aanesta
x

aadaAada

Ikä: 16 vuotta
Hoitohevonen: Lyyli
Aloittanut Seppeleessä: 30.9.2017

Kuusitoistakesäinen Aada on hyväntuulinen ja pirteä hevosihminen. Vaaleaverikkö on kilpailuhenkinen ja rakastaa uusintaradoilla kurvittelua - tämän vuoksi tytön lajiksi on valikoitunut esteratsastus. Aada tunnetaan optimistin perikuvana, mutta toisinaan tuo vitsailee vähän väärissä paikoissa. Tyttö on pulppuavan itsevarma, mutta ei missään nimessä ylimielinen. Blondi onkin erittäin helposti lähestyttävä persoona ja omistaa laajan kaveripiirin. Pähkinänkuoressa Aada on määrätietoinen, mutta huumorintajuinen seppeleläinen, jonka pienen koon korvaa auktoriteetti.

Palkinnot: Spe I

Merkit:

x

aleksanteriAleksanteri

Ikä: 20 vuotta
Hoitohevonen: Myntti
Aloittanut Seppeleessä: 29.5.2015

Aleksanteri Holma on viisihenkisen sisarusparven ainoa poika, jonka niskaan on kaadettu koko lapsuusaika niin paljon kannustusta ja huomiota, että eihän siitä kovin tervettä lopputulosta voinutkaan tulla. Välivuottaan aloitteleva Aleksanteri on yleensä kaveri kaikkien mieleen, mutta henkisen itsensä löytämisen kanssa suunnilleen 15-vuotiaan tasolla. Nynnyilynsä ja epävarmuutensa hän peittää väläyttämällä kauniin hammashymyn ja väkertämällä sitten huolimattomasti lopputuloksia, jotka ovat reilusti sinne päin. Kilpailutilanteessa Aleksanteri vannoo kaikki keinot sallittu -taktiikkaan, minkä vuoksi valveutuneimmat kaverit ovat tajunneet jättää yllytyshullun korvista pois kaiken, minkä voisi lukea haasteeksi. Jos Aleksanterin juttuja jaksaa kuunnella riittävän pitkään, hän saattaa olla lopulta lohduttavan pidettävä ja syvällinen.

Hevosten kanssa Aleksanteri on hyvää tarkoittava huithapeli. Huono sää tai yrmyilevä hevonen harvemmin saavat hänet luovuttamaan, tylsistyminen taas alle sadasosasekunnissa. Aleksanterin salainen pahe on istuntatunnit: niitä hän jaksaa hinkuttaa vaikka puoli elämää. Esteillä hän haluaa mennä korkealta ja voittaa, maahan kaivettujen puomien kanssa pelaamista hän ei voi sietää. Hoitajana Aleksanteri on hellämielinen ja päättäväinen.

Palkinnot: Spe I, Spe II, Spe III

Merkit:

x x x x x x x

almaAlma

Ikä: 17 vuotta
Hoitohevonen: Kössi
Aloittanut Seppeleessä: 05.2017

Tuntiratsastaja, ei ehkä isolla mutta ainakin pienellä T:llä. Yltiöpositiivinen päivänsäde, jota tosin varjostaa mahdoton herkkäsieluisuus. Siirtyminen kerran viikossa ratsastavasta tuntilaisesta Lemonin apuhoitajaksi oli pieni askel tallin kävijäkunnalle, mutta suuri askel Almalle itselleen. Leijonanrohkeudesta tosin palkittiin: onhan Lemon tosi ihana.

Palkinnot: Spe I

Merkit:

alviinaAlviina

Ikä: 19 vuotta
Hoitohevonen: Tikru ja Lasse
Aloittanut Seppeleessä: 2015

Herttaiselta naapurintytöltä näyttävästä Alviinasta tuli Ransun kisahoitaja kuin varkain. Ystäviensä mukana tallille vasta yläasteikäisenä kulkeutunut Alviina ratsastaa vain silloin tällöin ja hallitsee perusasiat. Hevosten hoitamisesta ja valokuvaamisesta nauttiva mansikkablondi on kuitenkin huolellinen ja avulias tallityttö. Alviinaa on helppo pitää viattomuuden perikuvana, joka ei ikinä aiheuttaisi minkäänlaista hämminkiä tai mielipahaa kenellekään.

Palkinnot: Spe I, Spe II

Merkit:

x x

anniAnni

Ikä: 22 vuotta
Hoitohevvoset: Laila
Aloittanut Seppeleessä: 21.8.2015

Anni on 21-vuotias itsevarma rääväsuu, jota voi luonnehtia monin sanavalinnoin. Pääsääntöisesti iloisesta, puheliaasta ja ystävällisestä Annista löytyy myös pohdiskeliva ja vakava puoli, jota tyttö ei välttämättä halua kaikkien näkevän. Tempperamenttisesta tytöstä voi saada hyvän ystävän tai vihamiehen, ihan miten itse haluaa - Anni kohtelee muita hyvin pitkälti samalla tavalla kuin häntä kohdellaan. Vauhtiin päästessään Annin kuulee ja näkee kilometrien päähän, halusi tai ei. Ratsastajana kaikkiruokainen, ei niin kieltäydy koulurääkistä kuin estehyppelöistäkään. Iski silmänsä Lailaan tamman ulkonäön ja kapasiteetin vuoksi - parivaljakolla on varmasti paljon annettavaa toisilleen.

Palkinnot: Spe I, Spe II, Spe III, Spe IV, Spe V

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

aurinkoAurinko

Ikä: 16 vuotta
Hoitohevvoset: Gekko
Aloittanut Seppeleessä: 21.8.2015

14-vuotias Aurinko voi ruskeine nappisilmineen ja hyvin hoidettuine, tummine hiuksineen näyttää kiltiltä tytöltä, mutta todellisuudessa hän on kaikkea muuta kuin aurinkoinen - hän on oikea Pikku Myy ja toisinaan jopa pahanilmanlintu. Jos Aurinkoa lähestyy tämän mielestä liian tuttavallisesti, saa osakseen tylyn tai jopa kiukkuisen vastaanoton, jolla tyttö yrittää peittää ujouttaan. Aurinko karttelee paikkoja, missä on paljon ihmisiä, jotka ehkä haluaisivat tutustua häneen. Kaikesta huolimatta Aurinko on sisimmässään läheisyyttä ja hyväksyntää kaipaava herkkä tyttö, joka rakastaa kaikkea kaunista, kuten jaloja poneja ja pastellinvärisiä mekkoja, ja on myös toivoton romantikko. Hän viettää kuitenkin aina herkät hetkensä salassa ja nolostuu tavattomasti, jos joku yllättää hänet poimimasta kukkia tai tekemästä lumienkeleitä - silloinkin yllättäjä saa todennäköisesti kuulla vihaisia kommentteja stalkkaamisesta.

Aurinko on hyvät perustaidot omaava ratsastaja, mutta muuten hän on hevosten kanssa melkein yhtä arka kuin ihmistenkin.

Palkinnot: Spe I

Merkit:

x x x x x

cellaCella

Ikä: 21 vuotta
Hoitohevvoset: Windi ja Arktik
Aloittanut Seppeleessä: 10.10.2014

Cella on räiskyvä ja melkein hävyttömän itsevarma naisenpuolikas, jolla on paha tapa puhua ennen kuin ajattelee. Kovaääninen kiroilu ja reikäpäinen asenne elämään tulevat onneksi hyvän sydämen, hurtin huumorintajun ja terävän järjenjuoksun kylkiäisinä – aivan menetetty tapaus pellavapää ei siis ole, ainakaan vielä. Ytimiään myöten uskollinen ystävilleen, iänikuisille talliverkkareilleen ja mahdollisimman kahjoille ongelmahevosilleen. Pesun- ja luultavasti luodinkestäväkin hevosnainen, joka pitkän kouluratsastustaustan jälkeen otti ja menetti sielunsa lännenratsastukselle.

Palkinnot: Spe I, Spe II, Spe III, Spe IV, Spe V, Spe VI

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

claraClara

Ikä: 16 vuotta
Hoitohevonen: Siiri
Aloittanut Seppeleessä: 30.6.2013

Clara on pitkät pellavaiset hiukset sekä ystävällisen hymyn omaava pieni ja pippurinen poniratsastaja. Vaalea sinisilmäinen tyttö on lämminhenkinen ja avoin, joten häneen on helppo tutustua, eikä tämä pelkää heittäytyä täysillä mukaan kaiken maailman hullutuksiin. Luonnonlapsi tyttö liikkuu usein kesäisin paljain jaloin ja on löytänyt oman juttunsa luonnollisen hevostaidon parista.

Palkinnot: Spe I, Spe II, 3xSuper-spe, Spe III, Spe IV Spe V, Spe V, Spe VI

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

emmyEmmy

Ikä: 21 vuotta
Hoitohevonen: Kurbus
Aloittanut Seppeleessä: 28.9.2012

Emmy on parikymppinen suomalais-amerikkalaiset juuret omaava blondi. Amerikkailainen tausta näkyy Emmyssä helposti lähestyttävänä persoonana ja puheliaisuutena. Emmy omaa villin ja hieman oudon huumorintajun ja positiivisen asenteen elämään, hän myös laukoo piikitteleviä kommentteja ystävilleen pilke silmäkulmassa, ja yrittää aina keventää kiusallisia hiljaisuuksia tai vaikeita tilanteita (sopimattomilla) vitseillä. Hevosten kanssa Emmy on määrätietoinen ja rakastaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Palkinnot: Spe I, Spe II, Spe III, Spe IV, Spe V, Spe VI, Spe VII, Spe VIII

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

eveliinaEveliina

Ikä: 18 vuotta
Hoitohevonen: Eiko
Aloittanut Seppeleessä: 30.9.2017

Kiharatukkainen Eveliina on erityisen tunnettu hyväntahtoisuudestaan ja ajattelevaisuudestaan. Sympaattinen Eve onkin harvinaisen herttainen ja mukautuvainen tyyppi: hyväsydäminen ja vilpitön, tallilla ahkera ja tunnollinen. Miellyttämishaluisen luonteensa ansiosta Eveliina on vähän liiankin helppo saada tekemään melkein mitä tahansa, onhan Eve aina valmis vapaaehtoiseksi apukädeksi! Ajoittaisesta ujoudestaan huolimatta Eveliina pyrkii toki olemaan avoin ja hymyileväinen kaikkien kaveri. Sopivassa seurassa Eveliina on aika puhelias ja touhukaskin, ja vähänkään häntä tuntevat voivatkin allekirjoittaa tytön olevan myös melko lapsenmielinen ja vauhdikas persoona, joka ei tykkää pysähtyä hetkeksikään! Eveliinan paras tunnusmerkki on ehdottomasti kähärä, luonnollisen ruskea hiuspehko ja vieno hymy. Hevosten lisäksi hänen sydäntään lähellä ovat valokuvaaminen, piirtäminen ja musiikki. Valkoinen järjestelmäkamera, suttuinen luonnosvihko ja suuret, langattomat kuulokkeet kulkevatkin usein mukana myös tallilla.

Palkinnot: Spe I

Merkit:

x

fifiFifi

Ikä: 15 vuotta
Hoitohevonen: Rotta
Aloittanut Seppeleessä: 03.2017

Fifi on se takkutukkainen tyttö, jonka joku ystävällisesti kuvaisi mielenkiintoiseksi persoonaksi. Rikkonaisen perhetaustan vuoksi tästä luodinkestävästä heppatytöstä on ehkä tullut hieman kieroon kasvanut, varsinkin huumorintaju on omanlaisensa. Pohjimmiltaan Fifi on kuitenkin ystävällinen ja avulias ihminen, jolle tärkeintä maailmassa ovat hevoset. Varsinkin se yksi.

Palkinnot: Spe I

Merkit:

x

fiiaFiia

Ikä: 21 vuotta
Hoitohevonen: Elmo ja Eela
Aloittanut Seppeleessä: 02/2008

Fiia, ikuinen ponityttö ja pitkän linjan seppeleläinen, toimii tallilla Elmon hoitajan ja yleisen jokapaikanhöylän roolissa. Reilu, rento ja huumorintajuinen porkkanapää nauttii suuresti niin kunnon koulutreeneistä kuin arkisesta puuhailusta Elmon ja muiden tallilaisten kanssa - eikä varmasti sano koskaan maastoreissulle ei.

Palkinnot: Pella 15HM, Spe I, 3 Kohista, Spe II, 6 Kohista, Spe III, Spe IV, Spe V, Spe VI, Spe VII, Kilp I, Spe VIII, Spe IX, Spe X, Spe XI, Spe XII, Spe XIII

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

inkeriInkeri

Ikä: 18 vuotta
Hoitohevonen: Tirkku
Aloittanut Seppeleessä: 20.11.2011

Taskukokoinen Inksu on Seppeleen ehdoton draamakuningatar, joka hoitaa itsensä jos jonkinlaisiin tilanteisiin ja ongelmiin tämän tästä - tosin tahtomattaan. Tallin käytävillä raikuu suurimman osan ajasta blondin, ponien ja esteratsastuksen nimeen vannovan tytön iloinen nauru, mutta vaihtoehtoisesti tuo saatetaan bongata päästelemässä ilmoille sellaista tekstiä sellaisella volyymilla, että poniäidit pyörtyvät kauhusta. Kuuntelijana Inkeri ei ehkä ole maailman paras, mutta tylsää, hiljaista tai huumorintajutonta seuraa ei hänestä saa tekemälläkään.

Palkinnot: Spe I, Spe II, Spe III, Spe IV, Kilp I, Spe V, Spe VI, Spe VII, Spe VIII, Spe IX, Spe X, Spe XI

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

isabelIsabel

Ikä: 13 vuotta
Hoitohevonen: Hestia
Aloittanut Seppeleessä: 30.9.2017

Lettipäinen ja esteratsastukseen suuntautunut pakkaus innokkuutta, positiivista energiaa sekä ponirakkautta - painottaen sitä innokkuutta! Isot hoitajat ja tallin henkilökunta ovat kaikki Isabelin idoleita: heidän edessään tyttö on kuin enkeli sädekehineen, mutta kunhan hän vain löytää paikkansa ja sopeutuu porukkaan, paljastuu tytöstä varmasti se räiskyvän eloisakin puoli. Hoitoponistaan hän huolehtii aina puhtaasti rakkaudella, vaikka välillä virheitä tuleekin tehtyä. Isabelin isä on kotoisin Englannista, jossa hän on asunut koko elämänsä syksyyn 2016 asti, joten suomen kieli on vielä vähän hataralla pohjalla. Kyllä hän mielellään höpöttää, mutta kieliopista tarkka saattaa tuntea olonsa epämukavaksi...

Palkinnot:

Merkit:

x

jasonJason

Ikä: 11 vuotta
Hoitohevonen: Alex
Aloittanut Seppeleessä: 18.9.2012

Jason on usein iloinen, avoin ja erittäin aktiivinen nuori mies, jolta kilpailuhenkisyyttä löytyy vaikka muille jakaa, vaikka poika osaa myös olla erittäin hellä ja rakastava hevosia kohtaan. Nolostuu helposti, jos vanhemmat ihmiset sitä härnää ja uskoo olevansa jo tarpeaksi vanha pitämään itsestään huolen ainakin joltain osin. Tyytymättömänä poju saattaa mököttää ja ehkä hieman kiukutella kevyesti, mutta huomion kääntyessä seuraavaan asiaan, unohtuu edelliset riidat hetkessä. Vaikka onkin todellani heppafani, pyrkii olemaan charmikas ja tosi cool muiden ihmisten läheisyydessä.

Palkinnot: Spe I, Spe II

Merkit:

x x x x x x x x x x x x

juttaJutta

Ikä: 18 vuotta
Hoitohevonen: Harry
Aloittanut Seppeleessä: 13.11.2015

Jutta Wuopio on käytännönläheinen ja tarmokas kouluratsastusfanaatikko, joka mielummin viettää päivänsä talikonvarressa kuin sohvalla. Vastaantullessa hyvätapaisen hymyileväinen ja kaikkia tervehtivä persoonallisuus. Osaa olla varsin temperamentikas, mutta kääntöpuolena hyvin luotettava ja ahkera nuori nainen, joka tekee mitä pyydetään ja välillä myös enemmän. Kalpea, tummanruskeat olkapääpituiset, kerroksittain leikatut hiukset omaava keskipituinen sporttityttö, joka inhoaa valehtelua ja lupausten rikkomista, muttei välttämättä ilmaise ärtymystään ääneen. Kuluttaa itseään lukiossa, vaikkei siellä niin viihdykään. Jutta on kokenut kouluratsastaja ja tarvittaessa omaa myös melkoisen kilpavietin.

Palkinnot: Spe I, Spe II

Merkit:

x x x x x x x x x x x x

loviisaLoviisa

Ikä: 17 vuotta
Hoitohevonen: Lyydia
Aloittanut Seppeleessä: 07 2008

Loviisa on rento, iloinen ja urheilullinen tyttö joka rakastaa hevosia. Jo pitkään Seppeleessä viihtynyt on avulias sekä aikamoinen kälättäjä, puhuu kokoajan. Hevosten kanssa päättäväinen eikä anna helpolla periksi. Loviisa tutustuu helposti uusiin ihmisiin sekä nauraa paljon. Lelllii omaa kultamussukkaa Frankia.

Palkinnot: Pikku 15HM, Spe I, Spe II, Spe III, Spe IV, Spe V, Spe VI

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

lunaLuna

Ikä: 16 vuotta
Hoitohevonen: Peck
Aloittanut Seppeleessä: 6.9.2014

Luna on hyväntuulinen brunette. Tyttö on hieman ujo eikä piittaa olla huomion keskipisteenä, Lunaan on kuitenkin helppo tutustua mikäli vaan aloittaa keskustelun. Luna viihtyy hyvin ihan omissa oloissaan ja jää isommassa ihmisryhmässä helposti hiljaiseksi vaikka viihtyisi hyvin seurassa. Ratsastaessa ponit ja pienet hevoset ovat suosikkeja ja käyvät kokonsa puolesta vähän yli puolitoista metriselle ja hyvin kevyelle tytölle. Vakavasta kilpailemisestakaan Luna ei ole kovin kiinnostunut vaikka onkin innostunut kehittymään ratsastajana kunhan joskus saa jolkotella ilman satulaakin.

Palkinnot: Spe I, Spe II

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x

netteNette

Ikä: 13 vuotta
Hoitohevonen: Lumi
Aloittanut Seppeleessä: 24.04.2016

Nette on 12-vuotias, taidepainotteista sisäoppilaitosta käyvä tyttö. Ulkopuoliset pitävät Netteä usein hiljaisena ja hieman tylsänäkin, mutta tutut tietävät tytön olevan kaikkea muuta. Kaverien seurassa Netestä kuoriutuu oikea rääväsuu, jolle eivät väittelyssä pärjää aina edes aikuiset, ja jonka naurukohtaukset venähtävät välillä puolituntisiksi. Vaikka tytön keskiarvo koulussa hipookin täyttä kymppiä, hänellä leikkaa usein hieman hitaasti, minkä vuoksi huonommin tietävät saattavat pitää häntä hieman idioottina. Kavereille tämä sen sijaan on usein parasta hupia.

Taiteellista ja tieteellistä lahjakkuutta kompensoivat hajamielisyyden lisäksi myös onnettomat fyysiset taidot. Kukaan täysjärkinen ei päästä Netteä urheilukentälle, jollei ole aivan pakko. Tytölle kun on täysin mahdoton ajatus esimerkiksi potkaista palloa ja juosta samaan aikaan. Siinähän kompastuu omiin jalkoihinsa! Nette on myös todella kova jännittämään, johon suurin (joskin ei ainoa) syy on lähes pakonomainen perfektionismi ja siihen liittyvä epäonnistumisen pelko.

Palkinnot: Spe I, Spe II

Merkit:

x x x x x x x x x x x

pyryPyry

Ikä: 21 vuotta
Hoitohevonen: Reino
Aloittanut Seppeleessä: 6.9.2014

Pyry on lävistetty nörttipoika, joka sai hevoskärpäsen pureman isosiskon harrastuksen myötä. Reilu ja avulias, välilä tosin iskee ujouskohtaus. Löytyy usein kirjan tai tietokoneen äärestä, kun ei ole päiväunelmoimassa tieteiskirjaseikkailuista tai pienoismallikokoelman kartuttamisesta. Kömpelö söhlääjä, jolla on usein niin kiire, että jalat sotkeutuvat toisiinsa ja ajatus jää matkalle. Hevosten kanssa harrastaa rennosti, ratsastustaso on luokkaa puska Ö, mutta hoitotehtävät ovat tuttua juttua. Hän ehtikin toimia useamman vuoden siskon kisahoitajana, mutta hevostelu päättyi pahaan selästä suistumiseen ja jätti jälkeensä ratsastuspelon, josta pikkuhiljaa olisi tarkotus päästä eroon.

Palkinnot: Spe I, Spe II, Spe III, Spe V, Spe V

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

randiRandi

Ikä: 18 vuotta
Hoitohevonen: Salla
Aloittanut Seppeleessä: 2016

Randi on melko hillitty ja kohtelias uusille tuttavuuksille, mutta kun tyttöön tutustuu, hänestä paljastuu riehakas ja huonoja vitsejä laukova säheltäjä, jolla riittää huumorintajua. Randilla on tapana unohdella asioita, eikä hän ole järin järjestelmällinen. Välillä liiallisuuksiin kasvava uteliaisuus saattaa tytön joskus ongelmiin, mutta yleisesti otten Randi on hyväsydäminen ihminen, joka yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen. Randin sydän sykkii isoille hevosille ja häntä kiinostaa etenkin esteratsastus.

Palkinnot: Spe I

Merkit:

x x x x

sandraSandra

Ikä: 17 vuotta
Hoitohevonen: Aristo
Aloittanut Seppeleessä: 4 /2014

Sandra on jokaisen tallin ilopilleri, josta energiaa ei ikinä puutu! Hän onkin aina valmiina auttamaan, kun sitä pyydetään ja silloinkin, kun sitä ei pyydetä. Ilopilleri on 15-vuotias vedenkestävä hevoshullu. Mustat hiukset omaava neiti on optimistinen, ja tähän on helppo tutustua. Uusille ihmisille Sandrasta voi saada käsityksen "ujo", mitä tuo ei kuitenkaan todellakaan ole, kun häneen tutustuu. Sandralla on harvoin huonoja päiviä, eikä tuolloinkaan hän tiuski tai huuda. Kalpeahkosta tytöstä huomaa kuitenkin heti, jos joku on vialla; silloin neidin pirteys on kaikonnut ja tuo on pitemminkin apaattinen. Sandra on tullut iän ja kokemuksen myötä varmaksi hevosten käsitteliäksi. Hän on aina rauhallinen hevosten kanssa ja pyrkiikin luonnolliseen hevostaitoon. Pirtsakka tyttö on kilpailuhenkinen ja hän pitää kisaamisesta. Toki mitään pakkomiellettä kisailuun ei ole, ja rennompikin ratsastelu maistuu hyvin. Erityisesti kouluratsastus on lähellä Sandran sydätä, mutta esteiden tuomaa vauhtia hän rakastaa myös - eri tavalla vain.

Palkinnot: Spe I, Spe II, Spe III

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

saraSara

Ikä: 18 vuotta
Hoitohevonen: Huiska
Aloittanut Seppeleessä: 01.05.2017

Kuvaus: Sara Emilia Blomqvist on syksyllä 18 vuotta täyttävä suomenruotsalainen tyttö, joka on muuttanut vasta takaisin Suomeen asuttuaan Tukholmassa seitsemän vuoden ajan vanhempiensa kanssa. Saran tunnistaa helposti pitkistä, tummanruskeista hiuksista sekä iloisesta naurusta, joka kuuluu kauas asti tytön seikkaillessa tallilla. Tyttö on todella puhelias ja sosiaalinen ja tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Saran sanotaan usein olevan piiloblondi, sillä monestikaan hän ei tajua kaikea tai sitten hän tajuaa asian todella myöhään ja hänelle usin huomautellaan asiasta huvittuneena. Monesti Sara puhuu kaikkea aivan turhaakin ollessaan hyvällä päällä, ja jotkut eivät aina jaksa kuunnella tytön ainaista selitystä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Hevoskokemusta Saralla on jo kohta kahdeksan vuoden ajalta, ja hän onkin nähnyt vaikka minkälaisia hevosia ja poneja upeista puoliverisistä aina suloisiin pikku shettiksiin asti. Tyttö rakastaa vauhtia ja etenkin esteratsastusta, mutta koulu on myös mukavaa jos alla on kiva heppa. Myös maastolenkit kuuluvat tytön ohjelmistoon ja usein elämän lyödessä vasten kasvoja tyttö suuntaa rauhalliselle maastolenkille ilman satulaa tai maastakäsin taluttaen.

Palkinnot: Spe I

Merkit:

sartsuSarianna

Ikä: 23 vuotta
Hoitohevonen: Alex
Aloittanut Seppeleessä: 2.11.2015

Sartsu on ravitallin kasvatti, reipas ja muita kohtaan ystävällinen nainen, jolta löytyy taitoa käsitellä vaikeampiakin hevosia. Nuorempana kiitänyt montératsujen selässä, joten pysyy vauhdissa mukana, mutta klassisen ratsastuksen taitoja häneltä ei juurikaan löydy.

Palkinnot:

Merkit:

x

siiriSiiri

Ikä: 15 vuotta
Hoitohevonen: Charlie
Aloittanut Seppeleessä: 09.2017

Pitkänhuiskea Siiri Koskinen näyttäytyy tallilla useimmiten melko hiljaisena, rauhallisena ja järkevänä persoonana. Hän viihtyy omissa oloissaan eikä hänestä ensimmäisillä tapaamiskerroilla saa paljoa irti. Tytössä on myös räväkkä puoli, mutta se vaatii hetken aikaa ennen esiin tuloaan. Siirin ulkokuori on kuitenkin helposti rikottavissa, kunhan viettää tytön kanssa hieman enemmän aikaa kuin moikkaa pikaisesti tallikäytävällä. Alkukankeudesta selvittyään rennon rempseä, sarkastisen huumorintajun omaava tyyppi, joka lähtee mielellään maastoseuraksi.

Palkinnot:

Merkit:

x

sointuSointu

Ikä: 16 vuotta
Hoitohevonen: Pancho
Aloittanut Seppeleessä: 09.2017

Tiukan, tummanpunaisen nutturansa kanssa Sointu vaikuttaa aluksi hiljaiselta ja vakavalta, ehkä vähän tosikoltakin - stereotyyppiseltä kouluratsastajalta. Turusta Liekkijärvelle kuusi vuotta sitten muuttanut tyttö on kyllä vähän ujonpuoleinen, mutta lämpenee kyllä, kunhan vastapuolelta löytyy kärsivällisyyttä. Myös työnarkomaaniksi kutsuttu 162-senttinen neito ottaa ratsastuksen vakavasti, vaatien itseltään parasta. "Vähän sinne päin" ei käy. Sointu harrastaa ratsastuksen sun muun heppailun lisäksi suunnistusta, joten maastossa eksyneeltä kannattanee kysyä punatukalta apua. Tyttö on pahemman luokan vilukissa, mutta tyytyy puremaan hammasta ja valittelemaan itsekseen, jos joutuu uhrautumaan talvella ulosmenoon. Soinnun voi tallilta bongata viininpunaisen tallitakin ja kalliiden grippihousujensa kanssa joko vääntämässä koulua tai muuten vain hellimässä Panchoa rapsutuksilla. Huomattavimmat piirteet tytössä ovat varmaankin tarkasti muotoillut kulmat, lämpimät tuubihuivit ja vihreät, uteliaat silmät.

Palkinnot: Spe I

Merkit:

x

sussuSussu

Ikä: 22 vuotta
Hoitohevonen: Polar
Aloittanut Seppeleessä: 6.9.2014

Susanne Lahti, tutmmin Sussu on 22-vuotias (08.04.1995) punapää. Naisen punaiset ja pörröiset hiukset ylätävt olkapäihin saakka ja yleensä hieman vallattomat etuhiukset onkin näppärästi köytetty pään päälle. Sussu on heiveröinen hieman vajaa 160cm pitkä keijukainen, joka kuitenkin pärjää hyvin minkä vain kokoisen hevosen kanssa. Luonteeltaan Sussu ei ole mikään maailman puheliain ja hän viihtyy omissa oloissaan, mutta kunhan naiseen tutustuu, hänestä tulee esille paljon avoimempi ja puheliaampikin puoli. Hevoset ovat olleet tärkeä osa Sussun elämää aina ja monia eri hoitohevosia ja vuokrahevosia on Sussulla ehtinyt olla. Seppeleessä hän aloitti ensimmäisen kerran vuonna 2014, jolloin hoitohevosena toimi hurmaava Rotta. Siitä hoidettava kuitenkin vaihtui Rokkiin, jonka jälkeen hoitotaival Seppeleessäkin päättyi. Hieman hiljaisemman hevosaikakauden jälkeen Sussu päätyi ostamaan itselleen Seppeleen kasvatin Kiiran, joka asustaa Liekkijärven pihatossa. Kun Seppeleessä avautui Huhtikuussa 2017 mahdollisuus hoitajan hommille, päätyi Sussu Polarin hoitajaksi pitkän harkinnan jälkeen. Hyvin aika riittää omalle hevoselle ja hoitoponille!

Palkinnot: Spe I, Spe II, Spe III

Merkit:

x x x x x x x x x

vanessaVanessa

Ikä: 19 vuotta
Hoitohevvoset: Oili
Aloittanut Seppeleessä: 6/2017

Vanessa on 19-vuotias aina hymyssä suin ympäriinsä kulkeva vihreäsilmäinen blondi. Hän on niitä tyttöjä, jotka käyvät tallilla suurella työmoraalilla, hän on niitä tyttöjä, jotka tarttuvat talikkoon empimättä ja rientävät henkilökunnan apuun kysymättä. Hän pitää aina huolen, että kaikilla hevosilla on kaikki hyvin ja oma hoitohevonen on varusteineen tiptop kunnossa. Vanessa on maanläheinen nuori ja vaeltaa mieluusti metsissä ihastelemassa luontoa ja maisemia. Hevosten lisäksi hänen heikkoutensa on linnut, joita bongailee vaeltaessaan maastoissa hevosen kanssa tai ilman. Vanessa on aina ystävällinen ja avulias, ulkonäöltään kuin pieni muodokas keijukainen. Hän on rauhallinen eikä puhele turhia, tykkää pukeutua simppelisti, vartalonmyötäisesti, mutta muodikkaasti. Hevosten kanssa erittäin helläkätinen ja kokenut neito, joka haastaa itseään aina aavistuksen parempaan suoritukseen.

Palkinnot: Spe I,

Merkit:

wenlaWenla

Ikä: 18 vuotta
Hoitohevonen: Gitta
Aloittanut Seppeleessä: 6.9.2014

Wenla on helposti lähestyttävä ja puhelias lukiolainen, joka tunnetaan aavistuksen ylidramaattisena. Wenla on äkkipikainen persoonaa, joka kiihtyy nollasta sataan sekunneissa. Osaa kuitenkin myös pitää suunsa kiinni ja olla hyvä ystävä. Wenla on vajaa 160cm pitkä blondi, jonka tunnusmerkki on leveä hammashymy. Ratsastajana melko kaikkiruokainen, joskin esteet ovat aina olleet enemmän oma juttu. Pitää itseään poniratsastajana, ja niinpä hoitoponina toimii perinteinen äksy ratsastuskouluponi, Gitta.

Palkinnot: Spe I, Spe II, Spe III, Spe IV

Merkit:

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

yasminYasmin

Ikä: 16 vuotta
Hoitohevvoset: Lemon
Aloittanut Seppeleessä: 5.11.2015

Ujo, hyväsydäminen Yasmin ei ole ehkä tallin räiskyvin persoona, mutta sitäkin lempeämpi ja vilpittömämpi. Yasmin huomaa pesemättä jääneet kuolaimet, likaiset pintelit ja allapäin olevat hoitajat, ja yrittää aina auttaa parhaansa mukaan. Hoitajana hän rakastaa arkipäiväistä puuhailua, eikä ole erityisen kunnianhimoinen ratsastaja.

Palkinnot: Spe I, Spe II

Merkit:

x x x x