x

Avoinna Seppleen hoitajille ja hevosenomistajille - ilmoittautuminen ja osallistumismaksujen jättö.

Ansaittava merkki:
x



Ohjelma

Tuntimaksun voi suorittaa myös kehystarinoissa esiintyvistä ratsastus"tunneista".

Osallistujat 12/12 - Täynnä!

Ansqu - Liinu: Kehystarina, tuntitarina, lisäkuva / Merkki OK!
Britta - Reino: Kehystarina, tuntitarina, lisäkuva / Merkki OK!
Elle - Edi: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu
 Jeccu - Blade: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu
Inkeri - Elmo: Kehystarina, tuntikuva, lisäkuva / Merkki OK!
Lina - Toivo: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu
 Loviisa - Taiga: Kehystarina, tuntitarina, lisäkuva / Merkki OK!
Meeri - Sentti: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu
Miira - Humu: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu / Merkki OK!
Mirri - Laila: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu / Merkki OK!
Pinja - Frank: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu / Merkki OK!
Pipsa - Eela: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu / Merkki OK!

Spessut:

x x x

Leiriläisten kuvia:

x x x x x x x x x

Maanantaipäivä 11.6.

Kehystarina - Pinja: Saapuminen, leirihoitsujen jako, taistelu mökeistä.

Suurin piirtei kaikki saapuivat leirille autolla. Olihan sitä tavaraa sen verran pakattu mukaan, ettei mopolla tai jopolla oltaisi selvitty. Olimme sopineet kaikki kokoontuvamme tallin edessä. Sinne näytti olevan jo porukka menossa. Kaikki tuntuivat selviytyvän matkasta ilman ongelmia. Pian Annekin ennätti paikalle.

"Hei. No mitä mieltä olette? Jaetaanko leirihoitsut vai tarviiko joku vielä talli esittelynkin?" Anne kysäisi hymyillen.

Tiesimme kaikki kuitenkin, että viimeisintä kysymystä ei oltu tarkoitettu tosissaan.

"Joo." Tytöt vastasivat.

"okei, Olen jo valmiiksi miettinyt niitä, mutta voimme vielä keskustella." Anne vilkaisi tyttöjä ja sitten taas hänen paperissaan olevaa lappua.

Jännityis porukassa tiivistyi. Kuului paljon supinaa.

"Sanokaa jos on jotain järkevää syytä miksi ette halua juuri sitä leirihoitsua. Mitään "En pidäsiitä." juttuja en kuuntele." Anne sanoi matkien nuorehkon tytön ääntä.

"Ansqu - Liinu Britta - Reino Elle - Edi Jeccu - Blade Inkeri - Elmo Lina - Toivo Loviisa - Taiga Meeri - Sentti Miira - Humu Mirri - Laila Pinja - Frank Pipsa - Eela" Anne luotteli parit ja katsoi sitten kysyvästi meitä.

Supinasta ja naurahtelusta päätellen ketään ei ollut tyytymätön. Anne jakoi vielä kaikille leiriohjelman.

"Leiriohjelman näkee myös tallin ilmoitustaululta. Muistakaa varata kaikkeen aikaa. Koskaan ei tiedä mitä tulemaan pitää." Anne sanoi ja naurahti ilmeisesti jollekkin hassulle muistolle, jota me emme tienneet."

Tytöt tuntuivat tietävän jo mitä nyt tehdään. Kaikki tytöt ryntäsivät leirimökkejä kohti. Isojen matkalaukkejen takia meno oli vähän hankalaa ja sitä myöden myös hassun näköistä. Josefiina, Anne ja muut tallin vanhemmat henkilöt eivät voineet nauruaan pidätellä, kun laima nuoria rynni leirimökeillei. Vastaleirimökeillä Pipsa sai ihan järkeensä käypän ajatuksen.

"Hei mitä jos mennään mökkeihin niin, että ekantunnin ryhmä menee toiseen ja toisentunnin ryhmä toiseen. Näin vältytään tyhmiltä tappeluilta." Hän sonoi kovaan ääneen sormi pystyssä.

"Juu. Hyvä idea." Muut leiriläiset suosivat ajatusta.

Ja niin kakaikki leiriläiset jakaantuivat omiin mökkeihinsä. Kaikki tuntuivat olivan hyvissä fiiliksissä. Mökissä kävi kovaa puhetta, että tänne voisi jäädä enemmäksikin ajaksi kuin vain viikoksi. Noh, mutta olihan se viikko vasta alussa.

"Mä tahtoisin niin jäädä tänne asumaan!" Loviisa sanoi.

"No mä voisin jäädä tänne kaheks viikoks, mutta en mä haluis kuitenkaan tällä asua." Mirri vastasi.

"miks?" Meeri kysyi.

"Koska kotona on aina omat hyvät puolensa." Mirri sanoi ja naurahti.

"Niin no sekin on totta." Pipsa sanoi ehkä jotenkin haikea ilme namallaan.

"Ai oks sul jo nyt koti-ikävä." Loviisa kysyi hyväntahtoisesti.

"Eih!" Pipsa huudahti nauraen.

Pian oveen koputettiin. Minä menin avaamaan, koska olin lähimpänä. Ovesta sisään pujahti Josefiina.

"No onko täällä kaikki hyvin?" hän kysyi, astui sisään ja katsoi yhpärilleen.

"Juu on." Tytöt vastasimat hymy korvissa.

"Muistakaa sitten pysyä aikataulussa." Josefiina muistutti.

"Joojoo, ei me nyt niin huolimattomii olla." Tytöt vastasivat silmiään pyöritellen.

"Muistutin vaan, koska ruoka pöydästä myöhästyneille ei sitten tarjoilla." Josefiina sanoi leikillään katse katossa ja poistui.

Tuli hetken hiljaisuus.

"Aika komee lähtä." Pipsa sanoi ja sitten me hihitimme.

Maanantaipäivä 11.6. - Koulutunnit

Ratsasturyhmät:

Ansqu - Liinu
Britta - Reino
Elle - Edi
Inkeri - Elmo
Miira - Humu
Loviisa - Taiga

Meeri - Sentti
Mirri - Laila
Pinja - Frank
Pipsa - Eela
Jeccu - Blade
Lina - Toivo

- Jaan teidät ryhmiin, ja näissä ryhmissä ratsastetaan kaikki tunnit leirin ajan. Siis sellaiset tunnit, jotka tapahtuvat ryhmissä. Kentällä pidettävät tunnit kestävät noin 1,5 tuntia, joten varautukaa otamalla juomapullo mukaan! Aloitetaan ensin ponimaisemmalla ryhmällä ja parin tunnin päästä toinen ryhmä. Ohjelma tunneilla on sama molemmille ryhmille, kerroin leiriläisille.

Poniryhmä meni valmistautumaan tuntiin. Tunnin aiheena olisi perusistunnan lisäksi kolmikaarisen kiemurauran ratsastamista. Kiemurauran jälkeen seuraisi laukannosto pitkän sivu ajan. Sivu keskellä tulisi siirtyminen raviin ja neljän raviaskeleen jälkeen uusi nosto, kunnes taas kiemurauran alussa olisi ravia. Lopputunnista olisi luvassa pohkeenväistöä lävistäjällä käynnissä ja ravissa.

Kommentit ratsukoille:

Ansqu - Liinu
 Ansqu sai todella ratsastaa Liinua eteen. Helle verotti hevosen keskittymistä. Ravi oli laiskaa ja taipuminen jähmeää. Sisäpohkeen ympärille tamma ei oikein taipunut ja nostoista tuli laahustavia. Laukka-ravi-laukka -siirtymisetkin olivat aika lepsuja. Pohkeenväistö käynnissä sujui paremmin ja Ansqu käytti pohkeita hyvin tahdittaen.

Britta - Reino
 Britta sai hyvin Reinon taipumaan kaarissa. Britta ratsasti pohkeet irti ja sainkin useasti muistutella häntä, että pohkeiden täytyis koskea hevosen kylkiä ja tukea hevosta. Laukannostot jäivät ehkä tästä syystä tahmeiksi ja raippa oli käytössä. Pohkeenväistössä Reino jätti takaosan lipumaan taakse, eikä olisi halunnut kuunnella pohjetta ollenkaan.

Elle - Edi
 Elle lähti tunnille liian lyhyillä jalustimilla. Tämä oli koulutunti, joten jalustimet saivat olla sen mittaiset. Edi painoi tänään paljon kädelle. Pyysin Elleä myös myötäämään hevoselle, kiemuraurissa näytettiin ohjalla suunta ja pohkeella taivutettiin, ohjista ei saanut jäädä vetämään. Laukkapätkillä voikko hieman piristyi. Siirtymisten kanssa Ellellä oli töitä, uusi laukannosto oli vaikea viedä läpi.

Inkeri - Elmo
 Helteen aiheuttama laiskuus vaivasi myöskin Elmoa. Sen ravi oli hidasta ja Inkeri jäi liiaksi painamaan pohkeilla ponin kylkiä. Elmo tarvitsi pehmeää ja nopeaa pohjetta, jotta olisi toiminut kunnolla. Kaarilla Elmo taipui jo paremmin ja laukat nousivat. Siirtyminen raviin tapahtui kuitenkin töksähtäen ja uusi laukka lähti etupainoisena. Lopputunnista etenkin pohkeenväistö ravissa toimi.

Miira - Humu
 Miira joutui tekemään paljon istuakseen Humun harjoitusravissa. Se näkyi myös siinä, ettei poni ollut aivan pohkeella, vaan luisti kaarissa, kun oli mahdollisuus. Laukka maistui Humulle ja se rullasikin kunnolla. Siirtyimisitä Humu ei pitänyt, vaan heitteli päätään. Onneksi Miira oli laittanut martingaalit. Pohkeenväistöissä Humu kulki pehmeästi ja hakeutui välillä jo ihan kivaankin muotoon.

Loviisa - Taiga
 Loviisalla ja Taigalla tunti lähti hyvin käytniin; Taigan alkuravi oli energistä ja lennokasta. Kiemuraurilla suurin vaikeus olis suoristamisessa, Taiga kun heitteli takaosaa suorilla kohdilla miten sattuu. Laukka nousi hyvin, etenkin oikeassa kierroksessa. Vasemmassa Taigalla avut saivat olla huomattavasti voimakkaammat. Laukkasiirtymiset sujuivat pehemästi. Pohkeenväistössä olisi saanut olla parempi tahti ja poikituskin oli hieman klysä, eikä poni oikein totellut väistättävää pohjetta.

Meeri - Sentti
 Sentti kulki pitkässä muodossa ja Meerillä oli vaikeuksia koota hevosta. Niinpä isoissa askelissa oli vaikea istua. Taipuvainen hevonen kulki kuitenkin kaaret pehmeästi. Laukatkin nousivat, mutta turhan automatisoidusti. Pohkeenväistössä Sentti heitteli päätään ja vastusti, Meeri saisi olla kädestään hieman hellempi.

Mirri - Laila
 Mirri sai tehdä todella pientä ja rauhallista kevennystä tunnin alussa, jotta Lailan askel olisi ollut maltillista. Laila kuumui ja katosi tutumalta. Mirri hieman hätääntyi tästä ja kierre oli valmis. Laukannostoissa Laila pukitti, se ei pitänyt Mirrin pohjeavuista lainkaan. Neuvoin vahvempaan sisäpohkeeseen ja jättämään ulkopohkeen kokonaan pois nostossa, kiemuraurien jälkeen hevosen tulisi olla sisäpohkeen ympärillä ja laukan nousta. Loput nostot sujuivatkin paremmin.

Pinja - Frank
 Frank oli Pinjalle uusi tuttavuus. Frankillä oli onneksi hyvä päivä, se hakeutui jo heti eteen ja alas ja selässä oli ilmeisesti miellyttävämpi olla. Kiemuraurilla neuvoin Pinjaa vahvaan ulko-ohjan tukeen, muuten Frank pullautteli kaulaansa ulos. Pinja osasi hyvin myödätä sisäohjalla ja laukatkin nousivat pehemästi.

Pipsa - Eela
 Pipsa aloitti tunnin hyvin ratsastamalla pitkähköllä ohjalla. Eela pysyi rauhallisena, eikä kuumunut turhaan. Kiemurauralla Pipsa alkoi ratsastamaan Eelaa peräänantoon ja se taipuikin hyvin. Oikeassa kaarteessa Pipsa sai käyttää nopeaa sisäpohjetta, jotta Eela olisi todella astunut oikealla takasella alleen. Laukannostoissa Eela karkasi hyvästä muodosta pois pari kertaa, mutta asettui myöhemmin.

Jeccu - Blade
 Blade oli tänän herkällä päällä. Laukannostoissa se ryntäsi laukkaan pienimmästäkin kehotuksesta ja raviin siirtymiset olivat pakotettuja ja töksähteleviä. Uuteen laukkaan se olisi rynnännyt heti ja Jeccu saikin jättää valmistelun todella myöhään. Käynnissä pohkeenväistöt olivat onnistuneita, ravissa Blade alkoi työntämään takaosaa edelle.

Lina - Toivo
 Toivo on herkkä suustaan ja Lina saikin huomata sen heti. Asettavien ohjassapujen tuli olla todella pieniä ja selkeästi sivulle vieviä. Jos veti, Toivo reagoi heti vastustamalla. Pyysinkin Linaa aluksi ratsastamaan pitkähköllä ohjalla ja hakemaan tuntumaa, kun hevonen oli rentoutunut ravissa. Laukkasiirtymiset olivat hyviä; Toivo lähti hyvin takaa ja laskeutui raviinkin takaosalleen. Lopputunnista hevosen muoto alkoi olla hyvä ja pohkeenväistöt sujuivat erinomaisesti.

Tuntimaksu - Mirri:

Tallustelin tyttöjen kanssa hakemaan heppoja talliin. Päivä oli kaunis, mutta kuuma ja kaikkien piti varustautua pullollisella juotavaa.

Ennen oman tunnin alkua saattoi osa porukasta, minä mukaan lukien urkkia päivän tehtäviä tarkemmin ja raportoida muillekin. Luvassa oli kolmikaarista kiemurauraa. Olisiko parempaa alkua koulutunnille?

Leirin ensimmäinen tunti oli alkamassa, petien valtaamisen jälkeen. Kun ponit olivat poistuneet areenalta, oli meidän heppaihmisten vuoro. Lailan mielentila oli askarruttanut leirinalusta lähtien, satuloitaessa se oli ollut jotenkin säpsähtelevä, mutta muuten rauhallinen. Alkulämpän aikana , koska normaali kevennys sai neidin automaattisesti kuumumaan, yritin tehdä mahdollisimman pientä ja maltillista liikettä.

Kun siirryttiin laukan nostoihin oli tamma jo sen verran kuumana, että olin menettää toivoni. Yritin käyttää mahdollisemman pientä ja selkeää apua/ tuntumaa. Tamman käytös sai minutkin hiiltymään ja keskittymiseni välillä ailahteli. "Onpa loistava alku leirille" tuo ajatus pyöri mielessäni koko ajan.

Anne käski nostamaan laukkaa. Nosto oli vain ajatus päässäni, kun Laila lähti häntä pystyssä kiihdyttämään vauhtia ja yritti pukittaa minut kyydistä. Muut tuntilaiset yrittivät suosiolla pysytellä kaukana tammasta. Oloni tuntui uupuneelta ja vesipullonikin oli melkeinpä tyhjä.

Seuraavat nostot sujuivat huomattavasti paremmin, vaikka tamma ei ollut vieläkään lopettanut riehumista kokonaan. Pari ihan kelvollistakin suoritusta tuli, mutta olisihan päivä voinut alkaa paremminkin. Tunnin jälkeen olin totaalisen puhki.

Tuntimaksu - Pinja:

Talutimme ratsumme laumassa kentälle. Nopeimmat edellisen tunnin oppilaat olivat jo ehtineet laittaa hevosensa pois ja rientää katsomaan meidän tuntia. Jotkut tulivat auttamaan toisia. Kiristin Frankin satula vyön ja sääsin jalustimia vielä vähän. Aloitimme alkukäynneissä. Frank tuntui reippaalta.

"Noniin, Alotellaan. Ottakaa ohjat ja siirtykää kevyeeseenraviin!" Anne huusi kentän laidalta

Otin ohjat ja siirsin raviin niinkuin kaikki muutkin. Frank ravasi eteen ja oli mukava ratsastaa. Oli suhteellisen kuuma, joka oli tietty hyvä asia.

"Aletaan tehdä tälle mun puolimmaiselle pitkälle sivulle loivaa kiemurauraa niin, että sen alkuun ja loppuun tulee voltit. Ja toiselle pitkälle sivulle voidaan tehdä tempon lisäystä" Anne antoi lisäohjeet.

Volteille alkoi ajan myötä kertyä ryysistä, joten päätin parikertaa jättää sen väliin. Niin päätti moni muukin. Pian kuitenkin kaikki löysivät oman paikan ja oman tahdin eikä volteilla enää ollutkaan ruuhkaa. Olin tyytyväinen, koska sain Frankin liikkumaan temponlisäyksessäkin hyvin eteen. Olihan se kuitenkin reippaalla päällä. Myös kiemurauralla sain Frankin pään pysymään paikoillaan, josta olin myös tyytyväinen. Vähän väliä Frank lämpeni enemmän. Temponlisäyksistä tuli ajan myötä paljon hallittumpia ja kiemurauralla Frank oli paljon paremmin "mukana", niinkuin myös minä itse.

"Hyvää otetaan lepotauko. Käyntii." Anne sanoi.

Itse olin ainakin hengästynyt. Takaani kuului myös puuhkumista. Niin hevosilta kuin ratsastajiltakin. Kävelimme siinä sitten hetken. Menimme hörppimään juomapulloista. Jotkut ottivat jalustimia pois jalasta ja laittoivat takaisin jalkaan aikansakuluksi. Tarhatut hevoset katsoivat tuntia. Olisivatkohan itse halunneet mukaan tai sitten ei.

"Pinjalle ja Frankille riittää laukka samoin Mirrille ja Leilalle." Anne käski meidän siirtää vuoron perään ravista käyntiin.

Oli mukavaa päästä ratsastamaan Frankilla, varsinkin kun se oli niin hyvällä päällä. Pian kaikki ratsukot olivat siirtyneet loppukäyntien puolelle.

Tuntimaksu - Britta:

Ensimmäinen päivä oli kulunut kuin siivillä. Nukkumispaikatkin oli jo varattu ja tavarat levitelty. Mökit olivat jo nyt kuin tornadon jäljiltä, mitä lie olisivat, kun leiri olisi lopuillaan. Itse nukuin Ellen kanssa samassa sängyssä, minä yläpedillä ja Elle alapedillä. Yleensä en nukkuisi yläpedillä, mutta Elle halusi alapedin, joten päätin olla ystävällinen ja luovuttaa sen hänelle. Toivon vain, etten pyöriskelisi yöllä niin paljon, että tipahtaisin sängystä. Tuskin. Vilkaisin kelloa; vielä tunti ennen ensimmäistä tuntia, joka sattumoisin oli koulutunti. Tässähän kerkeäisi torkahtaa, kun muuttohälinöiltä oli päästy, ja univelkaakin oli niin vietävästi…

”Britta herää!” Elle karjui korvani juuressa ja säpsähdin hereille.
”Hui saakeli, mites sä nyt tollai?”
”Tunti alkaa kahenkymmenen minuutin päästä!”
Hups. En yleensä nuku päiväunia, joten ne eivät tee minulle harmia. Paitsi tänään. Hyppäsin ketterästi alas pediltä ja vaihdoin collegehousut ratsareihini. Koppasin kypärän, raipan ja chapsini ratsastustarvikepussistani ja kävelin ripeästi ulko-ovelle, jossa jodhpurini jo minua odottivat.
”Astu sisään hikiseen maailmaan”, ne toitottivat minulle pääni sisällä. Hyi. Ne pitäisi kyllä putsata piakkoin. Tungin kengät jalkaani ja kiiruhdin tallin ovelle ehtineen Ellen perään.

Istuimme ja/tai seisoimme koko konkkaronkka toimistossa. Puhuimme kaikki suureen ääneen toisillemme, emmekä huomanneet Annen odottelevaa katsetta. Nainen nosti kulmakarvaansa ja risti kätensä pöydälle. Lovvu huomasi tämän.
”Shh!” hän sihahti ja hiljennyimme kuin taikaiskusta. Anne meinasi revetä, mutta piti kuitenkin pokerfacensa naamallaan.
”Jaan teidät ryhmiin, ja näissä ryhmissä ratsastetaan kaikki tunnit leirin ajan. Siis sellaiset tunnit, jotka tapahtuvat ryhmissä. Kentällä pidettävät tunnit kestävät noin 1,5 tuntia, joten varautukaa otamalla juomapullo mukaan! Aloitetaan ensin ponimaisemmalla ryhmällä ja parin tunnin päästä toinen ryhmä. Ohjelma tunneilla on sama molemmille ryhmille”, Anne kertoi. Kaikki nyökyttelivät päätään ja katselivat toisiaan, kunnes tajusimme lähteä valmistautumaan tuntiimme. ”Hevosryhmä” sen sijaan lähti takaisin mökeille, tulisivat varmaan katsomaan tuntiamme kunhan se kunnolla alkaisi.

Astuin sisään Reinon karsinaan. Ruuna katsoi minua hetken ihmeissään, kunnes päätti tulla tutkimaan, olisiko minulla sille jotakin herkkuja.
”Ei mulla oo mitään”, naurahdin ja taputin ruunan kaulaa. Se otti askeleen taaksepäin, mutta jäi sitten nuuhkimaan käsiäni.
”Oot kyllä ihana.”
Kävin hakemassa Reinon harjapakin karsinan eteen, ja etsin sieltä käsiini sekä piikkisuan että kovan harjan – perusparini. Aloittaen kaulasta, harjasin pilkkuponia rauhallisin vedoin kovalla harjalla, likaisimmat kohdat piikkisualla. Piikkisuan avulla selvitin myös hännän ja harjan. Pian perusparini vaihtui kaviokoukkuun ja pääharjaan, joilla sain myöskin hyvää jälkeä. Ainoa vain, että sain tapella kavioiden kanssa; tunnetusti herra ei tykkää laisinkaan niiden putsauksesta. Tämän jälkeen suunnistin satulahuoneeseen ja koppasin sieltä mukaani Reinon satulan ja suitset.

”Ihana pehmuste näissä”, huokaisin vetäessäni niskahihnaa ruskeiden korvien taakse. Reino oli ottanut kuolaimet nätisti, satulakin oli mennyt selkään kuin vettä vain. Satulavyötä kiristettäessä poni oli hieman pullistellut, mutta säälittävästi verrattuna tuntemiini pullistelumestareihin. Kiristin suitsien hihnat sopivalle kohtaa, ja vedin ohjat oikealta puolelta jalustimen taakse. Tämän jälkeen kävin laittamassa itselleni chapsit, otin raipan käteeni ja asetin kypärän päähäni.
”Ready to go”, huokaisin ja avasin Reinon karsinan. Otin ohjat pois jalustimen takaa ja puristin ohjasperät nyrkkiini. Jäin seisomaan karsinanrakoon odottaen ”lähtökäskyä”, ja sieltä se pian tulikin. Lähdin rauhalliseen tahtiin kävelemään Reinon kanssa kentälle, jossa ensimmäinen tuntimme pidettäisiin.

Kävelimme hetken pitkin ohjin ilman Annea, kunnes nainen saapui paikalle ja kertoi meille tehtävänannon.
” Tunnin aiheena on perusistunnan lisäksi kolmikaarisen kiemurauran ratsastamista. Kiemurauran jälkeen seuraa laukannosto pitkän sivu ajan. Sivun keskellä tulee siirtyminen raviin ja neljän raviaskeleen jälkeen uusi nosto, kunnes taas kiemurauran alussa olisi ravia. Lopputunnista on luvassa pohkeenväistöä lävistäjällä käynnissä ja ravissa.”
Tehtävänannon jälkeen kävelimme vielä hetken käynnissä, kunnes nostimme ravin. Aluksi verryttelimme poneja volteilla, siirtymisillä, pysähdyksillä ja peruutuksilla, näillä perusjutuilla. Näiden jälkeen oli aika aloittaa kolmikaarinen kiemuraura.
”Tarkastakaa etäisyydet”, Anne muistutti, ”Ja Ansqu voi aloittaa.”

Ansqu siirtyi kiemurauralle Liinun lönkötellessä hitaassa ravitahdissa.
”Ratsasta Liinua enemmän eteen”, Anne ohjeisti. Ansqu nyökkäsi ja antoi suomenhevoselle pohkeita, joihin se ei oikein tuntunut vastaavan.

Ansqun jälkeen oli minun vuoroni. Olin ratsastanut Reinoa eteen jo alussa, eikä se tuntunut kovin laiskalta. Kaarteessa asetin Reinoa kunnolla (asetukset eivät ole vahvuuksiani), ja se toimi.
”Hyvä Britta, Reino taipuu oikein nätisti!” Anne kehui, ja sai hymynkareen huulilleni. Toisessa kaarteessa Anne muistutti minua pohkeista.
”Pohkeet kiinni, jos ne ovat noin irti, ne eivät tue hevosta ollenkaan”, Anne ohjeisti. Nyökkäsin ja painoin pohkeita enemmän ponin ruskeapilkullisiin kylkiin. Viimeinen kaarre.
”Pohkeet Britta, pohkeet!” Anne muistutti ja katsoi, kun yritin nostaa laukkaa. Reino nosti laukan todella tahmeasti alun lönköttelyn jälkeen, ja jouduinkin käyttämään raippaa pohkeideni apuna.
”Muista ne pohkeet, tuosta syystä laukannosto oli tuollainen!”
Painoin pohkeet Reinon kylkiin tiukemmin, ja annoin sille puolipidätteet raviin siirtymisen merkiksi.
”Yksi, kaksi, kolme, neljä”, laskin mielessäni askelia, ja annoin niiden jälkeen uudet laukka-avut, raippa tukenani. Uuden kiemurauran alussa tiputin laukan raviin, ja käännyin uudelle kiemuralle. Taputin ruunan kaulaa ja kehuin sitä. Kyllä se siitä vielä luonnistuisi.

Minun jälkeeni oli Ellen vuoro. Ellellä oli liian lyhyet jalustimet, jotka täytyi korjata heti kättelyssä.
”Tämä on koulutunti”, oli Anne sanonut. Edi näytti painavan kovasti kädelle, ja siirtymisissä oli paljon töitä.

Inkeri oli letkassa Ellen jälkeen. Kuumuus teki Elmolle tepposiaan, ja se oli laiskalla tuulella. Se kuitenkin taipui hyvin ja laukat nousivat, ei siinä mitään.
Inkerin jälkeen oli Miiran vuoro. Humun harjoitusravi ei näyttänyt oikein mukavalta, Miiran menoa kun katseli. Tyttö joutui tekemään paljon pysyäkseen siinä.
Laukkapätkät menivät hyvin, mutta siirtymisissä Humu nakkeli päätään.
”Onneksi laitoin martingaalit”, Miira oli naureskellut. Miiran jälkeen oli Loviisan vuoro. Loviisalla meni hienosti, suoristuksissa oli vain vähän ongelmia, mutta muuten hyvin. Vasen puoli näytti olevan ponille vaikeampi, mutta Lovvu selvisi siitäkin kunnialla.

Menimme kiemurauraa vielä monia kertoja uudelleen ja uudelleen, ja pian Reinon siirtymisetkin alkoivat näyttää paremmilta. Eivät ne kyllä olleet lähelläkään täydellisiä, mutta kelpasivat minulle. Ainakin täksi hetkeksi.

”No niin, otetaanpa pohkeeväistöjä lävistäjällä. Samassa järjestyksessä kuin kiemuroilla, aloitetaan käynnissä”, Anne ohjeisti. Ansqu käänsi Liinun lävistäjälle. ”Hyvä Ansqu, menee paljon paremmin kuin kiemuroilla!” Anne kehui. Ansqun jälkeen minä käänsin Reinon lävistäjälle ja annoin avut. Painoin pohkeella Reinoa väistämään, mutta ruuna vastusteli pohjetta.
”Takaosa jää”, Anne huomautti. Reino tuntui kamalan haluttomalta, enkä saanut väistöä sujumaan.
”Ensi kerralla sitten”, oli Anne sanonut.

Jälkeeni tulivat Elle ja Inkeri, ja heidän jälkeensä Miira. Humu väisti todella nätisti, ja hakeutui hienoon muotoon. Miiran kasvoilta paistoi ylpeys, eikä ihme – minäkin olisin ylpeä, jos Reino kulkisi allani noin! Miiran jälkeen oli vielä Lovvun vuoro.
”Tahti, muista tahti”, Anne hoki Loviisalle. Taigan tahti oli kuin hidastetusta elokuvasta, ainakin melkein. Tai ei ehkä ihan.
”Tää vastustaa pohjetta”, Lovvu murahti ja sai Annen virnistämään.
”Otetaan vielä pari kertaa, ja tullaan sitten ravissa!”

Ainakin Inkerillä ja Elmolla väistöt parantuivat selvästi ravissa, muillakin ainakin vähän. Minulla oli vaikeuksia saada Reino väistämään, se meni koko tunnin aikana ehkä viisi kokonaista kunnollista väistöäaskelta. No, ensi kerralla paremmin sitten, Anne oli naurahtanut.

”Voitte siirtyä käyntiin ja antaa poneille pitkät ohjat”, Anne lopetti tunnin ja kyseli meidän kuulumisiamme. Nainen tahtoi tietää, mitä oli meneillään. Kyselihän hän tästäkin tunnista ja mitä me haluaisimme seuraavalla tunnilla tehdä. Meillä oli Annelle jo nyt paljon kerrottavaa ja ideoita, ja niitä pursusi joka tuutista. Anne näytti siltä, että hänen päänsä meinaisi räjähtää, mutta pysyi silti rauhallisena. Voi tuota ratsastuksenopettajien elämää.

Tuntimaksu - Pipsa:

”Muista olla sitten nätisti”, rupattelen tummanrautiaalle puoliveriselle kiristäen vielä hieman vyötä. Paitaani samalla suoristaen lasken jalustimet alas, pidentäen niitä heti muutamalla reiällä, - kankeana (ja lyhyenä) ihmisenä olin aina inhonnut selkään kapuamista. Onneksi Eela sentään oli melko pieni.

”Elle, tuutko pitää tätä kiinni kun nousen selkään?”, huikkaan kentän laidalle ilmestyneelle brunetelle. Nyökäten tyttö astelee luokseni, minun heilauttaessa itseni yllättävän kevyesti hevosen selkään. Nopeasti säädän jalustimet, tamman pysyessä nätisti aloillaan Ellen ansiosta.
”Kiitti avusta”, hymyilen tytölle, ohjaten ratsuni uralle. Olin jo etukäyteen hieman kauhistellut ratsuvalintaani, jutut joita olin Eelasta kuullut eivät olleet olleet vain positiivisia, vaikka tamma varmasti varsin symppis otus loppujen lopuksi onkin.

Lämmittelyt sujuvat osaltamme varsin hyvin, onnistun säilyttämään ratsuni varsin rauhallisena, joka rauhoittaa myös itseäni. Eela tuntuu alusta asti hyvin herkältä, se reagoi pieniinkin istunnan muutoksiin, missä on hyvät ja huonot puolensa. Pyrin keskittymään istuntani pitämiseen rentona.

”Nyt tehtävänne on ratsastaa tuolta sivulta lähtien kolmikaarinen kiemuraura ravissa, jonka jälkeen nostatte laukan pitkälle sivulle, jonka keskellä otatte noin neljän askeleen ravisiirtymisen. Kiemurauran alussa siirrätte sitten takaisin raville”, Anne ohjeistaa ottaen välillä hörpyn juomapullostaan.

Mielessäni suoritan tehtävän, katsellen ensimmäisenä menevän Meerin suorituksen hahmoittaaksani itse tehtävän paremmin. Hyvässä tahdissa aloitan tehtävän asettaen tammaa kevyesti sisäänpäin. Suoristus tulee hieman liian myöhässä, ennenkuin vaihdan asetuksen suuntaa. Eela tuntuu yllättävän rennolta, tunnen sen käyttävän selkälihaksiaan. Laukannostosta tulee hieman huolimaton, jolloin tunnen tamman selvästi jännittyvän ja pakenevan hieman tuntumaani. Ravisiitymisestä tulee varsin hyvä, sekä se on mitaltaan juurikin neljä askelta, - ei yhtään liika tai liian vähän.

Nyt uusi laukannostokin sujuu paljon paremmin, hevonen pysyy hyvin rentona tuntumalla. Laukkakin tuntuu pyörivän paremmin.

”Pipsa tuossa oikeassa karteessa käytä nopeammin sisäpohjetta, jotta Eela astuu oikealla takasella alleen paremmin”, Anne neuvoo. Seuraavalla kerralla kaarteeseen tullessani huomaan neuvon toimivan varsin hyvin.

Toistamme tehtävän vielä muutamaan kertaan, suorituksemme parantuessa kerta kerralta.

”Otetaan nyt vähän aikaa käyntiä hieman löysemmällä ohjalla, ottakaa vaikka vähän huikkaa juomapulloistanne”, opettajamme ohjeistaa. Janoisena otan pitkän siemauksen juomapullostani, jonka Loviisa kentänlaidalta ojentaa.

Tunnin jälkeen olen rättiväsynyt, mutta tyytyväinen – kuten kaikki muutkin vaikuttavat olevan. Eela oli toiminut yllättävän hyvin minulla, huomattavasti odotuksiani paremmin. Kaarrossa taputan tammaa hikistä kaulaa kiitokseksi, jalkautuen hymyssä suin.

Maanantai-ilta 11.6.

Kehystarina - Ansqu: Iltaohjelmaa ja hyytävä leirikaste.

Ensimmäinen leiripäivä oli kulunut kuin tanssien. Meillä kaikilla oli hauskaa, ja jokainen oli tyytyväinen omaan leirihoitohevoseen.

Leirikasteen vuoro oli illalla. Olin jo unohtanut sen, kunnes joku mainitsi siitä. Huomasin muutamien kasvoista jännitystä. Kieltämättä minuakin jännitti. Jäimme mökkeihin, jotka oli pienen kinastelun jälkeen saatu jaettua leiriläisten kesken.

Pian Anne tuli ilmoittamaan, että meillä olisi iltaohjelmaa. Siihen kuuluisi leikkimielinen tietokilpailu ja makkaran paistoa. Leirikaste oli myös. Porukka lipui sulavasti ulos.

Pihalle oli tehty nuotio. Siellä Anne oli jo odottamassa meitä. Hänellä oli jotakin papereita kädessään. Suuntasimme hänen luokseen.

- Noniin. Ensimmäisenä voisimme ottaa leirikasteen, Anne kertoi. Muutamien kasvoilla näkyi pelonsekaista jännitystä, ja jotkut hymyilivät odottavasti. Kukaan ei tiennyt, mitä odottaa. Anne kääri kaikkien silmille puhtaat pintelit, jottei kukaan näkisi mitään. Kuului kikatusta ja puhetta. Kaikki lähdimme Annen opastuksella jonossa.

Pitkä jono leiriläisiä mutkitteli ja käveli mitä kummallisimmissakin paikoissa. Välillä joku saattoi heittää päälle sankollisen kylmää vettä.

Pian ilmassa seisoi lannan ja virtsan haju. Siitä jo saattoi päätellä, mitä ei todellakaan halunnut. Astuin johonkin ällöttävään, pehmeään ja vähän lämpimään kasaan.

- Lantaa! joku kirkaisi. Hyppelehdimme nopeasti, kunnes liukastuin ja kaaduin. Jono pysähtyi.

- Kaatuiko joku? Mirri kysyi.

Istuin maassa, kunnes hyppäsin ylös tajutessani, mitä tapahtui.
- Yööök! parkaisin.

Jono lähti liikkeelle tirskuen ja minun ei auttanut muuta kuin seurata.

Kävelimme kivistä tietä pitkin talliin. Siellä jokaisen oli vuorollaan etsittävä sankkoon kätketty kaviokoukku. Sankossa oli kyllä muutakin: heinää ja vettä, sekä varmaan muutama lantapallo. Vuorollani työnsin käteni vaivautuneena sankkoon. Irvistin tuntiessani limaiset heinät käsilläni. Haroin pohjaa, mutten löytänyt mitään. Luovutin. Pian kuitenkin kävi ilmi, ettei sankossa ollut mitään kaviokoukkua. Muutamia alkoi naurattaa.

Lopuksi, kun kaikki olivat likaisia, pesuboksissa meidät huuhdeltiin letkusta tulevalla hyytävän kylmällä vedellä.

Leirikasteen päätteeksi otimme pintelit pois silmiltämme. Hytisimme kylmästä, mutta lopuksi leirikasteelle ei voinut muuta kuin nauraa. Varsinkin minua nauratti makea kaatumiseni lantalassa.

Kaikki kävivät mökeissä vaihtamassa vaatteet puhtaisiin ja kuiviin. Menimme ulos nuotion äärelle, jossa Anne odotti meitä hymyillen.

- Nyt voisimme pitää tietokilpailun! Anne sanoi. Hän jakoi leiriläiset neljään joukkueeseen.

Kaikilla joukkueilla oli kynä ja paperia. Anne esitti kysymyksiä, jotka liittyivät hevosiin, ja muutama Seppeleeseen. Vastaukset kirjoitettiin papereihin.

Tietokilpailu oli jännittävä, sillä joukkueet olivat todella tasaisia. Kaikilla oli kuitenkin hauskaa, ja se oli pääasia.

Vielä illan lopuksi söimme nuotiolla. Paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkeja. Söimme myös leipää ja joimme mehua. Innostuimme myös kertomaan vitsejä ja mokia, joita olemme tehneet hevosten kanssa tai ilman. Ilta oli mukava ja kaikki menivät nukkumaan odottaen innolla seuraavaa leiripäivää.

Maanantai-ilta 11.6.

Lisätarina - Elle: Iltaohjelmaa ja hyytävä leirikaste.

Koko meidän leiripoppoomme lähestyi nuotiolla odottavaa Annea kohti jännittyneinä. Puristin vieressäni kulkevaa Linaa käsivarresta. Tämä kääntyi virnistämään minulle leveästi.
"Noniin. Ensimmäisenä voisimme ottaa leirikasteen", Annen sanat saivat sydämeni pamppailemaan ja adrenaliinin virtaamaan suonissani.
"Huh mua jännittää", mutisin itsekseni.
"Mua kans" vierelleni tullut Miira piipitti.

Anne kiersi kaikkien luona peittämässä silmät. Jähmetyin niille sijoilleni Annen sitoessa pinteliä silmilleni.
"Rohkeutta Elle", Anne naurahti ja taputti minua olkapäälle siirtyessään seuraavan leiriläisen luo. Vedin syvään henkeä ja hymyilin hieman. Tämä oli elämäni toinen leirikaste. Ensimmäisen koin kymmenen vuotiaana ja luulin kuolevani, kun meidät kastettiin vanhassa kylpyammeessa, joka oli täynnä pitkiä ruohon korsia, mutaa ja ties mitä muuta.
Kun kaikkien silmiä peitti pintelit, Anne lähti johdattamaan meitä jonossa eteen päin.
Reittimme oli sokkeloinen. Yhtäkkiä sain sangollisen kylmää vettä niskaani. Kiljaisin korvia hyytävästi ja jotkut repesivät. Jonkun nauru jäi kuitenkin lyhyeen tämän saadessa itsekkin sangollisen vettä päälleen.
"Mitä täällä seassa on?" kuului huuto, "mä oon ihan märän heinän peitossa", tunnistin äänen Loviisan ääneksi. Huh, onneksi minä säästyin heiniltä.

Yhtäkkiä haistoin lannan hajun vahvana.
"Lantaa!" joku kirkaisi. Voi ei, kerkesin ajatella, kunnes astuinkin jo lämpimään lantaan. Kuulin ja tunsin kuinka lanta pursusi varpaiden välistä. Samassa kuului läsähdyksen ääni. Joku kaatui, arvasin. Pysähdyimme niille sijoillemme.
"Kaatuiko joku?" Mirri kysyi.
"Yööök!" kuului inhoa tihkuva huuto. Minulta pääsi tirskahdus.

Talliin tullessamme meidän oli määrä etsiä sangoista kaviokoukku. Työnsin käteni epäröiden sankoon. Pinnalla lillui epäilemättä heinää ja sammalta. Pohjalla oli jotain limaista, jotain HYVIN limaista.
"iuuuh hyyi", suustani pääsi. Selässäni kulki kylmiä väreitä. Lopulta sormeni hipaisivat kaviokoukka. Hapuilin sitä vielä hetken, kunnes sain sen käsiini.
Joku ohjasi minut sinne missä muutkin olivat.
"Mitä nyt?" kysyin ja yritin kuunnella tarkkaan. Kuului harmistuneita huokaisuja ja tuhahduksia.
"Missä se on?" Ansqu kysyi hämillään. Kuulin kuinka vettä loiskui tytön ämpäristä tallin lattialle. Meitä alkoi väkistenkin naurattaan.
Lopulta Anne kertoi, että kyseisessä sangossa ei edes ollut kaviokoukkua. Silloin meidän naurumme vain yltyi.

Sitten meidät ohjattiin ilmeisesti pesuboksiin, sillä kun me kaikki olimme kerääntyneet sinne, meitä suihkutettiin kylmällä vedellä. Kuului pari tukahtunutta kiljaisua.
Kastelun jälkeen me saimme luvan ottaa pintelit silmiltämme. Naureskelimme leirikasteelle matkalla mökkiin vaihtamaan vaatteita.

Mennessämme takaisin nuotiolle Anne ilmoitti seuraavaksi ohjelmaksi tietokilpailun. Hän jakoi meidät neljään ryhmään. Minä pääsin Pipsan, Loviisan ja Pinjan kanssa samaan joukkueeseen. Minä sain luvan olla kirjuri. Jännityksestä kankeana oli vaikea kirjoittaa vastauksia.
Tietokilpailun jälkeen me söimme makkaraa, leipää mehun kera ja paistoimme myös vaahtokarkkeja, joista minä en liiemmin välittänyt.
Koko ilta oli kuitenkin huippumukava !

Maanantai-ilta 11.6.

Lisätarina - Pipsa:

Avonainen matkalaukku lojuu huoneeni lattialla. Hermostuneesti silmäilen sitä, pohtien olisiko minulla nyt kaikki tarvitsemani mukana - minä kun tuppasin unohtamaan aina jotain, useimmiten yöpuvun tai hammasharjan.
“Pipsa, pitäis lähteä”, Jeccu hoputtaa eteisestä katsahtaen kelloon.
“Joo, mietin vaan onks kaikki nyt mukana”, totean tarkastellen vielä huonetta. “Ihan kun oisin unohtanu jotain…”
“Ratsastushousut?”, Jeccu yrittää.
“Kahet laukussa ja yhet tallilla”
“Kypärä? Hanskat?”
“Tallilla”
“Aurinkorasva?”
“Hei, sitä ei ollukkaan!”

Saatuani tavarani survottua matkalaukkuuni, nappaan sen matkaani ja suuntaan autolle, jonne Jeccukin oli jo mennyt. Eilen päivällä olin vielä luullut joutuvani raahaamaan tavarani kävellen tai menemään bussilla jo varhain aamusta. Jeccu oli kuitenkin pelastanut minut kurjalta kohtalolta ja lupautunut minut samalla Seppeleeseen, kun meni itsekin.

Saavuttuamme tallille, kiiruhdamme tallirakennuksen eteen, jonne kaikki muut olivatkin jo ilmestyneet. Porukka tuntui olevan täynnä intoa ja jännitystäkin, etenkin leirihoidokki-arvailuja heittäessä. Itse arvelin saavani jonkin tallin puoliverisistä tai ratsastuskoulumestaruushevoseni, Edin.

"Hei. No mitä mieltä olette? Jaetaanko leirihoitsut vai tarviiko joku vielä talli esittelynkin?" Anne kysyi hymyssä suin. Nyökyttelimme myöntävästi, sillä olihan kaikilla meillä hoitohevonen Seppeleestä.
"Okei, olen jo valmiiksi miettinyt niitä, mutta voimme vielä keskustella”, nainen totesi vilkaisten kädessään olevaa lappua. Annen luetellessa hevosia kuului iloisia hihkaisuja ja ”arvasin” ja ”mitä minä sanoin”-huudahduksia. Minun kohdallani jännitys säilyi pisimpään, sillä olin listan viimeinen - kuten yleensäkin.

”Pipsa - Eela”, Anne luetteli sulavasti minun hämmästyessä totaalisesti. Eela ei tosiaankaan ollut minulle tutuimpia hevosia, mutta tamman maineen taidokkaana mutta haastavana ratsuna olin kyllä kuullut.
”Tulee ainakin mielenkiintonen viikko”, totean vieressäni seisovalle Mirrille, joka virnistää iloisesti.
”Kyllä sie sen kanssa pärjäät”, Pinja hymyilee toiselta puoleltani. ”Eela on kiva tamma, sitä pitää vaan ymmärtää”
”Saat kertoo miulle sitten kaikki vinkit, miten toimii sen kanssa”, hymyilen. ”Ne tulee varmasti olemaan tarpeen!

Anne selitti vielä leiriohjelmamme ja muut tärkeimmät asiat, ennen kuin kiiruhdimme leirimökeille. Minun ideani mukaisesti jakauduimme mökkeihin ratsastusryhmien mukaisesti, joten minun kanssani samaan mustikansiniseen mökkiin tuli Meeri, Mirri, Pinja, Jeccu ja Lina. Vauhdilla tunkeuduimme sisään ovesta, jokaisen pyrkiessä nappaamaan itselleen suosikkinukkumapaikkansa. Minä suostuin ottamaan alasängyn. Sängyn päälle viskasimme laukkumme, ennen kuin kiiruhdimme toiseen mökkiin, jossa oli tila yhteisoleskelua varten.

Ruuan, ratsastustunnin ja päivän iltaohjelman jälkeen palasimme huoneeseen. Väsyneinä virittelimme petivaatteet sänkyihimme, vaihdoimme yöpuvut päälle ja pesimme hampaat.
”Voi itku että voi väsyttää”, Meeri mumisi haukotellen leveästi.
”Älä muuta sano”, Linakin myönsi. ”Mutta eipähän ainakaan oo vaikeeta nukahtaa”
”Pitää muistaa laittaa monta herätyskelloa soimaan”, Mirri toteaa yläsängystään. ”Jos aamulla oon yhtä väsynyt kun nyt, niin saatte kyllä kiskoo miut ylös täältä sängystä”
”Laitan valot nyt pois”, Jeccu huikkaa.

Valojen sammumisen jälkeen ei kulu montakaan minuuttia kun kaikki huoneessa ovat jo syvässä unessa.

Tiistai 12.6.

Kehystarina - Meeri: Orjatyövoimaa

Kello lähestyi vasta kahdeksaa, mutta tallipiha oli täynnä pirteitä leiriläisiä. Aurinko lämmitti täysillä lähes pilvettömältä taivaalta.
- Hyvää huomenta leiriläiset! Tänään aamupalaksi on Seppeleen superpuuroa, että jaksatte koko päivän, Anne kailotti ja painotti viimmeisiä sanoja pahaenteisesti. Kukaan ei kuitenkaan jaksanut tarkemmin sitä pohtia, sillä kaikilla oli suunnaton nälkä.

- Tää on niin hyvää, Pipsa mumisi ja kauhoi puuroa suuhunsa.
- Todellakin! Miira ja Pinja sanoivat yhteen ääneen. Aamupala sujui rennosti jutellessa ja syödessä. Kaikki tunsivat toisensa jo aika hyvin vaikka olikin leirin toinen päivä. Pian kaikki siivosivat astiansa ja siirtyivät tallin suunnille. Josefiina odotti sielä jo vaativan näköisenä kädet lanteilla.
- Noniin tytöt, toinen leiripäivä on alkanut ja on aika aloittaa työt. Jokainen puhdistaa oman leirihoitohevosensa varusteet ja siivoaa karsinan. Sitten kun se on tehty saatte tyhjentää koko satulahuoneen, pyyhkiä sieltä kaikki pölyt, heittää roskat roskikseen, puhdistaa ylimääräiset varusteet ja laittaa ne takaisin järjestykseen.
Leiriläisten seassa tuli hiljaista, jokainen tuijotti Josefiinaa järkyttyneenä.
- Anteeks mitä?! Tohon hommaanhan menee koko päivä! Britta huudahti ensimmäisenä.
Sen jälkeen kuului protestointia ja Mirri puuskahti:
- Me ollaan leiriläisiä eikä mitään orjatyövoimaa!
Josefiina katseli meidän protestointia vakavana ja yritti pitää uhkaavan poker facen, mutta naurun pidättäminen oli mahdotonta.
- Ottakaa nyt ihan rauhassa, eli tottakai te saatte tästä palkkion ja hyvät sellaisen, nainen vihjasi hymyillen. - Ei tämä todellakaan ole mikään orjaleiri, hän jatkoi mikä sai Mirrin punastumaan.
- Mikä mahtaa olla palkkio? Jeccu kysyi epäillen.
- Se on salaisuus, mutta voin luvata että kaikki pitävät siitä, Josefiina sanoi ja iski silmää.
Leiriläiset vilkuilivat toisiaan ja ottivat lopulta siivoushomman vastaan.

- Mä en malta odottaa sitä palkkiota, huokaisin jynssätessäni Sentin suitsia puhtaaksi.
- No en mäkään, ja sen on kyllä paras olla hyvä! Pipsa vastasi ja viskasi sitten polyisen rätin Ansqua päin ja huusi tätä ottamaan kopin mutta liian myöhään. Rätti lensi suoraan blondin kasvoille ja putosi maahan.
- Tiedättekö mitä tämä tarkoittaa, Ansqu sanoi varoittavasti ja katsoi murhaavasti Pipsaa.
Samassa ilmaa alkoi halkoa yksi jos toinenkin rätti, kumihanska ja kaikkea muuta mukavaa.
Melutaso nousi sekunteissa monta desibeliä ja naurun ja kiljaisut kuulivat varmasti koko Seppeleen väki.

Joku riuhtaisi satulahuoneen oven auki ja karjaisi:
- Mitä ihmettä te luulette tekevänne?!
Sillä sekunnilla jokainen hiljeni ja pysähty niille jalansijoilleen. Kaikkien katseen kääntyivät Jaakkoon joka tuijotti meitä kuin sekopäitä. Pitkän ja piinaavan hiljaisuuden rikkoi Loviisan naurun pyrskähdys.
- Mikäs nyt noin naurattaa? Jaakko kysyi ilmekään värähtämättä.
Tyttö osoitti sormellaan Elleä joka oli parhaillaan ollut ninjailemassa ikkunalla ja seisoi nyt huvittavan näköisessä asennossa posket punaisina hehkuen.
Pian kaikki nauroivat vedet silmissä kummalliselle tilanteelle.
- Nyt teidän on paras jatkaa siivousta tai yllätys sulaa, Jaakko naurahti, mutta hiljentyi huomatessaan paljastaneensa tärkeän yksityiskohdan. Mies luikki nopeasti pois, kun me jäimme katselemaan toisia.
- Vai että sulaa, Britta myhäili.
- Nyt siivotaan ja äkkiä, koska mulla on nälkä! Pinja ilmoitti ja alkoi kääriä pinteleitä mahdottomalla vauhdilla.

- Noniin nyt on tallitarkastuksen aika, Anne sanoi salaperäisesti ja suunnisti satulahuoneeseen Ellin ja Josefiinan kanssa. Jaakon hommaksi jäi tarkistaa karsinat.
Leiriläiset seisoivat jännittyneenä odottaen palkintoaan.
- Äkkiä nyt, Lina mumisi ja puristi vieressään seisovat Inkerin kättä.
Nelikko palasi luoksemme ja Anne avasi suunsa:
- Valitettavasti asia on nyt niin, että nopeat syövät hitaat, joten jos haluatte saada osanne palkinnoska kiirehtikää päärakennuksen ovelle siistiin jonoon!

Ja mitä odottikaan päärakennuksessa: PALJON JÄÄTELÖÄ!

Tiistaipäivä 12.6. - Puomitunnit

x

Ansqu - Liinu
Britta - Reino
Elle - Edi
Inkeri - Elmo
Miira - Humu
Loviisa - Taiga

Ensimmäinen ryhmä aloitteli tuntia. Hevoset oli verrytelty ravissa ja aloitimme työstämään puomeja.

- Pidetään hyvät välimatkat. Kaikkihan muistavat tulla puomit kevyessä istunnassa. Ensimmäisen puomisarjan on tarkoitus koota hevosen ravia. Vauhti ei saa hiipua, vaan hevonen nostaa askeltaan ja painaa takaosaa alle.

- Britta laske tahti: yksi-kaksi-komlme-neljä. Sitten puomeilla sama tahti säilyy. Reino kolisteli tyylikkäästi puomisarjan rikki ja kävin korjaamassa puomit paikoilleen.

- Elle, harjasta kiinni ja pohkeet tekee työtä. Aina kaikilla harjasta kiinni, jos olo on epävarma!

- Loviisa, sama homma, hae tasapainoa harjasta, älä ohjista. Silloin hevonen varmasti hidastaa tahtiaan.

- Hyvä sarja, Miiralta! Humun ravi parani silmissä.

- Eli puomisarjan jälkeen pyritään hakemaan raviin vähän lennokkaampaa tuntua, sarja tarkoitus on auttaa sen hakemisessa!

Seuraavaksi oli aika venyttää askelta puomeilla.

- Hevoselle annetaan hyvin ohjaa, jotta se saa työskennellä kaulallaan. Raviaskel pidentyy, muttei nopeudu.

- Ansqu, pyydä Liinulta enemmän, nyt se laahustaa vaan puomien yli. Pohje sanoo naps naps.

- Inkeri, pidä huoli, ettei Elmo vaihda laukkaan puomien jälkeen. Ravi jatkuu irtonaisena.

Seuraavaksi yhdistin sarjat, ensin koottin ravia, sitten lisättiin puomien avulla. Välissä hevonen mahtui tekemään muutaman normaalin raviaskeleen.

- Nyt huomaatte, että vauhti on sama koko ajan. Vain hevosen kokoamisaste muuttuu.

- Hyvä temponvaihto Reinolla. Nyt se polkee takaa!

- Taigalla tosi hyvä muoto ja se keskittyy jo tehtävään.

- Elle, puolipidätteet ennen lisäystä, nyt se Edi kuulolle!

Kun temponvaihdot alkoivat sujua, otimme vielä laukkaa ympyröillä. Ympyrällä oli kaksi puomia, joiden molemmin puolin oli tarkoitus mennä eripituista laukkaa, harjoitus- ja keskilaukkaa.

- Yrittäkää huomata ero. Miira, selkeämpi kokoaminen puomin jälkeen, laukka nousee hieman ja lyhenee. Sisäpohje työskentelee.

- Ansqu, älä jännitä liikaa puomeja, hevosen ei ole tarkoitus hypätä niistä yli, ehkä tehdä pitempi laukka-askel. Keskity laukan hallintaan ja ajattele puomeja vain merkkeinä.

- Elmo sai hyvin harjoituksesta kiinni, oikein kivaa työskentelyä!

Pian olikin aika siirtyä loppukäynteihin ja pyytää kakkosryhmä paikalle.

Meeri - Sentti
Mirri - Laila
Pinja - Frank
Pipsa - Eela
Jeccu - Blade
Lina - Toivo

Tuntimaksu - Loviisa:

Laitoimme hevoset kuntoon ulkona. Ekaksi menivät taas poniryhmään kuuluvat, eli Ansqu . Britta, Elle, Inkeri, Miira ja minä. Lähdimme kentälle juomapullot mukana.
Kun kaikki olivat kokoontuneet kentälle aloimme verryttelemään heppoja ravissa.

Kun hevoset olivat lämmenneet Anne kertoi mitä tekisimme.
Taiga ravasi aika pehmeästi. Aurinko porotti täydeltä taivaalta ja eikä pilviä ollut taivaalla ollenkaan.

Ravasimme Taigan kanssa esimmäiselle puomisarjalle jossa oli tarkoituksena aluksi koota ravi. Siirryin kevyeen istuntaan ja Taigan asteli puomit ihan hyvin. Anne opasti minua hakemaan tasapainoa harjasta eikä ohjista.

Kun kaikki olivat menneet puomit muutaman kerran, Anne kertoi seuraavat ohjeet.
Anne kertoi että annamme hevoselle hyvin ohjaa jotta se saa työskennellä kaulallaan jolloin askel pidentyy joka on ideakin.

Suuntasin puomeille ja yritin keskittyä kunnolla askeleen pidennykseen.
Seuraavaksi teimmekin kaikki kerralla, ensiksi koottiin ravi, sitten pidennettiin sitä.
Kun oli meidän vuoro nousin kevyeen istuntaan ja yritin koota ravin. Se meni hyvin ja askeleen pidennyksessäkin Taiga keskittyi oikein kunnolla.

Kun kaikki olivat menneet puomit ja saanneet Annelta ohjeita, otimme vielä lopuksi ympyrässä laukkaa.
Minulla ja Taigalla ei mennyt ihan niin hyvin mennä eripituista laukkaa mutta oli ihana laukata Taigan kanssa.

Lopetimme tunnin hikisenä ja väsyneinä. Join melkein kokonaan loput juomapullossani olevasta vedestä.
Lähdimme kaikki yhdessä ottamaan varusteet pois poneilta kun jo seuraava ryhmä käveli hevosten kanssa kentälle.

Keskiviikkopäivä 13.6.

Kehystarina - Pipsa: Pitkä maastoratsastus, lounas laavulla.

x Aurinko paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. Pieni tuulenvire heilutti tallipihan riippukoivujen vihreitä oksia.
“Kaikki valmiina?”, Anne huikkaa kookkaan puoliveritamman, Riinan selästä.
Ilman täyttää joukko myöntäviä vastauksia. Eela tanssahtelee paikoillaan, se olisi jo selvästi valmiina lähtöön.
“Okei, sitten menoksi”, nainen huikkaa letkan kärjestä. Kohennan aurinkolasieni asentoa tarkkaillen välimatkaa edellä kulkevan Riinan häntään.
“Kivat lasit Pipsa”, Jeccu hymyilee Bladen selästä. “Mistä ostit?”
“Seppälästä”, totean hymyssä suin. “Pakko pitää laseja kun jotenkin käy kauheasti nykysin tää valo silmiin. Ties vaikka ois näkö menossa”
“Nii”, nainen nyökyttää. “Nää ötökät on kyllä kanssa tosi ärsyttäviä, jatkuvasti pörräämässä ympärillä”
“Niimpä!”, myönnän. “Tosin tänään tajusin suihkuttaa jotain hyttysmyrkkyä jota löysin kassin pohjalta. Ja Eelalle jotain myrkkyä laitoin kanssa, sekään ei tunnu kauheasti ötököistä tykkäävän”

Kesää, ötököitä ja kaikkea muutakin puidessa matka sujuu rattoisasti.

“Noniin, eihän mitään ongelmia kenelläkään?”, Anne huikkaa. “Okei, sitten ravia”

Reippaasti Eela siirtyy raviin minun keskittyessä pitämään tasaisen tuntuman ja pohkeet lähellä tamman suklaan värisiä kylkiä - ne olisivat kaikki kaikessa tamman kanssa. Muutenkin Eela vaati rauhallisuutta ja varmuutta aivan toisella tavalla kuin Sikke, joka liikkui maastossa kuin juna raiteita pitkin, mitä nyt poikkesi välillä syömään. Eelaa eivät polkua kohden kurottautuneet lehtipuiden oksat kiinnostaneet, vaan ne tuntuivat jonon loppupäästä kuuluvien äänien perusteella kiinnostavan enemmänkin poneja.

Tien siirtyessä kapeammaksi kinttupoluksi siirrämme hevoset takaisin käyntiin.

“Mitä me syödään laavulla?”, Inkeri hihkaisee takaa.
“Syöppö!”, Loviisa nauraa. “Vastahan me syötiin”
“Äh, ruoka on toiseksi tärkein asia elämässä”, Ansqu virnistää Seppeleen oman kasvatin, Liinun selästä.
“Jep, ekaks hevoset, sitten ruoka”, Britta jatkaa.
“Hei, tästä tulikin hyvä juttu mieleen”, Lina virnuilee. ”Suomenhevonen tutkii seepran kuvaa ja huudahtaa järkyttyneenä:
- Enpä olisi arvannut, että kukaan meidän suvustamme olisi istunut vankilassa. ”

Pari vitsiä vielä lisää ja koko porukka ulvoo naurusta. Eela viuhtoo kiukkuisena häntäänsä, se ei selvästikään tykkää minun hytkyvän selässä. Päästyämme taas leveämmälle tielle otamme jälleen ravia. Kaviot tömisevät, linnut laulavat ja puut humisevat. Hengitän syvään raikasta ilmaa nauttien kesän lämmöstä. Siirrymme leveälle hiekkatielle, jota rajaavat vihreät pellot. Eela pidentää askeltaan ja pärskii innoissaan.
”Haluuko kaikki laukata?”, Anne vilkuilee taakse päin. ”Okei, sitten laukkaa!”

Eela suorastaan lentää laukalle. Sen askel on pitkä ja kevyt, sen jalat tuskin koskevat maata. Tasaiseksi leikattu ratsuharja hivelee kasvojani. Hevonen korskahtelee innoissaan. Sen korvat ovat hörössä. Edessä kulkeva Riina pidentää askeltaan, samoin Eela. Kaviot tömisevät entistä kovemmin. Hymyilen leveästi pitäen asentoni vakaana.

Anne tehostaa raviin siirtymistä nostamalla kätensä ylös. Nopeasti on koko letka jo ravilla.

”Niin hei mitä ruokaa meillä olikaan siellä laavulla?”, Meeri kysyy meidän siirtyessä takaisin käyntiin.
”Paistetaan siellä makkaroita ja lettuja”, Anne kertoo. ”Sitten on kanssa salaatteja ja mehua”
”Nam!”, Miira lipaisee huuliaan.
”Alkaa tässä jo pikkuhiljaa nälkä tulemaan”, Pinjakin myöntää.

Saavuttuamme viimein pitkän matkan jälkeen laavulle, vaihdamme hevosten suitset riimuihin ja annamme niille vettä ja heinää turvan alle.

“Ruoka saapuu!”, Elle hihkaisee auton lähestyessä pihaa.
“Niin ja Elli!”, Mirri täydentää taputtaen nuokkuvan Frankin kaulaa. Hetkessä kaikki ovat kokoontuneet auton luo.
“Huhhuh, kun tuo tie oli huonossa kunnossa, täynnä monttuja”, Elli tuhahtaa kavuten ulos autostaan.
“Ai, onkos teillä jo nälkä?”, nainen jatkaa virnistäen. Kuorossa huikkaamme myönteleviä vastauksia, kiskoen auton takakontista ulos muutaman kylmälaukun.
“Tulkaas joku auttamaan tän nuotion kanssa”, Anne huikkaa laavun suunnalta, Pinjan ja Mirrin lähtiessä heti auttamaan.

Vähitellen me loputkin alamme lähestymään kohti laavua, savun jo kohotessa nuotiosta. Sisälle laavuun on jo aseteltu pahvisia kertakäyttölautasia, mukeja, veitsiä ja haarukoita.
“Noita tikkuja taitaa olla joku viis kappaletta, loput voi käyttää jotain oksaa”, Anne ohjeistaa ensimmäisten jo ottaessa paketista makkaroitaan. Valtaan itselleni hyvän paikan nuotion ympäriltä, työntäen makkaratikkuni hieman jo hiiltyneen nuotion ylle.
“Onpas hyvää!”, Elle hihkaisee syömisen lomasta.
“Tää kärähti”, Mirri tuhahtaa katsoen melko mustunutta makkaraa. Naurahdan, tytön ilme on varsin näkemisen arvoinen.

“Hei kattokaas minkä löysin!”, Elli hymyilee melko vanhanaikainen cd-soittimen ja radion yhdistelmä sylissään. Muutaman napin painalluksen jälkeen soittimesta alkaa kuulumaan hyvinkin tutun kappaleen sävelmiä.

“Myö kuunneltiin aina pienenä tätä”, virnistän muistojen palatessa mieleen. “Ajatella, että siitäkin on jo kymmenen vuotta!”.
“Hei mä osaan vieläkin ne liikkeet tähän kappaleeseen!”, Miira hihkaisee alkaen heti tehdä jopa hieman huvittavan näköisiä tanssiliikkeitä. Hetkessä lähes kaikki jo huojuvat Las Ketchupin Asereje - kappaleen tahdissa.

Keskiviikkoyö 13.6.

Kehystarina - Elle: Uneton Seppeleessä.

Suussa maistui raikkaalle hammastahnalle. Laitoin hammastahnan ja -harjan takaisin reppuni sivutaskuun. Inkerillä tuntui olevan iltavilli. Tämä hyppeli kädet ja takapuoli heiluen ympäri saunamökkiä hoilottaen One Directionia.
"Naa naa naa!", kuului saunan suunnasta. Lina pyöritteli naureskellen silmiään.
Mökin ovelta kuului hento koputus.
"Mitenkäs täällä?" Josefiinan pää ilmestyi oven rakoon, "ohhoh, Inkulla on meno päällä", nainen naureskeli. Inkeri tanssahteli ulos saunan puolelta.
"Täällä voidaan hyvin, ollaan just laittamassa nukkumaan", Jeccu teki tilannekatsauksen Jossulle, joka silmäili vielä kerran kaikkia meitä mökissä majailevia ja poistui sitten.

Pikku hiljaa meistä jokainen hakeutui omalle pedillensä. Minä nukuin tavalliseen tapaani alapedillä ja Britta oleili yläpuolellani. Toivotimme hyvät yöt ja painoimme päät tyynyyn. Käännyin kyljelleni seinää kohti. Joku taisi kuunnella vielä musiikkia soittimeltaan, sillä kuulokkeista kuului läpi.

Käänsin jälleen kylkeäni, ties kuinka monennen kerran. Uni ei vain tullut.
"Elle, tää koko sänky heiluu ku sä pyörit noi" Britta kuiskasi yläpuoleltani.
"Sori", mutisin,"ootko nukkunu ollenkaan?"
"En sitte millään", Britta tuhahti. Ainakaan en ollut ainoa, joka ei saanut unta.
"Sittehän meitä on kolme", kuului Linan ääni. Kohottauduin kyynärpäideni varaan. Lina nousi istumaan sängyllään. Yläpedistä kuului huokaisu.
"Mäkään en saa unta", Ansqun pää tuli näkyviin peiton alta. Britta kapusi tikkaat alas ja tuli istumaan jalkopäähäni. Me nökötimme hiljaa paikoillamme. Mökissä oli sen verran valoisaa, että kaikkien kasvot näkyivät. Inkerin sängystä kuului hiljaista tuhinaa, Jeccu nukkui ihan hiljaa.
Hetken päästä me kaikki neljä olimme kerääntyneet minun sänkyni luo. Rupattelimme kaikenlaista kuiskaillen ja välillä painoimme päät tyynyjä vasten tukahduttaaksemme naurun.
"Paljonko kello on?" Lina kysyi ja Ansqu vilkaisi kännykkäänsä.
"Kohta kakstoista", tämä supisi.
"Vasta", Britta älähti, "mua ei väsytä tippaakaan", tämä lisäsi. Me muut komppasimme häntä.
"Lähetään ulos", Lina ja minä sanoimme yhtä aikaa. Linan ilkikurinen katse käväisi minussa ja muissa tytöissä. Ei kestänyt kauaa, kun me kaikki kompuroimme ympäri mökkiä etsien yövaatteiden päälle lisää vaatteita. Minä itse vetäisin collegehousut jalkaani ja fleecehupparin yöpaitani päälle.
Kun olimme vetämässä kenkiä jalkaan, kuului Jecun ja Inkun sängyn suunnasta ynähtelyä. Samassa Inkerin pää tuli näkyviin peiton alta. Tämä katsoi meitä uneliaina hetken, kunnes tajusi meidän tekevän lähtöä. Tämä oli sekunnissa lattian tasolla.
"Mihin te ootte menossa?", tämä kysyi ja jatkoi heti perään, "ei sillä väliä, mä tuun kuitenkin mukaan".

Olin aina rakastanut kesäöitä, koska silloin oli aina niin valoisaa. Kesäöiden tunnelmassa oli aina jotain jännittävää ja taianomaista.
Kävelimme pihatietä pitkin tallipihalle ja huomasimme, että Jaakon kämpässä oli vielä valot päällä. Pieni vilkaisu toisiimme riitti, että meitä kaikkia kiinnosti mitä Jaakko puuhaili.
"Yäk. Mitä jos sillä on naisseuraa?" Inkeri hihitti. Ikkunat olivat sen verran korkealla, että Inkeri ei nähnyt, ja minäkin näin ihan hyvin varvastellessani hieman.
"Ei mitään jännää. Se kattelee leffaa", Britta raportoi Inkerille.
"Mikä leffa toi on?" kysyin uteliaana. Katselimme hetken.
"Onko toi Haikein terveisin?" Lina kysyi ja me kaikki nyökyttelimme.
"Rakkaushömppää", Ansqu tuhahti ja lähti kohti ponitarhaa. Minä ja Inkeri kipaisimme nopeasti perään ja Britta ja Lina seurasivat hetkeä myöhemmin.

Ponit kasteisella laitumella oli kaunis näky. Livahdimme aidan alta laitumelle ja lähdimme talsimaan hitaasti hevosia kohti. Housujen lahkeet kastuivat hetkessä. Usvaa oli alkanut nousta ympärillemme ja se teki tunnelman entistä jännittävämmäksi. Lina lauleli hiljaisesti.
"Sulla on nätti lauluääni", minä kehaisin. Lina sulki suunsa ja virnisti leveästi. Sivusilmällä näin, että kevyt puna nousi blodin poskille.

Ponit olivat kerääntyneet yhdessä laitumen yhteen kulmaan. Ne kävivät uteliaiksi nähdessään tuttuja kasvoja. Kipaisin Pellan luokse.
"Hellou Pella", tervehdin sitä tavalliseen tapaan. Moiskautin hennon pusun tamman turvalle ja silittelin sitä lämpimältä kaulalta.
"Mun tekis mieli hypätä Siirin selkään ja tehä pari kierrosta", Inkeri sanoi helliessään Siiriä.
"Vähä se ois siistiä", Ansqu hihkaisi silittäessään Aksua.

Oltuamme hetken ponien kanssa, me lähdimme takaisin tallia kohti. Ponit seurasivat meitä puoliväliin tarhaa ja jäivät sitten siihen.
Kiersimme tallin taakse autotallin luokse jutellen ja naureskellen. Siellä joku meistä sai idean olla hippaa. Kirmasimme ympäri autotallia ja jonkin matkaa metsään.
"Aih. Mua pistää vatsasta", Britta voihkaisi ja kävi istumaan isolle kivelle. Me muutkin kipusimme samaiselle sammaleen peittämälle kivelle. Nyt kastui vuorostaan takapuoli.
Lina alkoi kertoa kauhutarinaa meille.
"Mun mummoni kertoi kerran, että tänne Seppeleen läheisiin metsiin on joskus kadonnu kaks meidän ikäistä tyttöä", Lina aloitti. Tämä kertoi miten tytöt olivat lähteneet eräs kesä noin viisikymmentä vuotta sitten eväsretkelle metsään.
Tytöille oli tullut riitaa ja he olivat erkaantuneet toisistaan. Tytöt eivät koskaan olleet palanneet takaisin kotiin. Kaikki olettivat heidän kuolleen ja kerrottiin, että he vaelsivat metsissä toisiaan etsien.
Selässäni kulki kylmiä väreitä ja minua hytisytti:
"Inhottavaa..", mutisin hiljaa. Istuimme hiljaa metsän reunassa. Samassa takaamme kuului rasahtus. Sekunnissa me kaikki laskeuduimme alas kiveltä ja taaksemme katsomatta lähdimme juoksemaan niin kovaa kuin jaloistamme pääsimme. Joiltakin meistä pääsi tukahtunut kiljaisu.

Pysähdyimme vasta saunamökin kuistilla. Hengitimme kiivaasti ja katselimme valppaina ympärillemme. Puristin Inkeriä käsivarresta. Tämä kavahti inahtaen kauemmas.
"Hyi mä säikähin", Inkeri huokaisi rauhoittuessaan. Tilanne olisi ehkä ulkopuolisen mielestä koominen, mutta me todellakin säikähdimme.
"Näittekö te siellä jotain?" Lina kysyi silmäillen meitä. Pudistimme päitämme.
"Mutta kuulitte sen risahduksen?" Lina jatkoi. Nyökytimme päitämme.
"Mennäänkö nukkumaan?" Britta kysyi äänellä, joka tuskin kuului. Ei tarvinnut toista kertaa pyytää, sillä me kaikki pakkauduimme yhdellä oven avauksella sisälle mökkiin. Minusta tuntui, että sydämeni ponnahtaisi minä hetkenä hyvänsä ulos rinnastani.
"Missä te oikein olitte? Kello on kohta puoli neljä" nyt me säikähdimme Jeccua, joka nousi istumaan sängyllään.
"Ulkona", vastasin ja Ansqu alkoi samalla selittämään reissuamme.
Jecun rauhoittelujen jälkeen me painuimme pehkuihin. Aluksi tuntui siltä, että en millään pystyisi alkaa nukkumaan, mutta nukahdinkin yllättävän nopeasti.

Aamupalalla selitimme muillekkin leiriläisille vaivihkaa yöreissustamme.
"Juksaatte vaan", Meeri ja Pipsa totesivat huolettomasti.
"No ei varmasti", minä, Inkeri, Britta, Ansqu ja Lina sanoimme yhtä aikaa.
"Me kuultiin se rasahdus ihan selvästi", Lina sanoi ja otti kulauksen mehua.
”Tytöillä seiso silmät päässä, ku ne tuli takasin mökkiin”, Jeccu kommentoi, ”ne oli itekki aika pelottava näky”.
Jaakko kulki vihellellen ohitsemme.
"Oottekos tytöt muuten kuullu semmosta tarinaa kahdesta tytöstä, joka eksy vuosia sitte tuonne Leikkijärven metsiin tässä Seppeleen lähettyvillä?" mies kysyi leppoisasti. Me viisi yöseikkailijaa henkäisimme hämmästyksestä ja käännyimme katsomaan Jaakkoa. (LUE: jos katse voisi tappaa)
"Se olit sä!" Britta huudahti.

Torstaiaamu 14.6.

Kehystarina - Jeccu: Hevosten taluttelureissu aamukasteessa tuoretta syömään.

Olin keskellä ihania uniani, kun ovi unissani avautui.
“TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT!”
Jotkut huusivat kauhuissaan, minä putosin sängystä. Kuului Annen ja Josefiinan ilkeätä naurua. Meidät oli tosiaan herätetty. Naiset olivat todella hyviä huutamaan lujaa. Ei mikään ihme että pikkutytöt saattoivat pelätä heitä!
“Jeccu”, Anne sanoi naurunsa lomasta “Ei kai suhun sattunut?”
“Ei,” puuskahdin ja nousin istumaan sängylleni “oon jo tottunut putoilemaan sängystä kun kaikki aina potkii mut sieltä alas.”
Oli vaikeata pidättää naurua, enkä halunnut nauraa ihan täysiä näin aikaisin aamulla. Kikattelin vain tyynyyni kun ylläpito jutteli muille mökin asukeille.
“Kymmenen minuuttia ja olette pihalla, aikaisemminkin voi mennä. Siellä sitten kerrotaan tarkemmin mitä saatte tehdä.”

Me olimme todella nopeita pukeutumaan. Tai minä ainakin olin. Pukeissa lähdin pihalle, päätin odotella muita, kun kerran olin ainoa joka nyt siinä seisoi. Pipsakin oli jo valmis.
“Karsea herätys”, tyttö mutisi mutta hymyili jälkeenpäin.
“Jep. Mä tipuin sängystä.”
Pipsa tirskahti. Pihalle alkoi jo tulla enemmän porukkaa, ja pian kaikki olivat pukeissa ja ulkona. Ylläpitokin tuli.
“Tänään meidän - tai teidän - ensimmäinen tehtävä on syöttää hevoset! Siis, aamunkasteessa ihanalla pellolla. Mennään sinne ja sitten tehdään jotain muuta!”
“Menoksi sitten”, Jossu totesi. “Menkäähän hakemaan hepat tallista.”
“Hei oottekste yhtään tietosia mikä aika nyt on?” Lina murahti. “Kello on kuus aamulla!”
“Eli ihan oikea aika mennä syöttämään hevoset. Hei, jos te joskus haaveilette hevosten seurassa elämisestä, niin tää on sitä arkea.” Anne virnisti.

Blade oli niin ihana leirihoitsu. Tamma antoi minun ottaa kiinni todella helposti, eikä kestänyt kauaakaan kun jo menimme pihalle odottelemaan muita. Siinä Blade siten seisoi vieressäni ja katseli ympärilleen. Kaikki hevoset olivat jopa heränneet tähän aikaan, ihan itse - en minä olisi herännyt ihan itse.
Lopulta sitten lähdimmekin matkaan. Kävelimme pitkän, kauniin hiekkatien, jonka vierellä oli kauniita ruohopeltoja. Odotimme vain käskyä Annelta, että saisimme mennä sinne hevosten kanssa.
“Tuolla noin!” Anne huudahti jonon kärjiltä ja hyppäsi itse ojan ylitse. Hänellä ei ollut ketään talutettavaa. Siinä hän odotti että me muutkin pääsisimme ojan ylitse. Annoimme hevosten alkaa syödä, samalla kun me hyppelimme pellolla jonkin verran, koittaen välttää sitä että tulisimme liian märiksi jaloistamme. Olihan ruohikko märkä.

Jotkut lässähtivät ruohikkoon ja jäivät siihen makailemaan, jotkut istuivat ja muut seisoivat. Taputtelin ja rapsuttelin Bladea niin paljon kuin ehdin, sillä nyt siihen oli sopiva aika.
Tamma vaikutti kovin rauhalliselta eikä sitä näyttänyt kiinnostavan se että paijailin sitä samalla kun se söi.
Anne käveli ympäri peltoa ja jutteli kaikkien kanssa. Käänsin Bladen ryhmää kohti, missä oli paljon hevosia ja niitten leirihoitajia, sekä tietysti ihana Anne.
“Mitäs te tykkäätte leirihoitsuistanne? Onko joku epätyytyväinen?”
“Ei, ainakin mä tykkään Liinusta!” Ansqu hihkaisi. “Se on tosi ihana!”
“No hyvä. Entä Jeccu?”
“Blade on kiva tuttavuus, se on kyllä tosi mielenkiintoinen heppa.”
“Loviisa?”
“Mä oon ennen tavallaan ihmetelly miten Lina tykkää Taigasta niin kovin” (Lina tirskahti tyytyväisenä) “mutta nyt mä ymmärrän! IHANA.”
“Eela on kyllä kaunis ja muutenkin aika kiva. En kyllä haluais vaihtaa”, Pipsa sanoi ja silitti hoitohevosensa kaulaa.
“Hyvähyvä. Hyvä että olette kaikki tyytyväisiä. Pian voitaisiinkin alkaa lähteä. Voidaan kiertää vaikka pikkuinen lenkki!”

Emme tehneet pitkää lenkkiä. Kävelimme vain pienen kiertotien ja siinä oltiin sitten Seppeleen pihassa. Hevoset saivat mennä tarhoihin siksi aikaa, kun me hoitajat tehtiin jotain aivan muuta!

Lisätarina - Miira: Hevosten taluttelureissu aamukasteessa tuoretta syömään.

”Kahdet ratsastushousut, paitoja, kaksi hupparia, shortsit, kahdet verkkarit, sukkia, alusvaatteita, uimavarustukset, kahdet tennarit ja yhdet varvastossut...” latelin laukkuni sisältöä hermostuneena.
”Otat nyt vaikka noi verkkarit, nää adidakset ja ton paidan”, Inkeri hymähti ja tunki vaatteet syliini.
”Ei meijän tarttee mitää ratsastuskamoja laittaa, me mennään vaan syöttelee hevosia”, Mirri hihitti ja pyörähti omissa, rennoissa aamuvermeissään ympäri.
”Okei okei”, mumisin ja vaihdoin pikavauhtia vaatteet ylleni. Vielä hiukset korkealle ponihännälle ja ready to go. Mirri ja Inkeri hihittelivät vaatesuunnitelmilleni.

Humu seisoi tallipihalla vierelläni. Se rouskutti vielä mukaansa nappaamia heinänkorsia ja katseli korvat hörössä muita leiriläisiä. Taputin sen kaulaa rohkaisevasti lähtiessämme liikkeelle.
”...heerää jo, heerää jo, kello on jo kahdeksan, kello on jo kahdeksan”, Jeccu lauleskeli puoliunessa tuttua lastensävelmää vuosien takaa. Hevoset kävelivät päät roikkuen ja hännät huiskuen. Humulla tosin oli korvat hörössä ja se asteli varovaisesti pellonpieltä.
”Miira, taputa ja puhu sille niin Humu ei ala kuvitella jäävänsä yksin tähän maailmaan”, Anne huudahti jonon kärjestä huomatessaan hieman hermostuneen tamman.

”Taputtellaan joo, oot hieno hevonen”, lepertelin ja silittelin tamman selkää sekä kaulaa.
”Äää!” Loviisa inahti. ”Aijaijai, Taiga astu vahingossa mun varpaalle”, hän vaikeroi.
”Eikai sattunu pahemmin?” kysäisin ja katsoin hassusti kinkkaavaa tyttöä.
”Ei – onneks!” Loviisa totesi ja vilkaisi virnistäen olkansa ylitse.
”Hyijyij, kuinka kamalaa oiskaan satuttaa ittensä heppaleirillä!” Inkeri inahti tuskaisena.
”Tai muutenkaan heppojen parissa!” Ansqu vastasi.
”Yääks, älkää pelotelko!” Pinja hihitti.

”Nyt riimunnarut löysälle ja hepat syömään!” Anne huudahti saavuttuamme niitylle.
Humu upotti päänsä ruohikkoon ja jäin taputtelemaan tammaa.
”Äläs nyt!” Pipsa nauroi Eelan hamutessa tytön kasvoja. ”Söin aamulla porkkanaa, tekee ihmeitä!!”
”Varmana”, Jeccu naurahti. ”Mulla oli taskussa äsken omena, mutta ette varmana arvaa mitä sille tapahtui.” Porukka hihtteli ruokajutuille ja alkoi tanssahdella pitkässä heinikossa. Itse istahdin Humun viereen, koska se näytti löytäneen oikein makoisan paikan, jossa oli voikukkaa sekä vihreää ruohoa. Rouskutus täytti koko niityn ja pienimpien hevosten selkäänkin jotkut kapusivat.

”Mä ajan yksin tandemilla, meluan ja syljeskelen”, Elle lauloi Edin selästä railakkaasti.
”Ei tandemilla voi ajaa yksin?” Lina hihitti. ”Tai se on varmaan aika vaikeeta.”
”Nomut se oli vaan kielikuva”, Elle nyyhkytti tekomurheellisena ja nauroi päälle.
”Joskus meijän karvatandemeilla on varmaan aika vaikee ajaa”, huomautin ja taputin Mynttiä.
”Joskus. Mut ei Edillä!” Elle totesi rakastuneena ja halasi ruunaa selästä.
”Jos se säikähtää, niin silläkin”, Meeri totesi viisaasti.

Hevoset saivat syötyä isot niput tuoretta ja vielä varmaan vähän päälle. Sillä aikaa Anne oli kerännyt vihreää myös talliin jääneille hevosille kahteen isoon punaiseen ämpäriin.
”Hevoset saa tottua pitkäaikasempaan laidunmuonaan. Jos ne pääsee heti syömään ruohoa ilman kummepia totutuksia, voi tulla vatsanpuruja”, Anne kertoi.
”Mä luulin pienenä että hammastahnan syömisestä tulee purua vatsaan”, Loviisa hihitti.
”Mäkin, kun isä sano niin”, naurahdin ja suin Humun harjaa sormillani.
”Ei ihan. Vatsakipuja meinaan”, Anne naurahti.

Torstaipäivä 14.6. - Estetunnit

Molemmat ryhmät hyppäsivät rataa:

x

Rata alkoi vasemmalla laukalla ja neljännen esteen päällä tuli tehdä laukanvaihto oikeaan laukkaan. Jos vaihto ei onnistunut esteellä, vaihdettiin se kaarteessa oko suoraan tai ravin kautta oikeaan.

Maksussa voit kertoa kuinka rata ja vaihdot onnistuivat.

Hevosryhmä kaarrossa:
x

Tuntimaksu - Miira: Estetunti

Humu ravasi pää korkealla torstain estetunnin lämmittelyvaiheessa. Se oli virkeänä aamusta alkaen ja nähdessään Annen kokoavan muutamia lämmittelyesteitä uran sisäpuolelle tamman jalat tosiaan tuntuivat pyörivän. Olimme ravanneet suunnilleen vartin ja nyt piti sitten istua harjoitusravissa molemmissa päädyissä ja tehdä isot ympyrät. Anne laski askelia ja korjaili ratsastajien isuntoja, otteita tai pohjetyöskentelyä tasaiseen tahtiin.

Ei Humua tarvinnut moneen kertaan muistuttaa raipalla, kun poni jo liikkui kunnolla. Isot ympyrät tuntuivat välillä lipsuvan pieniksi volteiksi ja uskon että Humu mielessänsä hihittikin onnistumisilleen. Tappelimme tämän ongelman kanssa hetken, kunnes ratsuni luovutti ja ravasi päädyssä niinkuin halusin. Tuntui ihanalta saada Humu myös hieman paremmin muotoon ja käyttämään tasaisesti jokaista jalkaansa. Sainkin Annelta lyhyet kehut hyvästä korjauksesta.

”Tehdään vielä ennen lämmittelyesteitä vähän temponvaihdoksia. Pitkät sivut reippaasti, lyhyet sivut hitaasti. Ja älkää unohtako kuitenkaan taivutusta kulmissa!”
Annoin pohkeita pitkällä sivulle Humulle ja neiti pukitti korvat luimussa ja nosti laukan. Ponin pää oli korkealla ja se laukkasi eteenpäin välillä takapäätään nostellen. Tein pidätteitä, mutta Humu ei kuunnellut alkuunkaan. Anne seurasi tarkkana ja oli heti tarjolla jos apua tarvitsin.
”Lyhyet pidätteet ja istut alas satulaan. Nojaa hieman eteenpäin ettet roiku ohjissa”, Anne neuvoi ja sainkin noilla ohjeilla Humun ravaamaan tasaisesti.

Lämmittelimme neljän esteen sokeripalasarjalla. Humu suorastaan rakasti jokaista hyppyä ja kiisikin korvat hörössä tyytyväisenä häntäänsä heilautellen. Hyppäsimme vuorotellen sarjan kaksi kertaa ja jokainen sai kaksi kertaa oman vuoron tälle esteelle. Anne kokosi myös kuuskymppisen isoimmille, ja neljäkymppisen vähän pienemmille. Hyppäsimme Humun kanssa kuusikymppisen kolme kertaa ja lähestyminen oli välillä vähän tökkö, mutta muuten kaikki sujui.

”Nyt meillä on tässä tämä rata”, Anne selosti. ”Vasen laukka, sitten ykköselle, kakkoselle, koko rata leikkaa, kolmoselle ja nelosella vaihdetaan laukka oikeaan, sitten vitonen ja kutonen. Jos laukanvaihto ei onnistu esteellä, vaihtakaa se rauhassa joko ravista tai suoraan.” Anne osoitteli esteitä ja pystytti reittejä merkitseviä tötsiä ympäri rataa.
”Annetaan vaikka Miiran aloittaa. Muistat kai radan?” Nyökkäsin ja lähdin ravailemaan. Nostin laukan pitkän sivun lopussa ja lähdin etenemään kohti ykköstä.

”Hyvä lähestyminen”, Anne kommentoi ensimmäisten esteiden jälkeen. Kolmosen jälkeen pidätin hengitystä ja vaihdoin laukan. Tyytyväisenä vilkaisin Annea joka vilautti peukalonsa taivaita kohti.
”Kiri kirii, ota nyt vikoilla esteillä aikaa kiinni”, Anne tokaisi. Viimeisellä esteellä Humu ponnisti kuin pupujussi ja jätti varmasti kuusikymmentä senttiä alleen. Lennähdin kaulalle ja Humu pärsäkhti, jonka seuraksena jarrutti, pysähtyi ja painoi päänsä nuuskimaan aidanpieltä.

”Heh, hienosti meni!” Anne naurahti. ”Voisit laukata esteiden välissä reippaammin, ja sitten vasta lähestyessä hidastaa. Sulla oli hypyssä aika vahva ulko-ohja, joten joissakin hypyissä näky tuollanen hypyn vino laskeutuminen. Päästä vähän ulko-ohjaa kun lähet hyppyyn, niin hevosen kaula mahtuu liikkumaan. Hae kans sitä reippautta välillä hyppyihin raipallakin, ettet vaan jäis paukuttamaan pelkkiä pohkeita, jos ne ei vaikuta. Mutta tosi hyvin meni muuten!”

Tunnin jälkeen hain nipun tuoretta Humulle ja painuin mökkiin lepäilemään.

Torstai-ilta 14.6.

Kehystarina - Lina: Luvattomat hiippailijat

Iltaa vietettiin rauhallisesti sisällä. Kaikki olivat aika väsyneitä, mutta sehän ei puhetahtia haitannut.
" Kuka on kylvänyt lattiat täyteen sipsejä? " Ansqu ihmetteli astuessaan sisään.
" Missä Pinja ja Loviisa on? " Meeri kysäisi puolestaan ympärilleen katsellen. Kaikki katselivat ympärilleen. Ei näkynyt.
" Ne jäi vielä auttamaan iltatallissa " Ansqu kertoi. "
Kuuluuko iltatalliin nykyään juoksentelu?" Jeccu virnisti ikkunasta ulos tuijottaen. Kaikki säntäsivät ikkunan ääreen.
" Ne tulee tänne! " hymähdin.
" Ihan kun maratoonin olisi juossut! " Britta kommentoi naurahtaen.

Tytöt saapuivat sisään. " Aaveenko te ootte nähnyt kun tuon näköisiä olette? " Mirri virnisti.
" Tallissa... Siel on joitain tyyppejä! " Pinja huohotti kauhistuneen näköisenä.
" Joo, me vakoiltiin niitä. Ne kävi hevosten karsinoilla! Niillä oli huput päässä, eikä nähty ketä ne oli! " Loviisa jatkoi säikähtäneen näköisenä.
" Kerrotaan Annelle! " Britta ehdotti.
" Tietääkö joku missä se on? " Jeccu kysyi. Kysymys aiheutti hakevia katseita, olkien kohauttelua ja pään pudistelua.
" Mun mielestä se sano että lähtee hakemaan uutta letkua pesuboksiin kun se vanha vuotaa. " Pinja muisteli.
" Mitä me tehään? " Ansqu kysyi. Pimeä ilta, sekä Loviisan ja Pinjan kauhistuneet ilmeet saivat mielikuvituksen juoksemaan. Päivänvalossa loppuratkaisu olisi ollut varmaan se, että jotkut olivat vain eksyneet talliin vahingossa, mutta nyt se ei käynyt mielessäkään.
" Ne varmaan varastaa hevosia tai jotain! " Elle kauhisteli.
" Kolkataan ne niinkuin elokuvissa tehdään! " Inkeri ehdotti.
" Entä jos vaan säikytetään ne pois? " Elle myötäili ehdottaen vähän rauhallisempaa ratkaisua. Idea päätettiin toteuttaa

Kaikki varustautuivat jollakin kättä pidemmältä, mitä nyt sitten matkan varrella löytyikin - lapioita, tallikoita, raippoja ja muita ´´ huikeita aseita ´´. Eihän ne leffojen pistooleja, granaatteja ja pommeja voittanut, mutta tuntuivat sillä hetkellä oikein turvallisilta.
" Otetaanko taskulamppu? " kysyin.
" Meidät huomataan heti jos otetaan. " Miira totesi, ja taskulamppu päätettiin jättää. Sitten vain lähdettiin hiipimään kohti tallia, niin hiljaa kun osattiin. Välillä tosin tuntui että meidät olisi kuultu vaikka kilometrin päähän - hiljaisuudessa pienikin oksan katkeamiseta aiheutuva ääni kuulosti siltä, kun sen vieressä olisi isoihin kaijuttimiin kytketty mikrofoni.

" Ne hiippailiat on vieläkin siellä! " Meeri huomasi heti ovelta. " Shh! " Pinja hyssytteli. Tummat hahmot Myntin karsinan edessä ja ne puhelivat hiljaa jotakin. Tuli hiljainen hetki, kun kaikki yrittivät tunnistaa hiippailioita. Jotakin tuttua niisä oli. Kukaan ei uskaltanut tehdä aloittavaa liikettä hyökkäykseen, joten kaikki vain pysyivät mykkinä paikoillaan.
Samassa hahmot kääntyivät, ja selvästi huomasivat meidät.
" Mitä te oikein tytöt niiden tallikoiden ja lapioiden kanssa teette? " tuttu ääni kysyi hämillään.
" Elli! " Pipsa tunnisti, ja laski tallikon käsistään.
" Ja Jossu. " Loviisa lisäsi nauraen ja raipan käsistään pudottaen.
" Me ei tunistettu teitä kun teillä oli noi mustat takit päällä, ja huput päässä. " Pinja selitti.
" Luultiin teitä hevosvarkaiks tai vastaaviks. " Britta tokaisi hymyillen jatkoksi. Elli ja Josefiina puhkesi nauruun. Emme tainneet sitten olla niin vakuuttava poliisiyksikkö kun oli tuntunut vielä hetki sitten?

" Kello on jo kaksitoista., joten Seppeleen tehokas hyökkäysryhmä voisi jo mennä nukkumaan. " Jossu totesi. Se ei tuntunut huonommalta idealta, joten pikkuhiljaa porukka alkoi takaisin sisälle siirtymään.
" Taidettiin vähän ylireagoida? " Jeccu huokaisi.
" Hitsi, kun siellä ei ollut ketään oikeaa hevosvarasta. " Loviisa huokaisi.
" Miten niin? " Mirri kysäisi ihmeissään.
" Miettikää nyt vaikka jos oltais päästy lehteen! " Loviisa tokaisi huvittuneena.
" Joo, hevosleiriläiset pelasti hevoset! Tai, tallitytöt pidätti luvattomat hiippailijat! " Pipsa naureskeli.

Perjantaiaamu 15.6.

Kehystarina - Britta: Ukkonen riivaa.

”Vielä vähän aikaa, jaksaa jaksaa!” Anne huusi kentän laidalta.
Puolet leiriläisistä kiersivät kaviouraa, kukin omalla leirihoitsullaan. Toinen puolisko oli maneesissa tekemässä muita harjoituksia. Kentällä olivat Ansqu, Britta, Inkeri, Loviisa, Pipsa ja Miira. Tyttöjoukkion tehtävänä oli keventää ilman satulaa, joka tunnetusti oli kaikista aivan järkyttävää, ainakin niin he antoivat ymmärtää, eihän sitä tiennyt minkälainen tunne sisällä myllersi.
”Ei enää kauaa!” Anne kertoi ja katsoi mielissään tyttöjen rehkimistä.
”En jaksa enää!” Loviisa älähti ja lösähti Taigan satulaan.
”Pitää jaksaa! Nyt kaksi ylös, yksi alas!” Anne ohjeisti ja Loviisakin pakottautui tekemään hommia.
”Täähän on ihan kivaa, saa reeniä!” Inkeri huusi saaden vastaukseksi nurinaa, lähinnä Loviisalta. Muut olivat niin keskittyneitä tehtävän suorittamiseen etteivät puhua pukahtaneet yhtikäs mitään.

”Ja otetaan vielä lopuksi tasapainoharjoittelua”, Anne kertoi, ”Nostetaan kaikki laukka, tarkistakaa välimatkat, ja nouskaa kenttäistuntaan. Antakaa pidemmät ohjat että pollet saavat venyttää kaulaansa, melkein löysät mutta niin, että ne ovat teillä kontrollissa. Antakaa hevosten laukata niin lujaa kuin jaksavat, mutta jos ei halua vauhtia niin totta kai saa laukata hitaampaakin, antaa vain enemmän puolipidätteitä. Tukekaa kättä hevosten kaulalle jos tuntuu huojuttavalta!”
Toiset hevoset ampaisivat hurjaan laukkaan, toiset, kuten Reino, tyytyivät laukkaamaan kaula pitkällä hitaasti löntystäen. Britta joutui antamaan sille kunnolla pohjetta herättääkseen ruunan, ja piakkoin laukasta tuli hieman vauhdikkaampi.
”Tässäpä on ponnua!” Inkeri kiljui nelistävän Elmon selästä ja näytti nauttivan ajasta täysin siemauksin.
”Taigan laukka on kyllä vähän erilainen kuin Pampun”, Lovvu arvioi ja sai Annen nauramaan.
”No totta kai, Pampula on pikkuinen shettis jolla on tikittävä laukka, Taigakaan ei kyllä iso ole mutta on sillä isompi laukka”, Anne selitti kaikille itsestäänselvän asian. Miirakin hihkui Humun satulassa ja muutkin näyttivät iloisilta.
”No niin, ei makeaa mahan täydeltä, siirtykäähän pitkin ohjin kevyeeseen raviin”, Anne keskeytti huvinpidon ja sai tyttöjoukkion voihkimaan.
”Ravailkaa vähän aikaa ja siirtykää sitten käyntiin, käyn tarkistamassa maneesin tilanteen”, Anne sanoi ja lähti käppäilemään maneesia päin.

”Reino on kyllä ihan mahti”, Britta hehkutti keventäen suuren ponin satulassa.
”Niinhän se on”, Ansqu myötäili hymyillen, olihan hän Reinon onnellinen hoitaja.
”Nyt saan ainakin ratsastaa Reinolla kun en sitä hoitsuksi joskus sillon aikoja sitten saanut”, Britta sanoi ja virnisti, ”Ansqu on kyllä onnenpekka!”
Totta kai omat hoitsut kullan kalliit, mutta olihan niitä muitakin mielenkiinnonkohteita.
”Elmokin on kiva”, Inkeri sanoi ja taputti ponia kaulalle.
”Eiköhän me voida jo siirtyä käyntiin”, Pipsa sanoi ja siirsi Eelan käyntiin ensimmäisenä. Piakkoin koko joukko käveli eritahtista käyntiä, löntystyksestä melkein pikakävelyynkin saakka. Eela heilutteli päätään hieman sivuille ja kiihdytteli askeltaan.
”Tämä on ainakin aika kuuma”, Pipsa sanoi nauraen.
”Tämä ei, liekö kunnolla lämmennytkään”, Britta sanoi pitäen kättään pilkkuponin selän päällä.
”Humu oli taas ihana”, Miira ylisti väliin ja silitti suomenhevosen säkää.

”Vaihto!” Anne huusi tullessaan pois maneesilta.
Tyttöjoukkio kentällä oli aivan äimänkäkenä, he eivät tienneet yhtään mitä tehdä ja milloin tehdä. Anne selitti ”pelin säännöt”, ja kentällä oleva porukka vaihtoi maneesiin ja toisin päin.
”Anne pitää muillekin varmaan saman tunnin kuin meille”, Loviisa totesi korjaten silmälasiensa asentoa.
”Onnea vaan”, Pipsa oli toivottanut toiselle ryhmälle ohitusvaiheessa. Elle, Jeccu, Lina, Meeri, Mirri ja Pinja olivat olleet vain yhtä naurua tullessaan pois maneesista, joten ei kai siellä mitään pahaa ollut voinut tapahtua.

Ansqu, Britta, Inkeri, Lovvu, Miira ja Pipsa, ryhmä kakkoseksikin kutsuttu joukkio käveli hetken maneesissa ennen kuin Anne tuli selvittämään mikä oli homman nimi.
”Ratsastusleikkejä!” oli käsky kuulunut, ja Inkerillä oli heti monta leikkiä mielessä. Pipsa oli saanut hyvän idean satuloiden poisottamisesta leikkien ajaksi, ja pian kaikki keikkuivatkin hevosten selissä ilman satulaa. Pelattavina peleinä oli mm. peili, hippa (joskin huonolla menestyksellä), sekä sellainen, jossa oli tötsiä joiden luokse täytyi keretä ja pysähtyä mahdollisimman nopeasti. Kaikilla oli hirmu hauskaa, ja Anne kävi tarkistamassa tilanteen aika-ajoin.

Loppukäyntien aikana Anne kävi kertomassa, että koko joukko voisi halutessaan mennä maastoon kävelemään tai hieman ravailemaankin, satulat selässä kuitenkin. Taivas oli tumma lähtöhetkellä, ja Lina ennustikin, että pian taivas nakkaisi kunnolla vettä kaikkien niskaan. Kahdentoista hevosen letka lähti matkaan hitakaisesti mutta varmasti, säikyimmät keskellä ja varmimmat edessä ja perässä. Ja koonkin mukaan järjestystä oli pakko osakseen laittaa.

Ravipätkän aikana alkoi kuulua pahaenteistä jyrinää. Joukkio oli jo kohtalaisen pitkällä metsässä, eikä ennen ukkosta tallille pääseminen tullut kysymykseenkään.
Jyräys kuului taas, ja Mirri alkoi etsiä katseellaan salamia. ”Yksi, kaksi, kolme neljä...” Mirri laski ääneen, ja sai laskettua kymmeneen salaman välähtäessä.
”Se pitää jakaa kolmella, joten se on vähän päälle kolme kilsaa”, Mirri päätteli. Taivaalta alkoi sataa vettä ensin tihkuttaen, kohta enemmän ja enemmän. Jono kääntyi takaisin tallille ja jokainen ratsukko nosti vuorollaan ravin.
”Tää käy ihan kuumana”, Pipsa valitti Eelan vauhkotessa. Taivas antoi taas tuta voimansa, ja nyt jyrähdyksen ja salaman väli oli enää kuusi sekuntia, joka tarkoitti kahta kilometriä.
”Vauhtia töppösiin!” huudettiin joukon keulilta, ja yhtäkkiä koko jono laukkasi yhtälaista tahtia, ainakin melkein. Britta joutui kannustamaan Reinoa toden teolla eteenpäin että ratsukko pysyisi muiden mukana, hännillä kun olivat.

Salama rävähti taas, tällä kertaa samaan aikaan kuin jyrinä. Sade rummutti taukoamatta hevosia ja ratsastajia, jotka olivat aivan likomärkiä.
”Tuntuu kuin ois uitettu koira!” Jeccu valitti ja Pinjakin yhtyi puheeseen. Kenestäkään ei tietenkään ollut mukava olla märkä. Salamat antoivat paukkua ja hevoset olivat aivan levottomia. Suuren salaman räsähtäessä Eelan kantti ei enää kestänyt, ja tamma nousi pystyyn aiheuttaen yleistä sekasortoa koko rykelmässä.
”Ei kai sattunut?” Inkeri huusi Pipsalle, joka oli kuitenkin pysynyt selässä.
”Ei tässä mitään”, tyttö vastasi, ”On sitä pahempiakin sattunut!”
Eela jatkoi steppailuaan Pipsan alla. Muutkin hevoset olivat hermostuneita, mutta pysyivät housuissaan – ainakin vielä.

Salamat iskivät ja ukkonen jyrisi kun ratsukot yrittivät taivaltaa takaisin tallille. Vettä satoi kuin saavista kaatamalla ja tyttöjen kaikki vaatteet olivat aivan märkinä, kuin myös kypärät, satulahuovat ja aivan kaikki.
”Mulla on ihan sairaan kylmä”, Britta valitti ja painautui kyyrympään Reinon selkään, yrittäen saada suojaa, turhaan.
”Samat sanat”, Elle inahti hytisten Edin selässä. Edikin näytti uitetulta karvapalluralta karvojensa kanssa, ja normioloissa olisi saanut kaikki nauramaan, muttei nyt – kukaan ei halunnut kuluttaa yhtään ylimääräistä energiaa mihinkään. Tytöt eivät tässä vaiheessa aavistaneetkaan, että kauhun hetket olivat vielä tulossa.

Salama räsähti nyt jonnekin lähelle ja sai jonkun nyyhkyttämään.
”Minua pelottaa”, kuului pieni ääni johon vastailtiin ”ei mitään hätää, kyllä tästä selvitään”-tyyliin. Yhtäkkiä salama iski ryhmän edessä olevaan puuhun ja sai puun syttymään liekkeihin ja kaatumaan suoraan heidän eteensä. Tämä sai lähes kaikki tytöt kiljumaan, jolloin Pipsa otti ohjat käteensä.
”Hypätään kaikki tuon yli, ei se ole iso este!” tyttö sanoi päättäväisesti ja ohjasi jonon ottamaan vauhtia. Tulenlieskat nielivät puun alaosaa, ja nyt oli sopiva aika hypätä. Jonomuodostelmassa kaikki lähtivät vuorollaan hurjapäiseen laukkaan, ja tällä kertaa oli Reinossakin kunnolla vauhtia. Kauhusta kankeat ratsukot hyppäsivät vuorotellen puunrungon yli jatkaen laukkaa päättömästi kohti tallia.
”Vielä vähän!” Jeccu huusi nousten kenttäistuntaan, ”Kenttäistunta, tasapaino! Se mitä tänään opeteltiin!”
Jokainen totteli naisenalkua ja yritti muistaa tänään tunnilla saamansa opit. Ukkonen jyrähti, mutta tällä kertaa salama ei tullut samaan aikaan, vaan siinä oli jo sekunti välissä.
”Se lähtee pois!” Ansqu hihkaisi Liinun selästä jatkaen kuitenkin laukkaa. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun Meeri huomasi tulen loimuavan tallin suunnassa.
”Apua, ei kai talli pala?!” Pinja oli kiljaissut huomatessaan saman kuin Meeri. Tämä sai tyttöihin vielä enemmän vauhtia, mutta hevosetkin alkoivat jo väsyä. Niillä oli varmasti kylmä ja nälkä, mutta uskollisesti, vain vähän vauhtiaan hölläten ne nelistivät kohti kotia – kotia, joka toivottavasti olisi vielä pystyssä saapumishetkellä.

Talli näkyi jo, ja tulipalokin oli vain vähän kaukaisemmalla pellolla. Letka hiljensi raviin ja sitten käyntiin, täytyihän hevosten saada edes lyhyet loppukäynnit.
Sade oli tyrehtynyt hieman, ja tyrehtyi koko ajan lisää. Ukkonenkin oli jo vetäytynyt ainakin noin viidentoista kilometrin päähän. Likomärät, mutta kuitenkin tallillepaluusta onnelliset ratsukot saavuttivat vihdoinkin määränpäänsä, jota olivat odottaneet jo kauan. Tai no, eihän siitä niin hirmu kauan ollut, mutta tuollaisessa tilanteessa todella pitkältä ajalta se oli tuntunut.

”Vihdoin tallilla”, Meeri huokaisi päästessään tallin pihaan ja hypätessään pois Sentin selästä. Nuori nainen taputti helpottuneena voikon kaulaa ja talutti sen ensimmäisenä sisään talliin, muut mahdollisimman pian hänen perässään.

Tallissa oli sähkökatkos, joka oli saanut muutkin hevoset hätäisiksi. Sähkökatkos ei hetkauttanut maastossa mukanaolleita hevosia enää pätkän vertaa, olivathan ne olleet mukana hurjemmassakin seikkailussa. Niiltä riisuttiin pikaisesti varusteet ja ne suihkutettiin lämpimällä vedellä, sen jälkeen hikiviilalla kuivaksi vedellen. Hevosille laitettiin loimet päälle lämmittämään niitä, ilma kun oli muutenkin kolea ja tuokin reissu tekisi aivan varmasti tepposensa. Ne saivat turpansa ääreen iltakauransa ja -heinänsä, joita ne pystyivät syömään ilman minkäänlaista pelkoa, ainakin toivottavasti.

Illalla leirimökeissä vallitsi suuri puheensorina – kaikki taivastelivat toisilleen maaston tapahtumia. Tytöt (ja nuoret naiset) olivat kaikki kääriytyneet visusti fleecepeittoihin ja muihin viltteihin lämmitelläkseen itseään lisää. Tämä maasto jäisi kaikkien mieleen pitkäksi ajaksi – siitä voivat kaikki olla varmoja!

Perjantai 15.6. - Teoriatunti

Teoriaunnin aiheena oli ohjilla vaikuttaminen ja oikeat ohjasotteet. Aluksi kävimme irto-ohjien kanssa läpi oikeaa tapaa pitää ohjia kädessä. Otteen tulee olla jämäkkä, mutta joustava ja nyrkin kiinni, sormien kosketttaessa kämmentä (A). Nyrkki auki vaikutus ei ole tasainen hevosen suuhun ja kontrollikin katoaa (B). Liian nyrkkiin puristeetu käsi on joustamaton ja jännittää myös käden ylemmät lihakset sekä hartiat. Sormet ja kynnet eivät saa puristaa kämmentä (C).

x

Seuraavaksi kävimme läpi oikeaa tapaa asettaa ja kääntää hevosta ohjasavun osalta. Mikä on oikea tapa?

x

Kävimme läpi kyynärkulmaa, nyrkkien asentoa ja paikkaa. Lopuksi seurasi käytännönharjoitus, jossa "hevosen" etusormien ympärille sidottiin ohja. Hevonen saattoi käyttäytyä haluamallaan tavalla. Ohjastajan tuli myödätä, asettaa, pidättää ja muutenkin reagoida oikein eri tilanteissa.

x

Tuntimaksi - Ansqu: Teoriatunti

Leiriporukka oli kokoontunut yhteen teoriatuntia varten. Anne kertoi tunnin aiheesta, joka käsitteli oikeaoppisia ohjasotteita ja ohjilla vaikuttamista hevoseen. Kaikki kuuntelivat kiinnostuneina, ja minäkin keskityin lähes täysin tuntiin.

Aivan ensimmäiseksi kaikki kävivät irtonaisilla ohjilla läpi oikeaa tapaa pitää ohjia käsissä. Anne neuvoi, että otteen tulee olla jämäkkä, mutta kuitenkin joustava. Nyrkin pitää olla kiinni niin, että sormien tulee koskettaa kämmentä. Anne näytti meille myös virheellisiä ohjasotteita ja kertoi, miten ne vaikuttavat haitallisesti.

Tämän jälkeen kävimme läpi hevosen asettamista oikealla tavalla ja hevosen kääntämistä ohjasavun osalta. Anne näytti meille kolme tapaa, joista yksi oli oikein. Minä olin A:n kannalla.

Kävimme myös läpi kyynärkulmaa ja harjoittelimme nyrkin oikeaa asentoa ja paikkaa. Itsekin huomasin, että nyrkkini on ollut vähän "kallellaan" ratsastaessa. Onneksi huomasin asian Annen kanssa, että voin keskittyä jatkossa paremmin nyrkin asentoon.

Tunnin lopussa meillä oli käytännönharjoitus, jossa oli "hevonen" ja ohjastaja. "Hevosen" etusormiin kiinnitettiin ohjat, jotka ohjastaja otti käsiinsä. Hevonen sai reagoida niin miten halusi. Ohjastajan tehtävänä oli myötääminen, pidättäminen, asettaminen ja reagoida muutoinkin oikein erilaisissa tilanteissa. Joukossa oli erilaisia hevosia, joskin usein vähän hankalampia. Joka tapauksessa tunti oli hauska ja siinä oppi jotain uuttakin. Kiitos Annelle!

Perjantai-iltapäivä 15.6.

Kehystarina - Mirri: Uittoreissu

…Tummat ukkospilvet alkoivat väistyä taivaalta. Lämmin aurinko sai ilman tuntumaan trooppiselta ja kaikki leiriläiset olivat enemmän tai vähemmän kuumissaan. Mutta onneksi oli luvassa yksi leirin hauskimmista osuuksista uittoa Liekkijärvellä.

- Muistakaakin jokainen suojautua auringolta, ettei iho kärvenny, Anne ohjeisti ja heilutteli aurinkorasva purkkia kädessään.

- Mulla on tapana palaa hirveen helposti, Inkeri kertoi ja turskautti epähuomiossa liian paljon aurinkorasvaa kämmenelleen.

- Onneksi ukkonen meni ohi. Harmi vaan, että ulkona on paljon sääskiä, Miira sanoi huokaisten.

Leiriläiset vierivät talliin ja alkoivat kukin laittaa ratsujaan kuntoon, myös hyttyskarkote kiersi ahkerasti ihmiseltä toiselle, sääsket sattuivat olemaan näet ärhäköitä rajuilman jäljiltä. Kun kaikki olivat valmiita, Anne komensi meidät jonoon. Ja niin uittoreissu saattoi alkaa.

- Hajaannutaan tähän rantaan, kerron ensin pari asiaa, mitkä on hyvä ottaa huomioon hevosia uitaessa. Varmistetaanpas nyt että, osaavatko kaikki uida? Tai onko porukassa joku, joka ei halua mennä kovin syvälle ...selvä hevosta uittaessa on hyvä muistaa rauhallisuus, hevonen ”uimaliikkeet ” ovat ravin kaltaista polskimista…

Kun pääasiat oli käyty läpi, oli aika mennä polskuttelemaan. Ensinnä veteen kirmasi Liinu. Loput hevoset tulivat perässä. Pörröinen Edi epäröi hetken, mutta suostui sitten astelemaan veteen.

- Hyi, Hitsi. Täähän on sika kylmää, Loviisa hihkaisi.

- Musta tää on ihan sopivaa, Jeccu virnisti.

- Sää oletkin siellä kahden metrin korkeudessa, tuskin varpaat koskettaa vettä.

Kun hevoset olivat saanet hetken kahlata ja loiskutella, halukkaat saivat lähteä syvemmälle uittamaan.

- Tarttukaa hevosen harjasta ja ohjista kiinni, sitten laskeutukaa selästä lipumaan hevosen vierelle, pitäkää jalkanne ylhäällä, ettei hevosten jalat osu omiinne.

Tytöt ratsastivat syvemmälle ja ”lipuivat” ratsujensa vierellä. Taivaalla nuokkui kumpupilviä ja lämpötila kohosi kellon lähestyessä kolmea. Anne oli kehottanut ratsukoita kapuamaan rannalle. Britan ja Reinon perässä tulivat Elle ja Edi. Ruunan paksusta karvasta pursusi vettä ja juuri pollen ollessa ratsastajien keskellä keskellä se ravisteli itseään. Meeri yritti varoittaa lähietäisyydellä seisoskelevia Frankia ja Eelaa. Ratsastajat saivat yllätys, yllätys. Painepesun Ediltä.Pyyhkeiden peittämät ratsastajat lähtivät Seppelettä kohti. Perille päästyään ratsastajat laittoivat kuivempaa ylle ja saattoivat hevoset ulos nauttimaan lähenevästä kesäillasta. Sää oli tietenkin mitä suotuisin auringon ottoon ja suurin osa tytöistä jäi nurmikolle makoilemaan. Ja ei liene yllätys sekään, että lopuilla neideistä oli julmia suunnitelmia auringonpalvojien varalle:

- Sain Juuri kieroimman idean ikinä, Loviisa sanoi Inkerille suupielet virneeseen kihoten.

- Ajatteletko samaa kuin minä? Inkeri vinkkasi.

- Mitä oikein suunnittelette, kysyi Mirri, joka hieroi aurinkorasvaa palaneisiin hartioihinsa.

- Porukoiden posket alkavat jo punottaa, heidät pitäisi ohjata sisään ja…

- Sain loisto ajatuksen, Elle kuulutti ja alkoi hänkin hymyilemään Olen-ilkeä-Elle hymyllään.

No suunnitelma oli kaikista maata murskaava ja sitä lähdettiinkin toteuttamaan tuota pikaa… Inkeri hiipi tyttöjen luokse. Kaikilla oli aurinkolasit ja/tai rasvaa kasvoillaan.

- APUA, keltiäisiä, koko maa on täynnä kusiaisia YÄK, Inkeri parkui eläytyen. Ensimmäisenä ylös bongahti Meeri ja perässä loput tytöt

- Hyi, samperi! Jeccu kiljaisi ja lähti juoksemaan täyttä vauhtia leirimökkejä kohti vaatteitaan pudistellen.

Samalla leirimökkien ovet olivat mysteerisesti menneet salpaan, eivätkä tytöt päässeet sisään.

- Päästäkää sisään, kuului jonkun karjaisu, joka ei ollut erityisen iloinen.

Sisältä kuului äärimmäistä kikatusta ja pian kujeiliat selvisivätkin. Kaikki tajusiva,t ettei mitään murkkuja ollut mailla halmeillakaan. Sisään päästyään tytöt saivat kuulla kunniansa ja kosto sai luvan elää. Heidän piti mennä laulamaan soolo esitys Jaakolle, kappaleena perinteinen: ”Jaakko kulta.” Ja siitä jos mistä riitti puhuttavaa koko loppupäiväksi.

Lauantai - koulutunti 16.6.

Koulutunti pidettiin kentällä, aiheen avo- ja sulkutaivutukset.

Tuntimaksuvaihtoehto: Kerro miten ja millä avuin vaihtaisit sulkutaivutuksen avotaivutukseen suoralla uralla.

Lauantaipäivä 16.6.

Kehystarina - Loviisa: Aurinko taivaalla, mustasukkaisuutta ilmassa.

”Oikein hikitreeni!” Jeccu totesi kun lähdimme yhdessä pois raskaalta koulutunnilta.
”Joo niin oli, jäädäänkö tähän ulos heppojen kaa niin voidaan ottaa varusteet pois. ” Elle kysyi.
”Joo!” minä, Inkeri ja Britta sanoimme yhteen ääneen.
Menimme tallin vieressä oleville puomeille ja aloimme riisumaan hevosilta varusteita. Aurinko porotti taivaalla kun me paahduimme sen alla. Välillä oli oikein hiostavan kuuma, ehkä ukkonen tulisi illalla.
”Mä meen hakee Frankin kumisuan sen karsinan luota!” Pinja huikkasi ja kipaisi hakemaan sukaa.
Otimme varusteet pois rauhallisesti ja ripustimme ne sitten puomeille.
”Tytöt, tulkaa tänne!” kuulimme Pinjan huutavan.
Ansqu, Miira, Mirri, minä ja Lina lähdimme Pinjan luo. Kävelimme pikakävelyä Frankin karsinalle ja huomasimme ovessa olevan lapun jossa luki näin: Pinja, älä omi Frankia leirin aikana sillä minä haluan sen!!!!!!!!”
”Joku on kirjottanu tolleen tohon” Pinja sanoi hämmästyneesti.
”Ohoh, kuka nyt tollasta kirjottaa? Varmaan sellanen joka haluaa Frankin omakseen” Mirri päätteli.
”Ja joku taitaa olla aika mustasukkainen sulle!” Lina hymähti.
Pinja nyökytteli hiukan allapäin. ”En mä mun mielestä sitä omi”
”No et, joku vaan on vaan kateellinen sulle!” Miira sanoi. ”Revitään toi lappu”
Miira otti sen lapun ja repi sen kahtia.
”Nyt siitä ei enää oo riesaa sulle” Ansqu sanoi ja lähdimme takaisin muitten luo.

”Voi harmi että joku jaksaa vaivautua tollasia lappuja laittamaan!” Pipsa puuskahti kun olimme kertoneen heille lapusta.
”Käydäänkö viemässä varusteet?” Inkeri kysäisi ja jokainen hymähti myöntymisen merkiksi.
Otimme varusteet ja lähdimme viemään niitä varustehuoneeseen.
Laitoin Taigan varusteet omille paikoilleen kun Pinja totesi taas että lappu oli nyt Frankin varusteissakin. Teksti oli taas sama.
”Arvatkaa mitä mä ja Miira tossa pohdittiin äskön?” Mirri sanoi. ”Eilen illalla kun menimme vähäks aikaa ulos näimme tallin suunnalla jonkun huppupäisen hahmon, eka me aateltiin et se on vaan Jaakko tai Anne mut sit me huudettiin sille et kuka oot ja se luikki äkkiä karkuun” Mirri selosti.
”Niin ja eikait Anne tai Jakko luikkis karkuun jos niiltä kysyttäis” Miira lisäsi. ”Voisko se olla se?”
”Meidän pitää selvittää tää! Tänä iltana mennään vahtimaan talliin!!” Meeri hihkaisi.
”Joo!” huudahdimme kaikki yhdessä.

Päivä meni nopeasti, lappuja oli löytynyt nyt jo Pinjan sängyn luota. Emme käsittäneet miten joku olisi sinne päässyt, mutta sitten tajusimme ettei leirimökkien ovet olleet päivällä koskaan lukossa. Kun ilta saapui kokoonnuimme kaikki yhdessä ulos.
”Nyt varmaan vaan ootellaan?” Britta kysyi.
”Joo, mä otin tän Afrikan tähden mikä löyty tuolta mökistä niin voidaan pelata tätä aikamme kuluksi” Meeri sanoi ja osa alkoi pelaamaan ja toiset juttelivat keskenään. Pipsa ja Lina olivat ottaneet myös hiukan evästä mukaan. Olimme varustautuneet oikein kunnolla. Aikaa kului kun meillä oli niin kivaa mutta kun kello oli jotain melkein 9 tallin suunnalta kuului ääniä. Sama huppupäinen hahmo oli palannut.
”Mennäänks me vain ton luo?” minä ja Inkeri sanoimme hiukan varuillamme.
”Joojoo, otetaan vaan kepukat mukaan ja sit mennään!” Ansqu innostui.
Kävelimme parvessa tallia kohden. Yritimme kävellä oikein hiljaa jottei hahmo kuulisi. Kävelimme suoraan Frankin karsinaa kohden, jossa huppupäinen seisoi. Nyt se oli jo karsinan sisäpuolella.
”Haa!! Jäit kiinni” Pipsa huusi ja hahmo kiljahti tytön äänellä.
Tyttö otti hupun pois päästä ja sen alta paljastui ehkä noin 10-vuotias tyttö.
Pinja ja Pipsa alkoivat selvittämään tytön kanssa asiaa. Tyttö kertoi että hän oli alkeistunnilla ja oli toivonut jo pitkään että saisi Frankin tunnille mutta Anne ei ollut antanut ja siksi tyttö oli ollut sitten hiukan mustasukkainen Pinjalle kun hän oli saanut Frankin leirille. Hetken päästä olimmekin jo sopineet tytön kanssa.
”Ei se haittaa kunhan et tuu toista kertaa tekemään noin” Pinja hihkaisi.

”Huh huh, olipa tääkin päivä taas täynnä kaikkea jännää, jota tästä leiristä ei puuttuisi!” sanoin haukotellen.
Kävelimme mökkiin ja melkein kaikki menivät suoraan omiin sänkyihinsä. Niinkuin myös minä. Nukahdimme tyytyväisenä toinen toisensa perään pitkän päivän jälkeen.

Lauantai-ilta 16.6.

Kehystarina - Inkeri: Romantiikan rapinaa lettukesteillä.

Koko helteinen lauantai-iltapäivä oli vietetetty uimarannalla aurinkoa palvoen ja räpiköiden vielä jokseenkin kylmässä vedessä.
"No ainakin se virkisti!" Mirri totesi palatessamme takaisin mökeille.
"Eivitsi mä en silti jaksais tehä enää yyhtään mitään", huokaisin ja lysähdin sängylle. "Onks meil viel tänään jotain spesiaaliohjelmaa?"
"Lettukestit", Britta luki ohjelmalistasta.
"Okei, ne mä voin jaksaa ehkä just ja just", sanoin.
"Ja vaikkei enää oliskaan mitään spesiaalia, niin kyllä meiän olis ollu pakko jotain keksiä", Elle totesi. "Miettikää, viimenen ilta! Vähän aika on menny nopeesti!"
"Tuntuu vieläkin siltä kun oltais vasta tultu ja kaikkee", Loviisa jatkoi, ja kaikki nyökkäsivät. Viikko oli tosiaan kulunut kuin siivillä, eikä vähiten sen takia, että sen aikana oli sattunut ja tapahtunut niin paljon kaikenlaista.

Yhtäkkiä leirimökin ovi avautui, ja Anne kurkkasi sisään.
"Kaikki jotka haluu lettuja, tulee auttaan paistinpannujen sun muun sälän kantamisessa", tämä sanoi, ja sai vastaukseksi myöntyvää mutinaa. Mökki tyhjentyi ennätysvauhtia, kun kaikki alkoivat työntää kenkiä jalkaansa, ja raahautumaan kohti päärakennusta. Yhtä nopeasti leiriläisiltä sujui myös nuotiopaikalle siirtyminen paistinpannujen, hillojen ja viiden litran lettutaikinan kanssa. Ilta jatkui rattoisasti auringon pikkuhiljaa laskiessa ja lettupannujen tiristessä. Leiriläiset puhelivat keskenään kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Eräässä vaiheessa Anne, sekä toiseksi valvojaksi lupautunut Elli taisivat kyllästyä seuraamme, sillä he häipyivät, ja ilmoittivat lähtevänsä antamaan hevosille iltaheiniä. Samalla sekunnilla puheenaihe vaihtui poikiin. Sain selville että lähes kaikilla porukasta oli jonkin sortin ihastus, ja tytöt alkoivat kilpaa kertoa omistaan. Yritin pysytellä huomaamattomana, sillä arvelin, että jossain vaiheessa katseet kääntyisivät myös minuun päin, mutta en halunnut sitä mitenkään erityisesti kerjätä.

Arveluni pitivät täsmälleen paikkansa.
"Ja Inkeri tietty toivois, et sen rakas kultaropsukka-Robert olis täällä", Britta virnuili, ja hymyili hyväntahtoisen ilkikurisesti.
"Yäk, älä viitti! Mä oksennan kohta tolle kultaropsukka-nimitykselle", sanoin, ja esitin pahoinvoivaa.
"Hahaha! Älä yritä! Kaikki muistaa viime talven, vai mitä?" Loviisa hihitti.
"Paha muistaa, kun en ollu paikalla", Pinja huomautti. "Jotenn.. Kertokaas mullekin!"
Yritin inistä jotain yksityisasioista ja siitä, kuinka kaikkea ei tarvitse kertoa koko maailmalle, mutta turhaan. Kaikki selittivät jo kilpaa rakkaudentunnustuksistani, tietenkin yliampuvasti ja liioitellen.
"Wau!" Pinja hihitti. "Great job, Inkeri!"
"Mut en mä ees tykkää siit enää! Tai no ehkä vähän.. Mut en niin paljoo kun sillon joskus!" selittelin. "Sitä paitsi mulla ei oo koskaan ollukkaan mitään mahiksia siihen.."
"Ja tohon pitäs uskoo?" Britta nauroi. "Inkeri, sun ei tarvii selitellä mitään. Kaikille on päivänselvää, kuka tästä porukasta on umpikusessa Robertiin, sun kielellä Ropsupopsukkaan."
"Onko leideillä vähän tylsää, kun puheenaiheena on, ei enempää eikä vähempää kuin mä!" Robert sanoi naureskellen tullessaan paikalle ja kävi viereeni istumaan. "Heittäkääs mullekin yks lätty!"
"Jes. Tätähän tässä kaivattiinkin", mutisin vatsa perhosia täynnä, mutta ilmeisesti mister Kuokkavieraalla oli tarkat korvat.
"Mitäs se mun Inkerihanipupsi on noin myrtsinä vaikka sen mies on paikalla?" tämä naureskeli leikillään, ja sai muiden suunnalta vastaukseksi hihittelyä.
"Ihan oikeesti, mä en kestä noit ällönimiä!" sanoin yrittäen pysyä pokerface naamalla, mutta sinne tunki väkisin pieni hymynkare.
"Tykkäät kuitenki", Elle hihitti ja iski silmää.
"Hei! Tää ilta vaatii ehdottomasti totuuksia ja tehtäviä!" Britta keksi. "Ketkä kaikki on mukana?"
Ei-ole-totta-litania pyöri päässäni, kun toisella puolellani istunut brunette nosti puoliväkisin käteni ilmaan. Lähes kaikki paikallaolijat, Robert mukaanlukien, tulivat naureskellen mukaan. Sammutimme nuotion, ja lähdimme porukalla toiseen leirimökeistä pelaamaan pullonpyöritystä tyhjällä ruokaöljypullolla.

Istuimme mökin lattialla ringissä. Ensimmäisenä pullo pysähtyi Ansqun kohdalle, ja tämä valitsi totuuden. Mietimme hänelle sopivaa kysymystä, kunnes päädyimme perinteiseen vaihtoehtoon.
"Sä et puhunut tuol nuotiol mitään ihastuksestas, joten.. Kestä tykkäät?" Miira esitti kysymyksen, ja Ansqu punastui.
"Mitä te sillä tiedolla teette... Meinaan, kun ette kuitenkaan tunne sitä ja..." tyttö sönkkäsi.
"Ei varmaan mitään.. Mut sun on pakko vastata", Loviisa sanoi.
"Öö.. No se on sellanen.. Yks meiän luokalta.. Sellanen tosi söpö", Ansqu kertoi.
"Ei kai?" muut hihittivät sarkastisesti. "Ja nimi oli?"
"Äämm.. Öö.. En mä haluu kertoo.. Kiusaisitte mua kuitenki siit koko aja", Ansqu sanoi edelleen tulipunaisena.
"No ihan sama, ei udella enempää", Meeri sanoi, ja Ansqu pyöräytti helpottuneena pullon liikenteeseen. Seuraava uhri oli Britta, joka joutui konkkaamaan vasemmalla jalalla mökin ympäri kymmenen kertaa.
"Aijaijaimun jalka!!" tämä kiljui viimeisellä kierroksella, mutta selvisi kuitenkin kunnialla maaliin. Lähes kaikki muutkin tytön jälkeen ottivat tehtäviä, joista suurin osa oli liikunnallisia. Lopulta pahin pelkoni toteutui, ja pullo pysähtyi omalle kohdalleni. Muiden ei tarvinnut edes miettiä minulle sopivaa tehtävää, kun Mirri jo sen pamautti.
"Pussaa Robertia", tämä hihitti, ja muutkin naureskelivat.
"Nonii, antaa tulla vaan!" Robertkin nauroi, ja pani huulet törölleen.
"Joo tähän en suostu!" sanoin kovalla äänellä. "No never!"
"Se olis vähän niinkun pakko nyt!" Britta hihitti.
"Tää on epäreilua! Miksei mulle voinu tulla kans jotain konkkaustehtävää?" ihmettelin.
"Ne alko jo kyllästyttää. Kaivataan vähän säpinää tännekin!" Miira nauroi.
"Ja kuka käski ottaa tehtävän?" Loviisa kikatti.
"Noni, siitä vaa! Ei täs oo koko yötä aikaa oottaa", Linakin naureskeli. "Ei paha, se on vaan Robert!"
"Ton vois ottaa jo loukkauksena!", poika vastasi sarkastisesti.
"Ihan oikeesti.. En mä voi mitään tollasta tehä", sanoin. "Joku muu tehtävä please!"
"Joo ei oo noin vaikeeta", Robert nauroi, ja suuteli minua itse muiden vislatessa. "Vai oliko?" hän hymyili ilkikurisesti ja tökkäsi kyynärpäällään.
"Ööö... Ei se.... Kai.. ollu..." änkytin tulipunaisena, perhosten lepatellessa vatsassa.
"Noniin, jatkuu!" Lina sanoi, ja minä pyöräytin pullon liikkeelle. Oh god. Maailman ikimuistoisin ilta taisi sitten olla tässä.

Sunnuntai 17.6.

Kehystarina - Miira: Viimeinen leiripäivä, maastoestekisat!

Pitkä jono ratsukoita tallusti aamuvarhain kohti Seppeleen maastoesterataa. Minä istuin Humun selässä yrittäen saada laiskalla tuulella kulkevaa tammaa enemmän hereille; vaikka se kulkikin korvat hörössä ja välillä päätänsä riuhtoen, askeleet tuntuivat etenevän hitaammin mitä enemmän niitä mittariin tuli. Muiden hevoset vaikuttivat vetreiltä ja sporttisilta...
”Vähän vauhtia siihenkin karvamopoon”, Loviisa huikkasi takaani ja naurahti.
”Bensa taitaa olla loppu”, totesin ja napautin tammaa muutaman kerran pohkeilla. Humu vain nappasi muutaman oksan tienpielessä kasvavasta puuntaimesta ja nopeutti askeliaan vain toviksi.
”Ei me koskaan päästä maastoesteradalle tolla vauhdilla”, Inkeri hihitti.
”Saa nähdä”, Anne naurahti jonon alusta ja katsahtui taaksepäin. ”Eiköhän oteta ravi.”

Sain läiskiä Humua hetken ennen kuin se ymmärsi mikä oli tehtävä – ja silloin jos milloin suomalainen pinkaisi raviin niin että edessä kulkeva Anne olikin pian saamassa Humun hengitystä niskaansa.
Ylläpidin ravia pohkeilla ja sen hidastuessa vauhtia annettiin hieman raipalla.
”Hyvinhän se nyt lähti”, Anne huudahti edestä ja nopeutti jonon tahtia. Ravasimme melko pitkään ja nostimme laukankin hetkeksi jotta hevoset lämpeäisivät …ja pääsisimme ajoissa radalle.

Saavuttuamme maastoesteradalle asetuimme siististi riviin. Humu olikin yhtäkkiä virkeä ja steppaili innokkaasti, ollen koko ajan lähdössä johonkin. Tamma kuitenkin rauhoittui kun annoin ohjaa.
”Eli starttaamme nyt tässä järjestyksessä missä rivi oikealta on, eli ensimmäisenä lähtevät Meeri ja Sentti”, Anne hymyili. ”Mutta ensin, saatte tutustua rataan kävelemällä sen tässä jonossa hevostenne kanssa ja hypätä muutaman esteen lämmittelyksi.” Lähdimme kävelemään rataa läpi hevosten kanssa ja Humu tuntui hinkuvan jokaiselle esteelle.

Käveltyämme sen, saimme aloittaa lämmittelyn. Britta sai aloittaa lämmittelyn, joten katsoin tyytyväisenä ympyrältä kun hän kohtasi muutaman esteen. Reino hyppäsi niin hienosti, että muutuin kateudesta vihreäksi. Sama toistui monella muulla, mutta muutamilla – kuten minulla – esteet eivät menneet kovin kehuttavasti. Humu kaahotti niin että hypyistä tuli tasapainottomia ja kömpelöitä, eivätkä tietkään olleet kovin kehuttavia. Mutta yritys oli tietenkin kova. Viimeiseksi hyppäsivät Meeri ja Sentti, joiden yhteistyö näytti hyvältä.

”Jotta nämä olisivat myös leirikisat – eli hauskat – teidän tulee hypätä viimeinen este ilman käsiä ja sen jälkeen laskeutua selästä ja syöttää hevosellenne pieni pala porkkanaa suusta käsin. Porkkanat saatte viimeisellä esteellä olevasta kulhosta. Muistakaa että näissä kilpailuissa on myös pienimuotoinen tyyliarvostelu – huonoista teistä ja holtittomasta ohjauksesta tulee miinusta!!” Anne selosti hyväntuulisesti ja kaikki purskahtivat nauruun ja odottivat innolla tätä viimeistä estettä. En tuntenut mitään jännitystä, mutta kun ensimmäinen ratsukko starttasi, perhoset hyökkäsivät vatsaani. Sentti the estehevonen kieltäytyi ilmeisesti liiallisesta vauhdista niin että Meeri lennähti kaulalle. Hän kuitenkin palasi satulaan ja otti esteen tottuneesti uudelleen.
”Hui”, Mirri vikisi. ”Toivottavasti Laila hyppää kivasti”, hän jatkoi ja silitti tammaa kaulalta.
”Se on kyllä tosi kiva”, Pipsa totesi ja vilautti hymyillen peukaloaan Mirrille.

”Seuraavaksi – ja viimeiseksi – radalle tulee Miira Humun kanssa!” Anne kailotti juhlallisesti. Humun korvat olivat hörössä ja se nyki päätään. Ravasimme lähtöön ja Anne myönsi meille lähtöluvan.
Tamma suorastaan nytkähti laukkaan ja kauhoi maata jaloillaan. Jarrut taisivat jäädä johonkin, sillä ensimmäiselle esteelle saapuessamme reitti oli myönnettävästi aika sukka. Humu heittelehti ulos ja takaisin reitille, kunnes juuri kun olin valmistautumassa hyppyyn tamma pysähtyi esteelle. Lennähdin kaulalle ja palasin satulaan. Jarrut, Miira, jarrut. Laukkasimme radan loppuun hyvin surkeita reittejä lukuunottamatta, ja hypähdin heti jarrutettuamme alas satulasta. Porkkananpalanen suuhun ja Humuhan sen mielellään siitä mutusti.

”Okei, nyt tulokset julkistetaan!” Inkeri pihisi innosta.
”Mä en varmasti voita”, naurahdin ja laskin jalustimet jalasta. ”Mut kivaa oli!”
”Eiköhän se oo pääasia tälläsissä leikkimielisissä kisoissa?” Jeccu naurahti ja halasi Bladea kaulalta. Anne hymyili ja alkoi luetella viimeisestä parista alkaen tuloksia:
”Siis emmeköhän sano tässä nämä väärin päin. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Miira ja Humu!” Ratkesin nauramaan ja ravasin syrjään muiden tieltä. Taputtelin siellä sitten Humua.
”Tämän jälkeen Loviisa ja Taiga! Meeri ja Sentti sitten kolmantena perää pitämässä, heidän jälkeensä Jeccu ja Blade! Britta ja Reino seuraavina, Pipsa ja Eela jatkavat jonoa. Elle ja Edi kuudentena!”
Pieni rivi oli syrjäänkin ehtinyt jo karttua, kun vielä viisi ratsukkoa seisoivat rivissä oikealla paikalla. Jännitys tiivistyi hetki hetkeltä.
”Viisi jäljellä...” Anne aloitti juhlallisesti. ”Ansqu ja Liinu! Olette viidennet. Lina ja Toivo ovat sitten neljänsiä. Ja nyt on kolme voittajaa jäljellä...”

”Pinja ja Frank, onneksi olkoon olette kolmansia!” Anne hymyili. ”Hopeaa saavat...Mirri ja Laila! Ja voittajaksi, eli kultamitalistiksi selvisivät siis Inkeri ja Elmo!” Aplodit raikasivat ja kaikki palkintosijoille päässeet saivat hevosilleen pienet ruusukkeet sekä kaulaansa Jaakon askartelemat pahvimitalit. Siinä sitten lähdettiin reippailemaan kohti Seppelettä iloisin mielin.
Tallilla tarjolla oli jääkylmää mehua ja jokaisellen jäätelötuutti. Kaikki leirille osallistujat saivat diplomin hyvästä leiristä ja hienoista kilpailuista. Lopulta lähdettiinkin jo kotiin.

Tulokset: (arvottu)
1. Inkeri - Elmo
2. Mirri - Laila
3. Pinja - Frank
4. Lina - Toivo
5. Ansqu - Liinu
6. Elle - Edi
7. Pipsa - Eela
8. Britta - Reino
9. Jeccu - Blade
10. Meeri - Sentti
11. Loviisa - Taiga
12. Miira - Humu