fiia naurahti kumartuen tarkastelemaan Jessen asua tarkemmin. Nappasin itse Anthonin päästä kalastajanlakin ja länttäsin sen päähäni. Brunette loi minuun paheksuneen katseen, antaen asian kuitenkin olla.

Katseeni jääti Anthonin valkoisissa tennissukissa. Pääni oli kallellaan, aivan kuin olisin jäänyt miettimään jotakin asiaa. Kaikki olivat hiljaa ja jokaisen rauhasista pukkasi varmasti hikeä.
”Onkohan sukkamehulegendat oikeesti totta?”
Lause ryöppysi suustani kuin oksennus, en voinut sille mitään. Toin juuri yhden typerimmistä ajatuksistani julki, kuin vahingossa. Sain osakseni hieman oudoksuvia katseita, mutta Emsku tarttui kysymykseen.
”Mehän voidaan kokeilla!” tyttö huudahti, jatkaen omaa ajatustani.
”Miten?” Fiia ihmetteli, nousten maasta ylös. Ajatus kaikessa ällöttävyydessään alkoi kiinnostaa. Lamppu syttyi päässäni.
”Laitetaan nuo kaksi” – tässä välissä osoitin Anthonia ja Jesseä – ”hikoilemaan tennissukissaan!”
Team B&B katsoi toisiaan sekavin ilmein. Lopulta he nyökkäsivät itsevarmoina ja kättelivät kuin yhteisestä sopimuksesta. Taisivat ottaa haasteen vastaan.

Käskimme Jessen ja Anthonin käydä vaihtamassa mahdollisimman hiostavat kengät (sukat olivatkin molemmilla jo huippuluokkaa...) ja pian he palasivatkin kengissään takaisin luoksemme. Emsku nauroi jo valmiiksi, enkä minäkään voinut olla virnuilematta.
”No niin”, Fiia aloitti hieroen käsiään yhteen, ”eiköhän aleta hommiin!”
Salma käski poikien käydä hölkkäämässä mökkejä ympäri alkulämpimiksi. Sillä aikaa me keksimme heille uusia tehtäviä. Ei mennyt aikaakaan kun hengästyneet Jesse ja Anthon palasivat mökkireissultaan (en tässä vaiheessa kyllä ollut aivan vakuuttunut siitä, olivatko he oikeasti juosseet vai esittivätkö he hengästyneitä). Seuraavana meillä oli heille matalat penkit, jonka päälle ja pois piti hypätä.
”Päälle, pois, ylös alas”, Emmy piti yllä tahtia kun B&B hyppivät tasajalkaa penkeillään.

Lukuisia kyykkyhyppyjä, yleisliikkeitä, pikajuoksuja, marsseja, steppiliikkeitä ja muita ihania hikeä kartuttavia muuvsseja myöhemmin pojat olivat läkähtyä. Kuuma ilma teki treenaamisesta raskaampaa, mutta olimme sentään huolehtineet koekaniinien tankkauksesta testin aikana; ”Vettä!”-huudon kaikuessa joku meistä tytöistä oli kiiruhtanut paikalle vesipullon kanssa. Palvelusta saimmekin kiitosta, haha. Käskimme hikiset miehenalut istumaan nurmelle riisumaan kenkiä jaloistaan.
”Te saatte kyllä ite puristaa sukistanne ne mehut”, Salma vannotti Fiian nyökytellessä suurieleisesti päätään vieressä.
”Kuitenki haluaisit puristaa ne sukat”, härnäsin Selman kyljessä kiinni kunnes tyttö tökkäsi minut naurahduksen saattelemana kauemmas.
”Hyi, aivan järkyttävä haju!” Emsku älähti aitiopaikaltaan.
”Uusi hajuvesimakuhan tästä saataisiin”, Anthon väitti yrittäen työntää kenkäänsä Emmyn naamaan, ”eau de Anthon!”
”Eau de Sukkahiki pikemminkin”, Emmy mutisi yrittäen työntää kenkää pois luotaan. Virnistin leveästi, ojentaen selkäni takaa kaksi lasia.
”Tässäpä teille, suoraan keittiöstä oikein puhtaat lasit”, esittelin asettaen lasit poikien eteen. ”Pistäkää parastanne!”
Jesse sai ensimmäisenä kengät ja sukat jalastaan, ojennellen varpaitaan. Blondi ojentui kohti lasia, aloittaen ensimmäisen sukan puristamisen. Hän väänsi sukkaa kaikin voimin, ja ehkä sieltä irtosikin muutama pisara. Toinen sukka perään, ja oli Anthonin vuoro.
”Kyllä... mä... tän... saan!” brunette ähki vääntäessään sukkiaan mutkalle. Me tytöt emme voineet muuta kuin nauraa, sen verran naamat punaisina olivat pojat sukkiaan vääntäneet. Salma nosti lasit ylös maasta ja peilasi ne taivasta kohden.
”Kyllä täällä vähän sukkamehua taitaa olla”, tyttö totesi. ”Ja kun se on mehua, niin jonkunhan se pitää juoda!”

Pähkäiltyämme, ketkä saisivat joutuisivat juomaan sukkamehut, päädyimme tyttöjen kesken siihen tulokseen, että pitihän poikien omat tuotoksensa juoda. Ensin heidän naamansa olivat epäileväisiä, mutta vähäisen yllyttämisen jälkeen molemmat päättivät nieleskellen juovansa lasienpohjat tyhjiksi. En voinut uskoa, että he oikeasti aikoivat tehdä sen, niin kamalalta sukatkin olivat haisseet.
”Ootte te kyllä aivan järkyttävän yllytyshulluja”, Fiia taivasteli pudistaen järkytyksestä päätään. En voinut olla tunnustamatta tuota tosiasiaa – hulluja nuo suomalaiset. Tai puoliksi suomalaiset.

Anthon ja Jesse nostivat lasit käsiinsä. Jesse pyöritteli pientä nestemäärää lasinsa pohjalla, Anthon näytti henkisesti valmistautuvan koitokseen. ”Jos sä et juo tota myös, nii turpiin tulee”, Anthon uhkasi leikillään, naurahtaen perään.
”Samat sanat pätkä”, Jesse toisti raapien päätään joisiko vai eikö joisi-tyyliin.
”Jesse, Anthon, Jesse, Anthon!” aloitin kannustushuudon kera taputusten, johon muutkin tytöt ryhtyivät. Ja sitten se tapahtui – B&B-tiimi otti laseista ryypyt ykösellä Pohjanmaan kautta. Hurrasimme uskalijaille koekaniineille ja he itse sylkivät. En voinut pidätellä nauruani ja jos vain katsoinkin Jesseen ja Anthoniin, nauruni lensi. Salma tarjosi pojille kokista, jotta he voisivat huuhtoa tuon sukkamehun maun suistansa.
”No oliko se kamalaa?” Emsku kysyi virnistäen.
”Vaikka sitä ei ollu paljo, ni ei se kyllä herkkuakaan ollu”, Jesse totesi otettuaan huikan Salman pullosta. Anthon nyökkäili vieressä.
”Kato suuvettä teille illan bileitä varten”, Emmy naurahti, ”ja hajuvettä samalla!”
Anthon ravisteli kehoaan, näemmä oli saanut kylmiä väreitä jo ajattelusta. Siivosimme jälkemme (tai lähinnä Anthon ja Jesse veivät hikiset vaatteensa pois) ja kuulimme pian kutsun syömään. Nyt oli ainakin sukkamehun arvoitus ratkaistu, ja leiridiscoon valmistautuminen odotti!

Lauantai

Kehystarina - Anthon, "Poliisiasia!"

- Jaajaa, oikein ilosta porukkaa tulleepi maastosta, Jaakko naurahtaa kävellessään meidän ohi. Maastoreissu ei ollutkaan niin ihana, kuin moni meistä oli kuvitellut sen olevan. Sadekuurot olivat pilanneet koko tunnin. Hevoset ja me olimme märkiä ja ainakin minä haisin kuin kuollut ruumis, koska sade ja hiki kuivuneena ei ollut mitenkään nannaa. Taputan ponia kaulalle ja hyppään alas selästä.
- No, vaikka maastoreissu ei mennytkään ihan putkeen, niin toivotaan, että loppupäivä olisi aurinkoisempi, Anne yrittää lohduttaa meitä. Säädän muiden mukana jalustimia ja lähden taluttamaan ponia karsinaan.

Riisun ponin varusteet, pesen jalat ja suojat kurasta, sekä kuivaan hikiviilalla märkää selkää. Taputan Taigaa kaulalle ja pusutan vielä turvalle. Tallin ovelta kurkkaa punapäinen Fiia. Katsahdan tyttöä kysyvästi ja tämä pyöräyttää päätään, koska selvästi kerkesi vaipua jo ajatuksiinsa. Fiia sanoo:
- Niii, siisjoo. Ruoka on valmista, mun piti tulla kertomaan sulle ku jäit tänne vähän pitemmäksi aikaa paijaamaan tota sun ponias, taino eihän se su noo, mutta sun hoitsua, naurahdan Fiian höpötyksille ja sanon tulevani heti. Suljen ponin karsinan ja suuntaan ruokatilaa kohti.

Pöydät olivatkin jo varattu, mutta kävelen ja änkäydyn istumaan Britan ja Emmyn väliin. Tytöt nyrpistävät nokkaansa ja sanovat yhteen ääneen:
- Et voinu suihkussa käyvä? Haiset ihan hielle.. Katson tyttöjä hetken muka vihaisesti ja vastaan sitten naurahtaen:
- Ah, eikö tää mun ihana miehekäs aromi kelpaa teille, voin mä tyytyä tuohon Jesseenki, sanon ja väännän huuleni mutrulle leikkimielisesti.
- Ei nuo tytöt taida ymmärtää tätä miesten parfyymia ratsastuksen jälkeen, Jesse naurahtaa ja tekee tilaa, jotta mahdun istumaan.
- Poliisiasiaa tuo on. Sietäisitte vankilaan ton hajun vuoksi, Emsku naurahtaa ja tytöt rupeavat nauramaan lähes jokainen. Katsomme Jessen kanssa toisiamme hölmistyneenä ja haemme itsellemme ruokaa lautaselle, jota rupeamme syömään.
- Vai poliisiasiaa, Salma hymähtää hymyillen ja ovelan näköisesti. Tytöllä on varmasti jotain mielessä.

Ruokailun jälkeen oli omaa aikaa, jolloin minä ja Jesse lähdimme omaan mökkiimme nukkumaan. Rojahdan sängylleni ja nauran vielä ruokapöydässä keskustelemalle aiheellemme. Sanon Jesselle:
- Leikitääks rosvoja. Nuohan sano, että meidän pitäs mennä vankilaan, Jesse katsoo minua hölmistyneen ja kysyvän näköisenä, joten päätän selventää epäselvää lausettani:
- Mennään säikäyttää tytöt illalla, kun ne on jo nukkumassa.
- Jooojooo, melkein parikymppinen poika innostuu ajatuksesta ja jatkaa: - Säikäytettään ne oikeen kunnolla.

Itsenäisen ratsastuksen vuoro ja katson listaa, kellä menen. Laila. Huh, en ole ikinä mennyt tammalla, joten kerta tämä on ensimmäinenkin. Käyn tervehtimässä tammaa karsinassa ja tämä vaikuttaa hieman varautuneelta minua kohtaan.
- Elä pelkää, mää oon iha mukava… mumisen hevoselle ja kosketan varovasti tämän kaulaa. Otan harjan ja rupean harjaamaan sievin ottein ja rauhallisin liikkein. Putsaan kaviot ja selvitän jouhet. Mukava kaveri näin hoitaessa. Silitän tamman kaulaa ja haen varusteet. Varustan hevosen rauhallisesti, niin kuin yleensä jokaisen hevosen. Katson kelloa ja viittä vaille tasan lähden muiden kanssa taluttamaan hevosia kentälle. Sadepilvet olivat hälventyneet ja aurinko paistoi valkoisten pilvien takaa.

Nousen tamman selkään ja aijon tunnin aikana ainoastaan keskittyä ratsastukseen, en höpötellä muille. Ratsastan käyntiä pitkin ohjin ja totuttelen ponin epävarmuuteen. Hetken ajan kuluttua kerään ohjat ja rupean taivuttelemaan volteille ja pääty-ympyröille. Taivuttelen myös ravissa. Vaihdan suunnan ja taivuttelen käynnissä, sekä ravissa tähänkin suuntaan. Yllätyn Lailan pehmeistä, mutta ilmavista askeleista. Annan laukka-avut pääty-ympyrälle, josta jatkan pitkälle sivulle ja teen voltin seuraavassa päädyssä. Vaihdan taas suuntaa ja teen saman tähän suuntaan. Siirryn käyntiin ja taputan Lailaa kaulalle. Kun verryttelyt on tehty, niin pitkillä sivuilla teen käynnissä, sekä ravissa pohkeenväistöjä ja tunnen, kuinka Laila alkaa rentoutumaan. Työstän Lailaa myös laukassa pohkeenväistöä. Tämä tuottaa jo hieman hankaluuksia, mutta tamma suoriutuu hienosti parin yrityksen jälkeen. Koko tunnin aikana tamma ei ole onneksi säikkynyt mitään, vaan on rentounut ja kulkee myös takapäästä hyvin ja kaula on pyöristyneenä. Taputan Lailaa ja otan loppuravit, jonka jälkeen siirryn käyntiin ja annan pitkät ohjat. Olen todella tyytyväinen tuntiini ja erityisesti Lailaan. Todella taitava hevonen.

Tunnin jälkeen vien ponin karsinaan, puran varusteet ja taputan vielä kaulalle. Loppuilta kuluu nopeasti ja oli aika mennä nukkumaan. Menimme Jessen kanssa omaan mökkiimme ja tytöt menivät omaan. Vaihdoimme Jessen kanssa vaatteet mustiin ja jesse peitti vielä omat vaaleat hiukset mustalla hupulla, minäkin viskasin hupun päähäni.
- Tehdään näin: supisupisupi, supitan Jessen korvaan niin, että kukaan muu ei varmasti. Tai, no kuka olisi voinut kuulla, kun ei meidän mökissämme muita ollut. Jesse nyökkää ja aukaisemme saunamökin oven hiljaa. Menemme yhtä aikaa keittiömökin lähelle, mutta erkaannumme eri puolille. Minä menen toiselle puolelle ikkunan taakse ja Jesse menee ovelle. Tytöt ovat nukkumassa jo. Lyön nyrkilläni lujaa ikkunaan, ei liikettä. Lyön pari kertaa uudestaan, kun huomaan liikettä ja painaudun seinää vasten, jotta minua ei huomata. Huomaan, kuinka Salma katsoo ikkunasta ja avaa ikkunan. Kuulen heidän puheensa selvästi ja pelkään, että jään kiinni, en onneksi.

- Ei täällä mitään ole, Salma sanoo ja yrittää rauhoittaa muita.
- Niin, Salma on oikeessa. Ehkä se oli vaa oksa tai jotain kova tuulihan tuolla on, Fiia jatkaa. Emmy, Emsku ja Britta ovat ehkä eniten peloissaan tästä porukasta. Minun ja Jessen naamat on sotkettu mudalla, joten meitä ei niin helposti tunnisteta. Juuri kun he ovat sulkemassa ikkunaa, ponnistan ja hyppään ylös, sekä päästän järkyttävän karjaisun. Kaikki tytöt juoksevat kiljuen ovelle ja kun he avaavat sen, niin Jesse päästää hirveän rääkäisyn ja tytöt kiljuvat kimeästi yhteen ääneen. Anne juoksee hätääntyneen näköisesti keittiömökille ja katsoo minua ja Jesseä nauraen. Kun tytöt tajuavat tilanteen, he lopettavat kiljumisen ja rupeavat valittamaan meille:
- Joooo, määä säikähin oikiasti. Että te ootte törkeitä, Britta sanoo ja nauraa.
- Ilkeeeeee, Emsku sanahtaa, mutta ei naura. Hän taisi oikeasti vähän suuttua. Kohta jokainen nauraa ja Anne vielä lisää:
- Sovitaan pojat, että ensi kerralla kerrotte minulle ensin, ennen kuin teette tämmöistä, koska en voinut tietää mitä täällä nyt tapahtuu. Anne jatkaa: - Menkääpäs nyt takaisin nukkumaan, kellohan on jo kaksi. Kävelemme Jessen kanssa nauraen saunamökkiimme ja läppäämme käsiämme yhteen. Onnistunut säikäytys. Tämä se vasta on sitä poliisiasiaa.

Maastoesteet, aamupäivä

Tarina tulossa.

x

Itsenäinen ratsastus, iltapäivä

Ei kehystarinaa tunnista, voi kertoa vapaasti.

Hevosjako:
Anthon - Laila
Britta - Pella
Emmy - Gitta
Emsku - Frank
Fiia - Reino
Jesse - Sentti
Salma - Blade

+ Britta - Huiska (tarina)

Sunnuntai

Kehystarina - Jesse, "Joutavia jorinoita"

Viikko oli mennyt niin nopsaan. Se, että en ollut koko viikkoon käynyt Mel Serenissä oli ennenkuulumatonta, mutta toisaalta tauko tallin ihmisistä teki hyvää. Viikon aikana olin tietysti päässyt kokeilemaan myös Seppeleen tuntihevosia. Elävimpänä mieleen oli jäänyt estetunti pulskanpuoleisella suomenhevostammalla Huiskalla. Tytöt olivat melkein kuolleet nauruun, kun olin kivunnut suomenhevosen satulaan. Ja sitten koitti viimeinen leiripäivä.

”Ylös Jesse NYT” Fiia komensi. Yritin vain vetää makuupussiani ylemmäs, mutta sitä revittiin pois. Nousin unentokkuraisena istumaan ja haroin hiuksiani. Viimeisenä iltana Salma oli saanut jäätävän idean siitä, että kaikki punkkaisivat saunamökissä ja kohta lattia olikin ollut patjojen peitossa. Olin kohteliaasti kieltäytynyt siskonpetistä ja kömpinyt illalla omaan sänkyyni. Tytöt olivat haukkuneet minua lällyksi, mutta mitäpä siitä. Sainpahan nukkua ilman, että joku oli kokoajan pyörimässä päälle.
Noustessani istumaan huomasin, että tytöt olivat jo siivonneet osan patjoista pois lattialta. Anthon oli ollut myös järkevä ja nukkunut omassa sängyssään. Mökissä oli illalla ollut pätsi, joten olin karannut ulos istuskelemaan. Salma oli seurakseni ja olimme jutelleet pitkään. Tyttö oli hyvin fiksu ja erittäin hyvää seuraa. Kello oli kuitenkin näyttänyt jo puoli neljää ja meidän oli ollut pakko hipsiä mökkiin nukkumaan.
”Miks te herätitte tähän aikaan jo..” mumisin ja kuulin naurahduksen.
”Eipä ollu Salmalla ongelmia herätä tunti sitten.” Emmy totesi kerätessään kamppeitaan lattialta.
”Mä tarviin unta.. eikä aamulla oo ees mitään ihmeellistä, miks te menitte herättämään..”
Kukaan ei kuitenkaan jaksanut kuunnella narinaani, vaan Fiia viskasi minua tyynyllä.
”Mitä te ees kuhertelitte illalla ulkona?” Anthon heitti väliin. Pudistin päätäni.
”Joutavia jorinoita tuollaiset juorut, juteltiin vaan.”
”Joojoo, tanssitte leiribileissäkin.” Emmy hihitti.
”Tanssinhan mä Fiiankin kans” tuhahdin ja kampesin itseni jaloilleni. Nappasin vaatteet mukaani ja menin vaihtamaan farkkushortsit jalkaani saunan puolelle tyttöjen herkkien silmien takia. Vedin päälleni myös valkoisen t-paidan ja laahustin sitten aamupalalle.

Aamupäivä istuskeltiin tallin edessä. Tytöt olivat reippaita ja puunasivat hevosten varusteita. Ulkolämpötila oli hitaasti nousemassa 20 paremmalle puolelle. Kiskaisin paidan pois päältäni ja heittäydyin selälleni.
”Jos teillä jää ylimäärästä aikaa, niin Tollon kamat vois kaivata vähän rasvaa.” totesin ohimennen. Salma vilkaisi minuun ja näytti kieltä.
”Lusmu” tyttö tokaisi.
”Enhän, mua vaan väsyttää.”
”Sä oisit voinu mennä nukkumaan kasilta, niin ei ois väsyttäny.” Salma naurahti. Pyöräytin silmiäni.
”Miten sä jaksat olla niin ahkera neljän tunnin unilla..”
”Paljon kahvia vaan.” Salma vastasi. Nousin istumaan.
”Joo, mä haen lisää kahvia. Voisitsä millään sillä välin hakee Tollon kamat..”
”En, sä voit ottaa ne mukaan matkalla.”
”Jookojookojooko, en mä voi niitä kahvimuki kädessä kantaa. Hei, voin letittää Bonnien sulle leirikisoihin, ok?”
Salma huokaisi ja myöntyi. Pääsin siis hakemaan kahvia. Kun tulin takaisin, niin Tollon varusteet odottivat minua ja jouduin puhdistamaan ne. Ryhdyin siis tuumasta toimeen, tosin hyvin pitkin hampain.

Iltapäivän leirikilpailut lähestyivät. Varustepuunauksen jälkeen kävimme vielä uimareissulla ja sen jälkeen saimme Annen tekemää Lihakeittoa. Sitten lähdettiin hakemaan leirikilpailun hevoset. Jokainen sai päättää itse millä meni, mutta kaikkihan tietysti valitsivat omat hoitohevosensa lähes poikkeuksetta.
Kaikki puunailivat hevosiaan ja niitä letitettiin ja kiillotettiin. Letitin Bonnien, koska olin niin luvannut, mutta Tollon harjaan en koskenut. Kynin siltä kuitenkin vuohiskarvat ja tein sille niskasiilin, sillä edellisestä siistimisestä oli jo aikaa. En vain ikinä ollut saanut aikaiseksi aloittaa hommaa.
Leirikisaa varten käytiin myös rakentamassa tehtävärata. Se koostui esteistä, kierrettävistä tynnyreistä, pujottelusta, kujasta, tavaroiden kuljetuksesta ja muusta. Osa tehtävistä oli oikeasti haastavia ja ison, energisen hevosen kanssa minulla tulisi olemaan paljon tekemistä.
”Oisit ottanu Huiskan” Emmy huikkasi. Kuulin naurahduksen takaani. Britta oli ilmeisesti muistanut miten huvittavalta olin pitkine koipineni näyttänyt suomenhevosen selässä.
”Joo en, Tollo on ihan hyvä. Se pesee teidän ratsut 6-0, niikö raviradallakin sillon.”
”Luule vaan.” Salma huikkasi kävellessään ohitseni.

Leirikisat aloitettiin kello 14.00. Starttaisin viimeisenä, sillä esteitä nostettiin pikkuhiljaa ratsukoiden toiveiden mukaan. Moni sai todella nopeita kierroksia, mutta joillakin virheillä. Jos teki tehtävät huolellisesti, niin sai yleensä hieman hitaamman ajan. Kaikki kuitenkin suoriutuivat radasta hyvin.
”Ja Jesse ottaa sitten satulan pois, ja antaa vähän tasoitusta.” Anne huikkasi tuomarin paikalta.
”Ai mitä, eikö tossa oo jo tasotusta kun esteet on 120 korkeita ja kavensitte tota kujaakin Tolloa varten?”
”Ei muttia.”
Niimpä jouduin radalle intopinkeällä hevosella ilman satulaa. Rata alkoi esteellä, joten jouduin keräämään hevosen kasaan ja ratsastamaan hieman isompaa laukkaa. Tollo otti valtavan hypyn ja tarrasin harjaan kiinni pysyäkseni kyydissä. Jatkoin tehtävältä tehtävälle ja tuntui että Tollo innostui vain entistä enemmän. Edessä häämötti viimeinen este ja innokas ratsuni loikkasi niin kaukaa ja korkealta, että laskeutuessamme esteeltä se kompuroi hieman, pompahti ylöspäin ja otin lentoa.
Putoaminen oli kuitenkin niin tyylipuhdas, että lensin (jossain ihan ihmeellisessä asennossa) noin kolme metriä hevosen etupuolelle ja laskeuduin jaloilleni. Tollo pysähtyi taaemmas kuin seinään ja seisoin siihen selin tuijottaen silmät suurina muihin leiriläisiin. Koko porukka repesi nauramaan samaan aikaan.
”Valitettavasti Jessen suoritus pitää hylätä, ette ylittäneet maalilinjaa yhdessä Tollon kanssa.”
En ymmärtänyt tilannetta vieläkään. Minä olin pudonnut juuri Tollon selästä. Miten se oli päässyt käymään.
”Nauhalla on!” Anthon huikkasi. ”Aivan mieletön lento.” poika nauroi.
”Hyvä Jesse, kyllä me tiedettiin että sä klaaraat tän!” Salma hihitti.
”Se oli ihan tarkotuksella, että saatte vähän viihdettä..” mutisin.
”Joutavaa jorinaa hei tommonen, aina ei vaan voi pärjätä.” Fiia kikatti.

Leirikisat - Fiia:

Takana on kuusi mahtavaa leiripäivää ja edessä vielä viimeinen koitos: leirikisat. Aamulla puunasimme koko porukka omien tai hoitohevostemme varusteet, minä jaksoin jopa vetäistä omat saappaani saippualla. Sittemmin olimme käyneet virkistäytymässä järvellä, vetäneet vatsat täyteen lihakeittoa ja hoitaneet ravintotasapainon kuntoon suklaalla ja kokiksella. Eipähän pitäisi ruveta huippaamaan kesken radan.

Elmo on piehtaroinut, mutta onneksi muta on kuivunut kevyeksi hiekkakerrokseksi sen karvaan. Harjaan ponia niin, että loppujen lopuksi kättä kivistää ja poni nuokkuu puoliunessa, alahuuli lerppuen. Se ei välitä, vaikka käytävällä ravaa ihmisiä vähän väliä edestakaisin.
”Letitkö sä sitä?” Emsku kurkkaa Elmon karsinaan. ”Olisihan tässä aikaa. Nauretaanko meidät pihalle jos vähän laittautuu?”
”Kyllä mä voisin häntään jonkun ranskalaisen taiteilla”, nyökkään ja sipaisen vaivalla setvittyjä mustia jouhia. ”Kisathan ne on leirikisatkin.”
”Mä ainakin aion letittää Bonskun”, Salma huikkaa käytävältä satulaa kantaen. ”Tai siis Jesse letittää.”
”Se on sitten päätetty”, Emsku naurahtaa. ”Ykköset päälle, poni täyteen tällinkiin ja menoksi. Jaetaankohan tyylipisteitä?”

Anne tulee hetken kuluttua kertomaan, että kahdelta aloitetaan ja että tyylipisteitä ei kuulemma ole jaossa.
”Tulkaa rakentelemaan rataa ennen kuin satuloitte”, nainen pyytää. ”Vartti?”
”Onnistuu”, Taigaa käytävällä kuntoon laittava Anthon ilmoittaa koko jengin puolesta.
Minä nappaan letityskamman käteen ja alan väkertää Elmolle lettiä häntään. Poni jaksaa seisoa kiltisti kolmanteen yritykseen saakka, mutta sen jälkeen minun on tyydyttävä esitykseen, joka on vähän sinne päin. Muutama jouhi sojottaa itsepintaisesti keskeltä lettiä, joten nyppäisen ne kylmästi pois. Lopputulos välttänee tämän luokan kisoissa. Treenata kyllä pitäisi, jos meinasin startata syksyllä jossain kotitallin ulkopuolella. Harjan kanssa ei onneksi tarvitse säätää – pystäri ei ehkä ole aina se tyylikkäin vaihtoehto, mutta ehdottomasti helppohoitoisin, kun sen pitää tarpeeksi lyhyenä.

Olen juuri saanut viime silaukset tehtyä, kun Emmy hoputtaa meidät kentälle. Anne antaa meidän heittäytyä luovaksi, ja mehän teemme työtä käskettyä. Britta raahaa kentälle tynnyreitä – ”vähän western-henkeä kattokaa” – ja Jesse alkaa luonnollisesti askarrella esteiden parissa. Salma ja Emmy visioivat suojansiirtotehtävää estekannattimelta toiselle, minä ja Anthon rakennamme perinteisen puomikujan ja lyhyen, mutta haastavan pujotteluradan. Koko hommassa on paljon tekemästä kokeneemmallakin kuskilla. Tehtävät tulevat eteen nopeasti, joten hevosen on oltava hallussa ja vauhdin maltillinen. Jesse lupaa naureskellen voittaa koko skaban, mutta tytöt huutavat hänet onneksi nopeasti kumoon. Kaikki ovat hyvällä tuulella. Viikko on ollut mahtava uittoineen, kiitolaukkoinen, leiribileineen, jälkiruokineen, koulu- ja estetunteineen… Vain Seppeleessä pääsee kokemaan niin paljon kaikkea kuudessa päivässä. Hevosiakin olen ehtinyt testaamaan joka lähtöön – erityisesti rennon lupsakka Reino oli jäänyt positiivisena mieleeni. Elmokin on onneksi ollut koko viikon harvinaisen hyvä ja tasainen, ja olen taas saanut monta ahaa-elämystä niin kuin varmasti kaikki muutkin.

Satuloimme ratsut reippaasti ja siirrymme sitten verryttelemään. Kukaan ei sentään ole jaksanut vaihtaa sen siistimpää ylle, housut ovat viikon leirin jälkeen itse kullakin hiukan ryvettyneet ja kypäristä löytyy hiekkalänttejä mitä komeimpien ilmalentojen jäljiltä. Hevoset sen sijaan kiiltävät ja kokonaisuus on oikein kelvollinen. Teemme lyhyen mutta tehokkaan verryttelyn, jotta ensimmäinen ratsukko pääsee aloittamaan tasan kahdelta. Otan Elmon kanssa erityisesti temmonvaihteluita – radalla se kun on saatava reagoimaan mahdollisimman nopeasti. Poni toimii hyvin, vaikka se vähän innoissaan onkin. Laukannostoissa on poweria vaikka muille jakaa ja ravilisäykset irtoavat niin hyvin, että kuka tahansa koulutuomari antaisi niistä satavarmasti kahdeksikon.

”Me ei olla koulukisoissa, Fiia”, Jessekin huomauttaa nauraen, kun jään fiilistelemään hyväntuntuista ravia.
”Täh, ai ei?” virnistän. ”Kouluratsastus on sentään kaiken perusta, sunhan se pitäisi tietää.”
Jesse tuhahtaa ohjatessaan Tollon pienelle verryttelyhypylle, joka ei tietenkään tuota ratsukolle mitään ongelmia. Salma ottaa samaisen hypyn parivaljakon perässä ja minä heidän jälkeensä. Elmo on toden teolla kouluratsastusmoodissa ja laukkaa ensimmäisellä kerralla tyynesti esteestä ohi. Sen mielestä näköjään joko hypätään kunnolla tai ei ollenkaan.
”Vähän tsemppiä nyt”, Anthonkin nauraa.
”Joo joo”, näytän pojalle kieltä, lyhennän ohjaa ja ratsastan napakalla pohkeella Elmoa ylöspäin. Ruuna tekee työtä käskettyä, kiskaisee päänsä korkeuksiin ja nostaa korvat tötterölle, ja sitten mennään. Hyppy on iso ja laakea, hyväntuntuinen, mutta suurin osa siitä kontrollista jonka olin saanut aluksi aikaan, häviää saman tien.

Vaan kivaahan me olemme menossa pitämään, joten en anna sen haitata. Emmy aloittaa radan, ja me muut menemme kävelemään kentän ulkopuolelle siksi aikaa. Patron on pienenä ja ketteränä hyvissä asemissa, mutta kovin nopeasti se ei taida edetä. Minä olen Elmon kanssa seuraavana, ennen kuin esteitä aletaan pikkuhiljaa kohottaa. Poni suunnilleen pomppii paikoillaan lähtölupaa odotellessaan, ja kun Anne viheltää pilliin, ruuna loikkaa matkaan häntäänsä pyöritellen. Puomikujaa se kolhaisee höseltäessään ja suojansiirtopisteellä Elmo laukkaa melkein kolme kierrosta kannattimen ympäri, ennen kuin onnistun nappaamaan suojan. Mistään pysähtymisestä on turha puhuakaan. Pujottelu on tarkka ja nopea ja este ylittyy siivosti. Maaliin päästyämme annan Elmon laukata vielä puoli kierrosta niin kovaa kuin sen kavioista lähtee, ennen kuin poistumme kentältä. Voitto ehkä meni sivu suun, mutta hauskaa ainakin oli.

Kävelemme sen aikaa, että muutkin suorittavat ratansa. Hyviä suorituksia on paljon, mutta kuten aavistelinkin, täytyy valita joko nopeus tai tarkkuus – molempia ei tällä radalla oikein voi saavuttaa. Viimeisenä ratsastava Jesse laitetaan Tollon selkään ilman satulaa. Poika pärjää vallan mainiosti ja on tekemässä ehkä voittorataakin, ennen kuin jotain tapahtuu ja Jesse ottaa yhtäkkiä mielettömän ilmalennon. Ketään ei satu, joten me muut vain nauramme vatsat kippurassa. Jo oli aikakin!

Loppupeleissä voittaja ei ikinä selviä. Anne oli säheltänyt sekuntikellon kanssa siihen malliin, että tarkkaa aikaa ei voi sanoa, eikä kukaan muista enää omia virhepisteitään.
”Tasapeli”, Britta päättää, ja se kelpaa kaikille.
”Eli periaatteessa mä voitin”, päättelen. ”Hullun hauskaa!”
Ja hullun hauska on koko leiri ollutkin. Viimeistään ensi kesänä taas!

Salman leiripäiväkirja