Yleisleiri 2

Osallistujat 11/12 Täynnä

Iida - Venna: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu
Mariella - Reino: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu
Melody - Eela: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu
Niina - Myntti: Kehystarina, tuntitarina, tuntitarina, teoriatuntimaksu, lisämaksu, lisämaksu / Merkki OK!
Pipariina - Pella: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu
Roos - Humu: Kehystarina, tuntikuva, lisämaksu
Selena - Elmo: Kehystarina, tuntikuva, lisämaksu / Merkki OK!
Soffi - Frank: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu
Taru - Alma: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu / Merkki OK!
Tinka - Edi: Kehystarina, tuntikuva, lisämaksu
Veera - Blade: Kehystarina, tuntitarina, lisämaksu

Spessut:

Leiriläisten kuvia:

Maanantaipäivä 25.6.

Kehystarina - Veera: Saapuminen leirille vesisateen saattelemina.

Lähestyn autossa Seppelettä johon pääsen leirille, ulkona sataa kaatamalla ja valittelen äidilleni, joka tuo minut leirille, huonoa ilmaa. Kun saavumme leiriläisten asumuksille äitini jättää minut siihen tavaroineni, raahaan siis tavarani sisälle ja kysyn siellä jo olevilta tytöiltä "Mitkä pedit ovat varattuja?", katselen kolmea minua ehkä vuoden tai pari nuorempia tyttöjä jotka vastaavat että kaikki paitsi ne joilla he istuvat nyökkään ja sanon "Olen muuten Veera, keitä te olette?" tytöt vastaavat olevansa Selena, Taru ja Roos, huomaan kaikkien kolmen olevan minua pidempiä. Samassa ovesta pelmahtaa sisään kaksi tyttöä, melkein saman aikaisesti. Tytöt esittäytyvät Mariellaksi ja Tinkaksi. Juttelemme hetken ja pian selviää että kaikki, paitsi 18 vuotias, Mariella ovat minua nuorempia.

Kun kaikki leiriläiset ovat saapuneet niin Anne ilmestyy mökkimme ja alkaa jakaa hoitsuja sekä selvittämään kuka on kukin. Nimien selvittyä Anne jakaa hevoset, "Iidalle Venna, Mariellalle Reino, Melodylle Eela, Niinalle Myntti, Pipariinalle Pella, Roosille Humu, Selenalle Elmo, Soffille Frank, Tarulle Alma, Tinkalle Edi ja Veeralle Blade", Kun Anne on lopulta sanonut että saan Bladen niin hihkaisen riemusta, sillä olen käynyt seppeleessä useita kertoja katselemassa ja Blade on yksi suosikeistani. "Sitten lähdetään tallille tutustumaan hoitsuihin" Anne sanoo.

Tallille päästessämme olemme läpimärkiä, mutta iloisia. Anne näyttää missä hoitsumme ovat ja pääsemme harjaamaan näitä, minä menen harjojen kanssa Bladen karsinaan innoissani ja alan ruokota kauniin mustan tamman likaista karvapeitettä. Blade seisoo kiltisti paikoillaan ja vilkuilee minua välillä ystävällisesti, nauran tammalle ja rapsutan sitä harjan juuresta. Blade huokaisee ja venyttää kaulaansa "jaa tästäkö heppa kutiaa" lässytän tammalle joka hirnahtaa ja jatkaa kaulan venyttämistä kunnes näyttää enemmän kirahville kuin hevoselle. Nauran taan ja jatkan harjausta jolloin Blade alkaa pian nuokkua pää alhaalla ja silmät kiinni, saan harjattua ja siirryn selvittämään Bladen jouhia.

"Tulkaa tänne" Anne pyytää meitä leiriläisiä keskikäytävälle. Poistun Bladen luota kuuntelemaan mitä asiaa Annella on meille. "Nyt saatte viedä hoitohevosenne laitumelle" Anne kertoo ja selostaa sitten mille laitumelle mikin ratsu viedään, hän myös sanoo että tämän tehtyämme palaamme mökkiin. Olen ehtinyt kuivua harjatessani Bladea, mutta nyt täytyy siis kastua uudelleen, vaikka eipä se mitään haittaakkaan, ainakaan minua. Menen takaisin Bladen luo vaihdettuani harjat riimuun ja naruun. Blade antaa kiltisti laittaa riimun päähän ja taluttaa itsensä karsinasta, olen ensimmäinen joka lähtee kohti laitumia, mutta pian kokonainen hevos jono kopsuttaa taluttajineen perässäni laitumille, samalle laitumelle Bladen kanssa päästettävät päästetään irti samassa sekunnilla kuin Bladekin, tästä seuraa muutama kierros ympäri laidunta kiitopukki hyppy pomppu loikka laukassa, muut lähtevät jo takaisin mökille päin, mutta minä jään hetkeksi seurailemaan hevosia sateeseen. Blade käy tietysti mutaan piehtaroimaan kun olen lähdössä mökille päin.

Maanantaipäivä 25.6. - Koulutunnit

Tunnilla harjoiteltiin ympyrän ratsastamista. Ensin pääty-ympyrällä haettiin setus läpi kaikissa askellajeissa. Sitten suurennettiin ja pienennettiin ympyrää, lopuksi ympyrällä tehtiin vielä pohkeenväistöä.

Maanantai-ilta 25.6.

Kehystarina - Tinka: Leirikaste ja saunomista.

Huh! Olipas kova sade, mietin kävellessämme koko leiriporukan voimin kohti tallia. Tiellä oli ympäriinsä vesilätäköitä ja jopa tarhoissa olevien hevosten harjoista tippui vettä. Pysähdyin takatarhalle hetkeksi rapsuttelemaan leirihoitsuani Ediä, joka oli jo täysin vienyt sydämmeni. Havahduin äkkiä unelmistani, kun farkuilleni roiskahti runsaasti kuraista vettä.

”Iik! Älkää viitsikö roiskuttaa sitä vettä noin kovasti, mun farkutki on jo ihan märät!” sanoin muka vakavissani, mutta purskahdin melkein saman tien nauruun. ”Noh, kohta kastutte varmasti kaikki ihan likomäriksi, vuorossa on nimittäin... Leirikaste!” huudahti juuri paikalle ilmestynyt Anne ja jatkoi ilkikurinen ilme kasvoillaan, ”Voisitte kaikki tulla viidentoistaminuutin päästä tallin eteen, niin päästään aloittamaan”. Koko porukka ryntäsi takaisin mökeille vaihtamaan vaatteita, jotta parhaimmat eivät likaantuisi.

”Toivottavasti me ei jouduta kävelemään jossain lannassa, niinkuin jotkut ovat joutuneet toisella leirillä tekemään!” Sanoi Taru miettiväinen ilme kasvoillaan. ”Ja mä en ainakaan suostu syömään mitään!” Huusi Mariella kauhuissaan.

”Kyllä siitä ihan kivaa tulee varmasti...”, Yritin vakuutta koko porukalle, vaikken ollut asiasta itsekkään täysin varma.

Kun vaatteet oli vaihdettu, lähdimme takaisin tallille. Anne odottelikin jo pihalla muutaman hoitajan kanssa. Ensiksi kaikille tietenkin käärittiin pintelit päähän, jotta emme näkisi mitä tapahtuu. Sen jälkeen meidän aseteltiin jonoon niin, että pidimme toistemme olkapäistä kiinni. Jono lähti pian liikkeelle ja kävelimme aluksi hetken ympäriinsä. Yhtäkkiä tunsin, kuinka joku pallo lensi käsivarteeni.

”Yök, meitä tulitetaan lantapalleroilla!”, joku kirkaisi kauhuissaan. Koko joukko lähti jouksemaan sokkona täysillä eteenpäin, kunnes saavuimme jollekkin pehmeälle hiekka-alueelle. Anne käski meidät kontalleen ja sanoi: ”Tässä on alue, joka on rajattu puomeilla. Sinne on piilotettu kaviokoukku, joka teidän pitäisi löytää. Ainiin, voittajalle on luvassa palkinto!”. Aloimme kaikki kontata hulluna ympäriinsä, etsien kaviokoukkua. Samassa käteeni osui jotain jotain kovaa. Kaviokoukku! ”Hei, mä löysin sen!!” Hihkaisin ja nostin käteni ylös.

”Hienoa, sitten on palkinnon vuoro...”, Kuulin jonkun hoitajista sanovan ja samassa tunsin, kuinka kylmä vesisuihku kasteli minut hetkessä kokonaan. Kiljaisin ja käännyin äkkiä ympäri. Muut alkoivat nauraa, mutta heidän naurunsa loppui lyhyeen, kun jääkylmä vesisuihku siirtui heidän kohdalleen. Kohta olimme taas jonossa ja kiersimme kaikenlaisia eriläisiä esteitä, mm. kierimme hiekassa, teimme kuperkeikkoja puruissa ja lopuksi saimme vielä heinäsateen niskaamme. Mutta ei siinä vielä kaikki, nimittäin loppuhuipennus oli vielä edessä. Minä olin kuulemma ensimmäisenä vuorossa ja sain käskyn nousta jakkaran päälle. Pian eteeni talutettiin satuloimaton hevonen.

”Hyppää selkään vaan”, joku naurahti. Olin ihmeissäni, mutta tein työtä käskettyä. Kun olin päässyt selkään, hevonen lähti raviin. Tarrasin äkkiä harjaan kiinni, sillä horjahdin melkoisesti sivulle. Tasapainoilin kädet sivuilla hevosen kiemurrellessa ravissa joka suuntaan. Kohta hevonen pysäytettiin ja sain luvan hypätä alas. Katselin naureskellen, kun muut suorittivat sokkona hevosen selässä istumista. Kun kaikkin olivat suorittaneet leirikasteen loppuun, Anne kysyi: ”Kuka haluaa lähtä saunomaan?” Kaikkien suusta kuului sama vastaus, ”Minä!”, niimpä haimme pyyhkeemme ja uikkarimme ja lähdimme kohti rantasaunaa. Pesin likaiset vaatteeni suihkun alla ja jätin ne kuivumaan pyykkinarulle.

”Tuutko uimaan Tinka?” Muut kysyivät.

”Tietenki mä tuun!” Sanoin ja ryntäsimme ovesta ulos laiturille. Hyppäsimme kaikki melkein samaa aikaa viileään järveen. Kuului naurua ja kiljahduksia, kun jotkut räiskyttivät vettä toisten päälle.

”Ettekö te malta tulla ollenkaan saunaan?”, Anne kysyi naurahtaen laiturilta. Nousin vedestä tikkaita pitkin ja kävelin saunalle muutaman muun leiriläisen kanssa. Jotkut jäivät vielä uimaan, mutta minä kaipasin jo saunan lämpöä, sillä olin tänään saanut mielestäni tapeeksi vettä niskaan! Rupattelimme saunassa kaikkea mahdollista leiristä, hoitohepoistamme ja muusta asiaan kuuluvasta. Tunnin kuluttua olimme kaikki takaisin leirimökeillä. Nappasin laukustani heppalehden ja limsapullon ja heittäydyin pitkälleni narisevalle sängylle.

”Ah tätä leirielämää!”

Tiistaipäivä 26.6.

Kehystarina - Taru: Kärhämää leiriläisten ja muiden tallilaisten välillä.

Oli ollut Seppeleessä leirillä jo pari päivää. Leiri oli ollut tosi kiva, vaikka sitä olikin vielä paljon jäljellä. Uskon kyllä, että se olisi mukava myös nuo loputkin päivät – nyt oli kuitenkin vasta tiistai, eli vielä monta päivää leiriä jäljellä. Olin tutustunut myös pariin tosi mukavaan ihmiseen – aion hioa tuttavallisuutta myös muiden leiriläisten kanssa. Aikaahan vielä oli.

Iltapäivä koitti. Kello oli hieman yli kahden. Olimme juuri tulleet koulutunnilta. Oli ollut tosi mukava tunti, ja hienosti oli mennytkin. Nyt oli kuitenkin vapaata aikaa, ja pian olisi ruoka-aika.
Juttelin leirihuoneessa leiriläisten kanssa. Selena ja Melody tuntuivat oikein mukavilta, mutta eipä muissakaan mitään ’vikaa’ ollut.
Jonkin aikaa jutusteltuamme oli ruoka-aika. Kaikki leiriläiset kipittivät syömään, ja uunimakkaran tuoksu houkutteli meidät paikalle.

Kului noin puolituntia, kunnes kaikki olivat syöneet. Menimme takaisin leirihuoneeseemme, ja odottelimme, mitä Anne oli keksinyt ohjelmaksi. Nythän ei ollut vähään aikaan tunteja, joten tallissa oli tuskin mitään jännää tekemistä.

Pian Anne käski kaikki koolle. Kuuntelimme korva tarkkana, mitä naisella oli sanottavaa. Niskoillemme lankesi hoitsun varusteiden putsausta, joka ei todellakaan kuulunut lempihommiini. Inhosin jostakin syystä siivoista, varmaan siksi, koska se oli niin kuolettavan tylsää.
- Noh, älkää näyttäkö noin pettyneiltä! Tästä voi tulla hauskaakin! nainen huudahti ja passitti meidät satulahuoneeseen.
Huokaisimme, mutta otimme kuitenkin mukisematta jokainen hoitsumme varusteet satulahuoneesta.
Istuuduimme satulahuoneesta löytyvälle pitkälle penkille. Anne kantoi meille sangon, joka oli täynnä saippuavettä. Otimme sienet käteemme ja aloimme pestä varusteita.
Upotin sienen veteen ja otin sen taas ylös. Sitten puristin enimmät vedet pois ja sivelin sienellä vettä Alman nahkasatulan päälle. Oli melko hiljaista, mutta pieni puheensorina alkoi aina välillä. Sitten oli taas hetken aikaa hiljaista.

Kaikkien onneksi pesu-urakka oli pian ohi. Kohta kuului jonkun leiriläisen iloinen ääni: - Unohdimme pestä toisemme! hän huudahti.
Niinpä siitä alkoi varsinainen sota. Heittelimme toisia sienillä, ja se oli tosi hauskaa. Pesuoperaatiokin voi olla näin kivaa! Kukapa olisi uskonut?
Ikävä kyllä Anne tuli keskeyttämään hauskanpitomme.
- Mikäs sota se täällä on meneillään? Anne kysyi ja hänestä näki, että hän oli purskahtamaisillaan nauruun.
- No, me… tuota…
Annen jalanjuureen oli ilmestynyt sieni, joku oli varmaan heittänyt sen siihen. Nainen kävi niin sanotusti tuumasta toimeen, otti sienen lattialta ja heitti sen kohti meitä.
- Käskinkö lopettaa? Anne naurahti ja siitä seurasi kunnon naurukohtaus.

Tiistai-ilta 26.6.

Kehystarina - Soffi: Jaakko lomailee vai lomaileeko?

Iltapäivän rankka ratsastustunti oli juuri saatu päätökseen. Hevoset saisivat levätä karsinoissaan sen aikaa kun me leiriläiset söisimme myöhäisen päivällisen.
-Mun jalat on tulessa! valitin Mariellalle kävellessämme ruohikon yli kohti päärakennusta.
-Älä muuta sano! tyttö huokaisi takaisin.
-Reino on kyllä ihana, mutta kevennys ilman jalustimia on senkin kanssa jo sanonko mistä!
Naurahdin. Frank ei ollut välittänyt mitää hölskymisestäni ja toheloinnistani. Tipuinkin kerran kun ruuna väisti edellä ravaavaa Mynttiä.
-Kauhea nälkä, Tinka tokaisi juostuaan meidät kiinni.
Mumisimme Mariellan kanssa myöntävästi laahustimme sitten vapaille paikoille istumaan.

Inhokkiruokani lohiketto, maistui yllättävän hyvälle. No, tosin nälkäisenä söisi vaikka kengänpohjia, ei se siitä ollut kiinni. Lusikoiden kilinä sekoittui leiriläisten puheeseen.
Kaikilla tuntui olevan jotain sanomista illan tunnista.
-Saisinko hetkeksi huomionne! Anne huusi kälätyksen yli.
Ruokailutila hiljeni kuin taikaiskusta ja jokainen silmäpari tapitti nyt tiiviisti Annea.
-Kiitos, hän tokaisi.
-Jaakko jäi tänään lomalle, joten hommaa kasaantuu nyt enemmän meidän, minun ja Josefiinan sekä hoitajien harteille.
-Suurinosa hoitajista lomailee leirien aikaan joten, he pääsevät kuin koirat veräjästä ja hommat hyppäävät teidän, rakkaiden leiriläistemme , niskoille, Anne selitti.
-Ja sehän tarkoittaa, että tänäään siivoatte vähintään kaksi karsinaa ja lakaisette yhdessä käytävät, leirimökkeihin ei ole asiaa ennen kuin talli on siivottu, Josefiina tarkensi.
Vastalauseita, vastalauseita ja negatiivista palautetta.
Tätä olivat omistajattaret osanneet odottaa. Kysymyksiä sateli joka puolelta.
-Päästäänkö siivoamisen jälkeen sitten uimaan, Iida huolehti.
-Pääsette varmasti, kunhan olette valmiita ennen kahdeksaa, Josefiina tokaisi.
Ruokailu jatkui entisissä merkeissä. Mutta äkkiä joku pomppasikin ylös vetäen kenkiä nopeasti jalkaansa.
-Mä kyl siivoon Edin ja Siirin karsinat, ne on niin siistejä! tyttö tokaisi ja sai aikaan yleisen hälinän.
Kohta kaikki ryntäsivät ulos ovesta kiittäen pikaisesti ruoasta.
-Mulle se sinivartinen talikko, ei punaista! Veera huudahti.

Minä yritin hätäisesti lusikoida loputkin keitosta suuhuni.
-Meille jää Alman ja Sentin karsinat, ähkäisin Tinkalle.
Vastaukseksi sain äkäisen mulkaisun ja epämääräistä muminaa.
-Et ois muistuttanu, Tinka nurisi juostessamme talliin.

Kaikki muut olivat jo touhussa ja karsinat tyhjenivätkin ennätysvauhtia. Tosin työn tulos ei ollut aivan Jaakon laatua.
Pari talikkoa vapautui ja pääsimme mekin vihdoin hoitamaan oman osa-alueemme. Muutama tyttö lakaisi lattioita ja pian kiiruhdimmekin pakoon nousevaa pölyä. Juuri ajoissa saimme kuitenkin kaikki karsinat siivottua ja ruoka-ja juomakupitkin putsattua.

-Nyt uimaan! Roos kiljahti.
Kaikki riensivät hakemaan uikkareita tai bikineitä ja pyyhkeitään.¨
Kaivelin taskujani katsoakseni kelloa puhelimestani. Sitä ei kuitenkaan löytynyt mistään. Puin bikinit päälleni ja huikkasin Mariellalle viitsisikö tämä lähteä uinnin jälkeen katsomaan löytyisikö sitä tallista.
-Juu, voin mä tulla, Mariella sanoi ja nappasi pyyhkeensä.

Kaikilla oli kivaa rannassa. Vesisodalta ei voitu välttyä. Pian rantaan vahtimaan lähtenyt Josefiinakin joutui pakenemaan riemusta kiljuvaa tyttölaumaa.
Lähes tunnin kuluttua palasimme mökkeihimme vaihtamaan vaatteita. Kuivat vaatteet päällämme aloitimme kortin pelaamisen.
Kello lähenteli kymmentä kun muistin:
-Se puhelin.
-Ei kai näin myöhällä? Mariella vaikeroi.
Nyökkäsin vaativasti.

Hiivimme hiljaa talliin ja tutkimme lähes kaikki karsinat. Vihdoin Frankin karsinassa tärppäsi. Noukin mustan Samsungini lattialta juuri kun ovi kolahti. Kyykistyimme piiloon kuuntelemaan.
Tyttöjen kertomat kauhutarinat kummittelivat mielessäni kun kuulimme kiroamista.

-Pirun pikkulikat!
-Miten Eela voisi pärjätä noin vähäisillä kuivikkeilla, kuului miehen ääni.
'Jaakko'
Mariella kuiskasi. Nyökkäsin jälleen.
-Bladehan tukehtuu noihin heiniinsä! Likaisia, käytävältä noukittuja!
Hihitimme hiljaa Frankin karsinan nurkassa kuunnellen Jaakon huolia ja murheita.
-Harjat ovat likaisia, tuollakin lantaa ja nurkissa on pölyä !
Hihityksemme yltyi nauruksi ja pian ulvoimme kuin hyeenat konsanaan karsinan lattialla.
Jaakko eteni suurin harppauksin luoksemme ja puna nousi hänen kasvoilleen.
-Tästä ei sitten puhuta! hän murahti.
-Anne ei tykkää kun tallissa ravataan yötä myöten.
-Asia jää meidän väliseksemme, herra Pilkunviilaaja, Mariella tokaisi ja yritti pitää pokkansa.
Eihän se onnistunut ja repesimme yhä uudestaan nauruun. Jaakko retuutti meidät puoliksi kantaen ulos tallista ja häipyi sitten hyvin äkkiä autolleen.

-En ymmärrä mikä siinä niin nauratti, jotenkin olen aina vain kuvitellut tuon miehen "Laiska-Jaakoksi", tirskahdin.
Mariella nyökkäsi ja sanoi:
-Mutta nyt äkkiä nukkumaan! Emmehän me muuten pysy ollenkaan mukana huomisen teoriatunnilla.
Mitään muuta järkevää en enää osannut sanoa, haukottelin vain.

Keskiviikko 27.6.

Kehystarina - Selena: Uittoreissu.

Aamu oli valjennut aurinkoisena ja lämpimänä. Aamiaisella kaikki olivat istuneet leirimökin edustalla katsellen laiduntavia hevosia ja jutellen.
- Tänään on lämmin päivä luvassa, kanssamme nurmikolla istuskellut Elli kertoi. Leiriläisten joukosta alkoi kuulua innostunutta keskustelua; lämpimät päivät olivat toki paljon mukavampia kuin sateiset ja koleat.
Anne jatkoi Ellin puolesta.
- Tänään onkin sitten uittoreissu luvassa! brunette hymyili. Leiriläiset alkoivat puhua entistä innostuneemmin. - Menkääpäs siitä vaihtamaan uimavaatteet alle ja sitten laittamaan hevosia. Älkääkä unohtako kypärää, tarvitsette sitä myös uittaessa!
Ryntäsimme mökkeihin vaihtamaan vaatteita. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa uittamaan hevosia, sillä viime kerrasta oli todellakin pitkä aika.
Puin bikinien päälle sortsit ja t-paidan. Saimme ratsastaa missä vaatteissa vain, ja päällysvaatteet saisi riisua ennen veteen menemistä.
- No niin, menkäähän laittamaan hevoset. Harjatkaa ne, ja sen jälkeen suitset päähän. Osaahan kaikki varmasti uida? Josefiina leikitteli. Leiriläiset naureskelivat.
- Ja jos haluaa, voi ottaa tallipyyhkeen mukaan, että voi sitten kuivata hevosen rannalla, Elli lisäsi. Marssin Elmon luota ensimmäisten joukossa; en tosiaankaan halunnut värjätä sortsejani täysin mustiksi poniruunan märässä selässä.

Ratsastimme pitkänä letkana tallin pihasta kohti Liekkijärveä ja uimarantaa. Pääasiassa kävelimme metsäpolkuja pitkin, mutta silloin tällöin otimme hiukan ravia hätistelläksemme verenhimoiset hyttyset ja paarmat ympäriltämme.

- Onko järjestys nyt selvä? Josefiina kysyi Brisinsä selästä.
Nyökkäilimme ja joukostamme kuului hyväksyvää muminaa.
- No sitten menoksi, nuori nainen kehotti ja ohjasi letkan veteen.
Olimme Elmon kanssa letkan loppupäässä. Kylmänpuoleinen vesi nousi hitaasti ensin Elmon jalkoja ylöspäin, ja sitten minun. Edessäni ratsastava Tinka nosteli jalkojaan ylös, kunnes tajusi, ettei enää pystyisi roikottamaan niitä ilmassa ja loiskautti jalkansa veteen, jonka jälkeen kääntyi äkisti ympäri:
- Tää on ihan sairaan kylmää!
- Niin on, vastasin. Toisaalta, mitä muutakaan kesäkuiselta vedeltä voisi odottaa?
Menimme yhä syvemmälle ja syvemmälle, kunnes pienimmät hevosista joutuivat uimaan, myös Elmo. Liu'uin ohjeiden muikaisesti ponin vierelle ja pidin kevyesti ohjista.
Kun kaikki halukkaat olivat saaneet kokeilla uimista, ohjasimme hevoset pois vedestä. Vedessä hevosen selkään kiipeäminen olikin yllättävän vaikeaa, eivätkä kaikki tosiaankaan onnistuneet ensimmäisellä kerralla.
- Yllätyys! Elli kiljahti metsästä, kun olimme rannalla. Anne tuli perässä, ja kummallakin oli piknikkorit kummassakin kädessä.
- Täällä on teidän lounas, vanhempi naisista myhäili.

Söimme lounaan nurmikolla Liekkijärven rannalla auringon paahtaessa. Hevoset nyhtivät lyhyttä nurmea, ja me ihmiset possutimme kanawrapeja ja vadelmamehua hyvällä ruokahalulla.

Elmon selkä oli ruokailun aikana kuivunut, joten en tarvinnut pyyhettä, ponnistin vain ruunikon ponin selkään.

Paluumatkalla ratsastimme eri reittiä, joka kulki myös laukkasuoran läpi. Halukkaat saivat laukata, mutta jos ei halunnut, sai kiertää pellolla kauempaa kävellen. Liityin toki laukkaajien joukkoon.

Elmo innostui laukkakisailusta ihan kunnolla ja lähti kiitämään täyttä vauhtia. En voinut muuta kuin napata harjasta ja toivoa pysyväni kyydissä.
Turha toivo; Elmo veti valtaisat pukit innostuttuaan ja tömähdin kaaressa maahan.
- Elmo on irti! karjaisin täyttä kurkkua. Muutkin olivat innostuneet ja Frank heitti pahaa-aavistamattoman Soffin selästään. Samoin kävi Melodylle.
Jossu joutui tosissaan tekemään töitä saadakseen Brisin aisoihin, mutta onnistui, ja käänsi sen poikittain estääkseen muita juoksemasta ohi.
Onnistuin saamaan Eelan kiinni, ennen kuin se hyppäsi ojan yli pellolle. Muutkin hevoset alkoivat rauhoittua, ja enää Elmo oli karkuteillä.
- Se juoksee kuitenkin kotiin, Jossu totesi. - Hyppää Tarun taakse Alman selkään, hän kehotti.
Tein työtä käskettyä, ja tallille päästyämme Jaakko seisoikin Elmon rikkinäiset ohjat käsissään pihassa. Elmo natusti ruohoa vieressä.
- Senkin poninviikari, toruin tummaa ponia, joka vain nosti päänsä ja katsoi söpösti. Eihän sille voinut olla vihainen!

Keskiviikkoilta 27.6.

Kehystarina - Roos: Grillibileet!

Päivä oli ollut Mahtava! Olimme tehneet kaikkea ja käyneet ratsastamassa. Enää oli vain päivän huipennus GrilliBileet, mitäköhän tapahtuisi? Mutta nyt oli valmistelujen aika. Anne oli lähtenyt hakemaan makkaraa ja vaahtoarkkeja kaupasta ja sillä aikaa me muut saimme koristella grillipaikkaa, osa oli kylläkin laittautumassa,meikkiä, maskaraa, puuteria, Glitteriä.. Sillä pitihän näyttää hyvältä kun Artsin ravitallin nuori tallityöntekijä tulisi käymään grillibileisiimme. Sään pitäisi olla suotuisa jos nyt oli sää ennusteita uskomista..Taivaalla ei ollut pilven hattaraakaan , ilta-aurinko paistoi kirkkain värein taivaalla. Pihalla leijui selvä savun haju joka tuli juuri sytytetystä grillistä, paikka alkoikin jo näyttää aika siistiltä, joku oli tehnyt pitkän kukkasepeleen ja se roikkui nyt koivun oksalla, puissa oli jo ollut kauan lehdet ja kukatkin olivat parhaimmillan kukassa ja paikka oli oikein kaunis grillaamiseen.

Tieltä alkoi kuulua lähestyvän auton ääntä, osa tytöistä lähti katsomaan kuka saapui tähän aikaan. Anne kaartoi autonsa parkkiin pihaan. Hän nosti autosta kassillisen herkkuja ja makkaraa, Tytöt piirittivät Annen.
"Noinko kovasti teitä makkarat kiinnostaa?" hän naurahti.
"Monelta Artsi ja Tappi tulevat?" joku rohkeni kysyä, Anne naurahti kysymykselle, voi noita nykyajan nuoria juoksevat vain poikien perässä..

Makkarat tirisivät Grillissä ja ne hupenivat hetki hetkeltä, limsaakin oli mennyt ihan kiitettävä määrä. Tapin ympärillä oli kokonainen lauma tyttöjä jokunen vakituinen hoitajakin oli uskaltautunut joukkoon ja Grillaili nyt makkaraa muitten joukossa. Puheen aiheet risteilivä hevosista kaupan maitohyllyihin. Sitten oli vaahtokarkkien paiston vuoro, kukaan ei ollut ajatellut sitä miten vaahtokarkkeja paistetaan tavallisessa kaasugrillissä, joten paikalla olevat saivat alkaa etsiskellä sopivia keppejä joista kehiteltiin jonkun sortin makkaratikut. Oli grillin luona reippaasti tungosta kun kaikki ahtautuivat tikkuinenn päivineen grillaamaan vaahtokarkkrja Grillin luokse. Illan aikana kerkesi jo yhdet limsatkin kaatua ja se joka sai ne päälleen ei ollut kovin iloinen.. Muuten ilta meni hyvin mutta lässähtäneissä vaahtokarkeissa oli siivottavaa toden teolla kun olivat kerenneet jämähtää. Lopu illan puunasimmekin grilliä ja sen ympäristöä. Pian alkoikin olla jo hämärä ja aurinko painui mailleen, ja tytöt ilta puuhiin...

Keskiviikkoilta 27.6.

Lisämaksu - Selena: Grillibileet!

- Voi hemputti, missä mun Panadolit on? puuskahdin ja lösähdin mustikansinisen mökin lattialle. – Onks kukaan nähny sellasta punasta, ehkä suunnilleen tän kokosta pussukkaa? kysyin näyttäen sormilla pussukan koon.
- Eiks se oo tuolla sängyn alla? Niina kysyi.
- Ai katos, niimpä onkin, kiitti, sanoin luoden tyttöön kiitollisen silmäyksen. Otin särkylääkkeen ja toivoin, että järkyttävä päänsärkyni katoaisi.
Nousin lattialta liian nopeasta ja huone alkoi pyöriä silmissäni. Vielä äsken suorina olleet seinät aaltoilivat. Otin nopeasti tukea vieressäni olevasta kerrossängystä, etten kaatuisi.
Hivuttauduin alasängylle istumaan ja nojasin päätäni sängynpäätyyn.
- Tuutsä grillaamaan? Sängyn toisessa päässä istuva Taru kysyi huolestuneesti katsellen.
- En, sain mumistuksi, mutta laitoin suuni äkkiä kiinni, että päivälliseni pysyisi sisällä.
- Pärjäätsä? Mariella kysyi.
Tyydyin nyökkäämään.
- Varmasti? Me taidetaan tästä lähteä, Taru sanoi yhä huolestuneen oloisena ja kiersi huulikiiltonsa kiinni.
En sanonut enää mitään, vaan kiipesin sänkyyni ja rojahdin pitkäkseni.
Hetken kuluttua kuulin varovaisen koputuksen ovelta. Ei tarvinnut kauaa odotella, kun Anne kurkkasi avaamastaan ovesta.
- Mä kuulin että sä olit vähän huonovointinen?
En sanonut mitään, kohottauduin vain oikean käteni varaan.
- Ja taisivat olla oikeassa?
Nyökkäsin vaisusti ja toivoin, etten oksentaisi naisen päälle.
- Ootsä ottanu jonku särkylääkkeen?
Nyökkäsin jälleen.
- Eikä auttanut?
Ravistin päätäni, mutta lopetin äkkiä, sillä huone ja Anne alkoivat keinua. Nojasin päätäni seinään, suljin silmäni, puristin kädet nyrkkiin ja toivoin, etten pyörtyisi tai oksentaisi.
- Mä laitan valot pois, koita levätä, Anne kehotti.
Laskeuduin hitaasti makuulleni ja suljin silmäni.
Havahduin äkkiä, enkä tiennyt mihin. Tunnustelin vointiani, ja päänsärky oli tiessään. Pahoinvointikaan ei enää pahemmin haitannut, eikä huonekaan pyörinyt.
Haparoin kännykkääni ja vilkaisin kelloa. Totesin, että olin nukkunut vain puolisen tuntia, eli muut olisivat vielä grillaamassa, ehkä vasta vähän aikaa sitten aloittaneet.
Kiipesin varovasti alas sängystä, ja myös tasapainoni oli tallella. Pesin kasvoni kylmällä vedellä ja lähdin grillille päin. Muut istuivat grillin luona nurmikolla makkarat kourassa ja naureskelivat, mutta hiljenivät, kun huomasivat minun tulevan.
- No, mikäs on vointi? Anne kysyi istuttuani vapaalle nurmikkoläntille.
- Parempi, vastasin lyhyesti. Otin Elliltä makkaran ja aloin nakertaa sitä.
- No hyvä, syö nyt vaan jos maistuu. Grillimaisterimme Elli tarjoilee kyllä.
Hymyilin vaisusti ja nakersin makkaraa. En erityisemmin pitänyt makkarasta, mutta grillattuna se kyllä menee.
- Ja nyt illan herkkuruoka! Elli huudahti, ja näytti, missä oli makkaratikkuja. – Tättärärää! nainen pelleili ja kaivoi eväskorista valtavan säkillisen vaahtokarkkeja, jotka katoilivat pian parempiin suihin. Huono vointini oli tiessään ja ahmin vaahtokarkkeja muiden mukana.
- Apua, mun kaahtovarkki on tulessa! Iida kiljaisi.
- Kaahtovarkkiko oikeen, myhäilin. Muutkin huomasivat Iidan virheen ja alkoivat nauraa.
- Eiku OHO! Iida huudahti.
Kaikki alkoivat nauraa vielä kovempaa. Sen vuoksi he eivät keskittyneet vaahtokarkkeihinsa, ja saman tien monen muunkin vaahtokarkit olivat tulessa. Itse en ollut vielä ehtinyt laittaa seuraavaa paistumaan, joten sain paahtaa karkin rauhassa ilman että se paloi.
Lopulta aurinko alkoi laskea mailleen, ja leiriläisten ruoka, jutut ja energia alkoivat olla lopussa. Porukka lähti hiljalleen kohti leirimökkejä, ja siellä suoraa päätä nukkumaan.

Torstaiaamu 28.6.

Kehystarina - Pipariina: Kadonneet kalsarit.

Torstaiaamulla Anne veti peiton yltäni. "Heräsihän tämäkin unikeko!" Anne naurahti iloisesti. Munisin peiton alla jotain outoa. ”Täytyykö minun hakea vesiletku ja kastella petisi, että heräät?” Anne jatkoi. Katsoin kelloa joka oli jo varttia yli yhdeksän, kauhistuin ja säntäsin äkkiä aamiaiselle. Anne kikatti kun juoksin niin lujaa ja hassusti.

Aamiaisena oli muroja ja leipää sekä maitoa. "Onko joku teistä allerginen hylamaidolle?" Josefina kailotti keittiöstä, vilkaisten meitä hymyillen. "Ei!" Vastasimme Josefinalle yhteen ääneen. Ja pari leiriläistä supatti jotain keskenään joka toinen kerta kikattaen. "Kertokaa toki meillekin" Anne sanoi, tytöt vaikenivat hetkeksi. "Vai veikö kissa kielenne" Anne jatkoi. Pian tytöt alkoivat selittää tapahtunutta hekottaen vallattomasti. "No, aamumaulla tulimme etuajassa odottelemaan ruokaa ja Jaakko tuli ja kysyi. Minulla on kadonnut kalsarit oletteko te tytöt nähneet niitä? Ne ovat valkoiset joissa on punaisia sydämiä." Taru kertoi ja oli kuolla nauruun. Pian kaikki leiriläiset alkoivat hekottaa niin että tippuivat penkiltä. Samaan aikaan Jaakko astui mökkiin katsoen meitä ihmeissään kunnes lausui. "Oletteko te nähneet kalsareitani? Jos, ette, niin minä käännän kaikki leirimökit ylös alaisin!" Jaakokin purskahti nauruun kun huomasi meidän hyörivän maassa kuin käärmeet. Tutkimme kaikki huoneet kunnes huomasimme että kalsarit olivat pyykkikoneessa ja Jaakko oli kiljua riemusta. "Voit kai jo lähteä ellei sinulla ollut muuta asiaa." Tuhahdin Jaakolle joka lähti nolona luotamme. Sitten Anne sanoi meille, että häslinki on ohi ja nyt syömään, että jää aikaa muuhunkin. Ja me söimme pika vauhtia, ettei aika menisi Jaakkoon ja kalsareihin. ”Tänään on ollut kerrassaan hupaisa aamu, eikö totta?” Anne sanoi yhä hieman naureskellen. ”Jep!” Leiriläiset vastasivat yhteen ääneen. Laitumelta kuului hevosten hirnuntaa, ikään kuin ne olisivat nähneet koko tilanteen.

Torstaipäivä 28.6. - Estetunnit

Molemmat ryhmät hyppäsivät rataa:



Rata alkoi vasemmalla laukalla ja neljännen esteen päällä tuli tehdä laukanvaihto oikeaan laukkaan. Jos vaihto ei onnistunut esteellä, vaihdettiin se kaarteessa oko suoraan tai ravin kautta oikeaan.

Maksussa voit kertoa kuinka rata ja vaihdot onnistuivat.

Tuntimaksu - Taru:

Harjasin Alman ja tamma seisoi kiltisti paikallaan. Satuloin sen, ja jätin sen hetkeksi karsinaansa, koska lähdin hakemaan kypärääni. Painoin kypärän päähäni ja kiristin leukahihnan. Sitten otin ohjat Alman kaulalta ja lähdin taluttamaan sitä kohti kenttää.

Oli puolipilvinen päivä. Lämpötila hipoi kahtakymmentä astetta, ja sen tuntumassa se varmaan olikin. Leiriläiset taluttivat hevosiaan letkassa kentälle.

Nousin Alman selkään ja tarkistin, ovatko jalustimet hyvin jaloissa. Sitten kannustin Alman liikkeelle pohkeilla. Alma tuntui alkutunnista hieman kankealta, mutta yritin saada sitä taipuisammaksi.

Tunti aloitettiin - niin kuin kaikki tunnit - alkuverryttelyllä. Ratsastimme muutaman kierroksen käyntiä, jonka jälkeen siirsimme hevoset raviin. Ravissa teimme erilaisia taivutuksia, esim. voltteja. Almaa oli hieman vaikeampi taivutella, koska se oli aika jäykkä.

Alkuverryttelyn jälkeen otimme muutaman kierroksen ravia, ja vaihdoimme suunnan. Sitten Anne alkoi selittää rataa.

- Ensin tuutte vasemmassa laukassa neljännelle esteelle asti. Sitten, neljännen esteen päällä, vaihdatte laukan. Jos vaihto ei onnistu, niin sitten vaidetaan se kaarteessa joko suoraan tai ravin kautta. Muuten hyppäätte ihan 'tavallisesti'. Onko kysyttävää? Anne puheli kentän keskellä.

Kenelläkään ei näyttänyt olevan kysymistä, ja niin päästiin hyppäämään. Minun vuoroni koitti pian. Nostin Almalla laukan, ja hyppäsin esteet Annen määräämässä järjestyksessä. Neljännen esteen päällä vaihdoin laukan, ja jatkin oikeassa laukassa.

Alma hyppäsi vähän kömpelönpuoleisesti, mutta ylitti esteet kuitenkin. Hyppäsimme rataa jonkin aikaa, kunnes otimme loppuverryttelyt. Kiitin Almaa, koska olin ihan tyytyväinen suorittamaamme rataan. Vaikkei Alma mikään huippuluokan esteratsu olekaan, niin silti se hyppäsi esteet rohkeasti. Taputin sitä kaulalle muiden tapaan. Hevoset pärskivät ja T-paidalla ratsastaminen oli ihanaa, kun tiesi, että oli kesä. Pari lintua liverteli oksillaan, kun ratsastimme loppukäyntejä. Oli ihanaa olla kesäleirillä, ja nyt oli torstai - perjantai, lauantai ja sunnuntai. Monta ihanaa lomapäivää vielä jäljellä!

Annen kommentti: Alma oli alkutunnistä jäykkä, mutta vertyi jonkin verran ennen esteitä. Vaihdot sujuivat hienosti, Taru osaasi muuttaa hyvin painopistettä esteen päällä ja katsekin ohjasi hevosta hyvin. Tempoa radalla olisi saanut olla lisää, nyt Alman hypyt olivat muutaman kerran laiskoja. Muutoin radan ratsastminen oli Tarulla hyvin hanskassa, esteisiin tultiin hyvin keskeltä ja tiet olivat laajoja ja lähestymiset hyviä.

Tuntimaksu - Niina:

Olin hoitanut myntin ja se oli ollut kiltisti. nyt tietenkin istuin kentällä sen selässä ja katselin radalle. Kuuntelin Annen kiireistä selostusta. Sitten Anne sanoi arponeensa aloittajan.
- Niina, hän sanoi ivallisesti hymyillen ja astui sivuun. - Tie on auki!
- Eikä! minulta loksahti suu auki. 11 tyttöä ja niistä juuri minä!! Ohjasin kuitenkin tamman kiltisti radalle ja otin laukan.
- Hieno siirtyminen! Anne kehui. Ylitin lähtölinjaksi valitun kohdan ja suuntasin ensimmäiselle esteelle. Myntti tiputti esteen maahan, mutta jatkoi.
- Myötää ensi kerralla enemmän. Ja muista se kevyt istunta, Anne kehotti. Minä aloin ajatella, miten vaihdan laukkaa. Päätin yrittää vaihtaa suoraan. Sarjan kakkososa, kakkoseste, tai oikeastaan este 1b meni loistavasti, Myntti liisi ylitse!
- Hyvä, mutta unohditko ne ohjat? Parantaa voi! Sitten vasempaan, ja keräsin äkkiä ohjia. Esteelle 3a eli nro 3. Se meni loistavasti lukuunottamatta kolahdusta, mikä esteestä tuli, kun Myntin jalat menivät sekaisin.
- Varo! Anne huusi. Yritin pysäyttää tamman, mutta huomasin sen olevan mahdotonta - Myntti oli sekopäissään. Seuraavalle esteelle tamma meni jalat solmussa, mutta ei luovuttanut ja liisi. Laukanvaihtoa ei tapahtunut. Minä annoin Myntin tasata askeleensa ja se teki laukanvaihdon lennossa.
- Oikein hyvä laukanvaihto! Anne kehui ja todisti näin olleen koko ajan katse minuun päin. - Myötää ohjista kun se hyppää! Ja äskeinen sekoilu ei ollut kyllä hyvä juttu.
Taiston jälkeen sain kuin sainkin Myntin pitämään oikean laukan, ja sitten mentiinkin jo viidennen esteen yli. Kuudennen yli Myntti meni epäröiden, ja sitten vaan lopetin radan.

Muilla meni hienosti, mutta Melody joutui välillä taistelemaan Eelan kanssa. Tamma olisi ollut kiinnostunut vain Brisistä, joka ravasi leppisasti kentällä Melodyn suorituksen ajan ennen kuin hävisi maastoon. Eelalla taitaa olla kiima-aika nyt. Anne huuteli Melodylle neuvoja koko ajan, ja tyttö pysyikin selässä, kiitos Annen. Vain Iida tippui Vennalta. Venna ei olisi jaksanut hypätä, se vain seisoi itsepäisesti paikallaan ja katseli haavellen eteensä. Iida jäi jyskyttämään pohkeita, ja silloin Venna hyppäsi, mutta tyttö ei ollut varautunut ilmalentoon ja Iida tömähtikin ensimmäisen sarjan toisen esteen yli. Muut nauroivat, huusivat kakkua ja Anne ilmoitti, ettei Iidan tarvitsisi hypätä sarjan toista osaa, kun hän jo 'ylitti' sen. Eli kaikin puolin hauskatunti. Toisella ryhmällä ei ollutkaan yhtä hauskaa. Alkoi sataa ja he suorittivat ratansa tihkusateessa.

No mutta hauskaa kuitenkin oli!

Annen kommentti: Myntti ei ole varsinainen estetykki, mutta määrätietoisella ratsastuksella Niina sai hevosen radan läpi, joskin vauhtia olisi saanut olla aluun enemmän. Myntti tarvitsee raipasta ratsastusta, jotta nostaa jalat kunnolla puomien yli. Nyt puomien kolhimisia oli paljon. Vaihto ei onnistunut esteen päällä, mutta sitä seurannut vaihto oli hieno ja hallittu.

Torstai-iltapäivä 28.6.

Kehystarina - Niina: Mummon mansikkapuskat.

"Olipa hauska päivä. Vosimme varmaan pistäytyä mummosi mansikkatilalla, josta olet puhunut?" Anne ehdotti. "Jee, mansikoita!" Muut ilakoivat. "Soitan mummulle, joska hän ottaisi vastaan vieraita", sanoin ja menin leirimökkiin hakemaan puhelintani. Olin varannut yläpedin ja nyt kipaisin äkkiä hakemaan puhelimeni sängyn päädystä. Sitten sinkaisin ulos ja soitin mummulleni.

" Moi mummu, me haluttais tulla sinne mansikoita mutustamaan!" ehdotin puhelimessa. "Tietenkin, vaari on kalassa ja yöpyy ystävällään Pentillä, joten kaipaisinkin seuraa. Kuinka monta teitä on?" mummu puheli langan toisesta päästä. "12 ja Anne, joka on leirin pitäjä sekä tallin omistaja." "Selvä. Tulkaa maistamaan mummon mansikkapuskia!"

Matkalla mummulle puhelimeni alkoi soida. "Today I don't feel like to win anything... I just wanna..." puhelimeni äänteli Bruno Marsin tahtiin. "Hei mummo! Mitä nyt?" "Sain sydänkohtauksen ja minut vietiin sairaalaan taloudenhoitajan toimesta. Pääsen täältä vasta huomenaamulla, joten mansikkakeikka peruuntuu..." mummo selitti. Huokaisin syvään ja suljin luurin. "Mummon mansikkapuskat jäävät nyt välistä. Se sai sydänkohtauksen ja on sairaalassa eikä voi ottaa ketään vastaan kotonaan..." Kaikki voihkaisivat ja Anne käänsi auton ympäri kohti Seppeleen jo tutuksi tullutta tallipihaa.

Perjantai 29.6. - Teoriatunti

Teoriaunnin aiheena oli ohjilla vaikuttaminen ja oikeat ohjasotteet. Aluksi kävimme irto-ohjien kanssa läpi oikeaa tapaa pitää ohjia kädessä. Otteen tulee olla jämäkkä, mutta joustava ja nyrkin kiinni, sormien kosketttaessa kämmentä (A). Nyrkki auki vaikutus ei ole tasainen hevosen suuhun ja kontrollikin katoaa (B). Liian nyrkkiin puristeetu käsi on joustamaton ja jännittää myös käden ylemmät lihakset sekä hartiat. Sormet ja kynnet eivät saa puristaa kämmentä (C).

Seuraavaksi kävimme läpi oikeaa tapaa asettaa ja kääntää hevosta ohjasavun osalta. Mikä on oikea tapa?

Kävimme läpi kyynärkulmaa, nyrkkien asentoa ja paikkaa. Lopuksi seurasi käytännönharjoitus, jossa "hevosen" etusormien ympärille sidottiin ohja. Hevonen saattoi käyttäytyä haluamallaan tavalla. Ohjastajan tuli myödätä, asettaa, pidättää ja muutenkin reagoida oikein eri tilanteissa.

Perjantai 29.6.

Kehystarina - Melody: Superhelle - uintia lammilla.

Lauantai 30.6.

Kehystarina - Mariella: Tupatarkastus!

Aamiaispöydässä kuului vain lusikoiden kilinä ja iloinen puheensorina. ''Ja muistakaa, tänään on tupatarkastus'', Anne ilmoitti kesken aamiaisen. Tosiaan, täytyihän mökin pysyä kunnossa koko leirin ajan, kukaan tuskin halusi yöpyä sikalassa. Siltä ainakin huoneessamme näytti. Lapoin nopeasti murot kulhosta suuhuni, ja pomppasin pystyyn pöydästä, minä ainakin siivoaisin oman osuuteni jo ennen päivän muuta ohjelmaa. Huoneemme todellakin näytti räjähtäneeltä; kaikkien matkalaukuista tursusi vaatteita lattialle asti, epämääräisiä lippusia ja lappusia lattialla, ja suurin osa leiriherkuistamme oli ottanut paikkansa lattialta.

Seuraava tunnin vapaa-aika meni pitkälti siivotessa, joka tosin johti riehakkaaseen tyynysotaan. ''Noh, mites täällä edistyy?'', kuului Annen huvittunut ääni mökkimme ovelta. Noh, näky minkä hän kohtasi oli vähintäänkin huvittava; kaikki tytöt yllättynyt ilme kasvoillaan, tyynyt kädessään, ja siivous ei ollut juurikaan edistynyt. Remahdimme koko poppoo nauruun, ja Annenkin kasvoilla käväisi hymyn häivähdys. Pian nainen kumminkin patisti meidät töihin, sillä mökit täytyisi joskus saada kuntoon, jotta ehdittäisiin ratsastamaankin tämän vuosisadan puolella. Loput puolituntia jäljellä olevaa vapaa-aikaa siivosimmekin tunnollisesti, tai ainakin minä. Viikkasin kaikki vaatteeni matkalaukkuun, ja jätin päällimmäiseksi tarpeellisimmat. Ylimääräiset roskat kerättiin roskikseen, ja myös herkut laitettiin laukkuihin. ''Eiköhän tämä ala kohta olla valmis'', puhuin mussuttaessani sipsejä, mulla oli aina ollut tapana ottaa leireille paljon herkkuja, joten miksei nytkin? Passitimme pari tyttöä hakemaan Annen paikalle, ja pian tytöt tulivatkin tallin omistaja kannoillaan. Annella oli arvioiva katse kasvoillaan, ja hän tarkasti paikat hyvin, liekkö epäili, josko olisimme valinneet laiskemman siivoustyylin, ja siivonneet huolimattomasti? Eipä kai, sillä pian Anne ilmoitti mökkimme läpäisseen tupatarkastuksen. ''Kunhan saisitte pidettyä leirin loppuun asti mökin siistinä!'', Anne vitsaili, ja taas iloinen naurunremakka täytti huoneen.

Lauantai - koulutunti 30.6.

Koulutunti pidettiin kentällä, aiheen avo- ja sulkutaivutukset.

Tuntimaksuvaihtoehto: Kerro miten ja millä avuin vaihtaisit sulkutaivutuksen avotaivutukseen suoralla uralla.

Sunnuntai 1.7.

Kehystarina - Iida: Leirikisat ja iloiset jäähyväiset.

Heräsin aamulla tyhjästä huoneesta. Ihemettelin, missä muut ovat, ja vilkaisin kelloa. "Apua, mä oon nukkunu pommiin!" huudahdin ja hyppäsin ylös sängystä. Vaihdoin vaatteet ja juoksin keittiöön. Muut olivat jo syöneet, kun hain puuroa lautaselleni. "Jahas, malttoihan se Iidakin sitten herätä" Anne ilveili. Nolostuin. Ahmin puuron nopeasti, jonka jälkeen olisi ohjelmassa kisailua ilman hevosia, tämän jälkeen leirikisat, kisojen jälkeen palkintojen jako, tavaroiden pakkaaminen ja jäähyväiset.

Kun saavuimme lopulta tallin pihaan, meidät vietiin silmät sidottuina pellolle. Pellolle oli rakennettu esterata, jossa piti mm. ryömiä tuolin alta, hypätä este, kontata putkesta ja hyppiä jätesäkissä. Ei tehtävä muuten olisi ollut vaikea, mutta kun se piti tehdä silmät sidottuina. Meidät jaettiin pareihin. Toinen pari meni esterataa, ja toinen neuvoi radan ulkopuolella, neuvojalla ei ollut sidettä silmillä. Parit olivat...
Mariella ja Soffi
Niina ja Pipariina
Veera ja Melody
Selena ja Taru
Roos ja Tinka

Minä menin yksin, joten hortoilin radalla vielä silloinkin, kun muut olivat olleet valmiita. Lopulta Anne ei jaksanut enää odottaa ja katsoa, kun pyörin ympyrää ja törmäilen esteitä päin, niin hän armahti minut tehtävästä ja lähdimme takaisin tallille. Soffi oli kaatunut takamukselleen ja täräyttänyt häntäluunsa. änen suorituksestaan ei sen jälkeen tullut mitään, kun Mariella nauroi niin paljon. Tinka kaatui, ja teloi polvensa. Niina ja Pipariina nauroivat kumpikin niin paljon, että he molemmat valittivat kipeitä vatsalihaksia. Kun haavat oli hoidettu ja naurut naurettu, menimme pukemaan ratsastuskamat päällemme ja hakemaan hevoset. Veera sai Bladen kiinni ilman mitään ongelmia, eikä Reinokaan hangoitellut Mariellaa vastaan. Myöskin Pipariina sai Pellan kiinni vaivoitta. Roosilla oli hieman hankaluuksia Humun kanssa - Humu kun olisi jäänyt mieluummin jäänyt syömään aamuheiniään tarhaan, ja juoksuttikin Roosia ympäri tarhaa. Taru sai Alman hyvin kiinni - niinkuin tavallista. Edi säikähti Tinkaa, joka kompastui ja horjahti hyökkäävästi Ediä kohti. Hetken tarkkailun jälkeen Edi kuitenkin tajusi, että se on se sama Tinka, eikä mikään mörkö. Selena sai Elmon helposti kiinni, samoin minäkin Vennan. Myntillä oli huono päivä, ja siitä sai osansa Niinakin. Ensiksi Myntti uhitteli potkaisevansa, sitten näykkäisevänsä ja lopuksi vielä luimisteli ja näykkäisi Niinaa. Hän sai lopulta Myntin kiinni, mutta tammapa ei olisikaan halunnut liikkua. Loppujen lopuksi Myntti saatiin pois tarhasta. Soffilla taasen kävi hyvä tuuri, kun sai Frankin - ruuna ravasi veltosti Soffin luo samalla höristen, aww mikä heppa! Kaikkien yllätykseksi Eela antoi itsensä hyvin kiinni - se on siis keksinyt jotain muuta, millä ärsyt.. tarkoitin viihdyttää meitä.

Monta hikistä, likaista ja pölyistä minuuttia myöhemmin olimme harjanneet hoitsumme, ja osa lähti jo hakemaan varusteita. Anne kuitenkin pysäytti heidät, ja antoi jokaiselle vain ohjat - menisimme riimuilla, eli ilman tuntumaa suuhun tai satulaa takamuksen alla. "Eikä, mä vihaan Humun ravia!" Roos tuskaili. "Hahaa!" Soffi virnuili. "Mullapas onkin ihana Frank, jonka selästä ei voi tippua". "No ootteko kateellisia? Mun hoitsulla on maailman levein selkä, eikä se säiky mitään" Taru kehui Almaa. "Mä en totisesti kadehdi Roos-raukkaa tai Melody-parkaa" nauroin. Iloitsin, mettä minulla on pieni poni, jolla on kiva ravi. Anne kuunteli keskusteluamme huvittuneena.

Kentällä nousimme selkään - osa helpommin, osa vaikeammin. Tarulla oli ehkä eniten vaikeuksia, mutta Anne punttasi hänet selkään. Pian olimme kaikki selässä, ja leirikisat voivat alkaa. Monet meistä valittivat, kun ei ollut satulaa eikä suitsia. Anne keskeytti valitukset. "Noniin, kaikki ovat kyydissä, joten eiköhän aloiteta. Ensimmäisenä meillä on esterata, joka on tuolla kentän toisessa päässä. Loppuja en vielä kerrokkaan, mutta sen verran sanon, että tänään ei tule uupumaan vauhtia". Kaikkialta sateli kiljahduksia ja jes-huutoja. "Iida taitaa olla vieläkin unessa, sillä unohti kypäränsä tallille. Kipaiseppa hakemaan se, niin minä pidän Vennaa sen aikaa. Nolostuin taas ja juoksin hakemaan kypäräni. Moni hymyili, kun saavuin kentälle. "Järjestys on arvottu, ja aloittamisen kunnian saa... Tinkaaa jaaa Ediii!!" Anne kuulutti. Tinkan ilme oli hiukan vaivaantunut, kun hän ohjasi Ediä esteradalle. Edi ei meinannut millään kääntyä, ja Tinka melkein tippui jo matkalla radalle. Rata kuitenkin sujui heiltä melko hyvin - vain 12 virhettä. Seuraavaksi menivät Soffi ja Frank. He saivat vain neljä virhettä. Mariella ja Reinokin saivat vain neljä virhettä, vaikka he menivät käynnissä koko radan. Soffi ja Mariella antoivat toisilleen ylävitoset. Taru ja Alma saivat lukemattoman määrän virheitä, sillä Alman vain ravasi läpi esteistä. Selena ja Elmo saivat 8 virhepistettä. "Vihdoinkin jotakin viihdettä!" hihkuimme, kun tuli Roosin ja Humun vuoro. Humu puuskutti jo ennen rataa innoissaan, ja he menivät kiitoravia radan loppuun asti. Välissä kuitenkin Roos ehti tippua viisi kertaa, ja aina tuolloin Humu meni syömään heiniä heinäesteestä. Sitten tuli oma vuoroni. Läpäisimme radan myöskin 8 virhepisteellä, mutta koitin puollustella meitä sillä, että olemme pienempiä. Seuraavat radan suorittajat olivat Pipariina ja Pella. Heiltä ei puuttunut vauhtia, sillä Pella kurvaili radan miltei kiitolaukassa. Hei eivät ylittäneet yhtään estettä, sillä Pella kiersi ne kaikki. He jatkoivat vielä laukalla pari kierrosta radan jälkeen, sillä Pipariina ei saanut Pellaa pysähtymään. Veera ja Blade tekivät upean suorituksen - heidän yhteistyönsä sujui moitteettomasti. Heille ei tullut yhtään virhettä. Niina ja Myntti saivat neljä virhepistettä. Viimeisinä olivat Melody ja Eela. Nyt tamma korvasi aamuisen hyväntuulisuuden. Se kielsi joka esteellä, teki ihmeellisiä pyrähdyksiä eikä kääntynyt. Melody luovutti.

Toisena tehtävänä meillä oli kiertää temppurata, jossa piti mm. mennä pohkeenväistöä, pujotella, peruuttaa, tehdä etuosakäännös ja laukata yksi pätkä. Kukaan ei onnistunut etuosakäännöksessä tai laukkapätkässä. Minä ja Taru saimme ainoina ratsumme peruuttamaan. Soffi oli ainoa, joka pujotteli jokaisesta välistä. Kolmantena tehtävänä meidän piti ratsastaa kierros ravissa niin, että meillä on kädessä täysi vesimuki ja suussa lusikka, jossa on raaka kananmuna. Jos kananmuna tippui, se tippui suoraan hevosen päälle. Kenelläkään ei vesilasi pysynyt edes puoliksi täynnä, ja Taru oli ainoa, joka sai kananmunan pysymään ehjänä. viimeisenä meillä oli laukkakisa. Kaikki kiljuivat riemusta, kun Anne rajasi aidalla kentän reunoihin kahden metrin levyisen "radan". Laukkakisan voitti Pipariina ja pikkuruinen Pella. Viimeisenä olin minä Vennan kanssa. Lopuksi menimme vielä loppukäynnit ja palasimme tallille. Monella oli puunattavaa hevosessaan.

Kun hevoset oli hoidettu, menimme sisälle. Siellä Anne odotti palkintojen kanssa. Istuimme pöydän ääreen, ja odotimme jännityksellä, kuka voittaa. Anne aloitti. "Kaikilla meni ihan hyvin. Nämä 7 voittivat jaetun neljännen sijan lajissa: Esteet : Tinka ja Edi, Taru ja Alma, Iida ja Venna, Melody ja Eela, Selena ja Elmo, Pipariina ja Pella sekä Roos ja Humu. Jaetun toisen sijan voittivat Soffi ja Frank, Mariella ja Reino sekä Niina ja Myntti. Voittajaksi selviytyi Veera ja Blade, onneksi olkoon!" Veera haki palkintonsa. se oli suloinen pieni heppamaskotti ja karkkipussi. "Sitten taidon palkinnot: Voittaja-kolmikko on Iida ja Venna, Taru ja Alma sekä Soffi ja Frank, onnitteluni!" Anne kertoi. Saimme palkinnoiksi samanlaiset heppamaskotit ja karkkipussit. "Tasapainohaasteen voitti ylivoimaisesti Taru ja Alma". Nyt Taru sai palkinnoksi Valokuvakehyksen, jossa oli kuva Almasta ja hänestä, sekä toisen karkkipussin. "Laukkakisan voittajaksi selviytyi yllättäen Pipariina ja Pella, onnea!" Pipariina sat myöski heppamaskotin ja karkkipussin. "Ja koko leirikisoijen ehdoton kuningatarpari oli Taru ja Alma, onnea!!" Anne hehkutti. Nyt Taru sai pokaalin ja ruusukkeen. Onnittelimme Tarua ja lähdimme pakkaamaan.

Pakatessamme olimme hiukan haikein mielin, sillä leiri päättyisi tänään. Päätimme kuitenkin vielä, ja pistimme pystyyn kunnon tyynysodan. Yhtäkkiä ovi avautui ja Anne astui sisään. "Tytöt tytöt!" hän huudahti. "Pakkausaikaa on jäljellä enää vartin verran, ja yleistilakin näyttää tältä. En taida edes kurkistaa leirimökkeihinne". Menimme äkkiä pakkaamaan, ja yllätys yllätys olimme valmiita kun pitikin. Päätimme tehdä pienen jäynän vielä Annelle, että jokaiselle jäisi hyvä mieli lähtiessään. Melody ja Tinka menivät hakemaan Anne "näyttääkseen hänelle jotakin". Me muut seisoimme pihalla vesiletkun kanssa, ja kun Anne astui ulos, kastelimme hänet läpimäräksi ja hihkuimme ja nauroimme. Ensiksi Anne oli järkyttynyt, mutta sitten hän alkoi nauraa, ja aloimme vesisotaan. Lopulta halasimme toisiamme ja lupasimme, että tämä leiri otettaisiin uusiksi ensi kesänä. Sitten sanoimme heipat hepoille ja ajoimme kotiin.

Sunnuntai 1.7.

Lisätarina - Niina: Leirikisat ja iloiset jäähyväiset.

Katsoin huvittuneena aamiaispöydästä, kun Iida juoksi tuli hännän alla hakemaan puuroa. Minä lopettelin annostani ja vein sitten likaisen lautasen Josefiinalle, joka ryhtyi tiskaamaan. Jouduimme odottamaan, että Iida saisi lautasensa tyhjäksi. Lopulta kaikki muut paitsi Iida olivat täydessä sokerihumalassa, valmiina nauramaan. Iidalle olikin jäänyt jotakin puurinjämiä suupieleen.
- Hei, I-i-Iida, sulla taitaa olla jotakin tuolla... Lause jäi kesken, kun kaikki purskahtivat nauruun. Iida nuolaisi huuliaan, nyökkäsi vaitonaisesti ja kävi pyyhkäisemässä puuropisaran pois.

- Voih... Toivotonta... sanoin Annelle kun Myntti juoksenteli iloisesti laitumella ylpeänä siitä, että se jäi viimeiseksi. Lähestyin sitä viimeisen kerran, ja tamma antoi ottaa kiinni, ajatteli varmaan myötätuntoisesti. Talutimme ratsut talliin. Myntti olikin veikeällä päällä ja karkasi karsinasta kun otin uutta harjaa. Se ravasi onnellisena käytävällä ja päätyi Topin tyhjään karsinaan. Ori oli kesälaitumella, ja heinät se oli jättänyt melkein puoliksi syömättä. Minä nappasin tamman riimusta ja laitoinsen varmuuden vuoksi kiinni karsinaan. Muut sanoivat, että mikä mamis sä oot kun et uskalla hoitaa irti, mutta sitten kerroin syyn ja kaikki nyökyttelivät ymmärtäväisesti.

Meidät talutettiin jonkinmoisen esteradan varteen, ja Pipariina kertoi minulle olevansa minun parini tulevassa koitoksessa. Minun silmäni sidottiin ja hapuilin jotakin edessäni. Silloin Pipariina alkoi nauraa. Minäkin nauroin, ja nauroin niin, että muutkin alkoivat sitten nauraa! Enkä selvittänyt yhtkään estettä. Muilta tehtävä sujuikin hienosti, sillä pari ei alkanut nauraa.

Seuraavaksi meitä pyydettiin laittamaan hepat valmiiksi. Olimme juuri menossa yhtenä ryhmänä hakemaan satuloita ja suitsia, kun Anne ja Elli pysäyttivät meidät ja sanoivat, että ratsastamme riimuissa ja riimunnaruissa. Kasvoni punastuivat heti, ja aloin tehdä hermostuneena kaikennäköisiä pohdiskelevan oloisia liikkeitä. Kävelin ympyrää, mutta sitten Anne tyrkkäsi eteeni Myntin, ja veimme hevoset ulos.

Ulkona oli esterata. siihen kuului 7 pystyestettä ja yksi pienikokoinen heinäeste. Oletin, että Myntti selviäisi helposti, mutta ei. Se ampaisi matkaan kuin raketti, mutta pianhan se puhti loppui ja kolmannella esteellä tamma tiputti. Annoin kunnolla pohkeita ja näpäytin vähän. Sitten Myntti ryntäsikin täyttä laukkaa muiden esteiden yli, ja viimeisen esteen, olkiesteen, yli se miltei astui.

Laukkakisoissa minä sain hyvän alun, mutta Pipariina vielä paremman. Pella ajelehti turvallisesti maalilinjan yli, mutta Myntti, joka oli puolitoista hevosenmittaa jäljessä, kompastui, ja me kamppasimme samalla koko seurakunnan joka meitä seurasi. Roos sai Humun järjestykseen ensimmäisenä ja asteli maalin yli käynnissä. Muut tulivat perässä yhtenä letkana. Venna olisi tahtonut jäädä syömään, ja Iidalta meni kauan saada sen kaikki 4 jalkaa maahan ja menemään vielä maalilinjan yli.

Kun hevoset oli hoidettu, menimme leirimökkiin ja Anne jakoi palkinnot. Olin aika epätoivoinen, kun en voittanut mitään. Mutta vielä epätoivoisempi oli leirin päättymisestä. Kun äiti ajoi minua kotiin, itkin. En enää vältämättä ikinä saisi tilaisuutta hoitaa Seppeleessä mitään hevosta...