Ajoleiri

Leiriä sponsoroi:

Avoinna seppeleläisille (12 paikkaa) ja hoitsuttomille (6 paikkaa) - ilmoittautuminen ja osallistumismaksujen jättö.

Maksuina suoritetaan yksi kehystarina ja kaksi vapaavalintaista tehtävää. Kehystarina-aiheet ja tehtävät alempana.

Ansaittava merkki:

Varaa oma leirihoitsusi (oma hoito- tai yksityishevonen tai tuntihevonen, joka ei osallistu ajo-opetukseen.) Nopein saa päättää.

Seppeleessä ajo-opetushevosina toimivat: Alma, Blade, Siiri ja Poppari. Nämä hevoset eivät osallistu ratsastusosuuteen. Raviosuudessa opetushevosina toimivat vaihtelevasti Artsin ravitallin hevoset.

Ohjelma

Ma - Valjastuksen perusteet, ajon alkeita.
Ma - Koulutunti.
Ti - Lajituntemusta: valjakkoajo, ravit, työajo. Valjastuskoe.
Ti - Estetunti.
Ke - Valjakkoajon harjoituksia.
Ke - Siirtyminen Artsin ravitallille ratsain.
To - Ravurin varusteet, ravurin perushoito.
To - Vapaata ratsastusta raviradalla.
Pe - Ravurin ohjaksissa I.
Pe - Koulutunti raviradalla.
La - Ravurin ohjaksissa II.
La - Monteilua omalla leirihoitsulla.
La - Kesäjuhlat.
Su - Ravit. Hevosen hoito raveissa.
Su - Iltaratsastus Seppeleeseen.

Osallistujat:

Britta - Edi - kehystarina - Tehtävät OK! / Merkki OK!
Pipsa - Sikke: kehystarina - Tehtävät OK! / Merkki OK!
Justus - Humu: kehystarina - Tehtävät OK! / Merkki OK!
Samppa - Laila: kehystarina - Tehtävät OK! / Merkki OK!
Mirella (ei varm.)
Minttu (ei varm.)
Nappi (ei varm.)

Valittavat kehystarina-aiheet

Valitse mieluisa kehystarina-aihe. Nopein saa päättää.

A) Britta: Mämmikourat valjastavat, utelias yleisö (Ma).

B) Justus: Kylmää kyytiä. (Ti).

C) Vauhdikas maastoreissu ravitallille. (Ke).

D) Ravitallin oudot tavat. (To).

E) Samppa: Loputon väittely: ratsu vai ravuri? (Pe).

F) Kesäjuhlat Artsilassa, kulmakunnan raviväki kokoontuu. (La).

G) Pipsa: Ravihuumaa - rahat likoon! (Su).

Tehtävät:

Suorita vähintään 2 tehtävää. Vastaukset lähetetään Annelle yksityisviestinä, vastaanottaja admin.

1. Nimeä varusteet

2. Selitä työvaljaiden osat

3. Piirrä kuva sinusta ja Seppeleen ajo-opetushevosesta haluamissasi lajinmukaisissa varusteissa.

4. Piirrä kuva sinusta ja groomista koulukokeeseen sopivissa vaatteissa.

5. Selitä valjakkotermejä.

Lisää tulossa.

Spessut:

Leiriläisten kuvia:

Ma - Valjastuksen perusteet, ajon alkeita.

Tehtävä 1: Nimeä seuraavat varusteet:

Tehtävä 2: Selitä sanat luokki, länget ja rahkeet.

Maanantai 23.7.

Kehystarina - Britta: Mämmikourat valjastavat, utelias yleisö.

Seisoskelin yksin tallin edustalla. Kello näytti puolta yhdeksää. Yhdeksän maissa meidän oli tarkoitus kokoontua tallin edessä, ja näin aloittaa ajoleiri vuosimallia 2012. Eihän tässä meinannut malttaa odottaa. En ollut vielä aivan varma nukkuisimmeko leirimökeissä vai Artsilassa, se ei ollut käynyt kunnolla selväksi (tai sitten omassa ymmärryksessäni oli puutteita), mutta kamat minulla oli sopivat minne vain. Mukanani oli suuri laukku täynnä kaikkea (turhaa), joista varmaankaan puolia en edes käyttäisi. En edes tiennyt, keitä muita leirille tulisi. Seitsemän meitä olisi, mutta tuttuja tuskin näkyisi. Kukaan Seppeleen väestä ei näyttänyt kiinnostuneelta ravureista, joten päätin kokeilla onneani yksin.

Kymmenen minuutin odottelun jälkeen ensimmäinen leiriläinen minun lisäkseni suvaitsi saapua paikalle. Tarkkailin autoa, ja huomasin sieltä nousevan bruneten tytön. Tyttö avasi peräkontin ja nosti laukkunsa olalleen huiskuttaen sitten kuskille hyvästiksi. Nyt tyttö lähestyi minua.
”Britta!” tyttö huudahti innoissaan. Tarkemmin tiirailtuani huomasin, että tulija oli Pipsa.
”No Pipsa!” kiljahdin tytölle takaisin. Olin iloinen, että leirille oli sattunut edes joku tuttu.
”Siekin tulit tälle toiselle leirille?” tyttö totesi.
”Jep, ravurit on aina kiinnostanu mua”, naurahdin ja istahdin laukkuni päälle.
”Mitä kaikkee sie oot oikein ottanu mukaan?” Pipsa ihmetteli. Hänen laukkunsa taisi olla melkein puolet pienempi.
”Kaikkee ylimäärästä, eihän sitä tiiä jos joku tarvii jotain ja sitte mulla on sitä ja kun muilla ei oo niin se saa sen multa”, selitin.
”Mie putosin kärryiltä jo puolessa välissä”, toinen naurahti ja istui viereeni maahan.

Varttia vaille saapuivat seuraavat leiriläiset, aivan peräkkäin. Molemmat olivat tyttöjä, ja näyttivät siltä, etteivät olleet ennestään tuttuja. He jättäytyivät omiin rauhoihinsa kauemmas minusta ja Pipsasta.
”Ujompia tapauksia vissiin”, supisin Pipsan korvaan. Tyttö nyökkäsi pienesti tarkastaen, miltä tytöt näyttivät. Eivät mitenkään erikoisilta suomalaisilta.

Melkein heti tyttöjen jälkeen saapui yksi auto. Sieltä ulos kapusi joku lyhythiuksinen tyttö, ehkä samanpituinen mitä minä. Ruskeahkot hiukset ja normaalikokoinen laukku (kyllä, minun on pakko verrata laukkujemme kokoa nyt, kun minulla on suurin). Tyttö käveli suoraan minua ja Pipsaa kohti, taisi huomata toisissa tytöissä saman kuin me. Tytön lähestyessä meitä Pipsa tökkäsi minua olkapäähän ja nojautui lähemmäs.
”Onko toi…” Pipsa jätti kuiskauksensa kesken tarkistaakseen asiansa, ”On, se on!”
”Mikä se on?” supatin Pipsalle takaisin.
”No poika, mie näin!”
”Oikeesti?!” innostuin hieman. Poika leirillä tietäisi aina hauskaa, ja tuo poika (joka kylläkin kaukaa näytti tytöltä, ja vähän lähempääkin), oli vasta toinen ratsastava poika, minkä olin nähnyt. Ravipuolellakaan heitä ei oikein pyörinyt, ainakaan tuon ikäisiä. Harmikseni.
”Moi!” poika tervehti heti ensialkuun.
”Moi”, sanoin takaisin. Katsahdimme Pipsan kanssa toisiimme virnuillen.
”Mitkä teidän nimet on?” poika kysyi hymyillen pepsodent-hymyään.
”Mie oon Pipsa”, brunette esittäytyi.
”Ja mä Britta.”
”Okei. Mä oon Justus”, poika esittäytyi virnistäen ja kävi istumaan laukkunsa päälle.

Justuksen jälkeen saapui vielä yksi tyttö, ja sitten Anne.
”No niin, ovatko kaikki paikalla?” Anne kysäisi, ”Otetaanpa nimenhuuto.”
Siinä samassa pihalle juoksi tummahiuksinen tyttö kantaen melko suurta laukkua. Meidän luokse päästessään tyttö rupesi nojaamaan polviinsa puuskuttaen. ”Perkeleen bussi kun oli myöhässä aikataulusta, saatana!” tyttö raivosi ja nosti päänsä ylös. Leukani oli tippua maahan asti. En ollut ikinä nähnyt noin lävistettyä tyttöä. Hänellä oli lävistyksiä ympäri naamaa, tummat hiukset ja sivukalju. Lökäreineen ja skeittikenkineen hän näytti siltä, ettei todellakaan kuuluisi tänne.
”Noh noh”, Anne toppuutteli tyttöä. Sen jälkeen hän laski katseensa papereihinsa ja nosti sen taas ylös.
”No niin, nyt se nimenhuuto kautta esittely”, Anne sanoi.
”Britta?”
”Tässä”, vastasin. Anne merkitsi minut paikallaolijaksi.
”Pipsa?”
”On.”
”Entä meidän ainoa poikamme, Justus?”
Justuksen katse oli ”huomaamattomasti” liimautunut vasta tulleeseen, lävistettyyn tyttöön. Justus tutkiskeli häntä, mittaili katseellaan.
”Justus?”
Justus ei ollut kuulevinaankaan. Anne rykäisi ja toisti pojan nimen. Poika heräsi transsista ja punastui hieman.
”Joo, tässähän mä”, poika sanoi ja jatkoi sitten tummatukkaisen tytön vilkuilua.
”Samppa?”
”Täällä, mutten olis, jos en ois juossut ota helevetin pitkää matkaa bussipysäkiltä tänne.”
Sampan jälkeen huudettiin vielä Mirella, Minttu ja Nappi. Kaikki kolme tyttöä olivat jo paikalla.
”No niin, minä olen siis Anne. Artsin pitäisi tulla piakkoin hakemaan meitä jollakin hankkimallaan pakulla”, Anne selitti.

Ei aikaakaan, kun Artsi pöristeli pihaan. Perässään miehellä oli hevoskuljetustraileri.
”Eihän tuo oo paku?” Mirella huomasi. Niinpä – Artsi oli tullut meitä hakemaan omalla pikkuisella sinisellä –
”Romulla!” Justus huudahti, ”Mekö mahutaan tohon?”
Anne katsoi meitä hieman epäluuloisesti.
”En tosiaan tiedä, mitä Artsilla on meidän varalle”, Anne tunnusti ja viittoi meitä seuraamaan. Nainen lähti kävelemään autolle, Artsi oli pysäköinyt sen lähtövalmiuteen. Päästessään Artsin luo Anne näytti käyvän hieman kiivaampaa keskustelua, kunnes kääntyi takaisin meihin päin.
”Laittakaa kaikki tavaranne takapenkille”, brunette ohjeisti.
”Missäs me sitten ollaan?” Nappi vinkaisi.
”Kohta näette”, Anne sanoi salaperäisesti ja vinkkasi silmää. Kaikki tekivät työtä käskettyä ja ahtasivat tavaransa Artsin auton takapenkille, ja osa joutui takakonttiin.
”No niin. Eli Artsi ei ollut saanut mistään mitään pakettiautoa, ja viisaana miehenä –” (tähän väliin Anne köhäisi pienesti), ”– Artsi ajatteli, että tehän voisitte matkustaa trailerissa.”
Mintun silmät suurenivat.
”Onko se ukko ees siivonnu sitä?” tyttö kysyi epäilevästi.
”No on on”, Anne naurahti ja avasi trailerin. Kävelimme lastaussiltaa pitkin sisälle ja jakaannuimme toiset toiselle puolelle väliseinää.
”No johan pomppasi”, Pipsa sanoi vääntäydyttyämme paikoillemme.
”Artsi on”, tyydyin naurahtamaan.

Meillä oli todella ahdasta, varsinkin meidän puolellamme, koska puolellamme seisoi taikka kyykisteli neljä ihmistä; minä, Pipsa, Samppa ja Justus. Justus seisoi reunimmaisena pitäen kiinni väliseinästä, Samppa Justuksen vieressä, minä Sampan vieressä ja Pipsa nurkassa. Mirella, Minttu ja Nappi olivat ahtautuneet toiselle puolelle. Pompimme traikussa kuoppien tullen, ja kaaduimme välillä toistemme päälle.
”Ja mä kun luulin että me mentäis ajaen tai jotain”, Samppa mutisi.
”Se ois kyllä ollu aika siistiä”, totesin ajatuksiini uppoutuen.

Auto pysähtyi töksähtäen ja sai meidät taas törmäilemään toisiinsa.
”Me ollaan varmaan perillä”, Justus totesi ja nousi kyykky-asennostaan seisomaan. Auton ovet paukahtivat ja pian trailerin ”ovi”:kin avautui.
”Onko kaikki kunnossa?” Anne kysyi ensimmäisenä.
”On sitä paremmassakin oltu”, Mariella kertoi ja piteli päätään, ”Pääni kolisi koko ajan seinään!”
”Teillä oli sentään tilavampaa”, Justus inisi, ”Mä olin ihan ovessa kiinni!”
”Älkääpä valittako siellä!” Artsi huusi kauempaa. Purkauduimme trailerista ja otimme tavaramme autosta. Tämän jälkeen lähdimme seuraamaan Annea majoitustiloihimme.

Päästessämme majoituspaikkaamme sisälle, tajusin, että se oli kahvio.
”Onneksi Artsi on siivonnu tän, mä en vois nukkua jos täällä ois likasta!” Minttu sanoi.
”Tai sitten Ros, meidän kodinhengetär, on ollut asialla”, Anne naurahti, ”Justus, Samppa. Te nukutte alakerrassa, Artsi näyttää teille missä se on”, Anne kertoi.
Kaksikko lähti Artsin mukaan. Kun he olivat menneet, Anne osoitti lattialle pinottuja viittä patjaa.
”Tuossa on teille patjat, peitot ja tyynyt, aluslakanat ja pussilakanathan teillä kaikilla on mukana?” Anne varmisti. Nyökkäsimme kaikki.
”No niin, käykää taloksi, nähdään Artsin talon edessä tunnin päästä!”
Kun Anne oli mennyt, hyökkäsin heti ensimmäisenä valkkaamaan itselleni parhaan patjan; Arselan patjoista ei nimittäin koskaan tiedä. Pipsa juoksi kintereilläni, ja saimme valituksi siisteimmät patjat. Valtasimme itsellemme mielestämme parhaat paikat, ja aloimme purkamaan tavaroitamme ja tekemään petejämme, samoin tekivät Minttu, Nappi ja Mariella.

Tunnin päästä lähdimme viidestään käveleksimään Artsin talon eteen. Olimme tutustuneet jo jonkin verran, eikä ilmassa ollut enää alun kaltaista jännitettä.
”Ihmeviitoset, odottakaa!” kuulimme äänen takaamme. Justus ja Samppa. Kaksikko juoksi meidät kiinni, ja jatkoimme kävelymatkaamme rupattelun säestämänä.

Seisoskelimme Artsin talon edustalla odotellen joitakin elonmerkkejä. Piakkoin Anne ja Artsi yhdessä astelivat ulos Artsin talosta, Annella hymynkare huulillaan.
”Mennään hakemaan Pimu ulkoa sisälle tai ulos, voidaan alkaa tamman kanssa harjoittelemaan valjastusta!” Anne kertoi meille innostusta puhkuen.

Haimme Pimun laitumelta, ja päätimme ottaa sen ulos, oli niin kiva ilmakin. Köytimme sen sisääntulomuurin viereiseen tolppaan ja aloimme ensin sukia Pimua rauhallisesti, kaksi samalla kertaa, ettei tammalle tulisi liikaa hösellystä. Pimu oli kyllä siihen tottunut, mutta silloin hoitajatkin saisivat hoitaa rauhassa.

Pian saimmekin Pimun harjattua, ja Artsi oli hakenut Pimun valjaat, kärrykin odotti hieman kauempana.
”Ensin teidän täytyy yrittää itse selvitä valjastuksesta”, Anne kertoi, saaden Artsin röhähtämään taka-alalla.
”Ovatko jotkut teistä valjastaneet aikaisemmin?”
Nostin käteni ylpeänä pystyyn. Ravurit ovat yksi parhaista asioista, mitä minulle on tapahtunut. Niiden kanssa oppi paljon, mitä ratsupuolella ei olisi voinut koskaan oppia. Sama on kuitenkin toisinkin päin. Katsoin muuta ryhmää. Vain Sampalla oli käsi pystyssä minun lisäkseni. Pipsa näytti epäilevältä, ja viittasi pienesti.
”Taidot on ruosteessa”, Pipsa totesi heti ensi alkuun, ennen kuin Anne edes kerkesi suutaan avata.
”Ok. Samppa, Britta, teidät jätetään nyt ulos tehtävästä”, Anne sanoi. Katsahdimme toisiamme hieman virnuillen. Tästä tulisi hauskaa nähtävää.
”Muut, ruvetkaapa varustamaan Pimua!”

Viisikko ryhtyi innoissaan töihin. He kääntelivät kaikkea ylösalaisin ja testasivat, mihin osat sopisivat. Pimu näytti siltä, että se meinaisi torkahtaa. Pian ympärillemme kerääntyi porukkaa katsomaan, mikä show täällä oli menossa. Artsin serkku Tappi ja Lynn katselivat meitä kauempaa hieman naureskellen, sekä Meeri, Seppeleestäkin tuttu. Heidän jälkeensä saapuivat vielä Reega ja Ros. Aikaakin oli kulunut puolisen tuntia, eikä Pimun päälle oltu saatu mitään kunnollista. Joukko tirskui kovaan ääneen katsellessaan valjastajien touhua. He myös taisivat arvostella heitä hieman. Katsahdin porukan ainoaa poikaa, Justusta. Hän näytti hyvinkin turhautuneelta, varsinkin, kun tallilaiset seisoivat vieressä naureskelemassa. Sitten pojalta meni hermot.
”Turvat tukkoon, me yritetään keskittyä!”
Hups. En olisi heti uskonut pojan suusta tulevan mitään tuollaista.
”No niin, eiköhän tämä ala jo riittää”, Anne naurahti ja pyysi valjastusjoukkion pois Pimun ympäriltä, ”Ja sitten Sampan ja Britan vuoro.”
Siirryimme Sampan kanssa Pimun luo. Purimme jo päällä olleet varusteet, ja aloitimme kaiken uudestaan. Aivan rutiinilla, molemmat oman osansa hoitaen valjastaminen sujui meiltä, aivan kuin olisimme sitä aikaisemminkin yhdessä tehneet. Pian Pimu oli täysin valjastettu, ja kärrykin oli perässä.
”Bravo!” Tappi huusi porukkansa keskeltä ja taputti. Katsoin hymyillen Samppaa, ja tuo vastasi hymyyni.
”Ja näin valjastetaan hevonen oikeaoppisesti”, Artsi päätti.
”Tuo oli teille aivan uusi tilanne, ja te läpäisitte tulikokeen!” Anne kertoi, ”Ja Justus – raviporukka on tällaista, täytyy vain kestää tai heittää vitsiä takaisin.”
Justus punastui pienesti, mutta jatkoimme pian teoriaa. Purimme varusteet yhdessä Pimun yltä, ja aloimme opetella valjaiden osien nimiä ja muuta tarpeellista tietoa. Opettelimme myös ajon alkeita, ja kaikki olivat innoissaan.

Illemmalla meillä oli vielä koulutunti Seppeleessä, jonka jälkeen palasimme ravitallille syömään ja juomaan. Illan päälle kävimme vielä saunassa (Justus halusi jäädä huvista pois), ja rohkeimmat uskaltautuivat järveenkin. Illalla uni maittoi, osalla paremmin, osalla huonommin, mutta kaikilla ainakin jotenkuten. Huomenna olisi luvassa lisää opetusta ja varsinkin toisiinsa tutustumista.
sin tallin edustalla. Kello näytti puolta yhdeksää. Yhdeksän maissa meidän oli tarkoitus kokoontua tallin edessä, ja näin aloittaa ajoleiri vuosimallia 2012. Eihän tässä meinannut malttaa odottaa. En ollut vielä aivan varma nukkuisimmeko leirimökeissä vai Artsilassa, se ei ollut käynyt kunnolla selväksi (tai sitten omassa ymmärryksessäni oli puutteita), mutta kamat minulla oli sopivat minne vain. Mukanani oli suuri laukku täynnä kaikkea (turhaa), joista varmaankaan puolia en edes käyttäisi. En edes tiennyt, keitä muita leirille tulisi. Seitsemän meitä olisi, mutta tuttuja tuskin näkyisi. Kukaan Seppeleen väestä ei näyttänyt kiinnostuneelta ravureista, joten päätin kokeilla onneani yksin.

Justuksen jälkeen saapui vielä yksi tyttö, ja sitten Anne.
”No niin, ovatko kaikki paikalla?” Anne kysäisi, ”Otetaanpa nimenhuuto.”
Siinä samassa pihalle juoksi tummahiuksinen tyttö kantaen melko suurta laukkua. Meidän luokse päästessään tyttö rupesi nojaamaan polviinsa puuskuttaen.
”Perkeleen bussi kun oli myöhässä aikataulusta, saatana!” tyttö raivosi ja nosti päänsä ylös. Leukani oli tippua maahan asti. En ollut ikinä nähnyt noin lävistettyä tyttöä. Hänellä oli lävistyksiä ympäri naamaa, tummat hiukset ja sivukalju. Lökäreineen ja skeittikenkineen hän näytti siltä, ettei todellakaan kuuluisi tänne.
”Noh noh”, Anne toppuutteli tyttöä. Sen jälkeen hän laski katseensa papereihinsa ja nosti sen taas ylös.
”No niin, nyt se nimenhuuto kautta esittely”, Anne sanoi.
”Britta?”
”Tässä”, vastasin. Anne merkitsi minut paikallaolijaksi.
”Pipsa?”
”On.”
”Entä meidän ainoa poikamme, Justus?”
Justuksen katse oli ”huomaamattomasti” liimautunut vasta tulleeseen, lävistettyyn tyttöön. Justus tutkiskeli häntä, mittaili katseellaan.
”Justus?”
Justus ei ollut kuulevinaankaan. Anne rykäisi ja toisti pojan nimen. Poika heräsi transsista ja punastui hieman.
”Joo, tässähän mä”, poika sanoi ja jatkoi sitten tummatukkaisen tytön vilkuilua.
”Samppa?”
”Täällä, mutten olis, jos en ois juossut ota helevetin pitkää matkaa bussipysäkiltä tänne.”
Sampan jälkeen huudettiin vielä Mirella, Minttu ja Nappi. Kaikki kolme tyttöä olivat jo paikalla.
”No niin, minä olen siis Anne. Artsin pitäisi tulla piakkoin hakemaan meitä jollakin hankkimallaan pakulla”, Anne selitti.

Päästessämme majoituspaikkaamme sisälle, tajusin, että se oli kahvio.
”Onneksi Artsi on siivonnu tän, mä en vois nukkua jos täällä ois likasta!” Minttu sanoi.
”Tai sitten Ros, meidän kodinhengetär, on ollut asialla”, Anne naurahti, ”Justus, Samppa. Te nukutte alakerrassa, Artsi näyttää teille missä se on”, Anne kertoi.
Kaksikko lähti Artsin mukaan. Kun he olivat menneet, Anne osoitti lattialle pinottuja viittä patjaa.
”Tuossa on teille patjat, peitot ja tyynyt, aluslakanat ja pussilakanathan teillä kaikilla on mukana?” Anne varmisti. Nyökkäsimme kaikki. ”No niin, käykää taloksi, nähdään Artsin talon edessä tunnin päästä!”
Kun Anne oli mennyt, hyökkäsin heti ensimmäisenä valkkaamaan itselleni parhaan patjan; Arselan patjoista ei nimittäin koskaan tiedä. Pipsa juoksi kintereilläni, ja saimme valituksi siisteimmät patjat. Valtasimme itsellemme mielestämme parhaat paikat, ja aloimme purkamaan tavaroitamme ja tekemään petejämme, samoin tekivät Minttu, Nappi ja Mariella.

Tiistai 24.7.

Kehystarina - Justus: Kylmää kyytiä.

Aamun lajintuntemusosuus oltiin juuri saattamassa päätökseensä. Jo eilen oli valjastusta opeteltu, mutta eipä tuo ihan kaikilta tuntunut vielä sujuvan. Kun muutaman ajo-opetushevosen ylle vaihdeltiin erilaisia valjaita vuorollaan, ilmoille kaikui useaan otteeseen ärräpäitä, myös itseni suusta. Kokeneemmilla oli naurussa pidettelemistä, enkä yhtään ihmettele; saatoimme sen verran untamoilta näyttääkin, molemmissa käsissä remminpätkät, muttei minkäännäköistä käsitystä minne ne kuuluisivat.

Anne katsahti kelloa ja ilmoitti kuuluvasti lounastauosta. Kaikki alkoivat keräillä tavaroitaan synnyttäen kamalan hälinän, jonka saattelemana jok'ikinen leiriläinen hävisi ruokailutilan suuntaan karjalanpaistin tuoksun houkuttelemana.

- En varmaan ikään opi noiden remmien järjestystä, tokaisin tytöille hymyn kera istuutuessa heidän seuraansa.

- Niimpä, kaikki niistä näyttää samalta, kuului myöntävänoloinen vastaus pöydän toiselta laidalta. Katsahdin siihen suuntaan, mutten saanut selvää kenen suusta vastaus tuli. Tyydyin siis hymyilemään jälleen , en kenellekään ja samalla kaikille. Tytöt jatkoivat innostunutta keskusteluaan iltapäivän estetunnista, mutten jaksanut sanoa juuta enkä jaata yhteenkään kommenttiin, vaikka se oltaisi osoitettu juuri minulle. Keskityin syömiseen, ja yritin toistaa mielessäni valjaiden osien nimiä ja järjestystä.

Kuului kovaa kilinää, joku hakkasi haarukalla lasiaan. Kaikkien päät kääntyivät salin päädyssä seisovan Annen suuntaan kysyvästi. Sitten kuului tirskumista leiriläisten joukosta, esiintymistapa oli niin virallisen oloinen.

- Saisikos jokaisen kuulolle hetkeksi? Muistaahan kaikki, että ruokailun jälkeen vuorossa on valjastuskoe, tulkaa siis tallin eteen vartin päästä ja olkaa valmiita. Älkääkä nyt liikaa jännittäkö, ei se niin vakavaa ole, hän lisäsi nähdessään muutaman minuakin nuoremman tytön kiristyneet ilmeet.

Anne hiljeni ja aterimien kilinä sekottui taas puheen sorinaan. Ruokailutila alkoi tyhjetä tiuhaan tahtiin, kun leiriläiset yksi kerrallaan hyppelivät kiittäen jännityksen sekaisesta innosta kynnyksen yli ulos. Lompsin viimeisten joukossa pihalle, ja marssin suoraan tyttöjen keskuuteen tallin etualaan. Siellä melkoisen räväkän oloinen tyttö jo jakoi omia kokemuksiaan ravureista, ja muut kuuntelivat kiinnostuneina. Olin minäkin kiinnostunut, ei siinä, jäin vaan lähinnä tuijottamaan tytön varmaa olemusta ja erikoista tyyliä. Pidin siitä mitä näin. Väkisinkin vertasin häntä muihin tyttöihin ympärillä. Muut olivat jotenkin niin...normaaleja. Ja tuo tyttö, Samppa, oli kaikkea muuta kuin normaali.

Anne saapui Josefiinan kanssa rymisten paikalle ja hihkaisivat, että vapaaehtoiset voisivat lähteä hakemaan valjastettavat hevoset tallista. Eipä siinä kauan mennyt kun hummat seisoivat pihassa, ja meidät oli jaettu ryhmiin. Yksi kerrallaan valjastimme hevoset, toiset epävarmemmin kuin toiset, mutta vähintään kohtalaisen hyvin me kaikki siitä suoriuduimme.

Me, jotka emme hakeneet hevosia, lähdimme viemään niitä tarhoihin. Muut ilmeisesti veivät valjaat paikoilleen, sillä kun pääsimme takaisin pihaan, kaikki olivat poissa.

Jokainen käytti hyödykseen pienen vapaa-aikansa ennen estetuntia. Jotkut keskittyivät juoruamaan tallin tapahtumista, jotkut saattoivat torkahtaakin.

Kun Anne vihdoin huusi huoneiden suuntaan, että hevosia voisi tulla jo laittamaan kuntoon, alkoi hirveä hälinä taas. Kaikki vetivät ratsastuskamojaan ylleen ja poistuivat pihalle intoa puhkuen. Moni taisi pitää esteistä paljonkin; kaiken maailman vauhtipäitä täältäkin löytyy, ajattelin. Ennen hevosten hakua Anne ohjeisti jokaiselle vielä henkilökohtaisesti, mitä suojia millekin hevoselle laitettaisiin.

Tunti oli rankka, ainakin varmasti rankempi mitä kukaan meistä kuvitteli. Kaiken kukkuraksi oli kuuma, ja jokainen vannoi juovansa vähintään litran vettä, jos vaan selviäisi nestehukatta tunnin verran.

Hevosten selästä laskeutuminen ei ollut kaikkien osalta aivan hallittua, jalat tuntuivat olevan aivan spagettia, ja pettäisivät alta hetkenä minä hyvänsä. Haparoiden käveltiin talliin, laitettiin hevoset kuntoon ja karsinoihinsa. Nekin tarvitsivat vettä, siinä missä mekin. Suuta kuivasi ja nälkä alkoi taas painaa ylle. Päivällisen aika läheni jo uhkaavasti, ja taasen poistuttiin ruokailutiloihin yhteisesti pohdiskellen, millaista iltaohjelmaa järjestettäisiin.

Leirihuoneisiin päästyä jokaisen olo oli jo vahvempi, kiitos keittiön hyvän ruuan. Juteltiin mukavia huoneiden pihaportailla, jokaisen kiinnostuksen kohteista inhokkeihin. Tuntui, että lähennyin jokaisen kanssa vähän edes, tai niinhän me kaikki. Opimme toisistamme jotain uutta, ei ehkä mitään maata mullistavaa tietoa, mutta jotain mistä olisi hyvä jatkaa eteenpäin. Olihan meillä lähes kokonainen viikko aikaa yhdessä.

Tuli hiljaista, pitkä hiljainen hetki. Juuri sellainen hiljaisuus, joka on ahdistavaa tälläiselle rupattelijalle.

- Miks sä tuota lasia mukanas kannat? kysyin sitten samalta tytöltä, joka esitteli vahvoja mielipiteitään tallinedustalla aiemmin päivällä.

Vastausta ei kuulunut, sain takaisin ainoastaan virnistyksen ja kas vain, lasissa olleet vedet olivat naamallani. Muut nauroivat minkä kerkesivät, kun minä vain katsoin tyhmänä tyttöä. Jumalauta minkä teki, ajattelin.

- Voi anteeks, eikai sun meikit levinneet, nuori naisenalku jatkoi virnistellen.

Mieleni teki nauraa, kovaa ääneen. Mutta sain hallittua itseni, ja halasinkin tiukasti vieressä istuvaa tyttöä, Brittaa.

- Mitä sä teet! Nyt mäkin olen ihan märkä, hän kiljui.

Se saattoi olla väärä liike, nyt kaikki innostuivat ja juoksivat sisälle täyttämään vedellä mukana olleita pullojaan ja pussejaan. Juoksimme toisiamme karkuun pihalla, ja yritimme olla kastumatta. Minun kohdallani sillä ei enää ollut pahemmin väliä, olin saanut jo vedet naamalleni.

Etsin katseellaani sivukaljuista tyttöä, muttei häntä näkynyt missään. Tuskin kukaan huomaisi, jos lähtisin häntä etsimään. Ja niinpä tein, lähdin vähin äänin tallin suuntaan, ja pesupaikan kohdalla minut yllätettiin. Siinä hän seisoi kaikessa erikoisuudessaan, vesiletku kädessään varoittava ilme naamallaan.

- Älä hemmetissä avaa sitä....

Mutta eikö tämä jääräpää kääntänyt vettä kylmemmälle ja suihkuttanut vaatteeni märäksi. En voinut kuin huutaa ja nauraa samaan aikaan, vesi oli järkyttävän kylmää. Siinä samassa kun juoksin kohti tyttöä sammuttamaan hanaa, Anne pyyhälsi paikalle, ja osuin sopivasti letkuun niin, että vesi suihkusi suoraan kohti häntä.

Annen ilmeestä näki, että hänenkin teki mieli huutaa, muttei kyennyt siihen. Liikkeeni eivät varmaan ikinä ole olleet yhtä nopeat, kuin tällä kerralla. Sain hanan suljetuksi, ja tökkäsin tyttöä kipeästi kylkeen, jotta hän keksisi selittää jotain. Suun hän sai auki, muttei yhtäkään sanaa virrannut ulos.

- Samppa ja Justus, mitä ihmettä? Anne huudahti huvittuneena selitystä vailla.

Katsoimme Annea, sitten toisiamme ja vaatteitamme. Repesimme nauramaan, kaikki tämä alkoi pienestä viattomasta keskustelunaloituksesta. Räväkkä tyttö siis, en ihan väärässäkään ollut.

Lähdimme kolmistaan takaisin päin, kohti huoneita. Siellä kaikki olivat vielä ihan vauhdissa, kukin suhteellisen märkiä. Jaakkokin oli eksynyt paikalle ja piti nyt kahta tyttöä erillään toisistaan, Britta toisessa ja Pipsa toisessa kainalossaan. Yht'äkkiä Anne katosi takaisin talliin, ja juoksi pian täyden ämpärin kanssa sieltä niin, että vesi läikkyi yli. Juoksimme Sampan kanssa hänen perässään, emme tienneet mitä hän oikein aikoi. Hän hidasti vauhtiaan lähestyessään Jaakon selkää ja kippasi täyden sangollisen jääkylmää vettä hänen niskaansa nauraen räkäisesti. En ole koskaan kuullut Annen nauravan sillä tavoin. Jaakko pyörähti säikähtäneenä ympäri, ja nähtyään Annen hänen suunsa jäi auki.

- Mitä...hänen teki selvästi mieli kirota. - HEMMETIN KYLMÄÄ, ANNE!

Aikansa otettuaan rauhoituimme, ja lähdimme jokainen huoneisiimme vaihtamaan jotain puhdasta ja kuivaa päälle. Ennenkaikkea jotain lämmintä. Kello oli jo reilusti yli kymmenen, ja joitain leiriläisiä alkoi väsyttää. Pipsa ja Britta kävivät lattialle istuakseen ja jutellakseen päivästä. Jompikumpi otti puheeksi Jaakon ilmeen kun hän sai vedet niskaansa, ja alkoi suuri naurun remakka, joka aivan varmasti herättäisi viereisessä huoneessa jo nukahtaneet.

Katsahdin nopeasti Samppaan päin. Hän nauroi mukana, vaikkei tiennyt asiasta sen enempää kuin minäkään. Kumpikaan meistä ei ollut tilanteessa ennen Jaakon kastumista, vaan tallin puolella pesupaikalla. Emmekä Jaakon ilmettäkään nähneet, selkäpuolella kun seisoimme.

Kun sain tavotettua Sampan katseen iskin hälle silmää ja nostin hupparin pediltäni. Astelin ulos huoneesta ja suljin oven perässäni jääden odottamaan ymmärsikö tyttö vihjeeni. Häntä ei näkynyt eikä kuulunut, ja aioin jo luovuttaa. Hän ei voi olla niin tali ettei tajuaisi, ajattelin. Samassa ovi aukesi paljastaen Sampan vaaleat kasvot siroine piirteineen ja lävistyksineen. Hymyilin, ja heilautin päätäni merkiksi, että jatkaisimme matkaa.

Ulkona alkoi jo hämärtää, heinäkuun loppuahan tässä jo elettiin. Samaa varmaan ajatteli Samppa, kun otti puheeksi minun hoitajahakemukseni Popparista. Hän toivotti onnea, ja kyllähän Poppari hieno poni onkin; nyt kun parin päivän aikana siihen olen päässyt jo ajoharjoituksissa tutustumaan. Puhuimme kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä. Samppa on syvällinen, ajattelin ja hymyilin hymyä joka tuli suoraan sydämestä.

Sinä iltana sain lempinimenkin Sampalta, toivottavasti se ei kuitenkaan jokaisen korviin kantaudu.

- Sä oot kyl ihan rinsessa, runoiletkin ja kaikkee, Samppa tirskui vieressä.

Äänähdin, se oli jotain puuskahtamisen ja naurahduksen välimaastossa. Katsoin Samppaa pitkään, kun tyttö vain asteli päättäväisesti eteenpäin.

- No, mihin ollaan menossa? Samppa kysyi jaaritellen.

- En tosiaan tiedä, tokaisin hymyillen ja vetäisten tytön vähän lähemmäksi itseäni. Käteni vaelsi hänen olallaan, muttei mikään muu muuttunut. Juttelimme, nauroimme ja katselimme toisiamme. Hassua, en ollut tuntenut koko tyttöä kuin parin päivän ajan, ja nyt hän tuntui jo hyvin läheiseltä. Muutkin olivat kivoja, ja tulin heidän kanssaan toimeen. Mutta en lähellekään näin hyvin.

Aikamme vaelleltiin Seppeleen maastossa, enpä tiedä oliko tuo edes ihan luvallista leirillä enää tähän aikaan, ja palailimme sitten takaisin huoneelle. Jäimme oven taakse seisomaan ja kuulostelemaan joko Pipsa ja Britta nukkuisivat. Ääniä ei kuulunut. Olin toivottamassa ovella Sampalle hyvät yöt, mutta tämä kerkesikin ensin.

- Hyvää yötä, rinsessa.

- Mun pitäis sanoo tuo sulle, ei toisinpäin, naurahdin ja vetäisin tytön aivan lähelle.

Siirsin tytön mustaa otsatukkaa huulieni tieltä, ja annoin hänelle hellän ystävällisen suukon. - Öitä.

Ti - Lajituntemusta

Tehtävä 3: Piirrä kuva sinusta ja Seppeleen ajo-opetushevosesta haluamissasi lajinmukaisissa varusteissa.

Ke - Valjakkoajon harjoituksia

Valjakkoajoon kuuluu ehdottomasti pukeutuminen sopivaan tyyliin, riippuen valjakkoajon kokeesta.

Tehtävä 4: Piirrä kuva sinusta ja groomista koulukokeeseen sopivissa vaatteissa. Myös hevosen saa piirtää.

Tehtävä 5:Selitä valjakkotermit parivaljakko, tandem ja troikka.

Perjantai 27.7.

Kehystarina - Samppa: Loputon väittely: ratsu vai ravuri?

Hitto, kirosin mielessäni heti herätessäni. Niskat olivat aivan jumissa kylmällä lattialla nukkumisen jälkeen. Nousin istumaan vähin äänin, kiroten mielessäni. Vilkaisin kelloa - vasta puoli neljä. Hemmetti. Raahauduin kankeana kellarihuonekaverini viereen patjalle. Poika näytti nukkuvan vielä sikeästi. Vaihdoin asennon selälleni, mutta katsoin sivulle Justukseen päin. En tiedä miten pitkään töllötin nukkuvia silmiä. Uni alkoi jälleen tulla, ja painoin silmät kiinni. Kuitenkaan en saanut nukutuksi.

Lähdin vaeltamaan kellarihuoneessa ympyrää. En nähnyt juuri mitään, oli sen verran pimeää. Päätin kömpiä viattomasti nukkuvan pätkän viereen.
Oin juuri saamassa unta, kun poika vierähti päälleni.
- Saatana! ärjäisin. Samassa huomasinkin, että mitäs nyt huudan, se oli vain huonekaveri. Poika ei ollut herännyt edes karjaisuun, huokaisin. Hinasin itseni puristuksista seinän viereen. Menin lavuaarin luo, ja täytin lasin kylmää vettä täyteen. Hipsin viattomana Justuksen luo. Juuri kun olin aikeissani kaataa, lyhyt leiritoverini nappasi kädestäni kiinni. Säikähdin, pomppasin ilmaan. Justus kysäisi, että mitäs vedellä tällä kertaa aion suunnitella, mutta pysyin vaiti. Jonkin ajan päästä hän laski kädestäni irti, ja kävin kippaamassa vedet lasista lavuaariin ääneti.
Päädyin makoilemaan Justuksen viereen, katse harhaillen katossa ja pojan kasvoilla.

Taisinpa nukahtaakin, sillä joku tökkäsi ikävästi kylkeen. Se joku oli Britta. Mitä hem... mielessäni pyöri, mutta käännyin vain mahalleni väsyneenä, mutisten ärräpäitä tyynyyn. Ympäriltäni kuului supinaa, ilmeisesti Pipsa ja Britta supattelivat jotain. En jaksanut edes koittaa kuunnella, mitä he supisivat.

- Hei unikeko, mitäs se tiistainen oli pätkän kanssa? Pipsa lopulta kysyi kiusoitellen.
- Perkl... Koitan tässä nukkuu... mutisin.
Pipsa ja Britta alkoivat kiusoittelemaan kaiken maailman kysymyksillä, jotka liittyivät Justukseen. En jaksanut vaivautua sanomaan mitään, mutisin vain.
- Noni nyt huonekamu ylös sieltä, kuului Justuksen ääni hieman kauempaa. - Tai tuun hakemaa sut.
- Itu... mutisin ja haukottelin oikein pitkää, venyttelin hartaasti ja niksautin niskani, hidastetusti, että jokainen tajuaisi mielen osoitus-yritykseni. En kuitenkaan tainnut olla tarpeeksi nopea, sillä rinsessakin tuli kiusoittelemaan. Pian Pipsa ja Britta alkoivat kiusoittelemaan Justusta, ja livahdin nopeasti paikalta pois, juoksin piiloon parakkiboksi ykköseen, ja menin piiloon lattialle. Oleilin jonkin aikaa parakissa, kunnes kyllästyin.

Ovesta ulos astuessa, odotti Justus halauksen kanssa. Säikähdin jonkin verran, mutta vastasin halaukseen, tosin hieman tönkösti. Juuri kun sain itseni maan tasalle säikähdyksestä, Pipsa ja Britta jo juorusivat minkä kerkesivät. Mielessä kävi monet ärräpäät, mutten viitsinyt aukaista suutani edes puolta milliä.

Vihdoin oli valjastelun aika. Meille oli tuotu Rölli ja Harma, joita saimme alkaa valjastamaan pienen luennon jälkeen, missä Anne kertoi hieman enemmän ajamisesta, kärryjen laitosta ja muusta hyvin nopeasti, että ei itsekään pysynyt aivan kärryillä, mitä hän selittää.
Sain valjastettavaksi Harman Justuksen kanssa. Valjastus sujui ihan mukavaa tahtia, mitä nyt välillä jännitin, olihan melko uusi hyvännäköinen tuttavuus toisella puolella Harmaa.
- Tälliä tältä heposelta löytyy kyllä, enemmän kuin omalta, sanoin rinsessalle, joka oli juuri muutama remminpätkä kädessä pähkäilemässä, minne nekin tulisi laittaa, mutta löysi niillekin oikeat paikat pienen pähkäilyn jälkeen.

Koppakärryt hevosten perässä lähdettiin metsälenkille päin, kypärät päässä tietty, Artsin ja Annen ohjaamina. Harma vaikutti mukavalle, mutta kuulemma oli vauhtiin päästyään melkoinen haaste jarutteluun. Rölli kulki takanamme ilman huolen häivää tilannetta arvioivana.
Harma köpötti Artsin ja Lotan perässä. Pian Anne kuulutti, että lähdettäisiin ravaamaan pieni matka, jonka jälkeen vaihdettaisiin ohjastaja. Justus maiskautti Harman hieman epävarmana liikkeelle. Harma lähti jolkottamaan Lotan perässä, eikä edes koittanut rynniä. Oria sai hieman hoputtaa, laiska päivä taisi olla.
Vaihdoimme paikat Justuksen kanssa Annen käskiessä, ja pääsin ajamaan hienoa oria. Se kulki ihan nätisti, ehkä jopa hitusen laiskasti.

Kärryiltyämme tarpeeksi olimme hoitaneet Harman ja Röllin pois. Harma ei ollut meitä rieputtanut narun perässä, joten kaikki oli ihan hyvin.
Lähdimme koko konkkaronkka kahviolle. Juttelimme rennosti pihalla, söimme ruokaa ja Pipsa kävi keittämässä kahvia. Hörpimme kahvimme rauhassa, toiset nopeammin kuin toiset. Kävin hakemassa toisen ja kolmannenkin kupillisen. Kukaan muu ei ottanut, ja nuoremmat katsoivat silmät pyöreinä.
- No mitä? kysyin kun kaikki olivat hiljaa ja katsoivat kittaustani.
- Mitämitä? Justus kysyi. Katsoin kysyvästi melkein tyhjää kahvikuppia, sen jälkeen muita leiriläisiä. Kummasti alkoi puheensorina käydä. Kulautin loput kahvit kurkusta alas ja lähdin paikalta kävelemään raviradalle päin.
Jonkin aikaa kävelin ilman päämäärää, kunnes päätin mennä leirihuoneeseen levolle ennen kouluratsastus-tuntia. Kirosin matkalla, että en osaa mitään ja kaikki menee pieleen. Päästyäni kellahtamaan patjalle Anne kailotti, että varustamaan ja hop hop.

Noh, ei muu auta, kuin varustaa, ajattelin. Lompsin melko ripeästi muiden mukaan. Laila oli helppo hoitaa, samoin varustaa. Ratsastuskin sujui hyvin, ja sain edes jotenkin pysyttyä möröissä. Kyllä mielessä oli paljon ärräpäitäkin, unohtamatta että Anne sai koko ajan korjata jotain asennostani.

Koulutunnin loputtua olin aivan puhki, ja päässäni seilasi koko ajan mitä piti muistaa. Laila oli nätisti hoitamisen ajan, ja kiitin, että puoliverinen oli näin mukava, eikä riitapukari jonka kanssa saisi koko ajan tapella.

Kaikki kokoontuivat taas kahvion eteen raviradan suunnalle. Loikimme kaikki katsomon penkeillä, ja kiusoittelin Justusta muutamaan otteeseen. Ruuan aikakin koitti, ja mahat saatiin täyteen. Päivän kohokohdat näytti olevan lopussa, kunnes Pipsa ja muut alkoivat kyselemään ravureista ja ratsuista meiltä kaikilta hyvin pitkään tivaten, ja jotkin vastaukset olivat hyvin negatiivisiä ravureita kohtaan. Koitin käyttää mahdollisimman ystävällistä kieltä, mutta pinnan loppuessa pääsikin ei-niin-kaunista kuultavaa. Lähdin oitis pois koko porukasta, ja kävelin melko ripeästi keittämään kupin kahvia, vaikkakaan se ei ollut kovin fiksua tähän aikaan illasta ja tiesin sen varsin hyvin.
Kärsimättömänä odotellessa kahvin tippumista joudun jälleen yllätetyksi.
- Sori en huomannu sua ku oot nii pieni ja huomaamaton, sanoin säikähtäneenä, mutta virnistin kuitenkin. Olin vähän suutahtanut kaikille, mutten pahasti. En juurikaan välittänyt puhua, toljotin vain kahvinkeitintä ja tippuvaa kahvia. Lopulta sain ryhdistäydyttyä ja käännyin poikaan päin. Roikotin päätäni jonkin aikaa, kunnes laitoin kädet tueksi leuan alle. Töllötin suoraan en mihinkään ja samalla joka puolelle. Poika taisi ihmetellä töllötys-juttuani kummissaan ja oli vaivautunut, kun ei suusta virrannut minkään laista sanottavaa. Mielessäni pyöri monia ajatusten rippeitä, joista oli hankala saada mitään selvää. Teki vain mieli painautua pojan kainaloon, mutta joku pidätteli. Päätin ottaa kahvikupillisen.
- Älä jaksa olla enää möksmöks, rinsessa sanoi ja laittoi kätensä olalleni. Meinasin purskahtaa nauramaan, mutta sain hallittua itseni, sillä kahvit olisivat olleet joka puolella. Nielaisin kahvit alas äänekkäästi, lähes pamautin mukin pöydälle ja katsahdin pokerface-ilmeellä pätkää. Molemmat koitimme pidättää naurua, vähän tirskahtelua kuului, ja suupielet nousivat väkisinkin edes pienesti, mutta silmät nousivat hyvin korkealle, eikä ollut eipälystäkään naurattaako. Lopulta en kyennyt enää kuin sukottamaan poikaa pienesti.

Lompsimme käsi kädessä muiden joukkoon, ja koitimme olla muina miehinä, mutta jatkuva toisiin vilkuilu ilmeisesti vaikutti epäilyttävältä. En juuri keskittynyt muiden juttusiin, kunnes Britta möläytti:
- Noh, pussatkaa meiäki nähde!
- Hemmetti! sanoin ja läpsäisin itseäni naamaan. - Iha pakko?
- Joojoo, nyt ja vauhtia, ei oo koko yötä aikaa istuu tässä, Pipsa hoputti pieni virne naamalla. - Vauhtii...
- Oottakees ny vähä, sanoin punastuen. Ilta-aurinko ei ollut enää voimakas, ja sain pienet vilunväreet.
- Nyt se aikoo jänistää, pelkää poikapöpöjä, Mirella kiusasi.
- Mitää poikapöpöjä pelkää, Justus sanoi virnistäen. Pian poika käänsikin kasvoni itseään kohti ja painoi huulensa omilleni. Olin täysin sanaton, kerrankin. En tiedä miten pitkään sitä kesti.
Painoin pääni käsien väliin hieman nolona, ja pysyin hiljaa. Kukaan ei nähnyt ilmettäni. Pian syöksähdin kutittamaan Pipsaa kyljistä, ja Pipsa nauroi minkä kerkesi. Justus alkoi kutittamaan minua, ja nauroin itsekin kippurassa kädet Pipsan kyljissä kiinni. Britta ja muut nauroivat kutitusletkalle. Käännähdin nopeasti Justukseen päin ja kutitin poikaa niin paljon kuin sielu sieti Pipsan rauhoittuessa nauramisestaan.

Lähdimme kaikki iltapuuhiin tirskahdellen ja mukavia jutellen. Justus käveli vieressäni käsi olallani liikuskellen, minun käteni hän olallaan. Koko porukan tunnelma oli sopivan rento, vaikkakin edelleen oli pientä varovaisuutta ilmassa. Kaikki kuitenkin juttelivat.

Iltapuuhat saatuamme loppuun lähdin rinsessan kanssa rinsessaluolaamme, jossa vierähdin pätkän viereen patjalle suukon kanssa.

Sunnuntai 29.7.

Kehystarina - Pipsa: Ravihuumaa - rahat likoon!

“Herätys tytöt!”, kuului Annen ääni kaukaa. Väsyneenä raotin silmiäni.
“Vielä pari minuuttia…”, Britta mumisi vierestäni.
“Mitäs valvoitte niin myöhään”, nainen totesi julmasti, mutta hymy kuulsi hänen äänestään läpi. “Tartteette kunnon aamupalan että jaksatte sitten raveissa koko päivän”
“Ainiin, ravit”, Mirella haukotteli. “Pakko kai se on sitten herätä”

Reippaasti puimme päällemme, meidän siirtyessä pöydän ääreen. Anne oli jo kasannut näkyville aamiaisemme tarpeet; leikkeleitä ja juustoa leivän päälle, muroja, sämpylöitä, puuroa ja eri juomisia.
“Ottaaks kukaan kahvia?”, kahvinkeittimen luokse kuin tyhjästä ilmestynyt Justus kysyi ruskeita hiuksiaan pöyhien.
“Miulle!”, Samppa hihkaisi ottaen tyytyväisenä vastaan kahvikupin.

Syötyämme ja siistiydyttyämme kiiruhdimme Annen johdolla ulos, jossa näkyikin jo tuttua porukkaa - Artsi oli hevosineen jo saapunut paikalle.
“Artsillakin tais nuo kesäjuhlat mennä vähän liian pitkälle…”, Britta hihitti vieressäni. Mies ei tosiaankaan näyttänyt olevan parhaassa kunnossa, vaan poltteli tupakkaansa ladellen ohjeita Tapille ja Rosille.

“Ai terve”, leiriporukkamme huomannut Tappi huikkasi. “Teillähän oli tänään ohjelmassa jotain raveihin liittyvää?”
“Jep, ravureiden hoito raveissa”, Anne nyökkäsi.
“Joo no Artsi ei taia nyt olla ihan parhaassa vedossa, joten mie voin selittää jottain”, mies totesi. “Meiän hevosista kisaa täällä tänään viidennessä lähössä Simo, Harma ja Minsa. Myöhemmin sitten kilpailee vielä Rölli, Myrsky, Pimu, Rambo ja Kopse”
“Meillä on siis kahdeksan hevosta nyt näissä kisoissa ja ne pitäs nyt majottaa tänne jotenkin ja purkaa traikuista”, nuori mies jatkoi. “Eli siis valmiiksi tänne oltiin tuotu jo eilen Minsa, Simo, Rambo, Harma ja Myrsky, jotka on kaikki muut parakeissa paitsi Rambo”

Tässä vaiheessa aloin jo olla aivan pihalla, kuten selvästi myös vieressäni seisova Justuskin.
“Eli Rölli, Pimu ja Kopse on noissa trailereissa. Ne pitäs kuljettaa vierastalleihin, tosin Kopse on sen verran raisu että mie vien sen. Mutta siis työ voisitte jotkut napata Pimun ja Röllin”

Purettuamme hevoset, kuunneltuamme pitkät selitykset niiden hoidosta ja puunattuamme ne kiiltäviksi lähtöjä odottamaan kiiruhdimme katsomoon. Kolmas lähtö oli jo alkanut. Reippaasti sullouduimme katsomoon.

Aurinko lämmitti ihanasti katsomoon, vaikkakin aurinkolasit painoivat inhottavasti nenääni.
“Onks tälläsissä raveissa jotain vedonlyöntiä?”, Justus kysyi vilkuillen ympärilleen.
“Äh, ei niitä tälläsissä pikkukisoissa oo”, totesin huitaisten ilmaa. “Kai”
“Hei tuolla on!”, Britta henkäisi osoittaen pientä pöytää, johon oli teipattu “vedonlyönti”-paperi.
“Mie tiesin”, Justus irvisti minulle.
“Lieköhän laillinen…”, Samppa nauroi. “Paljonkohan se maksaa?”
“Sen verran paljon haluu rahaa laittaa”, Britta tiesi kertoa. “Ja sitten saa takasin sen kertoimen mukaan voittoa”
“Nonii tytöt , eiköhän mennä lyömään vetoa!”, Justus totesi pompaten seisaalleen. “Ties vaikka napattas jotkut miljoonavoitot”
“Kun voittais kymppiäkään…”, mumisin painellen muiden perään.

“Mie laittasin vitosen vitoslähössä Charmanderin puolesta”, poika totesi ojentaen rypistyneen setelin vedonlyöntiä vetävälle miehelle, joka mitä todennäköisimmin oli joku Artsin tuttavista.
“Ja mie vitosen Spidermanin puolesta”, Britta taas hihkaisi.
“Ja miulta A.C Mercedekselle vitonen”, Samppa hymyili.
“Kai sitten miekin”, totesin päätäni pudistellen. “Vitonen Fire's Minutelle”

Jännittyneinä palasimme katsomoon. Väkeä oli raveja tullut katsomaan yllättävän paljon porukkaa, joiden joukosta bongasin pari Seppeleen vakioporukkaankin kuuluvaa. Pian lämminveriset asettuivat lähtöauton taakse yksitellen. Kun kaikki hevoset olivat päässeet paikalleen, alkoi viimein kisa. Hevoset säntäsivät entistä kovempaan raviin, niiden jalkojen pyöriessä hirmuista vauhtia. Britta puristi rystyset valkoisena ravien käsiohjelmaa, Samppa katsoi hevosia silmät suurina ja Justus mutisi itsekseen jotain.
”No, vaiha nyt sitä kaistaa…”, Samppa hymisi.
”Voi ei, nyt on kuolemanpaikka”, Britta totesi.
”Ei se nyt noin vakavaa oo”, hymähdin tytölle.
”Äh, Pipsa!”, Britta katsoi minua päätään pudistellen. ”Kuolemanpaikassa hevonen juoksee sen ensimmäisen hevosen rinnalla ulkopuolella, eli se joutuu juoksemaan pidemmän matkan”
”Just”, puuskahdin keskittäen taas katseeni. ”Toivottavasti toi Minsa on hyvä kirimään”

Loppukaarteeseen hevoset suorastaan liisivät, niiden juostessa melko tasaisesti.
“Kiri kiri nyt”, mumisin hiljaa kannustaen vedonlyöntihevostani, joka oli koko juoksun juossut hännillä. Nyt se kuitenkin oli jo letkaa vetävän Spidermanin rinnalla, painellen menemään hirmuista vauhtia.
Rinnakkain kulkeva kaksikko otti matkaa muista, maalin häämöttäessä jo aivan lähellä. Viime hetkellä Fire's Minute kuitenkin syöksyi eteenpäin, ylittäen maaliviivan ensimmäisenä.
”Juhuuu!”, hihkaisin riemusta. ”Miulla on selvästi synnynnäinen ravisilmä”
”Joo, niin varmaan..”, Britta puuskahti muiden revetessä nauruun.