Palaa edelliselle sivulle


Tammikuu 2010   |   Helmikuu 2010   |   Maaliskuu 2010


Kuukauden tähtiin valitaan 2-4 henkilöä, riippuen kuukaudesta. Yhden henkilön valinta on seppeleläisten käsissä, loput valitsee ylläpito. Tämän kuukauden Tähdistä vastaa Josefiina. Helmikuun äänestys tuotti paljon päänvaivaa: ääniä tuli kyllä kiitettävästi, mutta kohteet vaihtelivat niin, että vasta viimeinen ääni löi lukkoon helmikuun seppeleläisten valinnan!

Lynn

Lynn oli helmikuun seppeleläisten valinta. Lynn hoitaa lämmöllä sekä Senttiä että Riinaa, ja on tuttu näky myös muussa Seppeleen toiminnassa tunneista tapahtumiin. Alla seppeleläisten mietteitä Lynnistä:

Jassu:
Lynn on ollut viime aikoina todella aktiivinen, vaikka hällä onkin kontollaan useampi hevonen, sekä on tehnyt iltatallejakin. On pitänyt positiivisen asenteensa yhä esillä, on avulias ja lämminhenkinen persoona, ja on minun mielestäni varsin hyvä esimerkki Seppeleen hoitajakaartille.

Ilu:
Lynn, hoitaa reippaasti kahta hoitsuaan sekä ratsuttaa Hillaa. Tytön kuvat piristävät päivää. (:

Leea
Mun ääni menee Lynnille, ystävällinen ja avulias, ja hoidot on upeita ja huolellisesti tehtyjä.

Lynnin piirokset ovat persoonallisia ja aiheiltaan monipuolisia:

Myös Lynnin tarinat ovat panostettuja sekä soljuvia ja oikeakielisiä. Tässä Eläköön hiihtoloma-hoitotarina hoitopäiväkirjasta.

Suoriudun tallille tavallista perjantaita huomattavasti aikaisemmin. Mieleni tekee hihkua riemusta, kun koulu jää taakse kokonaiseksi viikoksi - hiihtoloma alkakoon, halleluja! Hypähtelen kodin kautta suoraa päätä Seppeleeseen napaten vain eväät ja ratsastusroinat mukaani. Tänään onkin tiedossa pitkä tallipäivä, sillä Riinan ja Sentin hoidettuani jään vielä tekemään iltatallia. Mikäs siinä, tallillehan tässä onkin tullut pari päivää kaipailtua. Ääntä minulla ei edelleenkään ole nimeksikään (mokoma muutti hetkeksi jonnekin lämpimään, Bahamasaarille kenties, ja niin minä jäin mykkänä kylmään koto-Suomeen), mutta mitäpä sen väliä. Elekieleni on laajentunut, ja jos kanssaihmiset eivät eleitäni ymmärräkään, hevoset kyllä tajuavat pointtini puhumattakin. Ja ainahan voi kirjoittaa.

Tallin ovi narahtaa hieman, kun heilautan sen varovasti auki ja pujahdan sisään. Tallissa on hiljaista, muttei tyhjää - muutama muukin hoitajatytöistä on tainnut päästä karkaamaan koulusta hieman aiemmin ja Josefiina näkyy saaneen Jaakonkin patistettua hommiin. Tallimestari puhdistaa parhaillaan Sentin karsinaa aavistuksen yrmeän näköisenä, ja päätän kipittää oleskeluhuoneeseen hänen huomaamattaan. Valitettavasti vain Jaakko astahtaa juuri parahiksi käytävälle ja vilkaisee minua ilahtuneena.
- Kas, tulihan se blondi! Sä saat kyllä hoitaa hoitokoniesi karsinoiden siivoamisen, mä putsaan vaan ne joiden hoitajat ei ole paikalla, Jaakko myhäilee tyytyväisenä.
Käännyn hänen puoleensa ja etsin koiranpentuilmeen kasvoilleni.
- Voi, mä ajattelin että sä olisit tänään ihana ja siivoaisit Sentin karsinan, kähisen vähäisellä äänelläni. - Mä siivoan kyllä sitten Riinan, mutta eikö se olisi reilua että siivoaisit sen Sentin kun nyt kerran aloititkin. Sitä paitsi sä saat siitä palkkaa ja mä olen vielä kipeäkin.
Yskin vakuudeksi sanojeni perään ja hakkaava, keuhkoihin käyvä yskä taitaa hellyttää Jaakon, sillä myrtsisti ja pitkin hampain hän nyökkää.
- Okei, tän kerran. Oli se sen arvoinen esitys kyllä, hän myöntää.
- Kiitos, kulta. Mä tiesin voivani luottaa suhun, mörisen ja hymyilen kauniisti. - Kyllä mä ensi kerralla sen siivoan... ehkä... ellen ole vieläkin kipeä.
- Ihan varmasti siivoat! kuulen Jaakon huikkaavan perääni, mutta tyydyn vain heilauttamaan kättäni ja suuntaamaan askeleeni lopulta yläkertaan.

Ehdin juoda kahvikupin puolilleen, kunnes kännykkä tärisee taskussa ilmoittaen täten saapuneesta tekstiviestistä. Voitko pistää Riinan kuntoon ratsastusta varten? Olisin laittanut itse, mutta mulle tulikin menoa ja tänään on vähän kiire aikataulu. Tulen puoleen mennessä, Riinan voi viedä maneesille jos mua ei näy tallissa. Chao. Näpyttelen lyhyen vastausviestin (ok) ja ryystän kupin tyhjäksi. Vien kuppini tiskialtaaseen ja vedän pipon takaisin päähäni, ennen kuin hypin alakertaan ja ulos harmahtavaan, kylmään talvipäivään. Kohta sataa ihan varmasti lunta, tuumaan mielessäni, kun suuntaan kohti tammajoukkion tarhaa, josta tiedän löytäväni Riinan. Siellähän se, pelleilee Myntin kanssa ja viis veisaa yrityksistäni saada se kiinni. Tuhahdan turhautuneena ja pyörittelen silmiäni, mutta lopulta taisto päättyy minun voittooni.
- Hahhah, sainpas, naurahdan tammalle käheän voitonriemuisesti ja saan hevosen säikkymään möreää ääntäni. - No anteeksi vaan, mulla on flunssa...

Riina jatkaa höösäämistään vielä tallissakin ja osoittaa dramaattisin elkein, että olisi mieluummin jäänyt ulos kavereidensa luokse.
- Mä tiedän, mutta se nyt on ikävä fakta että tämmöstä se elämä usein on, huokaisen sille lopulta. - Et sä kyllä tee tätä itsellesi yhtään helpommaksi tolla draamailullasi.
Unohdun hetkeksi rapsuttelemaan tamman kaulaa, mutta Riina on kärsimättömällä tuulella eikä aio sietää turhaa vitkuttelua. Niinpä huokaisen uudemman kerran ja kumarrun puhdistamaan sen kavioita. Saatuani viimeisenkin kavion putsattua lähden satulahuoneeseen hakemaan hevosen varusteita ja pysähdyn matkalla vaihtamaan pari sanaa Liinua puunaavan Lexien kanssa. Kun palaan takaisin Riinan luokse, se kurkkii jo malttamattomana käytävälle ja perääntyy ovelta päätään heitellen minut nähdessään.
- Aurinkoinen vastaanotto, kuten aina, naurahdan vaimeasti ja lasken satulan ja suitset käsistäni.
Pujahdan karsinaan pujottamaan suojat tamman jalkoihin (arvelen Chaon haluavan hypätä) ja palaan sitten hakemaan satulaa. Asettelen huovan pehmusteineen suoraan, kiinnitän satulavyön ja olen vähällä saada osakseni ilkeän näykkäisyn.
- Älä jaksa, jooko? Chao tulee kohta, niin että meidän on parasta olla valmiina siihen mennessä. Senkin kaunotarhiviö, torun, joskin melko lempeästi - en vain löydä sopivaa napakkuutta ääneeni.

Kun Chao tulee, olen onneksi jo kiinnittämässä suitsien viimeistä hihnaa. Nainen pelmahtaa paikalle ja ilmoittaa hakevansa romppeensa yläkerrasta ja toteaa samaan hengenvetoon, että voin viedä Riinan maneesille jo edeltä.
- Ay ay, captain, sanon ja lähden jo taluttamaan suurta tammaa käytävälle ja ulos tallin etuoven kautta maneesille.
Riina kulkee vierelläni pää ylhäällä ja korvat pyörien, mutta tuntuu melko rauhalliselta. Aikaisempi ennustukseni on osoittautunut oikeaksi, sillä taivaalta leijailee suuria, valkoisia hiutaleita yhä tihenevään tahtiin. Vien Riinan maneesiin, missä kävelytän sitä ympäri uraa odottaen Chaon saapumista. Pian nainen paukkaakin maneesiin. Autan hänet satulaan ja palaan sitten itse takaisin talliin lunastamaan Jaakolle antamaani lupausta.

- Hei, pellavapää, sä lupasit siivota sen riiviön karsinan, niin että älä luista lupauksestasi! Jaakko huudahtaakin heti kun näkee minun astuvan talliin.
- Juu juu, en en, kuittaan ja lähden hakemaan kottikärryjä.
Eläköön hiihtoloma, tuumaan lappaessani sontaa kärryjentäytteeksi. Kerrankin on aikaa tallihommille - niille vähän ikävimmillekin.

Jassu

Jassu on ystävällinen ja avulias Siken hoitaja, joka puunaa vuonohevosta täydestä sydämestään ahkerasti ja reippaasti. Erityistä kiitosta siitä, että myös Jassun käytös Tallipostissa on asiallista ja esimerkillistä.

Jassu tunnetaan kai parhaiten kuvistaan, jotka ovat värikkäitä ja vuodenaikaan sopivia. Jassun kehitystä piirtäjänä on ilo seurata, ja piirustukset alkavat olla aina vain "jassumaisempia", eli persoonallisempia ja omaleimaisempia.

Tässä mukava, otsikonsa mukaan tavallinen hoitotarina, jota on kuitenkin höystetty kivalla kuvailulla ja suloisella hoitaja-hoitsu-vuorovaikutuksella: Tavallinen tallipäivä-tarina Siken päivyristä.

Kaikki tuntui niin tutulta, kun astelin ties monennettako kertaa tuttua, lumista suoraa tietä bussipysäkiltä kohti Seppelettä. Tiesin jo mitä tehdä, minne mennä, kaikki tuntui olevan kuin valmiista käsikirjoituksesta. Niin arkista, että olisin voinut tehdä saman silmät sidottuna ja käsilläni kävellen. Kuitenkin joku siinä hommassa sai minut jaksamaan, väritti koko päivän ja sai touhun tuntumaan hyvältä joka ikinen kerta. Oliko se sitten hoitoponi suoraan unelmista, mukavat tallikaverit vai tallin kodikas ja tuttu ympäristö, sitä en tiennyt, enkä jaksanut takertua sitä miettimäänkään. Suunnistin risteyksestä vasemmalle ja tarhoja ilmestyi näköpiiriini, ja myöhemmin ison tallin valkoiset seinät sekä luminen kenttä. Kävelin kannat kopisten halki kovan mukulakivilattian yksityissiipeen, jossa Siken karsina näytti olevan tyhjillään. Nappasin ovenkarmissa roikkuvan viininpunaisen riimunnarun hyppysiini ja suuntasin jälleen ulos.

Kevään suojasäät olivat alkaneet hetki sitten, ja tämä riemastutti minua suuresti. Lämpömittari näytti parhaimmillaan jopa paria plus-astetta, ja se tiesi sitä, että pian kevät koittaisi. Olihan nyt jo maaliskuun ensimmäinen päivä. Lunta silti oli, mistä sulaa: tienvarsia reunustivat päälle puolen metrin paksut hanget, jotka vielä lämpimän kelin vaikutuksista painuivat raskaiksi kinoksiksi, jotka tuskin sulaisivat tämän kuun aikana. Taivas oli kirkkaansininen, vaikka sitä verhosikin ohut sumupilvi, joka heikensi kirkkaasti killottavan auringon tehoa. Nyt olisi täydellinen hiihtosää, jos vain olisi enemmän pakkasta. Tuskin kukaan näin lauhalla jaksaisi lähteä suksimaan.

Pullukka Sikke tarhasi kaikessa rauhassa muiden tammojen kanssa, enkä olisi millään raaskinut erottaa sitä kavereistansa. Ujuttauduin tarhan aitojen välistä sisään ja kutsuin Sikkeä nimeltä. No, ehkä se ei ollut aivan paras idea, sillä koko tammajoukkio hipsi minua vastaan huudostani. Nappasin kuitenkin määrätietoisesti Siken narun päähän kiinni ja ohjasin sen ulos tarhasta. Suljin veräjän huolella ja talutin sitten vuonohevosen takaisin talliin poikki pehmeän lumipäällysteisen pihamaan.

Raudoitetun kavion ääni vasten betonilattiaa riipi korvia, kunnes vuonohevonen talsi tiensä pehmustettuun karsinaan. Pyöräytin ponin siellä ympäri irrottaen samalla riimunnarun. Otin karsinan edustalla olevasta harjapakista ensimmäisen käteen sattuvan harjan, joka oli juuri sopivasti kumisuka. Pyörivin ja tehokkain liikkein rappasin irronnutta aluskarvaa pois tamman vaihtuvasta talviturkista. Sikke tosiaan näytti paljon rauhallisemmalta, kuin mitä yleensä. Ehkä sekin piti hiljaisuudesta. Minäkin pidin hiljaisuudesta. Silitin vuonohevosen pehmeää, toffeenkellertävää korvaa ja annoin sen laskea päänsä rentona alas.
Nautin tällaisista hetkistä, jolloin saa olla hoitoponinsa kanssa aivan kahdestaan. Unohtaa koko muun maailman ja sulkeutua vain harjaamaan rakasta poniystäväänsä. Sen hiljaisuuden keskellä voi kyetä unohtamaan kaikki huolet ja murheet, mitä sydämen päällä sattuu olemaankaan.

»Onko tuntilistat jo tullut?!» kajautti joku, arviolta 10 tai 11-vuotias tyttö niin kovaan ääneen, että suorastaan säikähdin.
»Höh, ei ne oo», jatkoi joku hänen kavereistaan pettyneellä äänellä. Sikke heitti korvat niskaan melun noustua, ja minunkin ilmeeni muuttui varsin tympääntyneeksi tyttöjen tulosta. Lopulta lapset pölöttivät niin kovaan ääneen, että minun oli pakko sanoa sanani asiaan.
»Ette voisi yhtään hiljempaa keskustella, täällä on hevosia tallissa?»
»Joo…» jompikumpi tytöistä mumisi ja samalla porukka kuului lähtevän ovesta ulos niin että lukko paukahti. Hymyilin tyytyväisenä ja vaihdoin harjan kaviokoukkuun.

Näistä minä tosiaan pidin, päivistä, jolloin saa antaa ajan virrata ohitseen ja olla välittämättä mistään. Hetkistä, jotka saa kaksin jakaa hoitoponinsa kanssa unohtaen kaiken muun. Näistä minä pidin.

Keikki

Pienen tauon jälkeen Seppeleeseen palannut Keikki hämmästytti hurjalla hoitoputkellaan. Keikin panostetut, hyväntuuliset hoidot Blondin päiväkirjassa saavat hymyn huulille. Keikki erottuu myös hyvin positiivisella asenteellaan ja käytöksellään, josta voisi ottaa mallia.

Keikin piirustukset ovat värikkäitä ja tunnelmallisia. Etenkin puuvärityöt lämmittävät:

Keikin tarinoiden läpi paistaa iloisuus ja innokkuus. Tässä ihana, "eksoottinen" englanninkielinen hoitotarina Blondin päiväkirjasta.

Shivering was the thing I was doing. It had gotten cold and dark outside, but nothing could stop me. I wanted to see Blondi, she was my valentine, since I'd found no-one else. And I wasn't even trying my best to be happy about it, I wasn't the only one that didn't want to be single, I was sure. So, anyway, I had Blondi, which I guess, for the present, was enough.

Stumbling on my own feet I almost fell into a pile of snow. Still I caught my balance and was saved from surely wet clothes. Grumbeling I kept walking and soon enough the stables were in front of me. Sighing in relief I took a step toward the door and found that it was stuck.
" Sheesh. " I started and was about to turn around when I heard a evil laughter, which I knew to be Jaakko's.
" Open the damn door! " I screeched ( I was getting really pissed off, since my toes were numb and felt like they were going to fall off. ).
So I was on the verge of crying, banging on the door with my fists and jumping around trying to get my toes to warm up. At long last Jaakko open the door and I grimaced at him, since Ihad no strength left to punch him in the face. Stomping past him I took my way to Blondi's stall.

Thank god the white horse's stall had already been cleaned and she had gotten her food. I stepped in and wrapped my arms around the beautiful, although dirty, mare in gratitude. She was my friend when I was lonely, such an important part of my life. So, I thought to myself, she most certainly deserved a good cleaning.

I started by digging out a currycomb and going through Blondi's neck, chest, sides and back with that. It got out most of the mud and got her all relaxed. After that I brushed her out with a dandy brush and a body brush, then wiped her sides with a grooming rag to make her shine.

Then I wet a sponge and wrung it out, then I cleaned the Blondi's eyes, nose and lips. She didn't like it much, lifted her head up and snorted, which got a giggle out of me. I leaned my forehead on Blondi's shoulder and breathed heavily. I was so tired.

In what felt like just a moment a woke up and shook my head. I hadn't realized I'd fall asleep. Thankfully it hadn't slept long and since I was in no hurry, I still had time to pick out Blondi's hooves with a hoof pick and brush out her mane and tail with a comb. Then I pressed my lips to Blondi's nose and gave her a slight little kiss, which she hardly minded at all, since she was mostly concentrating on her pile of hay.

Absentmindedly I stepped out of the stall and shut the door behind me. Turning around, I stood face to face with someone, whom I had not noticed. Gritting my teeth together to stop a scream I closed my eyes, then opened them again. It was Yuff.
" You scared the hell out of me! " I complained to the laughing young woman.
" That was SOOO funny! " She giggled.
" Heck. " I mumbled and started walking toward the sittingroom, Yuff following right behind me.
" Coffee, my only sunshine, you make me happyyy when skies are gray.. " She sang quietly beside me and got me laughing. A coffee-addict could never be changed.